Sanna Marinin hallitus

  • 2 600 064
  • 21 526
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Vaikka tämä pääministeriltä onkin todella harkitsematon tunteenpurkaus, niin olen kuitenkin sen sisällöstä siinä mielessä samaa mieltä, että kyllähän Marin ja kumppanit saavat somessa aivan valtavasti ihan roskatason kritiikkiä pelkästään ulkoisista syistä johtuen.

Perusteltu heidän toimintaansa ja harjoitettuun politiikkaan kohdistuva kritiikki on paikallaan, ja sitä tämä poppoo totta vieköön myös ansaitsee, mutta täysin ulkonäön, sukupuolen tai ihmisen iän ympärillä pyörivä paskanjauhaminen ei vie mitään asiaa minnekään.
Vittuilun määrä ei ole vakio, mutta vittuilu tulee poliitikon hommissa aina kaupan päälle. Mitä näkyvämpi pesti, niin sitä varmemmin. Osa vittuilusta kuuluu vääjäämättä toimenkuvaan, mutta omalla toiminnalla sitä voi aina tilata lisää.

Nyt tässä on käynyt niin, että Marinin mukaan hänelle vittuillaan syistä joille hän ei mahda mitään, kuten sukupuolesta, nuoresta iästä, aiemmasta työkokemuksesta ja nätistä naamasta. Ei ylimielisestä käytöksestä eikä varsinkaan ylimielisestä tavasta tehdä politiikkaa, koska nämä jutut ovat Marinin mielestä täysin kondiksessa. Niin kauan kuin asetelma on tämä, niin vittuilu ei ainakaan lievene, koska tapa käsitellä niin asiallista kuin asiatonta kritiikkiä antaa juurikin ylimielisen vaikutelman.

Tottakai Marin ja muutkin ministerit saavat niskaansa asiatonta ja henkilöön käyvää loanheittoa julkisuudessa. Ei Marinin tilanne poikkea mielestäni paljoakaan edellisten pääministerien kohtelusta, asiattomuuksien aiheet vain vaihtelevat. Marinin tai muiden nuorten naisministerien tölviminen iän, sukupuolen tai sukkahousujen perusteella on matalamielistä ja tarpeetonta, mutta yhtä asiatonta on ollut Juha Sipilän tökkiminen (omalla osaamisella hankitusta) miljoonaomaisuudesta, suvun lestadiolaisvaikutteista, ja ties mistä maalaisuudesta. Ehkä olen väärässä, mutta en ainakaan muista Sipilän kiukutelleen julkisesti, että hänelle vittuillaan näistä asioista, puhumattakaan siitä, että Sipilä olisi jotenkin pyrkinyt selittämään häntä kohtaan esitettyä asiallistakin kritiikkiä meta-asioista johtuviksi. Mutta kuten @adolf sanoit, niin asiattomuuksien huutelijat ja asiattomuudet kannattaa jättää omaan arvoonsa, ja tämä koskee etenkin pääministerin tapaisessa asemassa toimivaa henkilöä. Ymmärrän kyllä, että paineet ovat kovat, varsinkin kun oma ja puolueen kannatus ovat kovasti hiipuneet kuntavaalien lähestyessä. Sitä suuremmalla syyllä Marinin täytyisi säilyttää malttinsa.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Erinomainen kirjoitus jälleen kerran. Hyvä Ukkola. Täyttä asiaa. Marin... teidät häädetään talosta...

Olisihan tuossa voinut vanhoja muistellessa viitata myös esim. Tarja Halosen (nainen), Elizabeth Rehnin (Nainen) tai Anneli Jäätteenmäen (nainen) kohteluun jos olisi halunnut. Ei olisi vain sopinut oman kirjoituksen sävyyn.

Halosta ainakin parjattiin kaikilla mahdollisilla tavoilla. Muistelisin että myös Rehniä imitoitiin suht pilkallisesti, kuten myös Jäätteenmäen esiintymistä. Ja onhan näitä tainnut olla muitakin.

Taisi tuohon kirjoitukseen jotain asiaakin mahtua, kummasti Ukkola muistaa vain Vanhaseen, Stubbiin, Niinistöön ja Ahtisaareen liittyvät naljailut.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Halosta ainakin parjattiin kaikilla mahdollisilla tavoilla. Muistelisin että myös Rehniä imitoitiin suht pilkallisesti, kuten myös Jäätteenmäen esiintymistä. Ja onhan näitä tainnut olla muitakin.

Niin Ukkolan pointtihan oli, että toisin kuin Maarin antaa ymmärtää, myös miespuoliset poliitikot ovat saaneet osansa kuran heitosta. Miten tämän pointin esittämistä olisi auttanut Rehniin tai Jäättenmäkeen kohdistuneen scheisse-kirjoittelun esitteleminen? Mitä Haloseen tulee, hän ei saanut paskaa niskaansa sukupuolen vaan stratosfäärisen surkeutensa vuoksi.
 
Analyzer

Jäsen
Ei helvetti mitä touhua. Hallituspuolueiden riveistä mm. Anderson, Ohisalo, Arhinmäki ja Saarikko vaativat tapahtuma-alalle höllennyksiä ja pitävät rajoituksia kohtuuttomina. Eh. Kukas niistä päättääkään?

Taitaa olla vähän painetta tullut äänestäjiltä ja nyt pitää kiireesti yrittää päästä profiloitumaan, kun höllennyksiä pian luvassa.

Säälittävää sähellystä. Vaihtoon koko sakki!
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin Ukkolan pointtihan oli, että toisin kuin Maarin antaa ymmärtää, myös miespuoliset poliitikot ovat saaneet osansa kuran heitosta. Miten tämän pointin esittämistä olisi auttanut Rehniin tai Jäättenmäkeen kohdistuneen scheisse-kirjoittelun esitteleminen? Mitä Haloseen tulee, hän ei saanut paskaa niskaansa sukupuolen vaan stratosfäärisen surkeutensa vuoksi.

Varmaan siten että on sitä scheisse-kirjoittelua saanut osakseen naisetkin. Nyt kerrotaan tai annetaan kuva että näin ei olisi.
 
Viimeksi muokattu:

Alejandro

Jäsen
Ei helvetti mitä touhua. Hallituspuolueiden riveistä mm. Anderson, Ohisalo, Arhinmäki ja Saarikko vaativat tapahtuma-alalle höllennyksiä ja pitävät rajoituksia kohtuuttomina. Eh. Kukas niistä päättääkään?
Varsinkin Saarikon tapauksessa tällainen venkoilu on naurettavaa. Minkäs salkun päällä tämä turveintoilija istuukaan, jaa'a. Tässä on sellainenkin naurettava seikka, että käytännössä ilmoittavat olevansa täysin Kiurun talutushihnassa. Nyt vähän valoja päälle, kiitos.
 
Kiurua on tietysti aina muotia haukkua, mutta kyllä pääministeri on tästä silti päävastuussa. Hän johtaa hallitusta.

Ja Saarikko toki munasi(aurinkoinen puoli meni nyt alaspäin) itsensä täydellisesti
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Todella vahvaa suorittamista Kiurulta, Marinilta, Ohisalolta ja Saarikolta kyselytunnilla. Syyllisiä kaikkeen ovat korona, Kokoomus ja Persut.
Hallituksen logiikkaa en ymmärrä. Olen kerrankin Arhinmäen kanssa samaa mieltä siitä, että urheilukilpailuissa saisi olla yleisöä turvallisissa oloissa paikalla turvavälit huomioiden paljon enemmän kuin nyt.

Pikatestit ja rokotepassit pitää ottaa käyttöön heti.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Laitetaan nyt sellainen hyvin siinä ja siinä oleva päästä vetästy esimerkki mikä olisi voinut tulla vastaan eli jotain tälläistä "Ei helvetti tätä tytönhupakkojen rajoitustouhua". Huomaatko miten helposti tuosta tarttumalla siihen "tytönhupakot" sanaan voi kääntää koko viestin siihen, että on haukuttu naisia ja sitten viestin sisältö eli rajoitustoimiin tuskastuminen jää huomioimatta. Tätä minusta näkyy ja paljon.
Vähän sama tilanne kun jos joku puhuu Obamasta neekerinä niin se kertoo enemmän ihmisen toiminnasta ja ajatuksista jos tarttuu rotuun/sukupuoleen kuin ehkä haluaa myöntää. Voi kritisoida muutenkin kuin ulkoisten tekijöiden kautta. Kommunisti/diktaattori leimat ovat tyhmiä mutta ne eivät ole yhtä sisällöttömiä kuin muut.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Rajoituksista paukutti kyselytunnilla nyt opposition ja hallituksen kansanedustajat, ja vastaukset on kerrottu yläpuolella olevissa viesteissä:

Korona, Kokoomus ja vaihtuva valinnainen kolmas asia.

En politiikan seuraamisen aikana muista vastaavaa nähneeni tuossa salissa. Pääministeri jatkaa maltin pyytämistä, kiva. Nöyrästi pyytäisin ymmärrystä asioista, joista vastaa. Tai edes vilpitöntä halua tutustua, jos tuntemus on puutteellinen.

EDIT (lisään vähän vuodatusta):

Maailma ei palaa enää muotoon kylässä on yksi posti, kauppa ja isommissa kirkonkylissä voi olla jopa pankki ja apteekki. Ammatteja on valittavana ihmisillä niin monta, ettei ministerien sormet ja varpaat riitä laskemiseen yhteensäkään, eikä kriteerinä voi olla se, minkä ministeri sattuu tuntemaan/hyväksymään.

Ripaus nöyryyttä. Käden jos nostaa pystyyn, tapahtuma-ala ymmärtää. Urheilupiiritkin ymmärtävät, ihmisiä tässä ollaan. Sen sijaan junnaaminen kerran päätetyssä vain siksi, ettei voi "menettää kasvojaan" tai "perua päätöstään", on säälittävää.

Korostan ymmärtäväni rajoitukset sinänsä. Euroopasta, aika läheltäkin meitä, löytyy vain esimerkkejä siitä, että tartuntamäärän laskiessa voi avata isomminkin kuin kuudesta kymmeneen, jos puhutaan vaikka 15 000 hengen pallopelipaikoista. Toimii pienempienkin kohdalla usein. Ei ehkä kaikkialla ole vaikkapa lohkojako helppo, mutta viime kesä osoitti, että venymiskykyä on.

Moniko ministeriaitiossa ymmärtää tapahtumien järjestämisestä yhtään mitään? Edes omissa vaalikampanjoissaan?
 
Viimeksi muokattu:

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Kiurua on tietysti aina muotia haukkua, mutta kyllä pääministeri on tästä silti päävastuussa. Hän johtaa hallitusta.
Ei hän tee omasta mielestään virheitä eikä häntä hänen mielestään saa siksi myöskään kritisoida. Jos kritisoit olet setämies, sovinisti, persu, vihapuhuja ja naistenvihaaja ja sun pitää vaan get over it. Siksi kaikki syyttävät paksunahkaisempaa Kiurua jota ei kritiikki kiinnosta vähääkään.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
On muuten kohtalaisen iso puheenjohtajatentti tänään klo 21. Mikäli pääministeri saa luetella ansionsa koronan hoidosta ilman kritiikkiä ja kysymykset ovat luokkaa "väsyttääkö, harmittaako ja onko tämä Suomen historian paras hallitus", ollaan surullisilla vesillä.

Täytyy kaivaa joku vastaus esimerkiksi päivänpolttavaan rajoituskeskusteluun. Toki uskon hänen olevan paikallakaan vasta, kun näen omin silmin. Mäkynen on hyvä ja lojaali varavaihtoehto.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ei hän tee omasta mielestään virheitä eikä häntä hänen mielestään saa siksi myöskään kritisoida. Jos kritisoit olet setämies, sovinisti, persu, vihapuhuja ja naistenvihaaja ja sun pitää vaan get over it. Siksi kaikki syyttävät paksunahkaisempaa Kiurua jota ei kritiikki kiinnosta vähääkään.
Tuskin Marin on sentään noin tökerösti vastannut asialliseen kritiikkiin (edes tulkinnanvaraisesti, vai onko?), mutta on olennaista että toit tämänkin puolen esille. Tuollaiseen muotoon Marinin get ovet it -puheet nimittäin kääntyvät mielikuvissa ja viimeistään ns. rikkinäisen puhelimen kautta, kun hän provosoiduttuaan lähtee turhan takia päästelemään höyryjä Twitterissä.

Varmasti Marinia ärsyttää jatkuva kommenttipalstojen tytöttely ja kaupamyyjättely, mutta fiksuiten hän tekisi jättämällä tuollaiset mölinät omaan arvoonsa ja keskittymällä pääministerin ydintehtäviin. Ynnä kohtelemaan sidosryhmiä ja työtään tekeviä kansalaisia reilusti ja asiallisesti, eikä purkamalla omaa vitutustaan ja tärkeilyn tarvettaan huonolla käytöksellä.
 
Ihan itse hän on sen sinne Twitteriin tosiaan tuutannut. Ei osunut tuollainen sukupuolen korostaminen kyllä ollenkaan. Noin se kääntyy ja noin se tulkitaan, helposti. Demareiden gallup-menestyksen kääntyminen selvään laskuun antaa ymmärtää ettei Sannan äksyilyt enää oikein kansalle maistu. Ei kun se olikin korona. Ja kokoomus. Ja ilmastonmuutos.
 
Viimeksi muokattu:
Vaikka vetäisi Suomen konkurssiin niin on aivan ylivoimainen kategoriassa "pantavin pääministeri".

Jotain tästä kaudesta jää Sannalle käteen kävi miten kävi.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sanna Marinin puheen ja haastattelun kuuntelemisen jälkeen ei voi kun todeta, että hän ei ilmeisesti todellakaan ymmärrä yhtään mitään taloudesta. Tähän asti olen kuvitellut, että kyse on erittäin rajallisesta ymmärryksestä, mutta ei, kyse on todellakin täydellisestä ymmärryksen puutteesta. Kaikkia palveluita kunnissa voi lisätä ja se ei aiheuta mitään ongelmia vaan parantaa taloutta. Härregud! Kuinka yksinkertainen ihminen voi oikeasti olla?
 
otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ

Halla-aholla aivan sama sisältö omassa haastattelussaan. Kun kysyttiin kustannuksista, niin lipsautti että arvioita ei oltu edes tehty. Kaikkea lisää, mutta samalla pidetään talous kurissa, hokkus pokkus.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Sanna väitti myös, että progressiivinen kuntien verotus ei lisää verotusta. Kyllä se varmasti lisää ja ainakin korkeatuloisilla. Tämä ei ole kannustavaa heille, jotka jo nytkin maksavat Euroopan lähes kovinta veroa ja muistetaan samaan aikaan välilliset verot, joita myös maksavat usein enemmän, vaikka tasaveroja ovatkin. Tuossa näkyy hyvin ideologia, kukaan ei saisi omalla työllään tulla liian hyvin toimeen ja niiden ketkä eivät ole kiinnostuneita panostamaan, heille pitää jakaa enemmän tukea, nyt verotuksen kautta. Eivätkö nämä vasemmistolaiset oikeasti ymmärrä sitä, että ihmisille pitää antaa mahdollisuus myös menestyä ja kannustaa heitä siihen.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Juuri näin. Ahkeruutta pitää arvostaa. Tää on niin kateellinen kansa. Suomessa pitäisi olla paljon enemmän hyvätuloisia ihmisiä ja kannattavia yksityisiä firmoja, jotka työllistävät suomalaisia ihmisiä. Se ei ole keneltäkään pois, jos yritykset menestyvät Suomessa.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Juuri näin. Ahkeruutta pitää arvostaa. Tää on niin kateellinen kansa. Suomessa pitäisi olla paljon enemmän hyvätuloisia ihmisiä ja kannattavia yksityisiä firmoja, jotka työllistävät suomalaisia ihmisiä. Se ei ole keneltäkään pois, jos yritykset menestyvät Suomessa.

Kurjuuden tasapäistäminen on ikävä vakaumus, varsinkin jos sattuu olemaan päättävässä asemassa. Heikoimmista huolehtiminen on tärkeää, mutta sen nojalla ei saisi kieltää menestymästä. Yksityiselle sektorillehan jäi oikein armopala olla mukana siinä määrin kuin julkinen sektori suvaitsee.

Marin veti eilen kunnon show'n. Alusta asti kohdisti moitteen asenteellisista kysymyksistä miestoimittajaan, puhe meni pari minuuttia pitkäksi, eikä lopultakaan vastannut työllisyys- ja verotuskysymyksiin (miksi veronkorotukset ovat niin tärkeitä). Näiden kysymysten jälkeen puhui yhteensä minuuttitolkulla, mutta vastausta ei kuultu.

Progressiivinen kuntavero on ajatus, joka onneksi tuskin menee läpi edes omien joukossa. Pelottavaa silti on, että se on ainoa este käytännön toteutukselle. Kepu muuttaa vaikka Grönlantiin, jos pääministeri sitä pyytää.

Marin silti joutui vihdoin jo hieman hankalempien kysymysten äärelle, ja korona ei kelvannut perusteluksi kaikkeen. Isoin yllätys toki oli, että tuli paikalle, toivottavasti tekee niin uudestaan vielä.
 
Juuri näin. Demareiden kannatus on laskussa ja Marin panikoi. On kiva katsoa tulevia vaalitenttejä, joissa Marin joutuu vielä tiukoille. Pelkkä korona ei vie demareita vaalivoittoon vaan nyt tarvitaan todellisia ratkaisumalleja Suomen ongelmiin. Niitähän Marinilla ei ole.
 
Viimeksi muokattu:

otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Juuri näin. Ahkeruutta pitää arvostaa. Tää on niin kateellinen kansa. Suomessa pitäisi olla paljon enemmän hyvätuloisia ihmisiä ja kannattavia yksityisiä firmoja, jotka työllistävät suomalaisia ihmisiä. Se ei ole keneltäkään pois, jos yritykset menestyvät Suomessa.
Ikään kuin ahkeruuden ja palkan välille olisi vedettävissä kiistattomat yhtäläisyysmerkit.
 
Hamu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sanna väitti myös, että progressiivinen kuntien verotus ei lisää verotusta. Kyllä se varmasti lisää ja ainakin korkeatuloisilla. Tämä ei ole kannustavaa heille, jotka jo nytkin maksavat Euroopan lähes kovinta veroa ja muistetaan samaan aikaan välilliset verot, joita myös maksavat usein enemmän, vaikka tasaveroja ovatkin. Tuossa näkyy hyvin ideologia, kukaan ei saisi omalla työllään tulla liian hyvin toimeen ja niiden ketkä eivät ole kiinnostuneita panostamaan, heille pitää jakaa enemmän tukea, nyt verotuksen kautta. Eivätkö nämä vasemmistolaiset oikeasti ymmärrä sitä, että ihmisille pitää antaa mahdollisuus myös menestyä ja kannustaa heitä siihen.
Juuri näin. Milloin demarit tulevat järkiinsä ja heittävät Marinin hemmettiin johtopaikoilta? Jos on liian nuori, ymmärtämätön, osaamaton, narsistinen, idealistinen ja ideologinen, jälki on kamalaa. Tasan näin on Marinin kohdalla.

Suomen tuloverojen progressio on jo nyt suoranaista varastamista. Se kannustaa vain töiden vähentämiseen; näin on jo käynyt omalla kohdallani. EI minun kannata tehdä vuodessa n. 2 200 - 2 300 tuntia töitä, kun lisätuloista yli 60 % menee suoraan veroihin ja veronluonteisiin maksuihin. Lisäksi maksan välillisiä veroja. Ei kannata Suomessa kouluttautua, olla ahkera ja hakeutua vaativiin tehtäviin, kun verenimijät vievät valtaosan hyödystä. Ja nyt Marin kehtaa vielä sanoa, että veroja pitää maksaa veronmaksukyvyn mukaan ja tehdä kuntaverostakin progressiivinen. Marinille mikään ei riitä, kun rahaa jaetaan.

Tämä ei ole enää minun Suomeni. Jos olisin nuori, valitsisin nyt sellaisen alan, että voin lähteä Suomesta. Näin en uskonut koskaan sanovani. Omille lapsilleni olen tämän sanonut myös. Jos Suomi ei pian ala muuttua, jäämme entistä enemmän jälkeen naapurimaista. Nyt tarvitaan aidosti rakentavaa politiikkaa: panostusta koulutukseen, tutkimukseen, tuotekehitykseen, markkinointiin ja yritysten mahdollisuuksiin kasvaa ja kehittyä. Jalostusasteen pitää kasvaa, ja osaamisen pitää lisääntyä. Sosiaaliturva tulee tehdä vastikkeelliseksi: terveellä aikuisella ei voi olla pelkästään oikeuksia, vaan pitää olla myös vastuita ja velvollisuuksia. Oikeudenmukaisuutta ei ole se, että joku toinen maksaa jatkuvasti sinun elämäsi kulut saamatta mitään vastineeksi.

Kun mikään ei riitä, valitse pahin populisti: Sanna Marin!

Wanha suomalainen sananlasku: Kuu Kiurusta konkurssiin, Pekosesta puoli kuuta, Haataisesta hitusen ja Marinista ei minuuttiakaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös