Sanna Marinin hallitus

  • 2 615 967
  • 21 563

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Katotaan vaan, sieltä tulee Saarikko pitämään hyvän aikaa ennakolta kirjoitetun puheen, jossa korostaa Keskustan olevan isänmaan puolue ja vastahakoisesti taipuvan kompromissiin, koska kotimaan etu ei ole epävakaus tms. Edelleen siltä tää musta haisee.
Ihmeen pitkään on jo malttanut pantata tätä. Eiköhän se sieltä tänään tule ja tuo hallituspuolueiden muodostama harrastelijateatteri voi tyytyväisenä taputtaa itselleen onnistuneen esityksen päätteeksi.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Keskustan eduskuntaryhmällä on nyt aamusta kokous, jossa Saarikko saanee mandaatin hyväksyä jonkun sellaisen kompromissin, jota ei ole vielä vuodettu julkisuuteen. Kari ja Arhinmäki oli illan A-studiossa sen verran sovinnollisen oloisia, että joku on eilen neuvottelujen päätteeksi, kun oltiin jo kotiin lähdössä, vetänyt ässän hihasta. Tänään iltapäivästä Säätytalon savupiipusta noussee punaista savua sovun merkiksi.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Vanhasen pääministeri kaudella Suomi luisui lähes 10 -vuotiseen lamaan. Mies, joka puhuu hitaasti on helposti järkevämpi kuin nainen joka puhuu nopeasti.
No ei kai noista nopeasti puhu kuin Kiuru(ellei hän just satu luovimaan)? Ei ehkä paras mahdollinen tapaus ajatelmasi vahvistamisen kannalta.
 
Viimeksi muokattu:

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Eiköhän sopu löydy. Keskustassa ehkä tajutaan, millainen imagovoitto sillä ojennetaan suurelle johtajalle, mutta sote painaa vaakakupissa enemmän.

Tällä voitollahan demarit voivat tehdä Marinista jo täydellisen. Tosin jotenkin luulen silti, että jopa johtaja joutuu ottamaan taka-askelia. Marinillakaan ei ole kanttia kokeilla kovin montaa tämän kokoluokan vääntöä kepun kanssa. Syksyllä sama voi aiheuttaa jo keilailutermein täyskaadon.
 
Hamu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vanhasen pääministeri kaudella Suomi luisui lähes 10 -vuotiseen lamaan. Mies, joka puhuu hitaasti on helposti järkevämpi kuin nainen joka puhuu nopeasti.
Sinua eivät taida faktat kiinnostaa.

Vaikka en ole mikään Vanhas-fani, puolustan häntä nyt. Vanhasen pm-kaudella nähtiin Suomessa pitkä ja voimakas talouskasvu. Jos siis syytät Vanhasta ja hänen hallituksiaan vuoden 2008 lopulla alkaneesta romahduksesta, unohdat, että Vanhanen ei ollut maailman diktaattori.
 
Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Marinillakaan ei ole kanttia kokeilla kovin montaa tämän kokoluokan vääntöä kepun kanssa. Syksyllä sama voi aiheuttaa jo keilailutermein täyskaadon.

Kepun pitää kipuilla tasaisin väliajoin, että pystyy vielä jäljellä oleville kannattajilleen näyttävän että ollaan vielä olemassa.

Luulisi että muut puolueet olisivat oppineet jo läksynsä, ja laittaisivat tämän kuppauspuolueen muutamaksi vuosikymmeneksi oppositioon.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Kepun pitää kipuilla tasaisin väliajoin, että pystyy vielä jäljellä oleville kannattajilleen näyttävän että ollaan vielä olemassa.

Luulisi että muut puolueet olisivat oppineet jo läksynsä, ja laittaisivat tämän kuppauspuolueen muutamaksi vuosikymmeneksi oppositioon.
Kepuhan ratsastaa enää sen ansiosta että suurempien puolueiden äänet jakaantuva usealle taholle eikä kukaan sen vuoksi saa enemmistöhallitusta kasaan ilman (hallitusneuvotteluissa notkeaa) Kepua. Todella rasittava tapaus pienpuolueeksi tosiaankin.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
FARSSI
Näin ne asiat ainakin koetaan. On kyllä mainiota seurata tätä "järkikeskustelua" ja muita "tunteellisuudesta" syyttämistä kun suosituimmat postaukset ovat kuitenkin täysin ideologisesti värittynyttä ja historiatonta... Niin, miten tuon nyt kiltisti muotoilisi. Paskapuhetta?

Voin auttaa sen verran, että täältä löydät hallitukset kronologisessa järjestyksessä ja Suomen velkaantumisen kehitystä voi puolestaan seurata samoin aikajärjestyksessä esimerkiksi täältä. Minulla ei ole pienintäkään epäilystä, ettetkö näppärästi rakenna tuosta todisteet - kenties ihan kaavankin! - "ikiliikkujalle vasemmiston kannatuksen taustalla".

Nyt vetäydyn tunnehöttöilyjeni kanssa nukkumaan.

Nyt menee mutkat suoriksi niin, että heilahtaa, jos kuvittelet minun tarkoittavan löperöllä talouspolitiikalla pelkästään lainanottamista. Kyllä historiasta löytyy myös hetkiä, jolloin Suomi ei olisi selvinnyt ilman lainarahaa. Esimerkiksi 90-luvun alussa kyllä otettiin kaikki mitä saatiin ja enemmänkin oltaisiin tarvittu, mutta rahaa ei joko saatu tai korkotaso oli sietämättömän korkea.

Tietenkin valtionvelka korostuu puhuttaessa nykyhallituksesta, mutta merkittävä ero on siinä, että nyt rahoitetaan velkarahalla ja veronkorotuksilla leveästi elämistä samalla kun jokainen tiedostaa, että mitä pidemmälle malli viedään, sitä kipeämpiä sopeuttamistoimia tulemme tulevaisuudessa tarvitsemaan, jotta valtiontalous saadaan tasapainoon. Löperöä talouspolitiikkaa on nimenomaan jättää tekemättä ne toimenpiteet, jotka mahdollistavat valtionvelan takaisinmaksun.

Nyt viimeistään pitäisi kyetä tekemään kilpailukykyä edistäviä päätöksiä, tehdä yritysmyönteistä ja investoijia houkuttelevaa politiikkaa, mutta tähän ei näytä olevan minkäänlaista tahtotilaa, varsinkin kun huomioidaan pääministerimme suorastaan poliittishistoriallinen näkemys kompromissista.

Nyt kun tiukka talouspolitiikka ollaan ulkoistamassa tulevaisuuteen, niin edessä on kivulias leikkausten tie ja sen voin taata, että näitä toimenpiteitä eivät ole vasemmistopuolueet toteuttamassa. Eli toisin sanoen; taas ollaan oppositiossa lietsomassa vastakkainasettelua, vittuilemassa Audi-miehille ja julistamassa kuinka pahat SSS-miehet taas leikkaavat.
 
Viimeksi muokattu:

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä oli ihan virkistävää kuunneltavaa. Harmi, ettei näiden puolueiden nykyedustajista taida löytyä kovin montaa samanlaiseen keskusteluun kykenevää jäsentä. Turhan monet nykypoliitikot tuntuvat olevan täysin kykenemättömiä ymmärtämää isoa kuvaa ja sen sijaan tarkertuvat kaikessa omiin ideologioihinsa.

Viimeksi muokattu:

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Sinua eivät taida faktat kiinnostaa.

Vaikka en ole mikään Vanhas-fani, puolustan häntä nyt. Vanhasen pm-kaudella nähtiin Suomessa pitkä ja voimakas talouskasvu. Jos siis syytät Vanhasta ja hänen hallituksiaan vuoden 2008 lopulla alkaneesta romahduksesta, unohdat, että Vanhanen ei ollut maailman diktaattori.
Miksi kiinnostaisi? Olenhan itsekin fiktiivinen hahmo.
Fakta on silti se, ettei tänään tehdyt päätökset näy vielä tänään. Sama tilanne on Marinin hallituksella; mahdolliset virheet näkyvät vasta muutaman vuoden viiveellä. Suomen pääministeri ei määrittele maailmanlaajuisia suhdanteita kuten ei korona pandemiaakaan mutta huonot tai hyvät maakohtaiset päätökset on nähtävissä kun vertaa vaikka pohjoismaita toisiinsa. Vanhasen hallitusten vaikutusta ei voi kiistää tai vastuuta ulkoistaa.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä oli ihan virkistävää kuunneltavaa. Harmi, ettei näiden puolueiden nykyedustajista taida löytyä kovin montaa samanlaiseen keskusteluun kykenevää jäsentä. Turhan monet nykypoliitikot tuntuvat olevan täysin kykenemättömiä ymmärtämää isoa kuvaa ja sen sijaan tarkertuvat kaikessa omiin ideologioihinsa.
Tämän pätkän katsottuani olen entistä enemmän setämieltä, että pikkumirkut tulisi potkia pihalle säät(ö)ytalolta ja muodostaa kunnon virkasetämieshallitus - Esko, Ode, Ike ja Mauri nyt ainakin ja sitten Mara (Hetemäki) stunttaamaan Sailasta (RIP). Tasa-arvon nimissä mm. Suvi-Anne ja Sirpa voisi tehdä paluun kotimaan politiikkaan.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tämän pätkän katsottuani olen entistä enemmän setämieltä, että pikkumirkut tulisi potkia pihalle säät(ö)ytalolta ja muodostaa kunnon virkasetämieshallitus - Esko, Ode, Ike ja Mauri nyt ainakin ja sitten Mara (Hetemäki) stunttaamaan Sailasta (RIP).
Saako Lipposen, Halosen ja Väyrysen vielä mukaan? Olisi ainakin Putinia miellyttävä hallitus, ties vaikka Sputnikia saataisiin alesta.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Saako Lipposen, Halosen ja Väyrysen vielä mukaan? Olisi ainakin Putinia miellyttävä hallitus, ties vaikka Sputnikia saataisiin alesta.
Voipi olla, että Paavo(t) ei mahtuisi Eskon kanssa samaan hallitukseen, Tavjaa tuskin kukaan haluaa mukaan.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sinua eivät taida faktat kiinnostaa.

Vaikka en ole mikään Vanhas-fani, puolustan häntä nyt. Vanhasen pm-kaudella nähtiin Suomessa pitkä ja voimakas talouskasvu. Jos siis syytät Vanhasta ja hänen hallituksiaan vuoden 2008 lopulla alkaneesta romahduksesta, unohdat, että Vanhanen ei ollut maailman diktaattori.
Romahdus ei ollut Matin syytä. Se, että Suomessa lama kesti 10 vuotta, on kyllä osittain Matin ja muidenkin lähivuosikymmeninä vallassa olleiden poliitikkojen syytä.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Saarikko heitti juuri viimeisen "ultimatumin" pöytään, eli piti toimittajille monologin, jonka pääviesti oli, että Keskustan usko hallituksen toimintakykyyn horjuu. Eipä tuossa sinänsä mitään uutta ja ihmeellistä tullut ilmi, eli kylllähän jo viikon kestäneet riihineuvottelut kertoo sen, että toimintakyvyssä on parantamisen varaa. Takaovi tässäkin kohtaa toki jätettiin auki sille, että säätytalolta voidaan tulla ulos "virallisesti ehjänä", eli "hallitus osoitti viime hetkellä, ja tosipaikan tullen, hyvää yhteistyötä, joustavuutta ja vastuullisuutta maan asioita kohtaan ja blaablaablaa..."

Mutta, kyllähän puheet alkaa olla jo sen verran jyrkkiä varsinkin keskustan suunnalta, että elämme mielenkiintoisia aikoja.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Takaovi tässäkin kohtaa toki jätettiin auki sille, että säätytalolta voidaan tulla ulos "virallisesti ehjänä", eli "hallitus osoitti viime hetkellä, ja tosipaikan tullen, hyvää yhteistyötä, joustavuutta ja vastuullisuutta maan asioita kohtaan ja blaablaablaa..."

Pakkohan se on olla ovi auki, ei yksikään hallituspuolue halua hallituksen hajoavan tässä kohtaa. Viimeiseen asti väännetään ja sopu varmaan löytyykin "viime metreillä". Itseä eilen vähän nyppi kun jossain haastattelussa muutama hallituspuolueen edustaja totesi, että "eihän tässä ole kysymys kuin muutamista sadoista miljoonista". Toki kokonaisuuden kannalta prosentuaalisesti summat voivat olla pieniä, mutta ne sadat miljoonatkin pitää jostain ihmisten taskuista puristaa pois ja sillon kun leikataan niin ne ovatkin isoja rahoja...
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Sopu löytyy varmaan vielä, mutta alan jo epäillä yksinvaltiuden (tai kaksinvaltiuden) päättyneen. Sekin on voitto Suomelle, jos hiljalleen palataan valtiomuodon edellyttämään päätöksentekoon.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Saarikko heitti juuri viimeisen "ultimatumin" pöytään, eli piti toimittajille monologin, jonka pääviesti oli, että Keskustan usko hallituksen toimintakykyyn horjuu. Eipä tuossa sinänsä mitään uutta ja ihmeellistä tullut ilmi, eli kylllähän jo viikon kestäneet riihineuvottelut kertoo sen, että toimintakyvyssä on parantamisen varaa. Takaovi tässäkin kohtaa toki jätettiin auki sille, että säätytalolta voidaan tulla ulos "virallisesti ehjänä", eli "hallitus osoitti viime hetkellä, ja tosipaikan tullen, hyvää yhteistyötä, joustavuutta ja vastuullisuutta maan asioita kohtaan ja blaablaablaa..."

Mutta, kyllähän puheet alkaa olla jo sen verran jyrkkiä varsinkin keskustan suunnalta, että elämme mielenkiintoisia aikoja.

Soininvaara totesi Ylen aamutv:ssä hyvin, jos tälle hallitukselle olisi järkevä vaihtoehto, hallitus olisi jo hajonnut. Nyt vaihtoehtona on uudet vaalit ja Halla-aho hallitustunnustelijana tai Marinin täydellinen nöyrtyminen Saarikon ja Orpon vaatimuksiin eli kyllä Demarit yrittävät pitää viimeiseen asti kiinni tästä hallituksesta ja sen elvytysrahoista.

Keskusta voisikin lähteä uusiin vaaleihin ja mahdollisesti oppositioon, Demarit tuskin haluaa luovuttaa pääministerin paikkaa Halla-aholle.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sanna vetää tiukkaa linjaa kun tietää että koronan ollessa päällä uusia vaaleja ei voida järjestää. Muut puolueet tulevat nöyrtymään ja Sanna vetää koko potin kotiin.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kurvinen kertoo mikä mättää

”Tämän hallituksen pitäisi näyttää, että se on keskusta-vasemmistolainen punamultahallitus eikä mikään valtavan vasemmistolainen tai vihervasemmistolainen hallitus.”

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Saarikko heitti juuri viimeisen "ultimatumin" pöytään, eli piti toimittajille monologin, jonka pääviesti oli, että Keskustan usko hallituksen toimintakykyyn horjuu. Eipä tuossa sinänsä mitään uutta ja ihmeellistä tullut ilmi, eli kylllähän jo viikon kestäneet riihineuvottelut kertoo sen, että toimintakyvyssä on parantamisen varaa. Takaovi tässäkin kohtaa toki jätettiin auki sille, että säätytalolta voidaan tulla ulos "virallisesti ehjänä", eli "hallitus osoitti viime hetkellä, ja tosipaikan tullen, hyvää yhteistyötä, joustavuutta ja vastuullisuutta maan asioita kohtaan ja blaablaablaa..."

Mutta, kyllähän puheet alkaa olla jo sen verran jyrkkiä varsinkin keskustan suunnalta, että elämme mielenkiintoisia aikoja.

Jokainen voi samaistua tilanteeseen esim. sitä kautta että olet sopinut töissä tapaamisen. Kestoksi arvioitu 2h. Sitten kun aletaan Keskustelemaan ennakkoon sovitusta aiheesta niin yksi osapuoli puhuukin aina säästä ja tositv.stä ja kaikesta mikä ei liity aiheeseen. Sitten kun tapaamista on jäljellä 30min aletaan puhua aiheesta mutta eri tavoitteilla jotka ennen tapaamista oli sovittu.

Sitten luonnollisesti joudutaan sopimaan uusi aika tapaamiselle koska asiat halutaan hoitaa. Sitten tässä uudessa tapaamisessa osapuoli joka on ensimmäisessä tapaamisessa puhunut säästä yms. sonnasta alkaa syyttää muita ongelmista. Ihme jos muita lievästi sanottuna harmittaa.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Sanoisi, että aikalailla 50-50 hajoaako hallitus. SDP ja Marin taisi tulla ihan takki auki tähän puoliväliriiheen kuvitellen kaiken olevan kaunista glamouria kun koronakin on alkanut hellittää.
Mutta hallituksen todellinen työ alkaa vasta nyt ja Marinin naurettavat kompromissiesitykset olivat omiaan luomaan todella vaikeaa tulevaisuutta hallitukselle.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toki kokonaisuuden kannalta prosentuaalisesti summat voivat olla pieniä, mutta ne sadat miljoonatkin pitää jostain ihmisten taskuista puristaa pois ja sillon kun leikataan niin ne ovatkin isoja rahoja...

Kun nyt edes leikattaisiin, mutta kun vihervasemmisto on ottamassa ne miljoonat taas kerran veronkorotuksina porvarin taskusta.

Parempi olisi, että keskusta kaataisi hallituksen, mutta en sihen usko ennen kuin näen. Maakuntahallinto sataa niin paljon keskustan laariin, ettei se tule siitä tällaisen takia luopumaan.
 
Vihervasemmisto ottaa rahat kaikkien palkansaajien taskuista, ei pelkästään porvarien. Tämän lisäksi jos työnantajamaksuja korotetaan, niin se vaikuttaa puhtaasti työpaikkojen määrään negatiivisesti. Eli moni duunari tulee saamaan kenkää tai ei saa työpaikkaa.

Jälkimmäisestä kappaleesta samaa mieltä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös