Suomen talous – absoluuttista totuutta etsimässä

  • 274 829
  • 2 559

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Sanoisin, että paikallisen sopimisen edistyminen on pienessä mittakaavassa kohtalon asia Suomelle. Ruotsissa ja Saksassa tehdyissä tutkimuksissa on huomattu, että paikallinen sopiminen lisää tuottavuutta. Pienet palkkaerot vääristävät kannustimia ja vähentävät tuottavuutta (Lundberg 1985; Flam 1987; Myrdal 1991). Palkkajakauman leventyminen teollisuudessa voisi nostaa koko talouden tuottavuutta (Obstbaum, Vanhala 2016).

Järkevästi organisoidussa yhteiskunnassa tuottavuuden kasvu kasvattaa palkkasummaa, ja tuottavuuden lasku supistaa palkkasummaa. Suomessa nimellispalkkojen sopeutumista ei näytä tapahtuvan edes taantumassa (Böckerman ym. 2010). Sen sijaan että mentäisiin vienti edellä, suljettu sektori (julkinen sektori) hyödyntää tilanteen, jossa vastassa ei ole kansainvälistä tai kansallista kilpailua. Suljetun sektorin keskimääräinen palkansaajakorvaus on noussut avoimen sektorin yläpuolelle vuonna 1998 alkaneella ajanjaksolla (Tilastokeskus).

Paikallisen sopimisen vaikutus ei ole kuitenkaan niin merkittävä ja helposti laskettava, kuin monta kertaa luullaan. Se ei ole pelastus eikä se ratkaise yksinään Suomen ongelmia. Oleellista on sekin, miten paikallinen sopiminen toteutetaan. Suomi on tilanteessa, jossa toipuminen edellisestä kriisistä (ns. finanssikriisi 2007-2008 alkaen) on ollut heikkoa.

Eurostatin kuva kertoo kaiken:

Kyllähän tuo kartta on karun näköinen. Vahvasti Suomi erottuu juuri näiden kuuluisien välimerten maiden, eli Italian, Kreikan, Espanjan ja kumppaneiden kanssa. Siinä mielessä elpymisrahastossa olo saattaa olla Suomelle tulevaisuudessa järkevä sijoitus, jos muutosta ei saada niin saatetaan jossain vaiheessa hyvinkin olla itse käsi ojossa EU:n suuntaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Toki toivotaan, että Suomi pysyy nettomaksajana. Ja esimerkiksi ns. nuuka nelikko maksoi ja maksaa edelleen suhteessa Suomea enemmän, joten he saivat helpotuksia.

Vastoin väitteitä, Suomi maksaa yhdeksänneksi eniten eli on pienimpiä nettomaksajia kaudella 2021 - 2027.

Vaan yritäpä saada ketään asiasta paasaava suomalaispoliitikkoa kertomaan tuolle jotain konkreettista lukuarvoa, tai edes jonkinlaista haarukkaa, mihin voisi asettua.

Nyt olisi hallituksella paikka astua esille ja kertoa, mistä EU:ssa on kysymys ja mitä Suomi todellisuudessa hyötyy ja mitä maksaa. Plussat on ihan toista luokkaa kuin miinukset.

Epäilen, että näin ei tapahd.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tyhmäksi voi näköjään heittäytyä. Todellisuudessa paikalliseen sopimiseen kuuluu minimipalkka joko lakisääteisesti tai kattavana valtakunnallisena työehtosopimuksena, jossa sovitaan palkka, lomaoikeus yms pakolliset asiat.
On tietysti, mutta sanotaan nyt sekin rehellisesti ja suoraan, että tuo minimipalkka olisi tietysti yleinen, ja useimpia nykyisiä "tes-minimeitä" paljon huonompi. Eli mitenkään päin tilanne ei pysyisi samana nykytilaan verrattuna.
 
Olen jonkin verran tutkinut Ruotsin ja Saksan käytäntöä, ja en ole löytänyt palkkauksen osalta "paljon huonompaa" tilannetta. Ilmeisesti sinulla on tiedossa tutkimuksia, joissa tämä "paljon huonompi" näkyy?

Sen nostin aiemmin tutkimuspohjaisesti esille, että palkkaerot kasvaisivat. Tämä on seurausta paikallisesta sopimisesta. Keskimääräiseen palkkaan löytyy pieni muutos, tuottavuuteen merkittävämpi nousu. Palkkasumma voi siis kasvaa, ja siitä tulee suhteessa enemmän hyvin työnsä tekeville kuin nykyisessä systeemissä Suomessa.

e: esimerkiksi Taloustieteelliseltä yhdistykseltä ja työ- ja elikeinoministeriöltä löytyy tuoreita tutkimuksia paikallisesta sopimisesta ja Ruotsin sekä Saksan tilanteesta.
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Olen jonkin verran tutkinut Ruotsin ja Saksan käytäntöä, ja en ole löytänyt palkkauksen osalta "paljon huonompaa" tilannetta. Ilmeisesti sinulla on tiedossa tutkimuksia, joissa tämä "paljon huonompi" näkyy?
Puhut nyt eri asiasta. Paikallinen sopiminen ei tilastojen mukaan johda huonompiin palkkoihin kuin korkeintaan yksittäisillä aloilla ja tehtävissä, ns. matalan tuottavuuden töissä. Tässä mielessä se iskisi heikoimmassa asemassa oleviin, mutta toisaalta ehkä ruokalähetinkin olisi parempi olla firmassa työntekijänä vähän pienemmällä palkalla kuin "mikroyrittäjänä", jonka järjestelyn avulla työehtoja nyt kierretään ja lähettiä kairataan kakkoseen.

Mutta palkkatason kehittymisestähän en puhunut, vaan lakisääteisestä yleisestä minimipalkasta, joka siis aivan varmasti olisi huonompi kuin useimpien tesien määrittelemä minimipalkka, ja tämä oli väitteeni.
 
Suomi on tilastojen mukaan noin kymmenes EU:ssa, kun verrataan ostovoimaan perustuvia palkkoja. Suomen sisällä palkkarakenne on sellainen, että mm. akateemisista töistä maksetaan suhteessa vähemmän kuin koulutusta vaatimattomista töistä.

Minusta tämä on ongelma yhdessä ansiotuloverotuksen kanssa. Meidän tulee lisätä työn ja palveluiden jalostusastetta, jotta tuotteista ja palveluista voi veloittaa enemmän. Samalla on mahdollista korjata koulutetuimpien palkkatasoa.

Mutta palkkatason kehittymisestähän en puhunut, vaan lakisääteisestä yleisestä minimipalkasta, joka siis aivan varmasti olisi huonompi kuin useimpien tesien määrittelemä minimipalkka, ja tämä oli väitteeni.

Ymmärsin. Yleinen minimipalkka ei kuitenkaan nauti monenkaan tahon suosiota, joten olisi varmaan tuloksellisempaa pyrkiä yksilöidympään minimiin. Esimerkiksi mainitsemasi ruokalähetti XX euroa tunnilta.

Itse olisin valmis esimerkiksi 12-15 euron minimipalkkaan, kunhan Suomen tuottavuus ja tuotteiden jalostus olisi kunnossa. Nyt Suomessa tuotetaan välituotteita* enemmän kuin kilpailijamaissa, ja tämänkin takia taloudessa on ongelmia.

Meillä on sellainen ongelma, että minimipalkkaakin pohditaan sitä kautta, miten siitä saisi mahdollisimman pienen. Jos talouden halutaan menestyvän, pitäisi pohtia miten minimipalkka olisi mahdollisimman suuri. Mutta sitä ennen on muutettava talous avoimeksi ja luotava mahdollisuus nykyistä paremmin rikastua myös työtä tekemällä.

* Hyödyke, joka käytetään muiden hyödykkeiden tuottamiseen.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Olen tätä kysymystä pohtinut jo hetken, mutta mennään nyt tällä. Minua suoraan sanottuna ihmetetyttää meidän maamme rotukriittiset ja heidän logiikkansa tai tarkemminkin sen puute. He kovaan ääneen kertovat, että meillä on suuria ongelmia Suomenmaassa. Mamut asuvat korkeiden asumistukien turvin kalliilla alueitta, he anteliaiden sosiaali- ja työttömyyskorvausten seurauksena makailevat kotonaan ilman insentiviiä tehdä työtä ja tuottavuuen ylittävien yleissovien TESien minimien takia tekevät hommat pimeästi. Kuitenkaan he eivät näe, että nämä täsmälleen samat ongelmat koskevat kaikkia muitakin ja pyri tekemään asialle mitään. Ei meille koskaan tule systeemiä, että vääränväriset saisivat pienempää asumistukea tai työttömyyskorvausta, mutta jos systeemi korjattaisiin kaikkien kohdalta, niin silloin eivät mamutkaan voisi järjestelmää "hyväksikäyttää" vaan kukaan ei asuisi veronmaksajien piikkiin liian kalliilla aluella suhteessa tuloihin, kukaan ei makoilisi systeemin takia kotonaan ja kenelläkään ei olisi järjestelmän takia tarvetta tehdä hommia pimeästi. Minä en henkilökohtaisesti usko, että tuolla muutoksella olisi radikaalia merkitystä tänne tulijoiden määrään, mutta joku voisi uskoa niinkin. Hate the game, not the players (and fix the game).

edit: kotihoidontuet unohtuivat.
 
Viimeksi muokattu:

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta

Rotukriittiset saatais tyytyväiseks ilman sen isompaa näillä yksinkertaisilla muutoksilla:
Sosiaalitukiin on oikeuttetuja vain suomen kansalaiset. Ja kansalaisuuden saamisen vaatimukset tiukennettaisiin siten että hakijan pitää A) Osata suomen tai ruotsin kieltä hyväksytysti ja B) olla viettänyt suomessa X määrän vuosia joista Y määrän vuosia työllistettynä.

Työtätekeviä maahanmuuttajia tänne imo mahtuu vaikka kuinka paljon.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

No saa nähdä riittäisikö. Enkä tiedä kannattaako politiikkaa tehdä sen mukaan mitä mieltä rasistit ovat. Vähän sama kuin tekisi politiikkaa sen mukaan ettei ISIS suuttuisi.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
No saa nähdä riittäisikö. Enkä tiedä kannattaako politiikkaa tehdä sen mukaan mitä mieltä rasistit ovat. Vähän sama kuin tekisi politiikkaa sen mukaan ettei ISIS suuttuisi.
Totta.
Mutta toisaalta antamalla pienen myönnytyksen rasitisteille, heiltä saa yhden populistisen lyömäaseen pois. Ja varsinkin kuin yllämainittu olisi pósitiivinen muutos suomen taloudelle, tai näin ainakin asian näkisin.
Vähemmä populistisia lyömäaseita = pienempi suosio esim persuille = pienempi mahis että äärinationalistit yms pääsevät valtaan.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Mitä maailman ja Suomen taloudessa tapahtuu, kun koronakriisi on ohi? Nyt on jo viritelty keskustelua siitä, että patoutunut kysyntäpaine ja lisääntynyt likviditeetti aiheuttaa väistämättä inflaation ja korkojen nousun. No, inflaatiota on tässä yksi jos toinenkin toivonut, mutta onko tilanne lainkaan keskuspankkien hallinnassa siten, että inflaatio pysyisi maltillisena? Laukkaava inflaatio ei kuitenkaan olisi kenenkään etu puhumattakaan tietenkään hyperinflaatiosta, jota nyt ei kuitenkaan kukaan kai ennusta.
Luulisin että jossain vaiheessa eteen tulee, ettei Washingtonin konsensus enää vain toimi. Pääomalla on liian suuri korruptoiva vaikutus ja työllä liian heikko asema. Ongelma tietysti on, että valtaisilla pääomien keskittymillä on helppoa ostaa poliitikkoja ja poliittisia prosesseja. Nyt meillä on Keynesiltä (ja Friedmanilta) omaksuttu ajatus, että keskuspankki-interventioilla voi tasoittaa kysyntäsuhdanteita, mutta sitten ei olla hyväksytty valtioiden suorittamaa investointitoimintaa kysynnän elvyttämiseksi. (Ja, jälleen kerran, pelkkä syömäalijäämä ei ole yhtään mitään elvyttämistä.) Nyt lännessä tarvittaisiin valtaviia investointeja uuteen ympäristötekniikkaan ja tieteen ja teknlogian edistysaskeleisiin. Mutta näin ei tehdä, koska absurdisti ajatellaan, että markkinoiden kvartaalin verran eteenpäin ajatteleva "näkymätön käsi" on parempi vaihtoehto. Ja niin kysynnän olessa lamassa valtaisa keskuspankkien pumppaama ja ylläpitämä likviditeetti suuntautuu lähinnä finanssikupliin - pörsseillä menee loistavasti kun planeetta on pandemian kourisssa ja taloudellinen toiminta lamassa.
 
Pakko olla samaa mieltä mrj:n kanssa. Kansallisvaltioille poskettomalla verotuksella kasaantuneet pääomat ovat korruptoineet hallitukset ja ne ovat olleet täysin kyvyttömiä mihinkään järkevään politiikkaan, vaan pyrkivät ainoastaan turvaamaan oman vallassa pysymisensä populistisilla ja tuhlailevilla päätöksillä, mitkä ovat vieneet pohjaa kaikilta investoinneilta.

Onneksi vapaa maailma vielä taistelee vastaan eikä markkinataloutta ei ole kokonaan saatu nitistettyä ja sen hajautetut pääomat ovat jo vuosia hakeutuneet paikkoihin, missä todelliset panostukset ympäristötekniikkaan tehdään. Teslat, Pluginit, Nikolat, Greenlanet ja lukuisat muut ovat keränneet miljardeja markkinoilta sijoittajien kaukonäköisyyden ansiosta ja nämä firmat ovatkin tehneet taistelussa ilmastonmuutosta vastaan enemmän kuin korrutoituneet kansallisvaltiot yhteensä.

Kun valtiot tajuaisivat elvyttää ja alentaa verotusta, niin työllisyys paranisi ja rahaa jäisi enemmän tällaisiin investointeihin eikä kaikkea syötäisi pois lyhytkatseisesti.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kun valtiot tajuaisivat elvyttää ja alentaa verotusta, niin työllisyys paranisi ja rahaa jäisi enemmän tällaisiin investointeihin eikä kaikkea syötäisi pois lyhytkatseisesti.
Tässä on vaan semmoinen ongelma, että kaikkien pitäisi kokoontua yhteen ja keskenään miettiä, että miten tästä päästään eteenpäin ja saadaan paras mahdollinen ratkaisu. Jokaisen pitäisi unohtaa omat itsekkäät pyrkimyksensä.

Politiikka raa'an kilpailunsa kanssa on täysi vastakohta tästä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Yllä hyviä pointteja, vaikka toki hieman toisistaan poiketen. Jos USA:n ja Kiinan erilainen elvytys muistetaan (liittovaltio, oma valuutta jne), Euroopan ja euroalueen on pakko elvyttää. Kyse on lähinnä siitä, onko nykyinen riittävä ja osin siitä, onko se oikea.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tässä on vaan semmoinen ongelma, että kaikkien pitäisi kokoontua yhteen ja keskenään miettiä, että miten tästä päästään eteenpäin ja saadaan paras mahdollinen ratkaisu. Jokaisen pitäisi unohtaa omat itsekkäät pyrkimyksensä.
Ei tarvi, minä olen miettinyt sen jo.

Minusta siitä on varsin vallitseva konsensus, että hyvinvointi perustuu työnteolle ja kaikki verotus on haittaverotusta eli jos haluat vähentää tupakointia, fossiilisia tai alkoholia niin korotat niiden verotusta ja jos haluat että töitä tehdään vähän niin verotat sitä korkeasti. Luulisi että kaupankassakin ymmärtää ettei työn verotus poikkea noista mitenkään.

Eli ei siis ole tarvetta laskea pääoman verotusta tai kiinteistöjen verotusta, mutta työn ja taloudellisen toimeliaisuuden matalampi verotus on perusteltua.
 
Viimeksi muokattu:

Kalikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tyhmäksi voi näköjään heittäytyä. Todellisuudessa paikalliseen sopimiseen kuuluu minimipalkka joko lakisääteisesti tai kattavana valtakunnallisena työehtosopimuksena, jossa sovitaan palkka, lomaoikeus yms pakolliset asiat.

Itse olisin valmis esimerkiksi 12-15 euron minimipalkkaan, kunhan Suomen tuottavuus ja tuotteiden jalostus olisi kunnossa. Nyt Suomessa tuotetaan välituotteita* enemmän kuin kilpailijamaissa, ja tämänkin takia taloudessa on ongelmia.
Oho. Jo on maailman kirjat sekaisin kun kivenkova kokoomuslainen haukkuu tyhmäksi keskustelussa vapaasta sopimisesta ja samaan hengenvetoon on tekemässä jopa lakisääteistä tai vähintään valtakunnallista TES minipalkkaa, joka on 2 kertaa suurempi kuin nykyiset TES-minimit. Liekö on tullut VM:stä taas väärät prosentit vai eikö ole vain mitään käsitystä tavallisten ihmisten elämästä? Vai oliko kyse 12-15 euron kuukausipalkasta?
 
Olisiko jossain vaiheessa sinunkin aika unohtaa ay-propaganda, ja myöntää avoimesti, että paikallinen sopiminen ei tarkoita sitä ettei ole mitään pohjaa mm. palkoista tai lomista?

Ehkä sen jälkeen avautuisi, miten oikeisto Suomessa haluaa korottaa matalia palkkoja, jotta palkoilla tulisi toimeen. Tämän edellytys on työn ja palveluiden lisäjalostaminen, jotta palkkasummaa voidaan nostaa. Nyt arvonlisäyksestä vain pieni siivu jää Suomeen, koska valmistamme liikaa ns. välituotteita.

USA:ssa Kaliforniassa hyväksyttiin 15 dollarin minimipalkka. Samaan suuntaan tulisi Suomessakin kulkea, mutta se vaatii Kalifornian tapaan mm. vapaammat työmarkkinat, enemmän tutkimusta ja enemmän lopputuotteiden valmistamista sekä ay-liikkeen veto-oikeuden kumoamisen talouteen ja työllisyyteen, joita ilmenee mm. poliittisissa lakoissa.
 
Onko se niin, että Suomessa jollain alalla TES:n mukainen minimipalkka on 6-7,5€ tunnilta?
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Minusta siitä on varsin vallitseva konsensus, että hyvinvointi perustuu työnteolle ja kaikki verotus on haittaverotusta eli jos haluat vähentää tupakointia, fossiilisia tai alkoholia niin korotat niiden verotusta ja jos haluat että töitä tehdään vähän niin verotat sitä korkeasti. Luulisi että kaupankassakin ymmärtää ettei työn verorus poikkea noista mitenkään.

Eli ei siis ole tarvetta laskea pääoman verotusta tai kiinteistöjen verotusta, mutta työn ja taloudellisen toimeliaisuuden matalampi verotus on perusteltua.

Nimimerkiksi, joka esiintyy rajattomalla itseluottamuksella talousasioista puhuttaessa heittelet aika kevyin perustein kaikenlaisia analogioita. Työn verotus ja hyödykkeiden verotus (ns. haittaverotus mainitsemissasi artikkeleissa) ovat rinnastettavissa toisiinsa? Tämähän ei yksiselitteisesti pidä paikkaansa. Paraskin konsensus on sellainen, että matalien palkkaluokkien verotuksen alentaminen voi lisätä työllisyyttä. Korkeiden tuloluokkien verotuksen keventämisellä taas ei ole juuri minkäänlaista havaittua vaikutusta työllisyyteen (esim. da Costa). Aika lailla yhtä vähän näyttöä on yritysverotuksen leikkaamisen vaikutuksesta työllisyyteen.

Työn verotukseen liittyy valtava määrä muuttujia. Sitä ei voi rinnastaa johonkin tupakkaveroon, jonka säätelyllä on aika puhtaasti hintajoustotyyppinen vaikutus. Valtion talouden näkökulmasta asia on erityisen hankala, koska veroleikkauksia on vaikea saada takaisin tuloina, vaikka populistisesti esim. kokoomus ja perussuomalaiset näin monesti esittävät.

Ja tämä henkilönä, joka ei mitenkään periaatteellisesti vastusta työn verotuksen muuttamista. Varmasti siinä riittäisi fiksattavaa, jos vain jollakin hallitusmuodostelmalla riittäisi rohkeutta tällaiseen tehtävään.
 
Kalikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onko se niin, että Suomessa jollain alalla TES:n mukainen minimipalkka on 6-7,5€ tunnilta?
Aika lähelle mennään, mikäli käytetään harjoittelijan palkkaa, jota saa käyttää vuoden ajan. Siihen kun keksitään vielä vuoden määräaikaisiin sopimuksiin perusteet, niin käytännössä n. 8e/h palkalla pystytään pyörittämään hommaa. Ja tiedossa on, että näin tehdään ja kyllä se on vähän "harmaata" aluetta.

Olisiko jossain vaiheessa sinunkin aika unohtaa ay-propaganda, ja myöntää avoimesti, että paikallinen sopiminen ei tarkoita sitä ettei ole mitään pohjaa mm. palkoista tai lomista?

Ehkä sen jälkeen avautuisi, miten oikeisto Suomessa haluaa korottaa matalia palkkoja, jotta palkoilla tulisi toimeen. Tämän edellytys on työn ja palveluiden lisäjalostaminen, jotta palkkasummaa voidaan nostaa. Nyt arvonlisäyksestä vain pieni siivu jää Suomeen, koska valmistamme liikaa ns. välituotteita.

USA:ssa Kaliforniassa hyväksyttiin 15 dollarin minimipalkka. Samaan suuntaan tulisi Suomessakin kulkea, mutta se vaatii Kalifornian tapaan mm. vapaammat työmarkkinat, enemmän tutkimusta ja enemmän lopputuotteiden valmistamista sekä ay-liikkeen veto-oikeuden kumoamisen talouteen ja työllisyyteen, joita ilmenee mm. poliittisissa lakoissa.
Minähän en mihinkään AY-liikkeeseen luonnollisestikaan kuulu. Mutta en minä siitä huolimatta ihan niin sekaisin ole, että luulisin, että raaka-aineiden jatkojalostuksen puute johtuu TES:stä, työntekijöistä, ammattiliitoista ja vasemmistosta. Kyllä se valitettavasti on nyt niin, että suomalaiset työnantajat ja yritykset on siitä vastuussa ihan yksin. Ja mikään ei tässä maassa heitä myöskään rajoita nostamasta niitä palkkoja ennen tai jälkeen kun sitä jatkojalostusta on opittu tekemään.
 
Harvinaisen pihalla kyllä ole hokiessasi, että palkkojen nostamista ei ole rajoitettu. Ei ole ja tämän kerroin jo aiemmin, mutta siitä ei ollutkaan kysymys.
 
Aivan aivan. Oikeisto tahtoisi niin kovasti nostaa palkkoja, mutta ei pysty, koska... koska... niin koska mitä?

Ja 15 dollarin minimipalkka Californiassa on joku hyvä esimerkki jostain? Miten hyvin oot perillä paikallisesta hintatasosta, kun pitäisi alkaa asuntoa sillä 15 dollarin minimipalkalla hakemaan? Laittamaan lapset opiskelemaan ja maksamaan sairasvakuutukset. Onko mitään käsitystä moniko tuntista työviikkoa pitäisi tehdä?
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En kuulu liittoon, mutta mun palkkaa on nostettu monesti, koska olen tehnyt hyvää työtä ja sitä kautta itsestäni työnantajalle lähes korvaamattoman. En ajatellut kuulua liittoon jatkossakaan kun se on näin helppoa ilmankin. Jos useammat ajattelisivat näin saataisiin maa nousuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös