Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 955 868
  • 81 126

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Voi vittujen kevät, jos ne tosiaan nyt nuo yksityiset salitkin kiinni laittaa. Oma veikkaukseni on, että kun ne kerran saa ne kiinni laitettua, niin niitä ei sitten useaan kuukauteen avatakaan.

"Tee kuntopiiriä kotona" on ihan paska neuvo. Jokainen salilla vähänkään reippaammin treenannut tietää, että ei kotona vaan pysty ollenkaan sillä tavalla tekemään oikein mitään, kuin salilla. Toinen juttu mitä tuo tekee, on se että elämä kapenee yhä vain enemmän tähän koti-ruokakauppa-työpaikka akseliin. Ei tee hyvää mielelle.

jos nämä tollot laittaa salit kiinni niin varmaan sitä täytyy alkaa dokaa kuppiloissa tai lähteä risteilyille!
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
No minun oikeustajuani loukkaa puolestaan se, että yksi toimiala on ollut kohta vuoden poikkeustoimien alaisena ja aina kun joku yskähtää jossakin, niin alkaa verkkosukat kiristyä ja vaatimukset kuulua siitä, että baarit kiinni. Mutta laitetaan baarit kiinni ja samalla koko Suomi noin kuukaudeksi kouluja myöten ja katsotaan sitten, että kuinka saadaan tartunnat alas. Sen kai pitäisi tässä olla se tärkein asia, eikä se että jonkun alan, joka jo ennestään on ihan henkitoreissaan tulisi silkasta solidaarisuudesta pistää puoti kiinni ja lappu luukulle, kun lasten harrastuksetkin on seis. Tai sitten aletaan pikku hiljaa avaamaan Suomea, eikä hekumoida ulkonaliikkumiskielloilla ja kolmostasoilla.

On taas tän päivänkin lehdestä saatu lukea, kuinka lapsista ollaan niin saatanan huolissaan tässä maaassa.

eihän se varmaan ravintoloille olisikaan ongelma laittaa kiinni kunhan valtio sitten maksaisi niinkuin esim. Saksassa. Härmässä sanotaan lycka till ja kerrotaan että voit muuten hakea jo maksettuja alveja takaisin niin maksat sitten kun tilanne paranee. Niin juu ei oteta ku muodollinen 8% korko tästä.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ainoa asia, miten tartunnat saadaan kuriin, on että ihmiset toimivat vastuullisesti. Jokaisen ikään katsomatta tulee käyttäytyä järkevästi. Tartuntoja tulee silti, mutta ne saadaan painettua riittävän alas, jos käytetään maskeja, huolehditaan turvaväleistä ja käsihygieniasta ja käydään testeissä heti, jos jollekin lähipiiristä tulee oireita.

Eikö noita ulkomaisia opiskelijoita ole testattu, kun tulevat maahan? Eikö ole testattu ennen karanteenista vapautumista? Jos ei, miksi ei? Eikö tuon nyt kuuluisi olla ihan perusasia? Muistanko väärin, että Heidi’s Bier Barin muidenkin kaupunkien ravintoloissa olisi ollut joko runsaasti altistumisia tai jopa löytynyt tartuntoja? Jos näin, tässä kohtaa laittaisin kyllä vastuuta vähän myös ketjulle. Ei se nyt voi olla pelkkää sattumaa ja huonoa tuuria, että yhden ketjun paikoissa sattuu ja tapahtuu. Ollaanko jossain kohtaa välinpitämättömiä ja mennään täysin bisnes edellä vai sooloileeko henkilökunta? En tiedä, enkä varsinaisesti syytäkään, mutta vähän ihmettelen. Ymmärrän liiketaloudellisen tuskan, mutta ei se parin viikon kokosulkukaan hyvää taloudelle tee.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
"Jyväskylän yliopistoon saapui tammikuun alussa 160 vaihto-opiskelijaa, joista noin 20 on EU:n ulkopuolelta. Yliopiston ilmoituksen mukaan he olivat 10 vuorokauden karanteenissa eikä tartuntoja ole tiedossa."

is.fi
Miten yliopisto voi olla varma ihmisten liikkeistä kun he eivät asuneet yliopistolla?
Ei mitenkään ja ei heitä ollut määrätty karanteeniin vaan omaehtoiseen karanteeniin eli ei mitään.
Testauskaan ei ollut pakollista niin mitäpä tuolla on väliä, kunhan Krista saa sulkea vähän lisää.

No mistäs tuo johtuu? Olisiko syy siinä, että niin moni suhtautuu samalla tavalla kuin sinä, että kun tauti ei heti tapa, niin eihän se ole vaarallinen.
Koronan tukehduttaminen on jokaisen asia. Mitään muuta ei tarvitse tehdä, kuin pitää itsensä terveenä. Mutta kun se ei mene kaikkien kaaliin, niin siksi tarvitaan Kiuruja tekemään päätöksia, joilla pidetään joku roti tartunnoissa. Viime keväänä rajoituksia purettiin ennen aikojaan, kun tartunnat saatiin alas. Minulla ei ole mitään syytä epäillä, etteikö nyt toimittaisi samoin. Mutta jos suhtautuminen tartunnan vaarattomuuteen leviää, kontakteja ei vältetä, niin ei muuta kuin lisää paskaa mielipidepalstoille siitä, kuinka kusisia päättäjät on. Klara vappen!
Ei Suomen sisäisessä tilanteessa ole mitään vaaraa ongelma on se ettei hallituksella ole mitään halua estää uusien tartuntojen tuloa tänne.
Siihen olisi helpot keinot jos hallitus haluaisi tehdä jotain mutta ei halua.
Pakolliset testit rajoille ja pakollinen kahden viikon karanteeni, vaihtoehtona kupla.

Viime viikkojen tartunnoista iso osa on ollut mm. Vaihto-opiskelijoiden tuomia tältä olisi pakko karanteenilla vältytty, mutta ei uskalleta sitä laittaa hallituksella on vain tämä omaehtoinen karanteeni.

Vakavien tartuntojen osuus on tippunut kokoajan ja rajoituksia tulee lisää kokoajan. Asiassa ei ole siis mitään suhdetta rajoitusten suhteen ja varsinkin kun iso osa rajoitteista koskee niitä joille tauti ei ole vaarallinen.
Jos rajat laitetaan kiinni, hoitokoteihin täysi vierailukielto, yli 80v ulkonaliikkumiskieltoon, silloin tehtäisiin rajoituksia joilla on vaikutusta.
Hallituksen halu tehdä oikeasti vaikuttavia rajoitteita on vaan todella heikko.
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hesarissa oli kiva juttu rajoituksiin väsyneistä ihmisistä ja esille nousi uusi sana "koronasynti". Mitä vittua nyt taas, nyt saatiin kyllä viruslinkojen ja muiden ärsyttävien ilmausten voittaja.


Yllä linkki artikkeliin.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Nythän sanotaan, että kuntosalit voidaan sulkea enintään kahdeksi viikoksi, mutta eiköhän maalitolpat taas liiku nopeasti tilanteen salliessa. Siinä kohtaa itseltä lähtisi viimeinenkin hyvää mieltä tuottava harrastus, jossa tämän ympäröivän paskan voi hetkeksi unohtaa. Ehkä alan sitten ryyppäämään, se on linjan mukaan ilmeisen sallittua ja jopa suositeltavaa.
Liikkuu ne tolpat ja helposti. ”Kyllä te kolme viikkoa ilman harrastuksia kestätte” muuttui lasten osalta kahdeksi kuukaudeksi. Eikä ilman kaupunkien kapinointia olisi vapautumassa vieläkään.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Tänään töissä pari täti-ihmistä kovaan ääneen moittivat Vapaavuorta ja nimittivät herrakerhon jäseneksi ja Suomen korruptoituneen Sporttipuolueen pääjehuksi.

Kuulemma kevät piloille nyt meni tämän takia Jyväskylässä. Niinkuin ei tässä nyt olisi omiakin koronoita murheena.
Joo kyllä pääkaupunkiseudun harrastukset räjäyttivät tosiaan Jyväskylän tilanteen käsiin ennenkuin ne edes ehtivät uudelleen käynnistyä. Saa nähdä kuinka pahaksi tästä Vapaavuoresta johtuva tilanne siellä ehtiikään ennen ensi viikon maanantaita äityä. Silloin täällä avautuu harrastuspaikat rajoituksin ja reunaehdoin.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Hallituksen halu tehdä oikeasti vaikuttavia rajoitteita on vaan todella heikko.

Johtuisiko siitä, että eivät halua olla rikollisia?
Nuo mainitsemasi rajoitukset ovat vastoin niin monia lakeja, ettei mikään oikeusvaltiohallitus niitä riko.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos sinne työpaikoille mentäisiin täysin terveinä. Ihmisiä testattaisiin työpaikoilla. Kaikki noudattaisi esim maskisuosituksia. Ulkomailta ei pääsisi koronaa rakennustyömaille. Ihmiset eivät bilettäisi viikonloppuja uusissa seurueissa. Tuskin tästä tarvitsisi edes puhua. Työmailla valvonta on naurettavaa jo pelkästään työturvallisuuden osalta. Rakennusliikkeitä kiinnosta tämä koronan tukahduttaminen hevon vittua.
Aika kova väite eikä pidä paikkaansa. Kyllä rakennusliikkeitä kiinnostaa koronan välttäminen ihan siinä missä muitakin yrityksiä. Mutta oletettavasti sinulla ei ole todellista käsitystä siitä, millaisia toimenpiteitä rakennusliikkeet tekevät koronatartuntojen estämiseksi. Työmaita ei voi kokonaan sulkea varmuuden vuoksi ja koronatoimilla on iso vaikutus siihen, ettei tarvitse sulkea tartuntaryppäiden takiakaan.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Eiköhän tämä anaalitesti tule kohta Suomeenkin, kun Krista niin haluaa. Ensimmäinen testi voisi olla opetusvideo, jossa hallitus ja THL näyttävät kuinka testi tehdään turvallisesti:

 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Eiköhän tämä anaalitesti tule kohta Suomeenkin, kun Krista niin haluaa. Ensimmäinen testi voisi olla opetusvideo, jossa hallitus ja THL näyttävät kuinka testi tehdään turvallisesti:


Kiinalaiset sitten ensimmäisenä tajus, että tää korona on oikeesti perseestä
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Eiköhän tämä anaalitesti tule kohta Suomeenkin, kun Krista niin haluaa. Ensimmäinen testi voisi olla opetusvideo, jossa hallitus ja THL näyttävät kuinka testi tehdään turvallisesti:

Odota kun valtioneuvosto saa tästä kuulla. Alkaa tapahtumaan. Saattaa länsimaisiin kulttuureihin tuollainen testaustapa sisältää vähän liikaa haasteita sukupuolista lähtien. Pitäisi löytää sukupuolettomia testaajia että pääsisi edes kokeiluun.
 

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kiinalaiset sitten ensimmäisenä tajus, että tää korona on oikeesti perseestä
Kaveri oli työkeikalla Kiinassa. Matka taisi sisältää 2vkoa karanteenia maahantulo kaupungissa + nenä + anaalitestin. Ja kun nämä oli suoritettu, niin siirtymä kohdekaupunkiin jossa vielä uudet testit ja liki viikko karanteenia. Oli kuulemma yksi lähtenyt kotimaahan tämän kokemuksen jälkeen tekemättä päivääkään töitä, ei vaan psyyke kestänyt.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Kummelin pojat tiesi tulevasta jo 90-luvulla.
7 koronasyntiä by Dante:

Turhamaisuus/ylpeys on kielletty koronaikana.
Rokote-kateus.
Some-viha maskittomia kohtaan.
Koronatestauksen laiskuus.
Ahneus
koronatukia kohtaan.
Ylensyönti
koronaikaan puolityhjässä ravintoloissa.
Alkomahoolien juomisen aiheeton himo tyhjässä Juvalaisessa juottolassa.

Eikä mitään Kummelin comebäkkiä enää tarvita. THL, HUS ja hallitus tarjoavat tahallista ja tahatonta huumoria koko (velka)rahalla.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Kaveri oli työkeikalla Kiinassa. Matka taisi sisältää 2vkoa karanteenia maahantulo kaupungissa + nenä + anaalitestin. Ja kun nämä oli suoritettu, niin siirtymä kohdekaupunkiin jossa vielä uudet testit ja liki viikko karanteenia. Oli kuulemma yksi lähtenyt kotimaahan tämän kokemuksen jälkeen tekemättä päivääkään töitä, ei vaan psyyke kestänyt.

Meillä on onneksi vapaaehtoinen karanteeni ja testiinkään ei o pakko mennä jos ei halua.
Vai miten se meni.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Varmaan tuossa on ainakin sen pointti, että kun dokaavat jossakin baarissa niin eivät kenties hakkaa himassa vaimoa&lapsia tai tietyillä ihmisillä ei vaan elämästä tule mitään mikäli ei saa viinaa lähes päivittäin.
Kyllä. Sehän se koko ravintolarajoitusten pihvi on. Alkoholistien pitää päästä joka aamu klo 09 oksentamaan kossuvissyt lattialle.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Johtuisiko siitä, että eivät halua olla rikollisia?
Nuo mainitsemasi rajoitukset ovat vastoin niin monia lakeja, ettei mikään oikeusvaltiohallitus niitä riko.
Jos halutaan rajoittaa taudin leviämistä niin rajoitusten tulee olla suhteessa taudin vaaraan ja kohdistua sinne missä niistä on eniten hyötyä.
Nyt ei ole tehty näistä kumpaakaan eikä tunnu olevan edes halua, hallituksen haluna on päästä rajoittamaan ihmisten elämää ei estää viruksen leviämistä kohdistamalla rajoitukset sellaiseen toimintaan millä ei ole oikeasti juurikaan väliä.

Jos rajoilla olisi pakolliset testit ja pakolliset kahden viikon karanteenit niin suuri osa esimerkiksi Jyväskylän ja Tampereen viime päivien tartunnoista olisi jäänyt tulematta.
Se kertoo hallituksen kyvyttömyydestä tilanteessa tehdään jotain mutta ei sitä millä olisi oikeasti vaikutusta.
Jos lait estävät jotain niitä muutetaan ja sitä paitsi nykyinen tartuntatauti laki kyllä mahdollistaa pakollisen testauksen ja karanteenin jos hallitus sen haluaa mutta kaikesta näkee ettei halua.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Luin ja ymmärsin eka, että nämä ovat kuukausia. Meinas silmät lentää päästä. Kun luin taulukon alla olevan kirjoituksesi ja tajusin kyse olevan viikoista, niin helpotti oloa. Hyvältähän nuo näyttävät kieltämättä, vaikka pessimistisen uutisoinnin perusteella itsekin luulin tilanteen olevan todella huono.

Eiköhän ensi kesästä tule monelle "The Kesä".
Mikä tuossa näyttää hyvältä?

Suomi tarvitsee noin 2 000 000 rokotetta, jotta edes sote-porukka sekä eläkeläiset saadaan piikitettyä pari kertaa kukin. Viikon 9 jälkeen on vielä 1,2m rokotteen vajaus. Jos tuosta ottaa vaikkapa viikkokeskiarvoksi 120 000 rokotetta saapuvaksi meille, niin ollaan toukokuun puolivälissä, kun se 2M on täällä. Siihen pari viikkoa rokotusaikaa lisää, niin ollaan kesän eli kesäkuun alussa. Eikä prkl ensimmäistäkään työikäistä poislukien sote-osasto ole vielä rokotettu.

Tämän hetken vittuilu-/valtataistelutaktiikalla mikään rokoteasia ei edisty Euroopassa nopeasti eikä mikään rokote näiden muutaman lisäksi voi edes tulla mukaan valikoimaan kuin aikasintaan kesäksi.

Niin, se hyvältä näyttävä puoli. Toki se voi olla sitä, että kun me saamme piikin loppukesästä tai alkusyksystä, niin vasta-aineet pysyvät oletettavasti kehossamme koko ensi talven. Näyttää siis hyvinkin siltä, että päästään taas ensi kaudella katselemaan kiekkomatseja oikein paikan päälle koko kauden ajan.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Tosta rajoilla testaamisesta ja pakkokaranteenista "taas". Viime vuoden keväästä asti on ollut aikaa sorvata sellainen laki, joka ne mahdollistaa?
Vai olenko väärässä? Miten voi olla niin vitun vaikeaa tehdä sellainen laki?
Sitten vaan ilmoitetaan, että päivästä x lähtien Suomeen tulevat henkilöt joutuvat rajoilla testiin ja sen jälkeen karanteeniin?
Ei se nyt vaan voi olla niin vaikeaa toteuttaa.

Niin ja anteeksi
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika

Tarvittiin yksi rohkea, muut kyllä seuraa
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Tuosta Jumbon Prisman keissistä näkee varmaan hyvin jatkossa, miten tuo leviää isossa kaupassa kun useampia tartuntoja tullut henkilökunnassa ilmi, jos on vielä kyse siitä ”herkästä muuntoviruksesta”? Eilen tuli viimeeksi ruoat haettua tuolta ja ei omalle kohdallekaan sattuneella kassahenkilöllä mitään maskia ollut vaikka tuolla uutisoidaan että on niitä käytetty. Todettakoon että kyllä niitä kuitenkin siellä useimmilla taitaa henkilökunnasta ja asiakkaistakin olla, mutta tietty porukka kyllä vetää reilusti ilman.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös