Minua ihan oikeasti vituttaa joka päivä, että olen syntynyt 30 vuotta liian myöhään. Olisin mieluummin halunnut syntyä 1943 kuin 1973. Olisin samanikäinen kuin George Harrison -vainaa, Jagger ja Richards. Olisin ollut elossa ja aikuinen silloin, kun tapahtuivat ne hienot asiat jotka minua kiinnostavat. Ei tämä vitun digipaska kiinnosta yhtään, eikä tämä aika ole sitä, mitä olisin halunnut elää. Kaikki arvostamani asiat katoavat pikkuhiljaa, alkaen vaikkapa kirjoista. Mikä on hienompaa kuin hyvä kirja kädessä. Sen tuntu, sivujen lehteily, lukunautinto... Silloin tuotettiin oikeaa sisältöä, kun kenenkään ei tarvinnut erikseen sanoa olevansa sisällöntuottaja. Kirjallisuudestakin ne vittu yrittää tehdä digitaalista. Levykaupat jo tappoivat. Kaikki, mitä arvostan ja rakastan, viedään pois. Ei tämä ole saatana sellainen maailma enää, missä tahtoisin elää. Siksipä elän lähinnä muistoissani. Luen niitä samoja paperikirjoja, kuuntelen fyysisiä levyjäni joissa kukaan ei räppää eikä fiittaa ja aina välillä sanon mielessäni, että ota nyt Luoja jo pois minut täältä kärsimästä.