HIFK:n taloudellinen tilanne ja tulevaisuus

  • 859 536
  • 3 238

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Joo, maskia kyllä käytetään kotipeleissä. Mutta esimerkiksi maalin jälkeen näkee televisiokuvistakin monesti, että silloin maski siirretään leuan alle, jotta voi paremmin huutaa. Omissa blokeissa ei turvaväleistä kauheasti välitetä. Hieman näitä asioita ihmettelen. Mutta hienoa, että ainakaan toistaiseksi ei tiettävästi ole lätkäkatsomoissa ole korona levinnyt. Toivotaan, että lysti saa jatkua!

Joo sitäkin välillä näkee valitettavasti.

Sport ei saanut Vaasan alueen leviämisvaiheessa pelata kotihallissaan, joten eipä tämä hyvältä näytä IFK:lle ja faneille. Tällainen kausi sitten menossa.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt ollaan sitten koronanpaskan leviämisvaiheessa täälläkin, ja huomenna ilmoitellaan klo 11 lisärajoituksista. Mites nyt sitten kotipelien käy... Pitääkö karsia vähäsistäkin katsojista vai kielletäänkö pelit kenties kokonaan Nordiksella joksikin aikaa. Maskiahan siellä hyvin porukka pitänyt ja on näyttänyt että käsidesiäkin käytetään.
Mä voisin olla valmis ostelemaan "virtuaalilippuja", eli muodollisesti maksaa pienen summan "muka paikasta" teemalla We <3 IFK.
Tämä siis, jos sellainen kehitetään, vai pitääkö tässä jo kehittää IFK:n ikkari joulupata, että saadaan seura selviämään tulevaisuuteen. Nythän näyttää, että kassa tyhjenee ja pakkaselle noin 4-6 vuodeksi, ennenkuin vahinko saadaan takaisin, jok silloinkin vaatinee liki täysiä katsomoita tulevilla kausilla, sekä nostettuja lipunhintojakin, koska kapasiteettia ei ole varaa nostaa kun uutta hallia ei ole tulossa ihan heti, jos koskaan.

Jotain voi vielä pelastaa se, jos joulun jälkeen olisi luvassa täysiä katsomo-oikeuksia. Ei sillä kuuhun mennä, mutta tappio pienee oleellisesti, ja lyhentää tuota kassan keräämistä uudelleen iskuun hyvinkin selkeästi.
 

Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotain voi vielä pelastaa se, jos joulun jälkeen olisi luvassa täysiä katsomo-oikeuksia.
Uskallan väittää, että ilman katsojarajoituksia ei tällä kaudella tulla pelaamaan. Jos nyt edes näillä tämän hetkisillä rajoituksilla saataisiin kausi vedettyä läpi, mutta en kyllä sitäkään kovin todennäköisenä pidä. Täysille katsomoille pelaamisesta kannattaa haaveilla aikaisintaan sitten ensi kaudelle, jos silloinkaan. Toivottavasti hyvin toimiva rokote saadaan siihen mennessä laajaan levitykseen Suomessa(kin).
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Uskallan väittää, että ilman katsojarajoituksia ei tällä kaudella tulla pelaamaan. Jos nyt edes näillä tämän hetkisillä rajoituksilla saataisiin kausi vedettyä läpi, mutta en kyllä sitäkään kovin todennäköisenä pidä. Täysille katsomoille pelaamisesta kannattaa haaveilla aikaisintaan sitten ensi kaudelle, jos silloinkaan. Toivottavasti hyvin toimiva rokote saadaan siihen mennessä laajaan levitykseen Suomessa(kin).
Vähän samaa tuumin tämän kauden osalta, vaikka rokotukset alkanee vuoden vaihteen jälkeen, niin kyllä rajoituksia on varmasti vähintään kevääseen. Ensi kauden suhteen olen optimistisempi, kesään mennessä lienee koko kansa rokotettu, ja ensi syksy voi parhaimmassa skenaariossa olla jo rajoituksista vapaa, mutta mitenkään varmana en tätä pidä.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Nyt ollaan sitten koronanpaskan leviämisvaiheessa täälläkin, ja huomenna ilmoitellaan klo 11 lisärajoituksista

Maanantaista alkaen kolmeksi viikoksi sisäyleisötapahtumat max. 20 hengelle, sanoi Vapaavuori juuri.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Ok, eli ensviikon 2 kotipelit siirtyy.
Sekä minun lyhyellä matikalla tuo 16.12 pelattava Sport peli, jos tämä nerojen päätös oli se 3 viikon rajummat toimet.
 

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sekä minun lyhyellä matikalla tuo 16.12 pelattava Sport peli, jos tämä nerojen päätös oli se 3 viikon rajummat toimet.
Rajoitus päättyy 13.12.

” Yli 20 hengen tilaisuudet sisätiloissa kielletään pääkaupunkiseudun alueella maanantaista 23.11. alkaen. Rajoitustoimenpiteet kestävät toistaiseksi 13.12. asti. ”
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koronan seurauksena näyttää juuri nyt siltä, että joukkueidne talous tulee ajautumaan monivuotiseen alhoon, ennen kuin koronan vaikutukset mm kassaan on korjattu, joten mielenkiinotista tulee olemaan myös se, miten tämä vaikuttaa pelaajien palkkoihin.

Uskoisin vielä tässä vaiheessa siihen, että tämä tulee tervehdyttämään talouksia mitä tulee pelaajien palkkoihin, ja toisaalta sen myötä mahdollisesti tasaamaan joukkueiden välisiätasoeroja.

Voi siis olla, että jatkossa ei ihan samannäköisiä palkkoja maksella, kuin tähän asti on tehty, sillä pelaajien liian kovulla vaatimuksilla tullee vastaan se tosiasia, että osalla joukkueista toiminnan muutenkin ollessa kokonaan vaakalaudalla, liian suuret palkat ovat viimeinen niitti.

Eli jatkossa jos pelaaja kuitnekin haluaa pelata ja yrittää edistää sen kautta uraansa, se saattaa tapahtua merkittävästikin pienemmällä palkalla kuin tähän asti on totuttu.

En toki osaa välttämättä arvata talouden vaikutusta juuri tähän asiaan, mutta koen kutienkin että pelaajilta on melko lyhytnäköistä jos toiveissa olisi kaataa nippu potentiaalisia työpaikkoja liian suurten palkkojen vuoksi. Supercell tepsukat lienevät ainoa seura, jolla edelleen on mahdollisuus mällätä, koska pikkurahat ei tunnut missään nykyomistuspohjassa, mutta mm IFK:n kassan nyt huvetessa, kokisi melko absurdiksi jatkaa noita + 200K palkkojen maksamista tulevillakin kausilla, ja ainkain niin kauan kunnes kassa on taas saatu kuntoon, ja ylipäätään yleisö palaamaan lehtereille.

Miten luulette tässä käyvän, ja mikä olisi hyvä vaihtoehto?


Heitähän mm @Lätty-ylämummo, jokin arvio, että miten luulet tämän vaikuttavan joukkueiden talouksiin ja palkanmaksuun, sanotaanko vaikkapa 3-5 vuoden/kauden sektorilla?
 
Suosikkijoukkue
IFK
Heitähän mm @Lätty-ylämummo, jokin arvio, että miten luulet tämän vaikuttavan joukkueiden talouksiin ja palkanmaksuun, sanotaanko vaikkapa 3-5 vuoden/kauden sektorilla?

Voi kun tietäisinkin, niin olisin miljonääri...
Talous puristaa seurojen tulopuolta monipuolisesti. Päälimmäisenä nyt näkyy tietenkin lipputulot, sillä missään ei päästä edes rajoitettuihin katsojamääriin. Tälle kaudelle kausareiden myynti ei vielä dramaattisesti pudonnut, mutta juhannukseen ei ole kuin 6kk aikaa, kun pitäisi myydä jo seuraavan sesongin kortteja. Rokotetta odotetaan, mutta lähteekö väki kotisohviltaan enää mihinkään, vai onko livelätkän tilalle löytynyt korvaavaa ajanvietettä? Itse arvioin, että lipputulot laahaavat vielä pari seuraavaakin kautta, vaikka virus saataisiinkin painettua alas.

Tälle syksylle povattiin yritysten kaatumisia urakalla, mutta konkursseja on tehty viime vuotta vähemmän. Tukitoimet ovat auttaneet, mutta pääosin happea on haettu lomautuksilla ja irtisanomisilla. Vientiriippuvaisena maana talouden toipuminen on muun maailman käsissä, eikä siellä mene yhtään paremmin, päin vastoin. Jokainen päivä patoaa kysyntää, joten uskon talouden boomiin kunhan rajoituksista globaalisti päästään, mutta se vie varmaan vähintään vuoden siitä, että rokote on valtaosalla maailman väestöstä. Eli käytännössä pari kautta. Eli yhteistyökumppaneilta tulevien tulojen kasvattaminen on hankalaa, kun ei sielläkään raha pyöri. Muiden tulolähteiden kehittäminen tähän hätään on todella haastavaa.
Menopuolella palveluiden tarjoajat ja tilavuokraajat koittaa nostaa laskutustaan harvenevalta asiakaskunnaltaan. Yhteiskunnan tuet ja veikkausvarat vähenee. Nämä ei ehkä suoraan kolahda Liiga-IFK:hon, mutta mutkan kautta juniorityöhön, minkä rahoituksesta pitäisi pitää hyvää huolta tulevaisuuden juniorituotantoa silmällä pitäen.

IFK julkisti henkilöstönsä palkanleikkaukset, mutta siinä yhteydessä ei puhuttu pelaajista mitään. Pelaajat ovat suurin kuluerä, ja paineet sopimusten modaamiseen on varmaan melkoiset. Kassa kestää tämän kauden kyllä, mutta ensi kauden paineet rosterin halventamiseksi on todelliset. Tilanne on kaikilla seuroilla yhtä huono, ei turkulaiset missään erityisasemassa ole, sillä miljoonien kylvämisen on sielläkin loputtava. Pelaajien palkat tulee putoamaan väkisin. Mistään maailmalta ei tule löytymään paremmin palkattua uutta virusvapaata liigaa, joten ne jotka haluavat pelata - joutuvat kilpailemaan keskenään vähenevistä työpaikoista. Urheilubisnes on enemmän uhka kuin mahdollisuus, ja siksi nurin menevien seurojen tilalle ei hevin tule uusia, eikä nyt välivuotta pitäviä sarjoja tulla avaamaan aikaisempaa kalliimmilla rostereilla. Tässä voisi olla iskun paikka ennakkoluulottomalle pienseuralle haalia ympäriinsä eurooppalaisten junnujen parhaimmiston Liiga-sopimuksella ja kohtuupalkalla. Siksiköhän Jukurit osti hotellin, joka muuten investointina on ehkä typerin veto juuri nyt, minkä voi keksiä.
Summarum, Salmisaaresta ja Myyrmäestä voi ensi syksynä kauden alkaessa tehdä melkoisia löytöjä, jos on jääkiekkoilijaa shoppailemassa.

Uusi halli saanee peruskivensä muutaman vuoden sisään. Paljonko se vie IFK:n resursseja, sitä harva tietää. Maaperätutkimuksiin pantiin miljoona IFK:n rahaa, ja Everin mukaan tähän mennessä fyrkkaa on palanut jo lähemmäs 15milj. Kenen rahaa se on ollut? Kuka maksaa varsinaisen suunittelutyön kulut? Valmiiseen pöytään on aina tulijoita, mutta juuri nyt vain IFK:lla on paineita sen pöydän kattamiseen. Asunto- ja liiketilarakentaminen vetää vuoden happea, ennenkuin nyt jäädytetyt hankkeet saadaan taas elvytettyä jaloilleen. Haluaako rakentajat lähteä liikkeelle nousukauteen ilman riskien hajautusta, eli fyrkkaa jonkun muun taskusta? En tiedä.

Paljon on nyt kiinni poliitikkojen viisaista päätöksistä. Maailma elpyy kyllä, ja silloin tarvitaan taas kaikkea. Onko Suomessa kehitetty uutta bisnestä, saatu firmat toimimaan tehokkaammin, ja saatu työpaikat vähintään säilymään - mieluummin lisääntymään, on tietenkin isoin kysymysmerkki viiden vuoden päähän. Terve bisnes säännöllistä palkkaa nauttivine duunareineen on paras tae lätkäviihteenkin kehittymiselle. Kansa vaatii sirkushuvinsa, ja on niistä valmis maksamaan, kunhan seuraava liksa on jo tulossa.
Silloin IFK:n on hyvä olla uudessa hallissa, ja ottaa vastaan kasvavat katsojamäärät. Uskon ma.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tarkastelujakso huomioiden tukea pitäisi tulla lisääkin vielä myöhemmin.
Jännä homma muuten nuo seurat jotka eivät ole jättäneet hakemusta ollenkaan. Mikähän mahtaa olla syynä siihen?
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Jännä homma muuten nuo seurat jotka eivät ole jättäneet hakemusta ollenkaan. Mikähän mahtaa olla syynä siihen?

Ihmettelin hieman samaa. Tuntuu oudolta olla tässä tilanteessa käyttämättä mahdollisuutta. Ehkä eivät halua esittää joitain tietoja jotka hakemuksissa joutuu antamaan (olen itse hakenut ELY-tukea).
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Ihmettelin hieman samaa. Tuntuu oudolta olla tässä tilanteessa käyttämättä mahdollisuutta. Ehkä eivät halua esittää joitain tietoja jotka hakemuksissa joutuu antamaan (olen itse hakenut ELY-tukea).
En tiedä meneekö sitten jo konsernipohjaiseksi tuo arviointi? Lukon lienee mahdotonta saada senttiäkään jos siinä koko Contineoa aletaan katsomaan. Kärppien kohdalla mietityttää että ovatko myynet jotain omistustaan tähän vertailujaksoon vai joutuatko hinkkaamaan todella tarkkaan hakemustaan kun siellä on Qstockia sun muuta mukana? TPS:llä taitaa olla myös konsernitasolla katsottava näitä asioita joten voisikohan siinä piileä syy hakemattomuudelle?
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jännä homma muuten nuo seurat jotka eivät ole jättäneet hakemusta ollenkaan. Mikähän mahtaa olla syynä siihen?

Kirjanpitoon, verotukseen, konsernin sisäisiin järjestelyihin yms. liittyviä syitä varmastikin taustalla. Käsittääkseni hakemuksen on jättänyt tekemättä osaltaan Kärpät, Lukko ja TPS, joilla luulisi taustalla olevan vaikka minkälaisia virityksiä.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
IFK:lle on myönnetty reilut 421 000 euroa valtion kustannustukea:


Aivan mahtavaa! Sydän x 3.
Olen odottanut tätä uutista monta kuukautta!
Tuolla rahalla ei kaikkea kompensoida mutta helpotetaan toiminnan jatkamista. Jos maaliskuussa päästään katsomoon niin saadaan siitäkin jonkinlaista kompensaatiota!
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Valtasen kommentteja tuesta:

– Kaikki pitää suhteuttaa kulukuormaan kokonaisuutena. Olemme leikanneet palkkoja ja tehneet muita sopeutustoimia, säästäneet kaikessa, missä voimme. Pitää muistaa, että kulumme ovat kuukaudessa silti noin 600 000-700 000 euroa. Siihen tämän summan voi suhteuttaa, kyseessä on noin vajaan neljän ottelun tuotto.

 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös