Jonne Virtanen – Monsterimonni

  • 528 856
  • 1 780

jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse ainaki lopetan tän osion kommentoimisen kokonaan, koska faktat ei tänne palstalle ainakaan absoluuttisina faktoina ikinä eksy, joten asiaa voisi spekuloida vaikka loppuelämän, mutta siinä nyt ei ole mitään järkeä.

Mutta omana yhteenvetona, ni pidin Jonnesta pelaajana kentällä ja siinä julkisuuskuvassa, jossa TPS jonnea käytti. Jonne on tosin kaivanut maata jalkojen alta erinäisten tempausten valossa. TPS:n on täytynyt tietää Jonnen historia jo palkatessaan ja periaatteessa on hyväksynyt Jonnen negatiivisemmat puolet, kuten alkoholinkäytön seuraukset. En sano, että Jonne olisi alkoholisti, mutta selkeästi paras Jonne ei tule esille, kun hän juo.

TPS on omaan silmään hoitanut myös tiedotuksen päin persettä, mikä haittaa kiistan molempien osapuolia. En ota kantaa sopimuksen purkamisen laillisuuteen, koska faktoja en tiedä. Mutta molemmat osapuolet ovat mokanneet ja aiheuttaneet tämän tilanteen yhdessä. Siksi olisi hyvä, että TPS ja Jonne saisivat keskenään sovittua asian edes näennäisesti hyvässä hengessä.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Vasta nyt kuuntelin tuon Päivärinta-pätkän. Täytyy sanoa, että kyllä Jonne sellaisena reppanana tuossa esiintyy että pahaa tekee.

1. Vilpittömästi koiranpentuilme kasvoillaan ihmettelee "ne antoi mulle pokaalin ja sitten paheksuu tilannetta". Ihan hyvä kuitti seuralta mun mielestä.

2. Monni toteaa, että seuran vika kun nämä asiat tuodaan julkiseksi. Kumpi siellä olikaan Päivärinnan vieraana, Monni itse vai seuran edustaja? Kumman puolelta tätä on avattu twittereissä ja iltapäivälehdissä?

3. Nuuskakeissi. "Maksais nyt edes nuuskavelkansa mulle ja kannattaa aloittaa sieltä johtoportaasta" Lisäksi totesi "yrittävänsä välttää nuuskan käyttöä nuorten seurassa". TPS totesi viime vuonna tämän olevan seuran arvojen vastaista, mutta onko asiaa otettu TPS:n puolelta irtisanomisen yhteydessä uudelleen julki? Tietääkseni ei. Lisäksi Jonne twiittasi sakot saatuaan ettei ikinä ole sitä myynyt.

Voin toki olla väärässäkin, mutta en usko minkään itseään kunnioittavan urheiluseuran edes harkitsevan Virtasen palkkaamista. Nyt vaan ei ole Jonne oikea sauma paistatella iltapäivälehdissä, "kohu"-tv-lähetyksissä ihmettelemässä maailman menoa ja julmuutta. Itselleen ja tulevaisuudelleen olisi parasta olla hiljaa ja antaa ajan kulua. Nyt hän pitää keissiä itse pinnalla ja ihmisten ajatuksissa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuolla perusteella irtisanominen on aika heikoissa kantimissa. Liigassa ei pelaisi varmaan enää yhtään kiekkoilijaa. Kaikki eivät vain leviä julkisuuteen. TIedän, ettei Jonne ole ensimmäinen kiekkoilija maailmassa joka sammuu ravintolaan.

Jos mennään oikeuteen, sopimusta tulkitaan sopimuksena ja baariin sammuminen munasillaan rikkoo selkeästi pelaajasopimuksen pykälää 4.9. Yksittäisenä tapauksena tuo tuskin riittää sopimuksen purkuun, mutta voi olla osatekijä sopimus purussa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tpip

agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Mä luulen myös, että lopetan tämän tuulimyllyjä vastaan taistelun täällä siihen asti, kunnes tämä juttu on ratkaistu oikeudessa.
Ei tämä palstalla asiasta väittely tuo tähän keskusteluun enää mitään lisää kun osa täällä luulee, että potkuja voi jaella ihan millä tahansa ”mee helvettiin” -periaatteella.
 
Viesti johtanut pelikieltoon

Kyllä se Jonne on nyt parempi ettet tosiaankaan enempää asiaa vatvo täällä etkä juorulehdissä. Tsemppiä mestikseen.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vasta nyt kuuntelin tuon Päivärinta-pätkän. Täytyy sanoa, että kyllä Jonne sellaisena reppanana tuossa esiintyy että pahaa tekee.

1. Vilpittömästi koiranpentuilme kasvoillaan ihmettelee "ne antoi mulle pokaalin ja sitten paheksuu tilannetta". Ihan hyvä kuitti seuralta mun mielestä.

2. Monni toteaa, että seuran vika kun nämä asiat tuodaan julkiseksi. Kumpi siellä olikaan Päivärinnan vieraana, Monni itse vai seuran edustaja? Kumman puolelta tätä on avattu twittereissä ja iltapäivälehdissä?

3. Nuuskakeissi. "Maksais nyt edes nuuskavelkansa mulle ja kannattaa aloittaa sieltä johtoportaasta" Lisäksi totesi "yrittävänsä välttää nuuskan käyttöä nuorten seurassa". TPS totesi viime vuonna tämän olevan seuran arvojen vastaista, mutta onko asiaa otettu TPS:n puolelta irtisanomisen yhteydessä uudelleen julki? Tietääkseni ei. Lisäksi Jonne twiittasi sakot saatuaan ettei ikinä ole sitä myynyt.

Voin toki olla väärässäkin, mutta en usko minkään itseään kunnioittavan urheiluseuran edes harkitsevan Virtasen palkkaamista. Nyt vaan ei ole Jonne oikea sauma paistatella iltapäivälehdissä, "kohu"-tv-lähetyksissä ihmettelemässä maailman menoa ja julmuutta. Itselleen ja tulevaisuudelleen olisi parasta olla hiljaa ja antaa ajan kulua. Nyt hän pitää keissiä itse pinnalla ja ihmisten ajatuksissa.

Jonnen ei kannattaisi esiintyä julkisuudessa, polttaa turhaan siltoja noilla paljastuksillaan.

Nuuskan myynnissä ei ole mitään epäselvyyttä, Jonne on myynyt ison määrän nuuskaa ja saanut sakot siitä. Se, että hän on myynyt ostohintaan ei muuta tilannetta.
 
agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Kyllä se Jonne on nyt parempi ettet tosiaankaan enempää asiaa vatvo täällä etkä juorulehdissä. Tsemppiä mestikseen.

Hah, tämä oli hyvä. Mutta kaukana totuudesta.
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Olisihan tuon voinut hoitaa niinkin, että antaa pelaajan harjoitella ja istuttaa pelit katsomossa tai penkin päässä. Ei siinä kauaa mene, kun pelaaja itse ehdottaa sopimuksen purkamista ja siirtoa muualle.
Niin tästä vielä, että normaalissa työpaikassahan tämä olisi työpaikkakiusaamista ja pomo joutuisi käräjille. Jääkiekkojoukkueessa "ei mahdu kokoonpanoon".
 
AAPEEli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mihin tämä perustuu? Työsopimuksen päättämisen syy on luottamuksellista tietoa eikä työnantaja saa sitä ilmaista sivullisille.
Kannattaisiko ottaa selvää asioista ennen kuin kinaa niistä? Ihan työoikeutta lukeneena tiedän, että se on kirjattuna TSL:ssa.

Työsopimuslain luvut työnantajan velvollisuuksista (2 luku) ja työsopimuksen päättämisestä (6–9 luvut) eivät sisällä erityistä pykälää, joka estäisi työnantajaa kertomasta ulkopuoliselle entisen työntekijänsä työsuhteen päättämisen syyn. Työsopimuslaki sisältää sääntelyä ainoastaan työnantajan velvollisuudesta ilmoittaa työsopimuksen päättämisen yksityiskohdat sille työntekijälle, jota asia koskee (esimerkiksi työsopimuslain 5 luvun 7 pykälä (§)).
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mun silmiin tää juttu on mennyt niin että Virtanen on luullut olevansa "koskematon" ja ns turvassa seuraavat pari vuotta. Heilutellut pitkää ja rahakasta soppariaan pomojen naaman edessä, urpoillut ja vittuillut siinä sivussa kaikennäköistä ja luullut että soppari ja massit ovat vedenpitävät.

Voi olla että rahaa saakin vielä joskus tepsiltä mutta kyllä Virtanen tässä hönöilyssä miinukselle rahallisesti jäänee pitkässä juoksussa. Maine meni ja kunnon sopparareita tuskin eteen lykätään enää.
 
Kannattaisiko ottaa selvää asioista ennen kuin kinaa niistä? Ihan työoikeutta lukeneena tiedän, että se on kirjattuna TSL:ssa.

Työsopimuslain luvut työnantajan velvollisuuksista (2 luku) ja työsopimuksen päättämisestä (6–9 luvut) eivät sisällä erityistä pykälää, joka estäisi työnantajaa kertomasta ulkopuoliselle entisen työntekijänsä työsuhteen päättämisen syyn. Työsopimuslaki sisältää sääntelyä ainoastaan työnantajan velvollisuudesta ilmoittaa työsopimuksen päättämisen yksityiskohdat sille työntekijälle, jota asia koskee (esimerkiksi työsopimuslain 5 luvun 7 pykälä (§)).
Siihen nyt vaikuttaa muutkin lait kuten henkilötietolaki. Tässä esimerkiksi tietosuojavaltuutetun toimiston Työelämän tietosuojan käsikirjasta lainaus:
''Työnantajan tai työntekijän laatima irtisanomisilmoitus sisältöineen ja vastaavasti tieto työntekijän irtisanomisesta, irtisanomispäivästä sekä irtisanomisperusteista voidaan katsoa olevan työnantajan henkilörekisterissä olevia irtisanoutumista ja työsopimuksen päättämistä koskevia työntekijän henkilötietoja.
Työntekijöiden henkilötietojen asiallista ja lainmukaista käsittelyä ohjaa henkilötietolain 6 §:n asianmukaisuusvaatimus. Henkilötietojen käsittelyn tulee olla kaikissa tapauksissa etukäteen suunniteltua, asianmukaista rekisterinpitäjän toiminnan kannalta. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus tulee määritellä siten, että siitä ilmenee, minkälaisten rekisterinpitäjän tehtävien hoitamiseksi henkilötietoja käsitellään. Säännös määrittelee ja rajaa työnantajan oikeuksia ja velvollisuuksia työntekijöiden henkilötietojen laillisessa käsittelyssä. Käsitykseni mukaan työsopimus ja sen päättäminen on sellainen kahden osapuolen välinen sopimus ja luottamuksellinen asia, joka ei henkilötietolain 6 §:n asianmukaisen käsittelyn vaatimus huomioon ottaen oikeuta työnantajaa ilmaisemaan sen sisältöä sivullisille.''
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Jos mennään oikeuteen, sopimusta tulkitaan sopimuksena ja baariin sammuminen munasillaan rikkoo selkeästi pelaajasopimuksen pykälää 4.9. Yksittäisenä tapauksena tuo tuskin riittää sopimuksen purkuun, mutta voi olla osatekijä sopimus purussa.
Se kelpaa osatekijäksi vain jos siitä on aikoinaan annettu varoitus. Jos työntekijä tekee jotain mikä mahdollisesti rikkoo työsopimuksen ehtoja, niin työnantajan on reagoitava siihen kahden viikon kuluessa siitä kun asia tulee työnantajan tietoon joko purkamalla työsopimus tai antamalla varoitus. Jos työsopimus puretaan niin siinä voidaan käyttää perusteluina vain viimeisen kahden viikon aikana työnantajan tietoon tulleita asioita tai aikaisempia varoituksia. Työnantaja ei voi työsopimusta purkaessaan alkaa kaivella esiin mitään vanhoja juttuja jos se ei ole niihin aikoinaan mitenkään reagoinut, vaikka olisivatkin päteviä purkuperusteita.
 
AAPEEli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Siihen nyt vaikuttaa muutkin lait kuten henkilötietolaki. Tässä esimerkiksi tietosuojavaltuutetun toimiston Työelämän tietosuojan käsikirjasta lainaus:
''Työnantajan tai työntekijän laatima irtisanomisilmoitus sisältöineen ja vastaavasti tieto työntekijän irtisanomisesta, irtisanomispäivästä sekä irtisanomisperusteista voidaan katsoa olevan työnantajan henkilörekisterissä olevia irtisanoutumista ja työsopimuksen päättämistä koskevia työntekijän henkilötietoja.
Työntekijöiden henkilötietojen asiallista ja lainmukaista käsittelyä ohjaa henkilötietolain 6 §:n asianmukaisuusvaatimus. Henkilötietojen käsittelyn tulee olla kaikissa tapauksissa etukäteen suunniteltua, asianmukaista rekisterinpitäjän toiminnan kannalta. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus tulee määritellä siten, että siitä ilmenee, minkälaisten rekisterinpitäjän tehtävien hoitamiseksi henkilötietoja käsitellään. Säännös määrittelee ja rajaa työnantajan oikeuksia ja velvollisuuksia työntekijöiden henkilötietojen laillisessa käsittelyssä. Käsitykseni mukaan työsopimus ja sen päättäminen on sellainen kahden osapuolen välinen sopimus ja luottamuksellinen asia, joka ei henkilötietolain 6 §:n asianmukaisen käsittelyn vaatimus huomioon ottaen oikeuta työnantajaa ilmaisemaan sen sisältöä sivullisille.''

Ei oikeuta ilmoittamaan ei ole sama asia, kuin vaikkapa velvollisuus vaikenemaan. Eli toisin sanoen ilman mitään työntekijän tai työnantajan sopimusta työnantaja voi asiasta kysyttäessä ihan vapaasti ilmoittaa irtisanomisperusteen.
 
Millä perusteella? Jos työsuhteen päättämisen syy katsotaan kerran olevan lainmukainen henkilötieto ja luottamuksellinen asia niin ei työnantajalla ole sitä oikeutta kertoa kuin perustellusta syystä. Kuten tuossa Työelämän tietosuojan käsikirjassa sanotaan niin oikeutta ilmaista asiaa ulkopuolisille ei ole. Eihän työnantaja saa yleisesti ilmoittaa edes henkilön sairauspoissaolosta ellei työntekijä anna siihen lupaa.
 
Minilexistä lukaistuna asiaa vielä toteaa siellä asianajaja, kuten asian itse ilmaisin. TSL:ssä ei ole kieltoa -> ei ole velvoitetta olla kertomatta, jos kysytään, jos ei ole sovittuna niin. Joten etsi itsellesi perusteet kumoaako TSL henkilötietolain, vai tarkoittaako tuo kyseinen "oikeutta ilmaista asiaa" lause jotain muuta, kuin sinä sen ymmärrät. Minä ainakin olen asiasta 100% varma, että jos minä nyt saan potkut syystä X yritykestä Y ja ilmoitan CV:ssäni olleeni yrityksen Y palveluksessa. Minulla ei työsopimuksessa ole kirjattuna, etteikö irtisanomisperustetta saa ilmoittaa. Haen uutta työtä ja uusi työnantajani kyselee minusta työntekijänä yritykseltä Y. Yrityksellä Y ei ole mitään esteitä kertoa irtisanomisperustetta.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Se kelpaa osatekijäksi vain jos siitä on aikoinaan annettu varoitus. Jos työntekijä tekee jotain mikä mahdollisesti rikkoo työsopimuksen ehtoja, niin työnantajan on reagoitava siihen kahden viikon kuluessa siitä kun asia tulee työnantajan tietoon joko purkamalla työsopimus tai antamalla varoitus. Jos työsopimus puretaan niin siinä voidaan käyttää perusteluina vain viimeisen kahden viikon aikana työnantajan tietoon tulleita asioita tai aikaisempia varoituksia. Työnantaja ei voi työsopimusta purkaessaan alkaa kaivella esiin mitään vanhoja juttuja jos se ei ole niihin aikoinaan mitenkään reagoinut, vaikka olisivatkin päteviä purkuperusteita.

Työnantaja on reagoinut tuohon tapaukseen, saihan Jonne pystinkin siitä. Mikä sitten lasketaan varoitukseksi, eiköhän keskustelu työnantajan kanssa lasketa tuohon kategoriaan tässä tapauksessa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Minilexistä lukaistuna asiaa vielä toteaa siellä asianajaja, kuten asian itse ilmaisin. TSL:ssä ei ole kieltoa -> ei ole velvoitetta olla kertomatta, jos kysytään, jos ei ole sovittuna niin. Joten etsi itsellesi perusteet kumoaako TSL henkilötietolain, vai tarkoittaako tuo kyseinen "oikeutta ilmaista asiaa" lause jotain muuta, kuin sinä sen ymmärrät. Minä ainakin olen asiasta 100% varma, että jos minä nyt saan potkut syystä X yritykestä Y ja ilmoitan CV:ssäni olleeni yrityksen Y palveluksessa. Minulla ei työsopimuksessa ole kirjattuna, etteikö irtisanomisperustetta saa ilmoittaa. Haen uutta työtä ja uusi työnantajani kyselee minusta työntekijänä yritykseltä Y. Yrityksellä Y ei ole mitään esteitä kertoa irtisanomisperustetta.
Näinhän se menee, mikäli olet antanut suosittelijan vanhasta työpaikastasi. Jos et ole antanut, niin uudella työnantajallasi / hakemallasi työpaikalla ei ole lupa soittaa ja kysellä sinusta mitään vanhalta työnantajaltasi. Harva viitsii antaa suosittelijakseen ketään sellaista, jonka tietää kertovan negatiivisia asioita itsestään potentiaaliselle uudelle työnantajalle. Onhan Tepsissä männä vuosina toki omatoimisesti annettu "suosituksia", kun joku pelaaja on ollut vaihtamassa seuraa...

Paskamyrsky laskeutuu jossain vaiheessa, mutta vieläkö liigassa mahtaisi olla ottajia Jonnelle?
 
Kapu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aika turhaa spekulaatiota Jonnen tilanteesta ja varoituksesta. Varsinkin TPS on ollut hyvin hiljaa tilanteesta. Eiköhän TPS tule asian kanssa ulos, kun sen aika on. Ja kuullaan toinenkin versio tilanteesta.

Luulin Jonnea fiksummaksi. Kaverihan sahaa omaa oksaansa noilla Tv esiintymisillä ja iltapäivälehtien kommenteillaan. Eihän kukaan tuollaista selkään puukottajaa palkkaa?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tpip
Minilexistä lukaistuna asiaa vielä toteaa siellä asianajaja, kuten asian itse ilmaisin. TSL:ssä ei ole kieltoa -> ei ole velvoitetta olla kertomatta, jos kysytään, jos ei ole sovittuna niin. Joten etsi itsellesi perusteet kumoaako TSL henkilötietolain, vai tarkoittaako tuo kyseinen "oikeutta ilmaista asiaa" lause jotain muuta, kuin sinä sen ymmärrät. Minä ainakin olen asiasta 100% varma, että jos minä nyt saan potkut syystä X yritykestä Y ja ilmoitan CV:ssäni olleeni yrityksen Y palveluksessa. Minulla ei työsopimuksessa ole kirjattuna, etteikö irtisanomisperustetta saa ilmoittaa. Haen uutta työtä ja uusi työnantajani kyselee minusta työntekijänä yritykseltä Y. Yrityksellä Y ei ole mitään esteitä kertoa irtisanomisperustetta.
Kun kerran ''Työnantajan tai työntekijän laatima irtisanomisilmoitus sisältöineen ja vastaavasti tieto työntekijän irtisanomisesta, irtisanomispäivästä sekä irtisanomisperusteista voidaan katsoa olevan työnantajan henkilörekisterissä olevia irtisanoutumista ja työsopimuksen päättämistä koskevia työntekijän henkilötietoja'', ei edellinen työnantaja saa kertoa tuota syytä ilman sinun lupaasi. Edellisestä työpaikasta irtisanomisen syynähän voisi olla myös esimerkiksi sairauden tai vamman aiheuttama työkyvyn alenema ja tuohan menee jo arkaluontoiseksi tiedoksi.

Miten sen, että ei ole oikeutta ilmaista ulkopuoliselle voi käsittää väärin? Ilmaista verbi tarkoittaa seuraavaa: Saattaa (näkyvänä tai kuuluvana) ilmi, paljastaa, esittää, osoittaa, lausuajulki, ilmoittaa, tiedottaa, sanoa. Ja miten tuo työsopimuslaki voisi kumota henkilötietolain tuossa asiassa kun eihän se anna oikeutta mihinkään, siellä ei vaan kielletä asiaa.
 
Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Katsoin tuon Päivärinnan haastattelun ja jäi muutama asia mietityttämään. Minä kun en ole aikaisemmin varsinaisesti seurannut Monnin kuvioita niin voisiko joku vähän selventää tuota baariin sammumistapausta. Tuossa haastattelussa Jonne totesi sammuneensa baariin minkä jälkeen kaverit tekivät hänelle pienen jekun ja hän oli itsekin ihmeissään herätessään alastomana. Onko tuosta tapahtumasta selvinnyt miten hän tarkalleen päätyi alastomana baariin? Sammuiko hän baariin ja kaverit pilailumielessä riisuivat hänet ottaakseen valokuvan, jota sitten voisi sisäpiirissä naureskella, vai miten tuo kuvio meni? Iso haloohan tuosta tuli, mutta jos Jonnen isoin virhe oli nukahtaa tai sammua kauden päätyttyä baariin ja kaverit järjestivät tuon alastomuuden ja valokuvan niin aika tylysti tuota tapausta käytetään Jonnen lyömiseen.

Mitä tulee tuohon nuuskapuoleen niin Jonne sanoo ostaneensa nuuskaa ja kieltää koskaan saaneensa rahaa nuuskan myymisestä, mitä jotkut ovat pitäneet täällä ristiriitaisena sen kanssa, että Jonne kehotti TPS:n sisäistä tutkintaa hääräävän henkilön maksamaan nuuskavelkansa. Minusta tuossa ei ole mitään ristiriitaista. Minä ymmärsin tuon niin, että Jonnen nimeltä mainitsematon seuran johtohenkilö on pyytänyt Jonnea tuomaan itselleen nuuskaa. Jonne ei ole saanut etukäteen rahaa nuuskan ostoon vaan on ostanut nuuskat omalla kustannuksella ystävän palveluksena ilman vaivanpalkkaa. Luovuttaessaan pyydetyt nuuskat tälle johtohenkilölle, ei hänellä "juuri silloin ole ollut käteistä" ja näin hän on jäänyt tilaamistaan nuuskista velkaa Jonnelle. Melko kaksinaamaista ja tekopyhää toimintaa, jos tuon jälkeen kehtaa pyörittää jotain seuran sisäistä tutkintaa pelkästään Jonnen nuuskan käytöstä unohtaen omansa ja mahdollisesti muidenkin seuran työntekijöiden nuuskakuviot.

Tanskan reissussa juomisesta sen verran, että Ässät kävi kauden alla Ruotsin kiertueella ja siellä järjestettiin myös yhteistä illanviettoa. Siellä tosin ei käytetty alkoholia. Niinkin siis voi toimia. En oikein ymmärrä miksi seuran puolesta järjestetään juomingit reissussa ollessa ennen matkustuspäivää. Jos alkoholia on tarkoitus käyttää niin eikö olisi järkevää rajoittaa juomat muutamaan ruokajuomaan tai järjestää juomingit kotimaisemissa, jolloin jokainen voisi potea rauhassa kotona eikä tarvitsisi matkustaa? Ainakin minun omat kokemukseni osoittavat, että krapula ja huonovointisuus voivat toisinaan tulla huomattavasti totuttua vähemmästä juomisesta ja ainoa tapa olla varma matkustuskunnosta on olla kokonaan juomatta. Jos nyt kuitenkin joutuu matkustamaan työnantajan tilaisuudesta huonovointisena niin ei se nyt mikään majesteettirikos ole ottaa yhtä helpottavaa olutta. Vaikka nyt työnantajan matkassa oltaisiinkin niin ei se lentokoneessa istuminen nyt mitään varsinaista työtehtävän hoitamista ole sen enempää jääkiekkoilijalle kuin taksinkuljettajallekaan. Mitä nyt itse olen teollisuuden alan työnantajan palveluksessa matkustanut niin aivan vapaasti voi lentokentillä juoda oluet lentoa odotellessa. Työnantajan järjestämissä tilaisuuksissa, joissa on alkoholitarjoilu, saatetaan myös vähän niin kuin odottaa juotavan tunnelman keventämiseksi. Ei tietäänkään mikään pakko ole, mutta kyllä sitä vähän voidaan ihmetellä, jos joku ei tahdo virittäytyä tunnelmaan muiden kanssa. Eikä yksikään vastuullinen työnantaja tietenkään järjestä alkoholitarjoilua, jos epäilee osallistujilla olevan alkoholiongelma.

Jos ei nuo Jonnen puheet aivan täyttä valhetta ole niin kyllä aika ikävä mielikuva tulee TPS:stä työnantajana.
 
agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Jos ei nuo Jonnen puheet aivan täyttä valhetta ole niin kyllä aika ikävä mielikuva tulee TPS:stä työnantajana.
Miksi Jonne julkisesti valehtelisi ja keksisi asioita päästään? Julki tämä tulee joka tapauksessa jossain vaiheessa, niin mikä pointti olisi valehdella?

Työnantaja on reagoinut tuohon tapaukseen, saihan Jonne pystinkin siitä. Mikä sitten lasketaan varoitukseksi, eiköhän keskustelu työnantajan kanssa lasketa tuohon kategoriaan tässä tapauksessa.
Valitettavasti pelkkä keskustelu ja suullinen varoitus on kuin veteen piirretty viiva. Mikäli Jonnen nimeä ei löydy kirjallisesta varoituksesta/varoituksista, voi niillä pyyhkiä persettä.
Toinen asia tietysti, että jos joku muu on laittanut nimen alle, että Jonnelle on varoitus annettu ja hän siitä on tietoinen...
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miksi Jonne julkisesti valehtelisi ja keksisi asioita päästään? Julki tämä tulee joka tapauksessa jossain vaiheessa, niin mikä pointti olisi valehdella?

Valitettavasti pelkkä keskustelu ja suullinen varoitus on kuin veteen piirretty viiva. Mikäli Jonnen nimeä ei löydy kirjallisesta varoituksesta/varoituksista, voi niillä pyyhkiä persettä.
Toinen asia tietysti, että jos joku muu on laittanut nimen alle, että Jonnelle on varoitus annettu ja hän siitä on tietoinen...

Allekirjoituksella otetaan varoitus vastaan, mutta varoitus ei poistu, jos työntekijä kieltäytyy allekirjoituksesta. Tällöin varoituksen antaminen voidaan todistaa muullakin tavalla.
 
Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Miksi Jonne julkisesti valehtelisi ja keksisi asioita päästään? Julki tämä tulee joka tapauksessa jossain vaiheessa, niin mikä pointti olisi valehdella?

Tämä oli ilmeisesti minulle eikä TosiFanille.

Noin minäkin asian näen enkä usko Jonnen valehtelevan. Asioilla tuppaa olemaan kaksi puolta eikä seuran kantaa ole kuultu, mutta en usko Jonnen valehtelevan tuossa haastattelussa. Kyllä hän vaikuttaa ymmärtävän, että valehtelu paljastuisi ennemmin tai myöhemmin ja olisi silloin hänelle harmiksi.
 
Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Nyt sit valoja päälle kaikki Jatkoajan työoikeuden osaajat. Työnantajalla ei ole oikeutta saatikka velvollisuutta jakaa mitään työntekijään liittyvää informaatiota tämän työsuhteen ajalta pl. viranomaisille erityistilanteissa luovutettavat tiedot. On yhdistelmä yleistä lojaliteettiperiaatetta (TSL) sekä erityisiä lakeja yksityishenkilöiden tietosuojasta (laki yksityisyyden suojasta työelämässä, tietosuojalaki).

Nimim. Akateeminen tutkinto työoikeudessa
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös