Pittsburgh Penguins 2019–2020

  • 285 851
  • 1 004

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Eli käytännössä tarkoittaa treidiä. Rustin sopimus päättyy ensi kauden jälkeen ja tuskin pystytään pitämään, kun palkkaa noussee hieman. ZAR voisi parhaimmillaan olla hyvä korvaaja tuolle. Joten vaikka Rust onkin oma varaus ja hyvä pelaaja, ei ehkä kirpaisisi niin paljoa kuin JJ kauppa jossa joudutaan varmasti löymään kylkiäisiä matkaan, jota ei liiaksi ole. Kovasti halusivat Tanevin kun olivat valmiit samalla ottamaan tälläisen sotkun selviteltäväkseen..

Rustilla on kolme vuotta jäljellä sopimustaan eli tulevan kauden jälkeen vielä kaksi kautta.

Jos Rust joudutaan kauppaamaan Tanevin edestä niin olisihan tuo yksi askel eteenpäin ja kaksi taaksepäin joukkueen rakentamisessa. Tanev on erittäin hyvänä puolustavana ja fyysisenä laiturina juuri sellainen pelaajatyyppi mitä sinne kaivattiin, mutta sitä on myös Rust ja on vielä Tanevia parempi pelaaja kokonaisuudessaan. Ja Rustin sopimus on paljon järkevämpi pituuden puolesta.

Jos nyt spekuloisi hieman Jack Johnsonilla niin viime vuonnahan Anaheim Ducks oli kiinnostunut hankkimaan hänet. Ensin siirtotakarajalla ja sitten kesällä UFA:na. Heillä on nyt puolustuksessa signattuna ainoastaan kolme varmaa tapausta eli puolet paikoista avoinna siellä. Siellä on Guhlen, Larssonin ja Mahuran kaltaisia nuoria puolustajia taistelemassa avoimista paikoista, ja ehkä Hakanpää liittyy tuohon taisteluun mukaan. Yhdelle veteraanipuolustajalle heillä voisi kuitenkin olla tarvetta. Ducksin kanssa on ollut siirtoyhteys hyvin auki viime vuosina (Despres-Lovejoy, Perron-Hagelin, Sprong-Pettersson...) joten sinne kannattaa olla yhteydessä ja katsoa vieläkö ovat kiinnostuneita Johnsonista.
 

GHowe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kun tuli seurattua näitä signauksia ja treidejä lähinnä Jatkoajan kautta, aina sydän pomppasi, kun näki uusia kommentteja tässä, sekä treidi/uudet sopimukset ketjussa.

Eikä JR tälläkään kertaa pettänyt, vaikka onkin aikoinaan Penguinsissakin pari hyvää diiliä tehnyt.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ehdottomasti Johnsonin treidaaminen pois olisi se paras ratkaisu tähän tilanteeseen, mutta kyllä siinäkin saisi olla pelko perseessä, että mitä jouduttaisiin antaa kylkiäisinä koska tuo Johnsonin sopimus on vain aivan karsea ja JR. Simon sopisi mielestäni hienosti kylkiäiseksi tuohon, väläyttelee välillä, mutta ei ole tuntunut oikein menevän eteenpäin Pensissä. Sen sijaan mm-kisoissa oli loistava, ehkä tuosta jossain muualla voisi saada ihan hyvän kolmosketjun pelaajan?

Harmi kun aikanaan Shero ei suostunut millään pistämään Bylsmaa pihalle ja joutui tämän takia lähtemään samalla ovenavauksella. Shero on mielestäni selvästi parempi GM kuin JR vaikka tämän alaisuudessa tupla saatiikin.

Alla oma hahmotelma miltä joukkue voisi näyttää sitten lokakuussa kauden alussa:

Guentzel - Crosby - McCann
Galchenyuk - Malkin - Rust
Kahun - Bjugstad - Hörnqvist
Aston-Reese - Blueger - Tanev
Simon

Dumoulin - Letang
Pettersson - Schultz
Riikola - Gudbranson
Ruhwedel

Murray
DeSmith/Jarry
 

mountainsnake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Rustilla on kolme vuotta jäljellä sopimustaan eli tulevan kauden jälkeen vielä kaksi kautta.

Jos Rust joudutaan kauppaamaan Tanevin edestä niin olisihan tuo yksi askel eteenpäin ja kaksi taaksepäin joukkueen rakentamisessa. Tanev on erittäin hyvänä puolustavana ja fyysisenä laiturina juuri sellainen pelaajatyyppi mitä sinne kaivattiin, mutta sitä on myös Rust ja on vielä Tanevia parempi pelaaja kokonaisuudessaan. Ja Rustin sopimus on paljon järkevämpi pituuden puolesta.

Jos nyt spekuloisi hieman Jack Johnsonilla niin viime vuonnahan Anaheim Ducks oli kiinnostunut hankkimaan hänet. Ensin siirtotakarajalla ja sitten kesällä UFA:na. Heillä on nyt puolustuksessa signattuna ainoastaan kolme varmaa tapausta eli puolet paikoista avoinna siellä. Siellä on Guhlen, Larssonin ja Mahuran kaltaisia nuoria puolustajia taistelemassa avoimista paikoista, ja ehkä Hakanpää liittyy tuohon taisteluun mukaan. Yhdelle veteraanipuolustajalle heillä voisi kuitenkin olla tarvetta. Ducksin kanssa on ollut siirtoyhteys hyvin auki viime vuosina (Despres-Lovejoy, Perron-Hagelin, Sprong-Pettersson...) joten sinne kannattaa olla yhteydessä ja katsoa vieläkö ovat kiinnostuneita Johnsonista.

Olisi kyllä luojan lykky, jos Ankat JJ:n huolisi, sillä vaikea nähdä, että hän toisi kentälle yhtään mitään, mitä AHL:stä nostettu vähän mediaania kookkaampi pakki ei toisi, päinvastoin. Välillä JJ toki hyvin antaa poikkaria maalinedessä, ja sitäkin tarvitaan, mutta muuten kyllä ihmeitä pitäisi kesän aikana tapahtua, että lokakuussa nähtäisi uudistunut JJ. Ja eihän niitä ihmeitä oikein tapahdu. Edes raaka työ ei vielä muutamassa kuukaudessa tee näkyvää tulosta, etenkään vanhemmilla herroilla, joila fysiologisesti alkaa palautuminen hidastumaan muutenkin. Vetää ittensä korkeintaan ihan tukkoon, ja eiköhän sitä halua jo lomaillakin tuossa iässä, eikä rääkätä itseään rasvattomaan kuosiin ja samalla yrittää pitää voimatasoista kiinni.

JJ ankkoihin ja kiitos hei hei!
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Harmi kun aikanaan Shero ei suostunut millään pistämään Bylsmaa pihalle ja joutui tämän takia lähtemään samalla ovenavauksella. Shero on mielestäni selvästi parempi GM kuin JR vaikka tämän alaisuudessa tupla saatiikin.

Noh noh. Shero petasi oman petinsä sitoutumalla Bylsmaan ja sen vuoksi siellä meni vuosi(a) hukkaan. Lisäksi aika ilmeisesti kullannut muistot kun ei ne Sheron ratkaisut sen parempia olleet. Adamsille ja Glassille ne vuotuisat vakipaikat neloskentässä, kärkikentissä vuotuisaa kierrätystä waiver-kavereiden kanssa (Zack Boychuk, Brian Gibbons jne.), Scuderin tuominen takaisin täysin vastaavalla sopimuksella Johnsonin sopimuksen kanssa (siihen suhteessa isompikin koska vei isomman %-osuuden capista), muun muuassa Dupuisille vastaava sopimus Hörnqvistin nykyisen kanssa (mikä tuntuu olevan usealle nykyisin ongelma), 1.kierrosten jatkuva heittely rental-pelaajista (vrt. JR joka käyttänyt niitä lähes järjestäen vähintään kaksi sopimusvuotta omanneisiin pelaajiin, Reaves poikkeuksena mutta silloinkin tuli se 20 sijaa alhaisempi kakkoskierros takaisin mikä aina unohtuu porukalta)...

Shero teki siellä hyviäkin ratkaisuja mutta olihan tuo hänen aikanaan tuollaista vuotuista paikkailua ilman pidemmän tähtäimen ratkaisujen löytämistä. Ilman Sheron potkuja ja JR:n tilalle tuloa ja hänen hyvää työtään Penguinsilla olisi todennäköisesti tällä hetkellä kaksi Stanley Cupia vähemmän. Että ei ne unohdeta kuitenkaan JR:n erinomaisia liikkeitä joukkueen johdossa jotka ovat auttaneet Penguinsin voittamaan kaksi Stanley Cupia, sen jälkeen kun Sheron johdolla tuli useampia playoff-pettymyksiä (toki väitän että niihin suurelta osin vaikutti kärkikaverien loukkaantumiset; ilman niitä voisi spekuloida että montako Cupia Penguinsilla nyt olisi mutta tuolle tielle turha lähteä) ja ne peliliikkeet Sheron kolmelta viimeiseltä kaudelta eivät olleet sen parempia kuin ovat nyt olleet JR:n alaisuudessa kahden viimeisen kauden ajalta. Kun vertaa vaikka Penguinsin 2013-14 joukkuetta nykyiseen niin onhan tuossa rosterin laajuudessa merkittävä ero nykyisen eduksi.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
The Penguins have approached Pettersson’s camp about a possible long-term deal that could increase his cap hit to around $3 million.

I expect he’ll get a long-term contract soon

Kahdesta erillisesta Rossin ja Yohen artikkelista Athleticista.

Ei paljon huolen häivää tunnu Penguinsin toimistolla olevan cappitilanteen suhteen. Edelleen vaikuttaa vahvasti Rustin tai Bjugstadin kauppaamiselta ja en pidä siitä alkuunkaan.
 

Le Dang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Jos Anaheimilla kerran on ollut pidempään kiinnostusta JJ:tä kohtaan, niin luulisi että tuo treidi saadaan laukaistua melko helposti. Jos joudutaan maksumieheksi, niin tuskin mitään laatu-prospecteja tai korkeita pickeja sentään joudutaan antamaan, joten nyt pitäisi toimia, ennen kuin Ankat päätyvät UFA-pakkeihin tai treideihin muiden kanssa. Lisäksi Miller on Ducksin nykytilaan aika sopimaton kakkosveska (vanha ja yksi vuosi sopimusta jäljellä) joten luulisi, että sieltä löytyisi kiinnostusta myös DeSmithiä tai Jarrya kohtaan, joista toinen voisi toimia porkkanana treidissä.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Jos Anaheimilla kerran on ollut pidempään kiinnostusta JJ:tä kohtaan, niin luulisi että tuo treidi saadaan laukaistua melko helposti. Jos joudutaan maksumieheksi, niin tuskin mitään laatu-prospecteja tai korkeita pickeja sentään joudutaan antamaan, joten nyt pitäisi toimia, ennen kuin Ankat päätyvät UFA-pakkeihin tai treideihin muiden kanssa. Lisäksi Miller on Ducksin nykytilaan aika sopimaton kakkosveska (vanha ja yksi vuosi sopimusta jäljellä) joten luulisi, että sieltä löytyisi kiinnostusta myös DeSmithiä tai Jarrya kohtaan, joista toinen voisi toimia porkkanana treidissä.
Kun joudutaan maksumieheksi. Ongelmasopimuksista eroon pääseminen vaatii aina kompensaatiota. Johnsonin sopimusta on kuitenkin neljä(!!) vuotta jäljellä, joten onhan se juuri niin paha kuin alkujaankin kuulosti. Kysymys on varmaan tässä tapauksessa siitä haluaako Rutherford tosiaan myöntää olleensa niin pihalla tämän sopimuksen kanssa.

Ducksilla on riveissään myös Stolarz joka voi ihan hyvin olla sellainen 2B -maalivahti. Ei heillä varmaan veskariosastolle ole mitään tarvetta, Millerin rooli kakkosena tämän kauden ajan käy hyvin järkeen.
 

Ralph

Jäsen
Ducksilla on riveissään myös Stolarz joka voi ihan hyvin olla sellainen 2B -maalivahti. Ei heillä varmaan veskariosastolle ole mitään tarvetta, Millerin rooli kakkosena tämän kauden ajan käy hyvin järkeen.
Stolarz juuri eilen teki Ducksin kanssa UFA:na sopimuksen, joten tuntuu tarvetta olevan saada hänestä hyvä farmin ykkösmokke. Ei kai ne Stolarzia signannut vain saadakseen myydä hänet heti eteepäin? EA Sportin pelisarjassa näitä ehkä nähdään.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pari huomiota. Kesselin kauppa tarkoitti sitä, että 2016 keväällä suuressa roolissa ollut HBK-ketjun kaikki palaset ovat nyt poistuneet joukkueesta. Boninon poistuminen oli ihan täysin ymmärrettävä ratkaisu kun sai uuden ison sopimuksen kesällä 2017 Nashvillestä, mutta Hagelinin treidaaminen ei ollut mieleeni eikä myöskään tämä Kesselin treidi. Nämä näkisin mieluusti yhä joukkueessa, varsinkin Hagelinin pelaaminen Capsissa on raskasta katsottavaa ja eiköhän tuota Kesseliäkin ikävä vielä tule varsinkin jos Galchenyuk ei onnistu tai sitten vuoden päästä lähtee UFA:na pois.

Otteluohjelmasta sen verran, että kausi alkaa neljän ottelun kotiputkella (BUF, CBJ, WPG, ANA) ja muutenkin kauden alkuun pelataan suhteellisen paljon kotona. Itse levänneenä edellisenä päivänä pelanneita joukkueita vastaan Pens pääsee pelaamaan viidesti ja puolestaan itse edellisenä päivänä pelanneena huilanneita joukkueita vastaan Pens pelaa kymmenen kertaa. Ainakin tässä mielessä otteluohjelma kusee Pensin suuntaan siis ja näin on tuntunut olevan joka kausi jonka takia tämä pisti merkille (taas). Ensimmäinen päiväpeli on 2.11. Edmontonia vastaan kotona klo. 19:00 ja yhteensä päiväpelejä on yhdeksän (jos Florida pelin laskee mukaan niin kymmenen). Muut päiväpelit (+ Florida peli) ovat sitten alla lueteltuna, jännästi Capsia vastaan pelataan päiväpelejä ainoastaan eli neljästi!? Mikähän tässäkin on taustalla?

6.1. (klo 0:00) Pittsburgh - Florida
19.1. (klo. 19:30) Pittsburgh - Boston
2.2. (klo. 19:30) Washington - Pittsburgh
22.2. (klo. 20:00) Pittsburgh - Buffalo
23.2. (klo. 19:00) Washington - Pittsburgh
7.3. (klo. 20:00) Pittsburgh - Washington
22.3. (klo. 18:00) Pittsburgh - Washington
28.3. (klo. 19:00) Carolina - Pittsburgh
29.3. (klo. 19:00) Philadelphia - Pittsburgh

Battle of Pennsylvania kamppailut alla vielä lueteltuna:

30.10. (klo. 01:00) Pittsburgh - Philadelphia
22.1. (klo. 02:00) Philadelphia - Pittsburgh
1.2. (klo. 02:00) Pittsburgh - Philadelphia
29.3. (klo. 19:00) Philadelphia - Pittsburgh

Ja Kesselin paluu Pittsburghiin on 7.12. klo. 02:00.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Stolarz juuri eilen teki Ducksin kanssa UFA:na sopimuksen, joten tuntuu tarvetta olevan saada hänestä hyvä farmin ykkösmokke. Ei kai ne Stolarzia signannut vain saadakseen myydä hänet heti eteepäin? EA Sportin pelisarjassa näitä ehkä nähdään.
Niin siinähän @tsajari sanoi mun mielestä selvästi, että nimenomaan Ducksilla ei ole tarvetta maalivahdille. Viittauksena siis Jarryn tai DeSmithin käyttämiseen kauppatavarana. Eihän Penguinsillä myöskään ole veskarille käyttöä, edes vaihdossa, kun molemmat mainitut löytyy ja Larmi vielä lisäksi.
---

Jos Johnsonista päästäisiin eroon, mentäisiinkö sitten Riikolalla kolmosparissa vai yritetäänkö saada joku muu? Toki jos Petterssonille meinataan lyödä jotain 3M hittiä niin eihän siellä tilaakaan ole, itse ajattelin että vajaalla 2M saisi nimen paperiin. UFA-vaihtoehtoja ei oikein ole, Hutton on liian kallis, ja onko joku Chiarot mistään kotoisin, tilastollisesti ihan ok puolustamaan muttei niinkään liikuttamaan kiekkoa? Tuolla yhden blogin kommenteissa jo mietittiin jotain Rust+Bjugstad <-> Nugent-Hopkins+Pulju -vaihtoa. Ei taitaisi ihan irrota.. Ja lisäksi tietty vaatisi jonkun JJ+1st Senatorsiin.ilman takaisin tulevaa cap-rasitetta. Jännä kyllä nähdä mitä keksivät, kun tosiaan vielä kolme sopimusta täytyy joka tapauksessa tuohon ~2M tilaan mahtua. Eikä rosterissa ole yhtään waiver-vapaata pelaajaakaan.
 

Le Dang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Ducksilla on riveissään myös Stolarz joka voi ihan hyvin olla sellainen 2B -maalivahti. Ei heillä varmaan veskariosastolle ole mitään tarvetta, Millerin rooli kakkosena tämän kauden ajan käy hyvin järkeen.

Mennyt multa ohi Stolarzin hankinta, eikä ollut vielä eilen Capfriendlyssa Ducksin listoilla kun näitä pyörittelin. JJ on kiistatta ongelmasopimus Penguinsille, muttei mikään Alzner, joka vain haudattaisiin farmiin. Ducksissa tuo olisi selkeä vahvistus puolustukseen, eikä heidän palkkatilanteessaan edes rasite. Eli siellä suunnalla saatettaisiin olla valmiita ottamaan JJ jopa ilmaiseksi ilman että tarvitsee kompensoida lahjuksilla. Tuntuu, että näiden siirtospekulaatioiden myötä on monilta kokonaan unohtunut, että JJ on edelleen ihan ok kolmosparin pakki, jonka soppari vain on todella paska.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Mennyt multa ohi Stolarzin hankinta, eikä ollut vielä eilen Capfriendlyssa Ducksin listoilla kun näitä pyörittelin. JJ on kiistatta ongelmasopimus Penguinsille, muttei mikään Alzner, joka vain haudattaisiin farmiin. Ducksissa tuo olisi selkeä vahvistus puolustukseen, eikä heidän palkkatilanteessaan edes rasite. Eli siellä suunnalla saatettaisiin olla valmiita ottamaan JJ jopa ilmaiseksi ilman että tarvitsee kompensoida lahjuksilla. Tuntuu, että näiden siirtospekulaatioiden myötä on monilta kokonaan unohtunut, että JJ on edelleen ihan ok kolmosparin pakki, jonka soppari vain on todella paska.
Itse asiassa farmiin hautaamiselle on jopa jonkunlainen mahdollisuuskin, kuten @Bosco aiemmin listaili eri vaihtoehtoja capin alle pääsemiseksi. Siinä tosin vaadittiin sellaista onnistumista Pettersonin kanssa, että sopimus asettuisi alle 1.5M, mihin on tulossa huhupuheilla valitettavasti tuplasti lisää, mutta sekään ei poista sitä asiaa etteikö Johnsonin hautaamista olisi kenties harkittu. Ducksilla lienee jonkunlainen rebuild edessä eikä heidän siksi tarvitse ilmaiseksi ottaa Johnsonia puolustusta vahvistamaan, mutta jos ansaitsevat sillä joitain varausvuoroja tai lupauksia tulevaisuuttaan ajatellen niin ovat kenties valmiita ojentamaan auttavan kätensä.

Itse olisin ilman muuta valmis maksamaan vähän siitä, että Johnson saataisiin treidattua. Ongelma tässä vaan on, että ihan jokainen joukkue tietää Penguinsin ongelmat ja pyytävät siksi tietysti enemmän kompensaatiotakin.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Tuntuu, että näiden siirtospekulaatioiden myötä on monilta kokonaan unohtunut, että JJ on edelleen ihan ok kolmosparin pakki, jonka soppari vain on todella paska
Jaa, tuosta voisi olla varmaan toistakin mieltä. Mikään tilasto tuota ei taida tukea, eikä oikein se kuuluisa silmätestikään. Tässä vaiheessa tuntuisi, että suurin syy NHL-statukseen on se NHL-status: kun on pelannut liigassa jo 10+ vuotta, niin miksei voisi pelata vastakin. Kyä veteraani aina pärjää.
 

Le Dang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Jaa, tuosta voisi olla varmaan toistakin mieltä. Mikään tilasto tuota ei taida tukea, eikä oikein se kuuluisa silmätestikään. Tässä vaiheessa tuntuisi, että suurin syy NHL-statukseen on se NHL-status: kun on pelannut liigassa jo 10+ vuotta, niin miksei voisi pelata vastakin. Kyä veteraani aina pärjää.

Riippuu vähän mitä tilastoa haluaa katsoa. Edistyneissä paska, mutta silti esim. Schultzia parempi corsi viime kaudella. Kertooko tuo nyt sitten olennaisen? Melkein 100 taklausta toisena olevaa Dumoulinia enemmän ja Määtän jälkeen ahkerin blokkaaja pakeista. Sanoisin, että silmätesti antaa JJ:n viime kaudesta huonomman kuvan kuin tilastot. Peliaikaakin kerrytti pakeista ottelua kohden lopulta 4. eniten, eli näyttää valmennuksessakin joku pitävän ihan NHL-tason äijänä. Ehkä omalla kohdalla aika kultaa jo muistoja viime kaudesta, mutta kyllä muistelisin JJ:n olleen todella monessa ottelussa mm. Petterssonia parempi pelaaja. Ja nyt tätä povaillaan kakkospariin, kunhan Johnsonin saa ulos hinnalla millä hyvänsä..
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kesselin treidin jälkeen ennen Tanevin hankintaa ajattelin Pensin cap-tilanteen olleen ihan kohtalainen ja näin pakiston niin, että JJ siellä menisi, mutta nyt kun Tanev hommattiin tuohon hintaan sisään ja Petterssonillekin huhuillaan kohtalaisen isoa sopimusta niin mielestäni ainut järkevä vaihtoehto ettei joukkue heikentyisi niin olisi kaupata JJ jonnekin. Jos Rust tai Bjugstad mennään kauppaamaan pois niin mielestäni hyökkäys on heikentynyt viime kaudesta jo merkittävästi, Bjugstadin katsoisin mielelläni loppuun vaikkei hän pelaajatyypiltään ole mikään allekirjoittaneen suosikki koska on niin pehmeä ja puolestaan Rust on mielestäni todella arvokas palanen. Simonista voisin luopua ihan hyvillä mielin JJ:n yhteydessä.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Riippuu vähän mitä tilastoa haluaa katsoa. Edistyneissä paska, mutta silti esim. Schultzia parempi corsi viime kaudella. Kertooko tuo nyt sitten olennaisen? Melkein 100 taklausta toisena olevaa Dumoulinia enemmän ja Määtän jälkeen ahkerin blokkaaja pakeista. Sanoisin, että silmätesti antaa JJ:n viime kaudesta huonomman kuvan kuin tilastot. Peliaikaakin kerrytti pakeista ottelua kohden lopulta 4. eniten, eli näyttää valmennuksessakin joku pitävän ihan NHL-tason äijänä. Ehkä omalla kohdalla aika kultaa jo muistoja viime kaudesta, mutta kyllä muistelisin JJ:n olleen todella monessa ottelussa mm. Petterssonia parempi pelaaja.
No ei kerro olennaista, mutta jos sitä corsia haluaa katsoa, niin taas just Petterssonilla on ihan huikeat tilastot verrattuna siihen että pelasi aluksi Johnsonin ja sitten Ruhwedelin ja Gudbransonin kanssa. Nekin näyttivät siinä ihan kelpo pelaajilta ajoittain. Pensissä oli 17 eri puolustajaparia yli 50min kentällä, yli 50% corsi vain kuudella yhdistelmällä, näistä Pettersson mukana kolmessa. Ylivoimaisesti suurin positiivinen yllättäjä viime kauden Pensissä, tuollainen nykyaikainen peruspakki. En siltikään tämän perusteella vielä massiivista sopimusta toivoisi.

Schultz oli huono, se on ihan fakta. Lieventäviä asianhaaroja kannattaa silti huomioida, kun sen tiedetään osaavan pelata hyvällä tasolla. Nilkkamurtuma ja 53 peliä sivussa. 29 pelattua peliä ja näistä 27 pakkiparina.. Jack Johnson! JJ teki järjestään kaikista huonompia jäällä, jopa Crosbysta ja Letangista <50%-corsipelaajia. Malkin siitä kärsi, kun pelasi suhteessa paljon Johnsonin kanssa, joku 40% kaikesta peliajastaan, kuten tietty Kesselkin. Varsinkin xG-lukemat näissä vaihtoehdoissa aika hurjaa katsottavaa.

Esim. hockeyvizin uhkakarttojen mukaan 5-5 pelissä Penguins oli nipin napin liigan keskiarvoa parempi puolustamaan. Siis ilman Johnsonia -5%, Johnsonin kanssa hurja +9%. Ihan omilla lukemilllaan vakiomiehistä (pl. Schultz). Johnsonilla muuten 5. eniten peliaikaa per ottelu 5-5-pelissä. Alivoimallahan se sai minuutteja, kun on spesialisti. Siinäkin tietty jännä juttu, että JJn kanssa av oli hyvää, mutta ilman vielä helvetisti parempaa. Blokkaukset ja taklaukset tietty ihan ok, mutta se vanha viisaushan on että noi tarkoittaa vastustajalla olevan kiekon, ja vieläpä hyökkäyksessä. Hyvän pelaajan ei tarvii blokata, kun se hoitaa kiekon omille eikä päästä vastustajaa paikoille. Eikä se tv-kuvassakaan monesti hyvältä näyttänyt. Kyllä mun vahva amatöörimielipide on, että on oikeasti siinä ja siinä, onko Jack Johnson (enää?) edes NHL-tasoa. Tai siis että kuka tahansa juusoriikola olisi halvempi ja jopa hyödyllisempi kolmosparissa.

tulipa sekava viesti, kun yrittää tähän aikaan muka järkeviä selittää.
 
Viimeksi muokattu:

Le Dang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
.
Eikä se tv-kuvassakaan monesti hyvältä näyttänyt. Kyllä mun vahva amatöörimielipide on, että on oikeasti siinä ja siinä, onko Jack Johnson (enää?) edes NHL-tasoa. Tai siis että kuka tahansa juusoriikola olisi halvempi ja jopa hyödyllisempi kolmosparissa..

Voidaan olla tästä eri mieltä, sehän näiden keskustelupalstojen rikkaus yleensä on. En missään nimessä ole tyytyväinen Johnsonin hankintaan, sopimukseen tai pelaamiseen ja toki mieluummin miehen hautaaminen farmiinkin olisi parempi vaihtoehto kuin Rustin tai Bjugstadin kauppaaminen, jos se yksinään ratkoisi cap-ongelmat. Ja ehdottomasti antaisin Riikolalle kauden alussa kunnon näytönpaikan Johnsonin sijaan. Kenties ainut seikka, johon JJ:n pelaamisessa olen ollut aidosti tyytyväinen on avauspelaaminen, joka ei tilastoissa näy (harmittavasti syöttöjen onnistumisprosenttiakin taidetaan mitata vain konsolipeleissä). Toki tuo olisi saattanut näkyä tehotilastossa ja pisteissä, jos Penguinsin viisikkotehokkuus olisi ollut parempaa. Ja toki JJ itse on osasyynä siihen, ettei se ollut, kun ei tuosta hyökkäysalueella ole mitään muuta hyötyä kuin kiekon toimittaminen maalille. Lisäksi, kyllähän Gudbranson on Johnsoniin verrattuna parannus, mitä tulee oman pään puolustuspelaamiseen, kuten mainittuihin taklauksiin ja blokkeihin, eli siinäkin mielessä Johnsonia tarvitaan nyt huomattavasti vähemmän kuin viime syksynä.
 

lomapäivä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins & Ilves
JJ:n sopimus olisi tietysti hieno juttu saada pois, eikä Gudbransonkaan hintansa arvoinen ole. Jos Simonilla saa JJ:n pois, pitää painaa liipasinta. Mutta ei ihan hinnalla millä hyvänsä.

Pingviinien joukkue alkaa nimittäin olemaan nykyisellään siinä kunnossa, että yhdestäkään 1. kierroksen varauksesta ei enää pidä luopua. Pieni pelko alkaa jo hiipiä takaraivoon, että playoff-putki voisi olla vaarassa.

Jos Malkinin huono viime kausi onkin nykytaso, Hörnqvist ei pysy kasassa ja/tai taso alkaa tippumaan, uudet hankinnat Galchenyuk ja Kahun floppaavat täysin, Bjugstad myydään palkkakaton takia sälään ja meidän huikea 3. puolustajapari JJ&EG toimii pujottelukeppeinä samalla kun vahvistuneet Devils, Rangers ja Panthers hakevat vimmatusti wild-card paikkaa, on playoff-putki todellakin vaarassa.

1. kierroksen varauksen myynnin voin hyväksyä vain, jos ollaan tukevasti pleijareissa jo siirtotakarajalla. Jos on pienikin mahdollisuus lottokuponkiin, nykyisellään se pitää säilyttää. Pingviineillä on nimittäin tunnetusti ollut ihan hyvä tuuri arvonnoissa :)
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Samaa mieltä kuin @lomapäivä yllä ettei ykköskierrosta tulisi myydä pois, harmi kun kakkoskierros menetettiin Fleuryn kylkiäisenä, heh. Pens on tällä hetkellä todella vaikea arvioitava, onhan tuossa joukkueessa taas mahdollisuudet vaikka mihin, mutta samalla uhkakuviakin leijuu ilmassa. Sieltä voi tulla ihan mitä vain. Vahvistuneet Rags, Flyers ja Devils laittavat kyllä Metropolitanin divisioonassa Pensin tiukille jo runkosarjassa, Columbuksesta on vaikea sanoa miten kärkipelaajien lähtö näkyy ja Caps tuttuun tyyliin jyrää runkosarjassa.

JJ pois kiitos, siinä mielestäni nyt helpoin ratkaisu tähän tilanteeseen, mukaan Simon ja vaikka jotain pickei, mutta ei sitä ykköstä!
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Yleensä nämä valmentajien pitkät jatkosopimukset ovat enteilleet...potkuja. Joulun alla siis Sullivan saa kengän kuvan persuksiin ja uutta miestä etsitään penkin taakse.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös