Tulokkaat kaudella 2018–2019

  • 33 372
  • 112
No jaa.. Kenen tilalle Heiskanen sitten olisi pitänyt nostaa..? Dahlin pelasi huonossa joukkueessa upean kauden. Ei ole Dahlinin vika, että ei päässyt playoff-tunnelmaa haistelemaan. Petterssonin otteet olivat välillä aivan maagisia, ja pistesaldokin varsin kelvollinen 2000-luvun tulokkaisiin peilaten. Ja Binnington nosti Bluesin pohjamudista aina (ainakin) toiselle kierrokselle playoffeihin. Kyllä nuo kolme mun papereissa pesee Heiskasen...

Eipä olisi Dallaskaan playoff-joukkue ilman Heiskasta. Kyllähän tää oli nähtävissä, että nuo kolme hyvinkin tulee valituksi. Pettersonin kausi oli hieno ja tehokas. Dahlin teki pisteitä ja hypeä oli ennakkoon ja pelasi hyvin, vaikka ihan en allekirjoita kaikkea hehkutusta. Binnington pelasi upean puolikkaan kauden joukkueessa, joka nousi pohjalta kärkeen. Helppo nähdä, miksi noita äänestettiin. Kuitenkin nostaisin itse Heiskasen kauden jopa poikkeuksellisemmaksi kuin noista yhtäkään, mutta sieltä puuttuu tehopisteitä, hypeä sekä tarinaa. Lisäksi siellä on Klingberg ja Lindell joukkueessa sekä peluutusta ei näe kovin helposti, niin ei huomaa, mitä Heiskanen oikeastaan teki. Heiskanenhan pelasi kovempia minuutteja kuin esimerkiksi Dahlin, mikä unohtuu usein siinä kohtaa, kun sanotaan, että Dahlin oli joukkueensa paras. Dahlin teki tuota valikoiduilla minuuteilla. Se on edelleen hieno suoritus.

Mä varmaan äänestäisin Pettersonia ekana, mutta Heiskanen olisi toka. Voisi nekin olla jopa toisin päin. Äänestys on kuitenkin ihan ymmärrettävä. En edes ihmettelisi, vaikka Tkachuk olisi Heiskasen edellä vielä.
 
Nick Neim

Jäsen
No jaa.. Kenen tilalle Heiskanen sitten olisi pitänyt nostaa..?
Binningtonin. Kaikki kunnia hänen mahtavalle kaudelle ja todella hyville otteille, mutta 32 peliä pitäisi näkyä jossain. Niin se McDavidin 45 peliäkin näkyi silloin hänen vuotenaan.

Binningtonin ymmärtäisin, jos oikeasti hyviä ehdokkaita ei olisi, mutta kun siitäkään ei ollut kyse. 32 peliä on oikeasti kovin vähän, voidaan puhua veskareiden osalta puolikkaasta kaudesta.
 
Tornados

Jäsen
Mulle Binnington oli periaatteessa kovin, mutta pelasi kuitenkin liian vähän matseja äänestämiseen. Petterssonin ehkä sitten valitsisin vaikka hiipuikin vähän kauden aikana. Heiskanen ja Dahlin suoriutuivat myös hyvin ja olivat aika tasaisia omissa papereissani.
 
Nick Neim

Jäsen
Binningtonin. Kaikki kunnia hänen mahtavalle kaudelle ja todella hyville otteille, mutta 32 peliä pitäisi näkyä jossain. Niin se McDavidin 45 peliäkin näkyi silloin hänen vuotenaan.

Binningtonin ymmärtäisin, jos oikeasti hyviä ehdokkaita ei olisi, mutta kun siitäkään ei ollut kyse. 32 peliä on oikeasti kovin vähän, voidaan puhua veskareiden osalta puolikkaasta kaudesta.
Itse asiassa vielä itse itseäni lainaten, ja ajatustani jatkaen, on aivan käsittämätöntä, miksi Binnington ei sitten olisi Vezinan ehdokkaissa. Jos noin vajaa pelimäärä riittää kerran Calderiin, niin miksi se ei riittäisi Vezinaan. Tilastoista tai otteista se ei ainakaan jää kiinni.

Ja siksi olen sitä mieltä, kun näitä näin vajaita (10-15 peliä menee vielä) kausia palkinnoissa karsastetaan, niin Heiskanen tuohon kolmikkoon olisi kuulunut Binningtonin sijasta.

Toisaalta Petterson tuon vie, joten eipä sillä väliä. Silti hieman ihmetyttää.
 
Ralph

Jäsen
Kaikki kunnia hänen mahtavalle kaudelle ja todella hyville otteille, mutta 32 peliä pitäisi näkyä jossain. Niin se McDavidin 45 peliäkin näkyi silloin hänen vuotenaan
McDavid oli kuitenkin tuolla pelimäärällä Calder-äänestyksen kolmonen, joten miksei Binnington voisi olla myös?
 
Vatman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Toivon, että Pettersson tuon vie vaikka aika paljon hyytyikin muihin rookiehin nähden loppukaudesta.

Dahlin pelasi hyvin ikäisekseen ja teki toki enemmän pisteitä kuin Heiskanen, mutta jos kavereiden tekemistä katsoi molemmissa päissä kenttää, niin silti nostaisin Heiskasen rookie-kauden aivan yhtä kovaksi kuin Dahlinin. Dahlin ei mielestäni kumminkaan dominoi vielä aivan yhtä huikealla tasolla mitä Heiskanen vaan välillä on hyvinkin virhealtis omassa päässä. Ainakin jos vertaa Heiskaseen joka on mielestäni yksi vähiten virheitä tekevistä teini-ikäisistä puolustajista mitä olen nähnyt.
 
Baldrick

Jäsen
Pettersonille tämä todennäköisesti menee, mutta kyllä 32 starttia on tulokasveskarille mielestäni ihan hyvä määrä. Milloin viimeksi tulokasmaalivahti on ottanut 55+ starttia? Kun ottaa huomioon, että noista 32:sta kairasi 24 voittoa(!) ja 5 nollapeliä. PMK 1,89 ja torjuntaprosentti 92,7%, niin onhan tuo loistava kausi! Jos junnuveska pelaa kuin nestori ja on suurimmista syistä, miksi kasa ripulia alkoi voittaa ja nousi aina pudotuspeleihin asti, niin kyllä tuo on tulokasmaalivahtien historiassa aika merkittävä suoritus.

Pelkästä puolikkaasta kaudesta mielestäni on myös niin ja näin puhua. Toki tuli vasta tammikuussa, mutta ottikin sitten ykkösveskan tontin samantien ja otti lähes kaikki startit. Itse pitäisin lähtökohtana täydelle kaudelle veskarilla 41 starttia eli puolet aloituksista, standardina ollen 2 maalivahdin jaettu vastuu. Jos jotenkin tuota vertailisin, niin kenttäpelaajan 60 matsia voisi olla jotakuinkin ITSEÄNI miellyttävä verrokki. Riittääkö sitten se? Tuskin, kun menee Pettersonille.
 
Baldrick

Jäsen
Jos calder finalistiksi pääsee pelaamalla 32 ottelua, on palkinto kokenut aikamoisen inflaation.

Suomalainen ja Dallas on iso miinus kun haetaan ääniä.

Ota huomioon, että maalivahdit eivät pelaa 82 peliä kaudessa. 65 peliä on jo todella kova määrä, 50 ja risat lienee ykkösveskarkille jo ihan kohtuullinen. Jos 2 about tasavahvuista vahtia, niin 50 tarkoittanee jo toisen loukkaantumista.

Dallasista ja suomalaisuudesta samaa mieltä. Monena muuna vuonna Heiskanen kyllä minunkin papereissani mahtuisi top3, mutta pidän kyllä nykyistä kolmikkoa ihan perusteltuna. Vääryytenä en kyllä pitäisi sitäkään, että Miro korvaisi Dahlinin tai Binningtonin. Erot ovat pienet.
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
...Milloin viimeksi tulokasmaalivahti on ottanut 55+ starttia? ...

2008-2009 Steve Mason pelasi 61 ottelua ja hän voitti myös Calderin tuolloin.
Seuraavalla kaudella Jimmy Howard 63 ottelua, hän oli "runner up" Calderiin. Howardilla oli startteja aiemmilta kausilta, mutta sen verran vähän että sääntöjen mukaan hänet laskettiin tulokkaaksi.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mielestäni Binnington ansaitsee täysin ton top 3 paikkansa, ja jopa sen pystinkin. Kuitenkin hänen peliesityksensä ja merkityksensä joukkueelle on ollut paljon suurempaa luokkaa kuin Petterssonin, Dhalinin taikka Heiskasen. Binningtonilla on ollut todella suuri rooli siinä että Blues on nyt contender pleijarijoukkue eikä pajatsonsa trade-dedlinella tyhjentänyt rebuild-jengi.

Mutta loppupeleissä se on kai ihan sama ketkä kaksi muuta sinne on Petterssonin kanssa nimetty kun hän sen pystin kai saa ja vain voittajat muistetaan? Itse kyllä mielummin näkisin että sen Binnington taikka Dhalin sen pystin veisi. Ihan vaan sen takia että pakit ja maalivahdit tuppaa näissä äänestyksissä olemaan aina altavastaajina. Onhan siis jääkiekko maalintekopeli, joten sikäli ymmärrän että tilastoja on kiva katsella, mutta jotenkin tuntuu että vois sitä maalin estämispelaamistakin arvostaa näissä äänestyksissä. Pukkarissahan taas kaverit jotka syö kiekkoja onneksi saa sen respectin minkä ansaitsevat.
 
Viimeksi muokattu:

Wire

Jäsen
Binningtonia auttaa ihan törkeästi se että hänen 30/32 pelatusta ottelusta on tämän vuoden puolella. Samaan aikaan Blues on ollut liigan paras jengi eli jopa parempi kuin Tampa.
 
Nick Neim

Jäsen
McDavid oli kuitenkin tuolla pelimäärällä Calder-äänestyksen kolmonen, joten miksei Binnington voisi olla myös?
Kyllähän hän voi olla, koska hän kerta ehdokkaana on. Se, että minä olisin sijoittanut hänet alemmaksi (ehkä jopa Tkachukinkin alapuolelle) ei lopullisiin tuloksiin vaikuta. Eikä se, että mielestäni pelimäärän pitäisi näkyä jossain. Ei näkynyt.

Itse kyllä mielummin näkisin että sen Binnington taikka Dhalin sen pystin veisi. Ihan vaan sen takia että pakit ja maalivahdit tuppaa näissä äänestyksissä olemaan aina altavastaajina.
Tämäkin on sinänsä ihan mielenkiintoinen näkemys, että 17 kaudesta 2000-luvulla 3 kertaa puolustaja sekä 3 kertaa maalivahti on voittanut Calderin. 11 kertaa mennyt siis hyökkääjälle, joita kuitenkin kokoonpanoissa on tuplasti puolustajiin nähden, sekä kuusinkertaisesti maalivahteihin nähden. Joten pidän aika luonnollisena, että hyökkääjiä valitaan myös eniten palkinnon saajaksi, paitsi jos tulokaspuolustajia ja -maalivahteja tulee liigaan samoissa määrin kuin hyökkääjiä. En ole lukemia tarkistanut, mutta hieman epäilen.

Vai onko jonain vuotena pelipaikan takia palkinto ryöstetty?
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Binningtonia auttaa ihan törkeästi se että hänen 30/32 pelatusta ottelusta on tämän vuoden puolella. Samaan aikaan Blues on ollut liigan paras jengi eli jopa parempi kuin Tampa.

Niin, onko se sitten syy vai seuraus?

Olisiko Tampa ollut niin kova, jos maalilla olisi ollut joku muu kuin Vasilevskii...?
 
Nick Neim

Jäsen
Olisiko Tampa ollut niin kova, jos maalilla olisi ollut joku muu kuin Vasilevskii...
Dominguen voittomäärän (21/26) perusteella olisi. Puhutaan kuitenkin lähes kolmanneksesta koko kaudesta, joten otantaakin on. 60 voiton runkosarjatahdissa kakkosveskarillakin.

Ja joo, eivät ole asiat näin yksioikoisia, mutta antaahan se nyt ainakin suuntaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Wire

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ei näistä tulokaspalkinnoista kannata kenenkään hernettä nenään vetään. Itselle se tuli selväksi kun Grönvall valittiin liigan tulokkaaksi ennen Selännettä aikanaan. Vaikka liiga on eri niin virheitä tehdään muuallakin. Vaikka ei Petterssonin valinta virhe olisi. Päinvastoin.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Binningtonin. Kaikki kunnia hänen mahtavalle kaudelle ja todella hyville otteille, mutta 32 peliä pitäisi näkyä jossain. Niin se McDavidin 45 peliäkin näkyi silloin hänen vuotenaan.

Binningtonin ymmärtäisin, jos oikeasti hyviä ehdokkaita ei olisi, mutta kun siitäkään ei ollut kyse. 32 peliä on oikeasti kovin vähän, voidaan puhua veskareiden osalta puolikkaasta kaudesta.

Binnington starttasi 30 peliä joista Blues voitti 24 ja yksi päättyi jatkoaikatappioon. Vezinataistossa mukana olevat Bishop ja Lehner voittivat 27 ja 25 peliä starttaamalla 45 ja 43 peliä.

Starsin pelejä on heikosti tullut katsottua, mutta jos Heiskaselta löytyy koko joukkueen huonoin +/- tilasto, niin ihan sama vaikka pisteitä on kertynyt, niin ei kausi ihan putkeen ole mennyt.
 
Binningtonia auttaa ihan törkeästi se että hänen 30/32 pelatusta ottelusta on tämän vuoden puolella. Samaan aikaan Blues on ollut liigan paras jengi eli jopa parempi kuin Tampa.

Vai,

St.Louisia auttaa ihan törkeästi se, että tämän vuoden puolella heillä on ollut liigan kuumin maalivahti, jonka johdosta ovat nousseet pohjalta pudotuspeleihin ja liigan parhaaksi joukkueeksi?

Kun äänestystulokset aikanaan julkaistaan, niin uskoisin Heiskasen olleen neljäs ja melko lähellä kärkikolmikkoa. Aivan kuten pitääkin. Mielestäni siinä on selkeästi tämän kauden top 4 -tulokkaat.
 
Binnington starttasi 30 peliä joista Blues voitti 24 ja yksi päättyi jatkoaikatappioon. Vezinataistossa mukana olevat Bishop ja Lehner voittivat 27 ja 25 peliä starttaamalla 45 ja 43 peliä.

Starsin pelejä on heikosti tullut katsottua, mutta jos Heiskaselta löytyy koko joukkueen huonoin +/- tilasto, niin ihan sama vaikka pisteitä on kertynyt, niin ei kausi ihan putkeen ole mennyt.

Tai sitten kannattaa tosiaan olla vaan hiljaa, jos ei tiedä, mistä se +- tulee. Se kausi on mennyt enemmän putkeen kuin olisi ikinä voinut kuvitella.
 
Nick Neim

Jäsen
Binnington starttasi 30 peliä joista Blues voitti 24 ja yksi päättyi jatkoaikatappioon. Vezinataistossa mukana olevat Bishop ja Lehner voittivat 27 ja 25 peliä starttaamalla 45 ja 43 peliä.
Kuten jo seuraavaan viestiini kirjoitin, eikö Binningtonin kuuluisi olla Vezinan ehdokkaissa? Jos ei, niin miksi ei?

Ja jos perusteluna käytetään ottelumäärää, niin miksi sama ei pätisi Calderiin? Harvoin (vai jopa koskaan?) sitä noin vajaalla kaudella on voitettu. Ja sitä tässä ihmettelen, että ottelumäärä riittäisi(/riittää) äänestäjien mielestä Calderiin, mutta ei Vezinaan. Totesin jo aikaisemmin, että tilastoista Binningtonin kohdalla Vezina ei jäisi kiinni. Vaan nimenomaan niistä pelatuista otteluista.
 
Kyllä tähän on mielestäni loogiset perusteet. Tulokas titteli on helpompi saavuttaa kuin parhaan pelaajan titteli. Täten kriteeritkin ovat pienemmät Calderissa kuin Vezinan osalta.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Kuten jo seuraavaan viestiini kirjoitin, eikö Binningtonin kuuluisi olla Vezinan ehdokkaissa? Jos ei, niin miksi ei?

No vaikkapa siksi, että Bishopilla ja Lehnerillä on paremmat statsit ja Vasilevskilla himpun verran huonompi torjuntaprosentti, mutta 15 voittoa enemmän.
 
Nick Neim

Jäsen
No vaikkapa siksi, että Bishopilla ja Lehnerillä on paremmat statsit ja Vasilevskilla himpun verran huonompi torjuntaprosentti, mutta 15 voittoa enemmän.
Juu, kaikkihan pesivät kirkkaasti mm. GAA:ssa Binningtonin, koska suurempi on parempi.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Juu, kaikkihan pesivät kirkkaasti mm. GAA:ssa Binningtonin, koska suurempi on parempi.

Käytät GAA:ta maalivahtien paremmuuden vertailuun? :D Lehnerillä ja Bishopilla oli dSv% parempi kuin Binningtonilla ja Vasilevskilla edelleen voittojen määrä huomattavasti suurempi kuin muilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös