Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 398 204
  • 67 063

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Entä miten teidän viikonloppu?
Ihan kivasti. Ulkoiltiin, laitettiin ruokaa, saunottiin, katseltiin telkkaria, pelattiin hotelli-peliä, ikkunat tuli pestyä. Yksi kuhmu tuli päähän kun joku (Iisoppi) oli jättänyt kaapin oven auki ja löin siihen pääni.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Perjantaina tulin Amerikasta kotiin, lauantaina käytiin vauvauinnissa ja Hakunilan kartanolla syömässä ja hakemassa koira hoitopaikasta kotiin, sunnuntaina käytiin Leo’s Leikkimaassa. Pizzaa tilattiin joku päivä, oisko lauantai ollu sit, ja sit katottiin Selviytyjät. Jonain päivänä taisin kaupassakin käydä.

Olihan meillä myös melkoinen kommellus viikonloppuna, ai että ja herranduudeli kuulkaas! Toiseen autoon oli nimittäin lauantai-iltana jääny parkkivalot päälle, niin siitä oli sitten akku tyhjentynyt eikä biiliä saanut käyntiin. Naapurilla onneks oli joku härveli millä se sai akkuun poweria sen verran että auton sai päälle. Me oltiin just lapsen kanssa sinne Leos Leikkimaahan menossa, vaimo jäi himaan työhommiaan tekemään niin piti käydä hakee se työntämään se simahtanut auto sen verran että saatiin se pihallamme olevaan snadiin alamäkeen, ja siitä saadun vauhdin turvin sain auton pakitettua vieraspaikalle ja täten pois yhä toimivan auton tieltä. Sit päästiin sillä toimivalla autolla Leos Leikkimaahan, ja naapuri tuli sillä aikaa herättämään kuolleen auton henkiin. Ihan kiva, ite ei tarvinnu tehä mitään asian eteen!

Leos Leikkimaassa mentiin liukumäkiä lapsen kanssa vaikka kuinka perkeleesti, ja sit pallomeressä oltiin ja rakenneltiin semmosilla isoilla legopalikoilla torneja ja muureja. Ja muuten vaan juoksenneltiin ympyrää. Trampoliinilla lapsi ei tällä kertaa viihtynyt, eikä se uskaltanut mennä semmosiin putkiliukumäkiin, vain semmoset avomallit kelpasi. Mutta niistä kelpas sit kaikkein isoimmat ja mutkaisimmat ja pomppuisimmatkin, voi vietävä sentään että meillä olikin lystiä!

Sitähän sä kysyit.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Satuin kattomaan napakymppiä äsken. Äijä oli ihan skarpin ja normaalin näköinen, mut akat oli aikamoisia seinästä revittyjä ilmestyksiä. Kyllä vituttas olla miehenä tuossa. Sit ku oot valinnut sen neiti b:n ja seinä avautuu, et näät kaikki ja ajattelet mielessäs, "voi vittu mihin paikkaan mut on laitettu. Kaikki on aivan persesilmästä otettuja". Aloitat siedettävämmästä päästä veikkaamaan oikeaa henkilöä ja noooouuuuu, ei osu oikeaan. Se on aina se pahin pullasorsa kuka siihen jää lopuksi tapittamaan kahdella koivella. Ja nyt jos joku tulee sanomaan, et eihän se ulkonäkö, nii vetäkää vittu päähänne. Jos mulla ois hakaristi otassa, molemmat silmät mustana, irokeesi ja räkä poskella, nii ei varmaan tulis kukaan mua iskemään.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Satuin kattomaan napakymppiä äsken. Äijä oli ihan skarpin ja normaalin näköinen, mut akat oli aikamoisia seinästä revittyjä ilmestyksiä. Kyllä vituttas olla miehenä tuossa. Sit ku oot valinnut sen neiti b:n ja seinä avautuu, et näät kaikki ja ajattelet mielessäs, "voi vittu mihin paikkaan mut on laitettu. Kaikki on aivan persesilmästä otettuja". Aloitat siedettävämmästä päästä veikkaamaan oikeaa henkilöä ja noooouuuuu, ei osu oikeaan. Se on aina se pahin pullasorsa kuka siihen jää lopuksi tapittamaan kahdella koivella. Ja nyt jos joku tulee sanomaan, et eihän se ulkonäkö, nii vetäkää vittu päähänne. Jos mulla ois hakaristi otassa, molemmat silmät mustana, irokeesi ja räkä poskella, nii ei varmaan tulis kukaan mua iskemään.

Kyllä mä luulen että sua tultais ihan samalla tavalla iskemään nyrkillä päähän ku nykyisellä ulkomuodollasikin. Ei sillä oo kato niin väliä onko se räkä poskella vai leualla.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Jos mulla ois hakaristi otassa, molemmat silmät mustana, irokeesi ja räkä poskella, nii ei varmaan tulis kukaan mua iskemään.
Ha! Charlie Manson. Ja takuulla riitti pillua. Jopa linnassa. Tosin irokeesia se piti vaan sillon tällön. Ja silmätkin mustana vaan aika ajoin, mutta eniveis.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Farkuissa reikä, takissa vetoketju rikki ja rilleistä sanka poikki.
Rillit? Mikä juttu tämä on? Et kai julkisesti ainakaan pidä mitään rillejä? Eikö ne ole jotain nörttien juttuja?
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Satuin kattomaan napakymppiä äsken.

Laitetaanpa jakso Napakymppiä pyörimään. Tässä on joutunut talven aikana vähän ihmetellä mistähän tässä ruutuplussassa nyt tarkalleen ottaen maksaa.

Onneksi nyt tiedämme. Luonnollisesti geoblokattu ja olen lähes varma, että todella moni armenialainen katsoisi sankoin joukoin, mutta onneksi eivät voi ilman kikkailua ja jättävät kokonaan katsomatta.

EDIT:

Tämä jää nyt tähän yhteen jaksoon tällä kertaa, ei tälläistä tarvitse katsoa. Oli kyllä hauska huomata kuinka lopun arpajaisissa herra X toivoi saavansa jonkun muun kuin tuon mikä oli selkeästi isokokoisempi kuin ne muut.
 
Viimeksi muokattu:

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Meninpä sitten törsäämään. Nyt kun oli rahaa niin ostin sitten vähän yli 30 eurolla sellaiset housut. Tai itse housut maksoivat jotain 25 euroa mutta siihen tuli 7 euron postituskulut päälle niin lopullinen hinta painuu sinne 32 euron tietämille.

Mutta kun tahdoin saada housut jotka paremmin sopisivat muuhun fanivarustukseeni. Melko pitkään olen hakenut sellaisia housuja ja nyt sitten löysin sellaiset. Ne ovat pääväritykseltään mustat, mutta sivuilla on sellaiset hienot oranssiset koristekuviot.

Housuissa ei ole aivan sitä oranssin sävyä mitä HPK:n vaatteissa mutta eiköhän tuo fanipaitani hyvin noiden housujen kanssa yhteen sovi. Ja kun en parempiakaan housuja löytänyt. Nyt on sitten nuo housut, fanipelipaita, kaulahuivi ja lierihattu. Eli melkein kaikki alkaa olemaan valmista torstaina alkaviin välieriin.

Toivottavasti housut nyt vain sitten olisivat sopivat. Se siinä on kun nettikaupasta ostaa niin vaatteita ei pääse sovittamaan. Mutta otin kyllä XL-kokoiset housut ja sen kokoiset housut ovat yleensä sopineet jalkaani.

Viikonloppu meni jotenkin hurmostilassa. Ei tullut urheiluunkaan keskittymisestä mitään. Olisihan sieltä viikonloppunakin tullut vaikka mitä urheilua taas mutta ei tullut oikein mitään silloin keskittymisestä ja pipariksi se urheilun seuraaminen meni silloin.

No ehkä tällä viikolla urheilun seuraaminenkin luonnistuisi taas paremmin.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pääsi vähän yllättämään kun luulin yhden ketjun käsittelen Pena Matikaista ja Leijonia, mutta siellä vastaan tulikin juttua Australian maajoukkueesta.

En tiedä onko täällä ketjua asioista jotka yllättää. Pitäisi olla.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Olinkohan minä nyt sitten jo liian optimistinen kun odotin lippujen kahteen ensimmäiseen Hämeenlinnassa pelattavaan välieräpeliin olevan loppuun myyty jo kahden ensimmäisen tunnin aikana? Pelkäsin hieman jo että saankohan minä ollenkaan lippua peleihin kun en ehdi vasta kun kello 11 lippuni tänään ostamaan mutta riittihän niitä lippuja vielä minullekin. Seisoma-ja samalla eläkeläisliput ostin.

Hammaslääkärissä sitten kävin äsken. Puhuivat jo että minunkin olisi aika alkaa vakavasti miettimään proteeseja. Etenkin jos on kahden edessä olevan hampaan poiston jälkeen jo vaikea syödä. Ei tarvitse soseruokaa syödä sentään. Toisaalta olen itse jo aikoja sitten pilannut hampaani huonon hoidon vuoksi ja toisaalta minulla on hampaissa synnynnäistä vikaa. Mitenköhän se nyt meni? Rautahampaita ei tule lainkaan vaan maitohampaat on suussa siihen asti kun pysyvät. Vähitellen tippuvat sitten pois. Juuret hampaissa on heikot ja siksi niitä kai välillä aina särkeekin.
 

Nick Neim

Jäsen
Meikäläisellä taitaa olla patti perseessä. Kai sitä täytyy lähteä pyllistelemään hoitajalle.

On muuten kivuliasta touhua.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Ei kait meitsiä tarvitse muistella. Muutenkaan mä en ymmärrä hautajaismeininkiä. Miks ei vaan voi kipata johonkin mereen.
Koska ihmiset välittävät toisistaan ja haluavat kokoontua viimeisen kerran yhdessä muistamaan edesmennyttä.

Kännissähän jos on lähes koko ajan, niin kaikki on tietyllä tapaa ihan sama ja pelkkää traagista sirkusta. Se on aika tavalla ikuista teini-ikää siis. Mutta pidemmän päälle moinen teinielämä on ihmisistä pelkästään typerän tylsää perseilyä.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Ylen teksti-tv:n pääuutisena on, että portugalilainen (!) merivalvontakone loukkasi Suomen ilmatilaa eilen muutaman minuutin ajan. Ollkoonkin, että kyseessä on ihan tavanomainen Portugalin operoima Baltian Nato-ilmavalvontavuoro, näistä eksoottisista ilmatilaloukkauksista tulee jotenkin mieleen Kummeli Stories ja Luxemburg.
Hienoa kuulla, että joku pynttäytyy edustamansa jengin väreihin päästä varpaisiin. Se on komeaa meininkiä se. Nostan peukkua sulle.

Mulla hattuna olisi punainen lippis ja housujen sijaan iso lippu mukana. Pakko sanoa, että on kivaa sonnustautua lätkässä tiettyihin väreihin aivan täysin.
Minulla on ihan arkivaatteena syvän tummansininen takki. Kerholla oli saman väriset kotipelipaidat Jukka Jalosen kausina.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Hienoa kuulla, että joku pynttäytyy edustamansa jengin väreihin päästä varpaisiin. Se on komeaa meininkiä se. Nostan peukkua sulle.

Mulla hattuna olisi punainen lippis ja housujen sijaan iso lippu mukana. Pakko sanoa, että on kivaa sonnustautua lätkässä tiettyihin väreihin aivan täysin.
Haluaisin nähdä Cocksin fanin pynttäytyneenä fanikatsomossa. En kerro miten, mutta kanalintuja ei tähän fantasiaan kuulu.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Kummeli Stories ja Luxemburg.
...noin Forssan kokoinen alue. Ja tälläkin hetkellä siellä vittuillaan meille ANKARASTI. Hulluja ovat Portot jos eivät tiedä että täällä on Kettu, Ilves ja Rusakko vastassa. Tana...
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensin paljastui koulun pihaksi missä dokasin ja tää on joku lastentarha. Missään ei saa rauhaa. Joo ei joka päivä jaksa kapakkaa. Tai no illalla tietty meen.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Lueskelin tossa männä päivänä vanhoja jatkiksen ketjuja. En nyt copypastee mitään, mutta totesin sen mitä oon ihmetellyt jo aikasemminkin. Nimittäin tämä:

Eli jos joku kysyy viestissä/otsikossa jotain jossa vastausvaihtoehdot ovat joko A tai B, niin viiden ensimmäisen vastauksen joukossa joku kertoo että ainoa oikea vastaus on jotain väliltä C-Ö. Siis ei jumalauta.

Vähän tähän tyyliin:

Hese Vai Mäkki:
"Siis parhaat burgerit saa Argentiinasta, siitä Buenos Airesin Shellin vieressä olevalta mestalta jota pitää Rodriguezin serkukset jo neljännesä polvessa".

Cokis vai Pepsi:
"Niin, ainoa oikea kolajuamahan valmistetaan Amazonin sademetsässä huruhuru-heimon ikiaikaisten reseptien mukaan. Länkkärit ovat sittemmin varastaneet sen, ja nyt sitä saa jo Rio de Janeiron marketeistakin.

Piimä vai Maito:
Siis paras ruoka/virkistysjuoma tulee Papua-Uusi Guineassa asuvasta kyrpäkojootista kun sitä on ensin hypnotisoitu kolme päivää ja sitten tungettu laastarilla vuorattu sormi sen perseeseen. Jos tätä ei joku tiedä, niin ostakoon mun puolesta sitä Arlan tai Valion junttipaskaa vastedeskin.

Ei vittu. Ei saatana.
 
Viimeksi muokattu:

Nick Neim

Jäsen
Meikäläisellä taitaa olla patti perseessä. Kai sitä täytyy lähteä pyllistelemään hoitajalle.

On muuten kivuliasta touhua.
Viikon verran voidellaan. Perse on tälläkin hetkellä arkana. Joku voisi kysellä villistä eilisestä, mutta kun ei johdu edes siitäkään.

Hohhoijaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös