Peliesitykset kaudella 2018–2019

  • 193 765
  • 619

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Jos nyt kaverit tulevat edes Suomessa käymään riippuen toki ihan KalPan lähtöpäivästä tuonne Sveitsiin.
Tapaninpäivän iltapäivällä lentää KalPa Sveitsiin. Ensimmäinen otteluhan on seuraavana päivänä.

Spengler Cupiinhan joukkueet ovat usein vahvistaneet rostereitaan. Kerhokin värväsi viime vuonna Tommi Santalan ja jonkun tshekin. Tällä hetkellä taitaa vaikuttaa siltä, että mitään ekstraukkeleita ei KalPa ole tähän hätään hankkimassa.
 

Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Läpsytinpoppoo
Sveitsiläinen maalivahti Daniel Manzato turnauksen ajaksi lainalle KalPaan. Täytyy toivoa, että Manzato esittää loistavia otteita turnauksessa ja KalPa saisi uuden kassarin ihan Liigaankin. Edellyttäen toki, että HC Ambrì-Piotta haluaisi hänestä kokonaan luopua. Jäänyt ilmeisesti syystä tai toisesta pienelle vastuulle joukkueessaan, joten voisi olla ihan mahdollistakin.

Edit: väärä ketju. Osoite piti olla joukkueen rakennus 2018.
 

Zibbazubba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kellään tietoa saako Sprengleristä palkintorahoja ja millasista summista puhutaan? Sillä vaan, että onko mitään syytä menestyä. Viiteen paivään neljä-viisi täysmittasta peliä, ei kiitos.

Kolme peliä tulee vähintään. Ne peräkkäisinä päivinä.
 

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Kellään tietoa saako Sprengleristä palkintorahoja ja millasista summista puhutaan? Sillä vaan, että onko mitään syytä menestyä. Viiteen paivään neljä-viisi täysmittasta peliä, ei kiitos.

Kolme peliä tulee vähintään. Ne peräkkäisinä päivinä.
Syitä menestyä? Pytty kotiin ja mestaruusviiri sitä myöten kattoon. Ei minua ainakaan haittaisi.
 

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Joukkueen peliesitykset ovat olleet nousujohtoisia ja tasaisessa sarjassa meillä on mahdollisuudet vaikka kuuden sakkiin, mikäli loppukausi menee nappiin. Esim. 15 ottelun kuntopuntarissa KalPa on neljännellä sijalla.

Mikä sitten on tämän paremman tuloksen takana? Marraskuun puolenvälin tienoilla tapahtui muutos sekä maalinteon, että puolustuksen osalta. Ensimmäiseen 21 peliin joukkueen tehdyt/päästetyt maalit olivat 2,1/3,3 per ottelu ja viimeiseen 15 peliin tahti on ollut 2,9/2,8 ottelua kohden. Siinä on se ratkaiseva pieni ero menestyksen kannalta, alkukaudesta tuli pisteitä 0,95 p/ott ja viimeiseen viiteentoista peliin 1,87 p/ott.

Sanoisin, että parantuneen tuloksen takana ovat pääosin seuraavien pelaajien tulo kokoonpanoon: Jaakko Rissanen, Cade Fairchild, Alexander Ruuttu ja Mikael Seppälä.

Rissasen alkukausi oli repaleinen, ensimmäiseen 23 peliin vain 12 pelattua ottelua, mutta 23.11. lähtien kaikki 13 peliä saldolla 1,85 p/ ott. Fairchild tuli KalPaan marraskuun alussa, tutustui ensin joukkueeseen neljän tappiopelin verran, piti yhden pelin huilia, jonka jälkeen pelannut 23.11. lähtien kaikki pelit. Ruuttu aloitti kautensa 30.11. ja sen aikana KalPa kerännyt 1,8 p/ott. Seppälä on pelannut vasta kuusi peliä, mutta sen aikana on joukkue saanut 2 p/ ottelu.

Toki nämä neljä pelaajaa eivät ole se ainoa asia, mutta pisteitä on ropissut laariin aika hyvällä tahdilla näiden ollessa mukana. Joukkueen runkopelaajien taso on joukkueessa aina ollut kapea, eikä se yksinkertaisesti kestä useiden avainpelaajien yhtäaikaisia poissaoloja. Sen takia vähän huolettaa tuo Kantolan loukkaantuminen, sillä on ollut todella tärkeä palanen joukkueessa.

Yksi maininnan arvoinen asia on myös junioriosasto. Klemetti on ollut mielestäni hyvä ja sopii yläketjuihin, Könöstä olen seurannut paljon ja mielestäni on pelannut alaketjuissa virheettömästi ja taistellut loppuun asti repien ja raastaen sekä antaen lepoaikaa tulosyksikön pelaajille. Tällaisia pelaajia osaa arvostaa ja mielestäni hänen paikkansa on ehdottomasti kokoonpanossa myös jatkossa. On mielestäni vähintään Mutasen viime vuoden tasolla ja soisi sen yhden räkämaalinkin pikkuhiljaa. Knuutinen osaa taas käyttää hyvin kokoaan maalinedustilanteissa, eikä hänestäkään oikein mitään huonoa sanottavaa.
 

P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Mielenkiintonen tilanne Lahdessa kun Pelicans teki maalin eikä maali ollut paikoillaan. Kalpan pelaajsta maali on pois siirtynyt mutta sääntöjen mukaan ilmeisesti maalia ei voisi hyväksyä. Varmaan jäähy tulis sitten pelin tahallisesta viivyttämisestä tms? Mutta selostajakin ihmetteli miks ei menty puhelimeen tai Kalpan valmentajisto haastanu. En tiiä näkikö joku tuon tilanteen sitten paremmin miten se meni mutta selostaja ainaki oli sitä mieltä että tuosta ei maalia olis pitäny hyväksyä mitenkään. Huom pelicansin puolueellinen selostaja jopa.
 

P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Njoo ton mukaan kyllä selkeä maali. Nippelitietoa kalpan ja pelicansin keskinäisistä peleistä sen verran että tämä on yhdeksäs erä putkeen jossa kalpa ei ole maalia saanut tehtyä. Oliskohan jo aika. Pakko olis saada edes yksi piste vaikkakin viiva tuntuu karkaavan joka peliltä niin paljon että en tiiä onko sellanen voittoputki enää realistinen.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Eiköhän tämä kausi ala olla tässä. Ei tuolla tehokkuudella mitään voi saavuttaa. Mutta kun maalintekijää hyökkäykseen KalPa ei tarvitse, koska omat junnut.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Huominen peli on kyllä Liiga-kauden tärkein ottelu. Koska viikon 3 ohjelmakaan ei paljon pisteitä (IFK vieraissa ja HPK kotona) lupaile.

Jos JYP hakee huomenna pisteet, voidaan tyhjennysmyynnit aloittaa.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Mäkinen ei ollut eilen huono. Täten päätän, että Mäkinen on uusi Junnilan korvike. Aamen.

Olisin kyllä valmis jatkamaan Mäkisen sopimusta, jos vain ei vaadi hirveää palkankorotusta.
 

Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Edellisinä kausina KalPa on totuttu tuntemaan tiiviistä viisikkopuolustamisesta ja hyvästä maalivahtipelistä, jonka seurauksena päästettyjen maalien keskiarvo ja maalivahtien torjuntaprosentti ovat olleet hyvällä tasolla. Kääntöpuolena tehtyjen maalien määräkin on ollut pieni (poikkeuksena 16-17, jolloin KalPa teki toiseksi eniten maaleja). Tässä vähän tilastoja:

Kausi; torjuntaprosentti; T% sijoitus; PDO

18-19 (37 peliä); 89,9 %; 13.; 97,1 %
17-18; 92,3 %; 5.; 100,4
16-17; 91,3 %; 14.; 99,2
15-16; 92,9 %; 3.; 100,6

Torjuntaprosentti ei missään nimessä kerro kaikkea, mutta tässä tapauksessa kenttätapahtumat tukevat tilastoja, jonka mukaan vastustaja tekee maaleja liian helposti laukaisumäärään suhteutettuna. Kaksikko Godla & Iilahti ei ole pitkää kevättä tavoittelevan joukkueen maalivahtikaksikko.
 

Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, LHF
Niinku täällä ylläripylläri innokkaimmat jo tyhjennysmyyntiä eilen aloitteli...Godla mennee Hermekseen taistelemaan Kannusta, Mäkinen Ilvekseen pudottaan Tapparaa poffeissa, Jokinen Saipaan pelaamaan vaikka loppuiäkseen, Gröndahl Sporttiin jos mahtuu vaikkakin silmissäni petrannut kovasti Spenglerin jälkeen.
Seppälään ei koske kukaan, huikein äijä.
Kapanen valmentamaan Saksaan loppukaudeksi ni voivat sittemmin "Jutin" kanssa kimppa resiinalla palata kun kelit lämpiää.
No joo, pahasti on kausi kesken. Kantolan tilalle ois hienoa nähdä joku uggeli sikäli että löytyy. Järki siinäkin mukana.
Nousiaiselle ehdottomasti lisää vastuuta.
Ei oo ehkä sarjan kovin nippu kasassa, mutta kun nyt viimein porukka pääosin kasassa niin ei varmasti lopu kausi runkoon. Ja kaikki sen jälkeen posia,vahvistutaan tai ei.
 

Uncle Ben

Jäsen
Kun runkosarjan päätteeksi pisteitä ynnäillään, niin se on tietysti sinällään se ja sama mistä peleistä ne pisteet on kerätty. Tän hetken sarjasijoituksen ja pudotuspelihaaveiden kannalta JYP-voitto oli kuitenkin tärkeä ottaa. Noiden pudotuspelihaaveiden kannalta pisteitä vain pitäisi nyt kertyä suht tasaiseen tahtiin muistakin peleistä.

Tänään vastassa on IFK kotihallissaan. Kovasti KalPa tästäkin pelistä niitä pisteitä kaipaisi, mutta niille pisteille vain taitaa olla käyttöä IFK:llakin ja niinpä kyllä vähän pelkään, että kaikki kolme voivat jäädä Helsinkiin. Varsinkin kun KalPa ei ole näemmä vielä saanut vahvistuksia sairastuvalta mukaan, poissa siis puolustuksesta Lappalainen ja Parikka, hyökkäyksestä Kantolan lisäksi edelleen myös Hyvärinen ja Ikonen. Ei katastrofaalinen tilanne, mutta kyllähän noille pelimiehille käyttöä olisi.

Kokoonpanot | HIFK - KalPa 15.1.2019 | Liiga
 

Jaaku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Laskeskelin tuossa KalPan lopullista sijoitusta. Tämän hyvin epätieteellisen arvioni otannaksi valitsin 17 viime liigaottelua siitä syystä, että katson KalPan pelissä käänteen parempaan tapahtuneen 14.11 pelatussa ottelussa #22 KalPa-Pelicans (1-2). Tuossa vaiheessa kautta suurin osa joukkueen tärkeimmistä palasista oli saanut pelata jo jonkin aikaa yhdessä ja yhtenäinen viisikkopeli oli ensimmäistä kertaa silmin nähden kunnossa. Tämän ottelun jälkeen joukkueen vahvuuteen ovat palanneet vielä Ruuttu (#27) ja Seppälä (#31). Kantolan tippumisen kokoonpanosta on toki jatkossa heikentävä tekijä.

KalPa tulisi siten päätymään 17 viime ottelun 1,71 pisteen keskiarvolla noin 88 pisteeseen. Tämä tarkoittaisi historiallisen datan perusteella 60 pelatun ottelun jälkeen sijoja 8-10, mutta todennäköisimmin sijaa 9.

Loppuohjelma on suhtkoht haastava, sillä joukkue kohtaa viimeisissä 22 ottelussa 8 kertaa joukkueen, joka on samaisella 17 ottelun kuntopuntarilla KalPaa edellä. Tämän iltainen HIFK ottelu on niistä ensimmäinen.
 

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Erinomaista tilastotyötä Jaaku! Kaikki mahdollisuudet on kympin sakkiin. Peräkkäiset pelipäivät levännyttä vastustajaa vastaan ovat olleet tämän kauden pahin kompastuskivi, siinä (otteluohjelmasta) on kyllä annettu aivan liikaa helpotusta vastustajille. Toivottavasti Sami on loihtinut loppukaudeksi niiden pelien osalle jotain, esimerkiksi sellaisen tempun että Godla ei pelaa peräkkäisinä iltoina.

Nyt tarvitsemme vielä uutisen uudesta hyökkääjästä.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Kyllähän toi piste Nordikselta oli ennakko-odotuksiin nähden plussaa. Godla oli kyllä mies paikallaan, vaikka heilui kuin heinämies tolppien välissä ja rankkarit... noh.

Lauantaina pitäisi löytää sitten lääkkeet Kerhoon. Onneks niiltä taitaa Larmi olla poissa. Voitto pitäis melkein väkisin raapia siitä.
 

nahkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappelemalla pelinsä pilaava KalPa
Osaako joku viisaampi kertoa (tai arvella) miksi Konsta sai eilenkin lähes 3x enemmän peliaikaa kuin Spengler Cupin All Star -pakki Nousiainen? (14:29 vs. 5:50)

THE Konsta on kieltämättä parantanut otteitaan hieman, mutta ei hän siltikään mikään 15 minuutin ukkeli ole.
 

rolston

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eilinen helsingin valloitusyritys oli pääosin hyvää vieraskiekkoa, KalPa oli pitkät pätkät selvästi kuskin paikalla. Tehoja vaan pitäisi jostain taikoa lisää. Lisäksi ehkä ja kenties juuri siksi että tulee näitä muutamia hazardeja per peli(Mäkinen, Wilson), iskee edelleen se paniikkivaihe jossain kohtaa aina päälle, eilen selvittiin siitä Godlan ja riman avulla.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Huomenna punnitaan KalPan valmennusta. Pennasen HPK on ollut paha vastus tällä kaudella, turpaan on tullut kaikista kolmesta ottelusta (lukemin 5-1, 3-1 ja 0-4). Kyllä tällä kertaa valmennuksen pitää olla keksinyt millä lääkkeillä Kerho kaatuu. Tai edes haastetaan tosissaan.
 

Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Läpsytinpoppoo
Uusi vahvistus huomenna tulessa. Siis Joni Ikonen korkkaa kauden.
Hianoa ja iso peukku Ikosen paluulle. Sebok tippunut kokoonpanosta pois ilmeisesti viime pelissä saadun iskun takia?
Myös Wilson sivussa tänään, liekkö sairastunut sillä ei ainakaan omaan silmään osunut loukkaantumista IFKta vastaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös