Liigan siirtohuhut kaudelle 2018–2019

  • 1 007 436
  • 1 627
No eiväthän vaimo ja vauva tietenkään mukaan lähde maailman toiselle puolelle reilun kolmen kuukauden takia, vaan jäävät tietysti kotiin, kun Sakke kuitenkin palaa ensi kaudeksi taas Poriin sopimuksensa jälkimmäiseksi kaudeksi. Tappara olisi sikäli lähempänä, ja siellä voisi vielä olla laidalla tilaa.. Tepsiin ei mahdu millään, kun hankkivat jo Palmun, Kakko palaa ja Suoranta on kohta(?) kunnossa. Saati sitten kun se Korpikoski ehtinee myös kaukaloon tällä kaudella..

Ok, mietin vain logiikkaa miksi ei muuttaisi kolmeksi kuukaudeksi. Tokikaan en asiasta ala inttämään jos tiedät jotain mitä minä en. Itse en näkisi muutossa mitään ihmeellistä, sen tiedän että Kärpiltä löytyy viihtyisiä asuntoja ympäri toisella puolella maailmaa olevasta Oulua.
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eikös Salmisella olla ensikaudeksi ulkomaanoptio eli voi lähteä ulkomaille jos itsestä tuntuu ja Ässät nuolee näppejään? Eli käytännössä voi sanoa että Sakella pelaajan optio Ässiin.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Sakelle tekee todella hyvää jos pääseekin yhtäkkiä pelaamaan kannusta. Ässätkin saa paljon motivoituneemman Saken sitten ensi kaudeksi takaisin, kun välttyy pelkältä neppailulta..

EDIT: no toisaalta, ehkä Tapparassakin on tilaa, ja se olisi tosiaan ihan vieressä

Laidalla joo olisi tilausta, varsinkin koko kauden sivussa olleen J.Karjalaisen tilalle. Hänen kuntoutumisensa täyteen iskuun tälle kaudelle alkaa olemaan jo utopiaa...toisaalta Salmisen ketjukaveri on saattanut mainita jotain maitojunasta. ;)
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Kyllähän Tapparassa olisi hemmetisti tilaa, jos Salminen pystyy tekemään edes joka viidennestä avopaikasta maalin ja antamaan ylivoimalla edes kerran kymmenestä laadukkaan syötön. Sillä mennään heittämällä ykkösketjuun.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Salminen menee KalPaan. Etsivät Kantolalle korvaajaa ja eikös ne saaneet jotain palkintorahoja Spengler Cupistakin. Lisäksi ollut siellä ennenkin niin ei tarvitse porilaistenkaan niin paljoa kitistä kuin jos siirtyisi esim. Lukkoon.
 

Ralph

Jäsen
Ässien osiossa tiedettiin, että siirtyisi yhteen tämän hetken Liigan kärkijoukkueista. Mikä tarkoittaa Kärppiä, TPS:ää, Tapparaa tai Lukkoa. Tuskin sentään Pelicansiin menee, joten nuo neljä olisivat sen perusteella ainoat vaihtoehdot.
 

löppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onko Salminen tehnyt joskus myös huoltajan hommia kun ei Kärpissä taida muuallakaan olla tilaa tällä hetkellä... Varsinkaan jos nyt tuo Jokisen tulo tammikuussa pitää kutinsa.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tapparan pitäisi olla Salmisen kimpussa kuin sika limpussa. Mielestäni kävisi eniten järkeen ns. kärkiseuroista.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mihin tahansa kärkiseuroista Salminen siirtyykin niin hän saa hyvän mahdollisuuden taistella pistepörssin kärkipaikoista loppuun asti, koska ympärillä on liuta huippupelaajia niin hyökkäyksessä kuin pakistossakin. Puhdas veikkaus on Tepsi, koska siellä on vielä loukkaantumisia hyökkäyksessä
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Tepsiin ei mahdu millään, kun hankkivat jo Palmun, Kakko palaa ja Suoranta on kohta(?) kunnossa. Saati sitten kun se Korpikoski ehtinee myös kaukaloon tällä kaudella.

Tepsin laituriosasto ei ole mikään maaginen kun otetaan huomioon, ettei Korpikosken ja Suorannan terveyden päälle voi hirveästi laskea. Ulkomaanlaiturit ovat myös hieman keskinkertaiset, kun he ovat enemmänkin Liiga/DEL-tasoa kuin Suomea ponnahduslautana kohti SHL/KHL käyttäviä huippumiehiä. En pitäisi suurena yllätyksenä jos Björkstrand lähetetään Saksaan (olettaen että hyökkääjiä on terveenä tarpeeksi) ja joku parempi pelaaja tulee tilalle.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihmetykseni on suuri, jos Salminen Ouluun rantautuu. Kärkijoukkueista Tappara on varmasti se, joka kaikista kuumimmin Salmista kaipaa. Toki myös HIFK:n kroonistunut taitovaje kaipaa lääkettä. Tepsillä on rahaa ja sijainti on oiva suhteessa Salmisen perhetilanteeseen. KalPan kanssa on Salmisella on toimiva menneisyys ja KalPan kiinnostus lienee suuri. Riittävätkö pienen KalPan rahkeet, on toinen asia. Lukkolle varmaan Salminen maistuisi, mutta tuskinpa Ässät häntä sinne päästää. Hankala sanoa, mikä on Salmisen loppukauden joukkue. Veikkaan, että löytyy kolmikosta TPS, HIFK, Tappara.
 

Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Salminen menee KalPaan. Etsivät Kantolalle korvaajaa ja eikös ne saaneet jotain palkintorahoja Spengler Cupistakin. Lisäksi ollut siellä ennenkin niin ei tarvitse porilaistenkaan niin paljoa kitistä kuin jos siirtyisi esim. Lukkoon.
Ei mene.
 

Finlandi_36

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse uskon Tepsiä, koska rahaa löytyy, sijanti loistava Salmisen perhetilanteessa sekä myöskin Tepsillä on laituriloukkeja (Korpikoski, Suoranta) jonka pelaaminen playoffseissa on todellakin yksi kysymysmerkki. Korpikoski palaa kyllä mutta kannattaisko hänenkin vain harjoitella tämä kausi eikä pelata pelejä ja keskittyä ensi kauteen. Tosiaan siis tietysti Tappara olisi hänelle se paras sijanniltaan mutta haluaako Salminen Tukkajukan träppiä pelaamaan? En usko. Lukko on toinen mutta Ässät ei häntä sinne tule päästämään. Oulu liian kaukana hänelle. KalPalla ei riitä rahkeet vaikka toimiva menneisyys onkin. HIFK olisi toinen vaihtoehto Salmiselle.

Eli siis Salminen menee Turkuun tai Helsinkiin.

Sori muutes pienestä offtopicista
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ihmettelisin vähän tuota KalPaa, vaikka toki tiedän yhteisen historian. Eikös tarkoitus ole mennä heittämällä pleijareihin ja pyrkiä menestymäänkin ehkä?
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Tosiaan siis tietysti Tappara olisi hänelle se paras sijanniltaan mutta haluaako Salminen Tukkajukan träppiä pelaamaan?

Träppääminen olisi tietysti hyvin tuttua Kaukorannan Ässistä. Tapparassa voisi tulla Sakelle yllätyksenä, että joutuukin syvältä karvaamaan.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Pade lähettää Saken mukana rasvatun liaanin.

Ei teil mittä paluupostia olis? Ykköstykki teille, potentiaalia omaava hyökkääjä meille. Treidi.

En kyllö haluaisi ketään Tapparan lupausta Poriin seisoskelemaan. No Luoto on suht nuori, voisi siellä sitten kuskailla ja ottaa vahinkojäähyjä.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Ihmetykseni on suuri, jos Salminen Ouluun rantautuu. Kärkijoukkueista Tappara on varmasti se, joka kaikista kuumimmin Salmista kaipaa. Toki myös HIFK:n kroonistunut taitovaje kaipaa lääkettä. Tepsillä on rahaa ja sijainti on oiva suhteessa Salmisen perhetilanteeseen. KalPan kanssa on Salmisella on toimiva menneisyys ja KalPan kiinnostus lienee suuri. Riittävätkö pienen KalPan rahkeet, on toinen asia. Lukkolle varmaan Salminen maistuisi, mutta tuskinpa Ässät häntä sinne päästää. Hankala sanoa, mikä on Salmisen loppukauden joukkue. Veikkaan, että löytyy kolmikosta TPS, HIFK, Tappara.
Miksi juuri Tepsin kohdalla sijainti on huomionarvoista? Porista on lyhyempi matka Tampereelle kuin Turkuun, kai sekin ihan oiva sijainti silloin on?
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ihmettelen, miksei Ässät Sakkea Lukkoon päästäisi. Sama se seuralle on, mistä vuokran saa. Kai tässä jo vuosien saatossa on pelaajia eestaas kulkenut. Puolen tunnin matka vauvelin luo, varma paikka tulosketjussa kunnon korvauksella, joukkue kärkiporukassa, minkä moni tuntuu unohtavan sekä tuttu valmentaja
 
Viimeksi muokattu:

Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielenkiintoista nähdä millaisia vahvistuksia kärkijoukkueet saavat. Itse olen jollain tapaa skeptinen näihin +35V vahvistusten hyödyllisyyteen. Liigasta on enemmän ja enemmän tullut nuorten miesten luisteluliiga.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
En usko itsekkään, että Salminen KalPaan tulisi. Playoffit ovat vieläkin työn alla ja tiukka taisto pääsystä sääleihinkin edessä. Hyvät muistot Sakella Kuopiosta on ja tulisi myöskin tarpeeseen. Rahastai ei myöskään jäisi kiinni. Koko budjettia ei ole käytetty ja Spengler cupistakin varmasti tuli rahaa sukanvarteen.

Veikkaan Saken haluavan varmaan playoff jengiin ja halusta taistella mestaruudesta. Kärpillä ei ehkä sinällään ole niin kova tarve, kuin mitä Tapparalla ja IFKlla. Molemmissa jengeissä Salminen olisi ykköslaituri. Ainakin pistepotentiaalilla mitattuna. Kyllähän Kuusela kokonaisvaltaisuudessaan edelle menee. Vaikka Ässät ovatkin kontanneet on Sakke mättänyt 35pelissä 10+21=31. pistettä. Tämä oikeuttaa pistepörssissä sijalle 7. Veikkaampa, että mihin vain muualle Salminen siirtyyykään niin taistelee ihan pistepörssin voitosta. Ja voi tuon jopa selvällä erolla viedäkkin. Jos saa hieman enemmän tukea tehtailussaan. Nyt on nuo pinnat raapinut melkeimpä Kärjen kanssa kahdestaan pelaten
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Tuota itsekin spekuloin, että olisiko Sakella edes haastajia pistepörssin voitosta kilpailussa, jos olisi saanut pelata voittavassa joukkueessa ja löytyisi joku toinenkin, kuin Kärki, joka osuu edes joskus maalikehikoiden väliin? Tuossa rupusakissa ja sekasorrossa 31p tähän mennessä. Aivan huikea suoritus.

IFK ja Tepsi nyt kuulostaisi loogisilta vaihtoehdoilta. Molemmissa hyvä mahis mennä pitkälle keväällä.
 

Apheu

Jäsen
Kärpillä ei ehkä sinällään ole niin kova tarve, kuin mitä Tapparalla ja IFKlla. Molemmissa jengeissä Salminen olisi ykköslaituri. Ainakin pistepotentiaalilla mitattuna. Kyllähän Kuusela kokonaisvaltaisuudessaan edelle menee.

Vaikka jollain tapaa Salmisen tulo Tapparaan tuntuisi oudolta, Salminen olisi oikeastaan juuri sen tyypin pelaaja, jota Tappara tällä hetkellä tarvitsee; hyökkäysalueen spesialisti, jolla on hyvä viimeistelytaito ja pystyy tuomaan sinne luovuutta tavallista Liiga-pelaajaa enemmän. Tappara tarvii hyökkäykseen jonkin sellaisen x-factorin, joka tiukoissa maalinpeleissä pystyy nousemaan playoffseissa esiin, kun muut hakkaavat päätä seinään. Salminen varmasti olisi juuri tällainen, vaikkei mitään piste per peli -tahtia vetäisi. Voisi myös tuoda ylivoimaan aivan uuden vaaran.

Jos Salminen tulisi Tapparaan, laituriosastolle jäisi Kuusela, Ojamäki, Zaborsky, Erkinjuntti, JMJ, Levtchi, Karjalainen ja vielä reserviin Luoto. Paperilla olisi ainakin järkyttävän potentiaalinen ja ennen kaikkea syvä laituriosasto.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös