Patrik Laine shoots, he scores! – suomalaisen supertähden ura NHL:ssä

  • 4 698 983
  • 17 056

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Rantanen on joukkueensa paras laituri. Muuta en jaksa lukea / vastata.
Rantaselle ei tarjottu lähellekään samanlaista punaista mattoa NHL-uran alkuun Avs:ssa kuin Laineelle tarjottiin Winnipegissä. Hype, odotukset ja sitä kautta lähtökohdat aivan eri luokkaa. Rantanen on kehittynyt joukkueensa parhaaksi laituriksi, Laine ei. Toki Laineen kohdalla tilannetta väistämättä jossain kohtaa muuttuu, kun Wheeler vanhenee. Mutta turha vähätellä Rantasta toteamalla, että tie tuohon asemaan oli jotenkin "helppo" vrt. Laine. Laineelle pedattiin se ykköslaiturin paikka jo hypessä ennen draftia...
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Tämäkin on totta, mutta toisaalta taas Patelle on tarjottu punaista mattoa nhl uran alusta lähtien tähän tähteyteen. Rantaset ja Ahot ovat tulleet selkeästi pienemmällä statuksella NHL.ään ja täten omalla tekemisellään joutuneet tekemään toisaalta "enemmän" töitä saadakseen nimensä näkyviin. Kaksipiippuinen juttu tämäkin.
On tarjottu ja käyttikin paikkansa todella hyvin. Eihän mikään selitä viime ja tämän kauden jääaikoja, jotka ovat kolmosketjulaisen aikoja.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei kai se Patellakaan niin helppoa ollut johtuen osaltaan tuosta hypestä. Entä jos NHL-maalivahdit saakin ne kudit kiinni? Osoittautui, ettei saa, paitsi Rinne. Ja alkuun Price. Ei tullut maitojunalla takaisin Tapparaan vaikka sekin kai olisi ollut mahdollista jos kudit ei olisi löytänyt tietään verkon perukoille niin hyvin kuin löysi.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ihan hajanainen ajatus tähän väliin. Pate pelasi omilla vahvuuksiillaan loistavan tulokaskauden. Vahvuuksilla tarkoitan sitä, että ymmärtääkseni Pate sai hiukan vapauksia kentällä. Sitten valmistauduttiin tulevaisuuteen ja hankittiin hiukan voimaa. Tokalla kaudella maaljyvä säilyi, vaikka olikin jo merkitty mies. Niitä vahvuuksia ei päässyt käyttämään ihan yhtä helpolla, mutta vetopaikkoja siunaantui vielä riittävästi, kun yv-aikaa tuli, tulipahan vielä sentteriksikin täsmähankinta. Nyt on ehkä mahdollisesti palattu pari askelta taaksepäin. Se sentteri vaihtoi maisemaa ja heikkouksien kehittämisestä huolimatta vetopaikkoja ei olekaan tipahdellut ihan joka peliin. Kausi on kuitenkin nuori, joten ihan turha lähteä keulimaan vielä millään slumpilla. Se on kuitenkin joukkueen kollektiivinen koomailu, mikä vaikuttaa enemmän kuin mikään muu ulkoinen seikka. Nyt onkin jännää seurata, miten Pate hanskaa muuttuneet olosuhteet. Fysiikkaa on kehitetty tavalla ja toisella, peliälyssä ei ole valtavia puutteita. Jos ketjut ovat kiveenhakatut (=ei pääse Scheifen kanssa mylläämään), pitää tehdä kentällä sellaisia juttuja, että saa niitä vetopaikkoja. Aggressiivisella odottelulla niitä meinaan ei tuossa sarjassa tule. Kyllä mä kaikesta huolimatta veikkaan, että kohta niitä osumia alkaa taas putoilla tasaisen tappavaan tahtiin.
 

teppana

Jäsen
Ja sanokaa skeptikon sanoneen, Laine kyllästyy sukeltamiseen ja tulee ottamaan Jetsit niskojen päälle. Tesoman poika naputtelee maali per peli reilun kuukauden ja Scheif, Wheeler ynnä muut saa ladata akkuja. Sitten kun loppukaudesta tahti hiipuu niin voidaan taas antaa hädintuskin teini-iän ylittäneelle pojalle runtua kun ei 15 minuutin peliajalla maalaile kuin Ovechkin.
 

EinoKeisari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Katsoin tuossa kaksi viimeisintä peliä Jetseiltä. Laine oli niissä suoraan sanoen aika paska. Tai ainakin näkymätön. Toisaalta koko Jetsin jengi oli huono noissa peleissä. Jopa siinä nihkeässä 2-1 voitossa. Näillä näytöillä ei voi perustella esim. ykkösketjun saamaa runsasta peliaikaa. Jotkut sanoo täällä, että turha rikkoa tuota toimivaa ykköstä. Ei se ole ollut saamaansa peliaikaan nähden niin hyvin pelannut, ettei sitä voisi rikkoa. Jos tuolla "toimivalla" ykköskentällä perustellaan joukkueen etua, niin mennään metsään. Ei tule riittämään playoffeissa, eikä välttämättä edes runkosarjassa. Joku sanoi, että Laine ei ole suurempi kuin joukkue. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että Wheeler ja Scheifele sitä on.
Tämä ei kuitenkaan vie pois sitä tosiasiaa, että Laine on ollut huono. Ei uskoisi, että oli viime kaudella liigan toiseksi kovin maalintekijä. Aivan kuin näyttäisi mieltään tuota peluutusta kohtaan. Semmoinen peli-ilo loistaa poissa olollaan.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Veikkaanpa että kun Winnipeg pelaa seuraavat 6 matsia peräkkäin kotona, joista EDM, VAN, ARI on aika heikosta päästä ja seitsemäs putken matsi on Detroitissa, jossa Pate on aina maalannut, niin Laineella on siinä vaiheessa lähemmäs maali per peli.

Ne on kotona aika kovia, mutta vieraissa ei vapaailtoja vastustajilta enää tule.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Ens yönä Laine vs Aho... Mikäli Laine meinaa niin kun taistella maalipörssin voitosta niin kohta pitäs alkaa taapahtuun ?
Noihin 6-7 peliin joista @Henkka mainitsi pitäs pystyä nakuttaan se vähintään 5 häkkiä ?

Kumpi voittaa ens yönä Laine vai Aho. Veikkaan et Aho nakuttaa taas sen pari pinnaa ?
 

WildThing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Minnesota Wild
Olipa viihdyttävä matsi Jetsin ja Canesin välillä vaikka maaleilla ei mässäilty. Alussa Laine menetti kiekkoja kulmissa, mutta oli muuten todella hyvällä pelipäällä jaellen namupasseja ja muutenkin erottui edukseen. Paremmalla tuurilla olis pisteitä voinut kertyä enemmänkin. Little oli muuten hemmetin hyvä tänään myös. Melkeen piti silmiä hieroa, että onko siellä Stastny Littlen paita päällä kentällä?
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Olisi tehnyt kaksi jos ei olisi passannut Ehlersille vielä takaisin tuossa 2vs0 tilanteessa. Mrazek huijasi aika roimasti Ehlersin suuntaan.

Montakohan paikkaa on tuhlannut siihen, että tahtoo ruokkia kaveriansa?
 
Viimeksi muokattu:

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Laine vissiin lukenut sitä taannoista väittelyä (miksei syöttänyt Buffille) ja paskat housuissa pisti syötön Ehlersille.
 

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Olisi tehnyt kaksi jos ei olisi passannut Ehlersille vielä takaisin tuossa 2vs0 tilanteessa. Mrazek huijasi aika roimasti Ehlersin suuntaan.
Jep, Laine selvästi ajatteli, että laittaa Ehlersille namupassin tyhjään verkkoon, mutta Mrazek aavistikin tämän. Loppujen lopuksi siis Laineella oli mieluumminkin se tyhjä maali. Mutta arvostettavaa, että jakoi kiekon takaisin ja yritti auttaa kaveriakin avaamaan maalitilinsä tälle kaudelle. Little tarjoili myös hyvän paikan Patelle tasakentällisen, joka ei tällä kertaa kuitenkaan uponnut.

Ihan hyvä pali Laineelta, varsinkin toinen ja kolmas erä. Joko se yhteispeli alkaisi löytymään?
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Se mitään kaveria yrittänyt jeesata. Prosenttisyöttö se oli, piti tulla maali. Mrazek nyt sattui ryöstämään tällä kertaa. Muuten komppaan @WildThing in viestiä, samat huomiot.
 

Binisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Minnesota Wild, Real Madrid C.F., LA Lakers
Hulvatonta on, että Winnipeg Sunin haastattelussa Maurice tunnustaa kakkosketjun vaikeudet, ja tietää ettei sentteri ole samalla aallon pituudella. Jatketaan vaan kuitenkin sitä seinään hakkaamista, kyllä ne ongelmat siitä alkaa taittumaan.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Hulvatonta on, että Winnipeg Sunin haastattelussa Maurice tunnustaa kakkosketjun vaikeudet, ja tietää ettei sentteri ole samalla aallon pituudella.

Haluaisin löytää sen haastattelun, jossa näin sanotaan. Maurice kyllä nosti esiin, että Laine ja Ehlers menevät kategoriaan ''unique play styles', ja tässä on haaste, jossa on sentterillä sarkaa. Samaten puhui Ehlersin pelaamisesta ja edellisen pelin paremmasta tekemisestä. Iltalehdessä voi sitten poimia nämä 'sentteri sitä ja tätä' -otsikot.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Toivottavasti Laine työstää ihan huolella tuota puutettaan eli kaksinkamppailutilanteiden voittaminen. Kun vastustaja antaa painetta ja tulee noita miekkailutilanteita, niin hyökkääminen katkeaa edelleen aivan liian usein Laineeseen. 1. erässä varsinkin hävisi taas varmaan kaikki tuollaiset tilanteet.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Koko areena huokaisi helpotuksesta kun 29 tälläsi maalin. Sitä ennen Laine suorastaan toimi Littlelle pistejarruna, kun ei ainakaan yhdestä avopaikasta saanut sisään.

No leikki leikkinä: ketju näytti jotenkin nälkäisemmältä, vaikka edelleen jokainen teki vähän sitä omaa juttua. Little pelasi mielestäni todella hyvän pelin, eikä Laineenkaan otteista allekirjoittaneella ole mitään valittamista. Hieman paremmalla tuurilla maaleja olisi voinut tulla hatullinen ja ehkä vielä syöttö siihen päälle. Mies näytti muutenkin olevan hyvällä huumorilla liikkeellä - hymy oli melko herkässä. Väitän, että tulvaportit ovat, jossei täysin auki, niin ainakin raollaan.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Toivottavasti Laine työstää ihan huolella tuota puutettaan eli kaksinkamppailutilanteiden voittaminen. Kun vastustaja antaa painetta ja tulee noita miekkailutilanteita, niin hyökkääminen katkeaa edelleen aivan liian usein Laineeseen. 1. erässä varsinkin hävisi taas varmaan kaikki tuollaiset tilanteet.

Ensimmäinen ylivoima oli kyllä tuskastuttavaa katsottavaa. Ensin Laine pommitti takatolpasta ohi ja eikun omaan päähän hakemaan vauhtia ja sitten kaksi tai jopa kolme (?) kertaa ylivoiman rakentelu tyssäsi Laineeseen. Toisessa erässä peli alkoi kulkea ja kolmas erä oli vielä parempi. Little oli mainio ja koko kentän peli antoi lupauksia paremmasta. Josko tuo kenttä sittenkin löytäisi yhteistä säveltä ilman sen suurempia ketjulottoja? Laineen maali tuli Wheelerin petaamasta unelmapaikasta ylivoimalla, joten sitä ei sinänsä voi ottaa huomioon kakkoskentän peliä arvioitaessa. Voitto Jetseille. Maalit Laineelle ja Littlelle. Karavaani kulkee ja me koirat vaan haukutaan :)
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Tiedätkö varmuudella, ettei niin ole tehnyt ihan samaan tapaan kuin aikaisempinakin kesinä?
Tiedätkö varmuudella, että on tehnyt? Ihan mielellään vaikka todisteaineistoa, eikä mitään "Minä tiedän" hommeleita. Se kuti ei todellakaan ole Laineen normaalilla tasolla tällä hetkellä, eikä kiekonkäsittelykään.
 
Viimeksi muokattu:

julkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Tiedätkö varmuudella, ettei niin ole tehnyt ihan samaan tapaan kuin aikaisempinakin kesinä?

Rohkenen epäillä, että Laineen palo kehittää itseä ei välttämättä ole samalla tasolla kuin esim. jollain Sidney Crosbylla. Jokainen kiekkoilija on yksilö, mutta väitän, että isolla sisäisellä motivaatiolla ja hyvällä kohdistetulla harjoittelulla saisi isojakin muutoksia heikkouksiin yhdessä kesässä. Pidän esimerkiksi Rautalaa raudanlujana ammattilaisena, mutta näkisin, että suurinosa pelaajaa kehittävistä treeneistä pitäisi tehdä jäällä.

Darryl Belfry

Darrel Belfrystä onkin täällä ollut jo puhetta, mutta ei ole mikään sattuma, että hänen koulussaan on käynyt esimerkiksi Sidney Crosby, Patrick Kane, John Tavares ja Auston Matthews. Näkisin, että heitä yhdistää kokonaisvaltaisuus ja halu kehittyä monilla osa-alueilla OIKEASTI. En tarkoita, etteikö jokainen kiekkoilija haluaisi kehittyä jokaisella osa-alueella, mutta eri asia on, että treenataanko oikein ja onko kiekkoilijailla itselläkään mitään käryä kuinka pitäisi mitäkin osa-aluetta kehittää.
 

Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Tiedätkö varmuudella, että on tehnyt? Ihan mielellään vaikka todisteaineistoa, eikä mitään "Minä tiedän" hommeleita. Se kuti ei todellakaan ole Laineen normaalilla tasolla tällä hetkellä, eikä kiekonkäsittelykään.
Sinä se väitteen esitit, joten eiköhän se nyt kuitenkin ole sinun kontollasi esittää faktat pöytään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös