Liigaseurojen taloudelliset tulokset

  • 1 410 310
  • 4 763

Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tuosta Liiga-osakkeen maksusta ja sen kohtuullisuudesta sekä reaaliarvosta on puhuttu Liigahallituksen kokouksessa.
Bluesin konkurssi muutti asetelmia näiden uusien seurojen eduksi, mutta tietyt tahot eivät suostu kohtuullistamiseen. Ei siis mitään uutta, että tässä yhteisössä ajatellaan vain omaa etua, eikä kokonaisuutta. Ei liity tähän, mutta menee silti mielestäni samaan kategoriaan tämän edelleenkin jatkuvan mielenpahoittamisen ja itkemisen kanssa, kun iso, paha ja ilkeä Jokerit nyt niin ikävästi jätti muut tuuliajolle.
 
Kurt

Jäsen
Kyllähän tuota hetkeä, jolloin osake on maksettu, odotetaan KooKoonkin osalta kuin kuuta nousevaa. Itse en ainakaan ole kuullut, että maksuaikataulusta olisi poikettu missään vaiheessa. Näin ollen KooKoolla olisi lähdössä toiseksi viimeinen kausi, jolloin joutuu antamaan samantien tuon maksuohjelman mukaisen 360 000 euroa tasoitusta perinteisille seuroille. Tuo 360 kiloa on kuitenkin jo sellainen raha, jolla saa kaksi varsin kovaa peluria joukkueeseen, tai 3-4 ukkoa päivitettyä kallimmiksi, joten isosta tasoituksesta siinä puhutaan.
 
Viimeksi muokattu:

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Käytännössä siis lisenssimaksu, jolla saa pelata Liigaa. Ja sen olisi voinut hoitaa ennen Liigaan liittymistä samalla osoittaen, että perse kestää edes vähän alusta kilpailla ylimmällä sarjatasolla.
Ei nyt aivan niinkään, koska pitää olla erikseen vielä lisenssi, jotta saa pelata (olosuhteet, talous). Tosin lisenssiehdot eivät selvästikään ole kovin tiukat, jos ajatellaan vaikkapa Bluesin tapausta.

Tavallaan tuo kertamaksu olisi tietysti ollut selkeä, mutta eipä taida monen seuran taustalla olla sellaisia taloudellisia lihaksia, että tuo käytännössä onnistuisi. Siksi osamaksu oli ainoa toimiva tapa, kun kerran laajentua haluttiin.
 
koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
Tuo 360 kiloa on kuitenkin jo sellainen raha, jolla 2 saa varsin kovaa peluria joukkueeseen, tai 3-4 ukkoa päivitettyä kallimmiksi, joten isosta tasoituksesta siinä puhutaan.
Niin ja KooKoon tapauksessa nostettua pelaajabudjetin käytännössä sinne n. 2M€, joka tuntuu olevan se keskitason joukkueen pelaajabudjetti jolla mahdollisuus realistisesti on edetä ns. oikeisiin playoffeihin saakka joka vuosi eikä vain suonenvedon sattuessa.
Tätä odotellessa voi toki viihdyttää itseään lukemalla kausiennakoita, joissa nämä kolme tulokasta niputetaan viimeiseksi ihmetellen heikkoa kärkiosaamista syytä sen tarkemmin miettimättä...
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Tavallaan tuo kertamaksu olisi tietysti ollut selkeä, mutta eipä taida monen seuran taustalla olla sellaisia taloudellisia lihaksia, että tuo käytännössä onnistuisi. Siksi osamaksu oli ainoa toimiva tapa, kun kerran laajentua haluttiin.
Niputin nyt yhteen nuo lisenssiehdot ja osakemaksun, kun käytännössä samasta asiasta on puhe. Sekä olosuhteet että osakemaksu pitää siis hoitaa "ajan kanssa" sitten kun jo Liigassa ollaan, eikä esimerkiksi sitä ennen. Sehän tässä nyt on typerintä, että väenväkisin piti laajentua ja nostaa Liigan joukkuemäärää, vaikka samalla rampautettiin noita nousijoita taloudellisesti, vaikka varmasti oli tiedossa kuinka veitsenterällä siellä joudutaan muutenkin vetämään. Se osakemaksu olisi pitänyt hoitaa ennen Liigaan liittymistä, esimerkiksi useamman kauden aikana siten, että vaikkapa 50% olisi jo maksettuna Liigaan liittyessä ja loput sitten viiden vuoden aikana niin että maksut on aloitettava nousun jälkeisellä kaudella ja välissä saa pitää vuoden taukoa. Tai vastaavalla tavalla, mikä ei työntäisi heti nousun jälkeen joukkueita vieläkin suurempaan altavastaajan asemaan. Mitä hyötyä, taloudellisesti saati kilpailullisesti, Liigan laajentumisesta on todellisuudessa ollut?
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Niin, kuten miljoona kertaa todettua siellä sun täällä, Liiga ampui sekä itseään, Mestistä että noita "kabinettinousijoita" jalkaan tuolla vitun typerällä lisenssimaksuperseilyllään. Nippanappa pelillisesti ja taloudellisesti sinne 15 jengin joukkoon kuuluvia seuroja rankaistaan parhaimmillaan yhden kauden pelaajabudjetin kokoisella, täydellisen keinotekoisella maksulla samalla kun tasoa "laajennetaan" eli oikeasti lasketaan. Mitään vitun järkeähän tässä ei alunalkaenkaan ole ollut, mutta myöhäistähän se nyt on rutistaa kun paskaa on jo housussa vähän liikaa. Samoin kun EU:ssa, myös Liigassa laajentuminen tehtiin ihan liian aikaisin ja täysin päättömillä ehdoilla.
Ihan vain kysyn kun en tarkemmin tiedä. Onko nuiden jengien pakko olla ottanut paikka vastaan? Eiköhän heille ole kerrottu että mitä homma maksaa ja laskelmat tehty pystytäänkö niissä puitteissa pärjäämään. Riski on varmasti otettu seurojenkin puolesta.

Siitä samaa mieltä, nuo kabinettinousut olisi pitänyt jättää tekemättä ja Liigaa pitäisi pelata 12 joukkueella ja karsinnat järjestää joka vuosi, Mestiksen voittajan ja Liiga jumbon välillä.
 
Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Ei mene tällä kaudella mitään miljoonaa, vaan tuo 400k, kuten tässä on todettu.

Iso summa toki silti, mutta miljoona olisi jo mahdottomuus.
No ei nyt suoraan ehkä kirjaimellisesti tällä kaudella joo mutta ensi elokuuhun mennessä kyllä eli tähän vuoden sisään kuitenkin menee se miljoona jos aikataulussa maksaa.
 
Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ihan vain kysyn kun en tarkemmin tiedä. Onko nuiden jengien pakko olla ottanut paikka vastaan? Eiköhän heille ole kerrottu että mitä homma maksaa ja laskelmat tehty pystytäänkö niissä puitteissa pärjäämään. Riski on varmasti otettu seurojenkin puolesta.
Minkähän Mestis-seuran kannattajat olisivat enää ikinä jaksaneet käydä peleissä sen jälkeen, jos tieto siitä olisi levinnyt, että seura on itse torpannut nousumahdollisuuden sen tarjoutuessa?
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Riski on varmasti otettu seurojenkin puolesta.
Varmasti on otettu riski seurojenkin puolesta ja laskeskeltu mitä on laskeskeltu, mietitty kenties että on parempi olla Liigassa häviämässä kuin Mestiksessä voittamassa - ja sitten joskus vuosien päästä ehkä saada jo kilpailukykyinen jengi jalkeelle, kun maksut on maksettu. Teoriassahan se voikin mennä näin.

Mutta kuten näissä hommissa aika usein menee, niin todennäköisesti seillä Mestiksessä on oltu täysin yltiöoptimistisia monenkin talousasian suhteen. Eikä tämä nyt koske pelkästään kabinettinousseita jengejä, vaan myös muita Liigaseuroja ja yleensäkin Liigaa.

Olisiko ollut mahdollista miettiä pidemmän aikavälin muutoksena hivuttaa Sport, KooKoo ja Jukurit (tai TuTo tai ketä siellä nyt sitten olisi halukkaita) ensin kohti Liigaa taloudellisesti, samalla kun ko. jengit pelaisivat Mestiksessä ja pitäisivät siten sitä tasoa yllä, sen sijaan että nyt nosteltiin vuoden välein halukas jengi ylös, vaikka tosiaan pomminvarmasti tiedettiin, että talous tulee olemaan todella tiukoilla heti noston jälkeen. Eli olisin odottanut Liigalta ie. muilta jengeiltä jotain järkevämpää ja kilpailua edistävämpää toimintaa kuin tuo nousijoiden melko totaalinen rampauttaminen vähintään muutamaksi kaudeksi.

Lisäksi Mestiksen kärkijengit olisivat voineet karsia noususta, jolloin talouden lisäksi urheilullinen ehtokin olisi täyttynyt ainakin jollain kriteerillä. Mutta tämä tästä, näillä mennään mitä on päätetty joskus.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No ei nyt suoraan ehkä kirjaimellisesti tällä kaudella joo mutta ensi elokuuhun mennessä kyllä eli tähän vuoden sisään kuitenkin menee se miljoona jos aikataulussa maksaa.
Taitaa olla jo selvää, että alkuperäisestä aikataulusta poiketaan. Tämän tilikauden aikana sieltä ei mene kuin tuo 400k.
 
Nebelwerfer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Taitaa olla jo selvää, että alkuperäisestä aikataulusta poiketaan. Tämän tilikauden aikana sieltä ei mene kuin tuo 400k.
Tämä Facelta (en tiedä jos pitää paikkaansa)

"Om ett år ska den resterande miljonen vara betald. Tanken är att 600 000 ska finansieras genom ett lån.
– Vi förhandlar om ett lån för att på så sätt minska belastningen per säsong."

Eli 600k:n laina "työn alla" jotta saatais tuo maskettu kokonaan ens vuonna, toki pitää maksaa lainatkin takaisin jossain vaiheessa.
 
Jotenkin olin siinä käsityksessä, että Liiga voi näissä joustaa jonkin verran, ettei tarvitsisi erikseen lainoja ottaa. Noh, harmi sinänsä jos näin tiukkaa linjaa pidetään. On tuo riittävän iso riippakivi jo muutenkin nousijoille.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Se osakemaksu olisi pitänyt hoitaa ennen Liigaan liittymistä, esimerkiksi useamman kauden aikana siten, että vaikkapa 50% olisi jo maksettuna Liigaan liittyessä ja loput sitten viiden vuoden aikana niin että maksut on aloitettava nousun jälkeisellä kaudella ja välissä saa pitää vuoden taukoa.
En oikein tiedä, olisiko ollut mielekästä pitää nostettuja seuroja Mestiksessä pidempää siirtymäaikaa kuin nyt tehtiin. Osamaksussa Mestiksessä pelatessa on se ongelma, ettei tulorahoitus oikein millään riitä kattamaan merkittäviä maksuja. SM-liigassa taas tuo voidaan tosiaan ottaa TV-rahasta, jolloin jäädään kyllä takamatkalle muihin seuroihin nähden, mutta toisaalta verrattuna Mestikseen TV-rahoista jää tuon vähennyksenkin jälkeen kuitenkin aivan eri luokan potti käyttöön.

En tunne Sportin, KooKoon ja Jukureiden omistusrakenteita, mutta ilmeisesti siellä ei ole millään noista "kummisetää", joka olisi voinut suunnatulla annilla kasvattaa osuuttaan ja tuoda suoraan maksuun tarvittavan rahan sitä kautta kassaan.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
En oikein tiedä, olisiko ollut mielekästä pitää nostettuja seuroja Mestiksessä pidempää siirtymäaikaa kuin nyt tehtiin. Osamaksussa Mestiksessä pelatessa on se ongelma, ettei tulorahoitus oikein millään riitä kattamaan merkittäviä maksuja. SM-liigassa taas tuo voidaan tosiaan ottaa TV-rahasta, jolloin jäädään kyllä takamatkalle muihin seuroihin nähden, mutta toisaalta verrattuna Mestikseen TV-rahoista jää tuon vähennyksenkin jälkeen kuitenkin aivan eri luokan potti käyttöön.
Niin, eikö tuosta Liigan TV-rahasta olisi voinut jyvittää osuutta "puskuriksi" noille nousijajengeille, tai vastaavaa järjestelyä? Eli jonkinlaista vastaantuloa olisi olettanut Liigan taholta, koska tasaisempi sarja nyt luulisi olevan kaikkien etu. Eikä niin, että nostetaan Mestisjengit hakattavaksi ensin viideksi vuodeksi ja katellaan sitten josko ne sieltä kampeaisi vielä haastamaan.

Pointtini nyt kuitenkin oli se, että Liigaan nostettiin joukkueita, joiden taloudellinen asema ei antanut mitään mahdollisuutta "tasaväkiseen" kilpailuun nousun toteuduttua, eikä anna vieläkään jos tuollaisia 400k potteja pitää maksaa ylimääräistä. Sportin tekemästä turskastahan tämä juttu lähti. Liigan yhtäkkisessä laajentumisbuumissa ei mielestäni ollut, eikä ole tänä päivänäkään, yhtään mitään järkeä - ei taloudellisesti eikä urheilullisesti.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin, eikö tuosta Liigan TV-rahasta olisi voinut jyvittää osuutta "puskuriksi" noille nousijajengeille, tai vastaavaa järjestelyä? Eli jonkinlaista vastaantuloa olisi olettanut Liigan taholta, koska tasaisempi sarja nyt luulisi olevan kaikkien etu.
Olisi voinut, jos olisi ollut tahtoa. Epäilen, ettei olisi ollut. Pohjois-Amerikassahan tuo tasaisemman sarjan edukkuus on oivallettu ja siihen pyritään monin keinoin. Sen sijaan Euroopassa tuollaiselle ei ole oikein perinteitä, vaan jokainen seura katsoo enemmän omasta vinkkelistään. KHL:ssähän tuohon tuntuu nyt olevan pyrkimystä, jos siellä oikeasti otetaan käyttöön palkkakatto ilman porsaanreikiä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin, eikö tuosta Liigan TV-rahasta olisi voinut jyvittää osuutta "puskuriksi" noille nousijajengeille, tai vastaavaa järjestelyä? Eli jonkinlaista vastaantuloa olisi olettanut Liigan taholta, koska tasaisempi sarja nyt luulisi olevan kaikkien etu. Eikä niin, että nostetaan Mestisjengit hakattavaksi ensin viideksi vuodeksi ja katellaan sitten josko ne sieltä kampeaisi vielä haastamaan.

Pointtini nyt kuitenkin oli se, että Liigaan nostettiin joukkueita, joiden taloudellinen asema ei antanut mitään mahdollisuutta "tasaväkiseen" kilpailuun nousun toteuduttua, eikä anna vieläkään jos tuollaisia 400k potteja pitää maksaa ylimääräistä. Sportin tekemästä turskastahan tämä juttu lähti. Liigan yhtäkkisessä laajentumisbuumissa ei mielestäni ollut, eikä ole tänä päivänäkään, yhtään mitään järkeä - ei taloudellisesti eikä urheilullisesti.
Näiden joukkueiden maksukyky ei Mestisaikoina olisi mitenkään riittänyt merkittäviin liigaosakkeen lyhennyksiin. Myös siirtymäajan pidentäminen olisi tehnyt pelkkää hallaa näille joukkueille, kun kaikki kannattajat ja sponsorit vain vesi kielellä odottaisivat nousua, eikä ketään enää kiinnostaisi jäähdytellä Mestiksen puolella.

Tästä TV-rahojen "jyvittämisestä" Mestiksen puolelle on ollut paljon puhetta, mutta käytännössä se on täysin turhaa puhetta, joka ei koskaan voisi toteutua.

Niin kauan kuin liigaosakkeesta tällaista hintaa täytyy maksaa, niin eipä tuohon mitään merkittävästi parempia ratkaisuja ole. Ehkä näitä TV-rahoja voisi painottaa nousijajoukkueiden kohdalla hitusen sen suuntaisesti, että rahoja maksettaisiin nousun jälkeen hieman enemmän ja kun osake on maksettu, niin TV-rahoja laskettaisiin parin vuoden ajalta yhtälailla. Tämä tasoittaisi nousijajoukkueen menoja vuosikohtaisesti, joka voisi helpottaa taloudenpitoa nousun jälkeisinä ensimmäisinä vuosina.
 
ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Tuosta Liiga-osakkeen maksusta ja sen kohtuullisuudesta sekä reaaliarvosta on puhuttu Liigahallituksen kokouksessa.
Bluesin konkurssi muutti asetelmia näiden uusien seurojen eduksi, mutta tietyt tahot eivät suostu kohtuullistamiseen. Ei siis mitään uutta, että tässä yhteisössä ajatellaan vain omaa etua, eikä kokonaisuutta.

Johtuukohan tämä pitkälti siitä, että moni seura on arvottanut talouslukuihinsa tuon "liiga-osakkeen" arvon, mikä on pitkälti ilmeisesti vain lukuja taulukossa ilman tuohta.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
@Nelfor Hyvin mahdollista että mitään ei sitten ollut tehtävissä, tietenkään Mestiksen karkkirahoilla ei paljon Liigaa pelailla. KooKoon koko budjetti oli viimeisellä Mestis-kaudella pienempi kuin Liigaosakkeen hinta. Olisiko sitten vaan pitänyt vaatia tarpeeksi pääomaa taakse, eikä lähteä soitellen sotaan? Eli voidaan taas miettiä oliko Mestisjengien mukaan nostaminen sittenkään järkevää, etenkään joukkuemäärää paiisuttaen. Mä en näe millään tasolla järkevänä, että jo valmiiksi takamatkalta tulevat jengit joutuvat vielä pulittamaan ylimääräistä Liigalle olemattomista budjeteistaan. Vähän sama kun ottaisi pokeripöytään buy-inin, vaikka kaikilla muilla on tuplasti chippejä - harvassa ovat ne sepät jotka sieltä nousevat haastamaan edes ajan kanssa.
 
JiiGeePee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Pallo & Raha
Johtuukohan tämä pitkälti siitä, että moni seura on arvottanut talouslukuihinsa tuon "liiga-osakkeen" arvon, mikä on pitkälti ilmeisesti vain lukuja taulukossa ilman tuohta.

Onhan tuo kirjanpidollisesti vähän haastavaa hinnoitella. Myydessä tuosta saa 0€:a ja toisaalta tuottaa kausittain telkkari massit. Rahoittajalle siis arvo on panttina 0€, mutta omistajalle liigassa pelatessaan hankintahinta on vähemmän kuin vuoden tuotto. Joka tapauksessa taitaa olla arvotettuna yli 1M€:lle ainoastaan niiden joukkueiden taseissa, keillä tase ei näytä kivalta ilman sitä miljoonan parin kynäilyä. Semmonen muistikuva, että ainakaan pankkiiri Leinonen ei ole tuota taseessaan kovinkaan paljoa yli nollan arvottanut.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@Nelfor Hyvin mahdollista että mitään ei sitten ollut tehtävissä, tietenkään Mestiksen karkkirahoilla ei paljon Liigaa pelailla. KooKoon koko budjetti oli viimeisellä Mestis-kaudella pienempi kuin Liigaosakkeen hinta. Olisiko sitten vaan pitänyt vaatia tarpeeksi pääomaa taakse, eikä lähteä soitellen sotaan? Eli voidaan taas miettiä oliko Mestisjengien mukaan nostaminen sittenkään järkevää, etenkään joukkuemäärää paiisuttaen. Mä en näe millään tasolla järkevänä, että jo valmiiksi takamatkalta tulevat jengit joutuvat vielä pulittamaan ylimääräistä Liigalle olemattomista budjeteistaan. Vähän sama kun ottaisi pokeripöytään buy-inin, vaikka kaikilla muilla on tuplasti chippejä - harvassa ovat ne sepät jotka sieltä nousevat haastamaan edes ajan kanssa.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että liigaosakkeen maksun ideana ei ole vain tahallisesti vaikeuttaa nousijoiden urakkaa. Se on se hinta mitä täytyy maksaa, että pääsee nauttimaan liigajoukkueen näkyvyydestä ja TV-rahoista yms.

Vertaus pokeripöydasta on ontuva, koska periaatteessa jokaisella nousijajoukkueella on mahdollisuus tehdä hyvää tulosta, vaikka alkuvuosina tuo ylimääräinen taakka siinä onkin. Helppoa se ei ole ja joillain talousalueilla jopa lähes mahdotonta, mutta jos ei liigaosakkeen maksusta millään selviä, niin tuskin selviää ylipäätään liigassa kovin pitkään. Se on vähän niin kuin pääsisi mukaan isojen poikien pokeripöytään, mutta rahat pelaamiseen täytyy pääosin hankkia itse ja jonkin aikaa täytyy maksaa "suojelurahaa" keräämistään voitoista. Isojen poikien pöydässä on mahdollisuudet suurille voitoille, mutta myös riskit ovat suuremmat.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
@Nelfor Juuri näin, tätähän mä vähän hain takaa. Pidän kiinni pokerivertauksestani, sillä periaattessa tuolta takamatkalta on tietenkin mahdollista nousta, mutta vaikeaa se on. Toki oma vertauksesi on kattavampi ja allekirjoitan senkin. Tuosta "tahallisesta vaikeutuksesta" en menisi ihan sanomaan, sillä eihän se osakemaksu lopulta ole kuin suoraa tulonsiirtoa nousijajengiltä muille samaa pottia jakaville - ymmärrettävää tietenkin, mutta olisin taas kuvitellut että tähän olisi ollut jokin fiksumpi ratkaisu kuin pistää nousijajoukkue tiukoille. Kenties ne syyt sitten lopulta olivat vain siinä, että saatiin lisätuoloja vähintään tuon 1.8M€ verran per nousijajengi?

Jos ei nousijoilla ole ollut edellytyksiä kilpailla nousun jälkeen, eikä oikeasti vieläkään, edes suorasta pudotuspelipaikaista, oliko Liigan joukkuemäärää tarpeen lisätä? Jälkikäteen tietysti helppo huudella, mutta kyllähän se nyt näyttää siltä että ei todellakaan olisi pitänyt. Enkä nyt pidä Mestisjengejä muuten mitenkään alempiarvoisena, sillä hyvää duuniahan niissä pääsääntöisesti ollaan tehty vaikeisiin olosuhteisiin nähden.

Se ymmärrys tähän kokonaisuuteen multa uupuu, että miksi ihmeessä Liigaa laajennettiin, kun alusta asti lienee ollut kuitenkin selvää, että nousijajengit pääsääntöisesti lisätään sinne sarjataulukon (ja budjettitaulukon) peräpäähän eikä mitään varsinaista lisäarvoa ole tulossa. Paitsi kenties se 1.8M€ tasaista tulovirtaa Liigan suuntaan per jengi, satakunta työpaikkaa ja vähemmän ulkopuolista rahaa jaettavaksi per seura (mutulla).

Liigan ääripäät venyvät muutenkin kauemmaksi toisistaan ja yleisökato vaivaa isompiakin markkinoita, johtuen ainakin osittain siitä, että vastustan vetovoima on täysi nolla. Eikä sitä paranna se, että jengit joutuvat operoimaan kengännauhabudjetilla verrattuna sekä isompiin oman sarjan jengeihin että muuhun kilpailijaan. Mutta tämäkin menee jo ohi aiheen, eli eipä siitä enempiä. Olen vain melko huolissani Liigan nykytilasta ja varsinkin suunnasta.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eli voidaan taas miettiä oliko Mestisjengien mukaan nostaminen sittenkään järkevää, etenkään joukkuemäärää paiisuttaen.
Kun Sport nostettiin SM-liigaan joukkuemäärä paisui 14 --> 14, KooKoon kohdalla 14 --> 15 ja Jukureiden 15 --> 15. Että ihan holtitonta joukkuemäärän paisumista ei ehkä kuitenkaan tähän liittynyt.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Kun Sport nostettiin SM-liigaan joukkuemäärä paisui 14 --> 14, KooKoon kohdalla 14 --> 15 ja Jukureiden 15 --> 15. Että ihan holtitonta joukkuemäärän paisumista ei ehkä kuitenkaan tähän liittynyt.
Totta puhut, ehkäpä tässä haikailin 12 joukkueen sarjaa tai sitä, että ne 14 tai 15 jengiä olisivat edes jossain määrin tasavertaisessa asemassa, niin pitkälle kuin se nyt omilla talousalueillaan on mahdollista. Tietenkin tässäkin asiassa Blues veti niin hyvän ennakkotapauksen kehiin, että tuhoon lie tuomittu koko Liiga. Ja onhan siellä lähes aina ollut joku seura jonkinlaisessa selvitystilassa.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Osittain tuossa on voinut olla kyse jostain TV-sopimuksista yms, joiden kanssa olisi saattanut mennä hankalaksi, mikäli joukkuemäärä olisi muuttunut. Pelkkää mutuilua toki tämä.
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Liigan ääripäät venyvät muutenkin kauemmaksi toisistaan
Mihin perustat tämän? Liigan häntäpää on itseasiassa viime vuosina pysynyt kohtuu hyvin mukana ja päätynyt n. 60 pisteeseen. Selaappa vanhoja tilastoja esim. 80-90-luvuilta ja vielä 2000-luvultakin, niin useilla kausilla on ollut todellisia heittopusseja sarjan tyvipäässä. Moni aktiivipelaaja on myös sanonut, että Liiga on viime vuosina tasoittunut ja kaikissa peleissä voi tulla nokkaan kärkijoukkueillekin, jos ei ole satasella valmistautunut.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös