Sveitsi tappio vitutti ja rankasti. En edes muista milloin viimeksi olisi mennyt näin tunteisiin. Alkulohkon ailahteluista huolimatta luotto oli kova, olihan Kanada ja USA pöllytetty tyylikkäästi.
Ensimmäisen erän jälkeen oli fiilis, että tästä tulee perinteinen hankala ottelu, jossa Suomi tekee vastustajan maalivahdista sankarin, ja voitetaan tiukasti yhdellä maalilla. Toisessa erässä olikin sitten tonnin seteli-ilme, kun Sveitsi paukutti 3-1 johtoon.
Tiedä sitten mikä meni pieleen, vaikuttiko nuo isojen voitot niin paljon, ettei joukkue saanut latausta kondikseen, ja kuviteltiin voiton tulevan helposti. Vai paskoiko joukkue housuun kun vastustaja osasikin pelata laadukkaasti. Niin tai näin, laitan tästä suurimman osan valmennuksen piikkiin. Ja kyllähän yksi koodinimi "mikkokoivu", tai edes "lassekukkonen" olisi ollut tervetullut. Pelaamaan muutama rauhallinen vaihto, ottamaan tilanne haltuun. Nyt ketjut vaihtui, mutta jätkät syöksyi kuka minnekkin, eikä hommassa näyttänyt olevan päätä eikä häntää. Nuoressa joukkueessa ei ollut selkeää johtajaa? Vielä kun Marjamäki näytti imitoivan Heikki Silvenoista, niin paniikki oli aika helppo aistia kotisohvalle asti.
Jos jotain positiivista pitää hakea, niin Suomi pelasi kyllä parhaimmillaan aivan pirun virkistävää kiekkoa. Aivan vitun sama oliko jenkit/kanukit krapulassa tai asennevammaisia, mutta Suomi oli näissä matseissa loistava.