Ultra Bra

  • 40 815
  • 278

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
En alunperin halunnut tähän ketjuun mitään kirjoittaa, koska oma mielipiteeni on tullut selville jo toisessa ketjussa ja miksi tulla trollaamaan toisten faniketjuun. Mutta kun täällä keskustelu käy jo valmiiksi kuumana, niin sen verran voin avoimesti tunnustaa omalta osaltani, että yksi iso syy omaan inhooni on juurikin "taistolaisuus" ja Agit Prop vaikutteet/lainaukset. Todella ikävää ratsastamista asialla, jonka ei olisi toivonut koskaan Suomessa tapahtuneen. Historian häpeäpilkkuja.

Kyllä tuossa bändissä (musiikissa ja sen tuotteistamisessa) muutama muukin asia tökkii, mutta ne ovat lillukanvarsia tuon taistolaisuus-ratsastuksen rinnalla.

Inhoan todellakin sekä taistolaisuutta että heidän valheellista laululiikettään - oheisen kirjoitin Kenen joukoissa seisot -dokumentin jälkeen:

Botanist on Alp: The good old times when we sang Horst Wessel

Mutta. UB:n kappaleet ovat järjestään todellakin äärimmäisen ei-taistolaisia: Säkeitä Erwin Rommelille, Ahmatovan suomennoksia, yksityiselämän havaintoja ja tunnelmia korostetun ei-poliittisesta näkökulmasta. Tunteekohan kukaan teistä UB:ta "stalinistisena" pitävistä Anna Ahmatovan tarinaa?
 
Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mutta. UB:n kappaleet ovat järjestään todellakin äärimmäisen ei-taistolaisia
Nyt et huomioi, sanotaanko vaikka melodiaa, sävel kulkua. Sehän on napattu vanhoista 60-70 luvun taistolais henkisistä biiseistä. Minusta tuo "melodia" jo tuo nuo taistolais ajat mieleen. Sanoituksiin, ehkä juuri edellä mainitusta syystä, ole edes tutustunut.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Nyt et huomioi, sanotaanko vaikka melodiaa, sävel kulkua. Sehän on napattu vanhoista 60-70 luvun taistolais henkisistä biiseistä. Minusta tuo "melodia" jo tuo nuo taistolais ajat mieleen. Sanoituksiin, ehkä juuri edellä mainitusta syystä, ole edes tutustunut.

No ei minulla kyllä ole mitään laululiikkeen musiikillista puolta vastaan: siellähän oli Suomen parhaita lauluntekijöitä, sanoittajia ja esittäjiä mukana. Vaan siis sitä vastaan, että heidän laulunsa ylistivät veristä, antidemokraattista ja antiliberaalia terrorijärjestelmää.
 
Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
No ei minulla kyllä ole mitään laululiikkeen musiikillista puolta vastaan: siellähän oli Suomen parhaita lauluntekijöitä, sanoittajia ja esittäjiä mukana. Vaan siis sitä vastaan, että heidän laulunsa ylistivät veristä, antidemokraattista ja antiliberaalia terrorijärjestelmää.

Parahin @mjr ... tämä toki suotakoon sinulle ja ymmärrän hyvin pointtisi. En missään nimessä voi sanoa tuntevani niin hyvin UB:n musiikkia, että olisin heidän lyriikkaan tarkemmin tutustunut. Minulle(kin) syy luontaiseen vastenmielisyyteen bändin musiikkia kohtaan on tuo Agit Prop tyylistä lainatut jutut, ei siihen sen enempää tarvittu, että allerginen reaktio oli taattu ihan alkumetreistä alkaen. Tai no toki tähän päälle myös muut ideologiset/poliittiset eroavaisuudet jotka ovat toki tulleet ilmi - varsinkin myöhemmin - muustakin kuin itse musiikista. Näitäkin ollaan hiukan tässä viestiketjussa käsitelty, joten ei niistä sen enempää. Ehkä sellainen sana (mielikuva) kuin paatoksellisuus tiivistää omat tuntemukseni parrhaiten, oli se sitten oikein tai väärin.

Minun puolestani jokainen saa pitää UB:n musiikista niin paljon kuin haluaa. Toin vain oman kantani rehellisesti ja peittelemättä esille, kun aiheesta täällä keskustelua oli jo syntynyt. Ei tämä niin vakaavaa kuitenkaan ole.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No ei minulla kyllä ole mitään laululiikkeen musiikillista puolta vastaan: siellähän oli Suomen parhaita lauluntekijöitä, sanoittajia ja esittäjiä mukana. Vaan siis sitä vastaan, että heidän laulunsa ylistivät veristä, antidemokraattista ja antiliberaalia terrorijärjestelmää.

Ymmärrän ideologisen inhon Agit Propia kohtaan, mutta onhan heidän biisinsä musiikillisesti hienoja, on säveltä ja on tunnetta. Itse voin kuunnella peräkkäin
Che Guevaran ja Vöyrin marssin, ihan vaan musiikkina.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Minun puolestani jokainen saa pitää UB:n musiikista niin paljon kuin haluaa. Toin vain oman kantani rehellisesti ja peittelemättä esille, kun aiheesta täällä keskustelua oli jo syntynyt. Ei tämä niin vakaavaa kuitenkaan ole.

No siis makuasioitahan nämä ovat ja itselleni on totaalisen sama kuka pitää tai ei pidä UB:stä, itse siis pidän - ja tietenkin puolestani ihan samoin inhoan lukuisia epäilemättä sinänsä erinomaisia yhtyeitä esim. metalli- ja tanssimusiikin genreissä (jotka ovat itselleni lähes kokonaisuudessaan kuraa).

Mutta sen sijaan UB:n yhteydet taistolaisuuteen tai yhtyeen mahdollinen taistolaisuus eivät olekaan ihan niin makuasioita vaan huomattavasti enemmän faktuaalisia kysymyksiä ja siinä yhteydessä minua kyllä ärsyttää tietty omalaatuinen leimaaminen mikä pitkälle tuntuu perustuvan siihen, ettei ole juuri käsitystä siitä mistä puhuu. Tämä muuten häiritsee ylipäänsäkin konservatiivisessa ja oikeistolaisessa antikommunismissa: tuntuu olevan peräti hämärä käsitys marxismi-leninismistä ja sen vivahteista ja luonteesta.
 
Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Aika mielenkiintoista tämä politiikka musiikissa. Kuuntelen sujuvasti sekä punkkia että natsiblackmetallia ja vaikka vuoronperään. Koskaan ole ollut mitään ongelmia. Toki jos politiikka on ainoa musiikillinen arvo, niin sitten ehkä. Mutta ne ihmiset ovat vain tyhmiä jotka nojaa sellaiseen kuuntelutottumuksissaan.
Pitääkö tämä nyt ymmärtää niin, että ihmiset jotka kuuntelevat myös laulujen sanoja ja jopa välittävät niistä, ovat mielestäsi tyhmiä?
Vaiko pelkästään ne joille politiikka on AINOA musiikillinen arvo?
 
Sun ja Jamin kannattaisi mennä oikeisiin töihin, eikä kadehtia lopettanutta vassari-bändiä.

On sitä sentään minunkin elämässäni joitain hyviä puolia. Esim. se, että päivääkään en ole elämästäni joutunut asumaan Porissa. Niin pohjalle vajoaminen ei ole vielä toistaiseksi käynyt lähelläkään. Tiedän kyllä yhden henkilön, joka sinne joutui asumaan joksikin aikaa. Kun totesin hänelle, että "et vaikuta lainkaan porilaiselta", vastaus oli lyhyt mutta ytimekäs: "Kiitos." Kyseinen ihminen on ainoa koskaan tuntemani tyyppi, joka on minulle kertonut kuuntelevansa Ultra Brata.

Tuli vielä noista sanoituksista muuten mieleen, että minä en edes tiennyt mikä "erkkeri" on, ennen kuin innostuin googlettamaan ko. sanan viime viikolla tämän ketjun keskustelujen vuoksi. Tuokin kuvastaa aika hyvin sitä, miten kaukana Ultra Bran maailma on alempien sosiaaliluokkien arjesta. Mun luokkakaverini aloittivat tupakoinnin 12-vuotiaina mutta he eivät harrastaneet sitä erkkereissä.
 
Viimeksi muokattu:
yksityiselämän havaintoja ja tunnelmia korostetun ei-poliittisesta näkökulmasta.

Eivätkös Ultra Bran esikuvat nimenomaan olleet sitä mieltä, että henkilökohtainen on poliittista? Minusta hesalaisnuorison kertomukset omasta, Suomenkin asteikolla hulppeasta elintasostaan ovat kaikkea muuta kuin ei-poliittisia. Globaalissa katsannossa toki joku Eppujen laulun puhtoinen lähiökin on luksusta. Sellainen ero tuossakin Eppujen biisissä kuitenkin on Ultra Brahan, että Eput tarjoaa jonkinlaista tarttumapintaa myös meille suomalaisille duunareille, joilla ei ole varaa lähemmäs 10 000 euron neliöhintoihin.
 
Viimeksi muokattu:

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Pitääkö tämä nyt ymmärtää niin, että ihmiset jotka kuuntelevat myös laulujen sanoja ja jopa välittävät niistä, ovat mielestäsi tyhmiä?
Vaiko pelkästään ne joille politiikka on AINOA musiikillinen arvo?

No voit lukea viestini miten haluat ja ymmärtää sen miten haluat. Siinä se kuitenkin sanotaan mitä tarkoitin.
 
Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
No voit lukea viestini miten haluat ja ymmärtää sen miten haluat. Siinä se kuitenkin sanotaan mitä tarkoitin.
Okei, viestisi perusteella pidät tyhminä ihmisiä jotka eivät poliittisista syistä kuuntele natsiblackmetallia. No, minä pidän ihmisiä jotka sanomasta huolimatta kuuntelevat sujuvasti natsiblackmetallia joko idiootteina tai kielitaidottomina - helpottaa kuuntelemista kun ei siitä kuitenkaan ymmärrä mitään. Onnea valitsemallasi tiellä, ja Heil vaan...
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Okei, viestisi perusteella pidät tyhminä ihmisiä jotka eivät poliittisista syistä kuuntele natsiblackmetallia. No, minä pidän ihmisiä jotka sanomasta huolimatta kuuntelevat sujuvasti natsiblackmetallia joko idiootteina tai kielitaidottomina - helpottaa kuuntelemista kun ei siitä kuitenkaan ymmärrä mitään. Onnea valitsemallasi tiellä, ja Heil vaan...

Heh heh. No tämähän on vallatonta. Entä jos tarkoitin vain, ettei minulle ole käytännössä mitään väliä politiikalla mitä musiikkiin tulee.
 
Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Heh heh. No tämähän on vallatonta. Entä jos tarkoitin vain, ettei minulle ole käytännössä mitään väliä politiikalla mitä musiikkiin tulee.
Mulle on ihan sama onko sillä sulle väliä vai ei, mutta älä tee itsestäsi idioottia pitämällä tyhminä niitä joille sillä ON väliä. Tiedän monia gospelheavybändejä, jotka olisivat musiikillisesti hyviä, mutta joita en pysty kuuntelemaan koska sanoituksista saa syövän. Ei nyt tietenkään liity varsinaisesti politiikkaan, mutta ihan verrattavissa oleva asia kuitenkin.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ultra Bralla on ne muutama hittibiisit mielestäni ihan kivoja. Sinä lähdit pois, savanni nukahtaa, ja mikäs se kolmas nyt oli. Melodisesti ja soitannollisesti ihan ok, sanat ei niin ollut sellaisia joihin olisi samaistunut, muttei pahemmin ärsyttänytkään. No ehkä vähän.

Mutta. Sitten kun mennään niiden muutaman hitin ulkopuolelle niin kyllä en jaksa kuunnella. Sisko joskus automatkalla halusi kuunnella pari orkesterin levyä putkeen, ja siinä oli kestämistä.
 
Mulle on ihan sama onko sillä sulle väliä vai ei, mutta älä tee itsestäsi idioottia pitämällä tyhminä niitä joille sillä ON väliä. Tiedän monia gospelheavybändejä, jotka olisivat musiikillisesti hyviä, mutta joita en pysty kuuntelemaan koska sanoituksista saa syövän. Ei nyt tietenkään liity varsinaisesti politiikkaan, mutta ihan verrattavissa oleva asia kuitenkin.
Vaikuttaa siltä että sulle kelpaa vain parempien tiedostavien ihmisten musiikki. Uskismusa ja natsihevi ei putoa koska väärä kenttäpostimerkki.
sulle varmaan kansainvälinen toimii kun se on sitä parempaa totalitarismia.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Olisi toisaalta kiinnostavaa kuulla mitä artisteja nämä sanojen perään niin vinhasti huutavat kuuntelevat? Bob Dylan, Neil Young? Jos esimerkiksi vähintään jompi kumpi ei löydy soittolistalta niin uskottavuus on mennyt ajat sitten.
 
Stalinin ja Maon 100+ miljuunaa uhria ei merkkaa mitään kun se on sitä vasemmiston oikeutettua väkivaltaa ja Che on ihqu.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No ei kai Ultra Bra -vasemmistolaisilla ole koskaan ollut mitään muuta kuin pyhää vihaa Stalinin ja Maon tekoja kohtaan. Toki myös natseja ja fasisteja kohtaan. Sekoitatte nyt eri vasemmistosukupolvet keskenään, höh.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
No varmaan sitten Ilmari Pohjola, vaikkei ihan Verneri-veljensä suosioon ole pystynytkään.

Ilmaria minäkin veikkaisin jos veikata pitää. Huomaan että ulkomusiikilliset seikat herättävät kovasti polemiikkia, toisaalta se on luonnollista koska niin harva ihminen ymmärtää kuulemaansa. Monilla on suuria vaikeuksia ymmärtää lukemaansakin.
 
No ei kai Ultra Bra -vasemmistolaisilla ole koskaan ollut mitään muuta kuin pyhää vihaa Stalinin ja Maon tekoja kohtaan. Toki myös natseja ja fasisteja kohtaan. Sekoitatte nyt eri vasemmistosukupolvet keskenään, höh.
Juu. Ankarasti ovat tuominneet Stalinin ja Maon teot kuten punamummo ja punaerkkikin. Jatka toki valkopesuasi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös