MM 2017: Suomi

Tila
Viestiketju on suljettu.
En tiiä olenko nyt jotenkin pihalla, vai miksi tuntuu, että joka paikassa ylistetään Julius Honkaa ja itse en kyllä paljoa lähtisi ylistämään. Lumoutuuko jopa nuo "asiantuntijat" (esim Tamminen, iltasanomien kiekkoanalyytikot jne) tuosta päättömästä ryntäilystä ja tyhjänpäiväisestä pyörimisestä ja kikkailusta?

Eilisessä pelissä laittaisin itse Kanadan ekan ja neljännen maalin aikalailla Hongan piikkiin. Ekassa juoksi ittensä perinteiseen tapaan aivan pihalle ja ylivoimahyökkäyksestä kanadalle 1-0. Neljännessä keskittyi antamaan tilanteen ulkopuolella poikittaista ja tuijottelemaan uhkaavasti kanadalaista, kun samaan aikaan omalta työpisteeltä, eli maalin edestä punapaita ruuvasi kiekon häkkiin.

Nähtävästi näyttävällä ja reilusti liian kovalla itseluottamuksella varustetulla pelityylillä saa kaiken anteeksi asiantuntijoiden silmissä..
Onhan Hongalla parannettavaa, varsinkin oman alueen pelissä. Multa saa kyllä propsit siitä, jos esim Kanadaa vastaan pystyy viemään kiekkoa kontrolloidusti hyökkäysalueelle. Tämä ei ole itsestään selvyys, vaikka lähdettäisiin oman maalin takaa viiden äijän voimin.

Ekassa maalissa hyökkääjän olis ilman muuta pitänty varmistaa Hongan nousua. Hyökkääjät nukkuivat, ihan kuin tapana on tässä sapluunaa suorittavassa, ei peliä lukevassa Laten Leijonalaumassa.
 
jalperi

Jäsen
En tiiä olenko nyt jotenkin pihalla, vai miksi tuntuu, että joka paikassa ylistetään Julius Honkaa ja itse en kyllä paljoa lähtisi ylistämään. Lumoutuuko jopa nuo "asiantuntijat" (esim Tamminen, iltasanomien kiekkoanalyytikot jne) tuosta päättömästä ryntäilystä ja tyhjänpäiväisestä pyörimisestä ja kikkailusta?

Eilisessä pelissä laittaisin itse Kanadan ekan ja neljännen maalin aikalailla Hongan piikkiin. Ekassa juoksi ittensä perinteiseen tapaan aivan pihalle ja ylivoimahyökkäyksestä kanadalle 1-0. Neljännessä keskittyi antamaan tilanteen ulkopuolella poikittaista ja tuijottelemaan uhkaavasti kanadalaista, kun samaan aikaan omalta työpisteeltä, eli maalin edestä punapaita ruuvasi kiekon häkkiin.

Nähtävästi näyttävällä ja reilusti liian kovalla itseluottamuksella varustetulla pelityylillä saa kaiken anteeksi asiantuntijoiden silmissä..
Enpä nyt Honkaa hirveesti tuosta 4-1 maalista syyttäis. Honka pitää oman miehen, kyllä se Pihlström on joka väsyneenä päästää Pointin tekemään tuon maalin. Lehtonen ja Sallinen on tilanteessa myöhässä. Canada - Finland | Highlights |#IIHFWorlds 2017 - YouTube Ensimmäisessä maalissa toki Honka ylipelasi.
 
Ollaan tultu asetelmaan jossa olemme ennakkokaavailuissa kuin Sveitsi. Vastustajan yhtään löysäillessä Suomella on mahdollisuudet voittaa kenet vaan, mutta jos vastustaja on yhtään täsmällisempi, niin turpaan tulee koska kaikissa osa-alueissa olemme huonompia.

Tämä koskee myös torstaita. Jenkki luistelee meidät kumoon, mutta ainoa mahdollisuus voittaa on parit tuurimaalit ja jenkeille huono päivä + sopivaa ylimielisyyttä. Tähän on tultu, takavuosina Suomi oli hyvin liikkuva niin yksilöittäin kuin viisikkonakin, mutta nyt tuo staattinen seisoskelu ja kankeus on jotain ennen kuulumatonta.

Tilanne vaatii kanslerin jyrähtämistä.
 
Fiftie

Jäsen
En ainakaan ymmärrä tätä trendiä nyt, että pitäis lähteä pelaamaan samanlaista jääkiekkoa, kuin mitä Pohjois-Amerikassa pelataan.
Oon itse vakaasti sitä mieltä, että kiekkokontrollin kautta pitää lähteä pelaamaan ja ottaa Kanadan kaltaisilta mailta se vauhti pois ja määrittää itse se pelin tempo. En sano, että tämä onnistuu niin vain, mutta kuitenkin. Mitään kauhea vauhtista puskemista en ainakaan ymmärrä.
Ei Jukka Jalosenkaan kanssa voitettu maailmanmestaruutta millään päästä päähän koohottamisella.

Välillä oikeen ihmetyttää, että miten ihmiset voi vihata niin paljon taktista pelaamista.
 
JypFabu

Jäsen
kiekkokontrollin kautta pitää lähteä pelaamaan ja ottaa Kanadan kaltaisilta mailta se vauhti pois ja määrittää itse se pelin tempo.

Tässähän se on pihvi, mutta ymmärräthän, että jotta sen kiekkokontrollin voi ottaa ja ennenkaikkea sen pitää, se edellyttää kykenemistä siihen tempoon mikä vastustajalla on tarjota ja mielellään yli. Muutoin kyllä pelataan sen vastuksen määräämällä tempolla ja yritetään selviytyä, joutuen tyytymään siihen mitä vastus tarjoaa.
 
Välillä oikeen ihmetyttää, että miten ihmiset voi vihata niin paljon taktista pelaamista.
Fanien puhetta ohjaa fanius. Se, että ollaan faneja. Esimerkiksi loputtomiin yleistettyä ikuisuusaihetta, suomalaisen Meidän pelin kaksivaiheista pelaamista tilan tekemisineen ja keskustan puolustamisineen ohjaa ennen kaikkea se, että fani sisimmässään haluaisi nähdä "viihdyttävää" kiekkoa. Ei fani osaa sitä pohtia - eikä edes halua - mitä voittavaan jääkiekkoon todellisuudessa kuuluu.
 
Niin fani haluaa nähdä viihdyttävää kiekkoa, mutta fanin täytyy ymmärtää, että päävalmentaja peluuttaa sellaista kiekkoa, jolla pyritään pärjäämään. Oli se sitten viihdyttävää tai ei.
 
Robu

Jäsen
En tiiä olenko nyt jotenkin pihalla, vai miksi tuntuu, että joka paikassa ylistetään Julius Honkaa ja itse en kyllä paljoa lähtisi ylistämään.
Niin, ehkä. Mutta katsojana sanon, että jumalauta Hongan peliä on KIVA katsoa. Menestyminen on parasta, mutta jos ei menestytä niin tuollaista kiekkoa on mahtavan viihdyttävää katsoa.
 
TosiFani

Jäsen
Tässähän se on pihvi, mutta ymmärräthän, että jotta sen kiekkokontrollin voi ottaa ja ennenkaikkea sen pitää, se edellyttää kykenemistä siihen tempoon mikä vastustajalla on tarjota ja mielellään yli. Muutoin kyllä pelataan sen vastuksen määräämällä tempolla ja yritetään selviytyä, joutuen tyytymään siihen mitä vastus tarjoaa.

Ei edellytä. Kiekkokontrolli paineen alla vaatii erittäin hyvin harjoiteltua ja nöyrästi toteutettavaa pelitapaa. Kiekko on aina miestä nopeampi, syötön voi antaa vaikka seisovin jaloin. Marjamäen pelitavan toteuttamien ei kuitenkaan ole tuollaisella tasolla, mistä syystä kiekkokontrollista luultavasti luovutaan esim. Kanadaa vastaan ja pyritään puolustamaan ja iskemään vastaan.
 
Jos itse pyrit määrittämään pelin temmon ja ottamaan vauhdin pois vastustajalta, niin eikö se ole silloin parempi? En nyt ihan varma oo ymmärsinkö, että mitä meinasit, mutta meinaatko että Suomen pitäis pelata yhtä nopeasti, kuin Kanadan jotta se kiekkokontrolli voidaan pitää.

Pahoittelut, aivot ei oikeen nyt pelaa, kun ei oo syöny mitään vielä tänään.
 
Niin fani haluaa nähdä viihdyttävää kiekkoa, mutta fanin täytyy ymmärtää, että päävalmentaja peluuttaa sellaista kiekkoa, jolla pyritään pärjäämään. Oli se sitten viihdyttävää tai ei.
Juuri sitä tarkoitin. Suomalainen fani ei ymmärrä.
 
Viltsu

Jäsen
Ei edellytä. Kiekkokontrolli paineen alla vaatii erittäin hyvin harjoiteltua ja nöyrästi toteutettavaa pelitapaa. Kiekko on aina miestä nopeampi, syötön voi antaa vaikka seisovin jaloin. Marjamäen pelitavan toteuttamien ei kuitenkaan ole tuollaisella tasolla, mistä syystä kiekkokontrollista luultavasti luovutaan esim. Kanadaa vastaan ja pyritään puolustamaan ja iskemään vastaan.

Totta, kiekolla ei ole keuhkoja. Mutta jopa isompi ongelma kuin Suomen tämän hetkinen pelin taso, on se, että kukaan tässä maassa ei oikein satavarmasti tiedä, mitä meidän pitäisi tehdä. Vauhti ja pelin tempo ovat kuitenkin jotensakin karanneet Suomelta, jos otanta on tämä turnaus ja syksyn World Cup. Viime vuoden MM-finaalissakin Suomi oli vailla mahdollisuuksia. Minusta esimerkiksi Jukka Jalonen oireili tätä samaa Jokereissa: tuttu Jalosen hyvin hallitsema Meidän peli ja kiekkokontrolli ei enää tuottanutkaan menestystä. Mietin, mahtaako Jukka Jalonen käydä jonkinlaista painia itsensä kanssa, mihin suuntaan peli todellisella huipulla on mennyt ja miten pysytellä kyydissä mukana. Siltä tämä nimittäin näyttää.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.
 
Huvittavaksi mennyt keskustelu. Yksi vähän heikommin mennyt turnaus ja yhtäkkiä Suomi on tippunut kansainvälisen jääkiekon kehityksestä. Ja tietenkin pinnalle on taas noussut tämä iänikuinen lätinä pelin nopeuttamisesta. Aivan kuin niitä voittoja alkaisi sadella kun vaan nopeasti käännettäisiin peliä. Jos se oikeasti olisi noin yksinkertaista, niin kukaan päävalmentaja - Liigasta riippumatta - ei suosisi viivelähtöjä.

Yhdysvaltojen junnuporukka on lyötävissä enkä edes pitäisi Leijonien voittoa minään hirmuisena yllätyksenä. Kunhan Suomi muistaa vain pelata omaa peliään eikä lähde mukaan jenkkien koohottamiseen, niin hyvä tulee. Lisäksi Suomen puolivälierähistoria Yhdysvaltoja vastaan on varsin hyvä.
 
erku

Jäsen
En tiiä olenko nyt jotenkin pihalla, vai miksi tuntuu, että joka paikassa ylistetään Julius Honkaa ja itse en kyllä paljoa lähtisi ylistämään. Lumoutuuko jopa nuo "asiantuntijat" (esim Tamminen, iltasanomien kiekkoanalyytikot jne) tuosta päättömästä ryntäilystä ja tyhjänpäiväisestä pyörimisestä ja kikkailusta?

Kirjoitin jo ennen turnausta Hongan olevan enemmän näyttävä kuin tehokas pakki. Eihän tuota luistelua voi kuin ihailla, mutta aika raakile hän siinä mielessä vielä on, ettei pysty tuota luisteluaan kovin paljon hyödyntämään tehokkuuden muodossa. Väitän esimerkiksi eilisen osalta, että enemmän Hongan nousut nostivat odotusarvoa Kanadan maalien suhteen kuin Suomen maalien suhteen. Jos oikein rekisteröin, niin Hongan nousujen jälkeisistä käännöistä Kanada sai yhden läpiajon ja kaksi 2 vs. 1 -hyökkäystä. Tuntuu vähän oudolta, että näin vastuuttomasti puolustamiseen suhtautuvaa puolustajaa hehkutetaan Suomen parhaana pakkina. Tai silloin voisi ymmärtää, jos Honka latoisi tehopisteitä samaan malliin kuin Nummelin kymmenen vuotta sitten, mutta nyt hän ei ole sen enempää niitä tehnyt kuin Hietanen tai Lajunen.
 
Target

Jäsen
Niin fani haluaa nähdä viihdyttävää kiekkoa, mutta fanin täytyy ymmärtää, että päävalmentaja peluuttaa sellaista kiekkoa, jolla pyritään pärjäämään. Oli se sitten viihdyttävää tai ei.
No nyt ei napannut ei pärjääminen eikä edes viihdyttäminen.

Huvittavaksi mennyt keskustelu. Yksi vähän heikommin mennyt turnaus ja yhtäkkiä Suomi on tippunut kansainvälisen jääkiekon kehityksestä.
Et ole sitten kauaa jääkiekkoa seurannut.

Mutta toiveissa olisi yksi kpl ihmeheräämisiä.
 
JypFabu

Jäsen
Kiekko on aina miestä nopeampi, syötön voi antaa vaikka seisovin jaloin.

Minä kyllä olen kuvitellut, että se on itsestään selvää, että tempo tehdään kiekolla, koska kiekko on vallan väline, mutta se millä se pidetään edellyttää liikehtimiskykyä niin kiekolla kuin kiekotta ja se edellyttää ennakointikykyä ja vaistopelaamista koko viisikolta, jotta jatkumo voi säilyä. Suomen ongelma tuppaa todellakin olemaan, että syöttö annetaan hitaassa vauhdissa, epätarkasti, eikä seisova pelaaja saa sitä haltuun, vaikka tulis kohdilleen. Luo siinä sitten taktista dominointia.
 
chauron

Jäsen
En tiiä olenko nyt jotenkin pihalla, vai miksi tuntuu, että joka paikassa ylistetään Julius Honkaa ja itse en kyllä paljoa lähtisi ylistämään. Lumoutuuko jopa nuo "asiantuntijat" (esim Tamminen, iltasanomien kiekkoanalyytikot jne) tuosta päättömästä ryntäilystä ja tyhjänpäiväisestä pyörimisestä ja kikkailusta?

Eilisessä pelissä laittaisin itse Kanadan ekan ja neljännen maalin aikalailla Hongan piikkiin. Ekassa juoksi ittensä perinteiseen tapaan aivan pihalle ja ylivoimahyökkäyksestä kanadalle 1-0. Neljännessä keskittyi antamaan tilanteen ulkopuolella poikittaista ja tuijottelemaan uhkaavasti kanadalaista, kun samaan aikaan omalta työpisteeltä, eli maalin edestä punapaita ruuvasi kiekon häkkiin.

Nähtävästi näyttävällä ja reilusti liian kovalla itseluottamuksella varustetulla pelityylillä saa kaiken anteeksi asiantuntijoiden silmissä..
Miten musta tuntuu et sä et tykkää myöskään Erik Karlssonista ja hänen pelityylistään.
 
BlackWolf

Jäsen
En tiiä olenko nyt jotenkin pihalla, vai miksi tuntuu, että joka paikassa ylistetään Julius Honkaa ja itse en kyllä paljoa lähtisi ylistämään. Lumoutuuko jopa nuo "asiantuntijat" (esim Tamminen, iltasanomien kiekkoanalyytikot jne) tuosta päättömästä ryntäilystä ja tyhjänpäiväisestä pyörimisestä ja kikkailusta?

Eilisessä pelissä laittaisin itse Kanadan ekan ja neljännen maalin aikalailla Hongan piikkiin. Ekassa juoksi ittensä perinteiseen tapaan aivan pihalle ja ylivoimahyökkäyksestä kanadalle 1-0. Neljännessä keskittyi antamaan tilanteen ulkopuolella poikittaista ja tuijottelemaan uhkaavasti kanadalaista, kun samaan aikaan omalta työpisteeltä, eli maalin edestä punapaita ruuvasi kiekon häkkiin.

Nähtävästi näyttävällä ja reilusti liian kovalla itseluottamuksella varustetulla pelityylillä saa kaiken anteeksi asiantuntijoiden silmissä..
En minä yksittäisistä maaleista tiedä, mutta jos samassa erässä menettää kiekon 4 kertaa kun lähtee omista ja kahdella kerralla niin ettei pääse edes sinisen ylitse ja tilaa, kohteita ja aikaa on ollut jo vaikka ja kuinka antaa se helppo avaava syöttö, niin melko sankari saa olla että jaksetaan kehua. No porukka haluaa nähdä jonkun ihme Karlsson juniorin Hongassa, niin saa kaiken anteeksi, vaikka soisi omissakin enempi kuin auttaa toiseen päähän. Ne maalit omiin on kuitenkin Marjamäen vika ja tehdyt maali Hongan ansiota.
 
blue line

Jäsen
Olisi hauskaa, jos sitä kiekkokontrollia kyettäisiin harrastamaan siellä vastustajan päässä. Kiekkokontrollin harrastaminen omassa päädyssä lähinnä ketuttaa. Jännä, että eivät ole jalkapallossa vielä tajunneet pallon hieromisen kauneutta omalla rankkialueella.
 
BlackWolf

Jäsen
Tässähän se on pihvi, mutta ymmärräthän, että jotta sen kiekkokontrollin voi ottaa ja ennenkaikkea sen pitää, se edellyttää kykenemistä siihen tempoon mikä vastustajalla on tarjota ja mielellään yli. Muutoin kyllä pelataan sen vastuksen määräämällä tempolla ja yritetään selviytyä, joutuen tyytymään siihen mitä vastus tarjoaa.
No tämä nyt ei todellakaan pidä paikkaansa. Kyllä on mennyt se 60-luvulta asti pelin katselu ihan hukkaan, jos tälläiseen uskot. Kyllä kyse on täysin siitä, että saadaan se toinen pelaamaan SINUN vauhdillasi ja sitten voitetaan se nopeudessa. Ei että pitäisi pelata ja mennä vielä kovempaa. Ei todellakaan tarvitse kyetä muiden tempoon, vaan saada muiden tempo sille tasolle missä sinulla itselläsi on vielä kovempi tempo takataskussa. Hukkaan on mennyt kyllä kaikki Jalosen ja kumppaneiden opit sinun kohdallasi.

Ihan vaan faktana, Suomi ei voi IKINÄ tällä ihmismassalla tuottaa sellaista määrää sellaisia pelaajia, että ne pystyisivät voittamaan USA:t ja Kanadat missään absoluuttisella mittarilla mitattavassa asiassa, ei varsinkaan kun NHL:ssä on mittava doupingohjelma ja meillä Euroopassa taas testataan ja sanktioidaan moisesta. Kun et voi voittaa niiden aseilla, niin pitää keksiä jotain muuta ja siihen asiaan sulla ei ole yhtään mitään annettavaa paitsi ulista vuodesta toiseen kuinka pitäisi olla parempia pelaajia.
 
JypFabu

Jäsen
Jos itse pyrit määrittämään pelin temmon ja ottamaan vauhdin pois vastustajalta, niin eikö se ole silloin parempi? En nyt ihan varma oo ymmärsinkö, että mitä meinasit, mutta meinaatko että Suomen pitäis pelata yhtä nopeasti, kuin Kanadan jotta se kiekkokontrolli voidaan pitää.

Pahoittelut, aivot ei oikeen nyt pelaa, kun ei oo syöny mitään vielä tänään.

Jotta voi kyetä määräämään pelin tempoa, pitää kyetä vastaamaan vastustajan tempoon. Vasta sitten kykenee määräämään millä temmolla haluaa pelin etenevän. Näin yksinkertaistetusti sanottuna. Pitää siinä oikeassa elämässä olla monta muutakin palikkaa kohdillaan, ennenkuin dominanssista voi edes haaveilla. Jos ei kaveri suostu, joka välinettä hallitsee, voi vauhdin ottaa pois vain itseltään, mutta sittenhän se on sama vaikkei paikalle olisi edes vaivautunut.
 
JypFabu

Jäsen
Ei todellakaan tarvitse kyetä muiden tempoon, vaan saada muiden tempo sille tasolle missä sinulla itselläsi on vielä kovempi tempo takataskussa. Hukkaan on mennyt kyllä kaikki Jalosen ja kumppaneiden opit sinun kohdallasi.

Omalaatuista ajattelua. Missäs ensinnäkin suomella on se kovempi tempo takataskussa ja miksei sitä ole käytetty? Miten voit pakottaa vastustajan haluamaasi tempoon, jos et kykene dominoimaan kiekolla, etkä liikkeellä, puhumattakaan niiden yhdistämisestä. Jalonen onnistui aikanaan sillä, mitä Marjamäki yrittää nyt. Syy, miksei onnistu on siinä, että maidosta on tullut piimää, eli joukkueet a - sarjassa kykenevät hallitsemaan pelin virtausta suomea vastaan järjestään, koska muut on menneet oikealta ja vasemmalta ohi. Edelleen, kyse ei ole yhdestä ottelusta, tästä turnauksesta, vaan jatkumosta, jossa suomea on kairattu taktisesti kakkoseen niin world cupin, eht:n, kuin nyt sitten tämänkin turnauksen osalta. Otanta on sen verran laaja, että jossain päin kellojen olisi pitänyt kilistä jo kauan aikaa sitten. Puheet siitä, että suomessa ei kyettäisi tuottamaan pelaajia, joilla on tarvittavat kyvyt pelata kv - huipulla on täyttä höpö höpöä, enää kun verrokkina ei kannata pitää pohjoisamerikkalaisia joukkueita, vaan kaikkia a - sarjan joukkueita. Kovin usein en ole viimeisen vuoden aikana huomannut maajoukkueen kykenevän kunnolliseen pelilliseen haastamiseen ns. kovia maita kohtaan, elleivät itse ole töpeksineet peliänsä, mutta jos muistan väärin, otan esimerkkejä luonnollisesti vastaan tutkiakseni olenko ollut väärässä. Toimimaton ja vanhentunut joutaakin mennä hukkaan, jos et usko, niin asenna windows 95 koneellesi ja nauti sutjakkuudesta.
 
Ruotsi hävisi Suomelle EHT:llä, Suomi sijoittu kolmanneksi, Ruotsi neljänneksi. Enempää minun ei tarvinne perustella sitä millaista kakkaa sinä yrität täällä vääntää.

Sinun mielipiteesi ei tästä tule mihinkään kuitenkaan muuttumaan se on jo tällä palstalla huomattu. Enkä jaksa enää lukea noita kilometrin pituisia kappalejaottomia viestejä. Jos sinulla on oikeasti sanottavaa, niin kappalejaot vie varmaan sen 10 sekuntia lisää aikaa jo minuuttien mittaisiksi kertyneisiin kirjoitelmiin. Lisäksi näille viesteille on parempiakin ketjuja, mutta siellä sinä saisit varmaan selkääsi, kun ei ole pystysuunnan hokin fanipoika-armadaa peukuttelemassa.

Otantaa on tällä hetkellä niinkin runsaasti kuin kaikki männävuosien arvokisat ja niissä saavutettu menestys. Ihme juttu että se ei riitä, vaan edelleen on vikaa ihan kaikessa.
 
chauron

Jäsen
Fanien puhetta ohjaa fanius. Se, että ollaan faneja. Esimerkiksi loputtomiin yleistettyä ikuisuusaihetta, suomalaisen Meidän pelin kaksivaiheista pelaamista tilan tekemisineen ja keskustan puolustamisineen ohjaa ennen kaikkea se, että fani sisimmässään haluaisi nähdä "viihdyttävää" kiekkoa. Ei fani osaa sitä pohtia - eikä edes halua - mitä voittavaan jääkiekkoon todellisuudessa kuuluu.

Itseasiassa ei, en ole faniuden suhteen samaa mieltä.

Katsoja/viihteen kuluttaja tekee kaikkea tuota. Fani taas sitoutuu tiimiin ja tajuaa tietyt taktiset lainalaisuudet, jota tämä viihteen perässä oleva hakee. Pahimpia viihdekatsojia ovat gloryhunterit jotka eivät edes tunne joukkuetta, pelaajia tai taktiikkaa vaan haluavat nähdä "kivoja juttuja jäällä".

Ruotsi hävisi Suomelle EHT:llä, Suomi sijoittu kolmanneksi, Ruotsi neljänneksi. Enempää minun ei tarvinne perustella sitä millaista kakkaa sinä yrität täällä vääntää.

Ei ole mitään väliä mitä EHT:llä tapahtui, ei yhtään. Ruotsin joukkue on täysin eri, tehden kokonaisuuden vertailukelvottomaksi.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös