90-lukulaiset – uusi kultainen sukupolvi?

  • 246 219
  • 547
Räsänen tai Kotkansalo ei ole tietääkseni ollut yhdessäkään rankingissa ykköskierroksella toisin kuin Salo. Muutenkin Salon kohdalla puhutaan tällä hetkellä todennäköisesti kakkoskierroksen varauksesta, Räsäsen ja Kotkansalon kohdalla todennäköisesti 3-4 kierroksesta, joten vertauksesi oli melko outo. Olen itse ollut pääsääntöisesti melko kriittinen suomalaisten suhteen, joten kyse ei ole optimismista, vaan minun omasta näkemyksestäni.

Kotkansalo ainakin on ollut. Räsästäkin olen nähnyt sijoiteltavan 2. kierrokselle parhaimmillaan. Pointti olikin siinä, että tuollainen 2.-3. kierrokselle ennakoissa sijoitettu kaveri voi tulla ihan hyvin varatuksi ensimmäisellä kierroksella. Mielestäni väitteessäni ei ollut mitään outoa. Mutta sitäkin tärkeämpi pointtini oli se, että mielestäni ei voi sanoa, että meillä olisi varmuudella neljä puolustajaa ykköskierroksella. Voi hyvin ollakin, mutta ei mitenkään varmuudella. Minusta kyse on siis optimismista. Sinulla on oma näkemyksesi ja minulla omani ja siksipä tämä onkin keskustelupalsta, jossa kaikkien mielipiteet sallitaan.
 
lätkää

Jäsen
Ja puolustajia ei muka tule? Rasmus Ristolainen on jo nyt yksi NHL:ssä eniten pelaavista pelaajista ja mahdollisesti Norris-voittaja tulevaisuudessa. Olli Määtällä on ollut lukuisia loukkaantumisia ja vastoinkäymisiä häiritsemässä kehitystä, mutta siitä huolimatta hänestä on kehittynyt erittäin hyvä puolustava puolustaja. Esa Lindell nousi tällä kaudella joukkueensa kärkipakkien joukkoon. Vatanen on laadukas NHL-puolustaja. Julius Hongalla on ollut edessä paljon yksisuuntaisen sopimuksen omaavia puolustajia, mutta ensi kaudella hän pääsee vihdoin pelaamaan täyden kauden NHL:ssä. Markus Nutivaara on noussut parissa vuodessa vähän puskista ja nousi jo vakiopuolustajaksi joukkueessaan. Olli Juolevi on ikäluokkansa lupaavin puolustaja ja pelaa todennäköisesti jo ensi kaudella Canucksissa. Ensi kesänä varataan käytännössä varmasti neljä suomalaista puolustajaa ykköskierroksella, parhaassa mahdollisessa skenaariossa jopa kuusi. Viiden vuoden päästä Suomen pakisto tulee olemaan kovempi kuin se on koskaan ollut.
Luitko koko aiemmin viestini? Suomen pakisto ei ole viiden vuodenkaan päästä edes parhaimmissa skenaarioissa kovempi kuin koskaan. Siihen on vielä matkaa, ja rajusti. Katsoppa lista minkä kirjoitin Suomen takavuosien huippupakeista. Kukaan nykyisistä ei ole vielä tasolla mitä Numminen, timonen, salo, pitkänen, lumme, karalahti, lydman ja jopa bergkin joskus parhaimmillaan esittivät. Noh, valoa hieman pilkistää tunnelin päässä, kun on näitä uusia lupauksia pulpahdellut pakistoonkin. Skeptinen olen vielä tason riittävyydestä, mutta olen mielellään väärässä.
 
Barney

Jäsen
Kukaan nykyisistä ei ole vielä tasolla mitä Numminen, timonen, salo, pitkänen, lumme, karalahti, lydman ja jopa bergkin joskus parhaimmillaan esittivät.
Aika kultaa muistot ja sitä rataa.
 
Tornados

Jäsen
Räsänen tai Kotkansalo ei ole tietääkseni ollut yhdessäkään rankingissa ykköskierroksella toisin kuin Salo. Muutenkin Salon kohdalla puhutaan tällä hetkellä todennäköisesti kakkoskierroksen varauksesta, Räsäsen ja Kotkansalon kohdalla todennäköisesti 3-4 kierroksesta, joten vertauksesi oli melko outo. Olen itse ollut pääsääntöisesti melko kriittinen suomalaisten suhteen, joten kyse ei ole optimismista, vaan minun omasta näkemyksestäni.

Paljon rankingeja katsoneena voin todeta, että kaikki nuo ovat joissain rankingeissa olleet ykköskierrokselle sijoitettuja. Heiskanen ja Välimäki ovat nähdäkseni kuitenkin ainoat varmat ykköskierroksen varaukset. Vaakanainen ja Jokiharju ovat siinä rajoilla, Salo tai Räsänen olisivat jo suuria yllätyksiä.
 
Johnnie

Jäsen
Niinhän se monesti on, mutta suurin piirtein tuosta porukasta muodostui suomen paras pakisto ikinä. Muistatko itse edes, vai olitko niin pieni ettet muista?

En ole lainaamasi kirjoittaja, mutta onhan tuo nyt todella paksua väittää kirkkain silmin, että Karalahti, Lydman tai Berg olisi ollut primessään kovempi tekijä mitä Ristolainen nyt. Ristolainen on jo nyt joukkueensa selkeä ykköspakki ja organisaation franchise-pelaaja yhdessä Eichelin kanssa, mitä yksikään noista listaamistasi puolustajista ei koskaan ollut.

Muutenkin tuo koko väitteesi siitä, miten kova puolustus Suomella on parhaimmillaan ollut, on jokseenkin kyseenalainen. Annat tekstissäsi kuvan, että kaikki noista listaamistasi pelaajista ovat olleet samaan aikaan koviakin tekijöitä. Kuitenkin kun esimerkiksi Pitkänen veteli ensimmäisiä luistimenpiirtojaan taalakaukaloissa, oli Lumme jo lopettanut NHL-uransa sekä Karalahti pelasi IFK:ssa. Jos puhutaan vaikkapa vuosituhannen alusta, niin mainitsemistasi kavereista ainoastaan Numminen ja Timonen olivat tuolloin ykköskorin pakkeja, Berg, Karalahti, Salo ja Lydman olivat siinä kintaalla, että pystyikö heitä kutsumaan TOP-4 -pakeiksi omissa seurajoukkueissaan ja Lumpeen loiston päivistä oli enää pelkkä muisto jäljellä. Kun verrataan tuota aikaa viiden vuoden päähän, jaksan kovasti epäillä ettäkö tasoero olisi niin suuri mitä nyt koetat väittää. Vuonna 2022 Ristolainen on varmasti edelleen ykköskorin pakki, Vatanen, Määttä ja Lindell ovat luultavasti edelleen omien joukkueidensa TOP-4 -pakkeja, sekä on varsin perusteltua odottaa, että porukasta Nutivaara, Honka, Juolevi, Välimäki, Heiskanen, Vaakanainen ainakin yksi noussee ykköskorin pakiksi ja kaksi TOP-4 pakiksi. Unohtamatta tietenkään mahdollisesti puskista NHL-uran luovia kavereita.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Jääkiekkoilun sukupolvikapina? No tässä hieman tilastotietoa 00-luvun parhaista pakeista.
Ensin kaikki ottelut, maalit, syötöt, pisteet ja jäähyt. Sitten kaudet ja muut maininnat:

Teppo Numminen 1372 117 520 637 515 1988-09 3 all starspeliä, kapteeni, 7 kertaa 40p.
Kimmo Timonen 1108 117 454 571 654 1998-15, 5 all starspeliä, OK-tähdistö, 8 x 40 p
Sami Salo 878 99 240 339 286 1998-14
Janne Niinimaa 741 54 265 319 1996-07, 3x 40 p.
Joni Pitkänen 535 57 225 282 484 2003-13, 3x 40 p.
Toni Lydman 847 36 206 242 551, 2000-13,
Aki-Petteri Berg 606 15 70 85 374, 1998-06
Ossi Väänänen 479 13 55 68 482, 2000-09

Tässä mainittuna vain parhaimmisto 00-luvulta. Lumme kuului tosiaan jo edelliselle vuosikymmenelle. Entä millainen oli valintatilanne olympiavuonna 2005-06 pakeista?:

Kimmo Timonen NSH 80 13 42 55
Joni Pitkänen PHI 77 4 39 43
Sami Salo VAN 67 14 23 37
Teppo Numminen BUF 79 2 27 29
Petteri Nummelin 51 3 17 20
Toni Lydman BUF 67 2 17 19
Lasse Kukkonen CHI, PHI 74 5 9 14
Ossi Väänänen 74 2 6 8
Jussi Timonen PHI 14 0 4 4
Janne Niinimaa MTL 41 0 3 3

Tosiaan surkeaa oli. Oli vain 10 NHL-pakkia, plus Euroopassa täysin lahjattomat Karalahti, Niemi, Berg ja Nummelin (toki myös NHL-kokemusta omaavia) toivomassa parasta. Sääliksi kävi Erkkaa, kun taas Marjamäellä oli World Cupiin valittavissa todella timantinkova pakisto. Aika se todellakin kultaa tai tässä tapauksessa, hopeistaa muistot. Jos taas ajatellaan MM-valintoja, kaudella 2001-02 NHL:ssä kiekkoili 15 pakkia, mutta nykyäänhän niitä tuntuu suorastaan satavan MM-joukkueeseen...
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Se taisi olla edellisen sukupolven aikaan tuo Suomen hyökkäys ja sen kapeus mistä riitti aina eniten parranpärinää isoihin turnauksiin lähdettäessä.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Tosiaan surkeaa oli. Oli vain 10 NHL-pakkia, plus Euroopassa täysin lahjattomat Karalahti, Niemi, Berg ja Nummelin (toki myös NHL-kokemusta omaavia) toivomassa parasta. Sääliksi kävi Erkkaa, kun taas Marjamäellä oli World Cupiin valittavissa todella timantinkova pakisto. Aika se todellakin kultaa tai tässä tapauksessa, hopeistaa muistot. Jos taas ajatellaan MM-valintoja, kaudella 2001-02 NHL:ssä kiekkoili 15 pakkia, mutta nykyäänhän niitä tuntuu suorastaan satavan MM-joukkueeseen...
Mites toi World Cupin aikanen tilanne liittyy tähän mitenkää? Kukaan ei oo väittänyt, et vuonna 2016 pakisto oli parempaa kuin 2006. Sen sijaan on veikkailtu, että pakisto tulee olemaan parempi 2022+ kuin vuosina 1998-2008. Itse näen myös tulevaisuuden kirkkaana tässä suhteessa ja koen, että näillä nykyisillä pakeilla on potentiaalia olla kovempi pakisto kuin tuon edellisen kultaisen sukupolven edustajilla.

Edit: Onhan meillä toki nytkin 8 NHL:ssä tällä kaudella pelannutta pakkia (Ristolainen,Vatanen, Määttä, Nutivaara, Lindell, Jokipakka, Honka, Lindbohm), mutta tasoero tuon aikaiseen on vielä valtava. Toki noista ei ensikaudella välttämättä Jokipakka tai Lindbohm enää NHL:ssä pelaa.
 
Viimeksi muokattu:

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Muutenkin tuo koko väitteesi siitä, miten kova puolustus Suomella on parhaimmillaan ollut, on jokseenkin kyseenalainen. Annat tekstissäsi kuvan, että kaikki noista listaamistasi pelaajista ovat olleet samaan aikaan koviakin tekijöitä.

Kannattaisi Jalperinkin lukea viestiketjua. Tässäpä näyttää joku väittävän täsmälleen näin.

Tulevaisuudessa, kuten olen itsekin todennut, on mahdollisuus, että pakistomme on jälleen kovaa luokkaa. Löytyy sekä yv- ja av-osaamista, kiekollisia huipputaitoja, joka alueella kovia ja niitä välttämättömiä peruspakkeja. Numminen oli hyvä kaikessa, Pitkänen enempi kiekon kanssa ja Väänänen oli laadukas peruspakki jne.
 
Jos viittasit tuolla lainauksellasi siihen, että minä olisin väittänyt nykyisen puolustuskaluston kamppailevan 2000-luvun alun puolustuksen kanssa, niin missä ihmeessä minä olen näin väittänyt tai edes tuohon suuntaan viitannut? Koko tuo tekstinihän koskee nimimerkin @lätkää alkuperäistä väitettä, jossa kaveri oli sitä mieltä, että vielä viiden vuoden päästäkään Suomen puolustus ei tule olemaan lähimainkaan sitä mitä se on ollut 2000-luvun alussa. En ole missään vaiheessa maininnut sanallakaan, että nykyinen puolustus olisi millään tapaa vertailukelpoinen 2000-luvun parhaiden päivien tilanteeseen. Melkoisia tulkintoja saat kyllä vetää, jos niin tuon lainaamasi pätkän perusteella päättelet.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Kannattaisi Jalperinkin lukea viestiketjua. Tässäpä näyttää joku väittävän täsmälleen näin.

Tulevaisuudessa, kuten olen itsekin todennut, on mahdollisuus, että pakistomme on jälleen kovaa luokkaa. Löytyy sekä yv- ja av-osaamista, kiekollisia huipputaitoja, joka alueella kovia ja niitä välttämättömiä peruspakkeja. Numminen oli hyvä kaikessa, Pitkänen enempi kiekon kanssa ja Väänänen oli laadukas peruspakki jne.
Mie kyllä tulkitsen ton, että siinä väitetään, että Suomen pakisto, ei ole ollut parhaimillaan niin kova kuin nimimerkki @lätkää on väittänyt. Siinä ei väitetä, etteikö silloinen pakisto olisi ollut huomattavasti parempi kuin nykyinen. Lainaamasi viesti oli vastine näille kahdelle viestille:
Luitko koko aiemmin viestini? Suomen pakisto ei ole viiden vuodenkaan päästä edes parhaimmissa skenaarioissa kovempi kuin koskaan. Siihen on vielä matkaa, ja rajusti. Katsoppa lista minkä kirjoitin Suomen takavuosien huippupakeista. Kukaan nykyisistä ei ole vielä tasolla mitä Numminen, timonen, salo, pitkänen, lumme, karalahti, lydman ja jopa bergkin joskus parhaimmillaan esittivät. Noh, valoa hieman pilkistää tunnelin päässä, kun on näitä uusia lupauksia pulpahdellut pakistoonkin. Skeptinen olen vielä tason riittävyydestä, mutta olen mielellään väärässä.

Niinhän se monesti on, mutta suurin piirtein tuosta porukasta muodostui suomen paras pakisto ikinä. Muistatko itse edes, vai olitko niin pieni ettet muista?

Tummennukset omia. Mielestäni tuo väite mitä Johnnie tuossa sanoo Ristolaisesta, on ihan paikkansa pitävä.

En ole lainaamasi kirjoittaja, mutta onhan tuo nyt todella paksua väittää kirkkain silmin, että Karalahti, Lydman tai Berg olisi ollut primessään kovempi tekijä mitä Ristolainen nyt. Ristolainen on jo nyt joukkueensa selkeä ykköspakki ja organisaation franchise-pelaaja yhdessä Eichelin kanssa, mitä yksikään noista listaamistasi puolustajista ei koskaan ollut.

Ja tässä ilmeisesti tuo lainaamasi kohta jonka tulkitset, että @Johnnie väittää tämän hetkisen pakiston olevan parempi kuin silloinen... en itse näe ainakaan mitään viittausta siihen suuntaan.
Muutenkin tuo koko väitteesi siitä, miten kova puolustus Suomella on parhaimmillaan ollut, on jokseenkin kyseenalainen. Annat tekstissäsi kuvan, että kaikki noista listaamistasi pelaajista ovat olleet samaan aikaan koviakin tekijöitä. ------
Kun verrataan tuota aikaa viiden vuoden päähän, jaksan kovasti epäillä ettäkö tasoero olisi niin suuri mitä nyt koetat väittää.
 
Johnnie

Jäsen
^ @jalperi kiteytti varsin ansiokkaasti ajatuksenjuoksuni. Selvennetään nyt väärinkäsitysten välttämiseksi vielä sen verran, että nousin takajaloilleni sen takia, että ensimmäinen lainaamani kirjoittama lähes romantisoi Suomen 2000-luvun alun puolustuskalustoa olemalla sitä mieltä, että se olisi ollut jotenkin erityisen kova. Tähän siis sisältyi myös se, että kirjoittaja antoi ymmärtää, että esim. Lumpeella olisi ollut parhaat päivänsä samaan aikaan Kimen tai Nummisen kanssa. Minun mielestäni taas Suomen puolustus ei ole ollut missään vaiheessa erityisen kova vrt. vaikka nykyiseen Ruotsin alakertaan. Tällä hetkellä toki Suomen puolustuskalusto on toki jo surkuhupaisa. Mutta jos edes puolet nykyisistä lupauksista saavuttaa potentiaalinsa ja nykyiset NHL-pakit pitävät tasonsa, niin jo sillä ollaan mielestäni jo hyvin lähellä samaa tasoa, mitä oltiin 2000-luvulla.
 
lätkää

Jäsen
En ole lainaamasi kirjoittaja, mutta onhan tuo nyt todella paksua väittää kirkkain silmin, että Karalahti, Lydman tai Berg olisi ollut primessään kovempi tekijä mitä Ristolainen nyt. Ristolainen on jo nyt joukkueensa selkeä ykköspakki ja organisaation franchise-pelaaja yhdessä Eichelin kanssa, mitä yksikään noista listaamistasi puolustajista ei koskaan ollut.

Ainakin Lydman ja Berg (karalahti oli virheheitto, väänänen ois ollut oikein) parhaimmillaan parempia puolustamaan kuin mitä Ristolainen on vielä tällä hetkellä. Hänellä on suuria vahvuuksia, mutta myös heikkouksia. Hänestä voi tulla ja mahdollista onkin että tulee myös omassa päässä parempi, kuin nämä.

Muutenkin tuo koko väitteesi siitä, miten kova puolustus Suomella on parhaimmillaan ollut, on jokseenkin kyseenalainen. Annat tekstissäsi kuvan, että kaikki noista listaamistasi pelaajista ovat olleet samaan aikaan koviakin tekijöitä. Kuitenkin kun esimerkiksi Pitkänen veteli ensimmäisiä luistimenpiirtojaan taalakaukaloissa, oli Lumme jo lopettanut NHL-uransa sekä Karalahti pelasi IFK:ssa. Jos puhutaan vaikkapa vuosituhannen alusta, niin mainitsemistasi kavereista ainoastaan Numminen ja Timonen olivat tuolloin ykköskorin pakkeja, Berg, Karalahti, Salo ja Lydman olivat siinä kintaalla, että pystyikö heitä kutsumaan TOP-4 -pakeiksi omissa seurajoukkueissaan ja Lumpeen loiston päivistä oli enää pelkkä muisto jäljellä.

Mutta tuo porukka +väänänen, minkä joku tarkoilla tilastoilla täydensi, muodosti kolme kovinta pakistoa eli salt lake -02, WC-04 ja torino -06. Vaikea sanoa mitkä noista olivat kaksi parasta tai edes paras, mutta tuossa ajassa oli kolmet suuret kisat joissa Suomella äärimmäisen kovat pakistot, ihan maailman tasoonkin nähden. Mutta toisaalta mitä väliä niillä enää on.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tuolla kun jossain ketjussa ylistettiin Suomen puolustusta joskus männävuosina, niin on kyllä kiva seurata minkälainen materiaali näistä 90-lukulaisista kasvaa tulevina vuosina. Ristolainen, Määttä, Vatanen, Lindell, Honka, Juolevi, Heiskanen, Välimäki on tällä hetkellä niitä jätkiä joista best-on-best turnauksien puolustus tullaan kokoamaan. Lisäksi soppaan on vielä heittää likipitäen toinen kahdeksikko puolustajia alkaen Vaakanaisesta jotka ovat kolkuttelemassa samoihin turnauksiin.

Kaikilla noista ne parhaat vuodet lähtökohtaisesti pitäisi olla vielä vuosien päässä.
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Niinhän se monesti on, mutta suurin piirtein tuosta porukasta muodostui suomen paras pakisto ikinä. Muistatko itse edes, vai olitko niin pieni ettet muista?
Jos mittarina pidetään statusta NHL-joukkueissa niin ainakin aika lähelle kaikkien aikojen parasta pakistoa johonkin aikaan pääsee 80-luvun alun pakisto

Ruotsalainen-Rautakallio
Eloranta-Levo
Siltanen-Virta
Blomqvist

Tuossa on useampi joukkueensa silloinen ykköspakki ja muutkin ison roolin pakkeja. Ja NHL-joukkueitakin oli vain 21 silloin.

Edit: Tuosta voi katsella suomalaispuolustajien parhaita NHL-kausia ja vertailla vähän mihin aikoihin oli mitäkin tasoa: http://www.eliteprospects.com/leagu...m=&teamname=&nation=2&nationname=Finland&age=
 
Viimeksi muokattu:

lätkää

Jäsen
Hahaa, taisin noihin aikoihin itse olla vielä olemattomissa! Tiedän kyllä, että näitä suuruuksia löytyy vuosikymmenten takaa. Eikä 90-luvunkaan nhl-pakistot huonoja olleet. Nämä on vaan päässyt unohtumaan.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tähän ketjuun sopinee sanoa sitä, että kyllähän tuolla 90-lukuisten joukossa Sebastian Aho loistaa sellaisena pelaajana, että minulta alkavat loppua ylistävät sanat kesken. Hän on se uusi sakukoivu, jota maajoukkue tulee tarvitsemaan mukaansa seuraavan noin 15 vuoden aikana lähes kipeämmin kuin yhtäkään toista pelaajaa (Koivu on se pelaaja, johon Ahoa voi verrata). Ahosta on pakko tulevaisuudessa tehdä maajoukkueen kapteeni, ja nimenomaan sellainen pysyväiskapteeni jolla on automaattisesti C rinnassa aina kun on mukana.. en kerta kaikkiaan näe mitään muuta mahdollisuutta, kukaan ei ole siihen rooliin sopivampi

Leijonat tarvitsevat menestyäkseen vahvaa johtajuutta myös/nimenomaan pelaajiston keskuudessa, se on nähty kautta vuosikymmenten. On se siis äärimmäisen arvokasta, että tällaisia Ahon kaltaisia pelaajia syntyy edes kerran vuosikymmenessä..
 
Knap

Minä nään kyllä Mikael Granlundin vielä parempana. Tulee ihan aina mukaan, tänä keväänäkin oli ainut Wildin äijistä joks mietti, mutta sitten oli loukkaantuminen esteenä. Eli olisi tullut sopimuksettamona muuten. Hieno mies kyllä on Mikke.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Minä nään kyllä Mikael Granlundin vielä parempana. Tulee ihan aina mukaan, tänä keväänäkin oli ainut Wildin äijistä joks mietti, mutta sitten oli loukkaantuminen esteenä. Eli olisi tullut sopimuksettamona muuten. Hieno mies kyllä on Mikke.

Molemmat ovat kyllä huippuäijiä sekä pelillisesti että asenteeltaan. Väittäisin silti edellisen kirjoittajan mukaisesti, että Aho tulee olemaan se Suomen pitkäaikainen vakikapteeni. Jotenkin hänessä on mielestäni vielä ripaus enemmän asennetta kuin Mikkessä.

Toki Mikke on paljon kokeneempi, joten jos kokemusta kuitenkin halutaan, niin saattaa kyllä Mikke hyvinkin olla Ahoa ennen kapteenina. Mahtavia pelaajia kyllä molemmat!
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Sami Nikukin sai sitten sopimuksen lätäkön toiselle puolelle. Aika pitkä matka taitaa vielä olla NHL-puolustajaksi mutta onhan kaikki mahdollista.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Sitten on lupaavalla stay-at-home pakilla Oliver Felixonilla imusolmuke syöpä(Iltalehti) 18-vuotiaalla suomalaisella kiekkolupauksella syöpä

Felixonin tuoreita kuulumisia:

19-vuotias suomalainen kiekkolupaus taistelee syöpää vastaan: "Mietin, että miksi juuri minä"

Edit: positiiviselta tilanne vaikuttaa, toivotaan että noin menee:
---
- Isoisä kuoli syöpään, mutta sen lääkärit ovat tehneet selväksi, että itsellä ei ole lähellekään yhtä vakava tilanne. Mitään pysyvää vaikutusta ei pitäisi olla - ainakaan kun hoitoja ei nyt jouduta koventamaan.
----
Felixsonin joukkue, QMJHL-liigan Saint John Sea Dogs, pelaa pudotuspelejä ja jahtaa laadukkaalla kokoonpanolla jättipottia.

- Vähän on perseestä katsoa pelejä täältä, mutta tämä pitää nyt vain hoitaa, Felixson toteaa.

- Koutsi sanoi, että se on nyt kuusi kuukautta tätä, mutta sillä saa 60 vuotta elämää takaisin.

Jatkaako Felixson Sea Dogsissa vielä viimeisen junnukautensa, vai palaako hän HIFK:hon? Sillä ei ole juurikaan merkitystä tässä hetkessä - mutta joka tapauksessa Felixson aikoo hypätä askiin jo ensi kaudella.

- Kun hoidot loppuvat, voi alkaa kuntouttaa, hän linjaa.

- En tiedä, voiko ihan päivämäärää miettiä, mutta siinä joulun jälkeen toivoisin olevani takaisin peleissä.
 
Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Heitetään tämä toiseen ketjuun väsäämäni tilasto tännekin, jossa sillä tulee olemaan todennäköisesti vähän pidempi elämänkaari. Tätähän voisi päivitellä vaikka vuosittain.
---

Tässä vähän eri vuosina syntyneiden suomalaisten ottelumääriä/tehopisteitä NHL:ssä. Ottelut vs. pisteet eivät ole siinä mielessä vertailukelpoisia, koska maalivahtien pelimäärät sotkevat tilastoja. Päätin kuitenkin laskea kaikki yhteen, jotta näkisi kokonaismäärät otteluiden suhteen (eli ns. NHL-kokemuksen).

Tilasto kertoo karulla tavalla miten vuosina 1985-1989 (+1990) syntyneiden pelaajien ottelu- ja pistemäärät ovat romahtaneet. Seuraava viiden vuoden jakso on mennyt jo ohi sekä ottelumäärissä että pisteissä, vaikka useimpien ura on vasta alkupuolella. Mielenkiinnolla jäämme odottelemaan milloin 1995-1999 syntyneiden pelaajien ottelumäärät ja tehot porhaltavat molempien edellisten jaksojen ohi.

1960: Kurri, Ruotsalainen, Jalonen (1734 ottelua / 1757pistettä)
1961: Blomqvist, Melametsä, Seppä, Lehto (289 / 62)
1962: Skriko, Summanen, Grönstrand, Jalo, Takko, Kyllönen (1031 / 522)
1963: Virta, Järvenpää, Jutila, Saarinen (377 / 169)
1964: Ruuttu, Siren, Helminen (1028 / 573)
YHT: 20 pelaajaa (4459 / 3083)

1965: Tikkanen, Mäkelä, Järvi, Haanpää, Torkki, Myllys (1519 / 896)
1966: Lumme, Kekäläinen (1040 / 481)
1967: - (0 / 0)
1968: Numminen, Ojanen (1693 / 681)
1969: K.Nurminen, Varis (70 / 8)
YHT: 12 pelaajaa (4322 / 2066)

1970: Selänne, Laukkanen, Törmänen (1908 / 1593)
1971: Alatalo, Viitakoski, Jantunen (178 / 52)
1972: Ylönen, Eloranta, Nummelin, Tuomainen, Ma.Kiprusoff, Varvio, Virta (895 / 263)
1973: Lehtinen, S. Kapanen, Laaksonen, Peltonen, Kultanen, Norrena, Haakana (2786 / 1302)
1974: S.Koivu, Salo, Pirjetä, Lind, Hentunen, S.Helenius, Koivisto, Grönman, (2534 / 1268)
YHT: 28 pelaajaa (8301 / 4478)

1975: K.Timonen, Niinimaa, J.Ruutu, Aalto, Karalahti, Hyvönen, P.Nurminen, Markkanen, Hurme (3172 / 1103)
1976: Mi. Kiprusoff, Luoma, Järventie (627 / 11)
1977: Lydman, Nieminen, Berg, Kallio, Pirnes, Toskala, Pärssinen, A-J.Niemi, Elomo, Pettinen (2373 / 526)
1978: O.Jokinen, N.Kapanen, Bäckström, M.Lehtonen (2056 / 884)
1979: Hagman, Santala, Dahlman, Noronen (926 / 313)
YHT: 30 pelaajaa (9154 / 2837)

1980: Miettinen, Väänänen, Hahl, Niittymäki, Jokela (1345 / 314)
1981: Kukkonen, Salmelainen, Rita, Pyörälä, Pikkarainen, Niskala (368 / 65)
1982: Koistinen, Rinne, Immonen, Pihlman, J.Pesonen, Malmivaara (594 / 32)
1983: M.Koivu, J.Jokinen, T.Ruutu, Pitkänen, Leino, K.Lehtonen, A.Niemi, J.Timonen, Mäki (4095 / 1862)
1984: Filppula, Bergenheim, Lepistö, Salmela, Petrell, Pihlström, Kontiola, Toivonen, Heikkinen (1739 / 654)
YHT: 35 pelaajaa (8141 / 2927)

1985: Tarkki, Marjamäki (2 / 0)
1986: Korpikoski, Nokelainen, Rämö, Wirtanen, Tukonen (952 / 227)
1987: Lehterä, Komarov, Joensuu, T.Rask, Laakso, Rynnäs, Osala, M.Lehtonen, Lindgren (683 / 180)
1988: Kemppainen, Koskinen, H.Pesonen, R.Helenius (53 / 5)
1989: Raanta (64 / 1)
YHT: 21 pelaajaa (1754 / 413)

1990: Hartikainen, J.Rask, Keränen (55 / 14)
1991: Vatanen, Haula, Jokipakka, Pakarinen, Ortio, Rissanen, Nättinen (621 / 201)
1992: Mi.Granlund, Donskoi, Pulkkinen, Gibson, Aittokallio (392 / 188)
1993: Ma.Granlund, Salomäki, Armia, Lindbohm, Hännikäinen (245 / 55)
1994: Ristolainen, Määttä, Teräväinen, Korpisalo, Lindell (509 / 166)
YHT: 25 pelaajaa (1822 / 624)

1995: Barkov, Saros (192 / 119)
1996: Rantanen, K.Kapanen (18 / 0)
YHT: 4 pelaajaa (210 / 119)

Tässä päivitys ennen viime NHL-kautta tehtyyn tilastoon. Ensi kaudella 95-99 ikäluokka menee pisteissä jo ohi 85-89 ikäluokasta.

1960: Kurri, Ruotsalainen, Jalonen (1734 ottelua / 1757pistettä)
1961: Blomqvist, Melametsä, Seppä, Lehto (289 / 62)
1962: Skriko, Summanen, Grönstrand, Jalo, Takko, Kyllönen (1031 / 522)
1963: Virta, Järvenpää, Jutila, Saarinen (377 / 169)
1964: Ruuttu, Siren, Helminen (1028 / 573)
YHT: 20 pelaajaa (4459 / 3083)

1965: Tikkanen, Mäkelä, Järvi, Haanpää, Torkki, Myllys (1519 / 896)
1966: Lumme, Kekäläinen (1040 / 481)
1967: - (0 / 0)
1968: Numminen, Ojanen (1693 / 681)
1969: K.Nurminen, Varis (70 / 8)
YHT: 12 pelaajaa (4322 / 2066)

1970: Selänne, Laukkanen, Törmänen (1908 / 1593)
1971: Alatalo, Viitakoski, Jantunen (178 / 52)
1972: Ylönen, Eloranta, Nummelin, Tuomainen, Ma.Kiprusoff, Varvio, Virta (895 / 263)
1973: Lehtinen, S. Kapanen, Laaksonen, Peltonen, Kultanen, Norrena, Haakana (2786 / 1302)
1974: S.Koivu, Salo, Pirjetä, Lind, Hentunen, S.Helenius, Koivisto, Grönman, (2534 / 1268)
YHT: 28 pelaajaa (8301 / 4478)

1975: K.Timonen, Niinimaa, J.Ruutu, Aalto, Karalahti, Hyvönen, P.Nurminen, Markkanen, Hurme (3172 / 1103)
1976: Mi. Kiprusoff, Luoma, Järventie (627 / 11)
1977: Lydman, Nieminen, Berg, Kallio, Pirnes, Toskala, Pärssinen, A-J.Niemi, Elomo, Pettinen (2373 / 526)
1978: O.Jokinen, N.Kapanen, Bäckström, M.Lehtonen (2056 / 884)
1979: Hagman, Santala, Dahlman, Noronen (926 / 313)
YHT: 30 pelaajaa (9154 / 2837)

1980: Miettinen, Väänänen, Hahl, Niittymäki, Jokela (1345 / 314)
1981: Kukkonen, Salmelainen, Rita, Pyörälä, Pikkarainen, Niskala (368 / 65)
1982: Koistinen, Rinne, Immonen, Pihlman, J.Pesonen, Malmivaara (594 / 32)
1983: M.Koivu, J.Jokinen, T.Ruutu, Pitkänen, Leino, K.Lehtonen, A.Niemi, J.Timonen, Mäki (4340 / 1949)
1984: Filppula, Bergenheim, Lepistö, Salmela, Petrell, Pihlström, Kontiola, Toivonen, Heikkinen (1818 / 696)
YHT: 35 pelaajaa (8465 / 3056)

1985: Tarkki, Marjamäki (2 / 0)
1986: Korpikoski, Nokelainen, Rämö, Wirtanen, Tukonen (1021 / 247)
1987: Lehterä, Komarov, Joensuu, T.Rask, Laakso, Rynnäs, Osala, M.Lehtonen, Lindgren (894 / 236)
1988: Kemppainen, Koskinen, H.Pesonen, R.Helenius (53 / 5)
1989: Raanta (94 / 2)
YHT: 21 pelaajaa (2064 / 490)

1990: Hartikainen, J.Rask, Keränen (55 / 14)
1991: Vatanen, Haula, Jokipakka, Pakarinen, Ortio, Rissanen, Nättinen (819 / 257)
1992: Mi.Granlund, Donskoi, Pulkkinen, Gibson, Aittokallio (547 / 276)
1993: Ma.Granlund, Salomäki, Armia, Lindbohm, Hännikäinen, Kossila (394 / 108)
1994: Ristolainen, Määttä, Teräväinen, Lindell, Nutivaara, Korpisalo (877 / 285)
YHT: 25 pelaajaa (2692 / 940)

1995: Barkov, Lehkonen, Honka, Saros (363 / 205)
1996: Rantanen, K.Kapanen (101 / 39)
1997: Aho (82 / 49)
1998: Laine, Puljujärvi (101 / 72)
YHT: 4 pelaajaa (647 / 365)
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Suomen ihannekokoonpano vuonna 2006

Kiprusoff
Niittymäki
Lehtonen

Timonen - Numminen
Pitkänen - Salo
Niinimaa - Lydman
Väänänen

(Berg, Nummelin, Kukkonen, Lepistö, Karalahti, Koistinen...)

Lehtinen - S.Koivu - Selänne
J.Jokinen - O.Jokinen - S.Kapanen
Peltonen - N.Kapanen - Hagman
Nieminen - M.Koivu - J.Ruutu
Laaksonen

(Bergenheim, Rita, T.Ruutu, Miettinen, Filppula, Hentunen, Kallio...)

-------------------------------------------

Suomen mutuilua oleva ihannekokoonpano vuonna 2022

Saros
Rask
Luukkonen

Ristolainen - Määttä
Honka - Heiskanen
Lindell - Juolevi
Vatanen

(Välimäki, Vaakanainen, Nutivaara, Kokkonen, Jokiharju...)

Laine - Barkov - Rantanen
Lehkonen - Aho - Puljujärvi
Armia - Mi.Granlund - Ma.Granlund
Kapanen - Haula - Hännikäinen
Teräväinen

(Salomäki, Pakarinen, Donskoi, *M.Koivu, *Filppula, *Komarov, Saarela, Borgström, Kuokkanen, Vesalainen, Ikonen, L.Aaltonen, Tolvanen, Hintz...)

* = Kunnossa ollessaan ja vielä pelatessaan todennäköisesti mahtuisivat edelleen mukaan joukkueeseen.

Aikahan sen näyttää miten käy, mutta ilahduttaa tällä hetkellä varsinkin tämä syvyys, jonkalaista ei kyllä ole ennen Suomella ollut. Suomi oli kuitenkin Sakun ja Teemun kulta-aikoina hyvin vahvasti riippuvainen muutamasta pelaajasta, mutta nyt näyttää siltä että tulevaisuudessa on hieman enemmän varaa mahdollisiin poissaoloihin, eikä joukkue niin paljoa siitä vielä kärsi.

Että vähintään yhtä hyvää voidaan tässä vaiheessa ennustaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös