Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

  • 948 254
  • 8 185

Byvajet

Jäsen
Nyt varmaan joku tästä suuttuu, mutta sanonpa silti, että tässä on kyse myös pariutumisesta ja ennenkaikkea naisten pariutumispreferensseistä.

Paljonhan tuo pillu teettää, tietoisesti ja tiedostamattomasti. Ihmisen eläimellisyys onkin yksi teema, jonka kaiken kulttuuristaminen peittää. Sillä kuitenkin lienee erittäin merkittävä vaikutus jokapäiväiseen käytökseemme ja asenteisiimme.

Miettikääpä tilannetta, että Suomeen tulvisi siroja, sieviä ja nuoria aasialaisneitoja samaan tapaan kuin nyt tunkee karvaisempaa sorttia. Siinä ilossa monen maahanmuuttokriitikon kiihkein leimu sulaisi. Ei siis pidä ihmetellä, miksi juuri naiset ovat leimallisesti maahanmuuttomyönteisiä. Aines on heille mieluista.

Aviisi | Värillä väliä: "On kaunista kuljettaa omaa valkoista kättään mustalla iholla" - Aviisi
 
Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos käytät tuollaista listaa perusteena väitteellesi, mies on Suomessa keskimäärin naista heikommassa asemassa, oletan, että tiedät mistä puhut. Kun puhutaan esimerkiksi asunnottomuudesta, puhutaan pienestä joukosta ihmisiä (n. 8000), joista yli puolet asuu pääkaupunkiseudulla. Liittyykö ongelma jotenkin näiden ihmisten sukupuoleen? Saako yksinäinen nainen helpommin tuetun vuokraasunnon kuin mies? Käsittääkseni sukupuolella ei tässä kohtaa ole merkitystä. Kaipaisin näihin listoihin hieman taustaa, muutenhan kyse on tyypillisestä ääripääkeskustelusta, jossa esitellään omalle agendalle sopivia tilastoja.

Marraskuu on ainakin miesten ongelmien kuukausi, viiksiä kasvatetaan ja eturauhassyövästä puhutaan.

Movemberille iso peukku!

Ensinnäkin, minä olen tässä keskusteluketjussa tänään maininnut, etten tykkää käsitellä asioita tuosta "kumpi on heikommassa asemassa"-näkökulmasta. Asiat ovat huomattavasti monisyisempiä kuin noin yksioikoinen ajattelu. Asioista voidaan keskustella eri näkökulmista ja erilaisilla painotuksilla ja jos katsotaan asunnottomuutta sukupuolinäkökulmasta, on kiistaton fakta, että keskimäärin miehellä on isompi todennäköisyys joutua asunnottomaksi kuin naisella. Vastaavasti voidaan sanoa, että keskimäärin nainen ei yhtä helpolla pääse pörssiyhtiön hallitukseen kuin mies. Vastaavasti naisten osallisuudesta pörssiyhtiöissä voidaan esittää kysymys, että onko se sukupuolesta johtuvaa? Kyseenalaistatko myös naisten kokemien ongelmien kohdalla sukupuoleen liittyvän perustelun? Toki usein on ratkaisukeskeisempää keskustella asioista muusta kuin sukupuolinäkökulmasta, mutta se ei oikeastaan ole tässä keskustelussa oleellista. Tämä on tasa-arvoa koskeva keskustelu ja silloin miehen ja naisen välinen tasa-arvo Suomessa on aivan keskeinen osa sitä.

Mitä sinä käytät perusteena väitteellesi "Laasasen lista on valkoisen miehen uhriutumista"? Jos heität tuollaisen väitteen, oletan, että tiedät, mistä puhut.

Huh huh, mitä tekstiä linkin takana olevan jutun naiset latelevat suomalaisista miehistä. Tästä jutusta ei ole noussut isompaa haloota mediassa. Ihan oikeasti, minkälainen paskamyrsky nousisikaan, mikäli tehtäisiin lehtijuttu, jossa suomalaiset miehet puhuisivat samanlaiseen tyyliin suomalaisista naisista?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
..-Mitä sinä käytät perusteena väitteellesi "Laasasen lista on valkoisen miehen uhriutumista"? Jos heität tuollaisen väitteen, oletan, että tiedät, mistä puhut...

Mainituista asioista sukupuoleen liittyviä asioita ovat asevelvollisuus ja miehen asema huoltajuuskiistoissa. Muiden kohdalla sukupuolen merkitys on kyseenalainen ja ongelmien ratkaisemiseen käytetty aika ja raha on varmasti verrannollinen naisten vastaaviin.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Huh huh, mitä tekstiä linkin takana olevan jutun naiset latelevat suomalaisista miehistä. Tästä jutusta ei ole noussut isompaa haloota mediassa. Ihan oikeasti, minkälainen paskamyrsky nousisikaan, mikäli tehtäisiin lehtijuttu, jossa suomalaiset miehet puhuisivat samanlaiseen tyyliin suomalaisista naisista?
Noiden naisten sinänsä rasististen, mutta toisaalta yksityishenkilöinä annettujen lausuntojen sijaan minua kummastuttaa enemmän haastatellun tutkija Jonna Roosin kommentti. Hänen mukaansahan "Valkoinen mies on pyrkinyt suojelemaan valkoista naista monin eri tavoin muun muassa lakien avulla. Esimerkiksi Yhdysvalloissa oli kielletty avioliitot afrikkalaisen miehen ja valkoisen naisen välillä vuoteen 1967 asti.". Tuon perusteellahan voisi kuvitella, että tuollainen lainsäädäntö koski koko maata ja että ne lait olivat nimenomaan estämässä valkoisten naisten ja mustien miesten avioliittoja. Tietääkseni korkeimman oikeuden päätös vuonna 1967 kumosi nuo lait (tai teknisesti kai esti niiden toimeenpanon) vain siinä vähemmistössä osavaltioita, missä tuollaisia lakeja enää edes oli, ja toisaalta nuo lait eivät käsittääkseni ottaneet kantaa sukupuoliin, vaan tavoitteena oli estää "rotujen sekoittuminen" kauttaaltaan (toki rotujen määritelmät ja miten laki niitä koski vaihtelivat osin osavaltioittain).
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Luulen, että tuossa linkatussa artikkelissa on tarkoituksellisesti hieman provosoitu suomalaisia valkoisia miehiä. Monesti myös suomalainen mies alleviivaa sitä kuinka inhottavia otuksia kaikki maahanmuuttajamiehet ovat. Taikka kuinka suomalaiset naiset ovat ärsyttäviä ja ylimielisiä lankkuperseitä. Tässä lyötiin samoilla aseilla vastapalloon. Se ei ainakaan minulta ole mitenkään pois jos joku viihtyy enemmän tumman, keltaisen tai vihreän miehen kanssa. Vastaavasti edellä mainituista ryhmistä löytyy naisia joiden ensisijainen kiinnostus on valkoisissa miehissä. Onkin hieman hassua loukkaantua siitä, mutta ei suinkaan kiellettyä.
 
No jaa, harvoin törmää artikkeliin, jossa suomalainen mies haukkuu suomalaista naista, varsinkaan noin vahvalla tekstillä. Aihehan on tietyllä tavalla erittäin tabu. Eihän tässä kyse olekaan mistään väristä, minullekin se on yksi ja sama, mutta tuo tekstihän oli silkkaa lyttäystä ja haluttu aiheuttaa pahaa mieltä. "Siitäs saitte". Minusta tuossa tekstissä ei edes ollut kyse pelkästään suomalaisen miehen haukkumisesta, mietin vain miten julmasti tuo on yleisesti kirjoitettu, yleistetty ja otettu yksi silmätikku. Melko surullista.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Jos käytät tuollaista listaa perusteena väitteellesi, mies on Suomessa keskimäärin naista heikommassa asemassa, oletan, että tiedät mistä puhut. Kun puhutaan esimerkiksi asunnottomuudesta, puhutaan pienestä joukosta ihmisiä (n. 8000), joista yli puolet asuu pääkaupunkiseudulla. Liittyykö ongelma jotenkin näiden ihmisten sukupuoleen? Saako yksinäinen nainen helpommin tuetun vuokraasunnon kuin mies? Käsittääkseni sukupuolella ei tässä kohtaa ole merkitystä.
Tilastojen perusteella asunnottomia oli vuoden 2014 joulukuussa 7107 kpl.

Miehiä tuosta porukasta oli 76,8 prosentia, ja yömaja-asukeista 95% on miehiä.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Minusta tuossa tekstissä ei edes ollut kyse pelkästään suomalaisen miehen haukkumisesta, mietin vain miten julmasti tuo on yleisesti kirjoitettu, yleistetty ja otettu yksi silmätikku.
Typerä kirjoitus, mutta arvelen että tarkoitus oli provosoida ja saada keskustelua aikaan. Siinä mielessä siis osuu maaliinsa.
 
Byvajet

Jäsen
Typerä kirjoitus, mutta arvelen että tarkoitus oli provosoida ja saada keskustelua aikaan. Siinä mielessä siis osuu maaliinsa.

Voi olla, mutta jos provosoijana olisi ollut persu ja maalina musta rotu, niin jutun kommenttikenttä näyttäisi erilaiselta. Suvaitsevaisuusideologiaan kuuluu triggeröityä tietyistä aiheista ja asetelmista. Kun musta mies esitetään kiihottavana ja valkoinen mies ällöttävänä, triggeröitymisen aihetta ei ole, koska sorto ei määrity suvaitsevaisille ilmiön vaan osapuolten mukaan. Se on juuri sitä feminististä subjektiivista kokemusta, jossa tosiasioiden merkitys suhteessa koettuun on pieni.
 
Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No jaa, harvoin törmää artikkeliin, jossa suomalainen mies haukkuu suomalaista naista, varsinkaan noin vahvalla tekstillä. Aihehan on tietyllä tavalla erittäin tabu. Eihän tässä kyse olekaan mistään väristä, minullekin se on yksi ja sama, mutta tuo tekstihän oli silkkaa lyttäystä ja haluttu aiheuttaa pahaa mieltä. "Siitäs saitte".

Tämähän tässä on oleellista. Käytännössä sellaista juttua, jossa suomalainen mies puhuisi suomalaisista naisista vastaavaan sävyn, ei voisi tehdä ilman aivan hirvittävää paskamyrskyä ja lehden päätoimittajan uran loppumisia ym.

Toki tällaiset yksittäiset lehtijutut ovat vain jäävuoren huippuja, joista pitäisi olla välittämättä.

Mainituista asioista sukupuoleen liittyviä asioita ovat asevelvollisuus ja miehen asema huoltajuuskiistoissa. Muiden kohdalla sukupuolen merkitys on kyseenalainen ja ongelmien ratkaisemiseen käytetty aika ja raha on varmasti verrannollinen naisten vastaaviin.

Kuten aiemmin todettua, sukupuolen merkitys johonkin ihmisryhmän kokemaan ongelmaan voidaan kyseenalaistaa, mutta silloin se pitää tehdä myös naisten kokemien ongelmien kohdalla. Tällä hetkellä feministit hallitsevat julkista keskustelua tasa-arvo- ja sukupuoliasioista. Niin kauan kuin naisten ongelmia käsitellään julkisesti ensisijaisesti sukupuoleen liittyvinä ongelmina, pitää näin voida tehdä myös miesten kokemien ongelmien kohdalla ilman että se leimataan valkoisen miehen uhriutumiseksi.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Voi olla, mutta jos provosoijana olisi ollut persu ja maalina musta rotu, niin jutun kommenttikenttä näyttäisi erilaiselta. Suvaitsevaisuusideologiaan kuuluu triggeröityä tietyistä aiheista ja asetelmista. Kun musta mies esitetään kiihottavana ja valkoinen mies ällöttävänä, triggeröitymisen aihetta ei ole, koska sorto ei määrity suvaitsevaisille ilmiön vaan osapuolten mukaan. Se on juuri sitä feminististä subjektiivista kokemusta, jossa tosiasioiden merkitys suhteessa koettuun on pieni.

Ystäväpiirissä on muutamia suhteita joissa osapuolet ovat eri värisiä. Valkoisen miehen on helppo saada hyväksyntä suhteellensa. Valkoisen naisen ja tumman miehen kohdalla asia ei ole yhtä yksinkertainen. Olen todistanut avointa halveksintaa näitä naisia kohtaan suomalaisten miesten taholta kun kysymys on valkoisen naisen ja tumman miehen suhteesta, mutta en päinvastoin. Poikkeavatko havaintosi minun havainnoista?
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Tämähän tässä on oleellista. Käytännössä sellaista juttua, jossa suomalainen mies puhuisi suomalaisista naisista vastaavaan sävyn, ei voisi tehdä ilman aivan hirvittävää paskamyrskyä ja lehden päätoimittajan uran loppumisia ym.
Onko ongelma siis se, että ko. ilmiöstä on kirjoitettu lehtijuttu? Tältäkin palstalta saa naisasiaketjusta lukea ihan säännöllisesti, miten suomalaiset naiset on perseestä ja Aasiassa/Etelä-Euroopassa/missä vaan on asiat niin hurjasti paremmin. Kyseessä on täsmälleen sama ilmiö päinvastaisena. Tampereen ylioppilaslehti ei vain vielä ole ehtinyt heistä tehdä juttua. Postimyyntivaimoista varmasti on kirjoitettu ilman päätoimittajan uran loppumisia, mutta toki se ei yksi yteen vertaudu.

Olen sitä mieltä, että esimerkiksi TosiFanin argumentti uhriutuvista heteromiehistä on tasa-arvokontekstissa yleensä naurettava, mutta tähän se kyllä sopii. Noi "kuvitelkaa jos tollainen juttu tehtäis miehen näkökulmasta!!"-huutelut eivät ole mitään muuta kuin käänteistä feminismiä ja ihan yhtä ärsyttävää. Jos joku Turun ylioppilaslehti huomenna kirjoittaisi jutun afrikkalaisia deittailevista jurvalaismiehistä, niin kyllä siitä feministit pahastuisivat ja iltapaskat saisivat ehkä yhden someraivo-otsikon, mutta siinä se. Hesari tai mikään muu itseään kunnioittava julkaisu ei tuollaisia provosoivia artikkeleita edes julkaisisi.Kummastakaan näkökulmasta.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Kuten aiemmin todettua, sukupuolen merkitys johonkin ihmisryhmän kokemaan ongelmaan voidaan kyseenalaistaa, mutta silloin se pitää tehdä myös naisten kokemien ongelmien kohdalla. Tällä hetkellä feministit hallitsevat julkista keskustelua tasa-arvo- ja sukupuoliasioista. Niin kauan kuin naisten ongelmia käsitellään julkisesti ensisijaisesti sukupuoleen liittyvinä ongelmina, pitää näin voida tehdä myös miesten kokemien ongelmien kohdalla ilman että se leimataan valkoisen miehen uhriutumiseksi.

Totta kai feministit hallitsevat tasa-arvokeskustelua, koska se on heidän juttunsa. Miehet voivat nostaa esille sellaisia tasa-arvo asioita, jotka heitä vaivaavat. Valitettavasti nykyinen keskustelu on sitä, että kun feministit julistavat asiaansa, miehet tosiaan uhriutuvat. Tällöin kirjoitetaan listoja ja esitetään perustelemattomia väitteitä. Esimerkiksi sinun väitteesi, että tilastojen mukaan suomalainen mies olisi keskimäärin heikommassa asemassa, tuskin pitää paikkansa. Jos halutaan nostaa miesten ongelmia esiin, se pitäisi tehdä feministien lausunnoista riippumatta ja faktapohjalta.
 
Minkä takia tasa-arvokeskustelun tulisi olla vain feministien juttu? Laasasen listassa on perusteltu asiat ihan riittävällä tasolla. Sen sijaan sinun heittosi "tilastojen mukaan suomalainen mies olisi keskimäärin heikommassa asemassa, tuskin pitää paikkansa" on kokonaan vailla perusteluja. Argumentoi sitten jonkun muun väitteen puolesta, jos olet tuosta väitteestä eri mieltä. Edelleen pitää kyllä mainita, että minä olen tässäkin keskusteluketjussa pyrkinyt pysymään asialinjalla ja koettanut käsitellä myös naisten kokemia ongelmia kiihkottomasti. Ja olen myös maininnut, etten haluaisi käydä keskustelua siitä näkökulmasta, että kummalla valtavirran sukupuolista on isommat ongelmat, koska asiat ovat huomattavasti monimutkaisempia. Sinä kuitenkin nyt luot koko ajan sellaista mielikuvaa, että minä olisin nyt hurjasti ollut nimenomaan tuota väitettä esiintuomassa, niin argumentoi eri suuntaan sitten jos se väite on mielestäsi kokonaan väärä.

Lisäksi on kyllä pakko mainita, että tapasi käydä keskustelua täällä foorumilla lyhyiden, provosoivien one-linereiden kautta ei pidemmän päälle johda mihinkään. Hiukan nyt pitää ihmetellä sitäkin, että kommentoit vain minun viesteihini, liekö jotain aiempien keskustelujen aiheuttamaa kaunaa. Muistuttaisin, että jos haluat käydä kanssani yksityiskeskustelua, sinulla on minun nimeni ja puhelinnumeroni edelleen tiedossa. Tarjosin jo aiemmin kannattajatoimintakeskustelun yhteydessä sinulle mahdollisuutta soittaa minulle ja keskustella asioista reilusti, mutta silloin jätit sen väliin. Miten on nyt?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Lisäksi on kyllä pakko mainita, että tapasi käydä keskustelua täällä foorumilla lyhyiden, provosoivien one-linereiden kautta ei pidemmän päälle johda mihinkään. Hiukan nyt pitää ihmetellä sitäkin, että kommentoit vain minun viesteihini, liekö jotain aiempien keskustelujen aiheuttamaa kaunaa. Muistuttaisin, että jos haluat käydä kanssani yksityiskeskustelua, sinulla on minun nimeni ja puhelinnumeroni edelleen tiedossa. Tarjosin jo aiemmin kannattajatoimintakeskustelun yhteydessä sinulle mahdollisuutta soittaa minulle ja keskustella asioista reilusti, mutta silloin jätit sen väliin. Miten on nyt?

Käsittääkseni olen tässä keskustelussa perustellut väitteeni kohtuu hyvin. En jaksa perehtyä aiheeseen kovin syvällisesti, koska minusta suomalaisten valkoisten miesten asema on niin hyvä, ettei heidän kannattaisi lähteä vänkäämään feministien kanssa. Pidän tätä uhriutumisena, tämä on puhtaasti minun mielipiteeni. Jos joku mies kokee syrjintää sukupuolen takia, hänen pitää nostaa asia esille. Näin on toiminut entinen jääkiekkoilija Mikael Jämsänen.

Mikael Jämsänen ei ole saanut tavata tytärtään kuuteen vuoteen: ”Rakkauttani lapseen ei voi viedä minulta pois” | Me Naiset

Tämä on asia, joka pitäisi muuttaa, tässä miestä syrjitään sukupuolensa takia.

Ja olen vastannut sinulle, koska sinä olet minulle vastannut ja näin on syntynyt meidän välinen keskustelu.
 
heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Ystäväpiirissä on muutamia suhteita joissa osapuolet ovat eri värisiä. Valkoisen miehen on helppo saada hyväksyntä suhteellensa. Valkoisen naisen ja tumman miehen kohdalla asia ei ole yhtä yksinkertainen. Olen todistanut avointa halveksintaa näitä naisia kohtaan suomalaisten miesten taholta kun kysymys on valkoisen naisen ja tumman miehen suhteesta, mutta en päinvastoin. Poikkeavatko havaintosi minun havainnoista?

Suomalainen keski-ikäinen mies ja thaimaalainen nuori vaimo - helppo saada hyväksyntää? En usko.

Omien kokemusten mukaan lähes kaikkiin "eri väristen" - avioliittoihin suhtaudutaan epäluuloisesti, varsinkin vanhemmat ikäluokat tekevät niin. Kaikkien epäluuloisempia tummaihoisempia miehiä kohtaan taitavat olla vanhat (eläkeikäiset) naiset. Tiedän parikin tapausta, joissa äiti on katkaissut välinsä tyttäreensä, kun tämä on alkanut seurustella afrikkalaissyntyisen miehen kanssa. Eli minusta tämä on myös sukupolvikysymys, eikä vain sukupuolikysymys.
 
Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Ystäväpiirissä on muutamia suhteita joissa osapuolet ovat eri värisiä. Valkoisen miehen on helppo saada hyväksyntä suhteellensa. Valkoisen naisen ja tumman miehen kohdalla asia ei ole yhtä yksinkertainen. Olen todistanut avointa halveksintaa näitä naisia kohtaan suomalaisten miesten taholta kun kysymys on valkoisen naisen ja tumman miehen suhteesta, mutta en päinvastoin. Poikkeavatko havaintosi minun havainnoista?

Oman kokemuksen mukaan molemmat saa paskaa niskaan. Ainoa ero että kun kyseessä on värillinen mies niin paskaa lappaa miehet ja toisinpän naiset. Pienessä Itä-Suomalaisessa kaupungissa myös erittäin paha on venäläinen nainen ja suomalainen mies.. Naiset kuitenkin oman näkemykseni mukaan huomattavasti ilkeämpiä ulkomaalaiselle kumppanille.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Feministejä ei tasa-arvo kiinnosta vähimmissäkään määrin.
Juuri näin. Feminismi ja tasa-arvo samassa lauseessa särähtää korvaan aina yhtä pahasti nykyään.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
En jaksa perehtyä aiheeseen kovin syvällisesti, koska minusta suomalaisten valkoisten miesten asema on niin hyvä, ettei heidän kannattaisi lähteä vänkäämään feministien kanssa. Pidän tätä uhriutumisena, tämä on puhtaasti minun mielipiteeni.
Onko mielestäsi valkoisen naisen asema Suomessa niin huono, että he saavat valittaa ongelmistaan ilman, että sitä pidetään uhriutumisena?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onko mielestäsi valkoisen naisen asema Suomessa niin huono, että he saavat valittaa ongelmistaan ilman, että sitä pidetään uhriutumisena?

Feministit etsivät usein ongelmia paikoista, joissa niitä ei todellisuudessa ole. Paljon puhutaan täysin epärelevanteista aiheista, nypitään asioita ja etsitään väkisin ongelmia. Joten kyllä, usein kyse on uhriutumisesta.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Feministit etsivät usein ongelmia paikoista, joissa niitä ei todellisuudessa ole. Paljon puhutaan täysin epärelevanteista aiheista, nypitään asioita ja etsitään väkisin ongelmia. Joten kyllä, usein kyse on uhriutumisesta.
Eikö siis ole epätasa-arvoa, että uhriutuminen liitetään juuri miehiin, kun he valittavat oman sukupuolensa ongelmista? Itse en usko, että yhteiskunta harrastaa kummempaa sukupuolisyrjintää (asevelvollisuuden lisäksi). Mutta sukupuoli tarjoaa molemmille osapuolille haasteita riippuen siitä mitä yksilöllisesti päättävät tavoitella. Tästä seuraa luontaisesti marmatusta, ja se tulisi olla yhtä hyväksyttyä molempien sukupuolien suhteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös