Maastohiihtokausi 2015–2016

  • 112 265
  • 839
Tässä yhteydessä kyse on yksittäisestä mielipiteestä, minun mielipiteestäni ja jos se sinusta kuulostaa "oudolta kritiikiltä" niin minulle jokseenkin sama, mielenkiintoni lajia kohtaan ei sillä nouse.

Keskellä tätä Johaugin ylivoimaaa ja hypeä tämmöinen pieni sivuhuomio - Östberg on vain reilu 100 pistettä Johaugia jäljessä kokonaiscupissa ja itse asiassa Östberg keräsi tästä Norjan mc-kiertueesta enemmän pisteitä kuin Johaug, koska oli myös Sprintissä 2. siinä missä Johaug ei saanut ollenkaan pisteitä.

Johaug sanoi medialle, että hänen tavoitteensa tälle kaudelle oli voittaa rukatripla, Tour De Ski ja Holmenkollen. Nämä hän on jo voittanut ja tiedä häntä kun tavoitteet ovat saavutettu, tuleeko nyt pieni taantuma? Johaug on jo urallaan voittanut mc:n, mutta Östberg ei. Tämä kausi voi olla ainoa tilaisuus Östbergille voittaa mc, nyt kun vielä Björgen on poissa. Kaiken kukkuraksi kalenterissa ei ole enään yhtään Östbergille heikompia 30km matkoja. Edessä on vielä kauden päättävä Tour De Canada, joka on urheilijoille henkisesti todella raskas tour ja jossa jaetaan rutkasti mc-pisteitä. Toisin kuin Tour De Skillä, Tour De Canadassa on Östberhille sopivia peräti 3 sprinttiä.

Se on ihan selvää, että Östberg tulee vetämään kauden loppuun hampaat irvessä ja vaikka käsipaketissa. Tulee olemaan verinen taistelu mc kokonaisvoitosta.
 
tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Tämä kausi voi olla ainoa tilaisuus Östbergille voittaa mc, nyt kun vielä Björgen on poissa.
Näin voi toki olla, että Östbergin ura jää tähdenlennoksi, mutta hän on 25-vuotias ja samalla Björgeniä kymmenen vuotta nuorempi. Vaikka Björgen palaisikin huippukunnossa, niin vuodet alkavat väkisinkin verottaa jossain vaiheessa. Kun taas iän puolesta Östbergin parhaat vuodet ovat vasta tulossa.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Viime vuoden lopulla puhuttiin siitä että sekaviesti olisi tulossa maastohiihtoon. No nyt norjalaismedioissa(itse Walter Hofer on kommentoinut asiaa) on puhuttu todellisesta hiihtopommista, joka olisi yhdistetyn kilpailu maastohiihtäjien ja mäkihyppääjien voimin.

Idea on seuraava. Jokaisella maajoukkueella olisi yksi nainen ja yksi mies hyppäämässä mäkeä ja yksi nainen ja yksi mies hiihtoladulla. Eli mäkihyppääjät hoitavat ensin hommansa ja sitten lähdettäisiin Gundersen-menetelmän avulla hiihtoladulle.

Mitähän tästäkin nyt pitäisi ajatella? Ymmärrän, että FIS yrittää kosiskella saksalaista TV-yleisöä, joka tunnetusti ymmärtää mäkihypyn päälle, muttei maastohiihdon päälle. Toisaalta ilmassa on uhka, että "spesialistien yhdistetty" raivaa tiensä arvokisoihin, jolloin mäkimiehillä sekä maastohiihtäjillä sukupuoleen katsomatta olisi mahdollisuus kisata peräti kolmessa joukkuekisassa, mikä on ehdottomasti liikaa.

http://www.aftenposten.no/100Sport/...il-ha-Northug-pa-lag-med-Gangnes-687098_1.snd
Linkki Aftenpostenin sivuille norjankieliseen uutiseen "spesialistien yhdistetystä".
 
Ihan mielenkiintoista voisi olla tuo yhdistetty mäkihyppy ja hiihto, vaikka naisten mäkihyppy on aika tuntematon laji. Ja hyppääkö miehet sitten HS100 mäestä kun naiset ei isommista kai hyppää kisoissa. Ja jos hyppäisivät niin varmaan osa jäisi ihan kumpuun.
 
Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Viime vuoden lopulla puhuttiin siitä että sekaviesti olisi tulossa maastohiihtoon. No nyt norjalaismedioissa(itse Walter Hofer on kommentoinut asiaa) on puhuttu todellisesta hiihtopommista, joka olisi yhdistetyn kilpailu maastohiihtäjien ja mäkihyppääjien voimin.

Idea on seuraava. Jokaisella maajoukkueella olisi yksi nainen ja yksi mies hyppäämässä mäkeä ja yksi nainen ja yksi mies hiihtoladulla. Eli mäkihyppääjät hoitavat ensin hommansa ja sitten lähdettäisiin Gundersen-menetelmän avulla hiihtoladulle.

Mitähän tästäkin nyt pitäisi ajatella? Ymmärrän, että FIS yrittää kosiskella saksalaista TV-yleisöä, joka tunnetusti ymmärtää mäkihypyn päälle, muttei maastohiihdon päälle. Toisaalta ilmassa on uhka, että "spesialistien yhdistetty" raivaa tiensä arvokisoihin, jolloin mäkimiehillä sekä maastohiihtäjillä sukupuoleen katsomatta olisi mahdollisuus kisata peräti kolmessa joukkuekisassa, mikä on ehdottomasti liikaa.

http://www.aftenposten.no/100Sport/...il-ha-Northug-pa-lag-med-Gangnes-687098_1.snd
Linkki Aftenpostenin sivuille norjankieliseen uutiseen "spesialistien yhdistetystä".

Ei sovi mitenkään tuollainen keinotekoinen lajien yhdistäminen. Kyseessä on niin erilaiset urheilumuodot, ettei niissä vaadita urheilijoilta mitään yhteisiä ominaisuuksia. Sama kuin yhdistettäis taitoluistelu ja jääkiekko; molemmissa kun on luistimet jalassa. Ei urheilijat tunne olevansa samassa joukkueessa, jos heillä on täysin toisenlaiset vaatimukset fyysisesti. Taito ja fysiikka voidaan yhdistää, jos se vaaditaan urheilijalta samassa yhdessä lajissa, vaikkapa uimahyppy ja uinti, ensin sata vapaata, hyppy laudalta ja sitten sata perhosta jne. Hiton älytön tuokin...
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Näiden tylsien asetelmien psyykkinen vetovoima perustuu odotukseen niiden murtumisesta. Mikä menee ylös, tulee myös alas. Northug on osoittaunut tavan kuolevaiseksi, niin tulee käymään myös Johaugille.

Varmasti juu myös Johaug tullaan jossain vaiheessa lyömään, Björgen nyt ainakin tulee palattuaan luultavasti tarjoamaan kovan vastuksen ja Östberg on tällä kaudella noussut jo kohtuulliseksi haastajaksi, vaikka sunnuntaina ottikin 30 km kisassa takkiin vajaa 4 minuuttia kun ei uskaltautunut lähteä Johaugin matkaan (varmaan fiksua, sillä tuskin tuossa vauhdissa olisi kukaan kestänyt mukana). Vaikka Johaug jossain vaiheessa lyödään niin silti tuskin Therese tulee osoittautumaan tavalliseksi kuolevaiseksi, kun kyseessä on aika poikkeusyksilö mm hapenottokykyä mitatessa. En usko kuitenkaan että Johaug olisi ihan hetkeen vielä putoamassa maailman kärjestä kun ikää on vasta 27 (täyttää kesällä 28), halutessaan Theresellä on jäljellä useita vuosia huipulla.

Maailmancupin voitosta Johaug joutuu silti taistelemaan varsin kovaa Östbergin kanssa kun Ingvild napsii tasaisen kovia sijoituksia sprintissä ja näyttää olevan myös normaalimatkoilla Theresen kovimpia haastajia.

Tämä kausi voi olla ainoa tilaisuus Östbergille voittaa mc, nyt kun vielä Björgen on poissa.

Östberg on profiililtaan hyvin samanlainen kuin Marit Björgen, eli pärjää niin sprintissä kuin myös normaalimatkoilla ja ikä ei ainakaan ole ongelma joten kyllä Östbergillä on kaikki mahdollisuudet nousta kestomenestyjäksi mc:ssa. Se on totta että Johaug tuskin on hetkeen väistymässä ja en epäile etteikö Björgen palaisi huippuiskussa. Sen lisäksi arvokisat nostaa lisää varmasti myös muiden panostusta joten tämä kausi on varmasti hyvä paikka ottaa se uran ensimmäinen mc-voitto mutta tuskin tämä ainoaksi mahdollisuudeksi Östbergille jää jos kehitys on yhtään samanlaista kuin tällä kaudellla on ollut.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...ja en epäile etteikö Björgen palaisi huippuiskussa...

Björgen on kyllä uskomaton tyyppi, sikäli mikäli palaa heti huipulle, johon kyllä (valitettavasti) itsekin uskon.

Jotenkin sitä ajattelisi, että kun ikää on jo mittarissa, niin aikkusaaristen tekeminen on se todennäköisempi vaihtoehto, eli ei osata lopettaa ajoissa, vaan jatketaan jämäsijoilla ja pahimmassa tapauksessa viedään jopa kotikisoissa viestipaikka joltain nuoremmalta hiihtäjältä.
 
Kuluva kausi on ollut mieshiihdon kaikkien aikojen menestykkäin. Peräti 17 eri suomalaista mieshiihtäjää on päässyt mc pisteille. Vertailun vuoksi karpaasien kulta-aikaan, 8 eri suomalaista pääsi mc-pisteille ja nekin taisivat tulla hieman kyseenalaisin keinoin.

Silmääni on pistänyt myös Martti Jylhän parantuneet kestävyysominaisuudet. Näin ollen Martti Jylhä on varteenotettava ankkuri viestissä.

Martti Jylhä on kerännyt vapaan sprinteissä yhteensä 123p ja on sijoittunut keskimäärin sijalle 9,5 siinä missä esim. P.Northugilla on vain 72p ja on sijoittunut keskimäärin sijalle 16,33.

Sami Jauhojärvellä on ongelmia One Way suksmerkin kanssa, joka ei ole samaa tasoa isojen merkkien kanssa, mutta siitä huolimatta Sami Jauhojärvi on ollut raudanluja viestihiihtäjä ja siihen kun lisätään huippukuntoiset Iivo Niskanen ja Matti Heikkinen - Martti Jylhä lyö P.Northigin viimeisellä osuudella.
 
Pekkis

Jäsen
Björgen on kyllä uskomaton tyyppi, sikäli mikäli palaa heti huipulle, johon kyllä (valitettavasti) itsekin uskon.

On kyllä uskomaton, muttei ole aina ollut. Kyröhän tätä on usein hämmästellyt, mutta muistin virkistämiseksi pientä kertausta Björgenin urakehityksestä. Vuodelta 2000 poiminto junioreiden MM 5 km V : 2. Manninen +0.19.4...37. Björgen +2.20.5....58. Kowalcwyk +2.59.9,
Lahti MM 2001 10 km P : 1. Skari......24. Björgen +2.18, Salt Lake City 2002 15 km V : 1. Belmondo.....50. Björgen +7.13, 30 km P : 1. Paruzzi....14. Björgen +6.05, Val di Fiemme 2003 15 km P : 1. Skari....24. Björgen +2.26.

Vuosi 2004 on mielenkiintoinen. Kevään viimeisillä lumilla 13.3. hiihdettiin Italian Pragelatossa maailmancupin 15 km vapaalla, kisan voitti Valbusa ja Björgen hävisi 3.40 ollen kisan 26. Tässä ei mitään ihmeellistä, mutta tästä kun mentiin kahdeksan kuukautta eteenpäin, niin Jällivaaran maailmancupissa 10 km perinteisen kisan voitti Marit Björgen, Norge. Sprintissä oli toki tullut jo menestystä, mutta tasonnosto on tässä välissä huikea.
 
Viimeksi muokattu:

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Kuluva kausi on ollut mieshiihdon kaikkien aikojen menestykkäin. Peräti 17 eri suomalaista mieshiihtäjää on päässyt mc pisteille. ...
Martti Jylhä on kerännyt vapaan sprinteissä yhteensä 123p ja on sijoittunut keskimäärin sijalle 9,5 siinä missä esim. P.Northugilla on vain 72p ja on sijoittunut keskimäärin sijalle 16,33.
...
Joo, mahtaa Norttia vituttaa... matkalla pankkiin ja vilkaistessaan mitalikokoelmaansa. Ihan turhaan kaikki tuo, kun vapaan sprinttikään ei tällä kaudella suju - on yhden suomalaisenkin takana, prkl!

Siinä vaiheessa, kun suomalainen mieshiihtäjä on ennakkosuosikkina palkintopallille edes jollakin tyylillä ja matkalla MC:ssa tai peräti arvokisoissa, voidaan varovasti puhua mieshiihdon eteenpäinmenosta - nyt istutaan kyllä aika syvällä edelleen. Toki, taso nuorissa on kieltämättä noussut, mutta sieltä "+muut"-sijoilta on vielä pirun pitkä matka kärkeen tai edes sen tuntumaan.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Toki, taso nuorissa on kieltämättä noussut, mutta sieltä "+muut"-sijoilta on vielä pirun pitkä matka kärkeen tai edes sen tuntumaan.

Juurihan tuossa edellä esitettiin, miten muutamassa kuukaudessa kurotaan minuuttien etumatka muihin ja painellaan sutjakkaasti vieläpä ohikin.

Ja tämä kaikki dopingvapaan norjalaisen esittämänä. Luulisi meidän likaisemman pelin maan edustajilla olevan jopa vielä joutuisampaa ja vaivattomampaa moisen kehitysharppauksen ottaminen.

*joku hassu hymiö*
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ilkka Herola sijoittui hienosti neljänneksi yhdistetyn maailmancupissa Trondheimissa. Eroa kolmanneksi sijoittuneeseen Norjan Jörgen Graabakiin jäi vain reilut kolme sekuntia eli kauaksi ei kauden toinen podiumpaikka jäänyt. Kärkikaksikko oli tuttu eli Eric Frenzel voitti ja Akito Watabe oli toinen.

Hyvältä näyttää Herolan kehitys. Ainoat selkeät heikkoudet ovat epätasaisuus mäkiosuudella(jokin tekniikkavirhe kiusaa Ikeä) ja hiihto-osuuden viimeiset sadat metrit, joissa hän tyypillisesti häviää vähän kaikille.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Suomen sprinttijoukkue veti tänään kautta aikain ensimmäisen videostriiminsä, jossa puhutaan tietenkin hiihdosta. Raportoin tästä tänne, koska tuossa striimissä kerrottiin mielenkiintoinen huhu hiihdon ensi kauden TV-kuvioista:

Maastohiihto saattaa palata jo ensi kaudeksi Yleisradion kanaville Maikkarin maksukanavilta! Tämä siis Suomen hiihtomaajoukkueen hiihtäjien suusta kuultuna, joten pakko tuolla huhulla on jotain totuuspohjaakin oltava. Jos näin oikeasti tapahtuu, niin se toisi todella tärkeää näkyvyyttä suomalaiselle maastohiihdolle.

Kovaksi alkaa Ylen kattaus muodostua; vaikkapa U20-lätkät, EHT, ampumahiihto, eliittikisat ja UCL ovat jo nyt Ylen "tallissa", ja siihen päälle vielä mahdollisesti maastohiihto niin kovasti kritisoimallani Yle-verolla on ihan kivasti vastinettakin.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Maastohiihto saattaa palata jo ensi kaudeksi Yleisradion kanaville Maikkarin maksukanavilta! Tämä siis Suomen hiihtomaajoukkueen hiihtäjien suusta kuultuna, joten pakko tuolla huhulla on jotain totuuspohjaakin oltava. Jos näin oikeasti tapahtuu, niin se toisi todella tärkeää näkyvyyttä suomalaiselle maastohiihdolle.

Jees, toivotaan todella että tapahtuu. Huono puoli meikäläisen suhteen olisi se, että nyt on voinut HIFK:n pelejä katsoa aika mukavasti. Jos hiihtoa alkaa taas nähdä telkkarista, voi olla vaikeuksia valita. Kaikkea ei ehdi.

Lätkästä siis maksan, mutta hiihdosta en ole valmis sitä tekemään. Syyt maikkari ja Norja.
 
Media voivottelee tänään suomalaisten huonoa päivää.

Anne Kyllönen oli tänään 13., kun Holmenkollenilla 3. Kyllönen jäi tänään Johaugille 43s., kun Kollenilla 4.16m. 30km kisaksi muutettuna - 43s * 3 = 129 - minuutteiksi muutettuna 2.09m

4.15m vs 2.09m

Eli Anne Kyllönen hiihti tänään huomattaasti paremmin kuin Holmenkollenilla. Itse asiassa noin 2x paremmin kuin Holmenkollenilla. Vapaan kisat taitavat olla vain huomattaasti kovempitasoisia kuin perinteisen kisat. Itse asiassa tämä oli Anne Kyllösen yksi uran parhaista vapaan 10km kisoista ellei jopa se paras.
 
Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Mitä nyt tapahtui? Koska tapahtuu ensimmäinenn venäläiskäry miesten hiihdossa tänä vuona.

Norjalaisia ei voi puhtaana voittaa...
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Mielenkiintoinen miesten 15km yhteislähdöllä Falunissa. Sergei Ustjugov otti uransa ensimmäisen distanssimatkavoiton, mutta päivän hahmo oli Italian De Fabiani, joka hiihti hänelle heikommalla vapaalla hiihtotavalla kakkoseksi. Sundby paikkasi eilisen työtapaturman olemalla kolmas. Matti Heikkinen yritti kaikkensa, loppu oli kuitenkin hivenen liikaa Heikkiselle, sijoitus yhdeksäs.

Minustakin tuntuu oudolta tämä kritiikki, että maastohiihto on tylsää, koska norskit dominoivat. Esimerkiksi pikajuoksussa Jamaika on dominoinut viime vuosina jopa vahvemmin kuin Norja maastohiihdossa, mutta siitä huolimatta juuri mistään en ole kuullut samankaltaista juttua siitä, ettei lajia viitsi enää seurata yhden maan ylivoiman takia.
Pikajuoksulla ja hiihdolla on toisaalta sellainen ero, että pikajuoksukilpailut(pl. 4x400) ovat lyhyempikestoisia kuin yksikään hiihtokilpailu. Ainakaan minua ei tylsistytä yhtään katsoa noin 20 sekunnin kestoista 200 metrin kilpailua, vaikka jamaikalaiset tai jenkit putsaisivat pöydän täysin. Sen sijaan joku yli 20 minuutin(väliaikalähdöllä kilpailu olisi vielä pidempi) kestoinen vapaan kymppi yhteislähdöllä, jossa ainoa kysymysmerkki on se että kuinka monta podiumpaikka norskit vievät, on ihan toinen juttu.
 
Miksi nimenomaan Kyllönen hiihti paremmin kuin Holmenkollenilla, eikä Johaug huonommin kuin Holmenkollenilla?

Johaugin aika nyt Falunissa oli todella kova 23.28. Taitaa olla muuten rataennätys. Vertailun vuoksi vaikeissa olosuhteissa viime vuonna MM-kisoissa Kallan voittoaika oli 25.08. Sen sijaan Kollenilla Johaug valitteli, että ei vetänyt edes täysiä ja voimia jäi varastoon.
 
MC:n kokonaistilanteessa myös Krista Pärmäkoski ohitti Stina Nilssonin, joka jäi tänään 10km kisassa pisteiden ulkopuollelle, ja on nyt sijalla 5. Kallakaan ei ole kaukana, joten 4. sija on myös haarukassa. Takaa tulee kuitenkin vielä höyryjunan lailla niin Niskanen, Haga, Jacobsen, Ingermardotter, Nilsson, Kyllönen ja jopa Diggins.
 
tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Eli Anne Kyllönen hiihti tänään huomattaasti paremmin kuin Holmenkollenilla. Itse asiassa noin 2x paremmin kuin Holmenkollenilla.
Tällä logiikalla kaikki paitsi Johaug hiihtivät tänään paremmin kuin Holmenkollenilla. Myös Östberg hiihti 2x paremmin kuin Holmenkollenilla, huolimatta siitä että Holmenkollenilla oli toinen ja tänään jossain kymmenen huonommalla puolella (korjaus: paremmalla puolella eli 9.)

Ei tuo nyt mikään floppi ollut, mutta tämän kauden tasoon nähden heikohko kisa suomalaisnaisilta. No Kyllöseltä ja Roposelta perushyvä suoritus, mutta Pärmäkoski lievä pettymys, Mononen ja Niskanen sitten taisivat olla liki kauden heikoimmilla sijoituksilla.

edit. En tiedä kuinka kova hiihtofani olet, mutta jos kerran hiihtoa seuraat, luulisi sinun huomanneen että erot kärkeen Holmenkollenilla versus tänään johtuu siitä, että Holmenkollenilla muut jäivät passailemaan ja antoivat Johaugin mennä, kun tänään muut yrittivät alussa lähteä peesiin, ja kun erot venähtivät kovassa vauhdissa, niin kaikkien oli pakko antaa mennä säilyttääkseen asemansa.
 
Nimen oman näin.

Olen sen verran hiihtoa seurannut, että olen noteeranut sen, että nyt arvokisattomana vuonna tasoero on ollut poikkeuksellisen suuri verrattuna muihin kausiin erityisesti olympiavuoteen verrattuna. Johaug on ylivoiminen ei sen takia, että hän olisi mitenkään merkittävästi mennyt eteenpäin, vaan sen takia, että muut ovat tippuneet kelkasta. Nyt tässä Falunin 10km kisassa tämä pikkaisen muuttui tai palautui siihen entiseen ja muut ovat saaneet enemmän vauhtia.

Tossa katsoin kyllä tämä oli Anne Kyllösen paras 10km vapaan kisa kansainvälissä karkeloissa, mitä hän on ikinä hiihtänyt. Edellinen kerta oli edellinen Nove Mesto, jossa hän jäi minuutin Johaugulle, nyt vain 43s. Kyllönen on nousu kunnossa ja voi nousta jopa 4. mc:ssa ja juottaa hiihtoasiantuntija Jari Isometsälle karvasta kalkkia, joka ei pitänyt Kyllöstä minään.
 
Uskomatonta, kun miesten kisoissa palkintopallisijoituksista vain 1/6 meni Norjaan. Yleensä se toisin päin.
Kohta varmaan tulee Lahti2001 -tyylinen tiedotustilaisuus, jossa sponsorien logot on peitetty ja joku pj tai tj puhuu, että pyydämme anteeksi Norjan kansalle aiheuttamaamme katastrofaalimaisen suurta...
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
edit. En tiedä kuinka kova hiihtofani olet, mutta jos kerran hiihtoa seuraat, luulisi sinun huomanneen että erot kärkeen Holmenkollenilla versus tänään johtuu siitä, että Holmenkollenilla muut jäivät passailemaan ja antoivat Johaugin mennä, kun tänään muut yrittivät alussa lähteä peesiin, ja kun erot venähtivät kovassa vauhdissa, niin kaikkien oli pakko antaa mennä säilyttääkseen asemansa.

Itse veikkaisin tilanteen muuttuneen eniten sen suhteen minkälaisesta matkasta oli kyse, Kollenilla hiihdettiin 30 km eikä kukaan naisista halunnut siellä riskeerata omaa kisaansa lähtemällä Johaugin matkaan, katkeaminen 30 km hiihdossa aikasessa vaiheessa tekee loppumatkasta tuskien taipaleen ja sitä tuskaa joutuu mahdollisesti kestämään pitkään. 10 km hiihdossa löytyi porukkaa joka uskalsi lähteä mukaan Johaugin rynkytykseen ja Weng melkein jopa kesti siinä mukanakin, Ötsberg ja Kalla sen sijaan maksoi tuosta Johaugin matkaan lähteämisellä katkeamisella. Väitän siis että kyse oli rohkeudesta ja siitä ajatusleikistä millaiseksi oma hiihto mahdollisen katkeamisen jälkeen muodostuu 10 km vs 30 km. Yhteislähdöt ja peesihyöty on aina jossain määrin hankala tilanne Johaugille jolla ei vain ole varsinaisesti kirikykyä, joten Theresen on aina pakko pyrkiä tappamaan muut vauhdillaan ja rytminvaihdoilla ylämäkiin. Saa nähdä pystyykö Therese ohittamaan Maarit Jorgenin ennätyksen yhden kauden voitoissa mc:ssa, nyt kasassa on 14 mc-voittoa ja Björgenin ennätys on 17 mc-voittoa kauden aikana. Östbergin eilinen katkeaminen ja hyytyminen sijalle 9 antoi Johaugille hieman mc:n kokonaiskisan voitosta taisteluun kaulaa.
 
Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Uskomatonta, kun miesten kisoissa palkintopallisijoituksista vain 1/6 meni Norjaan. Yleensä se toisin päin.
Kohta varmaan tulee Lahti2001 -tyylinen tiedotustilaisuus, jossa sponsorien logot on peitetty ja joku pj tai tj puhuu, että pyydämme anteeksi Norjan kansalle aiheuttamaamme katastrofaalimaisen suurta...

Onhan se lähestulkoon mahdotonta, että puhdas urheilija voittaisi norjalaisia hiihdossa. Käryjä on tulossa...
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Latvia vs Ranska
  • 1.88
  • 4.10
  • 3.35
Tanska vs Kanada
  • 15.00
  • 10.00
  • 1.10
Itävalta vs Sveitsi
  • 15.00
  • 11.00
  • 1.09
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös