Playoffs 2014 Välierät: Kärpät – SaiPa

  • 136 992
  • 559
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä nyt Kärpät olivat eniten helteessä kuin yhdessäkään aiemmassa tämän kevään POFFssa. Siitä kumarrus Saipalle, mutta pyllistys sen kitisevälle valmentajalle. Niihän se pitää ollakin että liigan välierät ovat tiukkaa hyvien joukkueiden vääntöä ja kaikki pistetään likoon. Meitin puolustajat olivat tänään vähän kehnoja, siihen kun saadaan ryhtiliike niin finaalipaikka on keskiviikkona lähellä.
 
Tronic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Futbol Club Barcelona
Uskon Markkasen palaavan keskiviikkona takaisin omalle tasolleen ja pelaavan nollapelin. Sen myötä sarjaa jatketaan sitten perjantaina Lappeenrannassa.
 
elmorautio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Montreal vs Toronto, KHL-Jokerit
Varmaan tarvii keskiviikkona hävitä tahallaan, saattaa muuten joku Dan Spang teloa parhaat pelaajat telakalle finaalisarjan ajaksi. Vittu mikä kusipää.

Joku Itä-Suomen yliopiston biologian laitokselta voisi myös lahjoittaa Pekka Tirkkoselle selkärangan. Jos oma joukkue sulaa 2-1 voitosta 2-3 tappioon, ei ehkä kannata lähteä hakemaan syytä tuomareista. Eteenkään, kun kyseessä ei ollut Tirkkosen joukkueen ainoa sulaminen tämän kevään pleijareissa.

Tällä hetkellä Tirkkoseen pätevät samat legendaariset lauseet, joilla Kari Jalonen kuvaili keväällä 2011 virkaveljeään Erkka Westerlundia HIFK-Jokerit -puolivälieräsarjan jälkeen. (innokkaimmat voivat kelailla tämän youtubesta)
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Onpa muuten hauska tutustua kiivaan sarjan aiheuttamiin kirjoitustyylien vaihteluihin, kun värilaseja ei edes yritetä ottaa silmiltä. Itsekin tähän luonnollisesti aina sorrun, kun on Jokerit kyseessä, jolloin sitä ei välttämättä tule huomanneeksi, mutta näin puolueettomana... homma on ikäänkuin päivänselvää.

elmorautiolle sellainen pikku huomio, että vaikka kenties pesunkestävänä näätänä et sitä vielä pystyisikään sulattamaan, tuomarit tekivät tänään räikeän virheen joukkueesi eduksi. Kaikki lasketaan, nyt kävi näin ja näillä mennään, mutta lappeenrantalaisilla on täysi syy olla tyrmistyneitä Maxwellin voittomaalista. Sitä ei koskaan pitänyt hyväksyä, maalivahdin koskemattomuutta loukattiin torjuntahetkellä.

Itselleni ei ole erityisempää merkitystä kumpi voittaa, tai että kuka voittaa mestaruuden kun omat eivät ole mukana. Kuitenkin pieni urheilija sisälläni toivoo aina, että ratkaisut tulisivat urheilullisin perustein. Tänään ei käynyt niin, vaan peli ratkesi valvonnan pettämiseen ja tohelointiin. Sääli. Toivotaan ettei toistuisi.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
-

Kärpät teki ottelussa enemmän puhtaita maaleja jos tuon maalivahdin koskemattomuuden kannalta ajatellaan. Karhusen koskemattomuutta rikottiin 2-0 maalissa, näinollen Saipa teki yhden maalin ja Kärpät kaksi. Ottelu ratkesi siihen että Kärpät tekivät yhden maalin enemmän kuin Saipa.

Cmon, nyt pelataan playoffeja. Molemmista välieristä jää nyt valitettavasti vain tuomareihin kohdistuneet itkut mieleen. Siksi alankin taipumaan sille linjalle että toivottavasti keskiviikkona sarjat menee poikki ja on enää finaalit pelaamatta.
 
Tronic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Futbol Club Barcelona
Kärpät teki ottelussa enemmän puhtaita maaleja jos tuon maalivahdin koskemattomuuden kannalta ajatellaan. Karhusen koskemattomuutta rikottiin 2-0 maalissa, näinollen Saipa teki yhden maalin ja Kärpät kaksi. Ottelu ratkesi siihen että Kärpät tekivät yhden maalin enemmän kuin Saipa.

Mielestäsi oli siis oikein tuomittu, että Aaltosen maalia edeltänyt Tommi Jokiseen kohdistunut selvä kampitus jätettiin viheltämättä?
 
Onpa muuten hauska tutustua kiivaan sarjan aiheuttamiin kirjoitustyylien vaihteluihin, kun värilaseja ei edes yritetä ottaa silmiltä. Itsekin tähän luonnollisesti aina sorrun, kun on Jokerit kyseessä, jolloin sitä ei välttämättä tule huomanneeksi, mutta näin puolueettomana... homma on ikäänkuin päivänselvää.

Niin, toisaalta tämäkin on vain sinun mielipiteesi. Jos etsit tästä ketjusta ja muualtakin, niin löydät myös muiden kuin Kärppien faneja, joiden mielestä maali tuli hyväksyä. "Objektiivisena" sivustaseuraajana katsoit varmaan myös tuon SaiPa:n toisen maalin? Karhusen toinen jalka on maalivahdin alueella ja myös lepran äijä seisoo osittain maalivahdin alueella estäen Karhusta tekemästä torjuntaa. Jää vielä makoilemaan Karhusen päälle. Tuossako ei sitten ollut mitään kyseenalaista?
 
Mielestäsi oli siis oikein tuomittu, että Aaltosen maalia edeltänyt Tommi Jokiseen kohdistunut selvä kampitus jätettiin viheltämättä?

Mikä ihmeen kampitus? Jos kampituksia etsitään, niin siellä taisi olla vain yksi selkeä jalkakamppi joka kohdistui Humliin laidassa, eikä siitä tullut mitään. Tuomarit antoivat pelata ja ihan hyvä niin.
 
WildThing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Minnesota Wild
Voi voi kun nämä tuomarit nyt ratkoo kaikki Kärppien pelit. Nyt äkkiä herätys siellä Liigan johtoportaassa, soittakaa Tirkkoselle ja kysykää kenet sinne kannattaisi laittaa viheltämään?

Vanha klassinen sanonta tulee tässä mieleen: "en se minä vaan pojat".
 
Tronic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Futbol Club Barcelona
Mikä ihmeen kampitus? Jos kampituksia etsitään, niin siellä taisi olla vain yksi selkeä jalkakamppi joka kohdistui Humliin laidassa, eikä siitä tullut mitään. Tuomarit antoivat pelata ja ihan hyvä niin.

Radiostako katselit peliä? Tommi Jokinen vedettiin selvästi nurin tilanteessa, josta Aaltonen karkasi läpi. Ei näkynyt Nelosen maalikoosteessa, mutta paikan päältä nähtynä tilanne oli täysin selvä kampitus. Myös tästä Tirkkonen mainitsi pelin jälkeisessä haastattelussa, mutta teidän porojen mielestähän hän on pelkkä selkärangaton itkupilli.
 
elmorautio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Montreal vs Toronto, KHL-Jokerit
Kaikki lasketaan, nyt kävi näin ja näillä mennään, mutta lappeenrantalaisilla on täysi syy olla tyrmistyneitä Maxwellin voittomaalista. Sitä ei koskaan pitänyt hyväksyä, maalivahdin koskemattomuutta loukattiin torjuntahetkellä

Toisin kuin Kärppien maalivahdin koskemattomuutta Saipan 2-0 -maalissa? Saipa-pelaaja liukuu maalivahdin alueelle ja retkahtaa maalivahdin päälle estäen torjunnan. Päivänselvä maalivahdin häirintä, eikä kukaan ulise mitään, koska sympaattinen pikkuseura.

Sen verran voin myöntää, että jokseenkin kyseenalaiset maalit menivät tässä pelissä tasan. Se ei kuitenkaan poista sitä tosi asiaa, että Kärpät teki enemmän maaleja ja voitti pelin sen takia.

Tirkkonen itkee ja valittaa tuomaritoiminnasta nyt kolmatta peliä. Se ei kyllä herätä mitään erityisen suurta kunnioitusta. Ilmeisesti ainoa oikeudenmukaisesti tuomaroitu peli on sellainen, jonka Saipa voittaa. Otetaanpa se ohjenuoraksi ensi kaudelle niin pysyy tämäkin M:ä tyytyväisenä.

Myös Jussi Markkasella on Stanley Cup -finaaleissa torjuneeksi maalivahdiksi murrosikäisen teinilissun tempperamentti. Eipä ole tainnut mennä vielä yhtään peliä, jossa ei ole ollut jotain urputtamista tuomareille. Ilmeisesti tässä Liigassa ei vain osata pelata siten kuin Jussi "en ole koskaan voittanut mitään" Markkanen haluaa.
 
Radiostako katselit peliä? Tommi Jokinen vedettiin selvästi nurin tilanteessa, josta Aaltonen karkasi läpi. Ei näkynyt Nelosen maalikoosteessa, mutta paikan päältä nähtynä tilanne oli täysin selvä kampitus. Myös tästä Tirkkonen mainitsi pelin jälkeisessä haastattelussa, mutta teidän porojen mielestähän hän on pelkkä selkärangaton itkupilli.

Ei todellakaan ollut mikään kampitus, vaan pieni työntö selkään, josta Jokinen helposti nurin. Tuosta tilanteesta tullut jäähy olisi ollut täysin pelin hengen ja tuomareiden linjan vastainen. Mutta en tosiaan jaksa jatkaa tätä tuomariulinakeskustelua. Mielestäsi tuomarit ovat syy SaiPa:n tappioon ja voit ihan vapaasti olla sitä mieltä. Onneksi sinun mielipiteilläsi ei kuitenkaan ole mitään merkitystä otteluiden lopputulokseen.
 
puhuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Uli uli. Tuomarit päästivät Maxwellin ilmeisesti yrittämään voittomaalia ihan vapaasti. Markkanen ja Saipan puolustajat näkivät silmissään jo tulevan vääryyden, eivätkä reagoineet asiaan ennen kuin maali oli syntynyt. Ihme nillittäjiä. Kenen syy on pieni budjetti? Kärppien vai tuomareiden?
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
SaiPan puolella olin toki eilenkin, mutta kyllähän Maxwellin börsä oli ihan SELVÄ MAALI, joka tulikin hyväksyä.

Sinällään ymmärrän Markkasen protestoinnit kesken pelin, mutta ihme kun jatkoi tuota vielä pelin jälkeenkin: kaikesta kuva- ja videomateriaalista pystyy tarkistamaan, ettei kiekko ollut hänen hanskassaan, vaan pelattavissa.

No joo, SaiPalla on vielä mahikset jatkoon, vaatii Volvolta täydellistä onnistumista (jälleen kerran) Raksilassa.
 
Suosikkijoukkue
Ukrainan armeija, Pelsut, Kiekko-Espoo
Ihan turhaa itkua tuomareista itkemisestä. Markkanen käy psykologista sotaa vaikuttaakseen tuomarityöskentelyyn seuraavassa matsissa eikä ole ainoa henkilö joka sitä pudotuspeleissä tekee. Aivan normaalia ja ihan ok toimintaa.

Mitä peliin (peleihin) tulee niin ei näytä hurmos riittävän rutiinia vastaan kun siellä pitäisi pelata virheettömästi koko peli läpi.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Mitä peliin (peleihin) tulee niin ei näytä hurmos riittävän rutiinia vastaan kun siellä pitäisi pelata virheettömästi koko peli läpi.

Tämä on kyllä niin totta, kuin olla ja voi.

Eilenkin Kärppien ekassa maalissa vedettiin "hurmoksessa" vähän yli-innokkaasti ja Aaltosen tasoinen tekijämies päästettiin läpiajoon, josta kylmäpäinen viimeistely.

Sama vähän siinä kolmannessakin maalissa, vähän erikoisten kiemuroiden kautta Maxwell oli äkkiä läpi. Tosin huono tuuri kävi tuossa tilanteessa, kun pakki pääsi jo katkomaan syöttöä, mutta kiekko päätyi silti Maxwellin lapaan.

Btw, oli JMA:lta yksi hienoimpia vanhanaikaisia, mitä lähivuosilta tulee mieleen. Tuli itselleni siinä läpiajotilanteessa jo pieni tenkkapoo, että mitä JMA mahtaa yrittää, kun kulma näytti pieneltä, mutta hienosti kyllä haki.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielestäsi oli siis oikein tuomittu, että Aaltosen maalia edeltänyt Tommi Jokiseen kohdistunut selvä kampitus jätettiin viheltämättä?

Ei ollut oikein tuomittu, mutta tuosta oli jo sen verran pitkä matka siihen Aaltosen maaliin että se maali ei sen takia tullut. Kiekko oli Saipan hallussakin vielä ja lopulta kääntyi Kärppien hyökkäykseksi kun viivamies suttasi kiekon vastustajalle.

Kai sitä ennen Saipan maalejakin pystyy kaivamaan pari minuuttia taaksepäin ja löytää jonkun viheltämisen arvoisen tilanteen josta Saipalle olisi voinut tuomita jäähyn.

Saipa hävisi koska Markkasen jumalamoodi ei kestänyt 60min. 2-2 tasoitus meni Markkasen piikkiin ja 2-3 olisi pitänyt ottaa kiinni. Nyt kävi näin, tuomareihin Saipa ei kaatunut. Ettiipäi!
 
oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
elmorautiolle sellainen pikku huomio, että vaikka kenties pesunkestävänä näätänä et sitä vielä pystyisikään sulattamaan, tuomarit tekivät tänään räikeän virheen joukkueesi eduksi. Kaikki lasketaan, nyt kävi näin ja näillä mennään, mutta lappeenrantalaisilla on täysi syy olla tyrmistyneitä Maxwellin voittomaalista. Sitä ei koskaan pitänyt hyväksyä, maalivahdin koskemattomuutta loukattiin torjuntahetkellä.

Sittenhän räikeät virheet menivät tasan, kun SaiPan 2-0 -maalissa toinen luistin maalivahdin alueella seissyt Mankinen esti Karhusen torjuntatyöskentelyn.
 
hermoraunio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eipä tuo yksi nukuttu yö nyt vielä mieltä maasta nostanut. Niin lähellä oli, että olisi saatu tämä sarja ihan helvetin mielenkiintoiseen tilanteeseen. Nyt tuntuu hiukan toivottomalta, mutta pitää vaan ajatella peli kerrallaan. Huomenna kaikki peliin ja kenties vielä uudestaan Lappeenrantaan.
 
Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka
Eipä tuo yksi nukuttu yö nyt vielä mieltä maasta nostanut. Niin lähellä oli, että olisi saatu tämä sarja ihan helvetin mielenkiintoiseen tilanteeseen. Nyt tuntuu hiukan toivottomalta, mutta pitää vaan ajatella peli kerrallaan. Huomenna kaikki peliin ja kenties vielä uudestaan Lappeenrantaan.
Juuri näin, it ain't over 'til the fat lady sings! Nyt tarvitaan tsemppihenkeä koko joukkueelle meiltä kaikilta SaiPa-faneilta. Sarja on vielä käännettävissä vaikkakin alkaa näyttää todella pahalta.
 
Laser Pacific

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
En ihmettele yhtään tätä tuomarilinjan kritisoimista. Linja oli jälleen kerran todella salliva. Edes selkeitä kamppeja tai poikkareita ei vihelletty. Saati sitten maalien yhteydessä parran pärinää aiheuttaneet maalivahdin estämiset. Mielestäni kumpikaan ei täyttänyt estämisen kriteerejä käytännössä. Tietenkin, jos sääntökirjaa luetaan kuin piru raamattua, mutta silloin pelissä pitäisi viheltää kymmeniä jäähyjä enemmän, jos tuolle linjalle lähdetään. Playoffeissa tuomarit ottavat selkeämmät jäähyt pois. Pieni kahvaus sen sijaan rehottaa valtoimenaan.

Pahaa teki, kun mietti lappeenrantalaisten kannalta tuota peliä. Pelillisesti ottelu oli hallussa melkeinpä alusta loppuun, mutta Kärpät taisteli rinnalle ja ohi melkoisilla pomppumaaleilla. Markkanen otti kolme koppia, jotka mahtuvat heittämällä kauden top 10-torjuntoihin. Aivan uskomattomalla tasolla on Jussin itseluottamus, tekeminen ja tällä hetkellä tuurikin. Studiossa Myllys peräänkuuluttikin, että tuuri on ansaittava.

Tiki on kyllä huonoin kommentaattori mitä olen ikinä nähnyt. Pahemmin luettavissa tietyn joukkueen kannustaminen kuin Osku Grönmanista. Pelin lopussa alkoi jo naurattaa pelkkä SaiPan kuvakulmasta kommentoiminen ja kaiken tulkitseminen SaiPan kannalta. Niinimaa ja Myllys sen sijaan olivat omat värilasit päässään kuitenkin neutraalimmin peliä lähestyviä.

Keskiviikkona Raksilaan paikan päälle ja jospa saataisiin Tikille ja Tirkkoselle jauhot jo suuhun. Mediapeliähän tuo Tirkkosen jatkuva itkeminen on, mutta joku raja.
 
Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En kyllä tiennyt olevani kultasesi, hämmentävää.
Ei saa kitistä tuomareista, no en ole kitissyt sanallakaan. Nyt oli ilmeisesti pahasta jo harmitella sitäkin, miten pienestä jäi kiinni, että sarja olisi nyt paljon mielenkiintoisempi. Kun ei synkkaa, niin ei vaan synkkaa.

"Voi, älä nyt hermoraunioksi muutu! Hieno sarja tämä on joka tapauksessa, kävi miten kävi". Kuten huomaat, muutin reippaasti teksti siten, etten hämmennä sua turhaan.:)
 
Viimeksi muokattu:

HockeyBoy66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Varmaan tarvii keskiviikkona hävitä tahallaan, saattaa muuten joku Dan Spang teloa parhaat pelaajat telakalle finaalisarjan ajaksi. Vittu mikä kusipää.

Tämän aamun lehdessä oli Aaltosen kommentti tapahtuneesta. Hän itse piti tilannetta vahinkona ja kertoi Spangin käyneen vielä kolmannessa erässä pyytämässä anteeksi tapahtunutta. Jos asia näin meni, niin iso hatun nosto siitä Spangille. Ainahan voi spekuloida sitä oliko vahinko vai ei, mutta pääasia että Juhis ei pahemmin itseään loukannut. Vaikka sitä saattaisi joku tässä tilanteessa ehkä toivoa.
 
JPL

Jäsen
Radiostako katselit peliä? Tommi Jokinen vedettiin selvästi nurin tilanteessa, josta Aaltonen karkasi läpi. Ei näkynyt Nelosen maalikoosteessa, mutta paikan päältä nähtynä tilanne oli täysin selvä kampitus. Myös tästä Tirkkonen mainitsi pelin jälkeisessä haastattelussa, mutta teidän porojen mielestähän hän on pelkkä selkärangaton itkupilli.

Juu - kyllä tuosta tilanteesta olisi voinut jäähyn antaa. Meni noita vastaavia muitakin läpi molempiin suuntiin. Turhahan noista on nillittää. Tuomareiden linja oli melkoisen salliva läpi ottelun. Mutta se oli salliva ihan molempiin suuntiin, joten aika typeräähän näistä on valittaa. Toinen teki kolme maalia ja voitti ja toinen teki kaksi ja hävisi.

Tirkkonen ja Markkanen tietävät vallan hyvin, että tuomarit ei ratkaisseet peliä ja maalituomiotkin meni oikein. Tuolla itkemisellä vain halutaan saada säälipisteitä huomista varten, jotta siinä ottelussa tuomarit suosisivat SaiPaa. Heille kannattaisi käydä sanomassa, että keskittyvät vain niihin asioihin, mihin pystyy itse vaikuttamaan.

Suurin virhe tuomareilla oli se, ettei Spangia ajettu ulos, kun veti poikkarilla Aaltosta suuhun. Tilannetta ei ilmeisesti kumpikaan päätuomareista huomannut ja varmaan tästä syystä tuli vain 2+2. Mutta onko Kärppien puolelta tullut aiheesta itkua? Jos Kärpät olisi halunnut asian viedä eteenpäin, niin Spang olisi mahdollisesti huomisesta pelistä pois.

Huml:n tilanne, missä jäin kulmaan makaamaan ei ollut jäähyn arvoinen. Taklaus meni ohi ja Huml:n nilkka jäi Saipa pelajaan jalan ja laidan väliin ja vääntyi melko pahan näköisesti. Onneksi pystyi jatkamaan peliä. Siinä oli nivelsiteet melkoisen kovilla.
 
hermoraunio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
*halaa* voi, älä nyt hermoraunioksi muutu kultaseni! Lähellä olette olleet ennenkin, samoin kuin vastapuolikin teidän voittaessanne. Näin ne vaan pelit menevät mitä pitemmällä ollaan. Menisihän siinä liigasta uskottavuuskin, jos neljä parasta teurastuslukemin aina toisen voittaisi, kyllä laatu vaatii sen, että pieninumeroisesti pelit jatkuvat. Hieno sarja tämä on joka tapauksessa, kävi miten kävi.

En kyllä tiennyt olevani kultasesi, hämmentävää.

Ei saa kitistä tuomareista, no en ole kitissyt sanallakaan. Nyt oli ilmeisesti pahasta jo harmitella sitäkin, miten pienestä jäi kiinni, että sarja olisi nyt paljon mielenkiintoisempi. Kun ei synkkaa, niin ei vaan synkkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös