Epäpuhtaat taklaukset SM-liigassa kaudella 2012-13

  • 291 225
  • 1 106

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Pori taitaakin olla ainut paikka jossa Huhtala nauttii arvostusta, niin ja Bluesin johdossa tietysti myös, ainakin tiedotteen mukaan, mikä onkin sitten vähän surullisempaa.

Mikä juttu tämä oikein on, ettei Tommi Huhtala nauti arvostusta missään muualla kuin Porissa ja Bluesin toimistolla?

Jos ennen tätä kohua olisi kysytty jotain Tommin arvostuksesta, niin olisin viipymättä vastannut Tommin olevan pidetty joukkuepelaaja, joka tekee valtavan määrän työtä jenginsä eteen, pelaa aina tosissaan, yritteliäästi ja kovaa, joka tarkoittaa sitä, että joskus läikkyy yli.

Nyt raumalaiset ovat todenneet, ettei Tommia arvosteta ja kyseessä on rotta.

Toivottavasti Kovanen on soittanut myös Jukka Jaloselle, ettei maajoukkueen valmennus vaan vahingossakaan enää valitse Tommi Huhtalaa joukkueeseen: hän kun ei tuo sinne mitään muuta kuin pahaa verta.

Tässä yksittäisessä tapauksessa tuomitsen jyrkästi Huhtalan oman toiminnan.

edit. rohkenen myös väittää, että jos Huhtala siirtyisi tsemppaamaan ja taistelemaan Luguun ensi kaudeksi, otettaisiin uutinen Raumalla ilolla vastaan.
Koko tapaus - rehellisesti sanottuna myös tämä Ässä- fanien aktivoituminen Hotsia puolustamaan, sen myönnän - muistuttaa kovasti sitä kaksinaismoralistista keskustelua, mitä Jokeri&Hifk- fanit ovat käyneet case Ruuden ympärillä jo pari vuotta: ensin Ruutu oli Ilmalassa pahin rotta ja vihollonen numero yksi miesmuistiin, tätä nykyä "arvostettu joukkuepelaaja, jonka esityksiä syyttä suotta demonisoidaan".
 
Viimeksi muokattu:

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
edit. rohkenen myös väittää, että jos Huhtala siirtyisi tsemppaamaan ja taistelemaan Luguun ensi kaudeksi, otettaisiin uutinen Raumalla ilolla vastaan.
Raumasta en tiedä, mutta minä en kyllä ottaisi. Itse asiassa just eilen illalla mietin että miten siihen mahtaisi reagoida, jos Huhtala siirtyisi Lukkoon. En luultavasti huutelisi hävyttömyyksiä, ja hurraisin kyllä maalin tullen mutta ei sitä Huhtalan virnuilua matkalla pukukuhuoneeseen koskaan unohda.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Mikä juttu tämä oikein on, ettei Tommi Huhtala nauti arvostusta missään muualla kuin Porissa ja Bluesin toimistolla?

Tässä yksittäisessä tapauksessa tuomitsen jyrkästi Huhtalan oman toiminnan.

Koko tapaus - rehellisesti sanottuna myös tämä Ässä- fanien aktivoituminen Hotsia puolustamaan, sen myönnän - muistuttaa kovasti sitä kaksinaismoralistista keskustelua, mitä Jokeri&Hifk- fanit ovat käyneet case Ruuden ympärillä jo pari vuotta: ensin Ruutu oli Ilmalassa pahin rotta ja vihollonen numero yksi miesmuistiin, tätä nykyä "arvostettu joukkuepelaaja, jonka esityksiä syyttä suotta demonisoidaan".

Noniin, jälleen kyseinen nimimerkki sai ängettyä yhden Jokereita käsittelevän provonkin sinne viestin sekaan, hienoa!

Mä ainakin pidän Huhtalasta, ottaisin Jokereihin milloin vain. Sopivan vittumainen pelaaja, joka vetää matsista toiseen täysillä. Olen täysin varma että Hotsia arvostetaan muuaallakin kuin Porissa ja Espoossa.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
edit. rohkenen myös väittää, että jos Huhtala siirtyisi tsemppaamaan ja taistelemaan Luguun ensi kaudeksi, otettaisiin uutinen Raumalla ilolla vastaan.

Lukkoon ei ikinä oteta ilolla vastaan ketään päätöntä koohottajaa jolle "sattuu ja tapahtuu" näitä "vahinkoja" epäilyttävän usein. Tai henk.koht en ainakaan ota. Ja kyseessä vielä porilainen joten iloa ei siirrosta saisi repimälläkään, vaikka olisi tapahtunut ennen tätä Kovasen teloitustakin.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Ja kyseessä vielä porilainen joten iloa ei siirrosta saisi repimälläkään, vaikka olisi tapahtunut ennen tätä Kovasen teloitustakin.

Onks tää joku satakuntalainen ajattelutapa, että "en gång ässissä, aina porilainen"? Huhtalahan on kotoisin Tampereelta ja aloitti liigauransakin Ilveksessä. Pelasi kolme kautta Ässissä ennen siirtymistä Espooseen.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Huhtalan taklaus oli pelirangaistuksen väärtti, ei kahta sanaa, mutta myös Kovanen voisi vanhoilla päivillään opetella taklaukseen varautumista.

Se on vaan niin että kun vauhdit kasvavat koko ajan kaukaloissa niin moneen suuntaan samanaikaisesti tarkkaileminen käy koko ajan vaikeammaksi. Tätä on helppo käyttää hyväksi jos tapana on hakea pommeja valmistautumattomiin vastustajiin. Huhtalan kaltaiset "taklaan ensin, ajattelen sitten"-pelaajat jotka vielä harrastavat em. saalistamista ovat huonoa mainosta jääkiekolle. Ei ne taklaukset lajista häviä vaikka joskus vähän ajateltaisiin vastustajankin terveyttä.
 

Fat Jesus

Jäsen
Erikoista ettei Kovanen ole nyt siviilikanteilla uhkailemassa kuten Sjögreniä jolta otti osumia aikoinaan. Tosin Sjögren sai liigaltakin banaania muistaakseni kohtuullisesti.
 

Number 11

Jäsen
Ei pidä paikkaansa, syyt olivat muualla kuin siirtoluvissa. Halusi toki siirtyä JYPistä pois, mutta siihen oli jääkiekon ulkopuolinen syy ja pätevä sellainen. Ei vain koskaan lähtenyt aukomaan tilannetta mediaan sen enempää.

Jos syy oikeasti oli jääkiekon ulkopuolinen ja pätevä, niin ihmettelen JYPin organisaation toimintaa tilanteessa. Kaikissa tietämissäni tilanteissa sopimus on seuran kanssa on suostuttu purkamaan silloin, kun siihen oikeasti on ollut hyvät syyt. Kovasen ja JYPin kanssa tilanne eteni välimiesoikeuteen ja jostain käsittämättömästä syystä tapaus tuomittiin pelaajan eduksi. Jukka Seppänen vielä päätöksen jälkeenkin Keskisuomalaisessa piti välimiesoikeuden ratkaisua erittäin arveluttavana, sillä sen mukaan pelaajan ei tarvitse kunnioittaa määräaikaisia pelaajasopimuksia. Samassa mediassa myös liigapomo J-P Vuorinen pitää case Kovasen loppuratkaisua huolestuttavana.

Luulenpa, että mikäli Kovasella oikeasti olisi ollut pätevä syy lähtöhaluilleen, niin JYP olisi hänet päästänyt.
 
Viimeksi muokattu:

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Se on vaan niin että kun vauhdit kasvavat koko ajan kaukaloissa niin moneen suuntaan samanaikaisesti tarkkaileminen käy koko ajan vaikeammaksi. Tätä on helppo käyttää hyväksi jos tapana on hakea pommeja valmistautumattomiin vastustajiin. Huhtalan kaltaiset "taklaan ensin, ajattelen sitten"-pelaajat jotka vielä harrastavat em. saalistamista ovat huonoa mainosta jääkiekolle. Ei ne taklaukset lajista häviä vaikka joskus vähän ajateltaisiin vastustajankin terveyttä.

Ottamatta kantaa tähän kyseiseen tilanteeseen, pitääkö siis mielestäsi pelaajan aina ennen taklaamista varmistaa, että taklattava pelaaja on valmiina vastaanottamaan taklauksen? Omasta mielestä jääkiekkoon kuuluu olennaisena se pieni pelon elementti, että pelaajan täytyy koko ajan olla varuillaan ja hereillä kaukalossa. Sinun mielestäsi siis pelaaja voi esim. rauhassa kuljettaa kiekkoa pää alhaalla, koska taklata ei miestä tällöin saa? Tämä muuttaa jääkiekon luonnetta aika rajusti.

SM-liigasta ainakin taklaukset on onnistuttu kitkemään hyvin pois.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Noniin, jälleen kyseinen nimimerkki sai ängettyä yhden Jokereita käsittelevän provonkin sinne viestin sekaan, hienoa!

Mä ainakin pidän Huhtalasta, ottaisin Jokereihin milloin vain. Sopivan vittumainen pelaaja, joka vetää matsista toiseen täysillä. Olen täysin varma että Hotsia arvostetaan muuaallakin kuin Porissa ja Espoossa.

Ei liene provoa todeta, että Hifk- fanien entinen kultapoika on tätä nykyä Nordiksella sylkykuppi pahimmasta päästä..(?) Jokeri- fanien keskuudessa mielipiteen kehitys on ollut päinvastainen..(?) Onko tämä mielestäsi provo? Vai sittenkin faktaa?

Lienee turha alkaa linkittää Hifk&Jokeri- fanien Ruutua käsitteleviä viestejä liki 10 vuoden takaa vs. Hifk&Jokeri- fanien Ruutua käsitteleviä viestejä viimeisen vuoden sisältä.

Mitä tapaus Huhtalaan tulee, niin kyseenalaistan vahvasti sellaisten kommenttien totuudenmukaisuuden, ettei Huhtalaa (= aina ikävä pelaaja vastustajalle&monesti tehokaskin) omaan joukkueeseen haluttaisi.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Kovanen ei ole mitenkään arvostettu pelaaja jääkiekkoilijoiden parissa. Syynä tähän on hänen itsekkyys, joukkue kärsii tästä. Tämän syyn takia hän lähti Jyp:stä ja samasta syystä hän vaihtaa seuraa jatkuvasti.

Kertoisitko nyt ihan nimien kanssa esimerkkejä? Ketkä jääkiekkoilija siis eivät arvosta Kovasta? JYPistä lähtö on jo vanha juttu, muttei taatusti niin yksipuolinen, mitä esimerkiksi suurin osa jyväskyläläisistä antaa ymmärtää. Joka tapauksessa tuo kyseinen jupakka on voinut päinvastoin nostaa muiden pelaajien arvostusta Kovasta kohtaan, koska tämä lähti taistelemaan oikeuksiensa puolesta työnantajaansa vastaan. Vai ovatko työntekijöiden oikeuksien puolesta taistelevat henkilöt sinun mielestäsi ihmisjätettä työtovereiden silmissä?

Jos Huhtalalla olisi munat, olisi hän pahoitellut tuota tekoaan ja suorittanut sen muodollisen puhelun. Olipa hän itse asiasta mitä mieltä tahansa.

Niin ja mitä Huhtalaan noin muuten tulee, lienee kyseessä hyvinkin klassinen tapaus, jota oma joukkue rakastaa ja muut vihaavat. Eli eiköhän tuo pidetty pelaaja ole oman joukkueen sisällä.
 

Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ottamatta kantaa tähän kyseiseen tilanteeseen, pitääkö siis mielestäsi pelaajan aina ennen taklaamista varmistaa, että taklattava pelaaja on valmiina vastaanottamaan taklauksen? Omasta mielestä jääkiekkoon kuuluu olennaisena se pieni pelon elementti, että pelaajan täytyy koko ajan olla varuillaan ja hereillä kaukalossa. Sinun mielestäsi siis pelaaja voi esim. rauhassa kuljettaa kiekkoa pää alhaalla, koska taklata ei miestä tällöin saa? Tämä muuttaa jääkiekon luonnetta aika rajusti.

SM-liigasta ainakin taklaukset on onnistuttu kitkemään hyvin pois.

Kyllä, taklaajan pitää varmistua siitä, että taklaus ei tule täysin puun takaa, jos vaarana on taklattavan loukkaantuminen (esim. juuri laitojen lähellä). Tämä on tärkeä osa taklaajan vastuuta ja vastustajan kunnioittamista. Kyllä se muiden pelaajien terveys menee aina loppuviimeksi itse pelin edelle - täytyy mennä. Tietysti jääkiekko on nopea peli ja joskus sattuu tilanteiden nopeasta etenemisestä johtuen puhtaita vahinkoja jotka kuuluvat fyysiseen lajiin, mutta niitä on jokaisen pelaajan parhaansa mukaan pyrittävä välttämään.

Toki myös taklattavalla on oma vastuunsa parhaansa mukaan seurata peliä ja valmistautua kontakteihin. Tästä syystä tuo antamasi esimerkki on täysin absurdi. Jatkuva valveutuneisuus kaikista suunnista tulevista kontakteista ei kuitenkaan nopeassa pelissä ja kaikissa tilanteissa ole vain yksinkertaisesti mahdollista (varsinkin jos pelaaja operoi samalla kiekkoa), mistä esimerkiksi tämä Kovanen-Huhtala-case on hyvä esimerkki.
 

EddieE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sinun mielestäsi siis pelaaja voi esim. rauhassa kuljettaa kiekkoa pää alhaalla, koska taklata ei miestä tällöin saa?.

Pakko huudella väliin että veditkö nyt vähän liikaa mutkaa suoraksi ja tahallaan kärjistäen?

Tottakai taklattavan ollessa selkeästi kykenemätön ottamaan taklausta vastaan pitää osata sen verran taklata hiljempaa ettei tarvitse kenenkään saikulle jäädä. Ei se ole mitään kvanttimekaniikkaa, jota ei jokainen ajatteleva olento kykenisi kentällä tekemään vaikka vauhtia olisi kuinka.

Selästä taklaaminen nyt sattuu olemaan se veemäisin tapa taklata taklattavan kannalta katsottuna. Ei siinä vain pysty tekemään mitään järkevää vastaanottoa loukkaamatta itse itseään.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä, taklaajan pitää varmistua siitä, että taklaus ei tule täysin puun takaa, jos vaarana on taklattavan loukkaantuminen (esim. juuri laitojen lähellä). Tämä on tärkeä osa taklaajan vastuuta ja vastustajan kunnioittamista. Kyllä se muiden pelaajien terveys menee aina loppuviimeksi itse pelin edelle - täytyy mennä.

Pakko huudella väliin että veditkö nyt vähän liikaa mutkaa suoraksi ja tahallaan kärjistäen?

Tottakai taklattavan ollessa selkeästi kykenemätön ottamaan taklausta vastaan pitää osata sen verran taklata hiljempaa ettei tarvitse kenenkään saikulle jäädä. Ei se ole mitään kvanttimekaniikkaa, jota ei jokainen ajatteleva olento kykenisi kentällä tekemään vaikka vauhtia olisi kuinka.

Katselin eilen Detroit-Kings matsia, jossa Drew Doughty vetäisi heti alkuun hienon taklauksen Datsyukiin.

Doughty Huge Hit on Datsyuk 2/10/13 - YouTube

Tämäkin on siis mielestänne liian kova taklaus, kun kypäräkin irtoaa ja vauhtia on esim. Huhtalaan verrattuna tuplat? Tuossahan olisi voinut tulla pahemmat vammat kuin Kovaselle, jos pää olisi osunut jäähän tai laitaan. Doughtyn olisi siis pitänyt nähdä, että Pavel vetää kärkiveiviä, jolloin hän ei luultavasti ole valmis ottamaan taklausta vastaan, eli vain pieni tönäisy on sallittua? Näinkö?
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Pakko sanoa että tähän caseen ratkaisu ei ole Huhtalan kylmäksi ajaminen tai tahallinen telominen. Ainoa järkevä teko tähän on että seuraavassa keskinäisessä pelissä Huhtalaa otetaan vähän keskimääräistä kovempaa. Niin sääntöjen rajamailla kuin mahdollista. Aina kun tuomarin silmä välttää, vähän mailaa pohkeille yms. Jälkitilanteissa Jurcinan toimesta kovaa ainetta (on se sitten hanska tai maila) Huhtalan iholle. Tarkoituksena tehdä pelistä hänelle erittäin epämukavaa ja kivuliasta (siis ei pysyviä fyysisiä vammoja). Siitä ei ole Kovaselle tai Lukolle kauheasti hyötyä jos joku nyt Huhtalan ajelee kunnolla kylmäksi tai pahimmassa tapauksessa päättää uran. Se ei ole SM-liigan, Lukon, Kovasen, Bluessin tai kenenkään etu. Enkä halua sellaista nähdä omalta joukkueeltani, vaikka ehkä on tullut sellaista sanottu joskus kiihdyksissä.

Huhtala ei pyytänyt anteeksi, voisi kasvattaa munat ja ruveta olemaan mies. Kyllähän ala-asteelta lähtien opetetaan että jos toista satuttaa, vahingossa tai tahallaan, niin anteeksi kannattaa pyytää. Se ei kauheasti maksa vaikka soittaisi kännykällä ja pyytäisi anteeksi.

Pietilä on pelle tämänkin tapauksen johdosta, järkevin ratkaisu mielestäni olisi että herran ura SM-liigassa, ainakin suoraan yhtiön palveluksessa loppuisi tähän kauteen. Eri asia on sitten jos joku haluaa herran vielä valmentajakseen, jota hieman epäilen. Tapaus jossa on mahdollisuus epäillä että päättäjä on estynyt tuomitsemaan tapaus, pitäisi päättäjän jäävätä itsensä.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Doughtyn olisi siis pitänyt nähdä, että Pavel vetää kärkiveiviä, jolloin hän ei luultavasti ole valmis ottamaan taklausta vastaan, eli vain pieni tönäisy on sallittua? Näinkö?

Ilmeisesti jotain tällaista. Yksi vaihtoehto olisi, että jokainen pelin taklaus suunnitellaan ennakkoon ja taklaaja hakee kirjallisesti esim. jonkinlaista taklauslupaa. Esim. ajassa 12:00 Ruutu taklaa Savinaista Ässien päädyn laidassa. Olisi sitten niin yleisö kuin taklattavakin valmiina ja kaikki kunnossa. Sitä en tiedä mitä siinä tapauksessa tehtäisiin, jos tuosta sovitusta taklauksesta taklattava loukkaantuisi huonon tuurin seurauksena.

Tuntuu siltä, että joillekin tulee yllätyksenä, että taklausten on myös tarkoitus satuttaa vastustajaa. Kukaan ei tietenkään toivo loukkaantumisia, varsinkaan vakavia, mutta ikävä kyllä näitäkin kontaktilajeissa joskus sattuu.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jotenkin tuntuu, että melko monelle ylipäätään se vaikeimmin sulava juttu lienee se, että nämä puheet tulevat juuri Kovasen suusta, ei sisältö itsessään.

Tämä lause summaa tämän keskustelun hyvin. Kovanen on mies jonka housuissa harva haluaisi olla, mutta jonkun toisen tapauksessa jotkut keskustelijat saattaisivat tuntea alkeellista empatiaa loukkaantunutta pelaajaa kohtaan.

Yleisenä kommenttina keskusteluun että kyllä tuolla änärin puolella pidetään itsestäänselvänä että jos on tullut telottua tahallaan tai vahingossa, on ihan korrektia soittaa ja kysyä miten kävi. Tämän tekemättä jättämisestä ei välttämättä julkisesti huudella, mutta toisten kunnioituksen menettää hyvin helposti jos soitto jää soittamatta.
 

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Yleisenä kommenttina keskusteluun että kyllä tuolla änärin puolella pidetään itsestäänselvänä että jos on tullut telottua tahallaan tai vahingossa, on ihan korrektia soittaa ja kysyä miten kävi. Tämän tekemättä jättämisestä ei välttämättä julkisesti huudella, mutta toisten kunnioituksen menettää hyvin helposti jos soitto jää soittamatta.

Veikkaanpa, ihan villinä arvauksena, että se kunnioituksen menettää helposti myös julkisesti huutelemalla.
 

timop

Jäsen
Suosikkijoukkue
jyp
En ole Kovasesta koskaan tykännyt, mutta tässä tapauksessa on sympatiat täysin hänen puolellaan. Osaan samaistua siihen vitutukseen, mikä tuollaisesta loukkaantumisesta seuraa ihmiselle itselleen. Tommilla ei ollut mitään keinoa suojautua taklaukselta ja vaikka Huhtalan taklaus ei mikään kaikkien aikojen törkein ollut, niin ihan vitun idioottimaista on puhua pikku tönäisystä, jos sen seurauksena menee luita rikki useammasta paikasta. Siinä on varsinaista playstation-näkymystä jääkiekon pelaamiseen.

Tämän voin kyllä allekirjoittaa täysin. Koko tapahtumaketju kuitenkin lähti käytännössä vyörymään siitä yksittäisestä "pikku tönäisystä" ja lopputuloksena kaveri on todennäköisesti oikeasti pelikuntoinen seuraavan kerran kaudella 13-14. Luulen ymmärtäväni että mikä siinä kaveria kaihertaa siinä määrin että antaa haastatteluja lehtiin...

e: hieno rinnastus näköjään jossa verrataan tyylipuhdasta selästä laidasta irti olevan pelaajan taklaamista siihen että taklataan kiekollista kaveria avojäällä kylkeen...

Katselin eilen Detroit-Kings matsia, jossa Drew Doughty vetäisi heti alkuun hienon taklauksen Datsyukiin.

Doughty Huge Hit on Datsyuk 2/10/13 - YouTube

Tämäkin on siis mielestänne liian kova taklaus, kun kypäräkin irtoaa ja vauhtia on esim. Huhtalaan verrattuna tuplat? Tuossahan olisi voinut tulla pahemmat vammat kuin Kovaselle, jos pää olisi osunut jäähän tai laitaan. Doughtyn olisi siis pitänyt nähdä, että Pavel vetää kärkiveiviä, jolloin hän ei luultavasti ole valmis ottamaan taklausta vastaan, eli vain pieni tönäisy on sallittua? Näinkö?

Toivon että kukaan ei oikeasti tee tuollaista rinnastusta muuten kuin provoilumielellä... Vai oisko seuraavaksi verrattava esim aloituksessa kaverin nilkoille lyömistä johonkin järjettömään takavuosien blindside -hittiin että sillä saa omaa retoriikkaansa puolusteltua?
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ihan sama mulle. Tilanne oli ja meni, Kovanen ehkä koko kauden poissa ja Huhtala pelaa, kun kerran pelikieltoa ei tullut/asiaa ei käsitelty sen enempää, muuta kuin lehtien välityksellä.
Eikä tilannetta nyt varmaan olisi muuttanut Huhtalan saama parin ottelun pelikielto, kun tilanteessa ei mitään sellaista ollut mikä olisi pidempää kieltoa puoltanut. Tuomioita kun ei edelleenkään anneta loukkaantumisen tason perusteella.

Kovasen lähtö Jypistä taisi johtua (ainakin sieltä kuultujen juttujen mukaan) eräästä toisesta pelaajasta joukkueessa enemmänkin kuin mistään siirtohaluista. Nää on kuulemma näitä legendaarisia joku pani jonkun muijaa juttuja...
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
e: hieno rinnastus näköjään jossa verrataan tyylipuhdasta selästä laidasta irti olevan pelaajan taklaamista siihen että taklataan kiekollista kaveria avojäällä kylkeen...

Toivon että kukaan ei oikeasti tee tuollaista rinnastusta muuten kuin provoilumielellä... Vai oisko seuraavaksi verrattava esim aloituksessa kaverin nilkoille lyömistä johonkin järjettömään takavuosien blindside -hittiin että sillä saa omaa retoriikkaansa puolusteltua?

Ei ole tarkoitus rinnastaa tätä Huhtala-Kovanen caseen. Tarkoitus oli ottaa kantaa tuohon tiettyjen nimimerkkien korostomaan taklaajan vastuuseen, jossa taklaajan pitää aina huomoida, että taklattava varmasti tietää taklauksen tulevan eikä taklata liian lujaa.
 

Handyy

Jäsen
Jos syy oikeasti oli jääkiekon ulkopuolinen ja pätevä, niin ihmettelen JYPin organisaation toimintaa tilanteessa. Kaikissa tietämissäni tilanteissa sopimus on seuran kanssa on suostuttu purkamaan silloin, kun siihen oikeasti on ollut hyvät syyt.

Luulenpa, että mikäli Kovasella oikeasti olisi ollut pätevä syy lähtöhaluilleen, niin JYP olisi hänet päästänyt.
Päävalmentajahan ymmärsi Kovasen syyt ja oli ok asian suhteen. Meinasitko että päävalmentaja ymmärtäisi, jos pelaaja tulisi sanomaan että no kun mä haluun lähteä Sveitsiin? Ei, koska kyse ei ollut siitä. Toimiston osuutta en tarkemmin asiassa tiedä, mutta kyllähän heillä oli JYPin imago suojeltavana, kuten myös asian rahallinen puoli (JYP sai lopulta eurot taskuun HIFK:ltä).
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Veikkaanpa, ihan villinä arvauksena, että se kunnioituksen menettää helposti myös julkisesti huutelemalla.

Varmasti, mutta se ei tarkoita etteikö asioista voisi puhua kulisseissa paljonkin ja soittamatta jättämistä tuomita. Tässä keskustelussa on vähän sitä ilmapiiriä että ime Tommi pilliä ja pidä turpasi kiinni. Ei täysin tervettä mielestäni.
 

EddieE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Katselin eilen Detroit-Kings matsia, jossa Drew Doughty vetäisi heti alkuun hienon taklauksen Datsyukiin.

Doughty Huge Hit on Datsyuk 2/10/13 - YouTube

Tämäkin on siis mielestänne liian kova taklaus, kun kypäräkin irtoaa ja vauhtia on esim. Huhtalaan verrattuna tuplat? Tuossahan olisi voinut tulla pahemmat vammat kuin Kovaselle, jos pää olisi osunut jäähän tai laitaan. Doughtyn olisi siis pitänyt nähdä, että Pavel vetää kärkiveiviä, jolloin hän ei luultavasti ole valmis ottamaan taklausta vastaan, eli vain pieni tönäisy on sallittua? Näinkö?

Mitä helkkaria? Miten sä taas vedit mutkat noin suoriksi?

Tuossa taklauksessa on kylki kylkeä vasten avojäällä, miten voit nyt tämän yhdistää asiaan josta puhuimme? Miksei Doughty saisi tuossa vetää täysillä yli? Miten niin liian kova taklaus? Mä en tajua.

Me puhuttiin tilanteesta jossa pelaaja lentää nenä edellä pleksiin eikä pysty mitenkään toiminnallaan sitä estämään.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No avojäällä edetessään pelaajan pitää olla tietoinen että edestä voi joku ajaa vastaan. Tällöin voidaan puhua siitä taklattavan vastuusta, ei kannata luistella kiekon kanssa pää alhaalla kohti vastustajan maalia täysin tiedottomana ympärillä olevista vastustajista. Mutta on ihan eri asia taistella kiekosta päädyssä toisen pelaajan kanssa 1-1-tilanteessa ja jäädä kolmannen pelaajan jyräämäksi selästä. Jos ei näiden kahden sävyeroja pysty ymmärtämään, niin vaikea näistä asioista on järkevää keskustelua käydä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös