Varusmies on palvelusaikanaan tekemisissä pääsääntöisesti huollon parissa työskentelevien siviilityöntekijöiden kanssa. Näistä varmaankin yleisimmät ovat eri varastojen työntekijät, terveydenhuollon henkilöstö ja joissain tapauksessa kunnossapidon puolelta joitain asentajia. Lisäksi siviileitä on Sotilaskodin ja muonituksen, eli Leijona Cateringin työntekijöinä. Näitä kaikkia varusmies siis yleisimmin näkee palveluksensa aikana. Lisäksi siviileitä on paljon esikuntatehtävissä, joita ovat erilaiset sihteerit, insinöörit ja asiantuntijat. Olen samaa mieltä Pisimmän Kääpiön kanssa siitä että tehtäviä on monenlaisia ja jotkut ovat toisia vaativampia. Varusvarastolla, tai millä tahansa muulla varastolla asioidessaan varusmiehelle voi tulla sellainen kuva että varastotyöntekijän hommat ovat aika leppoisia. Tämä johtuu siitä että suurin osa varsinaisesta työstä tehdään ennen kuin varusmies varastolle tulee ja sen jälkeen. Varusmieshän on yleensä varastolla vain noutamassa, palauttamassa tai vaihtamassa jotain varustetta. Sitä ennen ja sen jälkeen on tehty varusteiden ja materiaalin lajittelua, huoltoa, lähettämistä ja vastaanottamista sekä laskentaa. Nämä kaikki tehdään sen takia että varusmiehellä ja organisaatiolla muutenkin olisi käytössään oikeanlaista ja ehjää materiaalia oikea määrä. Rikkoontunut varuste lähetetään mahdollisuuksien mukaan korjattavaksi tai sitten sen tilalle hankitaan uusi. Materiaalia myös kierrätetään sen vuoksi, ettei esimerkiksi sama rynnäkkökivääri ole koko aikaa palveluskäytössä ja joku toinen makaa varastossa odottamassa pilliin puhaltamista. Tällä tavalla materiaali kuluu tasaisesti. Eli varusmies näkee vain pienen osan varastotyöntekijän arjesta.
90-luvulta tähän päivään mennessä PV:n toimintamenot ovat koko ajan olleet kasvussa. Polttoaineen hinta, ruoan hinta, kiinteistömenot, sotavarusteiden hinta ja henkilöstön palkat ovat nousseet tänä aikana koko ajan. Puolustusbudjetti ei kuitenkaan ole kasvanut samaa tahtia. Jostain on pitänyt säästää ja niin on myös tehty. Henkilöstöä ei ole pystytty palkkaamaan lisää vaikka koko ajan teknistyvä materiaali niin vaatisikin. Joukko-osastoja on vähennetty sen vuoksi että saadaan rahat riittämään. Kun väki vähenee, mutta tehtävien määrä kasvaa, niin silloin väkisinkin tehtävien kuormittavuus lisääntyy henkilöä kohden. Kyllä tällä hetkellä valtaosasta henkilöistä, kaikista henkilöstöryhmistä mitataan ulos aika valtava työpanos. Toki joukkoon mahtuu varmasti niitäkin jotka ovat päällystetty teflonista ja työ ei näin ollen tartu niin hyvin. Osataan väistellä saadut tehtävät ja potkia ne kulmuriksi jollekin muulle. Näin on kyllä mielestäni myös aitojen ulkopuolella olevissa työpaikoissa. Millään alalla tällaiset työntekijät eivät onneksi ole kuin pieni vähemmistö. Ei edes PV:ssa. Täytyy kuitenkin muistaa se että jos työ näyttää helpolta jonkun toisen silmin, ei tarkoita että työn tekijä laiskottelee. Hän vain saattaa olla hyvä työssään ja osaa tehdä sen yksinkertaisesti ja vähällä vaivalla. Ja täytyy muistaa että työtehtävät määritellään aina tekijän henkilökohtaisten ominaisuuksien mukaan. Ei vaadita kauhalla, jos on lusikalla annettu. PV:ssa on se hyvä puoli että siellä on tehtäviä joihin voidaan palkata sellaisia henkilöitä, joiden kapasiteetti ei välttämättä riitä sen monimutkaisempaan työhön. He ovat silti ahkeria työntekijöitä. Oma näkökulmani ei ole varusmiehen silmistä nähtynä. Jos näkemykseni perutuisi pelkästään siihen mitä näin ja koin varusmiehenä, olisi mielipiteeni PV:n siviilityöntekijöistä samankaltainen nimimerkin Pisin Kääpiö 186cm kanssa.