Eiköhän jokainen valokuva ole hieno, jos se kuvaajan mielestä on riittävän hyvä.
Kauneushan on katsojan silmässä ja itseään on yleensä helppo miellyttää, sillä jokainenhan kuvaa sellaisia asioita jotka kiinnostavat itseään. Globaalimmin hyvän tai hienon kuvan ottaminen vaatiikin jo sitten osaamista (tai vahinkoa), ja olettaisin että kaikki jotka tuovat kuviaan näytille myös ajattelevat kuva on myös muiden silmissä jollain tavalla hieno tai ainutlaatuinen. Tämä ei tarkoita sitä etteikö auringonlaskukuviaan kannata tuoda muiden nähtäville muulloinkin kuin silloin kun luulee ottaneensa vuoden luontokuvan tms. mutta olisi kiva välillä lukea kuvaajan ajatuksia kuvan näyttämisen yhteydessä, mitä ajatteli kuvatessa ja miksi itse pitää kuvaansa hyvänä. Kuva pesun jälkeisestä maastopyörästä voi olla teknisesti ihan kiva ja hieno juttu kuvaajalle mutta koska en ole pyöräilyihmisiä niin en oikein ymmärrä mitä kuvassa on sellaista mikä tekee siitä hyvän (Puusan ajatusmaailmaa lainnatakseni, ei millään pahalla)?
Toinen asia mitä tässä keskustelussa näkee on että ehdotetaan että sijoita se kohde sinne kolmannekseen/kultaiseen leikkaukseen/pois ruudun keskeltä jne. Klassiset sommittelussäännöt on kyllä hyvä osata mutta niiden käyttäminen ei tee kenestäkään hyvää kuvaajaa eikä kuvasta hyvää. Toistuva sääntöjen noudattaminen tekee kuvista kliinisiä, ennalta arvattavia ja yksinkertaisia, sellaisia jotka eivät vaadi katsojaltaan mitään. Ennemmin kannattaa miettiä miten kuvan eri elementit toimii keskenään ja miten ne pitää sommitella että saa mieleisensä tarinan/tunnelman kuvaan. Katsojan saaminen viipymään kuvassa pyytämättä on vaikeaa, ja yleensä se vaatii hyvää sommitelua jossa katsojaa ohjataan kuvan läpi (ja myös takaisin). Tietenkin kuvan pitää olla myös sisällöllisesti kiinnostava, mutta monesti täysin tylsään aiheeseen voi saada mielenkiintoisen näkökulman sommittelemalla se yllättävästi.
Länsimaissa kuvaan tullaan yleensä sisään vasemmalta ylhäältä, ja poistutaan oikealta alhaalta. Pyrkimys sisällyttämään elementit kuvaan siten että katsoja joutuu pysähtelemään matkalla kuvassa tai ohjaaminen katsomaan kuvaa eri järjestyksessä johtaa yleensä toimivampaan sommitteluun kuin klassisten sääntöjen noudattaminen. Elementtien kontrastit (koko, muoto, vastavärit, sävyt) ja niiden sijoittelu kuvassa vaikuttaa tasapainoon ja kuvan sisäiseen jänniteeseen. Linjoilla ja muodoilla, toistolla ja toiston rikkomisella, sekä tietenkin sävyillä (tummasta vaaleaan) ja väreillä ohjataan katsojaa läpi kuvan kuvaajan haluamalla tavalla. Aiheesta on olemassa huomattavasti vähemmän kirjallisuutta kuin siitä miten digikamera teknisesti toimii mutta esimerkiksi Michael Freemanilta löytyy helppotajuisia johdatuksia aiheeseen.
Helppo esimerkki ymmärtää miten jokin yksinkertainen asia voi vaikuttaa kuvan katsomiseen on ajatella kahta kuvaa jossa toinen kuvaa sivulta päin laskevia portaita ja toinen nousevia portaita. Kummasta kuvasta katsoja poistuu nopeammin? Entä jos laskevien portaiden alapäähän lisää vaikka portaita ylöspäin katsovan ihmisen?
Kokeilemalla oppii, ja digikameralla kokeileminen on halpaa. Aina kun ottaa omasta mielestään hyvän kuvan niin kannattaa kysyä itseltään miksi se on hyvä kuva. Ja tietenkin silloin jos ottaa huonon kuvan mielestään hyvästä aiheesta niin kannattaa myös yrittää ymmärtää miksi kuva ei toimi.