Kevään 2012 karsinnat - ennakkovertailua tasoerosta

  • 484 960
  • 1 847

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Ei liity (ainakaan tällä kaudella) enää ketjun aiheeseen, mutta kyllä Mikkelissä yleisömäärät nousisivat aivan varmasti otteluissa nykyisiä liigajoukkueita vastaan. Vaikka Liigan puolella ei mestisporukoita juuri noteeratakkaan, niin kyllä ihan selkeä ero väkimäärässä ja panoksessa on, jos vastaan luistelee Mikkelissä esim. KooKoo jonkun JypA:n sijaan. Eli esimerkiksi SaiPa ja Blues tulisivat olemaan Mestiksen HIFKejä ja Jokereita sytyttävyydessä ja mediaseksikkyydessä.

Tämä on tosiaankin aika itäsuomalainen piirre kiekkopeleissä. Yleisö tulee katsomaan katsomaan vastustajaa eikä omaa joukkuetta. Varmaan se Mikkelissäkin noin on. Koskaan en ole silti ymmärtänyt, miksi muiden joukkueiden pitäisi rahoittaa tällä tavoin, kun oma tuote - tässä tapauksessa Jukurit - ei ole riittävän kiinnostava.

En usko myöskään Mestis-Bluesin kiinnostavuuteen esim. Mikkelissä. Ei siellä oletettavasti olisi espoolaisten nykyjoukkueesta kuin korkeintaan kaksi pelaajaa. Pääsarjan supistuessa pudotettavien joukkueiden äijät suuntaisivat muihin seuroihin ja loput mitä todennäköisimmin ulkomaille. Ammattimies haluaa kuitenkin tehdä omaa täysipäiväisesti omaa ammattiaan eikä tinkiä osapäivätasolle. Eli se siitä Mestiksen tason noususta.

Ymmärrän toki, että omien puolta pidetään ja niin sen täytyy ollakin. Esittämälläsi tavalla saataisiin Jukureille ehkä 500 ylimääräisen katsojan lipputulot kauden ajalta sekä pari hyvää kiekko-organisaatiota tuhottua.
 
Ammattimies haluaa kuitenkin tehdä omaa täysipäiväisesti omaa ammattiaan eikä tinkiä osapäivätasolle.
Meinaat, ettei vaikkapa Saipalla tai Kerholla olisi pudottuaan resursseja ylläpitää täysipäiväistä ammattilaisorganisaatiota muiden mestiksen kärkiseurojen tapaan, vaan pudotus olisi niin rankka että toimintaa ylläpidettäisiin jossain määrin talkoovoimin niin kuin vaikkapa Savonlinnassa tai Heinolassa (korjatkaa vaan ko. seurojen kannattajat jos liigafanien tapaan tietämättömyyttäni täällä huuutelen seuroistanne aivan mitä sattuu...)

?

Kyllä minä uskon, että vaikka toiminta kutistuisikin puoleen, niin putoaja taistelee kärkisijoista ihan siinä missä nousijakin taistelisi ainoastaan häntäpään sijoituksista.
 

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Miksi täällä keskustellaan jäähalleista, talousalueen koosta ja yleisöstä? Pelit ratkaistaan kaukalossa ja ainakin eilen ero taidossa oli järkyttävä. Rajala, Marjamäki, Niinimäki ja Rask tekevät kaukalossa lähes mitä tahtovat.

Jos Sport tai joku muu Mestis jengi haluaa nousta, niin sitten pitää koota laadukas nippu. Vaasassa kuvitellaan, että jätkät pelaa Sportissa kun siellä on niin mukavaa. Jos yksikin kaveri kelpaisi liigaan, niin ne pelaisi siellä. Kylmä fakta on, että raha ratkaisee. Kerätkää 1.5 miljoonan nippu sinne Vaasaan ja alkakaa sen jälkeen haaveilemaan noususta. Aki Kangasmäki voi takoa Mestiksessä 1.2 pinnaa per peli mutta liigassa nämä kaverit on nelosessa, jos sielläkään.
 

Marre

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, (HIFK)
Meinaat, ettei vaikkapa Saipalla tai Kerholla olisi pudottuaan resursseja ylläpitää täysipäiväistä ammattilaisorganisaatiota muiden mestiksen kärkiseurojen tapaan, vaan pudotus olisi niin rankka että toimintaa ylläpidettäisiin jossain määrin talkoovoimin niin kuin vaikkapa Savonlinnassa tai Heinolassa (korjatkaa vaan ko. seurojen kannattajat jos liigafanien tapaan tietämättömyyttäni täällä huuutelen seuroistanne aivan mitä sattuu...)

Vaikea kuvitella, että Mestis kiinnostaisi entisellä liigapaikkakunnalla (ainakaan muutamaan vuoteen) senkään vertaa kun Mestiksen tämän hetkisillä ykköspaikkakunnilla. Kyllä ne budjetit romahtaisivat rajusti ja kaikki kynnelle kykenevät pelaajat ottaisivat pikaisesti jalat alleen. Sinne jäisivät ainoastaan ne, jotka eivät muualta saisi hommia, eli lähimpänä Mestistasoa olevat. On aivan turha kuvitella, että edes SaiPa pystyisi kovin monesta pelaajastaan pitämään kiinni, kun pelaajabudjetti putoaisi neljäsosaan nykyisestään.

Jotta Mestiksen ja liigan välille voisi syntyä aitoa ja urheilullista kilpailua ja vaihtuvuutta, pitäisi mestisjoukkueiden pelaajabudjettien päästä edes n. 60-70 % liigan pienemmistä budjeteista. Ja se vaatii aika paljon isompia yleisömääriä kuin nykyiset. Kahdella paikkakunnalla keskiarvo on yli 2000, niillä on jotain toivoa, mutta niilläkin pelaajabudjetit ovat tasolla, joka kertoo että pelaajien keskipalkka on n. 1000 euroa kuussa. Sillä ei aikuinen ihminen oikeasti elä. Mestiksen pelaajat eivät siis pääosin todellakaan voi olla ammattilaisia, vaan opiskelujen ohessa osa-päivätyönään jääkiekkoilevia tai äidin ja isin sponssaamana eleleviä junnuja, jotka toivovat uran urkenevan siellä liigassa (ja joille se ura liigan pienentämisen jälkeen huomattavasti epätodennäköisemmin urkenisi, joten äidin ja isän sponssihalut varmasti vähenisivät.) Noilla palkoilla joukkueisiin mahtuu ihan muutama oikeasti ammatikseen pelaava, jos runko on kasattu niistä äidin elättämistä junnuista. Ja äitiä tuskin nappaisi, jos mahdollisuus saada jääkiekosta oikeasti ammatti näyttäisi nykyistä paljon pienemmältä (liigan supistamisen jälkeen.)

Kertoisiko nyt joku vihdoin, miten se SaiPa, Blues tai HPK parantaisivat Mestiksen ja siinä pelaavien joukkueiden tulonmuodostusta? Ja miten suomalaisen jääkiekon etua ajaisi se, että Suomessa olisi 15 % vähemmän ammattilaispelaajan työpaikkoja? (Ja jos Mestistäkin vielä pienennettäisiin, niin sen lisäksi 17 % vähemmän puoliammattilaispaikkoja, yhteensä siis edes jotenkin tosissaan harjoittelevia (aikuis/melkeinaikuis)pelaajia olisi 85 % nykyisestä.)
 
Taas liigan talidomi-lapset kerääntyvät tänne kertomaan faktoja. Helvetin helppo nykyisellä järjestelmällä tai edes ennen sitä kerätä mitään 1,5 miljoonan euron pesämunia, kun sitä ei tyhjästä saisi luotua edes Jokerit.

Tarvitaan isompi karsintasarja tai joukkuemäärän tiputtaminen liigasta, jolloin myös Mestiksen kärki voi kuroa taloudellista eroa kiinni liigan häntäpäähän. Nämä kirjoittelijat, jotka tuovat näitä "miksi osakkaasta pitää luopua" ym. paskaa ovat juurikin yleensä niitä, jotka tietävät, että kun Mestis-joukkueitakin aletaan hieman jeesimään nousussa edes järkevämmän karsintasarjan ansiosta, niin heidän joukkueensa asettuvat juurikin sille lähtölistalle, jonka määränpäänä on soronoo.

Ja tiistaina Ilves joutuu vielä menemään helvettiin ja Sportilla on täydet mahkut tehdä tästä vielä sarja. Tässä on hyvä tauko minkä aikana kerkeää luoda uutta taisteluhenkeä.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Taas liigan talidomi-lapset kerääntyvät tänne kertomaan faktoja. Helvetin helppo nykyisellä järjestelmällä tai edes ennen sitä kerätä mitään 1,5 miljoonan euron pesämunia, kun sitä ei tyhjästä saisi luotua edes Jokerit.

Ihan vittuilematta. Mistä Sport saa luotua yhtäkkiä sen 1,5 miljoonan euron pesämunan liigalisenssiin ja pystyy nelinkertaistamaan pelaajabudjetin? Ihan vaan mielenkiinnosta...onko siellä jo suunnitelma B liiganousun varalle? Onko joku sijoittajajoukko tms?
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Mulle varmistui eilisen pelin nähtyäni, että Sport ei tule tätä sarjaa voittamaan missään tapauksessa. Sport ei tule voittamaan Tampereella nimittäin otteluakaan. Ei vaikka pääsisi jollain ihmeellä (Toskalan imuroinneilla) 0 - 2 johtoon heti ottelun alussa. Ilves oli niin paljon edellä kaikessa, että varaa oli himmailla yli puolipeliä. Olkoonkin että myöskään Sport ei varmasti aivan parastaan esittänyt, mutta kentällä Ilves yritetti tehdä jatkuvasti suunnilleen kauden maalia tehokkuudesta tinkien.

Tiistaina on kuitenkin uusi päivä ja uusi mukaansatempaava ottelu! Streami on jo varattu. Tietysti. Varmasti Vaasan Hakametsää pienemmässä kaukalossa pelistä tulee hieman erilaista, kun tilanteet lisääntyvät ja vääntövoiman ja pelisilmän merkitys korostuu.

Tuomareilta toivon huomattavaa parannusta.
 

Marre

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, (HIFK)
Ja taas "Kerho ja SaiPa". Kuka siellä nyt karsii?

SaiPa on näissä puheissa mukana ennen kaikkea siksi, että kouvolalaisista ja mikkeliläisistä maailmassa on virhe ja se nyt vain on niin väärin, että viimeisen 50 vuoden aikana Lappeenrannassa on pelattu jääkiekkoa pääsarjatasolla n. 70 % ajasta ja Kouvolassa vain 6 % ja Mikkelissä 0 %. Kun omia joukkueita ei saada pääsarjaan, pitäisi edes naapuri saada alas.

Ja onhan tässä iloisesti oltu tiputtamassa Kerhon sijasta Bluesiakin (joka pelaa pudotuspelejä ja taisi viime vuonna pelata hopealle), joten urheilun kanssa näillä pudottamistoiveilla ei ole mitään tekemistä. Mutkun se nyt vain on niin väärin, että osalla pikkupaikkakunnista pelataan pienistä budjeteistakin huolimatta liigaa, eikä ymmärretä tippua.
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tarvitaan isompi karsintasarja tai joukkuemäärän tiputtaminen liigasta, jolloin myös Mestiksen kärki voi kuroa taloudellista eroa kiinni liigan häntäpäähän.

Ei muuten tarvita. Tämä on urheilubisnestä. Useaan kertaan mainostamiesi "vapaamatkustajien" tehtävä ei ole tekohengittää Mestisseuroja esiintymällä niiden kotikaukalossa jossain höpöhöpö sarjassa. Pidempi runkosarja tuo paremmin katsojia kuin Mestisseurat jossain ylimioitetussa karsintasarjassa. Olisi päätöntä munia omaa bisnestään ihan vaan siksi että "jeesataan" Mestis-seuroja.

Eilinen ottelu sekä myös loput karsntamatsit osoittavat tuon jo ennakoon tiedetyn valtavan tasoeron sellaiseksi että mitään isoa karsintasarjaa ei tarvita. Sellainen sarja palvelee vain Mestiksen kärkiporukoita. Yritäppä arvon KKrig miettiä itseäsi Liigajoukkueen toimarin saappaisiin ja kerro yksi hyvä syy miksi ihmeessä seura haluaisi osallistua vapaaehtoisesti tuollaiseen sarjaan? Suomalaisen kiekkoiun etu ei ole syy, koska sitä se ei palvele. Tuo on Mestis-kannattajien keksimä itsekäs tekosyy.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Eli nyt kun ei voi valittaa enää tuomareista ja aikatauluista, niin nyt se on paras seitsemästä-sarjan syytä ettei sieltä nousta? Just.

Mikä on se järkeenkäypä syy, että tuon karsintasarjan myötä Mestis-seuroilla olisi yhtään paremmat saumat nousuun tai suurempiin budjetteihin? Siis ihan oikeasti. Tällä hetkellä annetaan reilu mahdollisuus ja vaikka tänä vuonna ei nousua tulisikaan, niin viehän se nyt väkisinkin muutaman vuoden ennen kuin taso Mestiksessä nousee tarpeeksi.

Joka vuosi jää jotain Mestiksen joukkueille käteen ja joka vuosi ollaan lähempänä sitä, että joku tippuu. Vielä ei ole sen aika, mutta kenties kymmenen vuoden sisään. Ei sitä mielestäni pysty mitenkään keinotekoisesti kiihdyttämään. Ei sillä, että minulla tuollaista sarjaa vastaan mitään olisi, mutta luulen, että niiden karsintaotteluidenkin kiinnostavuus tippuisi määrän noustua. Kun Sport ei ole karsimassa, ei noissa liigahalleissa pahemmin täysiä halleja näe näissä peleissä.

Suljettu sarja oli huono juttu Mestikselle, mutta nyt sitä parempaa huomista rakennetaan. Pikkuhiljaa. Maltti on valttia, sanoisin.

E: Pikku hiljaa -> pikkuhiljaa. Jätetään hilja rauhaan.
 
Viimeksi muokattu:

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Suljettu sarja oli huono juttu Mestikselle, mutta nyt sitä parempaa huomista rakennetaan. Pikku hiljaa. Maltti on valttia, sanoisin.

Tässä on tietty järkensä.

Kannatan tietenkin liigan ja mestiksen joukkuemäärien supistamista, olen siitä täällä kymmeniä viestejä kirjoittanut, mutta nyt sen haikailun sijaan pallo on Mestis-seuroilla, niin kauan kun tilanne on mikä on.

Pitää tehdä hyviä investointeja, kuten aitioita ja parantaa fasiliteetteja. Tehostaa markkinointia. Satsata juniorityöhön ja valmennukseen koko seurassa. Ja nimenomaan näitä kaikkia, pitkällä tähtäimellä. Miten esim. jossain Mikkelissä voidaan edes haihatella liigasta, kun omat A-junnut tahkoaa hännänhuippuna sarjaa, jossa edellä ovat mm. Lappeenrannan kiekkosuuruus PePo ja Iisalmen IPK?

Pikkuhiljaa se taso siitä kuroutuu. Jos ei sarjajärjestelmä meitä auta täytyy mennä sillä mitä on. Aitoa tavoitteellisuutta valittamisen sijaan. Jokainen Mestis-joukkue halusi tälle kaudelle playoffit. Siellä ei ollut yhtäkään seuraa, joka olisi ollut sen puolella, että pelataan sarja sellaisin ehdoin, että voittaja on mahdollisimman hyvässä iskussa liigakarsintaan. Sisään tuleva raha > suuret tavoitteet. Se kertoo siitä, että tosiasiassa seurat ovat vasta rakentamassa asioita noinniinkuin oikeasti.

Vielä sen verran, että ihan turha on puhua siitä kuinka HPK tai SaiPa ovat mestis-tasoisia organisaatioita ja ne pitäisi jostain syystä pudottaa. Urheilullisuuden puolesta on rummutettu vuodet ja sillä mennään nytkin. Jos ja kun joku joukkue putoaa niin se on ihan sama, vaikka olisi edelliskevään mestari tai budjetiltaan/halliltaan/yleisömääriltään whateva suurin. Kaukalossa nämä ratkaistaan.

Tietenkin kaiken avain on mahdollisuus nousuun. Liigan täytyy pysyä vähintään tällä tapaa avoimena, muuten Mestiksessä voidaan sammutella valot. Ja sammutetaankin varmasti, mikäli kioski menee uudelleen kiinni.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Tämä on urheilubisnestä.

Jos liiga olisi aitoa urheilubisnestä, niin toistuvasti alisuorittavat/tasoaan nostamaan kykenemättömät organisaatiot olisi ostettu ulos koko lafkasta jo aikoja sitten. Näin ei onneksi ole, vaan jotain urheilullisuutta vielä on olemassa.

Pidempi runkosarja tuo paremmin katsojia kuin Mestisseurat jossain ylimioitetussa karsintasarjassa.

Näinhän se on. Karsinnat eivät kiinnosta ketään, kuten esimerkiksi Tampereella toissapäivänä nähtiin. Melko noloa pelata näitä merkityksettömiä matseja tyhjille katsomoille. Kyllähän täällä JA:ssakin monet kirjoittajat usein toivovat paria ylimääräistä SaiPa-matsia marraskuun loskakeleille. Niihin kuitenkin syttyy tavistasalakkikin ihan eri lailla kuin panoksettomiin karsintapelleilyihin.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Meinaat, ettei vaikkapa Saipalla tai Kerholla olisi pudottuaan resursseja ylläpitää täysipäiväistä ammattilaisorganisaatiota muiden mestiksen kärkiseurojen tapaan, vaan pudotus olisi niin rankka että toimintaa ylläpidettäisiin jossain määrin talkoovoimin niin kuin vaikkapa Savonlinnassa tai Heinolassa (korjatkaa vaan ko. seurojen kannattajat jos liigafanien tapaan tietämättömyyttäni täällä huuutelen seuroistanne aivan mitä sattuu...)

Tarkoitin ed. viestissäni niillä osapäivätyöläisillä lähinnä pelaajia. Liigassa kaikkien joukkueiden kaikkien runkopelaajien perustaso on sen verran laadukas, että heille riittää kyllä töitä ulkomailtakin, jos oma joukkue putoaa Mestikseen. Ammattilaiset eivät lähde sinne pelailemaan millään kymppitonnilla kaudessa. Liigajoukkueissa jämärooliin jäävät parikymppiset viitosketjun pelaajat tietysti hakevat jatkossakin peliaikaa Mestiksestä.

Jos toimistoilla painetaan pitkää päivä, niin se on tietysti hieno homma. Katsojat kuitenkin tulevat ensisijaisesti otteluun katsomaan pelaajia ja joukkueita eivätkä toimiston setiä.
 

theace

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jonkin verran ärsytti keväällä -09, kun porukka kilvan todisteli karsintojen tasaisuuden johtuneen vain Ässien play-out-pettymyksestä ja sitä kautta Sportin päässeen yllättämään porilaiset housut kintuissa. Mutta jos aletaan perkaamaan ottelusarjaa tarkemmin, niin ensimmäisen peli shokkihoidon jälkeen (Sport voitti 3-2) Ässät voitti Vaasassa 3-1, ja jyräsi toisessa kotipelissään Sportin pystyyn 5-0. Tässä vaiheessako se masennus iski? Kummallista. No, joka tapauksessa Sport voitti taas pari seuraavaa matsia kunnes Ässät selvitti taas masennuksensa voittamalla kaksi viimeistä peliä.

Mikä oli vuodatukseni pointti? Kevään -09 sarja oli oikeasti tasainen, ilman tekosyitä. Ammattilaisjoukkueelta on syytä odottaa ammattilaisen suoritusta, varsinkin vieraskentällä kun sarja on juuri käännetty 2-1-johtoon tyrmäävällä 5-0-tuloksella. Joten minkään play-out-masennuksen taakse ei voi loputtomasti verhoutua, korkeintaan sen ensimmäisen pelin voisi selittää sillä.
Ilves-Sport-sarja on senkin vuoksi nyt kaiken kaikkiaan reilu peli; jos Ilves osoittautuu selvästi paremmaksi (kuten ensimmäinen peli näytti), se sitten vain on niin. Ilman sarvia ja hampaita. Ei ollut Mestis-Sportilla jakoa.

Tai jos Sport onnistuu tästä vielä sarjan jännittävämmäksi kääntämään, on joukkueiden välinen tasoero jotain muuta, kuin se paljon käytetty valovuosi.
Yksinkertaista, ilman tekosyitä.

Keväästä -09 muistanet myös sen, että Sport kasasi riskillä kalliin joukkueen, joka ei kertonut todellisesta Mestiksen tasosta totuutta. Kyllähän sitä riskirahalla voi hankkia vaikka minkälaisen joukkueen, mutta siinä käy helposti huonosti, niinkuin Sportille meinasi käydä.

Tänä vuonna joukkue on kasattu aitojen resurssien mukaan ja kertoo todellisesta tasosta enemmän kuin -09. Sen takia tuota Ässät sarjaa on turha käyttää minkäänlaisena vertailukohtana mihinkään.
 
Tarkoitin ed. viestissäni niillä osapäivätyöläisillä lähinnä pelaajia.
Siis joo, kaikkia organisaation palkkalistoilla keikkuviahan mäkin meinasin, pelaajat mukaanlukien. Tässäkin ketjussa on jo todettu esim. Sportin joukkueen sisältävän 3 kentällistä ammatikseen pelaavia ja loput opiskelijoita. Tuskinpa muiden kärkiseurojen meininki tästä pahemmin eroaa, vaikka joku yksittäinen pelaaja vielä yrittäisikin tasapainoilla kokopäiväisen liigajoukkueiden vastaavaa vastaavan harjoittelun ja siviilityön välillä. Sen sijaan koko mestiksessä tutkimusten mukaan noin puolet käy töissä, eli kolmen kärkiseuran ulkopuolella suurin osa.

Jos liigapudokkaalla putoaa pelaajabudjetti vaikkapa kolmannekseen niin kyllähän sillä vielä ammattilaisorganisaatiota pyörittää (jos pyörittää Kouvolassa, Vaasassa ja mikkelissäkin), mutta tietenkään vanhasta rosterista ei voisi pitää lähes ketään.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Keväästä -09 muistanet myös sen, että Sport kasasi riskillä kalliin joukkueen, joka ei kertonut todellisesta Mestiksen tasosta totuutta. Kyllähän sitä riskirahalla voi hankkia vaikka minkälaisen joukkueen, mutta siinä käy helposti huonosti, niinkuin Sportille meinasi käydä.

Tänä vuonna joukkue on kasattu aitojen resurssien mukaan ja kertoo todellisesta tasosta enemmän kuin -09. Sen takia tuota Ässät sarjaa on turha käyttää minkäänlaisena vertailukohtana mihinkään.
Kannattaa vilkaista tuon kauden runkosarja-ja pudotuspelejä. Sportilla ei ollut mitenkään ylivoimainen joukkue sarjaan, oli mm. hilkulla ettei Hokki kaatanut Sportia välierissä.
Ylipalkattu joukkue toki oli. Yksi Sihvonen hyökkäyksessä ja Salmu puolustuksessa liigastatuksistaan huolimatta ei tehnyt vielä tuosta porukasta mitenkään omaa luokkaansa Mestikseen.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Tarvitaan isompi karsintasarja tai joukkuemäärän tiputtaminen liigasta, jolloin myös Mestiksen kärki voi kuroa taloudellista eroa kiinni liigan häntäpäähän. Nämä kirjoittelijat, jotka tuovat näitä "miksi osakkaasta pitää luopua" ym. paskaa ovat juurikin yleensä niitä, jotka tietävät, että kun Mestis-joukkueitakin aletaan hieman jeesimään nousussa edes järkevämmän karsintasarjan ansiosta, niin heidän joukkueensa asettuvat juurikin sille lähtölistalle, jonka määränpäänä on soronoo.
Varmasti on luotu paskat taloudelliset edellytykset liiganousuun. Miksi silti kuulee mestisseurojen silmää tekeviltä aina ennen karsintoja lausuntoja, että "kyllä taloudellinen puoli pistetään kuntoon, jos niikseen tulee"? Ymmärrän toki sen, että asia on nähtävä pidemmällä tähtäimellä. Siis niin, että mestisseuralla ei ole taloudellisia edellytyksiä kasata tosissaan liigajoukkuetta haastavaa porukkaa, koska tappioriski on liian suuri. Jos liigapaikka ei tulekaan, ollaan kusessa. Ei minusta kuitenkaan ole mitään urheilullisia perusteita sille, että Mestiksen neljänneksi parhaalle seuralle pitäisi antaa mahdollisuus liiganousuun jättimäisen karsintasarjan kautta. Liigan viimeinen Mestikseen ja Mestiksen mestari liigaan ja pulinat pois olisi minusta paras ratkaisu. Kylkeen voisi ehkä pistää vielä toiseksi viimeisen ja toiseksi parhaan karsintasarjan.

Tai ehkä parasta olisi sittenkin ottaa vuosittain SaiPa-KooKoo-Jukurit karsintasarja sarjasijoituksista riippumatta, niin voitaisiin lopettaa kaakkoiskulman turha länkytys. Ei mutkun saipalla on isompi budjetti kun se pelaa liigassa.

***
Jos malttaa ohittaa viimeisen kappaleen provon, voi siis lukea, että kyllä, kannatan sarjaportaiden välisen tasoeron kaventamista nousun ja tippumisen helpottamisella. Vähän hauskaa kuitenkin, että nousumahdollisuuksien epärealistisuus ei ole niin katkera ongelma vaasalaisille, jotka ovat kolmatta kertaa yrittämässä, kuin isolle osalle Kaakkois-Suomen mestisseurojen, jotka ovat päässeet karsintavaiheeseen yhteensä 0 kertaa, kannattajista.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Keväästä -09 muistanet myös sen, että Sport kasasi riskillä kalliin joukkueen, joka ei kertonut todellisesta Mestiksen tasosta totuutta.

Ai ei kertonut totuutta sarjan tasosta?

Runkosarjassa neljä parasta olivat:

1. Jokipojat 90
2. Sport 87
3. Hokki 81
4. KooKoo 81

Sport eteni liigakarsintaan voittamalla puolivälierissä D-Teamin voitoin 3-0.
Välierissä Hokki kaatui vain voitoin 3-2 ja finaalissa Jokipojat 3-1.
Mikä tässä on semmoinen poikkeus verrattuna tähän kauteen, joka ei kerro mestiksen todellisesta tasosta?
 
Siis joo, kaikkia organisaation palkkalistoilla keikkuviahan mäkin meinasin, pelaajat mukaanlukien. Tässäkin ketjussa on jo todettu esim. Sportin joukkueen sisältävän 3 kentällistä ammatikseen pelaavia ja loput opiskelijoita.

Ja pelaajabudjetti on 400 000 euroa? Suomessa pitää tienata ainakin 40 000 euroa, jotta voidaan oikeasti puhua ammattilaisesta, joten mä en kyllä ymmärrä, miten tuolla summalla muka saa kolme kentällistä ammattilaisia. Voihan sitä tietysti joku junnu keskittyä täysipäiväisesti jääkiekkoon vaikka mitättömällä 15 000 euron vuosiliksalla ja elellä iskän ja äiskän piikkiin, mutta ei se kaverista ammattilaista tee.
 

Fordél

Jäsen
Ja pelaajabudjetti on 400 000 euroa? Suomessa pitää tienata ainakin 40 000 euroa, jotta voidaan oikeasti puhua ammattilaisesta, joten mä en kyllä ymmärrä, miten tuolla summalla muka saa kolme kentällistä ammattilaisia. Voihan sitä tietysti joku junnu keskittyä täysipäiväisesti jääkiekkoon vaikka mitättömällä 15 000 euron vuosiliksalla ja elellä iskän ja äiskän piikkiin, mutta ei se kaverista ammattilaista tee.

Mistä ihmeestä tuo 40 000 euroa tulee? Eikö jääkiekkoammattilainen ole sellainen, joka elättää itsensä pelaamalla jääkiekkoa? Musta aika simppeli juttu.
 
Mistä ihmeestä tuo 40 000 euroa tulee?

No se on vielä aika maltillinen raja. Se on kuitenkin alle suomalaismiesten keskipalkan. Kun lisäksi muistetaan, että täysipäiväisesti urheillessaan ihminen yleensä antaa muille etumatkaa oikeiden töiden uranäkymien suhteen, niin kyllähän siitä urheilemisesta pitää oikeasti tienatakin jotain, jotta täysipäiväiseksi heittäytyminen olisi järkevää.
 

Pervert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiitospaidat

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca

Pervert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiitospaidat
Kosto todennäköisesti. Vaasalaista on harmittanut löytää oma huivi D-päädystä kusimattona. Sitten on käyty hakemassa ilmaishuivi ja suoritettu katala kosto.

On se kovaa kun ensin tarpeeksi naurettuaan iltapulun kuvalle tuleekin joku hieromaan paskaa omaan naamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös