Ilves kaudella 2012–2013 ennakointiketju

  • 432 449
  • 931

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Täytyy nyt muistaa, että Rask on ollut valtaosan kaudesta telakalla, tämä ei voi olla vaikuttamatta pelin tasoon myöskään. Miehestä ei olla saatu läheskään kaikkea irti tällä kaudella. Hän olisi silti yksi niistä pelaajista, joista itse yrittäisin pitää kiinni lähes hinnalla millä hyvänsä, toki hulluttelemaan ei pidä lähteä. Ennen tätä kautta Joonaksen maalit/kausi kehittyivät seuraavasti: 1 - 10 - 14, ja olen aika vakuuttunut että oikeassa valmennuksessa ja ympäristössä hänestä kehittyisi tasaisen varma 20 maalin ja 40-50 pisteen mies SM-liigaan.
 

Fordél

Jäsen
Taas ollaan Ilveksessä tilanteessa, jossa ensi kauden joukkueen rakentaminen tulee myöhästymään aika pahasti, kun sarjapaikka ei ole tiedossa. Ilveksen vetovoimakin on todella huono, kun organisaatio on sekaisin kuin pissis kotibileissä ja valmennus ensi kaudeksi on mitä on. Olemme nokkimisjärjestyksessä siis pahnan pohjimmaisena.

Jatkosopimuksiakaan ei ole kuin muutaman merkittävän pelaajan kanssa (Niinimäki, Peltola, Jokipakka, Marjamäki ja Keränen) sekä muutaman pelaajan, joiden kanssa jatkosopimusta ei toivoisi olevan (Järventie ja Tukio). Ne pelaajat, joiden kanssa soppari pitäisi olla Ilveksen tulevaisuuden turvaamiseksi (Rajala, Rask, Aittokallio) ei sopparia ole vielä tehneet eivät ehkä edes tee.

Näyttää siis kaiken kaikkiaan todella surkealta. Konkreettisesti Ilveksen tilanteen huomaa siinä, että meille ei huhuta ketään. Huhuillaan vain poislähtijöistä. Esimerkiksi paikallisvastustajaan huhuillaan pelaajia vaikka sielläkään ei kausi ole mennyt erityisen hyvin. Kuitenkin kun on osaava valmentaja kiinnitetty niin vetovoimaa on ihan eri tavalla.

Joukkue täytyy kasata pystysuunnan kiekkoon, joten toivottavasti tällaisia pelaajia osattaisiin hankkia. Koskirannan nuorempi veljes menee Ilmeisesti Tapparaan, mutta iso veli vetää Pelsuissa ihan hyvää kautta ja sopisi hyvin Ilveksen pelitapaan. No tuskin tulee mestaruutta tavoittelevasta joukkueesta liigajumboon. Eiköhän tuo jatka Pelsuissa.

No toivotaan, että edes muutama mielenkiintoinen nimi tarttuu Ilveksen kynsiin.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Joonas Rask on hieno pelaaja, joka on kärsinyt kohtuuttomasti loukkantumisista.
Siltikin hän on pelaajana vielä epävarma kortti ja on jotenkin ihmeellistä, että tarjoukset ensi kaudesta ovat jopa 2,5 kertaiset ihan kelvolliseen ilveksen tarjoukseen.

Valitettavasti ilves ei pysty venymään näissä tarjouskilpailuissa ja näin ollen Raskin lopullinen läpimurto nähdään muualla.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Kyllä se Rask on monen ulkopuolisen silmään erittäin potentiaalinen kaveri, ainakin SM-liigan tasolla.
On muuten erittäin mielenkiintoista lukea tässä vaiheessa kautta ketjua "Ilveksen joukkue kaudella 2011-2012". Sieltä kun lukee vaikka sivulta 6 eteenpäin juttua ja toiveita joukkueesta, niin tartte sanoa että hauskaa aikamatkailua. Pienestä se on kiinni, kun sielä joukkueen kokoonpanon esitettyihin toiveisiin ei olisi tarvinnut lisätä kuin ykkössentteri, niin kaikki olis olleet tyytyväisiä, ainakin ennen kautta. Toisaalta sielä M. Västilä oli 9 pakki, ensikauden kaavailuissa joillakin jo 1 parissa, pelannut alle 10 ottelua liigassa. Kuten sanoin, pienestä kii!
 

Fordél

Jäsen
Pienestä se on kiinni, kun sielä joukkueen kokoonpanon esitettyihin toiveisiin ei olisi tarvinnut lisätä kuin ykkössentteri, niin kaikki olis olleet tyytyväisiä, ainakin ennen kautta.

Niissä kaavailuissa oli varmasti mukana kakkossentterinä Lee ja Myttysen odotettiin jatkavan siitä mihin hän viime kaudella jäi. Nyt meillä ei ole enää Leetäkään ja Myttynen on ollut pettymys. Kaukana ollaan siis ennen kautta esitetyistä suunnitelmista sentteriosaston suhteen, mutta silti tähän ei ole reagoitu.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Joo, mutta tarkoitin, että jos olisi se yksi the sentteri tullut jostain, niin sitten olisi ennakkoasetelmissa olleet kannattajat tyytyväisiä, olisiko sitten tulos ollut täysin toinen, sitä ei tiedetä koskaan.
Hauskinta ketjussa näin jälkikäteen on se, että sielä makusteltiin sitä, että tähän kauteen (2011-2012) lähdettäessä tilanne on huimasti paljon parempi kuin edelliseen (2010-2011) kauteen lähdettäessä, jolloin takana oli raastavat karsinnat. Tämä kaikki ilman sarvia ja hampaita, historia vaan toistaa vitsejään, koska ensikauteen valmistautuva Ilves on todennäköisesti taas samassa lähtökuopassa kuin 2010 syksyllä. Nimenomaan kuopassa.
 

Immortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen ja Robbien jengit
Kannattajien tyytyväisyydellä kesällä ja joukkueen iskukyvyllä on loppupeleissä aika vähän korrelaatiota. Ei kova nimilista takaa odotusten mukaisia otteita, eikä heikompi nimilista ole automaattinen tuomio sysipaskasta kaudesta.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Hauskinta ketjussa näin jälkikäteen on se, että sielä makusteltiin sitä, että tähän kauteen (2011-2012) lähdettäessä tilanne on huimasti paljon parempi kuin edelliseen (2010-2011) kauteen lähdettäessä, jolloin takana oli raastavat karsinnat. Tämä kaikki ilman sarvia ja hampaita, historia vaan toistaa vitsejään, koska ensikauteen valmistautuva Ilves on todennäköisesti taas samassa lähtökuopassa kuin 2010 syksyllä. Nimenomaan kuopassa.

Mielestäni tämä on ihan ymmärrettävää. Ennen kauden alkua Ilveksen kannattajat olivat toiveikkaita, koska edellinen kausi oli kaikin puolin menestys. Objektiivisesti katsottuna säälipaikka ja karsinnat olivat jotakuinkin yhtä potentiaaliset lopputulokset. Nuoren joukkueen kohdalla, kuten on moneen kertaan todettu, kauden alku on äärimmäisen tärkeä koska silloin nähdään mihin suuntaan se lumipallo lähtee vyörymään.

Nyt tehtiin isot virheet kesällä ja kauden alku oli aika lailla katastrofi. Joukkue taisteli sen minkä pystyi, mutta laiva ei kääntynyt tarpeeksi. Tälllä hetkellä tuntuu, että koko joukkue on antautunut, mikä on huolestuttavaa karsintoja silmällä pitäen.

Ensi kaudella toivottavasti edelleen luotetaan nuoriin ja panostetaan kärkiosaamiseen. Onko Hiitelästä tähän joukkueen kasaamiseen, on ihan oma ongelmansa.
 

ilveksenmiäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kesytetty kissimirrilauma & joukko puuhastelijoita
Käydäänpä pikaisesti läpi:...

Ei me mitään Kilpeläistä/Hovista tuonne saada. Minulle riittäisi esim. Hostikka, Nieminen tai Metsolakin. Nämä ovat huomattavasti halvempia ja etenkin Niemisestä nähty, että pystyy torjumaan voittoja yksinkin.


Lisäksi nämä Mäkiset, Bäckströmit ynnä muut reservipelaajat vienevät yhteensä noin 100 000 euroa palkkabudjetista.

Huomioithan, että Bäckström VAIN halvalla. Tässä olisi hyvä aika ajaa niitä junnuja sisään. Muunmuassa loukkaantumisten tilanteissa. Huomio myös, että Teemu Kesän soppari päättyy ja tästä vapautuu rahaa. Tukiolle tuskin mitään megapahvia on sorvattu...


Ykkösketju: ...

Eiköhän 200k:lla saa ainakin Leetä kovemman tekijän tuohon. Lasken ykkösen palkaksi ennemmin sen 400k-450k

Kakkosketju:...

Huomioithan, että Lammassaari on pelannut vain 19 ottelua tällä kaudella. Hintalappu todennäköisesti tippuu joten laskisin kakkosketjun 50k+75k+75k= 200k

Kolmosketju: ...

Tästä samaa mieltä 100k:kin aika lähellä


Nelosketjussa sitten Sointu ja pari junnua. ...

Soinnusta ja Vällystä voimme ottaa halvemman ja ketjun hinta tippuu 50k:hon

Näin laskettuna Ilveksen palkkakuluiksi tulee 1 530 000 euroa. Jää reilusti alle ensi kaudelle budjetoidun 1,85 miljoonan euron. Helppoa kuin heinänteko.

Lasketaan tuosta se miinustamani "n. 200k". 1 330 000

Kanssasi samalla kaavalla laskemalla saan budjetin: 1 995 000. Ja olemme aika lähellä totuutta!
 

Noma

Jäsen
Kanssasi samalla kaavalla laskemalla saan budjetin: 1 995 000. Ja olemme aika lähellä totuutta!

Petri Lammassaari ei varmasti pelaa viisinumeroisella summalla. Lisäksi Jessen palkka on oikeasti aika paljon enemmän kuin 100 000 euroa eikä Rajalakaan kyllä kovin paljon tuosta summasta jää. Ja tosiaan vaika saataisiinkin noin kahden miljoonan pelaajabudjetti, niin silti se on 150 000 enemmän kuin mitä ensi vuoden budjetiksi on ilmoitettu.
 
Viimeksi muokattu:

ilveksenmiäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kesytetty kissimirrilauma & joukko puuhastelijoita
Petri Lammassaari ei varmasti pelaa viisinumeroisella summalla. Lisäksi Jessen palkka on oikeasti aika paljon enemmän kuin 100 000 euroa eikä Rajalakaan kyllä kovin paljon tuosta summasta jää. Ja tosiaan vaika saataisiinkin noin kahden miljoonan pelaajabudjetti, niin silti se on 150 000 enemmän kuin mitä ensi vuoden budjetiksi on ilmoitettu.

Leen, Glenn ja Koistinen. Kai niistäki jotai jää ens kauden budjettiin? Ja muistakaas ettei Meskanen ole ensi kaudella päättämässä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Leen, Glenn ja Koistinen. Kai niistäki jotai jää ens kauden budjettiin? Ja muistakaas ettei Meskanen ole ensi kaudella päättämässä.

Ensikaudella? Nyhän ne päätöset tehdään enskautta varten...

.. Ja ei se Meskanen mihinkään näemmä ole lähdössä..
 

Ihmeilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Venäjä, Atlant, Ak Bars
En tiedä, olenko kirjoittanut tämän tänne jo montakin kertaa, mutta on jälleen se sanottava, että Ilveksen suurin ongelma on, että vaikka on voittava käsi, ei silti voiteta, koska lyödään kortit pöytään väärässä järjestyksessä.
Minusta olisi hyvä miettiä, mitkä asiat on menneet pieleen, kun Ilves on joutunut nykyiseen ahdinkoon.
Alunperin alamäki pelillisesti taisi alkaa kaudella 09-10, kun kasaan saatiin paperillla ihan kilpailukykyinen joukkue, mihin olin silloin hyvinkin tyytyväinen, mutta sitten valmennuspuolella asiat eivät toimineetkaan. Ilveksen tuolloisessa joukkueen rakentamisessa oli paljon samaa Stanley cupin voittaneen Boston Bruinsin kanssa, jonka cup-voiton ennustin noin 5 vuotta etukäteen. Odotin siis myöskin Ilveksestä hyvin toimivaa porukkaa.
Periaatteessahan nykyiseen pelitapaan, tai Pajuojan ideologiaan tuollainen syvä, tasainen kokoonpano olisikin aivan loistava. Mälkiä ei siitä kuitenkaan saanut mitään irti.
Kun Pajuoja tuli joukkueen peräsimeen, jouduttiin ongelmiin ja joukkue heikentyi selvästi, eli, kun oli pakkaan sopiva valmentaja, pakka hajosi, tai menetettiin. Pajuoja sai kuitenkin heikentyneenkin joukkueen pelaamaan hyvin ja menestyksekkäästi.
No nythän sitten viime kesänä Pajuoja tyri asiat ja veti joukkueelle jonkun 70-luvun tyylisen mitään urheilusta ymmärtämättömän kunto-ohjelman ja veti pelaajat piippuun samalla, kun Hiitelä seikkaili omalta osaltaan asiat pipariksi lyhyellä tähtäimellä, mutta erinomaisiksi pitkällä tähtäimellä, mikäli tätä erinomaista asetelmaa ei nyt ryssitä millään tavalla.
Voitaisiin sanoa, että loppupeleissä Pajuoja ja Helminen olivat nykyisen Ilveksen ahdingon takana ja tämän vuoksi Pajuoja ansaitsi lähteä. Pelaajien vääränlainen ja tietämätön harjoittaminen ja epäselvyydet siitä, mennäänkö Helmisen, vai Pajuojan pelitavalla olivat suurimmat yksittäiset tekijät tämän kauden rämpimisen takana.

Huvittavaa on, että Ilveksen valmennuksen tiedot kuntoharjoittelemisesta olivat mielenterveysongelmista kärsivän anorektisen aloittelija-urheiljan tasolla. Eihän kunnon rakentaminen tuolla tasolla pitäisi tapahtua niin lyhyellä tähtäimellä, että kesän aikana koitettaisiin yksistään kuntoa nostaa. Kunnon nostaminen, mm. punasolutason lisääminen ja siitä nopeuteen siirtyvä harjoittelu tapahtuu pitkällätähtäimellä ja huippukuntoon johtavan harjoittelupiikin käyttäminen pitäisi tapahtua loppukaudesta, jolloin huippukunto saavutettaisiin pudotuspeleihin. Piikin vetäminen kesään aiheuttaa sen, että harjoittelu on kokonaan lopetettava jo ennen kautta, ettei sydänkohtauksia kovin paljoa kauden aikana pelaajille tulisi.
Muutenkin minusta tuntuu, että meillä Suomessa ollaan jääkiekossa todella heikolla tietämyspohjalla kunnon kehittämisessä. Siellä voi jyllätä joku muoti-ilmiö joukkueen sisällä harjoittelun suhteen ja junnuille jo ajetaan jotain penkkiurheilijakaljamahajuntti lähtee leffoja katseltuaan treenaan kahdessa viikossa maratonille- tyylisellä asenteella.
Olis helkkarin mielenkiintoista käydä kaikkien joukkueiden kaikkien pelaajien harjoitusohjelmat läpi ja nähdä, miten päin h*lv*ttiä jääkiekkoilijat harjoittelevat.
 

Ihmeilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Venäjä, Atlant, Ak Bars
Muutamat asiat, mitä täältä palstalta olen eri kirjoittajien toimesta ihmetellyt on, että koko ajan puhutaan, kuinka omia junnuja ei saada pidettyä joukkueessa, kun ne menevät parempiin seuroihin ihan, kuin niillä olis oikeasti jotain kovaakin vetoa ja kysyntää muualle samaan aikaan, kun puhutaan taas siitä, kuinka nää nuoret on niin huonoja, että tilalle pitäis katsella viimeistään ensi kaudeksi pelaajia aina B-junnuja myöten. Siis, junnuilla on kauhee kysyntä ja veto toisiin seuroihin, mut samaan aikaan, kun ne pitäis kynsin hampain pitää jotain kuviteltua uhkaa vastaan, ne pitäis korvata jollain B-junnuilla, joilla ei ole mitään jakoa Sm-liigassa ja, jotka ovat rutiiniltaan kaukana näistä nykyisin joukkueessa pelaavista nuorista.
Sitten kolmas suuntaus on, että puhutaan, että ei omilla nuorilla nykyään pärjää, pistetään eteenpäin ja ostetaan pelaajia tilalle. :D Voiko olla sekavempia näkemyksiä? Mitä ihmettä tarkoittaa, että omilla junnuilla ei NYKYÄÄN pärjää? Pitäiskö kaikki junnut päästää aina B-junnuja myöten pois ja ostaa jotain kalliita freelancereita tilalle?

Junnuista on sanottava, että Wileniukselle ja kumppaneille olis viisain antaa rauha kehittyä isossa roolissa A-junnuissa, kuin että heitä, etenkin pienikokoista Wileniusta tuotaisiin jonkin selittämättömän ahdistuksen ajamana jo liigakokoonpanoon pysäyttämään kehityksensä.

Joonas Raskin tilanne on mielenkiintoinen: tottakai kaverilla on kysyntää! Moni ei tunnu näkevän sitä, että Rask oli yli puoli vuotta pelaamatta ennen, kuin hän marraskuussa tuli kuvioihin mukaan. Rask on pelaaja, joka tulee olemaan ensi kaudella todennäköisesti yli 40 pisteen mies Sm-liigassa. Nuori, kehittyvä pelaaja, joka on pääsemässä kuntoon loukkaantumisesta. Juuri sellainen kaveri, josta toiset seurat ovat valmiita maksamaan enemmän, kuin Ilves, mutta silti alihintaa, kun ottaa huomioon kaverin kehittyvyyden!
Ilves voidaan myydä Raskille helposti: jää tänne vuodeksi, niin pääset pelaamaan paljon isomassa roolissa, kuin Kalpassa ja voit pyytää vuoden päästä kaksi kertaa niin isoa palkkaa, kuin Kalpa nyt tarjoaa.

Toskalahan ei muuten ole mihinkään lähdössä ensi kaudeksi, koska miehellä on sopimus ensi kaudesta Ilveksen kanssa ja koska sopimus on sopuhintainen, kannattaakin hänet ehkä jättää Ilvekseen pelaamaan.

Puolustuksesta veikkaisin, että Bäckström kiinnitetään halvalla ja Glenn ei saa jatkosopparia Kalpaan ja palaa Ilvekseen.

Mun veikkaus on, että ensi kauden kokoonpano on jotain tällaista:

Masi Marjamäki - ????sentteri???? - Jesse Niinimäki
Nils Bäckström – Ryan Glenn

Joonas Rask - Michael Keränen - ????laituri????
Niko Peltola – Jyrki Jokipakka

Samuli Kivimäki - Antti Kangasniemi - Ville Korhonen
Martti Järventie – Arto Tukio

Kai Kantola - Matias Myttynen - Matias Sointu

Vesa Toskala
Miika Wiikman
Sami Aittokallio


Tommi Välimaa(M) - Henri Tuominen - Jaakko Pellinen(M)
Markus Västilä(M) - Konsta Mäkinen(M)

Teemu Huhtala(M) - Eero Savilahti(M) - Mikael Kuronen(M)
Teemu Kesä - Ville Laine(M)

Roope Nikkilä(M) - Tomi Wilenius(A/M) - Miiko Hintz(A/M)


Tarvittavien sentterin ja laiturin paikoille ideoina mulla on toistaiseksi lähinnä jo mainittuja, sentteriksi Tomas Plihal, Roman Kukumberg, Jamie Johnson, Josh Hennessy, Mike Zigomanis, Ben Street, Marc-André Cliche, tai Vjatsheslav Trukhno ja laituriksi Rico Fata, Toni Koivisto, tai Miroslav Zalesak. Erittäin ovela hankinta voisi olla myös Martin Bakos, samantyylinen hankinta, kuin mitä Zaborsky oli Ässiltä.
Rico Fata on erittäin tyylikäs pelaaja, sellainen kaveri, joka tuo katsojia halliin ja nostaa heidät penkeistään ylös ja ennen kaikkea tekee paljon maaleja.


Masi Marjamäki - Tomas Plihal - Jesse Niinimäki
Nils Bäckström – Ryan Glenn

Joonas Rask - Michael Keränen - Rico Fata
Niko Peltola – Jyrki Jokipakka

Samuli Kivimäki - Antti Kangasniemi - Ville Korhonen
Martti Järventie – Arto Tukio

Kai Kantola - Matias Myttynen - Matias Sointu

Veikkaisin että Helminen valmentaa tuon porukan säälipleijareihin sijalle 9, josta se etenee puolivälieriin ja putoaa Jokereille. :)
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Pelasiko muuten Keränen junnuissa sentterinä? Itse olin siinä käsityksessä, että pelasi ainakin vikoina vuosinaan laidassa.
 

"Jalkakynä"

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Keränen pelasi läpi junnujen laidalla. Erityisesti kaudella 2009-2010 Keränen muodosti vaarallisen kolmikon yhdessä Henri Tuomisen ja Roope Nikkilän kanssa. Näistä kolmesta Tuominen pelasi keskellä.

Roope Nikkilä puolestaan pelasi kaudella 2010-2011 keskellä, laidassa sekä puolustajana. Hänestä kasvoi muutamassa vuodessa Tapparan turhakkeesta Ilveksen A-nuorten johtavaksi pelaajaksi. Lisäksi hänen luistelunsa on kehittynyt tänäkin vuonna yhdellä askeleella paremmaksi. Ties millainen pelaaja Roopesta olisi tullut, mikäli hän olisi jo nuorena valinnut Ilveksen.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kunnon nostaminen, mm. punasolutason lisääminen ja siitä nopeuteen siirtyvä harjoittelu tapahtuu pitkällätähtäimellä ja huippukuntoon johtavan harjoittelupiikin käyttäminen pitäisi tapahtua loppukaudesta, jolloin huippukunto saavutettaisiin pudotuspeleihin.

On sitten Sakesta valmentajana muuten mitä mieltä tahansa, oli Saken joukkue parhaalla jallalla ja liikkuvimmillaan molempina kausina nimenomaan kevään ratkasupeleissä. Luistin kulki ja herkyys oli kohdallaan.

Kuka tuolloin rytmitti ja hoisi kuntoharjoittelua?
 

Bronco

Jäsen
Hahmotelmaa ensi kaudeksi:

Masi Marjamäki - XXX ("varma tekijä") - Jesse Niinimäki
Michael Keränen - Matias Myttynen - YYY ("europelaaja läpimurron kynnyksellä")
Ville Korhonen - Antti Kangasniemi - Samuli Kivimäki
Kai Kantola - Henri Tuominen - Matias Sointu
+ Kuronen, Nikkilä, Wilenius, Kokkonen, Hintz

Martti Järventie - Nils Bäckström
Niko Peltola - Jyrki Jokipakka
Konsta Mäkinen - Arto Tukio
+ Västilä, Kesä, Laine

Sami Aittokallio
Vesa Toskala
Ville Kolppanen

ULOS: Rask, Rajala, Välimaa, Pellinen, Huhtala, Wiikman

Aloitetaan keskushyökkääjistä. Mikäli seura saisi vihdoinkin kaapattua sen surullisenkuuluisan ykkössentterin riveihinsä, tämän kauden runko saisi mielestäni jatkaa tehtävissään. Myttysen uskon pääsevän ongelmistaan yli, Kangasniemi vaikuttaa suosta nousevan jengin näkökulmasta aika varmalta kortilta ja lienee parempi antaa Tuomiselle jatkoa kuin etsiä tilalle korvaajaa. Heidän keskinäinen järjestyksensä muokkautuu tietysti peliesitysten mukaan. Kurosen kanssa onkin jo soppari ensi kaudesta. Sopii hyvin tuuraamaan lyhyitä poissaoloja, mutta ei sentään suoraan pelaavaan kokoonpanoon. Sopimusten pituuksista en uskalla kirjoittaa mitään. Karsintojen uhatessa en osaa punnita vaihtoehtoja pidemmällä tähtäimellä kuten viisainta olisi, vaan ajattelen lähinnä ensi kautta ja jonkinlaista strategiaa loukkaamatonta pelastautumisprojektia.

Laitahyökkääjistä mainittakoon, että Rajala on ilmeisesti lähdössä satavarmasti rapakon taakse kokeilemaan ja Raskia ei enää Tampereen ympyrät taida kiinnostaa. Mikäli ensimmäisenä mainittu kuitenkin ilmoittaa jo keväällä jäävänsä seuraan, hän täyttää minun Ilveksessäni YYY:n paikan. Muussa tapauksessa en näe järkeä rakentaa hänen varaansa mitään tai jättää hänelle paikkaa auki, ottaen huomioon kuinka päätöksenteko on venynyt aina myöhälle syksyyn. Mikäli puolestaan Rask tekee jostain syystä jatkosopimuksen, hänen tieltään on raivattava Kantola tai Korhonen pois ja hankittava edelleen se kärkiketjujen laituri Raskin kanssa samaan ketjuun. SEKÄ Raskin että Rajalan jatkoon en usko.

Menestyvässä liigajoukkueessa näkisin Marjamäen korkeintaan kakkosketjussa, mutta olosuhteet huomioon ottaen ykkösketju rakentuisi vahvistuksen, Marjamäen ja Jessen maagisten käsien varaan. Kakkosessa Keränen - Myttynen - vahvistus, kolmosessa rutinoituneet Kangasniemi sekä Korhonen yhdessä potentiaalisen Kivimäen kanssa. Nelosketjussa Tuomisen kanssa kahden suunnan peliä harjoittava Kantola sekä Sointu. Kärkiketjujen hankintojen toteutuessa jättäisin valitettavasti Välimaan ilman sopimusta (niin hieno pelaaja kuin onkin), sillä Kantola vie hänen paikkansa eikä olisi kenellekään eduksi pitää Tommia kolmantenatoista hyökkääjänä Kurosen / Nikkilän / Wileniuksen edessä. Jaakko Pellinen ja Teemu Huhtala, kiitos palveluksistanne.

Puolustuksessa Koistinen kiekkoilee Venäjällä ja Glennin hankkiminen takaisin kaikkien siirtoperustelujen jälkeen olisi naurettavaa. Tukion sopimus tekisi mieli purkaa, mutta en tiedä yhtään kuinka kalliiksi moinen kävisi. Ilman Tutkaa tuohon kuusikkoon olisi helppoa hahmotella yksi laadukas vahvistus, mutta nyt päädyin Bäckströmin option käyttämiseen ja jopa Laineen sopimuksen jatkamiseen kylmästi reservimielessä. Mikäli ensi kaudeksi päätetään nostaa pelaavan kokoonpanon suuruutta, siinä tapauksessa tuo yhdeksikkö on toki riittämätön.

Maalivahtien osalta Aittokalliolle sopimusta kevääseen 2015 ja Kolppanen riveissä jo onkin. Wiikmanin optio jätetään käyttämättä, Toskala kilpailee Samin kanssa peliajasta ja kolmen perättäisen nollapelin jälkeen myydään Venäjälle.
 

Ihmeilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Venäjä, Atlant, Ak Bars
Glennin hankkiminen takaisin kaikkien siirtoperustelujen jälkeen olisi naurettavaa.

Ei välttämättä, kun ajatellaan, että siirto koski tätä kautta ja miehen mahdollisuutta pelata pudotuspelejä.
 

Fordél

Jäsen
Broncon suunnitelma oli hyvä jos tosiaan ei ole mahdollista pitää kiinni Raskista ja Rajalasta. Tosin epäilen mahdollisuuksia kiinnittää Aittokallio, mutta toivotaan, että se olisi mahdollista.

Ei välttämättä, kun ajatellaan, että siirto koski tätä kautta ja miehen mahdollisuutta pelata pudotuspelejä.

Uskon, että Glenn pelaa hyvin kauden KalPassa, jonka jälkeen ei ole mitään järkeä palata Ilvekseen vaan jatkaa mielummin liigan kärkiseurassa.
 

Fordél

Jäsen
Ilveksen sentteriosasto on edelleen suurin kysymys varmasti ensi kaudellakin. Siitä lähdetään, että liigassa pelataan, jolloin omista löytyy sentterit alempiin kenttiin. Ilveksen kärkikenttiin pitäisi siis saada ainakin yksi sentteri ja jos lähdetään siitä, että Kangasniemi olisi vasta kolmossentteri niin kaksi hyvää sentteriä. Ilveksen scouttauksen tuntien niin ulkomaan eläviin ei kannata paljoa satsata ellei sitten heistä ole näkemystä jo kotoisesta liigasta.

Kotoisen liigan senttereistä kysymykseen voisi tulla seuraavat pelaajat (ei uutisoitua sopimusta ensi kaudeksi):

-Joakim Eriksson
-Tomi Sallinen
-Tyler Redenbach
-Alex Leavitt
-Marek Zagrapan
-Ben Eaves
-Antti Kerälä
-Eric Perrin
-Pekka Saarenheimo
-Josef Stümpel
-Perttu Lindgren
-Kris Beech
-Matias Loppi
-Jarkko Immonen
-Tero Koskiranta
-Justin Hodgman
-Jarno Koskiranta
-Tuomas Vänttinen
-Stephen Dixon
-Janne Hauhtonen

Tottakai olisi kiva saada esim. Dixon, Perrin tai Hodgman Ilvekseen, mutta läheskään kaikki noista nimistä ei ole realistisia. Tummennetulla oon tosta listasta erottanut realistiset vaihtikset, jotka voisi olla saatavilla. Valitettavasti Ilves on tällä hetkellä pelaajia hankittaessa nokkimisjärjestyksessä ihan samalla sijalla missä ollaan runkosarjassa. Itse asiassa kun organisaatio on näinkin sekaisin niin ero muihin sarjan häntäpään vain kasvaa. Valehtelematta SaiPakin on tällä hetkellä houkuttelevampi vaihtoehto kuin Ilves.

No noista nimistä Jarno Koskiranta olisi edelleen yksi mielenkiintoisimmista, mutta monen kirjoittajan mielestähän omista nuorista löytyy ihan samantason jannuja...Tämä meitin junnujen tasoinen kaveri (tehtnyt yhtä paljon pisteitä kuin Myttynyt, Tuominen ja Keränen yhteensä) oli tänäänkin Suomi - Venäjä ottelun Suomen parhaista pelaajista. Olisi ihan ideaali haku juuri Ilveksen tarpeisiin ja pelitapaan. Nuorehko ja vielä kehittyvä pelaaja, joka juuri tämän takia suuntannee monen Ilves-fanin onneksi muualle, VALITETTAVASTI.

Velipoika pelaa myös vahvaa kautta. Sopisi myös hienosti Ilveksen ensi kauden pelitapaan suoraviivaisen pelitapansa takia, mutta valitettavasti on niin hyvässä vireessä, että jatkanee Pelsuissa.

Antti Kerälä olisi monipuolinen sentteri, joka olisi ihan hyvä molemmissa päissä. Ei mikään loistohaku Ilveksen tarpeisiin, mutta parempi kuin yksikään tämän kauden senttereistämme. Osoitteena taitaa olla kuitenkin HPK tai KalPa, joten tuskin nähdään meillä. Noissa seuroissa on myös onnistumisen mahdollisuudet juuri Kerälälle paremmat kuin Ipassa.

Tyler Redenbach on ollut suuri pettymys, mutta ei varmasti ole niin huono kuin mitä HIFK:ssa esittänyt. On kuitenkin aika riski veto, joten ehkä parempi jättää välin.

Jäljelle jää siis Jarkko Immonen. Riski tapaus hänkin. Parhaimmillaan hyökkäyspäässä hyvä peliä tekevä sentteri ja yli 40 pisteen mies. Eri tason miehiä kuin yksikään Ilveksen tämän kauden sentteristä. Toisaalta on kärsinyt paljon loukkaantumisista ja hänen peliään vaivaa tietty hitaus. En tiedä sopiiko sitten Ilveksen pelitapaan.

Kaiken kaikkiaan ei näytä kovin hyvältä sentterinhaku liigan suhteen, varsinkin kun muut seurat napsivat noista sentteistä ensin Ilvestä. Kenties täytyy hakea ainakin se yksi sentteri ulkomailta. Sinne maineemme ei ole vielä kiirinyt niin sieltä joku hullu saattaa tänne tullakin.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Jarkko A. Immonen ja Tero Koskiranta kiinnoistaisivat myös itseäni. Paljon parempia mitä puhuttu, sillä erotuksella että toisella on potentiaalia käyttämättä vieläkin (Jarkko A.) ja toinen on ns. late bloomer, joka kiinnostaa varmasti ympäri Eurooppaa enemmän kuin kahta-kolmea seuraa.

Mitä Kerälään tulee, niin ei missään nimessä tänne. Miehen taso tarvittavaksi sentteriksi ei yksinkertaisesti vaan riitä, tai sitten en ole katsonut miehen pelejä tarpeeksi. Kakkoseen ok/Tommi Miettinen, mutta ei kyllä niin missään nimessä ykkössentteritasoa. Tyler "ei just ny nappaakaan" Redenbachille ei kiitos.

Mitä laitureihin tulee, niin Elmeri Kaksonen voisi olla löytö SaiPasta. Kovasti miestä kehuttu ja ilmeisesti kiinnostaa montaakin seuraa tällä hetkellä, joka tekee tämän hankinnan todennäköisesti Ilvekselle ns. mahdottomaksi. Monelle (mm. itselleni) vielä ns. "kuka vittu"-pelaaja.
 

Fordél

Jäsen
Suotakoot Ilvesfanille edes kerran fantasioinnin mahdollisuus ja itse käytän sen nyt. Tässä taloudellisessa tilanteessa ja tällä pelitavalla kasaisin seuraavanlaisen joukkueen:

Hyökkäys:
1. Marjamäki - J.Koskiranta - Niinimäki
2. Rask - Immonen/Myttynen - Rajala
3. Kivimäki - Kangasniemi/Myttynen - Keränen
4. Kantola - Tuominen - Korhonen
---------------------------------------------
5. Wilenius - Kuronen - Sointu

Puolustus:
1. Järventie - Kuukka
2. Peltola - Jokipakka
3. Västilä/Mäkinen - Tukio
---------------------------------------------
4. Mäkinen/Västilä - Näppilä/Laine

Maalivahdit:
Aittokallio - Wiikman

Tiedän, tollasta jengiä ei ole mahdollista kasata, koska laadukkaat urallaan eteenpäin haluavat pelaajat ei lähde ensi kaudeksi Ilvekseen, Raskia ja Rajalaa tuskin saadaan pidettyä ja Kuukkaa ei saada takaisin. Mutta muuten..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös