Ilves kaudella 2012–2013 ennakointiketju

  • 432 480
  • 931

Fordél

Jäsen
Itse olen edelleen sitä mieltä, että Ilves ei voi olla täysin omavarainen vaan joukkuetta kasatessa on pakko katsoa myös Ilves-perheen ulkopuolelle. Meillä on hieno voimavara omissa nuorissa, mutta ei tämä nykyinenkään toimintamalli ole kenenkään etu.

Kaikista tärkein asia on aina menestys, joka luo aina vaan parempia mahdollisuuksia myös junnupuolelle. Nyt on reagoitu liian voimakkaasti siihen, että tänne aikanaan roudattiin aikaisemmin tusinapelaajia muista liigajoukkueista, jotka söivät paikoja omilta nuorilta. Mentiin ihan liiaksi toiseen äärilaitaan ja nyt ei ole tarjota mitään muita kuin paikkoja omille nuorille. Tämä kääntyy kuitenkin itseään vastaan, kun nuoret joutuvat liian isoihin saappaisiin ja kantamaan liian isoa taakkaa. Ilveksessä joo annetaan vastuuta, mutta samalla tulee myös taakka menestymisestä.

Mun mielestä pitäisi löytää se kultainen keskitie, jossa voimme käyttää vähäiset resurssimme optimaalisesti. Kultaisessa keskitiessä omat nuoret muodostaisivat joukkueen rungon eikä tusinapelaajia tarvitse tuoda muualta. Sen sijaan ylempiin kenttiin voidaan ihan hyvin hakea myös kotimaisia kehittyviä nuorehkoja pelaajia. Näinhän on tehty esim. Marjamäen kohdalla ja lopputulos on ollut hyvä. Myös Kangasniemi on ollut ihan positiivinen tapaus vaikka ei ole suoranaisesti kärkiosaamista. Mitään mattiuusivirtoja ei tarvita, mutta liigassa on paljon hyviä eteenpäin pyrkiviä pelaajia, joita Ilveksen tulisi hyödyntää kärkiosaamisen hankkimisessa. Meillä ei ole varaa kovinkaan moneen valmiiseen kärkipelaajaan, mutta tämä ongelma voidaan ohittaa hyvillä kotimaisilla hankinnoilla.

Eli tässäkin kohdassa kannattaa olla avoimemmin mielin liikkeellä eikä kynsin ja hampain puolustaa omaa reviiriään, takertua liikaa omiin perinteisiin ja omaan tekemiseen. Luulisi sen olevan sanomattakin selvää, että muuallakin osataan tehdä näitä hommia. Ja jos sarjataulukkoa katsoo niin voisi väittää jopa, että tehdään meitä paremmin.
 
Immortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen ja Robbien jengit
Miksi luotetaan mieluummin johonkin ummehtuneeseen vanhaan potentiaaliin ja keskinkertaiseen kokemukseen kuin kaikin avoimin silmin havaittavaan nykytodellisuuteen?
Nauramatta edelleen pidät Ilveksen juniorituotantoa ehtymättömänä viisasten kivenä? Kysymys voitaisiin myös kääntää muotoon, että miksei nille 5-6 Ilvesjuniorille, joista on viemään(tai olemaan mukana ryhmäsä) Ilvestä huippua kohti anneta arvoisiaan pelikavereita ?
 
Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Väistämättä Ilveksen toimintaa katsoessa joutuu pohtimaan, että kovinta vahvistusta kaipaisi pelaajahankintapuoli.

Ilves on parin viime kauden aikana hankkinut ulkopuolelta omia kasvatteja ja Lukko-ylijäämiä. Ja Kai Kantolan try outin kautta.

Omiin kasvatteihin kannattaa turvautua, mutta kyllä ulkoa pitäisi pystyä hankkimaan täsmävahvistuksia paremmin. Kovin vaikea uskoa, että markkinoilta ei olisi löytynyt Ilvestä vahvistavaa sentteriä, jos tiedot ja kyky hankkia niitä ovat kunnossa. Nyt kuitenkin puhutaan joukkueesta, jonka sentterikalusto on kokonaisuudessaan kolmossentteritasoa.

Pekka Kangasalusta ja Seppo Hiitelä ovat siirtyneet valmennukseen. Onko tämän vuoksi tehty mitään liikettä, jotta pelaajatarkkailua olisi saatu vahvistettua. Tämän kaksikon tehtäviinhän se osa-alue kuului sekä omassa organisaatiossa että ulkopuolella.
 
Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nauramatta edelleen pidät Ilveksen juniorituotantoa ehtymättömänä viisasten kivenä? Kysymys voitaisiin myös kääntää muotoon, että miksei nille 5-6 Ilvesjuniorille, joista on viemään(tai olemaan mukana ryhmäsä) Ilvestä huippua kohti anneta arvoisiaan pelikavereita ?

Ei Ilveksen nuoret pelaajat ole sen parampia tai huonompia kuin muiden vastaavat. Ongelmana on enemmänkin valmennuksen ailahtelevuus. Viime kaudella Pajuoja ja Helminen onnistuivat hienosti nuorten kanssa. Tällä kaudella epäonnistuttiin rajusti kesävalmennuksen osalta ja sen jälkeen pelitavan osalta.

Lisäksi ei uskallettu kuitenkaan hankkia joukkueeseen kaikkia sieltä puuttuvia osasia, vaan pakattiin tuttuja tarjolla olevia pelaajia. Koistisen sopimuksen jälkeen joukkueen maalivahti- ja puolustusosasto olivat valmiita, eikä sinne olisi pitänyt tehdä yhtään hankintaa. Ja tässä Toskalan ja Järventien pitää kyllä katsoa myös peiliin. Vaikka olisivat olleet kuinka halpoja, niin heidän olisi pitänyt sitoutua joukkueeseen hyvissä ajoin ennen Wiikman- ja Bäckström-sopimuksia. Ja vielä kun voidaan väittää, että Wiikman on ollut Toskalaa parempi ja tyhmiä jäähyjä ottanut Bäckström on ollut luokatonta Järventietä parempi, niin nämä hankinnat ovat osoittautyuneet turhiksi.

Kaiken taustalla on tuo Manngard-ongelma, mutta näyttäisi siltä, että tällä kaudella tehtiin paljon hänestä riippumattomia virheitä. Itse väitän, että vaikka Ilveksellä olisi tällä kaudella ollut Ässien tai Kalpan tai Pelsujen pelaajat, olisi sääliplerrijaripaikka taitanut jäädä saavuttamatta.

Se että Västilä pääsee vihdoin näyttämään on äärettömän hieno asia ja yksi kauden valopilkkuja. Jos nyt Aittokallio sössitään maailmalle, niin se saattaa olla taas valitettava seuraus tämän kauden sekoilusta.

Ilveksen budjetilla pitäisi satsata valmennukseen ja muutamaan täsmävahvistukseen. Nykyinen runko on aivan tarpeeksi hyvä mihin vain.
 
Immortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen ja Robbien jengit
Nykyinen runko on aivan tarpeeksi hyvä mihin vain.
Mikä ihmeen runko? Nippu nuoria lupaavia pelaajia, joista lahjakkaimmat(Rask+Rajala) ovat liipasimella muualle ja heikkoja suorittajia (Tukio ja Järventie etunenässä) kalliimmissa pelaajissa. Se oikean ikäinen kovan perussuoritustason porukka puuttuu miltei kokonaan.

Ainoa valonpilkahdus ja uskon tuoja (tosin himmeä sellainen vielä) on vahva huhu tuoreesta omistuspohjasta ja sen mukanaan tuomista taloudellisista satsauksista.
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks

Hyökkääjät: Marjamäki, Niinimäki, Myttynen, Keränen, Kantola, Rask(?), Korhonen, Kivimäki, Kangasniemi

Puolustajat: Jokipakka, Peltola, Kesä, Tukio, (Järventie)

Tuossa on nimenomaan se hyvä runko. Pohja jonka päälle rakentaa. Ei sillä itsessään pärjätä, mutta oikeilla vahvistuksilla siitä pystytään rakentamaan menestyvä joukkue. Tällä kaudella sen rungon päälle rakennettiin väärin, liikaa maalivahteja ja pakkeja, liian vähän ratkaisupelaajia hyökkäykseen.

Mutta siitäkin huolimatta, se ainoa valonpilkahdus Ilveksessä tällä hetkellä on s eettä pelaajarunko on kunnossa.
 
Slite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
ainoa valonpilkahdus Ilveksessä tällä hetkellä on s eettä pelaajarunko on kunnossa.

Mutta pelaajarunko on lannistunutta ja häviämään oppinutta. Tällaisesta tilanteesta toipuminen onnistunee parhaiten joko uudella, tehtävästään innostuneella valmennusjohdolla, tai hyvin onnistuneilla kärkipelaajahankinnoilla. Ensimmäinen vaihtoehto on nyt poissuljettu, ja jälkimmäinenkin on tässä taloustilanteessa haastavaa. Mikä neuvoksi?
 
Immortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen ja Robbien jengit
Hyökkääjät: Marjamäki, Niinimäki, Myttynen, Keränen, Kantola, Rask(?), Korhonen, Kivimäki, Kangasniemi

Puolustajat: Jokipakka, Peltola, Kesä, Tukio, (Järventie)

Tuossa on nimenomaan se hyvä runko. Pohja jonka päälle rakentaa. Ei sillä itsessään pärjätä, mutta oikeilla vahvistuksilla siitä pystytään rakentamaan menestyvä joukkue. Tällä kaudella sen rungon päälle rakennettiin väärin, liikaa maalivahteja ja pakkeja, liian vähän ratkaisupelaajia hyökkäykseen.

Mutta siitäkin huolimatta, se ainoa valonpilkahdus Ilveksessä tällä hetkellä on s eettä pelaajarunko on kunnossa.
Se, että on olemassa runko ei millään ilveellä tarkoita sitä, että se runko olisi hyvä vertailussa kilpailijoihin. Ei tuo Ilveksen runko ole mikään kilpailuvaltti, jolla paikataan sitä, jos kärkihankinnat epäonnistuvat. Karrikoidusti tuossa hyökkäyksessä on pelkkiä häviäjätyyppejä(tai ainakin häviämään tottuneita) pl. Marjamäki ja puolustuksessakin valonpilkut ovat Jokipakka-Peltola -parin jälkeen ohuessa.
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Mutta pelaajarunko on lannistunutta ja häviämään oppinutta. Tällaisesta tilanteesta toipuminen onnistunee parhaiten joko uudella, tehtävästään innostuneella valmennusjohdolla, tai hyvin onnistuneilla kärkipelaajahankinnoilla. Ensimmäinen vaihtoehto on nyt poissuljettu, ja jälkimmäinenkin on tässä taloustilanteessa haastavaa. Mikä neuvoksi?

Ei löydy täältä vastausta tähän. Olen ihan samaa mieltä noista ratkaisumalleista, mutta ei se, että niitä ei pystytä toteuttamaan poista sitä tosiasiaa että meillä on se pelaajarunko olemassa. Mielestäni hölmöintä olisi nyt sössiä se pelaajarunkokin muualle.

Editoidaas samaan viestiin:

Se, että on olemassa runko ei millään ilveellä tarkoita sitä, että se runko olisi hyvä vertailussa kilpailijoihin. Ei tuo Ilveksen runko ole mikään kilpailuvaltti, jolla paikataan sitä, jos kärkihankinnat epäonnistuvat. Karrikoidusti tuossa hyökkäyksessä on pelkkiä häviäjätyyppejä(tai ainakin häviämään tottuneita) pl. Marjamäki ja puolustuksessakin valonpilkut ovat Jokipakka-Peltola -parin jälkeen ohuessa.

Mitä asialle pitäisi mielestäsi sitten tehdä? Kuten yllä jo sanoin, niin hölmöintä olisi nyt hankkiutua eroon siitä ainoasta voimavarasta mikä meillä on. Olemme riippuvaisia kärkihankintojen onnistumisesta, se on ihan selvä. Mutta se taitaa olla ainoa vaihtoehto, jolla tästä suosta voidaan nousta. Onko niihin kärkihankintoihin varaa? Ei mitään hajua.

Enkä nyt leimaisi kaikkia pelaajia häviäjätyypeiksi. Suurin osa ollut liigan mukana vain pari kautta, ja kuvittelisin että noille on elämänsä aikana tullut ihan tarpeeksi onnistumisia, ettei heitä voi häviäjiksi parikymppisenä leimata.

OT:Mitä muuten se Marjamäki on voittanut? Tai mikä hänestä tekee voittajatyypin?
 
Viimeksi muokattu:

Hitsuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pelaajarunko on vielä kasvuiässä (21-24v.), joten kahden kolmen vuoden kuluessa kehitystä tapahtuu varmasti, jos vain kärsivällisyys riittää ja valmennus on riittävän hyvää.
 
Noma

Jäsen
Pelaajarunko on vielä kasvuiässä (21-24v.), joten kahden kolmen vuoden kuluessa kehitystä tapahtuu varmasti, jos vain kärsivällisyys riittää ja valmennus on riittävän hyvää.

Niin, paitsi että kahden-kolmen vuoden kuluttua meillä on taas samanlainen 21-24-vuotias pelaajarunko, koska edelliset sen ikäiset eivät jääneet häviäjään rimpuilemaan karsintapaikalle, vaan lähtevät muualle voittamaan.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Tällä hetkellä ollaan Ilveksen kohdalla siis tilanteessa, jossa:
- Joukkue on SM-liigassa viimeisenä matkalla liigakarsintoihin
- Pelaajamateriaali ei ole riittävä
- Valmennus on surkealla tasolla
- Pelaajien "scouttaus" on lapsenkengissä
- Urheilutoimenjohtaja ei osaa tehdä pelaajahankintoja
- Urheilutoimenjohtaja on valmennusvastuussa, vaikka pitäisi hoitaa utj:n töitä
- Taloudellinen tilanne on surkea, jopa lähellä konkurssia
- Taloudellinen hpj:n mukaan taloudellinen tilanne ei uhkaa toimintaa
- Operatiivinen johto ei ole tilanteiden tasalla
- Hallituksen puheenjohtaja on jättämässä paikkansa keväällä
- Hallitus on jakautunut kahtia pääomistajan taakse ja vastaan
- Hallitus on hpj:n mukaan erittäin hyvissä väleissä keskenään, myös pääomistajan kanssa
- Pääomistaja ei halua luopua seurasta
- Pääomistaja tekee jatkuvasti seuran toimintaa haittaavia päätöksiä
- Pääomistajaa vastaan kapinoivat ajattelevat seuran Mestikseen putoamisen olevan hyvä keino saada pääomistaja savustettua ulos

Nämä tiedot on nyt koottu keskustelupalstoilta, Urheilulehdestä ja Hannu Meskasen kirjoituksista sekä Ilves.comiin, että Ilves.comin keskustelufoorumille.

Ei ihme, jos on kannattaja vähän ihmeissään, että mitä siellä oikein tapahtuu vai tapahtuuko. Kuka tekee mitä ja päättää mistäkin ja miksei kukaan hommaa pelaajia. Tekis nyt joku edes jotakin.
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Väistämättä Ilveksen toimintaa katsoessa joutuu pohtimaan, että kovinta vahvistusta kaipaisi pelaajahankintapuoli.

Kovin vaikea uskoa, että markkinoilta ei olisi löytynyt Ilvestä vahvistavaa sentteriä, jos tiedot ja kyky hankkia niitä ovat kunnossa.

Ghost on tässä asian ytimessä. Tämän scouttauksenhan Ilves on nyt ainakin tämän vuoden osalta unohtanut (tarkoituksella?) täysin. Markkinoilta olisi varmasti löytynyt sentteri, joka olisi ollut riittävän laadukas nostamaan Ilveksen tasoa senttereissä. Toki jos oikeasti mentiin vain agenttien tarjoamilla listoilla, kuten Hiitelä puhui, niin sitten en ihmettele yhtään ettei löytynyt meidän euroille sopivaa sentteriä.

Ilveksellä olisi mahdollisuuksia käyttää puoli-ilmaisia scoutteja, entisiä pelaajia, suhteita muihin organisaatioihin jne mikäli vain tahtoa olisi. Ei Ilveksen resursseilla ole mahdollista vain katsella agenttien tarjoamia listoja pelaajista vaan scouttauksen pitää olla aktiivista ja itse löytää ne mahdolliset kultakimpaleet ennen muita. Jos pelaaja ehtii etsimään seuraa niin silloin ollaan yleensä jo myöhässä - samoilla apajilla on liian monta muutakin seuraa.
 
Mistä tiedämme mitä suhteita / verkostoja on käytetty, eipä Tapparan Leinonenkaan mittavia vahvistuksia markkinoilta löytänyt.

Siitä olen samaa mieltä, että pelaajahankinnan laatu pitää nostaa uudelle tasolle (esim Ässät, ei niin ihmeelliset resurssit).

Lisäksi kunnolliset vahvistukset auttavat nuorta runkoa kehittymään.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Mistä tiedämme mitä suhteita / verkostoja on käytetty, eipä Tapparan Leinonenkaan mittavia vahvistuksia markkinoilta löytänyt.

Ikään kuin sitä sentteriä olis haettu NYT ja tässä.

Sitä haettiin jo viime keväänä, kunnes Veskun ja Maran soppareiden jälkeen se hakeminen pistettiin jäihin. Sitten syksymmällä havahduttiin, jotta tarvittaskin sentteriä.. tuloksen Kangasniemi. . .
SenKIN jälkeen kuulemma aktiivisesti etsittiin... Ja tässä ajassako ei löytynyt sopivaa pelaajaa? Ja kun sentterikartoitusta on tehty itse asiassa monta vuotaa, niin missä se kaikki skouttausdata on? Hadella? Sepolla? Ei ole olemassakaan?

Jos tässä ajassa ei ole saanut SM liigatason sentteriä hankittua, niin on väärässä hommassa tai rahat loppu (ja ei kuulemma ole, joten…).
 
Immortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen ja Robbien jengit
Mitä asialle pitäisi mielestäsi sitten tehdä? Kuten yllä jo sanoin, niin hölmöintä olisi nyt hankkiutua eroon siitä ainoasta voimavarasta mikä meillä on. Olemme riippuvaisia kärkihankintojen onnistumisesta, se on ihan selvä. Mutta se taitaa olla ainoa vaihtoehto, jolla tästä suosta voidaan nousta. Onko niihin kärkihankintoihin varaa? Ei mitään hajua.
Nyt ensimmäinen prioriteetti on täydentää valmennusryhmä siihen iskuun, että pelaajat saadaan valmistettua tulevaan kauteen maksimaalisesti ja heille luodaan pelitapa, joka tukee joukkueen vahvuuksia.

Sen jälkeen uusi valmennusryhmä tekee yhteistyössä seuran toimijoiden kanssa mahdollisimman hyvän analyysin siitä, että ketkä nykyjoukkueesta(sopimuksista riippumatta) ovat riittävän hyviä joko lyhyellä tai pidemmällä tähtäimellä ansaitakseen pelipaikan Ilveksessä. Muiden sopimuksia ei jatketa ja joitain sopimuksia lähtisin mahdollisuuksien mukaan jopa purkamaan.

Sitten edessä onkin se vaikein osa eli ulkoa tuotava, jopa kahdeksan pelaajan hankinta. KHL-rejektit, AHL:stä hyvin luistelevat pelaajatyypit, Allsvenskan-pelurit, Tshekit ja Slovakit sekä ulkomailta palaavat Suomalaiset noin karkeina ryhminä, joihin kohdistaisin hakua.

Toki tällaisessa mallissa, jossa ulkoa tuodaan paljon uutta verta on suuret riskit. Mutta toisaalta myös mahdollisuudet huomattavaan parannukseen ovat olemassa.
 
Suurin riski nähdäkseni on juuri luopuminen oman junioripohjan laajasta hyödyntämisestä ja nopean menestyksen hakeminen velkarahalla. Kannatan pitkäjänteisyyttä ja nuoren junnurungon kehittämistä, 3-4 neljällä täsmävahvistuksella.
 
keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Mistä tiedämme mitä suhteita / verkostoja on käytetty, eipä Tapparan Leinonenkaan mittavia vahvistuksia markkinoilta löytänyt.

Siitä olen samaa mieltä, että pelaajahankinnan laatu pitää nostaa uudelle tasolle (esim Ässät, ei niin ihmeelliset resurssit).

Lisäksi kunnolliset vahvistukset auttavat nuorta runkoa kehittymään.

Jo se että verrataan omaa hankinnoista vastaavaa Leinoseen on merkki siitä että ollaan ihan metsässä !
 
Immortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen ja Robbien jengit
Suurin riski nähdäkseni on juuri luopuminen oman junioripohjan laajasta hyödyntämisestä ja nopean menestyksen hakeminen velkarahalla. Kannatan pitkäjänteisyyttä ja nuoren junnurungon kehittämistä, 3-4 neljällä täsmävahvistuksella.

En minä ole junioripuolen hyödyntämisestä luopumassa tai velkarahaa seuralle hakemassa. Lupaavat juniorit kuuluu sitoa seuraan pitkillä sopimuksilla ja sitten tekemisen taso sanelee, että pelaako kukin liigassa, a-junioreissa vai kenties lainalla Mestiksessä. Nykymalli, jossa kaikki edes hieman lahjakkaammat juniorit pelaavat säännöllisesti liigassa tuottaa tasan nähdynlaista tulosta.

Seurajohto asettaa pelaajabudjetin ja sen raameissa tehdään ratkaisut sisäänhankittavista pelaajista. Enemmän rahaa = enemmän laatua.

Itse ehdotin konkreettista sentterihankintaa Seppo Hiitelälle ennen kauden alkua, kun vein hänelle Slava Trukhnon pelaajakortin printattuna. Halpa kahdenpassin(Venäjä/Tanska) peluri ECHL:sta, mutta potentiaalia huomattavasti parempaankin on. Tarjottu kuulemma oli moneenkin kertaan, muttei olisi riittävän hyvä Ilvekseen.

Trukhnon siirtyminen eurokaukaloihin oli hidas ja kahdeksan ensimmäistä peliä toivat vaatimattomat tehot 0+2. Tämän jälkeen seuraavat 23 matsia ovatkin sujuneet tehoin 16+13 ja herran Kroatialaisseura on jo Itävallan liigan kakkosena. Trukhnon pistetahti on sellainen, että ilman loukkaantumisia hän olisi liigan pistepörssin kärkikymmenikössä.

En suin surminkaan väitä, että Trukhno olisi ollut väistämättä hyvä hankinta Ilvekselle(vaikka uskonkin siihen, kun on miehen uraa tullut seurattua tarkasti Ipan C-junnu visiitin jälkeen), mutta kyllä SM-liigaan hyviä pelajia löytyy kesäisin rajusti.
 
Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mikä ihmeen runko? Nippu nuoria lupaavia pelaajia, joista lahjakkaimmat(Rask+Rajala) ovat liipasimella muualle ja heikkoja suorittajia (Tukio ja Järventie etunenässä) kalliimmissa pelaajissa. Se oikean ikäinen kovan perussuoritustason porukka puuttuu miltei kokonaan.

Ainoa valonpilkahdus ja uskon tuoja (tosin himmeä sellainen vielä) on vahva huhu tuoreesta omistuspohjasta ja sen mukanaan tuomista taloudellisista satsauksista.

Kuinka realistisena näet, että Ilvekseen tuotaisiin pelaajarunko jostain muualta, kun valmennuksen maine on se mikä on, budjetti on se mikä on ja pelaajien skouttaustaito on se mikä on?

Tämä kausi vääristää sitä, kuinka hyvä ja potentiaalinen tuo runko todellisuudessa on. Hyökkääjistössä on kolme takuuvarmaa (Marjamäki, Niinimäki ja Rajala) kahden kärkiketjun pelaajaa ja valtava määrä II-III-ketjun rajoilla olevia, joista suurin osa kehittyisi vielä hyvässä valmennuksessa (Kangasniemi, Rask, Korhonen, Keränen, Sointu, Myttynen, Kivimäki) vielä rajusti ja pystyvät jo nyt stunttaamaan kärkiketjuissa. Lisäksi on nelosketjuun riittävän hyviä pelaajia (Välimaa ja Tuominen) sekä tulevia liigapelaajia (Kuronen, Wilenius...) Avainasemassa on ensi kauden näkökulmasta valmennus. Jos se saadaan toimimaan ja joukkue sopii pelitapaan ja sitoutuu siihen, niin sille voidaan lähteä taas rakentamaan.

Puolustuksen osalta olen sitä mieltä, että sitä pitäisi lähteä rakentamaan nyt siten, että Tukio-Järventie kaksikkoa ajateltaisiin lähtökohtaisesti kolmospariksi. Ilveksen mahdollinen tulevaisuus on nimissä Niko Peltola, Jyrki Jokipakka, Markus Västilä ja Konsta Mäkinen. On harmi, valmennus istutti alkukaudella Jokipakkaa ja Peltolaa katsomossa ja että valmennuksella ei ollut aikaisemmin uskallusta peluuttaa esim. Västilää enemmän.

Mutta kyllä positiivinen käänne edellyttäisi, että joukkueen tausta-asiat saataisiin kuntoon, jonka jälkeen skouttauskysymykseenkin saatettaisiin löytää ratkaisu.
 
Immortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen ja Robbien jengit
Kuinka realistisena näet, että Ilvekseen tuotaisiin pelaajarunko jostain muualta, kun valmennuksen maine on se mikä on, budjetti on se mikä on ja pelaajien skouttaustaito on se mikä on?
Todennäköisyys tälle on kieltämättä aikalailla tasan nolla prosenttia. Spekulatiivisestihan tässä jaaritellaan ja itse pohdiskelin lähinnä nopean nousun tietä.

SM-liigassa aikajänteet ovat kuitenkin lyhentyneet hirvittävän lyhyiksi ja matka menstykseen on potentiaalisesti lyhyt.
 
ilveksenmiäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kesytetty kissimirrilauma & joukko puuhastelijoita
JOS minä olisin ilveksen tiimissä, ja JOS minä alkaisin kokoamaan joukkuetta voisi joukkue olla tämän näköinen:

MV:

SELKEÄ Ykkönen - Kolppanen, Pelaaminen 80%/20%

Pakit:

Järventie - Västilä
Peltola - Jokipakka
Tukio - Kurvinen/Marttinen
Reservi: Mäkinen ja muita junnuja ja bäckströmin optio jo tosi halpa.

Hyökkääjät:

Niinimäki - Kallis Sentteri joka tekee maaleja - Marjamäki
Rajala/Scoutattu laituri - Jarkko Immonen - Lammassaari
Kantola/Korhonen - Kangasniemi - Kivimäki
Sointu - Wilenius - Kuronen + muita junnuja

- Kantola/Korhonen jatkoon halvempi.
- Rask, Aitokallio lähtevät. Rahaa turha hukata ainakaan Raskiin
- Myttynen, Pellinen Tuominen ja Välimaa, EI JATKOON.

Sisään joku perus pakki tuonne tukion pariksi. Yksi oikea kallis hankinta ja kakkoseen pari "Sm-liiga" harjaa muista joukkueista. Tämä joukkue edellytyksenä, että ei tiputa mestikseen.

Missähän Ilveksen Scoutiksi voisi ilmottautua...? Olisin varmasti itsekin parempi scouttaamaan pelaajia tuonne kuin tällä hetkellä toimessa olevat.
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Rahaa turha hukata ainakaan Raskiin

Olen samaa mieltä. Nyt kun Raskia on huhuttu ties minne Kuopioon ja pääkaupunkiseudulle, on hänen fanitus noussut mm. Ipan foorumilla potenssiin 10. Minusta Raskista ei kannata tapella sitten alkuunkaan. Joo, kyllä se luistelee ja pörrää kivasti, joskus jopa ohittaa pakin 1 vs. 1 tilanteessa, mutta se laukaus... Ei jatkoon sanon myös minä. Paljon mielummin Rajala joka osaa heiluttaa verkkoa.

***

Jos valmentajista kirjoittaisin vielä. Mielipiteeni on se, että kun Raipe kerta on ykkönen, täytyisi kakkosena olla joku "Pelikirja Petteri". Toisaalta Ilveksessessä aliarvioidaan valmennus tunnetusti, joten eiköhän sielä joku Viitakoski ja Sonja Lumme ole ensi kaudella kakkosena ja kolmosena.

On tää mukanaa kun mitääntietämätön Manngard pyörittää koko puulaakia mielensä mukaan. Vähintä mitä olisin toivonut, olisi ollut että Ilves olisi hankkinut Pikkaraisen Raipen pariksi penkintaakse. Edes vuodeksi. Siis jos on aivan pakko jatkaa pystysuunnan jääkiekolla. Raipe olisi varmasti hyväksynyt pystysuunnan jääkiekon taitavan "vara Dufva" Pikkaraisen, sillä myös pystysuunnan jääkiekon saralla Raipella on vielä paljon opittavaa. Mm. keskikaistan käytöstä, viisikon etäisyyksistä, ja pelaajien pysymisestä kaistoillaan. Voi voi voi VOI! Kun jopa minä ymmärrän nämä asiat mutta Ilveksen valmennusjohto ei tunnu tajuavan.

PS. Me ollaan hävittu ens kausi. Eikä ollut edes vitsi.
 
Noma

Jäsen
Käydäänpä pikaisesti läpi:

MV:

SELKEÄ Ykkönen - Kolppanen, Pelaaminen 80%/20%

Ihan hyvä kaksikko, ei ongelmia tämän kanssa. SELKEÄN Ykkösen hinta mennee vähintään 150 - 200 000 euron paikkeille. Lasketaan maalivahtien hinnaksi yhteensä vaikka se 200 tuhatta, niin jää Kolppasellekin jotain. Eikä nyt puututa tässä siihen, että ei näitä selkeitä ja luotettavia SM-liigatason ykkösmaalivahteja löydy Citymarketin hyllyltä valmiina heitettäväksi kaukaloon.

Pakit:

Järventie - Västilä
Peltola - Jokipakka
Tukio - Kurvinen/Marttinen
Reservi: Mäkinen ja muita junnuja ja bäckströmin optio jo tosi halpa.

Ykköspakkipari: kauden suurin floppi ja oman pään hasardi Järventie vierellään urallaan jo kolme ottelua pelannut Markus Västilä. Västilällä on kiistatta poikkeuksellista hyökkäyspään talenttia ja varmasti tulee jossakin kohtaa uraansa tekemään ihan mukiinmeneviä pisteitä liigassa, mutta kukakohan tässä parissa hoitaisi sen puolustamisen? Väitän, että Järventienkin palkka on ainakin siellä 150 tuhannen paikkeilla, joten laitetaan tähän hintalapuksi vaikkapa se 150 000 sisältäen Västilän.

Kakkospakkipari on todistettu toimivaksi, siitä ei valittamista. Hintaa varmaankin tällä kaksikolla ainakin 70 000 euroa.

Kolmosparissa sitten Arto Tukio ja ihan kokenut SM-liigajyrä ulkopuolelta. Hintaa tullee tällaiselle kaksikolle ainakin 200 000 euroa yhteensä.

Lisäksi nämä Mäkiset, Bäckströmit ynnä muut reservipelaajat vienevät yhteensä noin 100 000 euroa palkkabudjetista.

Hyökkääjät:

Niinimäki - Kallis Sentteri joka tekee maaleja - Marjamäki
Rajala/Scoutattu laituri - Jarkko Immonen - Lammassaari
Kantola/Korhonen - Kangasniemi - Kivimäki
Sointu - Wilenius - Kuronen + muita junnuja

Ykkösketju: Niinimäen palkkaa tällä hetkellä on todella vaikea arvioida, mutta heitetään hatusta varman päälle ottaen 100 000 euroa. Kallis maalejatekevä ykkössentteri SM-liigatasolle, hintaa varovaisestikin arvioiden 250 000 euroa. Masi Marjamäki tienannee ainakin 150 000 euroa, joten ykkösketjuun humpsahti kerralla puoli miljoonaa euroa.

Kakkosketju: Toni Rajalan palkkapussi Ilveksessä voi olla vastaavantasoista vapailta markkinoilta palkattua pelaajaa pienempi, mutta kyllä siinäkin puhutaan silti ainakin 50 000 eurosta, joten laitetaan nyt se tähän kohtaan. Hypoteettinen Jarkko Immonen - Petri Lammassaari -kaksikko - tai vastaava, ei myöskään ole kovin halpa. Immosen tasoinen pelaaja ottanee sen 100 000 euroa, ja laitetaan nyt Lammassaarellekin sama hintalappu, vaikka rehellisyyden nimissä 20 maalin miehille maksetaan yleisesti kyllä vähän enemmän. Kakkosketjulle siis 250 000 euroa.

Kolmosketju: Kantolan/Korhosen tasoisen kaverin palkkapussiin suuruus lienee nykytasolla ainakin 30 000 euron luokkaa. Antti Kangasniemen voinee laittaa samaan kategoriaan, eikä Samuli Kivimäkikään varmaankaan ainakaan hirveästi halvemmaksi tule. Kolmosketjulle hintaa siis pyöreästi 100 000 euroa.

Nelosketjussa sitten Sointu ja pari junnua. Sointu lasketaan liigajoukkueessa jo melkolailla vakiokalustoon, joten eiköhän se parin tonnin kuukausiliksa ole haarukassa. 25 000 euroa. Junnuille sitten hiluja. Kolmen kärkiketjun ulkopuolelle jääville hyökkääjille lasketaan vaikkapa 60 000 euron palkka.

Näin laskettuna Ilveksen palkkakuluiksi tulee 1 530 000 euroa. Jää reilusti alle ensi kaudelle budjetoidun 1,85 miljoonan euron. Helppoa kuin heinänteko.

Paitsi jos laskemme asian niin, että työnantajalle tulee pelaajalle maksettavan palkan lisäksi melkoinen määrä sivukuluja, jotka lasketaan varsinaisen palkan päälle. Laitetaanpa siihen prosentiksi vaikkapa 50%, joka ei varmaankaan ihan älyttömän kaukana oikeasta ole. Lopulliset palkkakulut siis ovat 1 530 000 * 1,5 = 2 295 000 euroa. Hups. 25% yli palkkabudjetin. Tuliko sittenkin hankittua vähän liian kalliita pelaajia, kun budjetti pompsahti kerrasta sinne kärjen tuntumaan. Ja tässäkin arviossa useiden pelaajien palkat oli arvioitu aika varovasti alakanttiin.

Missähän Ilveksen Scoutiksi voisi ilmottautua...? Olisin varmasti itsekin parempi scouttaamaan pelaajia tuonne kuin tällä hetkellä toimessa olevat.

Jos vaan toivottaisiin, että se Ville Siren palaisi pelastamaan kasvattajaseuraansa.
 
Viimeksi muokattu:

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Olen samaa mieltä. Nyt kun Raskia on huhuttu ties minne Kuopioon ja pääkaupunkiseudulle, on hänen fanitus noussut mm. Ipan foorumilla potenssiin 10. Minusta Raskista ei kannata tapella sitten alkuunkaan. Joo, kyllä se luistelee ja pörrää kivasti, joskus jopa ohittaa pakin 1 vs. 1 tilanteessa, mutta se laukaus... Ei jatkoon sanon myös minä. Paljon mielummin Rajala joka osaa heiluttaa verkkoa.

Alan taipua ihan samalle kannalle. Rask on hieno pelaaja, mutta työmäärä ei yksinkertaisesti näy taululla eikä pistepörssissä. Rask on niitä pelaajia, jonka pitäisi olla johtamassa Ilvestä ulos suosta mutta valitettavasti näin ei tapahdu. Ja toki tähän on osansa varmasti kaikella sekoilulla ympärillä, mutta joka tapauksessa meidän kärkipelaajien pitäisi nousta tässä vaiheessa esiin kun taistellaan elämästä ja kuolemasta.

Tosin, jos Rask lähtee niin hänet PITÄÄ paikata takuuvarmalla kahden kärkiketjun pelaajalla. Ei mitään muuta vaihtoehtoa. Ensi kaudella hyökkäyksen kärkipelaajissa pitää olla laatua, muuten pysytään pohjalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös