Jospa sitä kirjottais omasta tilanteesta taas vähän, pitkään aikaan ei ole tarvinnut kirjoittaa tähän ketjuun, eikä oikeastaan nytkään olisi tarve, mutta tunteet vähän sekaisin.
Taustat ovat lyhykäisyydessään sellaiset, että olemme vuoden seurustelleet naiseni kanssa, ja puolivuotta ennen seurustelun alkua alkoi olemaan juttua yhtäjaksoisesti seurusteluun asti, muutamia syrjähyppyjä lukuunottamatta. Jo muutama vuosi sitten meillä oli jonkinnäköistä juttua, mutta se kuihtui jostain syystä kasaan, mutta nyt olemme onnellisesti yhdessä, mutta...
Omat tunteeni ovat jotenkin aivan sekaisin, ja järki sanoo yhtä, ja tunteet toista. Olen erittäin rakastunut naiseeni, ja en oikeastaan voisi ajatella elämää ilman häntä. En tunne montaakaan ihmistä, jonka kanssa voi heittää omia läppiä, sun muita heittoja, jotka ne ymmärtävät ja saavat niistä kiinni, mutta tämän naisen kanssa pystyi alusta asti heittämään jos minkälaista läppää, koska hän ymmärsi ja tajusi ne ja oli niissä mukana, joka on aika harvinaista, varsinkin naispuolisilta. Muutenkin meillä on alusta asti ollut todella vapaa ja rento ilmapiiri, eikä ole ollut niitä "vaikeita hetkiä", jolloin molemmat katselevat seinään ja miettii mitähän sitä sanoisi, siis silloin kun juttu alkoi, ja ei vielä tunnettu niin hyvin.
Muutama asia meissä kuitenkin poikkeaa toisistamme. Minä olen rauhallinen, en stressaa turhista, joskin suutun välillä pienistäkin jutuista, ja olen monesti mustasukkainen. Tyttöystäväni on hyvin äkkipikainen, mustasukkainen, niinkuin minäkin, ja suuttuu yhtäkkiä muutamaksi sekunniksi, jonka jälkeen kaikki on taas normaalisti. Hän myös hermostuu, ja stressaa hyvinkin pienistä asioista, ja on hyvin kriittinen itseään kohtaan, vaikka on ihan oikeasti todella kaunis, ja varmasti tietää sen itsekkin, mutta haluaa varmaan vain huomiota, koska sitä hän tarvitsee todella paljon, mikä on myös yksi ongelma. Hän kaipaa halauksia ja pusuja ym todella paljon, ja mainitsee minulle monesti kun en ole halaillut ja muuta tarpeeksi, kun itse en ole tottunut halailemaan ja pussailemaan niin paljoa, johtuen myös siitä, että tähän asti olen muutamaa parisuhdetta lukuunottamatta viettänyt sinkkuelämää.
Nyt hiljattain on kuitenkin ajatukset vaihdelleet kovastikkin. Välillä, kun tulee joku pieni riita tai muu vastaava, niin tuntuu että voisi sanoa vain että annetaan olla, ja jatketaan omia polkujamme, mutta kun miettii asiaa sen jälkeen uudelleen, ei voisi kuvitellakkaan elävänsä ilman häntä, koska kaikki asiat vain tuntuvat olevan niin yhteistä ja tuntuu että hän on se nainen jonka kanssa voisi viettää loppuelämän, kenenkään muun kanssa ei tälläistä tunnetta ole vielä tullut.
Yksi suuri ongelmamme on se, että molemmat olemme mustasukkaisia usein toisillemme, jonka jälkeen aina molemmat tajuavat miten turhaa tämä mustasukkaisuus oli, mutta niistä vain tulee aina joku pieni riita tms, jotka aina rasittavat parisuhdetta.
Tuntuu vaan tosi oudolta, kun nyt yhtäkkiä minusta on tullut hieman välinpitämättömämpi, kun ennen halusin tehdä kaiken tyttöystäväni parhaaksi, ja kaiken niin että hänellä olisi kaikki hyvin. Nyt mietin paljon enemmän itseäni ja omia mieltymyksiäni, vähän sillä asenteella, että "jossei kelpaa, niin ei tarvitse kelvata.", eli aivan päin vastoin kuin aiemmin. Tämä muutos tapahtui ihan yhtäkkiä, enkä tiedä mitään syytä tälle, nyt olen oudossa tilanteessa kun välillä tuntuu että pitäisi vaan elää omaa elämää ja jättää naiset vanhemmalle iälle, mutta tunteet taas sanoo etten saa päästää tästä naisesta irti, missäänvaiheessa. Välillä meinaa pää hajota, kun viimeaikoina tunteet heittelee ihan laidasta laitaan, eikä oikein tiedä mitä tekisi..