Suomen Presidentinvaalit 2012

  • 586 839
  • 4 075

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Väyrysen nouseva kannatus ei sinällään ole yllätys. Ne, jotka eivät ole lauman lauhkeita jäseniä muistavat hyvin Niinistön "ansiot" maan kurjistajana, joten hän ei nauti viisamman väestön kannatusta. Lipposen kannatus on tekoihin nähden aivan liian korkea, mutta sentään oikean suuntainen. Haaviston Natura-alue sekoilua ei voi antaa anteeksi, eikä anneta. Jäljelle jäävistä harva haluaa vasemmistoa tai ruotsalaisia äänestää, joten mikäli ei ole erityisen kristillinen, niin jäljellä on Soini ja Väyrynen. Kiistatta Väyrynen on kokeneempi näistä kahdesta, mutta etelän vetelien vihaamana tuskin voinee voittaa. Pääsee kuitenkin todennäköisesti toiselle kierrokselle, missä sitten häviää Niinistölle. Asiassa on se valoisa puoli, että saadaan viimein Sale pois päivän poliitiikkaan sotkeutumasta.
 

Fordél

Jäsen
Asiassa on se valoisa puoli, että saadaan viimein Sale pois päivän poliitiikkaan sotkeutumasta.

No johan se on ollut vuosi poissa päivänpolitiikasta eli ei tässä mikään muutu jos Sale valitaan presidentiksi. Hyvä ja osaava kaveri, josta tulisi myös hyvä presidentti.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
No johan se on ollut vuosi poissa päivänpolitiikasta eli ei tässä mikään muutu jos Sale valitaan presidentiksi. Hyvä ja osaava kaveri, josta tulisi myös hyvä presidentti.

Meinaat ,että yksi historian huonoimmista valtionvarainministereistä olisi hyvä presidentti? No vahinko ainakin jäänee pienemmäksi. Suomessa ollaan sen verran herran pelkoisia, että varmaan vasta Niinistön kuoltua hänen virheitään uskalletaan avoimesti kritisoida. Mutta näinhän se Suomessa on. Vasta kuolleena Kekkosta tai Sorsaa uskallettiin kritisoida, Niinistö on selvästi samaa sarjaa. Ja eipä hän tosiaan enää viimeaikoina ole asioita sotkenut muutamasta puolueen sisäisen härdellin aiheutamisesta huolimatta. Toivottavasti älyää vetää Koivistolaista " ei sanota mihinkään mitään"-linjaa. Se tosin vaatii jo sen verran älynlahjoja, ettei Salen kohdalla voi olla täysin varma.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Normaalitapauksessa puolueen puheenjohtaja olisi empimättä valinnut tärkeämmän ja enemmän poliittisia ratkaisuja sisältävän liikenneministerin salkun. Mutta ei, liikenneministerin tärkeä tehtävä työnnettiin Merja Kyllöselle.

Ihan selvyyden vuoksi, sitaatti ei ole RäpyläRepeltä vaan hänen lainauksensa Iltaalehdestä.

Sitten asiaan. Vaikka minulta ei Arhinmäelle sympatiaa heru tippaakaan, en ymmärrä miksi toimittaja pitää liikenneministerin postia kulttuuriministerin postia painavampana? Liikenneministeri kuuluu anyway hallituksen jne. kategorian ministeripaikkoihin. Ellei asiaa kysytä täysiltä barbaareilta, kulttuuri on liikennettä tärkeämpi ja kiinnostavampi asia. Itse olisin valinnut Arhinmäen kanssa samoin. Ja mitä tulee samassa jutussa mainittuun futismatsien yhdistämiseen ulkomaanmatkojen vierailuohjelmaan, tyhmähän mies olisi ellei niin tekisi.

Mutta, presidentiksi Arhinmäestä ei ole, vaikka diggaakin futista. Hänessä on yksi paha ja lähes paranematon vika. Mies on punikki.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Meinaat ,että yksi historian huonoimmista valtionvarainministereistä olisi hyvä presidentti?

ööö.. peruste tälle on.. mikä? Ei toteuttanut SUN halumaa politiikkaa? Se ei vielä tee kenestäkään huonoa, se tekee vain erimielisen.


Niinistön aikakaudella valtion talous oli hyvässä kunnossa, velkasuhde käännettiin ja 90 -luvun laman maksettiin ja siinä sivussa kokonaisveroastetta saatiin alaspäin.. kyllä, koska taloudessa meni hyvin. Ei, se ei ollut Salen ansiota, mutta jotainhan valtiontalouden puolella tehtiin oikein, kun Suomen suhteellinen talouskasvu oli kilpailijamaita selkeästi edellä ja varallisuustasossa noustiin monta pykälää vs. muut maat.

Että miten oli historian ”yksi huonommista” VM?


No, se OT:sta, Pro Haavisto
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mutta, presidentiksi Arhinmäestä ei ole, vaikka diggaakin futista. Hänessä on yksi paha ja lähes paranematon vika. Mies on punikki.

Paljon pitää vettä virrata Vantaanjoessa ennenkuin Suomi lahtarin presidentiksi äänestää, joten Niinistökin taitaa olla yesterday's news. Arhinmäen vioiksi voisi punikkitaudin sijaan luetella tatuoinnin, känniriehunnan eri tilaisuuksissa ja rasistiset huudot vierasmaalaisia turisteja päin. Ei tuollaisella harkintakyvyllä ole mitään sijaa raskaaseen sarjaan. Joka kertaa pikku-Paavon haastattelua katsoessani tuijotan herkeämättä pojan suuvärkkiä, joka on hetkenä minä hyvänsä antautumassa virnistyksestä estottomaan hämilliseen nauruun. Kaveria itseäkin taitaa hämmentää, että nämä oikeasti kyselevät häneltä vakavia asioita ja kuuntelevat kun hän selittää niihin jotain. Ihan kuin hän odottaisi että pian poksahtaa ja Paavo herää unestaan.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eiköhän tämä kerro lähinnä siitä, että demokratia toimii ja päättäviin asemiin on mahdollista päästä myös vanhan puolueliitin ulkopuolelta. Minusta ihan hyvä, että on näitä ihan oikean nuoruuden eläneitä joukossa, eikä kaikki ole nuorten kotkien tai vesaisten leireiltä eduskuntaan kasvatettuja. Saatika sitten jotain reippaita kolkkapoikia.

Vasemmistoliittohan on suorastana kunnostautunut siinä, että pinnalle pääsee elämällä aitoa nuoruutta. Muistakaamme Tiusasen Penaa, joka ilmaisi Stasi-yhteyksiensä olleen nuoruuden hairahdus. Hienoa, että ihmiset uskaltavat toteuttaa itseään nuorina! Jos kova paikka tulee myöhemmin, aina voi pistää kaiken nuoruuden piikkiin.
 

Fordél

Jäsen
Meinaat ,että yksi historian huonoimmista valtionvarainministereistä olisi hyvä presidentti?

Kuten Tarinankertoja tossa kyseli niin voitko tosiaan perustella väitettäsi siitä, että Sauli Niinistö on yksi historian huonoimmista valtionvararainministereistä?
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kuten Tarinankertoja tossa kyseli niin voitko tosiaan perustella väitettäsi siitä, että Sauli Niinistö on yksi historian huonoimmista valtionvararainministereistä?

Perusturvan kehitys oli ainakin Lipposen ja Niinistön hallitusten aikana hyvin heikkoa. Käsittääkseni talouspolitiikka oli ylipäänsä oikeistolaisempaa kuin Ruotsissa, jossa verotusaste oli korkeampi eikä samanlaisia leikkauksia köyhemmiltä kansalaisilta tehty kuin Suomessa (tämä nyt menee varmasti Viinasenkin ajan piikkiin). Yksin Sauli Niinistöä tästä on kohtuutonta syyttää, varmasti talouden tervehdyttämisen kannalta teki oikeitakin päätöksiä, mutta sosiaalinen oikeudenmukaisuus ei parhaalla tavalla toteutunut. Talouspolitiikassa on aina mukana myös se eettinen aspektinsa, sitä eivät pelkästään talouden yleisluvut kerro.
 

Fordél

Jäsen
Perusturvan kehitys oli ainakin Lipposen ja Niinistön hallitusten aikana hyvin heikkoa. Käsittääkseni talouspolitiikka oli ylipäänsä oikeistolaisempaa kuin Ruotsissa, jossa verotusaste oli korkeampi eikä samanlaisia leikkauksia köyhemmiltä kansalaisilta tehty kuin Suomessa (tämä nyt menee varmasti Viinasenkin ajan piikkiin).

Niin koko hallituksen toimesta harjoitettu oikeistolainen talouspolitiikkahan ei ole itsessään peruste huonoimmalle valtiovarainmiinsterille. Perusturvan kehitys on jo hyvää konkretiaa, mutta en ihan sillä perusteella osta ajatusta Salesta historian yhdestä huonoimmasta vm:stä. Sekin kun on tosiaan yhteinen linjaus, ei vain Salen hajatelma.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Kaipa tuolle fudishuligaanille jossain vaiheessa avautui, ettei sillä taksien tien tukkimisella ja huutamisella pressan linnan edessä loskaisella kadulle oikeastaan saa oikeasti mitään aikaan. Paremmin se varmaan onnistuu ministerinä kuin sieltä huivin takaa huudellessa.

En vain usko, että kaikki entiset kuokkavierasystävät ystäville tämä rationaalisuutta tajuavat. Ja oikeastaan nyt Paavon pitäisi saada nauttia kaikesta samasta toiminnasta, jota hän itse on aikoinaan anarkistinuorena harrastanut silloista 'poliittista eliittiä' ja sovinnaisuutta vastaan.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin koko hallituksen toimesta harjoitettu oikeistolainen talouspolitiikkahan ei ole itsessään peruste huonoimmalle valtiovarainmiinsterille. Perusturvan kehitys on jo hyvää konkretiaa, mutta en ihan sillä perusteella osta ajatusta Salesta historian yhdestä huonoimmasta vm:stä. Sekin kun on tosiaan yhteinen linjaus, ei vain Salen hajatelma.

Heh, se historian yksi huonoimmista valtionvarainministereistä oli toisen nimimerkin kärjistys, ei oma kommenttini. En kyllä ole sinällään itsekään Lipposen ja Niinistön sinipunien ylin ystävä juuri edellä mainitusta syystä. Tosiaan päätöksiä tehdään yhdessä ja lopulta on ulkopuolisen vaikea tietää, kuka minkin linjauksen takana alunperin oli. Sitä nyt en kyllä hevin puolueiden tasolla usko, että demarit olisivat halunneet oikeistolaisempaa politiikkaa kuin kokoomus tai konkreettisesti halunneet leikata perusturvaa enemmän. Vahvasti ajattelisin, että se on ollut toisin päin. Kun nyt katsotaan, mitkä puolueet tämän nykyisenkin perusturvan noston hallitusohjelmaan ajoivat.

Ylipäätänsä kuitenkin näissä presidentinvaaleissa(kin) voisi katsoa, mitä henkilöt ovat tehneet ennen vaalikampanjaa ja nykyisiä mielikuvia. Retoriikka ja todelliset päätökset eivät aina ole sama asia. Esimerkiksi Haavisto on tuonut kyllä esille, kuinka hän joutui ympäristö- ja kehitysapuasioissa koviin vääntöihin silloisen valtionvarainministerin kanssa.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Pekka Haavisto osoittaa laaja-alaista ajankohtaisten asioiden tuntemusta ja kiinnostusta ulkopolitiikkaan:

Pekka Haaviston eeppinen epäonnistuminen Hesarin naamatunnistustestissä

muaddib

Siis tämä ulkopolitiikan "asiantuntija" ei tiennyt naapurimaiden korkeimpia päättäjiä kuvista. Hemmetti, peräkylän Reiskakin joka seuraa uutisia tunnistaa heidät. Samoin jäi tunnistamatta Ison-Britannian pääministeri, eli tulos luokkaa Miss Suomi-kilpailijat. Ilmeisesti Haaviston ulkopolitiikan tuntemus rajoittuu omaan toy-boyhin. Ei jatkoon.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Perusturvan kehitys oli ainakin Lipposen ja Niinistön hallitusten aikana hyvin heikkoa.

Perusturvarakenne oli Saulin aikana uusliberalisoinnin kohteena ympäri Eurooppaa. suomessa vähän vähemmän, Ruotsissa ehkä vähiten. Ja Saulihan ON oikeistolainen, joten ihan loogista operointia omalta ideologiselta kantiltaan katsottuna.

Perusturva on oikeistolle helppo kohde, kun se on rakennettu menneeseen maailmaan ja on oikeiston omista vaatimuksista tehty tarveharkintaiseksi, eli byrokraattiseksi. Vasemmisto on taas hirttäytynyt teolliseen yhteyskuntaan, jossa kaikilla on vakituinen työpaikka tehtaassa.

No perusturvakeskustelusta ehkä muualla paremmin, mutta kannustinloukkujen kannalta ja perusturvan oikeudenmukaisuuden parantamiseksi pitäisi ottaa askelia kohti perustulomallia.

Ei käy oikeistolle, koska "maksetaan sohvalle", eikä vassuile, koska "tulee pätkätyöläisten yhteyskuntaluokka (ikään kuin ei olisi jo).
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Arhinmäki otti sitten vaalikampanjansa taiteilijaksi miehen, joka saa seksuaalista tyydytystä lemmikkieläinten kiduttamisesta ja murhaamisesta, jopa niin paljon, että mällit ovat ruiskahtaneet rääkätyn raadon päälle. Kyse on tietysti Teemu Mäestä. Arhinmäkihän on ollut olevinaan jonkun sortin eläinsuojelija, tai ainakin antanut ymmärtää tehneensä eläinten oikeuksien puolesta töitä. Eläinsuojeluihminen ei kyllä ensimmäiseksi ota avustajakseen mitään eläinten päälle runkkaavaa mulkkua, mutta eipä tämä oikeastaan käsitystäni Arhinmäestä muuta - pikemminkin vain vahvistaa käsitystäni hänestä ja hänen puolueestaan.

Asiasta kirjoitti Iltalehti. Asian ydin siis tässä:
Paavo Arhinmäki kertoi keskiviikkona Facebookissa, että yhden hänen vaalijulisteistaan tekee taitelija Teemu Mäki. Mäki muistetaan vuonna 1988 tekemästään videoteoksesta "Sex and Death". Hän oli hankkinut teosta varten kissan Helsingin eläinsuojeluyhdistykseltä. Videolla hän tappoi kissan kirveellä ja masturboi sen ruumiin päälle. Vuonna 1991 Mäki tuomittiin sakkoihin eläinrääkkäyksestä.

Kissan omistajana ei tekisi pahaa nähdä joskus "Sex and Death 2: The Revenge of The Cat", jossa iso kissaeläin, vaikkapa tiikeri, silpoisi arvon taiteilijan ja virtsaisi sitten sen päälle. Teemu-taiteilijalle vain valtion kustantama taiteilijavierailu vaikkapa venäläiseen eläintarhaan.

Arhinmäki jatkoi selittelyä:

Arhinmäki korosti tehneensä paljon työtä eläinoikeuksien puolesta ja sanoi, ettei muistanut Mäen menneisyyttä, kun taiteilijoita valittiin. Hän kuitenkin puolusti Mäen ottamista mukaan kampanjaan.
- En ole nähnyt tätä Teemu Mäen teosta. Mutta se, mitä kuvauksia olen siitä saanut, se on täysin harkitsematon ja vastenmielinen teko. Samaan aikaan pitää muistaa, että jokainen ihminen voi tehdä vääriä tekoja, eikä ihmisiä pidä tuomita loppuelämäkseen, Arhinmäki sanoi."

Ei muka muistanut. Jokainen, joka oikeasti on eläintensuojelun parissa työtä tehnyt tai ylipäätään välittää aiheesta muistaa kyllä Mäen kaltaisen runkkarin. Harkitsematon teko ei suinkaan Mäeltä ollut vaan täysin suunniteltu "installaatio", vastenmielinen kylläkin. Ja ei, kaikkia tekoja ei tarvitse sinänsä antaa anteeksi, sillä ne teot kertovat itsessään ihmisestä ja hänen luonteestaan ihan tarpeeksi. En minä antaisi esim. Jammu Siltavuorellekaan "anteeksi", vaikka lain mukaan Jammu-setä olisi rangaistuksensa kärsinyt. Ei se Jammun perusolemus siitä muuttuisi. Mutta toki kaikki teot ovat sallittuja jos vain on aidon punainen vasemmistolainen taiteilija, kyllä kommunismi kaiken kaunistaa ja anarkismi auttaa aina!

Arhinmäki tipahti juuri listallani jopa Biaudetia alemmas, mikä itsessään vaatii paljon.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Pekka Haavisto osoittaa laaja-alaista ajankohtaisten asioiden tuntemusta ja kiinnostusta ulkopolitiikkaan:Pekka Haaviston eeppinen epäonnistuminen Hesarin naamatunnistustestissä
Jos tuo noin pihalla oleva poliitikko olisi ollut joku persu, niin jopa olisi täälläkin ilkuttu. Nyt tämä uutinen ohitetaan sillä tavalla, että "sattuuhan sitä" -mentaliteetilla. Ymmärrän kyllä nyt, että Pekka Haavisto ja Teuvo Hakkarainen ovat jonkinmoisia kavereita, yleissivistyksen opetustahan se Pekka Haavisto tarvitsee, niin ehkäpä Hakkaraisen Teuvo neuvoo. Pekka voi sitten vuorostaan kertoa, että kuka kukin neekeriukko on.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Jussi Halla-aho käsittelee tulevia vaaleja sekä presidenttiehdokkaita:

Hyvää uutta vuotta 2012!


Lyhyesti: äänestää "yllättäen" Timo Soinia. Muut vaihtoehdot Essayah, Haavisto ja Väyrynen.

Niinistö neutraali.

Lipponen ja Biaudet inhokkeja.

Arhinmäestä ei sano sanaakaan :)
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos tuo noin pihalla oleva poliitikko olisi ollut joku persu, niin jopa olisi täälläkin ilkuttu. Nyt tämä uutinen ohitetaan sillä tavalla, että "sattuuhan sitä" -mentaliteetilla. Ymmärrän kyllä nyt, että Pekka Haavisto ja Teuvo Hakkarainen ovat jonkinmoisia kavereita, yleissivistyksen opetustahan se Pekka Haavisto tarvitsee, niin ehkäpä Hakkaraisen Teuvo neuvoo. Pekka voi sitten vuorostaan kertoa, että kuka kukin neekeriukko on.


Hohhoijaa, tästäkin saatiin näköjään joku lyömäase. Enemmän Hesarin testi kertoo naamamuistista kuin mistään ulkopoliittisesta tietämyksestä. Väitän kyllä vahvasti, että Haavisto tietää varsin tarkkaan Ansipin ja Cameronin sekä heidän harjoittamansa poliittisen linjan. Se on ihan eri asia kuin lapselliset naamatestit. Itse olisin luultavasti tunnistanut noita aika hyvällä prosentilla, mutta se ei sinällään kerro ulkopoliittisesta kompetenssistani yhtään mitään. Eiköhän vaikkapa Somalian rauhanneuvottelujen käyminen paikanpäällä ole hiukan kovempi meriitti - näin niin kuin oikeassa elämässä.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Hohhoijaa, tästäkin saatiin näköjään joku lyömäase. Enemmän Hesarin testi kertoo naamamuistista kuin mistään ulkopoliittisesta tietämyksestä.

Tämä nyt on ihan paskaa. Kyllähän pahimman mielivaurionkin omaava henkilö joka seuraa vähänkään uutisia tietää miltä näyttää Ruotsin sekä Brittejen pääministerit sekä Venäjän presidentti. Nauroin jo näille samoille kommenteille HS:n keskustelussa, ihmiset kyllä yrittävät kaikkensa vääntää tämänkin asian jotenkin muuten ja keksivät mitä mielikuvituksellisimpia syitä tälle. Jos hänellä on niin paska naamamuisti, niin mites sitten kun tulee ulkomaan vierailu - varmaan kättele Hot-Shot leffan tyyliin jotain pingviiniltä näyttävää tarjoilijaa kun ei muista miltä kukakin näyttää.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Jussi Halla-aho käsittelee tulevia vaaleja sekä presidenttiehdokkaita:

Tällainen kohta löytyy Halla-Ahon kirjoituksesta:

b) Presidentti nimittää eräät tärkeät virkamiehet, kuten ministeriöiden kansliapäälliköt, jotka käyttävät erittäin suurta valtaa. On siis arvioitava, valitseeko ehdokas X presidentiksi päästyään kansliapäälliköiksi päteviä henkilöitä vai ystäviään ja aatetovereitaan. (Tosin on huomautettava, että aatetoveruus ei ole suuri ongelma, jos aate itsessään on jostakin kotoisin.)

Väärin. Nyt valittava presidentti nimittä ainostaan presidentinkanslian kansliapäällikön, muiden nimittäminen siirtyy hallitukselle. Omituista että näin pontevia mielipiteitä asiasta viljelevä kansanedustaja ei tätä tiedä.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Jos tuo noin pihalla oleva poliitikko olisi ollut joku persu, niin jopa olisi täälläkin ilkuttu. Nyt tämä uutinen ohitetaan sillä tavalla, että "sattuuhan sitä" -mentaliteetilla.

Itse kyllä ohitan Haaviston koska hän on vähiten uskottava ehdokas (mikä on aika vähän tässä porukassa). Ja tietysti se, ettei presidentiksi pyrkivä tunne naapurimaiden pääministereitä tai presidenttejä ainoastaan alleviivaa asiaa. Lähinnä kai Haavisto vetoaa johonkin visva-porukkaan, joka on muutenkin aika pihalla maailmanmenosta. Hyvää uutisessa on, että Hesarinkin visva-toimittajat joutuvat väistämättä asiaa ainakin ihmettelemään, vaikka eivät voikkaan yhtä suosikkiaan kritisoida hänen tasonsa mukaisesti puolueellisia kun ovat.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tämä nyt on ihan paskaa. Kyllähän pahimman mielivaurionkin omaava henkilö joka seuraa vähänkään uutisia tietää miltä näyttää Ruotsin sekä Brittejen pääministerit sekä Venäjän presidentti. Nauroin jo näille samoille kommenteille HS:n keskustelussa, ihmiset kyllä yrittävät kaikkensa vääntää tämänkin asian jotenkin muuten ja keksivät mitä mielikuvituksellisimpia syitä tälle. Jos hänellä on niin paska naamamuisti, niin mites sitten kun tulee ulkomaan vierailu - varmaan kättele Hot-Shot leffan tyyliin jotain pingviiniltä näyttävää tarjoilijaa kun ei muista miltä kukakin näyttää.

Presidentin tärkein ominaisuus onkin ehdottomasti muistaa, miltä valtionpäämiesten kasvonpiirteet näyttävät. Sillä Haavistokin on Afrikassa rauhanneuvotteluja käynyt...Eiköhän ulkopoliittista tietämystä ja kokemusta arvioida ihan muilla kriteereillä: CV Pekka Haavisto
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös