Työttömyysturva liian hyvä?

  • 82 861
  • 511

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ihan bullshittia, että jollain 100 eurolla kuussa olisit tullut hyvin toimeen. Tai ylipäätään toimeen. Ja nyt puhutaan siis jatkuvasta toimeentulosta, ei mistään kuukauden pätkästä.

Muuten, kuka muu kuin sinä tuossa yllä on puhunut yhtään mitään siitä, että työttömyysrahalla pitäisi elää hyvin?
Sinä sanoit, että työttömyystuella kituuttaa, joten oletin sinun haluavan jotakin enemmän eli ns. elää hyvin kun pelkkä eläminen ei riittänyt. Minun mielestäni työttömyystuella pitäisikin kituuttaa, mutta nykyisellä tuilla ei edes kituuta vaan elää mukavasti.

Tietenkin minulla oli hieman enemmän kuin 100 eur rahaa käytössä kun opintojen ollessa tauolla kesällä tein paskahommia tienaten ylimääräistä. Niitä paskahommia, mitkä eivät suomalaiselle pitkäaikaistyöttömälle kelpaa. 200 - 300 euroa vuokran ja sähkön päälle mahdollistaa elämisen eikä sitä voi kituuttamiseksi sanoa, 419/kk euroa ei ole edes lähellä kituuttamista.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
419/kk euroa ei ole edes lähellä kituuttamista.

Kyllä se jumalauta on, jos sillä on elänyt viimeiset 17 vuotta ja kysymys ei ole työttömyydestä.
Tuolla summalla ei voi harrastaa minkäänlaista sosiaalista elämää. Kaikkiin kutsuihin on vastattava kieltävästi ja sitä myötä ne kaverit kaikkoaa.

Edelleenkin vastaan, että työttömyysturva on juuri nyt sopivalla tasolla, mutta paskat palkat ja pätkätyöt ovat jotain sellaista, mitkä pitäisi lailla kieltää.
Jos haluat ihmisen töihin niin maksa sille saatana palkkaa.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Aika jännä työvoimapula Kotkan McDonaldsissa, jos ne ei kuitenkaan edes (ainakaan tällä hetkellä) hae työntekijöitä. Koko Suomessa yhteensä kuusi McDonaldsia hakee työntekijöitä työkkärin sivujen mukaan. Työvoimapula?

Käy nyt katsomassa se A-studion klippi. Ja sitten lue tämä:

Nuorten tyt kelpaa - MTV3.fi - Uutiset - Kotimaa

Kyllä, työvoimapula

edit. Ja sitäpaitsi tuo, että heti harjoittelun jälkeen McDonaldsissa tienaisi jotain 12 e/tunti, on täyttä paskaa.

Se riippuu kuinka paljon iltaa/yötä haluat tehdä. Mutta pointti on se että työtä on tarjolla.

Mitä tulee tohon viimeiseen lauseeseesi, niin hyvä yritys, mutta puihin menee. Etsi mulle yksikin yliopisto-opiskelija, joka elää täysin, siis täysin, pelkän opintotuen ja asumistuen varassa? Ai ei löytynyt? Niinpä.

Oletko ollut yliopisto-opiskelija? Minä olen. Suuri osa eli opintotuella ja esim. kesäduunien säästöillä, minä mukaanlukien. Useat tekivät myös TYÖTÄ, toisin kun nämä vitun che-kattoon räkijät.


Eikä kukaan lusi neljää vuotta työttömänä maksimituilla, ei edes kokonaista vuotta. Hyvä jos puoltakaan. Nimittäin työkkäri tarjoaa duunia aina tietyin väliajoin, ja jos et ota sitä vastaan, niin tuen määrä laskee.

Kuten totesin, ennenkuin mouhkaat täällä niin katso se klippi. 4v työttämänä, välillä ollut jossain työkkärin työllistämisjutuissa.

Työkkäriltä ei edes saa tukea kuin maksimissaan 500 päivää, sen jälkeen se loppuu.

Vitun iso höpöhöpö, ansiosidonnaisen raja on 500 päivää, ei työkkärituen.

Mutta tämä kaikkihan tuli taas aika monelle teistä yllätyksenä, ettei suomalainen ihminen yksinkertaisesti pysty elämään vuosikausia maksimituilla ja räkimään kattoon. Se on mahdotonta, koska se ei sellaisia rahoja edes saa.

Kukaan ei ole puhunut maksimituista, voit vääntää itsesi kanssa peilin edessä asioista joita itse revit hihasta.

Kotkasta saa vuokrakämpän reilulla 300€/kk. Ei siinä paljoa tuloja tarvita että elää ihan ok jos ei ole lapsia. Ja kahden hengen taloudessahan alkaa olemaan jo ihan helppoa elämää.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kyllä se jumalauta on, jos sillä on elänyt viimeiset 17 vuotta ja kysymys ei ole työttömyydestä.
Tuolla summalla ei voi harrastaa minkäänlaista sosiaalista elämää. Kaikkiin kutsuihin on vastattava kieltävästi ja sitä myötä ne kaverit kaikkoaa.

Paljonko maksaa mennä kutsuihin vai onko kutsut jostain Sedulasta?
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllä se jumalauta on, jos sillä on elänyt viimeiset 17 vuotta ja kysymys ei ole työttömyydestä.
Tuolla summalla ei voi harrastaa minkäänlaista sosiaalista elämää. Kaikkiin kutsuihin on vastattava kieltävästi ja sitä myötä ne kaverit kaikkoaa.

Edelleenkin vastaan, että työttömyysturva on juuri nyt sopivalla tasolla, mutta paskat palkat ja pätkätyöt ovat jotain sellaista, mitkä pitäisi lailla kieltää.
Jos haluat ihmisen töihin niin maksa sille saatana palkkaa.
Pyh.

Pätkätyöt ja "paskat palkat" olisivat paljon kannattavampia perustulomallilla tai kun työttömien tuet olisivat pienemmät.

Nii tuo Pyh-kommentti oli tuon summan kommentointiin. Jos/kun kyse on jostakin eläkkeestä tai vastaavasta, niin siitä mielestäni pitäisi maksaa enemmän kuin työttömänä lorvimisesta. Jos on sairas eikä pysty työhön ei ole vaihtoehtoja. Työtön voi aina mennä töihin.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Pyh.

Pätkätyöt ja "paskat palkat" olisivat paljon kannattavampia perustulomallilla tai kun työttömien tuet olisivat pienemmät.

Et taida ottaa huomioon sitä etteivät kaikki ihmiset ole työttömiä "hyvän toimeentulon" vuoksi.
Minä olen täysin sitä mieltä, että lusmuilijat väkisin töihin muttei samalla palkalla kuin ne jotka väkipakosta joutuvat elämään pätkätöillä yms.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kaverit pyytävät vaikkapa kylään toiselle paikkakunnalle tai joskus mukaan ulkomaanmatkalle. En lähde.

No on se saatana synkkää ettei pääse Thaikkuihin kun kaveritkin pyysi.

Saanko kysyä, paljonko on bruttotulot ja menot? Ilmeisesti olet kuitenkin täysaikaisessa duunissa kirjoituksesi perusteella?
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Et taida ottaa huomioon sitä etteivät kaikki ihmiset ole työttömiä "hyvän toimeentulon" vuoksi.
Minä olen täysin sitä mieltä, että lusmuilijat väkisin töihin muttei samalla palkalla kuin ne jotka väkipakosta joutuvat elämään pätkätöillä yms.
Eivät olekaan, mutta työtä haluavat harvoin työttömänä pitkään viihtyvät. Kyllä isolla osalla pitkäaikaistyöttömiä on halua pysyäkin työttömänä, koska elämä on niin helppoa. Luonnollisesti tämä on vain mutua.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
No on se saatana synkkää ettei pääse Thaikkuihin kun kaveritkin pyysi.

Saanko kysyä, paljonko on bruttotulot ja menot? Ilmeisesti olet kuitenkin täysaikaisessa duunissa kirjoituksesi perusteella?

En pääse Hämeenlinnasta edes Vantaalle, jos ei kaveri matkaa maksa. Mistä vitusta sä vetäsit tuon Thaimaan?
Elän tuolla 419€ kuukaudessa ja sillä on kaikki baarikutsut yms. hylättävä. Hylkään jopa kutsut Turenkiin.
En ole ollut kohta duunissa lähes kahteen vuoteen sairauteni vuoksi. Tuloni ovat työttömän tulot.
Miksi pätkätyötä tekevän pitäisi elää paskalla palkalla?

Pointtini on niin se, että ihmisellä pitää olla joku perustulo, olkoot se tuo 419€, mutta sen jälkeen jos tekee vaikkapa pätkätöitä niin pitäähän siitä saada enemmän rahaa kuin työttömänä?
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En ole ollut kohta duunissa lähes kahteen vuoteen sairauteni vuoksi. Tuloni ovat työttömän tulot.
Miksi pätkätyötä tekevän pitäisi elää paskalla palkalla?
No onhan tuo nyt perseestä, että jätkä selkeästi haluaisi tehdä töitä, mutta et sairautesi vuoksi pysty. Kun sitä vertaa johonkin pitkäaikaistyöttömään, joka wowittaa kotona sossun rahoilla ostetuilla tietokoneella.. Ei näin. Järjestelmä kusee mielestäni.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Edelleenkin vastaan, että työttömyysturva on juuri nyt sopivalla tasolla, mutta paskat palkat ja pätkätyöt ovat jotain sellaista, mitkä pitäisi lailla kieltää.
Jos haluat ihmisen töihin niin maksa sille saatana palkkaa.

Tässä on juuri se pointti. Täyttä asiaa joka sana.

Eivät olekaan, mutta työtä haluavat harvoin työttömänä pitkään viihtyvät. Kyllä isolla osalla pitkäaikaistyöttömiä on halua pysyäkin työttömänä, koska elämä on niin helppoa. Luonnollisesti tämä on vain mutua.

Helppoa? Mieti nyt saatana omalle kohdallesi, kuinka helppoa sun olisi elää 419 eurolla kuussa jatkuvasti? Enkä nyt tarkoita mitään kuukautta, en edes kahta. Lähdetään vähintään siitä puolesta vuodesta. Mistä kaikesta sun pitäisi ensiksi luopua, että se olisi ylipäätään mahdollista.

Miksi pätkätyötä tekevän pitäisi elää paskalla palkalla?

Pointtini on niin se, että ihmisellä pitää olla joku perustulo, olkoot se tuo 419€, mutta sen jälkeen jos tekee vaikkapa pätkätöitä niin pitäähän siitä saada enemmän rahaa kuin työttömänä?

Jälleen silkkaa asiaa. Kyllähän työn tekemiselle pitää olla jokin houkutin. Aika harvassa on ne työntekijät, jotka jatkaisivat työnsä tekemistä jos palkka leikattaisiin vaikkapa puoleen. Aika harvassa on myöskin ne työntekijät, jotka ovat valmiit tekemään 160 tuntia ylimääräistä kuussa vaikkapa 300 euron takia. Tai edes 40 tuntia kuussa ylimääräistä sen 300 euron takia.

Työstä pitää maksaa työntekijälle sellainen palkka, että työntekijän kannattaa tulla töihin. Tämä pitäisi olla itsestäänselvyys. Mutta ei, tarjotaan jotain työtä 7 euron tuntipalkalla ja sitten syyllistetään se ihminen, kun se ei haluakaan sillä palkalla työtä tehdä.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Tästä keskustelusta tulee mieleen kesäinen "väittely" erään nimimerkin kanssa:

Opiskelutuet on naurettavat ja opiskelemaan ei juurikaan kannata mennä, jos opiskelee niin sitten pitää yrittää saada jotain töitä samalla ja siinä sitten opiskelutkin kärsii todella paljon.

Mielessä on käynyt myös ryhtymistä lähihoitajaksi vanhuksen alalle, mutta kouluun ei kannata mennä kun pitäisi ottaa isot opintolainat jos meinaa elää sen kolme vuotta edes jotenkin. Vähän pattitilanteessa ollaan kun töitä ei löydy, mutta kouluunkaan ei kannata ainakaan rahallisesti mennä( vaikka se ehkä myöhemmin toisikin enemmän rahaa kun tuolta alalta saa varmasti töitä). Opintotuet on kyllä naurettavia.

Tasona oli se, että lähihoitajaopiskelijan pitäisi voida asua ~500/kk keskustayksiössä ja oikeastaan muunlaisia kämppiä ei edes ole Nykäskylässä tarjolla.

Viestien vaihto katkesi valitettavasti tähän

No ainakin nopealla vilkaisulla Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiön sivut kertovat hieman muuta. Ammattiopiston läheisyydessä sijaitsevista kohteista ainakin Mylläjärvellä, Roninmäellä, Ristomäellä ja Keltinmäessä näyttäisi löytyvän soluja kahdella sadalla, allekin, ja yksiöitäkin hieman yli kolmella sadalla. Lisäksi vuokriin sisältyvät sähkö- ja vesimaksut, kaapeliTV, nopea netti ja pyykkituvan käyttö.

(linkit: koas.fi ja jao.fi)

kirjoitukseen.

Sinällään tuossa Männistön ehdotuksessa on osin ideaa, lähinnä turhan byrokratian poistamisen suhteen, mutta esim. lainaus

- Ei ihme, jos esimerkiksi satunnaiset keikkaduunit eivät kiinnosta. Juuri nämä voisivat kuitenkin olla portti vakituiseen työpaikkaan.

pistää ajattelemaan myös tuon työttömän vastuuta. Omakaan ensimmäinen "oikea" työpaikka ei ollut mikään eläkevirka ja palkka melko rajoittunut, mutta niin vain se poiki tilaisuuden, josta nyt olen edennyt lähes unelmaduuniin, johon en siis koskaan olisi päässyt ilman tätä "huonoa" duunia.

En nyt puutu suoraan tähän työttömien tilanteeseen, mutta kyllähän tuo 419€/kk olisi aikanaan opiskelijalle kelvannut erittäin hyvin. Itsekin tein kesät duunia ja opiskelujen ohessa satunnaisesti ja ei se taloudellinen nihkeily nyt niin kamalaa ollut, koska tiesi sen olevan sijoitus tulevaisuudella.

Itse kun en mikään työttömyysturvaexpertti ole, niin olisi mielenkiintoista tietää missä maassa ko. turva on Suomea parempi ja millä tavalla?
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
En pääse Hämeenlinnasta edes Vantaalle, jos ei kaveri matkaa maksa. Mistä vitusta sä vetäsit tuon Thaimaan?

No siitä ettei ns. keskiverokansalainenkaan tosta vaan lähde ulkomaille (pl. Viro tai Ruotsi) vaan sen takia että kaveri kutsuu. Vähän vain kalskahti tuo että pitäisi päästä ulkomaille kun kaveri kutsui.

Elän tuolla 419€ kuukaudessa ja sillä on kaikki baarikutsut yms. hylättävä. Hylkään jopa kutsut Turenkiin.
En ole ollut kohta duunissa lähes kahteen vuoteen sairauteni vuoksi. Tuloni ovat työttömän tulot.
Miksi pätkätyötä tekevän pitäisi elää paskalla palkalla?

Jos sinulla on joku työkykyä vähentävä sairaus niin asia on tietysti aivan eri.

Pointtini on niin se, että ihmisellä pitää olla joku perustulo, olkoot se tuo 419€, mutta sen jälkeen jos tekee vaikkapa pätkätöitä niin pitäähän siitä saada enemmän rahaa kuin työttömänä?

Tästä ollaan periaatteessa samaa mieltä. Työnteon pitäisi *AINA* olla kannattavaa. Mutta kuten totesin, sairauden yms. aiheuttama työkyvyn alenmeminen on ns. erikoistapaus.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Helppoa? Mieti nyt saatana omalle kohdallesi, kuinka helppoa sun olisi elää 419 eurolla kuussa jatkuvasti? Enkä nyt tarkoita mitään kuukautta, en edes kahta. Lähdetään vähintään siitä puolesta vuodesta. Mistä kaikesta sun pitäisi ensiksi luopua, että se olisi ylipäätään mahdollista.
Täh? Eihän tässä ole kysymys minusta. Minä käyn töissä, jotta voin tiettyä "luxusta" hankkia elämääni. Moni ei tätä luxusta kuitenkaan tarvitse vaan tyytyy vähempään ja elää mukavasti 419 eurolla kuukaudessa. Otetaan esimerkiksi vaikka nuo jotkut wowittajat tai nettipokerin pelaajat, eikä ole muuten mitään marginaaliryhmiä.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Näkee muuten kuinka asiantuntevaa tämä keskustelu on. Heitin tuon 419€ ihan hatusta. Osu jopa kohdalleen tai sitten ei.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Helppoa? Mieti nyt saatana omalle kohdallesi, kuinka helppoa sun olisi elää 419 eurolla kuussa jatkuvasti? Enkä nyt tarkoita mitään kuukautta, en edes kahta. Lähdetään vähintään siitä puolesta vuodesta. Mistä kaikesta sun pitäisi ensiksi luopua, että se olisi ylipäätään mahdollista.

No en tiedä muista mutta itse lapsettomana voin sanoa että jos asumiskulujen (vuokra+sähkö+vesi jne) jälkeen jää 400€+ käteen per kk, niin sillä elää todella helposti.

Aika harvassa on myöskin ne työntekijät, jotka ovat valmiit tekemään 160 tuntia ylimääräistä kuussa vaikkapa 300 euron takia. Tai edes 40 tuntia kuussa ylimääräistä sen 300 euron takia.

Jos 160h työnteolla (normityössä) saa vain 300€ kuussa lisää niin jossain on todella iso vika.

Ja jos 40h työnteolla ei kiinnosta saada 300€/kk lisää tassuun niin sitten ei antaitse senttiäkään lisää tuloja.

Mutta ei, tarjotaan jotain työtä 7 euron tuntipalkalla ja sitten syyllistetään se ihminen, kun se ei haluakaan sillä palkalla työtä tehdä.

Mäkkäristä saa harjoitteluajalta 9€/h, normivakanssilla enemmän. Jos on oikeasti hätä ja pula rahasta niin luulisi kiinostavan.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän tuolla perustuella pärjäilee jotenkin kun tässä on nyt monta kuukautta työmarkkinatuella ollut työharjoittelussa, mutta jos tulee vähänkään jotain isompaa laskua jostain niin sitten tekee tiukempaa. Ei se ole todellakaan mitään herkkua elää sillä abaut 400 eurolla mitä jää käteen vuokran jälkeen. Sillä sitten makselet ne vedet, sähkön, vakuutusmaksut, puhelinlaskut, netit ja muut siihen päälle. Oikeastaan jos ei vanhimmilta välillä saisi rahaa niin jäisi esimerkiksi hammaslääkärit käymättä ja muut suuremmat laskuerät. Lisäksi pitää yrittää vetää kaikenmaailman casinoboonuksia ja pokeria jotta saa vähän lisätuloja tuohon päälle. Muuten tulisi paljon tiukempaa kyllä. Edes mitään lätkäpelien fanimatkoja tai mitään ei pysty toteuttamaan jos ei satu voittamaan jostain rahaa tai saa niiltä vanhemmilta rahaa. Sen verran kuitenkin vähän siitä loppujen lopuksi ylimääräistä rahaa jää tuosta 400 eurosta vaikka itsellä ei mene viinaan tai ruokaan ihan yltiöpäisiä summia kun ulkona ei juurikaan tule syötyä ja baareissa ei nyt niin paljon tule kierettyä kun ei ole rahaa..

Tuntuu vain nuo vastustajat olevan olleet joko vain hetken työttömänä tai sitten ei koskaan. Ei sillä oikeasti kovin kauan elä kunnollista ja tavallista elämää, ei jos ei joku ulkopuolinen avusta kuten vaikka sossu, puoliso tai vanhemmat.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Nyt vittu pistää jo vihaksi. Vai että ei pääse lätkäfanimatkalle? EDIT: jätetään pois.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Kyllähän tuolla perustuella pärjäilee jotenkin kun tässä on nyt monta kuukautta työmarkkinatuella ollut työharjoittelussa, mutta jos tulee vähänkään jotain isompaa laskua jostain niin sitten tekee tiukempaa. .

Tämä kirjoitus on mielestäni jo aivan tarpeeksi hyvä kyseenalaistamaan sen, että miksi työharjoittelussa oleva saa vain saman kuin työtön?

-Minun vastaus: Työnantajat haluavat käyttää pätkätyöläisiä eli työttömiä hyväkseen ja vittuilla siinä sivussa, kun työt eivät maistu.

Edelleenkin se työttömän tulo on se millä vähimmillään pärjää.

Pätkätyöt pitää lailla kieltää niin saadaan porukkaa töihin.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Täh? Eihän tässä ole kysymys minusta. Minä käyn töissä, jotta voin tiettyä "luxusta" hankkia elämääni. Moni ei tätä luxusta kuitenkaan tarvitse vaan tyytyy vähempään ja elää mukavasti 419 eurolla kuukaudessa. Otetaan esimerkiksi vaikka nuo jotkut wowittajat tai nettipokerin pelaajat, eikä ole muuten mitään marginaaliryhmiä.

Siinä vaiheessa on kysymys myös susta, kun sä väität täällä että työttömyysrahoilla ym. tuilla eläminen on helppoa. Miettisit sitä asiaa omalle kohdallesi, jos sulle kävisi niin, että olisiko se oikeasti niin helppoa, mitä täällä väität.

Itsehän olen töissä aina kun vain omien kriteerieni mukaan (jotka ei todellakaan ole tiukat) se on mahdollista, ja kun siitä saa oleellisesti enemmän kuin mitä työttömänä ollessani saisin. Jos mulle tarjotaan duunia sellaisella palkalla, että kaikkine kuluineen siitä ei jää paria sataa enempää kuussa kouraan kuin jos olisin työttömänä, niin en kyllä tasan varmaan ota työtä vastaan. En nyt, enkä tulevaisuudessa. Ennemmin otan vaikka karenssin työkkäriltä, ja elän todella vähäisillä säästöilläni kuin tuen yhtäkään firmaa, jonka toimenkuva perustuu vain ja ainoastaan omistajien tuloksen maksimoimiseen ja työntekijän aliarvioimiseen.

Sekin on muuten jännä juttu, että monella alalla pystytään ohittamaan työehtosopimukset. Rakennusala on vain jäävuoren huippu. Otetaan nyt vaikka kuljetusala siihen rinnalle. Katsokaa vaikkapa työkkärin nettisivuilta työpaikkailmoituksia kuljetusalalta, ja laskekaa kuinka moni niistä lupaa maksaa työehtosopimuksen mukaisen palkan. Ei kovin moni. Ja vieläpä siis ihan julkisesti. Laitontahan sen käsittääkseni pitäisi olla, mutta ei ketään kiinnosta. Sitten täälläkin jotkut vaan toitottaa, että kyllä ihmisen pitää ottaa se duunipaikka vastaan, ihan sama vaikka sitä ihmistä kustaan silmään ihan joka suunnalta.

Annan yhden esimerkin, näitä olisi useampikin. Menin erääseen kuljetusfirmaan ajamaan kuorma-autoa. Palkaksi sovittiin 12 e/tunti ilman mitään lisiä, joka on rankasti alle työehtosopimuksen. Se oli mulle silloin ihan ok, itse siis suostuin siihen. Sovittiin myös että ylitöitä ei ole pakko tietenkään tehdä, kun niistä ei mitään ekstraa makseta. No totuushan oli sitten aivan toinen, ylitöitä oli käytännössä pakko aina välillä tehdä eikä siitä mitään lisiä maksettu. Sitten kun niistä kieltäytyi, pidätettiin palkasta x määrä koska olin kuulemma kieltäytynyt tekemästä töitä. Lopulta mulle ei maksettu edes niiden työtuntien mukaan mitä tein (tunnit ilmoitettiin itse esimiehille erillisillä lapuilla). Irtisanoin sitten itseni, työkkärissä selitin tilanteen ja sain kolmen kuukauden karenssin, koska heidän mielestään minun syyni irtisanoutua ei ollut hyväksyttävä. Heidän mielestään minun olisi pitänyt jatkaa työssä, ottaa vastaan se raha mitä firma maksaa ja taistella sitten samaan aikaan oikeudessa lopuista. Realistista?

Nykyään en ota vastaan mitään työpaikkaa mistään, ellei sopimukseen kirjata palkan kohdalle että palkkaus TES:n mukainen. Ja sehän on tietysti monen mielestä väärin, koska kyllähän ihmisen pitää töitä tehdä, koska se on elämän tarkoitus?
 

julle-jr

Jäsen
Tämänkään palstan useita tuhansia euroja kuussa tienaavat eivät sitä näytä tajuavan, että jos vaihtoehtona on saada sossulta vuokra plus työkkäriltä 400 euroa kuussa käteen, niin ei ole käytännössä mitään järkeä järkeä lähteä töihin tienaamaan se vuokra plus 600 euroa käteen.
Ilman muuta tuollaisessa tapauksessa on järkevää lähteä töihin. Työttömyys on henkilön itsensä kannalta käytännösssä aina pahempi asia kuin työnteko. Ei raha mikään olennainen tekijä ole. Työtä kannattaa tehdä, koska työntekeminen vie ihmistä tavalla tai toisella eteen päin enemmän kuin työttömyys. Jokaisessa työssä oppii jotain ja jos tekee duunia, säilyy henkinen olotilakin parempana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös