Nuori Suomi ry

  • 992 159
  • 5 368
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Kirjoitin, että maailmalla lapset aloittavat jääkiekon harrastamisen jo 2-vuotiaana... ...Kanadassa lapset aloittavat tyypillisesti (Vesa Rantasen mukaan) jo varhain ja harrastavat ainoastaan yhtä lajia, mitä Rantanen ulkopuolisena havainnoitsijana hiukan ihmetteli...

Ajatus on hyvä, ja totta kai Suomen ykkösurheilulaji lätkä ansaitsisi parempia pelaajia, mutta onko siihen tosiaan varaa Suomessa pyrkiä näin pienillä urheilijamäärillä muitten lajien kustannuksella? Sillä sitähän tuo yksipuolinen urheilukasvatus tarkoittaisi.

Urheilijamäärät ovat ihan erilaisia verrattuna Kanadaan, eli ainoa keino pärjätä kansainvälisellä tasolla laajemmin on löytää lahjakkuudet ja heidän omin lajinsa, sekä kehittää siinä heidät tappiin. Ja lajikohtaiset lahjakkuudet löytyvät vain monipuolisesti urheiluttamalla nuoria.

Mutta muuten tämä on menossa lapsien kasvatuksesta puhumiseksi. Itse Nuorta Suomea pitäisi kehittää, eli nuorten valmennusta ja kilpailuasetelman luomista, juniorituotantosysteemiä ja valmentajia. Vanhempien ja kasvatuskulttuurin muuttamiseen keskittyminen on liian vaikeaa uuden kultaisen kiekkosukupolven luomiseksi. Karrikoidusti: jos pyrimme tosissaan parempaan, annetaanko kehitysrahat valmentajille vai vanhemmille?

Ps. totta kai laadukas urheilukasvatus vanhempien osalta on tärkeää. Sekin muuttuu parempaan suuntaan Nuoren Suomen parantuessa, mutta vanhemmat eivät voi muuttaa koko Nuori Suomi -järjestelmää.
 

Pekkis

Jäsen
Lajivalintaa pitää miettiä silloin kun lapsi itse haluaa, usein se tapahtuu noin 13 vuoden iässä mitä nyt tässä eri ikäisten urheilevien lapsien vanhempien kanssa keskustellut. En pidä kovinkaan suurena haittana montaa lajia, pelisilmä, koordinaatio ja erilaiset liikkeet kehittyvät hyvin. Toki vanhempien on syytä puuttu peliin jos lapsi on koko ajan puhki ja väsynyt, mutta ensisijaisesti mennään lapsen ehdolla..

Hesa-Cupissa ikäluokkansa parhaina palkittuja tässä muutama: Saku Koivu vuonna -86 (12v), Juha Hautamaa vuonna -86 (13v), Petteri Nummelin vuonna -83 (11v) ja Tuomo Ruutu vuonna -96 (13v).

En tiedä ovatko nämä herrat jättäneet jalkapallon minkä ikäisenä, mutta vielä tässä vaiheessa ei ole mielestäni kiirettä. Tonne 15-16 vuotiaaksi pystyy ainakin näitä kahta lajia vetämään rinnan (oikein toteutettuna). Toisaalta, ovatkohan nämä kaksi lajia sittenkin liian lähellä toisiaan. Meinaan sillä sitä, että jos aerobinen harjoittelu jää lähestulkoon tekemättä (taitaa olla ikävä kyllä monessa seurassa tosiasia, molemmissa lajeissa) , niin sanooko kone jossain vaiheessa poks?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kun tiedetään se tosiasia, että taidon herkkyysikä on 6-10 vuotta ja maailmalla lapset aloittavat määrätyn lajin harrastamisen jopa 2-vuotiaina vanhempien ohjaamina, niin miten ajattelet, että yhden lajin vaatiman taidon oppiminen onnistuu, jos lapsi tutustutetaan moniin lajeihin? ...

Voisit varmasti kertoa tämän Juho Vanhalan vanhemmille.

Juho Vanhalan yleisurheilutilastot

Juho Vanhalan jääkiekkotilastot

Lahjakkuus antaa paljon mahdollisuuksia, Toni Sihvosen tasoisia sarjajyriä tehdään asenteella ja työllä, silloin pitää keskittyä. Sinä puhut huippupelaajien tuotannosta ja vaadit keskittymistä yhteen lajiin, olet väärässä.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Lahjakkuus antaa paljon mahdollisuuksia, Toni Sihvosen tasoisia sarjajyriä tehdään asenteella ja työllä, silloin pitää keskittyä. Sinä puhut huippupelaajien tuotannosta ja vaadit keskittymistä yhteen lajiin, olet väärässä.

Jälleen kerran teet omia johtopäätöksiäsi täällä. Minä olen referoinut Vesa Rantasen laajaa kirjoitusta IS Veikkaajassa 22/2011, mikä oli otsikoitu "Isä poika ja unelma". Oletko jo lukenut Rantasen ansiokkaan jutun siitä, miten Rantasen mukaan "Kanadassa on tällä hetkellä hillitön draivi ja kiima ikäluokissa 6-14"? Rantanen kertoo tyypillisen 8-vuotiaan kanadalaisen juniorijääkiekkoilijan elämästä juuri niinkuin olen siitä tänne kirjoittanut. Ennen Rantasen juttua en ole nähnyt aiemmin niin laajaa ja seikkaperäistä kirjoitusta Kanadan jääkiekkoilun juniorijärjestelmästä. Rantasella on ollut oman työnsä vuoksi mahdollisuus tutustua tarkasti Kanadan jääkiekkoilun ylivertaiseen juniorituotantoon. Jos tuota Kanadan juniorijärjestelmää ilmaisisi muutamalla sanalla, niin jääkiekko aloitetaan hyvin nuorina, muita lajeja ei harrasteta, kilpailu on kovaa heti alusta alkaen, perheet viettävät poikansa jääkiekkoharrastuksen parissa vuosia läpi vuoden. 6-14 vuotiaiden junioreiden valmennus on nopeasti kasvava bisnes Kanadassa, jossa vanhemmat etsivät jatkuvasti aina vaan parempaa valmennusta lapsilleen.

Minä olen kirjoittanut myös niistä ajoista, jolloin itse olin 11 vuotta mukana kahden poikani kanssa juniorijääkiekossa. Silloin harrastettiin heti jäiden sulattua pitkien matkojen juoksua (maastojuoksun seura- ja pm-kisat), jalkapalloa koko kesän ja yleisurheilua aina, kun ehdittiin. Kouluissa olivat kaikissa palloilulajeissa ja yleisurheilussa koulun sisäiset, koulujen väliset ja valtakunnalliset kisansa. Kilpailu oli kovaa silloin kaikissa lajeissa ja se kehitti junioreita aina paremmiksi ja paremmiksi.

Täällä on arvioitu jääkiekon juniorikasvatuksen tulosta. Taisi olla msg, joka tämän keskustelun aloitti vähättelemällä SM-liigatason pelaajia. Minusta silloin, kun jääkiekkojuniorista tulee Suomi-sarjatason pelaaja, hän edustaa erittäin pientä parhaiden pelaajien joukkoa. Mestis-pelaajiksi kehittyvät vielä harvemmat juniorit. Joku täällä esitteli aiemmin, että 1 tuhannesta jääkiekkojuniorista kehittyy Mestis-pelaajaksi. SM-liigapelaajiksi asti pääsevät vain aivan ikäluokkinsa huiput, joista NHL ja KHL vie kirkkaimmat tähdet omiin seuroihinsa. MM-tason pelaajat ovat ehdotonta huippua ja olympiakisoihin valittavat ovat parhaista parhaita jääkiekkoilijoita.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Jälleen kerran teet omia johtopäätöksiä täällä... [...] ...olympiakisoihin valittavat ovat parhaista parhaita jääkiekkoilijoita.

Jos joku kirjoittaa "Kanadassa junnut harrastavat vain yhtä lajia" ja "tulokset ovat vakuuttavia", niin millaiseen johtopäätökseen pitäisi päätyä, kun kerran "Täällä on arvioitu (Suomen) jääkiekon juniorikasvatuksen tulosta." ?


Ok, tykkäät Rantasen hyvästä tekstistä ja haluat vain mainostaa, referoida ja opettaa sitä meille. Se on ainakin tullut selväksi, mutta kannattaisi eritellä referointi ja omat mielipiteesi tai muistelmasi selvemmin niin väärinkäsityksiä ei tulisi. Ei millään pahalla.
 
Viimeksi muokattu:

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Kannattaisi kuitenkin ottaa huomioon että Rantanen on urheilutoimittaja jonka jutut keskittyvät jääkiekkoon enimmälti. Vaikka yleinen käsitys on että ''Kanadassa pelataan vain kiekkoa'', on aika vanhaa jargonia kiekko on ollut ehkäpä hitusen jopa laskussa siellä. Esimerkiksi Soccer eli Eurooppalaisten futis on siellä suurimmalla rekisteröityjen harrastajien määrällä operoiva laji... Toki on totta että jääkiekolla on enemmän ns satunnaisia harrastajia mutta silti. Onhan Kanadassa myös Kanadalainen jalkapallo(Jenkkifutis) joka on suosittua, lacrossekin on kovassa huudossa.
 

Fordél

Jäsen
Kun tiedetään se tosiasia, että taidon herkkyysikä on 6-10 vuotta ja maailmalla lapset aloittavat määrätyn lajin harrastamisen jopa 2-vuotiaina vanhempien ohjaamina, niin miten ajattelet, että yhden lajin vaatiman taidon oppiminen onnistuu, jos lapsi tutustutetaan moniin lajeihin? Missä iässä pitäisi sinun mielestäsi kovassa kansainvälisessä kilpailussa juniorijalkapalloilijan tai juniorijääkiekkoilijan valita oma lajinsa? Nyt tarkoitan luonnollisesti huippu-urheilun vaatimuksia. Suurien massojen liikunnan järjestäminen on tärkeä, mutta eri asia kuin huippujen tuottaminen.

Mitä kovempi kansainvälinen kilpailu on monipuolista taitoa vaativassa lajissa, sitä aikaisemmin on aloitettava lajin vaatiman taidon harjoittelu. Kansainvälisesti laajasti harrastettujen, taitoa vaativien yksilölajien ja jalkapallon harjoittelu on aloitettava aina nuorempana ja nuorempana. Jääkiekko pienenä kansainvälisenä lajina tulee kovaa vauhtia perässä, kuten Kanadan, USA:n, Ruotsin ja osin Venäjänkin juniorijärjestelmien kehittämiset ovat osoittaneet.

Miksi sitten järjestään nykyiset huippu-urheilijat ja varsinkin pallopelien edustajat kertovat kuinka ovat lapsuudessa harrastaneet monipuolisesti eri lajeja? Kuinka hyvät Jari Litmasen lajitekiniset taidot olisivatkaan jos hän ei olisi tuhlannut aikaansa jääkiekkoon...

Mutta väitteesi tueksi niin listaatko vaikka kymmenkunta nimeä nykyisistä jääkiekkoilijoistamme, jotka ovat harrastaneet pienenä vain jääkiekkoa eikä taustalta löydy muita lajeja?

Itse en ymmärrä alkuunkaan tätä miksi pitäisi harrastaa vain yhtä lajia. Ei se ole mistään pois, että nuori kehittää liikunnallista osaamistaan monipuoliseksi, koska yleensä ne lajit, joita nuori harrastaa, tukee myös sitä "päälajia", jonka pariin hän lopulta päätyy. LSen mitä olen lasten liikunnan parissa toiminut niin olen huomannut kuinka suuri palo näillä lahjakkaimmilla kiekkoilijan aluilla on ylipäänsä kilpailemista ja urheilua kohtaan. Yksi laji voi olla toki selkeästi ylitse muiden, mutta muiden harrastamiseen riittää energiaa (sitähän lapsilla riittää). Olen huomannut kuinka esim. yleisurheilussa tai voimistelussa tapahtunut kehitys on näkynyt myös jääkiekon harrastamisessa.

Lisäksi ei ole olemassa yhtä tapaa jolla kehittyä huipuksi eikä ole yhtä ajankohtaa, jolloin laji pitäisi lyödä lukkoon. Jokainen on yksilö ja se mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle. Jokaisen pitää löytää se oma tiensä, jota kautta kehittyy huippu-urheilijaksi tai kuntourheilijaksi. Kuitenkin yhden lajin periaatteella voidaan menettää paljon lahjakasta massaa muista lajeista, koska ei sitä vielä vaahtosammuttimen kokoisena tiedä mikä olisi itselle paras laji. Se selviää kokeilemalla ja kun se lopullinen rakkaus ko. lajia kohtaan syntyy, vie se monesti hyviin tuloksiin kun taustalla on monipuolisesti kehittynyt urheilijan alku.
 

Fordél

Jäsen
Mitä tulee tähän keskusteluun Nuoren Suomen syyllistämisestä ja jopa syöväksi nimittämisessa niin mielestäni siinä haukutaan väärää puuta. Tottakai Nuori Suomi pitää sisällään asioita, jotka eivät ehkä edistä optimaalisella tavalla huippujen jalostamista, mutta eihän se olekaan Nuoren Suomen toiminta-ajatus. Ei sen tarkoitus olekaan tuottaa Suomeen lajinsa parhaita vaan taata sille suuremmalle massalle liikunnan ilo ja hyvinvointi. Nykyisessä yhteiskunnassamme, jossa nuoret syrjäytyvät ja liian moni harrastaa liian vähän liikuntaa hyvinvointinsa kärsiessä, on ehdottomasti tilausta ohjelmille, joilla näitä ongelmia pyritään ratkomaan.

Se, että Nuori Suomi olisi esteenä huippujen kehittämiselle on ihan jonkun muun vika kuin Nuoren Suomen. Tällöin syyttävät sormet pitää suunnata lajiliittoihin, jotka ovat tehneet päätökset siitä millaisilla säännöillä ja toimintamalleilla se kehittää oman lajinsa lapsia ja nuoria. Ei sitä päätöstä ole tehty Nuoressa Suomessa vaan esimerkiksi Jääkiekkoliitossa ja Palloliitossa. Siellä on ollut kokoajan mahdollisuus toimia niin kuin itse ovat parhaaksi nähneet.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Miksi sitten järjestään nykyiset huippu-urheilijat ja varsinkin pallopelien edustajat kertovat kuinka ovat lapsuudessa harrastaneet monipuolisesti eri lajeja? Kuinka hyvät Jari Litmasen lajitekiniset taidot olisivatkaan jos hän ei olisi tuhlannut aikaansa jääkiekkoon...

Timo Nummelin ja Kari Eloranta pelasivat aikoinaan molemmat liigatasolla jalkapalloa ja jääkiekkoa. Teemu Selänne, Saku Koivu, Petteri Nummelin ja Tuomo Ruutu olivat ikäluokkansa huippuja myös jalkapallossa. Katsoitko, mitä minä kirjoitin omasta ajastani poikieni urheiluharrastuksista (jääkiekko, maastojuoksu, jalkapallo ja yleisurheilu). Kirjoitin kanadalaisesta jääkiekkojuniorijärjestelmästä (Vesa Rantanen IS Veikkaaja), mikä on nykyaikaa. Kanadan juniorijärjestelmä tuottaa tällä hetkellä jatkuvasti huippujääkiekkoilijoita ja siellä Vesa Rantasen mukaan harrastetaan vain yhtä lajia eli jääkiekkoa aivan pienestä alkaen. Luulen, että brasilialaiset, espanjalaiset, argentiinalaiset, italialaiset, saksalaiset jne jne jalkapallojuniorit harrastavat aivan pienestä alkaen vain yhtä lajia eli jalkapalloa, koska kansainvälinen kilpailu on niin kovaa, että kaikki mahdollinen aika taidon herkkyysiässä 6-10 vuotta on käytettävä pallon hallinnan kehittämiseen. Nyt näyttäisi siltä, että myös jääkiekossa ollaan menossa samaan suuntaan, kun kansainvälinen kilpailu kovenee jatkuvasti.

Mutta väitteesi tueksi niin listaatko vaikka kymmenkunta nimeä nykyisistä jääkiekkoilijoistamme, jotka ovat harrastaneet pienenä vain jääkiekkoa eikä taustalta löydy muita lajeja?

Tähän en pysty vastaamaan, enkä ole niin väittänytkään kuin mihin vastausta minulta pyydät.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Timo Nummelin ja Kari Eloranta pelasivat aikoinaan molemmat liigatasolla jalkapalloa ja jääkiekkoa. Teemu Selänne, Saku Koivu, Petteri Nummelin ja Tuomo Ruutu olivat ikäluokkansa huippuja myös jalkapallossa. Katsoitko, mitä minä kirjoitin omasta ajastani poikieni urheiluharrastuksista (jääkiekko, maastojuoksu, jalkapallo ja yleisurheilu). Kirjoitin kanadalaisesta jääkiekkojuniorijärjestelmästä (Vesa Rantanen IS Veikkaaja), mikä on nykyaikaa...

Eli nyt olet sitten sitä mieltä, että nykyään tulevan huippu-urheilijan pitää keskittyä yhteen lajiin?
 

PJx

Jäsen
Tietyssä mielessä keskustelu pyörii väärän otsikon alla ja siksi tavallaan vääristyy. Toisaalta keskustelu pikkujunnujen kohdalta siitä, pitääkö harrastaa yhtä vai montaa lajia, on aika turhaa. Kansainväliset vaatimukset huipulle pääsemiseksi ovat kasvaneet ja toisaalta vaatimustaso Suomen systeemissä pääsi hiipumaan.

Vaatimustason kasvu edellyttää sitä, että perustaitoja hankitaan määrätietoisemmin jo nuorena. Varsinainen tavoitteellinen harjoittelu urheilijaksi tuskin voi olkaa hirveän aikaisin. Jos en muista väärin niin 12v oli entisessä DDR:ssä oli jonkin sortin rajapyykki.

Toki ole siitä samaa mieltä, että päälaji on priorisoitava varsin nuorena. Se ei kuitenkaan ole ennenkään estänyt sivulajien harrastamista. Sikäli muiden lajien kieltäminen kuulostaa oudolta. Pitäisin sitä jopa vaarallisena. Epäilen, ettei yhden lajivalmentajan kompetenssi riitä rakentamaan urheilijan alkua.

Sitten vielä pari juttua: Kaikessa tässä humanismin hengessä olisi kuitenkin muistettava, että vaatimustason nousu syö tilaa ns. LateBloomereilta. Jos historia on ”vajaa”, jää potentiaalinen maksimitaso saavuttamatta..

Sitten itse otsikon alle: Vaikka olen perusasioista pitkälti samoilla linjoilla kuin Johtava ja siffa, niin syistä olen täysin eri mieltä. Väittäisin, että perussyy junnutuotannon hiipumiseen on jäähallien määrän kasvu ja tarkemmin: siihen ei osattu reagoida oikein.

Kun hallijäätä oli niukalti, oli paras A-ryhmä suppea. Silloin parhaat sparrasivat toisiaan ja reenit olivat siitä syystä kehittäviä. Kun joukkueiden määrä kasvoi, sekä valmennusresurssit että pojat hajaantuivat. Vaatimustason laskiessa poikien kehitys ”estyi” ja nyt korjataan satoa. Toki NS saattoi pahentaa kehitystä, mutta perussyy on muualla.

En usko, että hallien purkaminen olisi ratkaisu nykytilanteeseen, päinvastoin. Suuremmat massat pitäisi vaan osata hyödyntää. Siksi olen sitä mieltä, että nyt olisi ison remontin paikka. Tiukka ikäsidonnaisuus pitäisi vaihtaa tasosidonnaisuuteen. Että pienemmätkin paikkakunnat voisivat edelleen tuottaa pelaajia, olisi jokin joukkueen keski-ikään perustuva malli paikallaan. Toki siihen pitäisi sisällyttää ehto, että nuorimmilla olisi riittävästi peli-minuutteja.

Jollain tämän tasoisella systeemillä voitaisiin rakentaa sisäisesti tasavahvoja joukkueita ja toisaalta merkitys syntymäkuukaudesta vähenisi. En tarkoita, että tämä systeemi voisi jatkua lähellekään C:tä, mutta yli pikkujunnukauden kuitenkin.

Ihan oikeasti jotain olisi tehtävä ja jätettävä se peruutuspeiliin katsominen vähemmälle. Ajat ovat muuttuneet eikä entisistä ajoista voi ottaa enää liikaa oppia.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Ihan oikeasti jotain olisi tehtävä ja jätettävä se peruutuspeiliin katsominen vähemmälle. Ajat ovat muuttuneet eikä entisistä ajoista voi ottaa enää liikaa oppia.

Vesa Rantanen teki palveluksen Suomen jääkiekon junioritoiminnan kehittämiselle esittelemällä seikkaperäisesti kanadalaista jääkiekon juniorijärjestemämallia. Tätähän täällä on peräänkuulutettu, eli aivan ensimmäiseksi kannattaa selvittää, mitä kilpailijamaat ovat tehneet juniorijärjestelmän saattamiseksi yhä kovenevan kansainvälisen kilpailun vaatimuksia vastaavaksi. Oppia on nyt otettava Kanadan, USA:n, Ruotsin ja Venäjän juniorijärjestelmistä. Kanadalaisten malli ei mielestäni käy Suomeen sellaisenaan, vaan sieltä on otettava kaikkein tärkeimmät elementit suomalaiseen systeemiin. Ruotsista löytyy varmasti paljon oppimista, kuten myös USA:sta ja Venäjältä. Jalkapallopuolellahan Jalkapalloliiton nimeämä valmennusryhmä kävi tutustumassa Slovenian juniorijärjestelmään sen takia, että Slovenia on selvinnyt 2000-luvulla kaikkiin kansainvälisiin suurturnauksiin pelaajamäärällä, mikä on 1/3 Suomen pelaajaresursseista.
 

Fordél

Jäsen
Kanadan juniorijärjestelmä tuottaa tällä hetkellä jatkuvasti huippujääkiekkoilijoita ja siellä Vesa Rantasen mukaan harrastetaan vain yhtä lajia eli jääkiekkoa aivan pienestä alkaen. Luulen, että brasilialaiset, espanjalaiset, argentiinalaiset, italialaiset, saksalaiset jne jne jalkapallojuniorit harrastavat aivan pienestä alkaen vain yhtä lajia eli jalkapalloa, koska kansainvälinen kilpailu on niin kovaa, että kaikki mahdollinen aika taidon herkkyysiässä 6-10 vuotta on käytettävä pallon hallinnan kehittämiseen. Nyt näyttäisi siltä, että myös jääkiekossa ollaan menossa samaan suuntaan, kun kansainvälinen kilpailu kovenee jatkuvasti.

Kyllä, sinä luulet. Se, että maailman väkirikkaimmista maista tulee maailman suosituimpaan lajiin paljon hyviä yksilöitä ei kerro vielä mistään muusta kuin, että massaa on ja sieltä tulee jo sitäkin kautta paljon hyviä yksilöitä. Järjestelmä voi olla vaikka kuinka pielessä niin Brasiliasta tulee huipputaitavia futaajia. Ei monipuolinen lajien harrastaminen poissulje sitä etteikö nuori urheilija voisi kehittyä. Itse asiassa näen monipuolisen lajien harrastamisen vain positiivisena asiana. Nuorissa kiekkokoululaisissakin parhaita olivat ne, jotka harrastivat monipuolisesti eri lajeja. Heillä oli pelkästään jo pelikäsitys muita parempi ja he sisäistivät kaikki harjoitteet muita paremmin. Futis ja lätkä menivät kaiken lisäksi mainiosti rinta rinnan ja niiden ansiosta lapsi liikkui koko vuoden ajan ja vielä ohjatusti hyvissä treeneissä.

Ja tämän keskustelun paradoksi on siinä, että tässä koko ajan katsotaan asiaa järjestelmän ja vanhempien näkökulmasta. Eihän nuori liiku järjestelmää varten vaan siksi, että tykkää pelata, nauttii lajista, haluaa liikkua kaverein kanssa ja olla isona kuin Selänne, Litmanen tai vaikka Hanna-Maria Seppälä. Joukossa on toki niitäkin, jotka liikkuvat vain kun vanhemmat niin haluaa tai kun kaverit/isovelikin liikkuu. No näistä meidän ei tarvitse välittää huippu-urheilun näkökulmasta, koska heistä tuskin tulee uusia selänteitä. Heistä tulee ehkä uusia esko valtaojia, joten pääasia on, että saavat liikkua ja kokea liikunnan riemua, joka toivottavasti kestää hautaan asti.

Pitäisikö vanhempien, valmentajien tai järjestelmän siis lähteä sanomaan futista harrastavalle lapselle, että et kyllä lähde pelaamaan lätkää kun olet juuri siinä herkkyysiässä, jossa liian laajalla lajikirjolla voit menettää mahdollisuutesi uudeksi Litmaseksi. Valitettavasti osa näin tekee, siitä on kokemusta, mutta en ole nähnyt noissa tilanteissa kenenkään voittavan. Mielestäni siis ei pidä sanoa vaan jos lapsella on intoa monipuoliseen harrastamiseen niin antaa mennä vaan. Kaikenlainen liikunta kehittää ja vie lasta eteenpäin. Sitten kun se oma laji löytyy niin ei muuta kuin keskittyy vain sen treenamiseen. Liian yksipuolisella lajivalikoimalla voi olla, että menetemme enemmän lapsia lajien parista kuin niitä sinne saamme. Eivät läheskään kaikki voi tuossa iässä tietää mikä on se laji, jossa kenties voisi olla mahdollisuus päästä huipulle.

En ole itse tavannut koskaan aikanaan lahjakasta urheilijaa, joka on myöhemmin todennut kuinka huipulle nousu tyssäsi siihen, että tuli harrastettua liian montaa lajia. Ehkä heitä on tuolla pilvin pimein, mutta itse en ole heihin törmännyt. En usko, että vaikka kilpailu kovenee, meidän pitäisi vastata siihen yksipuolistamisella ja että se olisi jonkinlainen avain menestymiseen tulevaisuudessa. Onko tällaista muuten linjannut edes mikään tutkimuskaan?

Tähän en pysty vastaamaan, enkä ole niin väittänytkään kuin mihin vastausta minulta pyydät.

En usko, että pystyt 10-20 vuodenkaan päästä vastaamaan kun suomalaiset alansa huiput olisivat silloinkin nousseet huipulle monipuolisella lajivalikoimalla.
 
Viimeksi muokattu:

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Toki ole siitä samaa mieltä, että päälaji on priorisoitava varsin nuorena. Se ei kuitenkaan ole ennenkään estänyt sivulajien harrastamista. Sikäli muiden lajien kieltäminen kuulostaa oudolta. Pitäisin sitä jopa vaarallisena. Epäilen, ettei yhden lajivalmentajan kompetenssi riitä rakentamaan urheilijan alkua.

Ei kai kukaan ole kieltänyt sivulajien harrastamista. Kanadassa, jossa kilpailu on junioreiden välillä kovin maailmalla ja juniorituotannon tulokset maailman parhaat, Vesa Rantasen jutun mukaan jääkiekkojuniorit harrastavat vain yhtä lajia eli jääkiekkoa.

Sitten itse otsikon alle: Vaikka olen perusasioista pitkälti samoilla linjoilla kuin Johtava ja siffa, niin syistä olen täysin eri mieltä. Väittäisin, että perussyy junnutuotannon hiipumiseen on jäähallien määrän kasvu ja tarkemmin: siihen ei osattu reagoida oikein.

Kun hallijäätä oli niukalti, oli paras A-ryhmä suppea. Silloin parhaat sparrasivat toisiaan ja reenit olivat siitä syystä kehittäviä. Kun joukkueiden määrä kasvoi, sekä valmennusresurssit että pojat hajaantuivat. Vaatimustason laskiessa poikien kehitys ”estyi” ja nyt korjataan satoa. Toki NS saattoi pahentaa kehitystä, mutta perussyy on muualla.

Tässä on mielenkiintoinen näkökulma Suomen huippujuniorituotannon heikkenemiselle. Allekirjoitan ajatuksiasi. Olen pohtinut tätä mm. Kouvolan seudun juniorituotannon romahtamista myös tältä, jäähallien tulon kantilta. Täällä on jo aika yksimielisesti todettu, että Jääkiekkoliitto ja Palloliitto tekivät virheen tukeutuessaan myös huippujuniorituotannoissaaan Nuori Suomi-järjestelmään.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Toisaalta keskustelu pikkujunnujen kohdalta siitä, pitääkö harrastaa yhtä vai montaa lajia, on aika turhaa. Kansainväliset vaatimukset huipulle pääsemiseksi ovat kasvaneet ja toisaalta vaatimustaso Suomen systeemissä pääsi hiipumaan.

Niin totta, niin totta.

Siitä huolimatta otan Yksi vai monta -keskusteluun täysin uuden näkökulman. Ammuntaurheilun puolelta löytyy todella monta näitä pelkästään ammuntaa tosissaan nuorena harrastaneita. Herra X (nimi muutettu) harjoitteli nuorena huhujen mukaan joka päivä 2 tuntia ammuntaa 10 vuoden ajan (tämä on tosi paljon harrastajalle, ja tiedän kyllä että jääkiekkoammattilaiset vetää kovemmin treeniä). Herra X menestyi melko hyvin kisoissa. Sen jälkeen Herra X lopetti. Motivaatio katosi täysin. Tänä vuonna Herra X oli mukana Ikaalisten SM-ammunnoissa. Hänen ampujantakissaan oli vieläkin 3 vuoden takaa viime Ikaalisten SM-kilpailujen kilpanumero, eli hän ei ollut käyttänyt takkiaan 3 vuoteen, eli ei harjoittelua 3 vuoteen. Herra X voitti (ei onnistuisi jääkiekossa tosin.)

Kuten edellä mainittu, samankaltaisia henkilöitä on useita.

Offtopic-tarinan opetus? Liian yksipuolinen treeni ajoittaa nykynuorista joidenkin huippulahjakkuuksien huippukunnon ja kilpailuvietin nuoruusvuosille ja sen jälkeen motivaatio treenata lopahtaa. Kyllä, tulokset olivat hetken aikaa komeita, mutta (tässä tulee opetus) kehitys, kilpailuvietti ja motivaatio eivät olleet kestäviä. (Ohimennen tulee mieleen ex-superjunnu Toni Rajala, mutta hän on vielä nuori ja katsomaton kortti. Toivotaan parasta.)

(Aasinsilta takaisin ketjun aiheeseen)

Ja motivaation kestävyyden takaamiseksi lapsella pitäisi olla muutakin tekemistä ja vaihtelua. Nykykulttuuriin kuuluu muutenkin lyhytjänteisyys. Hitto, NHL-ammattilaisetkin pelaa golfia, osa ilmeisen tosissaan.

Yksipuolinen harjoittelu kuulukoon jääkiekkoon uskonnollisesti suhtautuvien Kanadalaisten hc-kulttuuriin. Me semi-uskovaiset luokoomme omanlaisen junnusysteemin.

Haluaako Pena Peruskakara (12v) oikeasti rajoittaa omaa elämäänsä jo tässä vaiheessa, ja pystyykö hän sen päätöksen kanssa elämään loppu-urheilijanelämäänsä? Moni Pena ei siihen valintaan pysty, joten loogisesti harrastajamäärät putoaisivat liian kovan paineen vuoksi jo alkuvaiheessa.

Lopuksi on vielä todettava, että totta kai yksipuolinen harjoittelu tuottaisi tulosta. Mutta onko se oikea ja kestävä valinta Suomen jääkiekolle ja kulttuurille? Minun mielestäni ei.
 
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Offtopic-tarinan opetus? Liian yksipuolinen treeni ajoittaa nykynuorista joidenkin huippulahjakkuuksien huippukunnon ja kilpailuvietin nuoruusvuosille ja sen jälkeen motivaatio treenata lopahtaa. Kyllä, tulokset olivat hetken aikaa komeita, mutta (tässä tulee opetus) kehitys, kilpailuvietti ja motivaatio eivät olleet kestäviä. (Ohimennen tulee mieleen ex-superjunnu Toni Rajala, mutta hän on vielä nuori ja katsomaton kortti. Toivotaan parasta.)

(Aasinsilta takaisin ketjun aiheeseen)

Ja motivaation kestävyyden takaamiseksi lapsella pitäisi olla muutakin tekemistä ja vaihtelua. Nykykulttuuriin kuuluu muutenkin lyhytjänteisyys. Hitto, NHL-ammattilaisetkin pelaa golfia, osa ilmeisen tosissaan.

Näistä täysin samaa mieltä. Minä en ymmärrä tätä yhden lajin periaatetta, jossa lajivalinta tehdään joskus 10-vuotiaana ja sitten treenataan ympäri vuoden vain panostaen yhteen lajiin, esimerkiksi jääkiekkoon. Argumentti, että nykykiekkoilun vaatimukset ovat niin kovat, että lajivalinta on tehtävä jo nappulaiässä, ei toimi - ainakaan Suomessa. Juurikin tuosta syystä, mitä Keltainen Jaffa kirjoittaa. Meillä ei ole samanlaisia massoja kuin Kanadassa. Meidän pitää antaa mahdollisuus myös niille lahjakkaille junnuille, jotka haluavat harrastaa esimerkiksi futista tai yleisurheilua kesällä ja jääkiekkoa talvella.

Otetaan esimerkiksi vaikka nimet Kimmo Timonen ja Petteri Nummelin. Taitotasoltaan varmaan Suomen kaikkien aikojen parhaat pakit. Timonen taisi pelata jalkapalloa Kuopion Elon edustusjoukkueessa 16-vuotiaana. Varmaan tuon futisharrastuksen takia jäi joku jalkakyykkysarja ja kuntopiiri tekemättä lätkäjoukkueen kesätreeneissä, mutta voi olla, että jokin toinen JOUKKUEPELIN kannalta tärkeä ominaisuus kehittyi. Nummelin taas ehti jo kertaalleen lopettaa jääkiekon, olikohan B-junnuissa. Taisi pitää yhden kokonaisen välivuoden ja pelasi jalkapalloa. Sitten halusi takaisin jääkiekon pariin ja sai mahdollisuuden tehdä paluun. Ovea ei oltu suljettu. Ihan hyvin on Petterillä sittemmin mennyt.

Nykyään painotetaan ihan liikaa pikkujunnuissa yhden lajin kannalta "tärkeitä" ominaisuuksia. 5-loikat, 30 minuutin juoksut yms. testit antavat elintärkeää tietoa valmentajalle JÄÄKIEKON pelaajasta. Jäälle mennään heti juhannuksen jälkeen ja samoja kiertoja vedetään 11 kuukautta vuodessa. Välillä pelataan sarjaohjelmaan merkatut pelit. Tarvitseeko enää kysyä, miksi lahjakkuuksia tulee entistä harvemmin.
 

gran reserva

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
1 lajin valitsemisesta pari sanaa.
Otetaan esimerkiksi 2 marginaalilajia maailmalla. Uinti ja lentopallo. Lentopallossa Suomi pärjää yllättävän hyvin, huolimatta siitä, että lapset harrastavat sitä. Tarkoittaa sitä, että mukana on myös muita kehitystä tukevia lajeja.
Uinnissa NuSu ajattelu tasoryhmien osalta on heitetty romukoppaan. Samassa ryhmässä harjoittelevat samalla tasolla olevat uimarit. Ja tässä lajissa on jo vuosia lisätty harjoittelumäärät jo 10-vuotiaiden osalla kovaksi. Kovalla tarkoitan vähintään lajiharjoitetta/vk. Joku voi pitää tätä kovana, joku ei. Kuitenkin esim. katsoessa tämän vuoden MM-kisoja, ei voida nähdä kovaa kehitystä.
En tarkoita että uinti olisi se fakta, joka romuttaisi 1 lajin valinnan ihanuuden. Valmennuksen virheet ja lahjakkuuksien puute voivat vaikuttaa paljon.

My 2 cents
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Otetaan esimerkiksi 2 marginaalilajia maailmalla. Uinti ja lentopallo.

Mikä vitun marginaalilaji lentopallo on? Jos en nyt aivan väärässä ole, niin kyseinen laji on toiseksi suosituin laji (harrastajamäärillä mitattuna) telluksella jalkapallon jälkeen. Lentopallon miesten maajoukkuen pelaa hienointa peliä palloilussa...
 

gran reserva

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Väitellään tästä jonkun toisen topicin alla, mutta lentopallo on kuitenkin marginaalilaji kilpatasolla. Suosittuja lajeja maailmalla harrastamäärien mukaan ovat myös kävely, pyöräily ja voimistelu. Laskisin ennemmin seura/lisenssiurheilijat.

Lisäksi allekirjoitan Fordelin ja Keltaisen Jaffan kirjoitukset.
Mielenkiintoinen threadi, jota lukemalla saa uusia ajatuksia, sekä pakottaa haastamaan omat mietteet.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Mikä vitun marginaalilaji lentopallo on? Jos en nyt aivan väärässä ole, niin kyseinen laji on toiseksi suosituin laji (harrastajamäärillä mitattuna) telluksella jalkapallon jälkeen. Lentopallon miesten maajoukkuen pelaa hienointa peliä palloilussa...

Lentis on suosittu harrastelaji, mutta en kauheasti luottaisi kansainvälisen lentopalloliiton tilastoihin. Se kun jossain kertoi mm. että lentopalloa pelaa 1miljardia ihmistä. Kuitenkin esim. Afrikassa ja suuressa osassa Aasiaa lentopalloa pelata juuri ollenkaan.

Tämä yhtään vähättelemättä lajia. Onhan se jääkiekkoon verrattuna todella iso laji, mutta esim. jalkapalloon todella kaukana ja en usko että esim. rugbya, korista tai muita kauheasti edellä, jos ollenkaan.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Tämä yhtään vähättelemättä lajia. Onhan se jääkiekkoon verrattuna todella iso laji, mutta esim. jalkapalloon todella kaukana ja en usko että esim. rugbya, korista tai muita kauheasti edellä, jos ollenkaan.

Hyvä, kun tulit keskusteluun mukaan. Sinulla on varmaankin tieto siitä, miten paljon nykyään jalkapalloa tosissaan harrastavat huippujuniorit pelaavat talvisin jääkiekkoa Suomessa. Eli ovat näitä takavuosien kahden lajin huippuja.

Lentopallosta sen verran, että se on maailmalla erittäin paljon harrastettu pallopeli, kun jääkiekko on puolestaan siihen verrattuna pieni laji maailmalla.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Hyvä, kun tulit keskusteluun mukaan. Sinulla on varmaankin tieto siitä, miten paljon nykyään jalkapalloa tosissaan harrastavat huippujuniorit pelaavat talvisin jääkiekkoa Suomessa. Eli ovat näitä takavuosien kahden lajin huippuja.

10-12vuotiaaksi edelleen pelataan, mutta erikoistuminen tapahtuu nykyisin yhä entistä nuorempana. Tähän on osittain syynä ihan resurssisyyt, osittain myös puhutaan ikävistä vanhempien/valmentajien painostuksesta. Mutta tosiaan siis paljon enemmän nykyisin erikoistutaan ja esim. Hongan ja Klubin ns. akatemiajoukkueet ovat lähes kokonaan yhden lajin harrastajia täynnä.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
10-12vuotiaaksi edelleen pelataan, mutta erikoistuminen tapahtuu nykyisin yhä entistä nuorempana. Tähän on osittain syynä ihan resurssisyyt, osittain myös puhutaan ikävistä vanhempien/valmentajien painostuksesta. Mutta tosiaan siis paljon enemmän nykyisin erikoistutaan ja esim. Hongan ja Klubin ns. akatemiajoukkueet ovat lähes kokonaan yhden lajin harrastajia täynnä.

Kiitos vastauksestasi. Näin ajattelinkin asian olevan. Tähän suuntaan on menty. Timo Nummelin oli silloisen liigatason huippu niin jalkapallossa kuin jääkiekossa. Petteri Nummelin oli huippu teini-ikään saakka niin jääkiekossa kuin jalkapallossakin. Nyt ei enää jalkapallon akatemiajoukkueissa ole jääkiekkoa pelaavia junioreita. Kanadassa jääkiekkojuniorit harrastavat nykyisin taidon herkkyysiässä 6-10 vuotiaina vain jääkiekkoa. Kansainvälisesti korkeatasoisen lajin huipulle pääsy vaatii 10 000 tuntia harjoittelua hyvässä valmennuksessa, eli kolme tuntia päivässä kymmenen vuoden ajan.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Mielestäni kuitenkin toisen lajin harjoittelu ei ole ongelma, tärkeintä on se että lapsi/nuori liikkuisi kokoajan. Tuossa nuoressa iässä varsinkin jos keskittyy vain yhteen lajiin, voi helposti tulla yksipuolista harjoittelusta. Suomessa vielä kun ei puhuta mistään huippuvalmennuksesta aina, niin silloin se toinen laji tuo monipuolisuutta ja kehittää lapsia/nuoria. Esim. Kanadassa tilanne on täysin eri, kun valmentajat ovat ammattilaisia, niin erilaisiin osiohin keskitytään ja samalla harjoittelu on varmasti monipuolisempaa lapsen urheilullisuuden kehittämistä.

Tämän lisäksi on hyvä kokeilla toistakin lajia, niin huomaa itse ehkä mikä se oma laji on.

Mielestäni edelleen siis johonkin 12-vuotiaaksi on "ihan ok" harrastaa pariakin lajia, kunhan näissä lajeissa(tai siinä mikä myöhemmin on päälaji) harjoitusmäärät ovat riittävät.

Vertailun vuoksi, vaikka Litmanen harrasti jääkiekkoa teini-ikäiseksi, niin silti hänen harjoitusmääränsä fudiksessa olivat sellaisia, että nykyisinkään ei monikaan junnu pääse siihen. Siis tämä vaikka puhuttaisiin pelkästään lajiin x keskittyvästä juniorista. Tästäkin esimerkistä huomaa että tärkeintä on edelleen se mitä teet harjoitusten ulkopuolella. Jos et mitään, niin ihan sama vaikka keskittyisit 5-vuotiaasta lajiin x. Seuraharjoitukset eivät tule yksin riittämään.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Luulen, että brasilialaiset, espanjalaiset, argentiinalaiset, italialaiset, saksalaiset jne jne jalkapallojuniorit harrastavat aivan pienestä alkaen vain yhtä lajia eli jalkapalloa, koska kansainvälinen kilpailu on niin kovaa, että kaikki mahdollinen aika taidon herkkyysiässä 6-10 vuotta on käytettävä pallon hallinnan kehittämiseen. Nyt näyttäisi siltä, että myös jääkiekossa ollaan menossa samaan suuntaan, kun kansainvälinen kilpailu kovenee jatkuvasti.

Yhdysvalloissahan joka tuottaa määrällisesti eniten ja monipuolisimmin urheilijoita (väitän myös että suhteessa asukaslukuunkin eniten) on perinteisesti harrastettu monia eri lajeja lukioissa ja yliopistoissa. Toki muitakin reittejä Yhdysvalloissa erityisesti nykyisin on päästä huipulle mutta kyllä silti paljon tulee myös tuolla lukio-yliopisto polulla. Toki Yhdysvalloissa on aina myös paljon resursseja käytetty ja ollut saatavilla urheiluun.

Yliopistoissahan voi olla jopa yli 20-vuotiaita urheilijoita jotka vielä tuossa iässäkin harrastavat useita lajeja. Onpa jopa tullut joitain jotka ovat ammattilaisinakin pystyneet hyvinkin korkealla tasolla pelaamaan kahta lajia kuten Dion Sanders ja Bo Jackson.

Tätä taustaa vasten minun on vaikea ymmärtää miksi joku yhden lajin harrastaminen olisi kovinkaan autuaaksi tekevä asia. Toki lajeissa on eroja, joku laji kuten mahdollisesti jääkiekko on sellainen joka vaatii juurikin paljon lajiharjoittelua kun taas jenkkifutis (jonka pelaajat usein Yhdysvalloissa harrastavat muitakin lajeja) on laji jossa ei välttämättä ole niin tärkeää että on tiettyjä asioita harjoiteltu pienenä vaan puhtaalla fysiikkatreenillä pystyy paljon korvaamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös