Suomi - USA 11.5.2008

  • 84 976
  • 295
Tila
Viestiketju on suljettu.

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Suomen pelihän oli selvästi kisojen parasta. Olen Sheddenin kanssa samoilla linjoilla siinä, että jo kahden erän jälkeen peli näytti ihan suhteellisen hyvälle, vaikka siinä vaiheessa oltiinkin pari maalia tappiolla. Viimeinen erä oli kyllä niin selvästi Suomen, että vain Eschen useat unelmapelastukset pitivät USA:n tänääm pelissä mukana. Tässä vaiheessa sen kummemmin syväanalysoimatta voidaan sanoa, että matsi oli todellakin viihdyttävää katsottavaa.

Joo, huolimatta 0-2 erälukemista Suomi oli toisessa erässä ottamassa ohjaimia haltuun. Täytyy myöntää, että tuo toinen maali ja sen ajankohta sai kyllä epäilemään mahdollisuuksia, ehkä sen takia että kolme edellistä peliä olivat mitä olivat ja usko alkoi olla koetuksella. Mutta kolmas olikin täysin Suomen erä hyökkäyspelin nostaessa tasoaan ja USA:n joutuessa vuorostaan kuluttamaan penkkiä.

Mitäs, huikea nousu, paljon tapahtumia, draamankaarta riitti. Kiekollinen peli ja keskialueen ylitys alkoi alkoi hieman sekavahkon ekan erän jälkeen ottamaan kehitysaskelia, tärkeimmät hyökkääjät alkoivat pääsemään tilanteisiin joissa heidän vahvuutensa pääsevät esiin. Kyettiin ottamaan USA:n aseita pois tukkimalla keskialue ja tapettiin jenkkien aiemmin huikeasti toiminutta syöttöpeliä alivoimalla. Tuntu kiekko polttavan heilläkin.

Tuosta lopun tapahtumista voi hakea asetelmia vähän joka suuntaan, mutta ilmeisesti kaverin avittaminen ja itsensä likoonlaittaminen on tuonut hitsauskipinää Leijoniin. Sitä alko itsekin päästä ekan kerran kunnolla kisatunnelmaan, kun alko panokset kasvamaan ja paskaa olemaan huulessa. Ja kukas ei tällasesta pelistä syttyis.

Olisi suotavaa, jos kyettäisiin jatkamaan samaan rataa ja hiomaan vielä särmiä esim. henkilökohtasten virheiden, kuten kiekon kuskaamisen alimpana miehenä, kohdilta. Jos eväät riittää ja saadaan palkinto Kanada-voitolla, niin mikä ettei! Jos vastaan asettuu USA niin onpahan ainakin melkonen lataus ja jännitysnäytelmä odotettavissa.
 

d2uce

Jäsen
Koistisen maalin hyväksynyt videotuomari on sitten saanut fudut kisapaikalta. Ihan oikea ratkaisu mielestäni. Vielä kun ne pari venäläistuomaria saataisiin potkittua pihalle.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Sellainen tuli mieleen, että IIHF:n sääntöjen mukaan vaihtoaitiosta tappelemaan tullut pelaaja saa automaattisesti pelikieltoa enemmän kuin yhden ottelun.

Tämä kohtalo on nyt luvassa Anssi Salmelan tanssiparille David Backesille.

Veikkaan, että ko. hemmo saa 2-3 peliä pelikieltoa. Joten hänen kisansa päättyivät siis Suomi-otteluun erittäin suurella todennäköisyydellä.
 

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
Aika hupaisa tuo IIHF:n sivujen otteluraportti.

http://www.iihf.com/home-of-hockey/....html?tx_ttnews[backPid]=187&cHash=47239bd42a

Ottelukuvauksessa ei sanallakaan viitata Koistisen maalissa olleen mitään erikoista. Vasta jutun lopussa on (selvästikin jälkikäteen lisätty) tässäkin ketjussa nähty IIHF:n virallinen tiedote maalin virheellisyydestä ja videotuomarin potkuista.

Myös ottelun lopun huiskinnat sivuutetaan niin olkaa kohauttaen kuin suinkin on mahdollista, eikä pitkin ottelua jatkuneesta tuomarispedeilystä mainita sanallakaan.

Pidetään kulisseja pystyssä, sano.
 

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
Vielä yön viimeinen viesti. Tuli juuri mieleen, kuinka otteluseurantaketjussa joku nimimerkki kirjoitti toisella erätauolla, tilanteessa 0-2, että menee nukkumaan, ja säästää univelkansa parempiin matseihin tjsp. Mahtaa kaveria viiksettää, kun saa aamulla lukea uinuneensa todellisen klassikon ohi. Huikea nousu, haamumaali, verta, raivoa... ;)
 

Salama44

Jäsen
Vielä yön viimeinen viesti. Tuli juuri mieleen, kuinka otteluseurantaketjussa joku nimimerkki kirjoitti toisella erätauolla, tilanteessa 0-2, että menee nukkumaan, ja säästää univelkansa parempiin matseihin tjsp. Mahtaa kaveria viiksettää, kun saa aamulla lukea uinuneensa todellisen klassikon ohi. Huikea nousu, haamumaali, verta, raivoa... ;)
Puolivälierissä pitää tehdä sitten oikeasti yksi maali enemmän kuin vastustaja:)
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta nyt kun jenkeiltä tuli täysi pistepotti, niin eikö Suomelle riitä lohkovoittoon myös jatkoaika/rankkarivoitto Kanadasta?
Jees, näinhän se on. Sekoilin yöllä hurmioissani, koska toki keskinäinen peli kääntäisi lohkovoiton Suomelle.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Olipahan varsinainen ottelu! Todella tiukkaa vääntöä, ja ehdottomasti leijonien parasta peliä tähän mennessä. Toivottavasti Kanadaa vastaan pystytään tekemään sama temppu.

Omituisia sattumia sattui koko kisojen edestä tässä yhdessä ottelussa. Ikinä ennen en ole nähnyt kiekon menevän sivuverkosta sisään, saatika sitten hyväksyttävän sellaista. Olli Jokiselle heppoinen ulosajo, mutta sehän on ollut MM-kisoissa kautta aikojen sama linja. Vähän ihmetyttää kyllä se yhden ottelun pelikielto mikä siihen päälle vielä tuli. Mutta onneksi Jokinen olisi pitänyt laittaa vilttiin jo aikoja sitten. Kyllä tässä ottelussa nähtiin, että ei me Jokista kaivata.. Loppusummerin jo soitua Brown rupesi vielä sikailemaan ja Leijonat vastasivat samalla mitalla. Salmela tappeli komean matsin Backesin kanssa, vaikka poistuikin verissä päin kentältä.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Selänne ainakin kertoili tuossa Ruotsi-Tsekki -ottelun erätauolla näytetyssä haastattelussa, että jopa itse Gleason ihmetteli Jokisen saamaa kohtuuttoman kovaa rangaistusta.

No, Gleasonilta tuskin mielipidettä kysytään, mikäli jotain vaateita aletaan esittämään.

Toivottavasti rangaistus kovenee mahdollisesti vielä sen verran, että kestäisi koko turnauksen. Hilpeyttä artekkilissa aiheutti tämä.

"Tämän asetelman valossa USA:n intressissä on saada kovempi rangaistus Jokiselle, joka on tärkeä lenkki Suomen ylivoimapelissä."

Juuh juuri se tärkeä lenkki, että Yv alko toimimaan, kun tämä eräs päälikkö ei sielä huseeraannut.
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Kuulun niihin jotka menivät unille 2 erän jälkeen. Hienoa että pojat taistelivat voiton. Pelastiko OJ:n ulosajo meidät, jätettiinkö Shedden ulos joukkueen taktiikkapalaverista? Ehkä tunnellin päästä näkyy sittenkin valoa. Hyvä Suomi!!
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Venäjän tuomarit koitti kyllä ihan kohtuullisesti tuhota ottelun. Viimeisessä erässä linja alkoi jo olla sielläpäin.

- Koistisen maalia ei olisi pitänyt hyväksyä se nyt on jo selvä juttu.

- O.Jokisen rangaistus oli kyllä linjassa illan tuomarien tason kanssa.

- Luoma, aivan käsittämättömän huonoa peliä. Elitserienissä ei taida tulla ihan noin paljon painetta kun kisoissa.

+ YV kyllä parani huomattavasti kun OJ saatiin viivalta pois.

+ Lepistö, Ehdottomasti Suomen paras pakki.
 

Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
DAF kirjoitti:
"Seuraavat tilanteet voidaan tarkistaa videomaalituomarijärjestelmällä tai erotuomari voi tarkistaa videotukijärjestelmällä:
1. Ylittikö kiekko maaliviivan?"

Tämä riittää, eli kyllä voi tarkastaa. Kiekkohan ei ylittänyt maaliviivaa

Miten niin ei ylittänyt maaliviivaa??? Eikös se jäänyt sinne maaliin....? Onko pointtisi se, että maaliviiva olisi ainoastaan tolppien välinen osa sitä punaista viivaa?
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Miten niin ei ylittänyt maaliviivaa??? Eikös se jäänyt sinne maaliin....? Onko pointtisi se, että maaliviiva olisi ainoastaan tolppien välinen osa sitä punaista viivaa?
Voidaanhan toki laskea maaliviivan ylitykseksi sekin että kiekko tulee pois maalista. Eikös se maaliviiva ole ainoastaan se tolppien välinen osuus? Muutenhan kaikki pitkät kiekotkin olisivat maaleja. Sivuverkosta kiekko maaliin, niin se ei teknisesti ylitä tolppien välissä olevaa viivaa vaan kiertää sivusta ohi.
EDIT:
"Neljän metrin päähän kentän kummastakin päädystä merkitään viisi senttimetriä leveät punaiset viivat, jotka tunnetaan maaliviivoina" Eli ei ainoastaan tolppien välinen osuus.
Nyt mä en tajua enää mistään mitään. Missähän tämä pääty sijaitsee, x ja y koordinaatit?! Menee vähien unien piikkiin mutta kannatti katsoa, nyt joutaa näistä puoliunessa vääntämään täällä :D

EDIT2: Olisi ilmeisesti sääntökirja päivitettävä, naurettavaa jos joku epäkohta pystytään katsomaan videolta, mutta sitä ei saa kysyä videotuomarilta ja se ei saa sitä oma-aloitteisesti kertoa. Voin vaan kuvitella miten paljon tätä olisi pyöritellyt, jokainen päissään jos omiin olisi tuommoinen mennyt. Koko yleisö näki että sivuverkosta meni ja tuomari tulee ja näyttää keskelle. Ei tuolle voi kun nauraa!
 
Viimeksi muokattu:

Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Voidaanhan toki laskea maaliviivan ylitykseksi sekin että kiekko tulee pois maalista. Eikös se maaliviiva ole ainoastaan se tolppien välinen osuus? Muutenhan kaikki pitkät kiekotkin olisivat maaleja. Sivuverkosta kiekko maaliin, niin se ei teknisesti ylitä tolppien välissä olevaa viivaa vaan kiertää sivusta ohi.

"Neljän metrin päähän kentän kummastakin päädystä merkitään viisi senttimetriä leveät punaiset viivat, jotka tunnetaan maaliviivoina" Eli ei ainoastaan tolppien välinen osuus.
 

saluzci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pelin omituisuudesta ja viihdyttävyydestä tuskin tarvitsee edes puhua, mutta mietityttämään jäi, pitikö videotuomarin tehdä ratkaisunsa tässäkin tilanteessa tuomarin kysymyksen pohjalta? Ja noihin kysymyksiin tietääkseni ei kuulu "menikö se vittu verkon läpi?"

Eikös lätkään ole kirjoitettu säännöt? Mainitaanko siellä, että maalia ei saa tehdä verkon läpi, tai siirtämällä kiekko kassiin kädellä?
 

Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Maalin määritelmässä kiekon pitää mennä maaliin tolppien välistä ja yläriman alta. Videotuomarilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta kommentoida verkon läpi mennyttä laukausta. Hänellä on seitsemän kohtaa joihin hän voi ottaa kantaa. Jokainen voi itse lukaista säännön 330 jossa ne mainitaan.
 

saluzci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ape analysoi Koistisen kommenttia niinkin kärkevästi, että puhui jopa "luottamuspulan rajoilla olemisesta". Kun Urheiluruudussa näytettiin välähdystä Leijonien jääharjoituksesta, olin lukevinani Sakun huulilta sanan "vittu", eikä äijä ollut kovinkaan tyytyväisen näköinen.

Mitähän siellä joukkueenjohdossa tapahtuu? Onko Shedden umpilukossa ja pitääkö Jalonen mykkäkoulua? Kyllä nyt vaikuttaa siltä, että johdon eri osapuolten välille on syntynyt kuiluja ja samoin Sheddenin ja pelaajien välille. Jalonen lienee vielä väleissä pelaajien kanssa.

Onneksi kuitenkin juuri pelaajat ovat ne, jotka Suomen ottelut loppujen lopuksi pelaavat ja toivottavasti voittavat.

Tällaisiin trolleihin ei kannattaisi puuttua, mutta puutunpa nyt kuitenkin.

Ihanko sinä tosissasi näitä juttuja tänne heittelet? Lienet ainoita, jotka tällä foorulla vannovat Apen nimeen, mutta mitäs siitä, saahan omia mielipiteitä olla ja ne saa myöskin tuoda esille. Onko vitutus Sheddeniä kohtaan vaan noussut eilisen jälkeen, kun Jalonen mykkänä hoiti peluutuksen?

Miten syviä ne kuilut ovat mielestäsi, voiko niitä enää mitenkään korjata. Kiinnitin kyllä huomiota pelaajahaastetteluun,, jossa kokenut pakki kertoi, että hänen mielestään ei ole mitään epäselvyyksiä joukkueen informoinnissa.

Se on kuitenkin hieno asia, että sinullakin sentään on vielä toivo yllä.
 
Eikös lätkään ole kirjoitettu säännöt? Mainitaanko siellä, että maalia ei saa tehdä verkon läpi, tai siirtämällä kiekko kassiin kädellä?

Tai korkealla mailalla. Onhan noita.

Mutta sisälukutaitoni sai simptaphonen(?) ihmettelemään sitä, että miksi videotuomarilta pitäisi osata kysyä juuri oikeaa syytä. Eikö se riitä kysymykseksi, että oliko maali laillinen ja vastaus sen mukaan.


Peli oli vauhdikas ja mielenkiintoinen tuomareista huolimatta. Hienoa oli, että yrittivät aidosti viheltää rikkeet vaan tällä kertaa meni lapsi pesuveden mukana. Oikeastaan vain siksi, että kerran viheltävät nollatoleranssilla niin olisivat kanssa sitten viheltäneet aivan kaiken. Mieluummin toki olisivat saaneet jättää muutaman hyvinkin tulkinnan varaisen kakkosen viheltämättä.

Suureksi yllätykseksi pieni ja piskuruinen Suomi oli edellä pelillisesti. Liekkö se vain ottelun kulloistenkin numeroiden aiheuttamaa harhaa vai oliko suomi sen yhden potkun edellä? Ihan sama, mukava katsoa kun vauhtia riittää ja tekemisessäkin on jotain järkeä. Nähtiin myös kunnon klapklappiakin, kun Lepistö laittoi alulle yhden kisojen hienoimmista yhdistelmistä. Tsekillä oli vielä ihan pikkuisen komeampi, mutta ei paljoa.

Mertaranta oli pihalla. Ellei äänestä olisi tunnistanut niin olisin luullut Pentin olevan selostamassa. Jos toiseksi "paras" selostaja ei olisi mitä olisi, vaatisin Antsan karkoitusta siperiaan.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
"Yhyy, buhuu, Shedden on paska, pelikirja on sekaisin, yhyy, buhuu."
-Valtakunnan johtava kiekkoasiantuntija ja hännystelijät

Valtakunnan johtava kiekkoasiantuntija varmaan tämänkin pelin jälkeen jatkaa samaa mantraansa, mutta pelastaa kasvonsa sanomalla että huikeiden yksilöiden (teemu, saku, koistinen, nikke, mikko, ruutu, lepistö, ville, salmela, niskala, jne.) ansiosta ja tuomareiden suosiollisella avustuksella saatiin niukka tuurivoitto. Tänäänhän tulee vasta todellinen testi kun vastaan asettuu isäntämaa Kanada. Ja turpiinhan siinä tulee kun pelikirja on perseestä ja Shedden on paska.

No niin, sitten itse otteluun kiekkoasiantuntijan ja hännystelijöiden haukkumisen jälkeen:
  • Huikea peli! Kerta kaikkiaan mahtavaa viihdettä!
  • Jokisen pelirangaistus, ei hyvää päivää... Tuomarit muutenkin aivan kertakaikkisen kuutamolla!
  • Selänteen maali, herranjestas että oli komea.
  • S. Koivun syötöt maalin eteen, onneksi Selänne sai sisään.
  • Koistinen oli mainio tässä pelissä, suomen ykköspakki. Upea maali ja kyllä nauratti katsoa hidastusta ja Tempranillon riehumista.
  • Anssi Salmela! Nakkikioskijonossa riehumisessa oppi oleellisiä taitoja. Kyllä teki pahaa katsoa kun jenkkikolossi mätti Anssia naamaan. Anssi on kuningas!
  • Esche - Jätkä oli parempi kun Latvian Masawhatever! Käsittämättömiä koppeja.
  • Selänne hurjana! USA ei ole mikään Norja - hanskan meinas Temeltä tippua :)
  • Nikke, mainioita gamesavereita! Hyvin katkoi päätykiekkoja.
  • Shedden - kaverihan oli ihan liikuttunut pelin jälkeen :) Varmaan siksi että pelikirja oli taas hukassa. Mitenköhän tässä vielä käy jos se pelikirja löytyy? Voitetaan joka peli 10-0.

Kyllä nyt kelpaa makustella. Olisi aika karua hävitä Kanadalle ja saada USA uudelleen vastaan keskiviikkona. Toisaalta parempi hävitä yksi peli alkusarjoissa kun yksi peli pudotuspeleissä.

Me likes.
 

saluzci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Maalin määritelmässä kiekon pitää mennä maaliin tolppien välistä ja yläriman alta. Videotuomarilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta kommentoida verkon läpi mennyttä laukausta. Hänellä on seitsemän kohtaa joihin hän voi ottaa kantaa. Jokainen voi itse lukaista säännön 330 jossa ne mainitaan.


Aivan oikein ja silloin maali pitää hyväksyä, jos kenttätuomari ei näe mistä se maaliin meni. Aivan oikea ratkaisu. Eihän se tuomari näe niitä lukuisia mailankärkitökkäyksiäkään, joista pitäisi jäähyjä viheltää.
 

saluzci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos nykyinen trendi jatkuu, niin turpaan tulee ja lahjakkaasti. Joko Doug heittää alivoimapeliin neljä pakkia? Se ei itseasiassa yllättäisi minua yhtään...

En tarkkaan tiedä, mitä säännöt sanovat, saako vanhoja kaivella? Mutta ihan mukava näitä on kuitenkin mutustella, varsinkin, kun ennustin eilen Suomelle maalin voittoa Sheddenin tai Jalosen peluuttamana. Kumpikohan siellä nyt peluutti? Saivatkohan he lainaksi sitä Sihvosen kuuluisaa kirjaa? Apen neuvot he ainakin ottivat huomioon, sehän näkyi ihan selkeästi kentällä.

Vai miten kommentoisit kärppä? Ja tässä ei ollut mitään henk.kohtaista, sillä enhän minä edes tunne sinua.
 

saluzci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jep, voittoja Latviasta, Norjasta, heikosta Slovakiasta... Oletko katsonut näitä pelejä? Suomen paketti on ensimmäistä peliä lukuunottamatta ollut lähes täysin sekaisin. Tämän on myöntänyt myös valmennus ja hoksannut suurin osa kiekkoa seuraavasta kansasta.

Sekaisin? Pistä nyt listaasi vielä hännänhuippuna USA, tämä lätkän kääpiömaa kaadetaan täysin sekavalla pelillä, ei hyvältä näytä Kanada-ottelua ajatellen. Silti uskallan veikata, että Sheddenin ja pelaajien sekavuustila johtaa voittoon Kanadasta tänä iltana. Mitenkähän veikkaa tämä "suurin osa kiekkoa seuraavasta kansasta". Se on älyllistä seurattavaa, kun löytyy aina näitä koko kansan puolesta kirjoittavia.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Lainataanpas hiukan eilistä:

Viisikkopeli on toiminut varsin hyvin 3. ja 4. kentillä ja kun Saku saadaan vauhtiin niin alkaahan se skulata ykköselläkin. Kakkoskentän kahden sentterin sekoilu edellisessä pelissä oli karmeaa katsottavaa, joten siihen on saatava iso parannus!

Kiitos venäläisten dumareiden sekä OJ:n lievän ylilatauksen saatiin myös kakkoskentän peli käyntiin!

Kun viisikkopeli on saatu toimimaan läpi linjan niin YV:kin tulee sisäänviennin ja rauhoittamisen osalta parempaan kuntoon => nähtäväksi vaan jää kuka siellä maalilla oikeasti laittaa itseään likoon?

Kuten edellä, OJ:n ulosajo pakotti ykkös-YV:nkin kahteen pakkiin ja homma parani heti potenssiin. Ville pelasi maalin edessä rohkeasti ja oliko Ruutu joka kakkos-YV:ssä aiheutti sekaannusta? Jos nämä muutokset olivat SheDogin käsialaa niin hatunnosto täältä!

AV on skulannut ihan kohtuudella, mutta USA:lla on heittää YV:lle kisojen parasta A-ryhmää => eka todellinen mittari siis edessä tänään!

Mittari oli hyvä, mutta niin oli AV:kin; eka USA:n maali tuli Salmelan sähläilystä kontallaan maalin edessä (tais olla Jokelalla purkupaikkakin ennen sitä) ja toisessa maalissa A-J Niemi veti tyylikkäät bambit maalin eteen sekä kompuroi muutenkin => myöhästyi laukauksen blokkaamisesta ja teki samalla hienon maskin Nikelle... Mutta hienosti pojat AV:lla pelasi!

Veskaripuolella "edge" selkeästi Suomen, mutta ei USA:n veskarikaksikko esim. Masalskisiin verrattuna ihan kädetön ole...

Molemmissa päissä veskarit pelasivat erittäin hyvin ja oikeastaan yhtään maalia ei voi laittaa heidän piikkiinsä.

Peli on ollut GER-matsia lukuunottamatta paskaa, toivottavasti tänään nähdään enteitä paremmasta?

Kyllä nähtiin, mutta ilman näiden kahden RUS-pillipiiparin sekoilua oltaisiin ehkä päästy näkemään hieman enemmän sitä, miltä Suomen peli näyttää tasakentin? Nyt siitä nähtiin vain väläyksiä joten tän illan Kanada-matsi toivottavasti näyttää asian paremmin muidenkin kuin Mikko Koivun kentän osalta?

Niin ja meikäläisen kirjoissa peli päättyi 2-2, mutta kyllähän tuo voittokin kelpaa, heh;-)
 

Linja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit (poislukien entiset liigapelurit!)
Maalin määritelmässä kiekon pitää mennä maaliin tolppien välistä ja yläriman alta. Videotuomarilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta kommentoida verkon läpi mennyttä laukausta. Hänellä on seitsemän kohtaa joihin hän voi ottaa kantaa. Jokainen voi itse lukaista säännön 330 jossa ne mainitaan.

Mutta kiekko ei silloin sääntöjen mukaan ole ylittänyt maaliviivaa jos se ei mene tolppien välistä sisään. Tämä olisi pitänyt ilmoittaa päätuomarille. Kyseinen seikka ilmoitetaan myös SM-liigassa (kiekko ei ole maalissa) kommentilla ja kuuluu tuohon kohtaan 1!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös