Ma 7.4.2008 Blues - Kärpät (2.finaali)

  • 54 538
  • 267

scholl

Jäsen
Aika sanaton olo. Onpa hiuksenhieno se ero riemun ja suunnattoman vitutuksen välillä. Kävin tuossa reilulla kävelylenkillä sateessa Siljan terminaalille saakka, eikä mitään auttanut.

Blues oli tänään erinomainen. Olisi ansainnut voiton ja lähellä se monta kertaa olikin, mutta Tarkki oli matsin paras pelaaja. Sitten Hannu (mikä veemäinen nimi muuten btw, terve jortikka) Hanhi jengi tuli ja voitti. Toinen aika ratkaiseva seikka oli se, että Blues otti liikaa pahoja tilanteita. Heiskasen ja Kähköset vitoset sekä erityisesti kaiken lisäksi se liikaa pelaajia jäällä + kiekkokatsomoon.

Kahden voiton takaa on vaikea nousta tasoihin, mutta ei se ihan mahdotonta ole, koska kuten sanottua Blues oli tänään erinomainen. Heidän pitää vain nyt hoitaa seuraava peli, vaikka väkisin. En tosin suostu näillä näkymin katsomaan sitä. Katson sitten taas kun tulevat etelään.

Paljon on tullut tekstiviestejä sekä pelin aikana, että sen jälkeen ja kaikkia ihmisiä tuntuu vituttavan suuresti. Ei voi edes kuvitella kuinka paljon Blues-faneja vituttaa kun nyt vituttaa niitäkin ihmisiä, jotka eivät edes seuraa jääkiekkoa.
 

Sunax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Philadelphia Flyers
Kyllä syö miestä! Olihan peli... Joukkue taisteli mahtavasti, mutta ei vaan kiekko pompi yhtään Espoolle. Kaveria vaan vielä enemmän seinälle, Kärpät ei näytä pärjäävän yhtään fyysisessä pelissä. Tästä on hyvä jatkaa Oulussa, toivottavasti joukkue jaksaa painaa samalla taistelulla.

Taas mahtava tunnelma hallissa, joskin täysi mökä alkoi vasta Heiskasen 5 minuuttisen aikana.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Tälle kaudelle on monta kertaa ollut tyypillistä, että kun Kärpät on voittanut, niin vastustajajoukkueen koutsi on sanonut, että "hyvin pelattiin". Esimerkiksi Hantta sanoi noin sen jälkeen kun olivat juuri hävinneet Kärpille 6-muna. Tulee mieleen ammoiset punakoneajat: "hyvin pelattiin vaikka hävittiinkin".

Retorinen kysymys: Jos Kärpät oli paska, niin mitä Kärpille hävinnyt joukkue oli. Joukkue on aina yhtä hyvä kuin sen heikoin lenkki.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Voi sanoa, että Blues vei peliä ja hallitsi täysin. Mutta ei tietenkään voi sanoa, että joukkue on sanoinkuvaamattoman hyvä, koska se ei sitä ole maalien puuttuessa. Kärpät oli kyllä lähes sanoinkuvaamattoman heikko.

Bluesista samaa mieltä. Kärpistä puolestaan sen verran, että esim Ruotsi on voittanut jokusen maailmanmestaruuden samannäköisellä pelillä finaalissa. Huononakin päivänä henkinen kantti pysyy kasassa ja mukana on myös tarvittava määrä hannuhanhea. Suomalainen jopa häpeää voittaa tuommoisella esityksellä: ruotsalainen, jenkki tai kanadalainen ei.

Tässä ottelussa tuli esiin se, mistä ennen finaalisarjan alkua on puhuttu: että Kärpillä on voittamisen kulttuuria - ts. taito voittaa.

Toki, kun kyseessä on best-of-seven sarja, Kärppien on parannettava aivan perkeleesti seuraavaan peliin. Mutta niin he luultavasti tekevätkin.

***

Mieleen tuli jokunen HPK - Jokerit playoffmatsi, jotka kääntyivät aina saatana narrien hyväksi. Jollain perkeleen ilveellä. Jollain jatkoeränumerolla x. Vaikkei sen pitänyt pelitapahtumiin nähden olla mahdollista.
 

rip-off

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Steelers
Espoo-joukkueella(fanit huutavat sille)

No me sentään kannatetaan vaatimattomasti KAUPUNKIA ja sen JENGIÄ, teillä on tapana kannustaa vaatimattomasti koko POHJOISTA.

Hyvä peli Bluesilta. Harmi että pisteet lähti pohjoiseen. Eipä tässä tällä hetkellä liiku muut mielessä, kun seuraavan pelin alkamisajankohta. Niin se, millä ilveellä saan junailtua liput myös torstain peliin. Jos se selkäranka tänään meni poikki (tuskin meni), niin ainakin meni hienolla pelillä, jota on nautinnollista seurata. Joka jätkä teki kaikkensa ja se ei nyt ihan riittänyt. Toivottavasti bryksi tekee Jokerit-sarja tyyppisen comebackin ja homma alkaa kääntymään.

Kärpiltä varmaan ihan taktisesti hienoa pelaamista, mutta luulis, että alkaa sielläkin edes jotain henkilöitä tuo pitkän kiekon roiskiminen vituttamaan. Ehkä ei... samapa se kai.

2-0 sarja. Tästä lähetään parantamaan.
 

molari

Jäsen
Hieno peli, hienoa taistelua, mutta, kun ei.

Mutta kontrasti tuomaritoimintaan on järkyttävä, miten Suomesta ei löydy parempia tuomareita, koko saatanan Narri-sarja ja nyt varsinkin tämä Näätä-peli oli niin päin vittua tuomittu, kun voi.

Heiskasen ulosajo just joo, Näädät koukkii ja kahvaa läpi pelin, ei jäähyjä (muutama silmänlumeeksi), huippuna toi apinan siittämä karvapää, joka potkaisee viileästi skrinnarilla, kukaan 4:stä dumarista ei nää mitään, ei näin.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Tälle kaudelle on monta kertaa ollut tyypillistä, että kun Kärpät on voittanut, niin vastustajajoukkueen koutsi on sanonut, että "hyvin pelattiin".

...
Retorinen kysymys: Jos Kärpät oli paska, niin mitä Kärpille hävinnyt joukkue oli. Joukkue on aina yhtä hyvä kuin sen heikoin lenkki.
Hyvähän Kärpät on, mutta ah niin täydellisen HMV-joukkue. Vaikka Blues nyt sattui häviämään, niin en todellakaan toivo Bluesin koskaan pelaavan tuollaista kiekkoa kuin Kärpät.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tässä ottelussa tuli esiin se, mistä ennen finaalisarjan alkua on puhuttu: että Kärpillä on voittamisen kulttuuria - ts. taito voittaa.

Nimenomaan. Monestiko ollaan Suomen värien alla jännitetty kotikatsomossa, saatu paikkoja, pyöritetty, lauottu, mutta petytty vääriin tuomiohin ja voittoihin?

Hävettävän huono esitys Kärpiltä, mutta jotenkin tuntuu siltä että ne tuurit ja tuomiot menevät jollain ihmeen tavalla sille kestomenestyjälle.

Pelasihan toki Tarkki hyvin, mutta oli Bluesillakin paikkoja tehdä maaleja. Kokemus ei vain saanut kiekkoa verkkoon.

Toki puolustustaktiikka on paikallaan, kun kaveri tulee hurmoksessa päälle ja oman joukkueen ketjut ovat pakistoa myöten sekaisin. Ymmärrän Nokan taktiikan, mutta tänään kusi aika pahasti nilkoille!

Erityisesti hävetti se huuto telkussa Alangon haastattelun aikana. Jengi juhli kuin mestaruutta tuollaista voittoa!
 

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
On se jännä, miten tosissaan sitä ottaa lätkämatsin, vaikka oma suosikki painui Lanzarotelle jo viikkoja sitten. Tänään vastakkain oli kaksi jengiä, joista kumpikaan ei ole koskaan herättänyt minussa tunteita kumpaankaan suuntaan. Olen nyt kuitenkin päättänyt olla tänä keväänä Blegin puolella. Kun se "den glider in" -lörppy sitten oli luikerrellut maaliviivan yli, olin vähällä alkaa paiskoa tavaroita. Koko ilta meni tähän ja mitä jäi käteen? Tyhjyys ja pettymys. Mä taidan olla kiekkofani.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
No joo Kärppien voittomaali aiheutti "mitä vittua" fiiliksen. Voiko noin heikolla esityksellä voittaa? Toki se maalivahti on puoli joukkuetta ja tänään se puoli joukkuetta esitti ehkäpä parasta veskaripeliä, mitä koko kaudella on nähty. Ihan tuli iso B mieleen. Heittämällä paras Tarkin esitys ikinä Kärpissä. Taitaa kuitenkin olla niin, että Venäjällä koettu on käännetty voitoksi. Vaikka syvästi ihailen tällä hetkellä Bluesin asennetta ja ilmettä kentällä niin täytyy myös mainita se, että aika hämärän rajamailla joukkue välillä vetää. Tänään kaks ukkoa Kärpiltä koppiin ennen aikojaan ja yhdelle tikit naamaan. Mikkolan tilanne näyttää aika pahalta jos ja kun tuosta aivotärähdys tuli. Ei siitä kai ihan muutamassa päivässä selviä takaisin kentälle. Aaltonen sai sitten Rajamäen selvästi tilanteen jälkeen tulleen taklauksen, joka muuten ehkä oli puhdas, mutta tilanne kyllä ohi jo aika päiviä sitten. Mutta kuitenkin arvostan Bluesia ja varmasti tänään tuntuu, että tulos ei ollut oikeudenmukainen.

Tänään ei Kärpistä löydy kuin yksi plussa ja se on Tarkki. Uskomatonta, että se riitti voittoon.
 

Olmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Huh,huh! Olipas peli. Paikanpäällä tuli istuttua siniset lasit silmillä, joten katsoin peliä näin:

Pesonen, tuo pistepörssin valitas oli kuoleva heinä. Jokeri sarjassa syke nousi 200:n ja pelko hiipi puseroon, kun Leino sai kiekon. Sitähän ei kukaan saanut kaadettua ja kiekko pysyi kuin liimattuna sen lavassa. Noh, Pesonen lävähteli seinille kuin rukkanen ja kiekkokin karkaili aikasen usein. Hieno passi toki kerran, mutta siitä paikasta olisi syöttänyt halvempikin mies. Leino ehkä kaatui muutaman kerran, mutta Pesonen makaili aika usein ja aika kova on poika valittamaan, tai siltä se ainakin näyttää... Pidän kuitenkin Pesosta taitavana, mutta odotin hänen olevan korkeammalla tasolla.

Bluus taistelee! Nostan hattua ja annan kaiken tunnustuksen, taputan seisten ja huudankin, vaikka tällä pelillä tulisi VAIN hopeaa. Mikäli oman pään sumppu-pitkäkiekko yhdistelmällä tänävuonna kulta otetaan niin pitäkää vaan. Nautin katsomossa, kun nuoren bluusiäijät painaa sata lasissa ja yrittää välillä liiankin vaarallisia kikkoja. Ja takalauksia jaetaan, vakkei niitä edes aina ihan osata antaakkaan. Erkki opettaa!

Onneksi täksi kaudeksi muutettiin sääntöjä niin että mailalla rikkominen otettiin pois. Kaikki varmaan pelissä huomasi että koukittu ei lainkaan, vai mitä Levonen ja kuka se toinen jätkä oli joka hienosti näki vain bluusin rikkovan. Bluus rikkoikin ja Kähkönenkin ansaitsi päästä suihkuun aikaisemmin, mutta kyllä niitä rikkeitä jakeli se pohjoisen sakkikin. Noh, ehkä ne saa rikkoa, kun niille on niin uutta olla täällä Pääkaupunkiseudulla.
(Aika pelottava oli kärppien yv, ne puolusti sillonkin niin hyvin ettei bluus saanut paikkoja)

Bryksi imaisi, mutta ei tappio suoranaisesti häneen kaatunut. Jos tehdään vain yksi maali, harvoin voittaa. Hyvä taistelu kuitenkin kaikilta! Jopa Swets oli hyvä, vaikka tyhrikin paikkansa. Se muuten on hitusen bluusin heikkous että laukauskset menee luvattoman usein ohi tai yli maalin.

Keskiviikkona sitten samaa taistelua ja rymistelyä! Tää on meidän bluus! Sama se tuleeko se voitto vai ei, kunhan pelataan peliä nimeltä Jääkiekko!
(Ja tuleehan sen voitto! Siihen luotetaan!)
 

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Erityisesti hävetti se huuto telkussa Alangon haastattelun aikana. Jengi juhli kuin mestaruutta tuollaista voittoa!

Siis mitä ihmettä. Oikea urheilija olisi tuulettanut korkeintaan toisella kädellä ja mennyt koppiin keskittymään heti seuraavaan finaaliotteluun.
 

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
Bluesista samaa mieltä. Kärpistä puolestaan sen verran, että esim Ruotsi on voittanut jokusen maailmanmestaruuden samannäköisellä pelillä finaalissa. Huononakin päivänä henkinen kantti pysyy kasassa ja mukana on myös tarvittava määrä hannuhanhea. Suomalainen jopa häpeää voittaa tuommoisella esityksellä: ruotsalainen, jenkki tai kanadalainen ei.
Laittamattomasti sanottu. Ihan turhaan jotkut kärppäfanitkin ovat tässä ketjussa pyydelleet anteeksi voittoaan. Itse puolestani olen Kerho/Suomi -fanina tullut enemmän kuin tarpeeksi harjoitelleeksi noita "Kaaduttiin saappaat jalassa, olis voinut pomppia toisinkin" -latteuksia. "Ei sitä juhannuksena kukaan muista" sanoisi joku.
 

Tipi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllä on karua ja raadollista tää urheilu joskus. Tulee nyt mieleen Kärppien ensimmäiset finaalit tällä vuosituhannella Tapparaa vastaan. Vähän on sellanen fiilis, että nyt sitä kokemusta haetaan Espooseen, ja raskaimman kautta. Kyllä näin sivullisen silmään näytti, että etenkin ensimmäistä jatkoaikaa Blues vei yllättävänkin selvästi. Toki vedot tuli pääasiassa kaukaa, mutta joskuhan nekin uppoavat, kuten nähtiin.

Saapa nähdä saako Blues vielä veneen kääntymään. Tuntuu, että resursseja kyllä olisi pistää kampoihin, ainakin Espoon peleissä. Itsellä sellainen tuntuma, että nyt ollaan lähellä pistettä, jossa Blues voisi yhdellä voitolla kääntää sarjan suuntaa kunnolla. Tämän taitaa aistia Kärppäjoukkuekin, eikä kovin helpolla haluaisi heille siimaa antaa.

Harmittaa itseäkin tavallaan, että Kärpät voittivat tuollaisella pelillä. Tällaista se vaan on - voittaahan italialaisetkin futiksessa. Harmi ettei näissä karkeloissa ole ikinä tyylipisteitä jaeltu, eikä jaella.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Siinä oli taas draaman kaarta kerrakseen. Kaikenlaista tunnetilaa tuli käytyä läpi pelin kuluessa. En muista onko Kärppiä koskaan jyrätty näin pahasti, mitä tänään Blues teki. Ensimmäinen erä oli vielä tasaista, mutta seuraavat kolme erää oli aika yksipuolista Bluesin vientiä. Toisessa jatkoerässä Kärpät oli yllättäen niskanpäällä ja ratkaisu tulikin nopeasti. Jos nyt vielä jotakin huomioita pelistä...

-Tarkilta uskomaton peli. Niin paljon kuin olen miestä haukkunutkin ja aiheesta omasta mielestäni, mutta finaaleissa on ollut todella hyvä. Ei pudottele, ei päästä helppoja ja on paljon normaalia skarpimpi ja valmiimpi jatkotorjuntoihin.

- Kärpät ei voi jatkossa alkaa suojelemaan yhdenmaalin johtojaan jo toisessa erässä. Pakko olisi yrittää rakentaa sitä omaa peliäkin. Jossakin vaiheessa Bluesinkin pelaajat alkavat latoa maaleja tai vähintään tuurilla menee sisään.

- Tuomareilta meni hirveästi ohi korkeita mailoja. Kärpillä oli ainakin kolme ja Bluesilla yksi. Heiskaselle olis riittäny 2+2, mutta Kähköselle sais tulla lisääkin.

- Bluesilla vaan uskomattomasti näyttää jalka liikkuvan vaikka on pitkä sarja takana ja kuluttava pelityyli. Hieno joukkue, jolle maalinteko näyttää olevan myrkkyä.

- Mikko "Bambi" Lehtonen. Nyt tiedetään mistä tuo lempinimi tulee. Molemmissa peleissä kunnon hyppelyä. Vaikka Pesonen paljon kompuroikin niin en muista nähneeni mieheltä tuollaisia hyppyjä, mitä Lehtonen on esittänyt.

- Sitten vielä tiedoksi Espooseen, että jos joku kuskataan paareilla pois, niin silloin on tapana taputtaa, eikä viheltää. Minä ainakin taputtaisin jopa Bambille, jos häntä paareilla kärrättäisiin pois.

- Ylönen kertaheitolla kuolemattomien legendojen joukkoon. Miten tuntuu, että monet Kärppien playoff-jatkoaikamaalit ovat tulleet lämäreillä hieman kauempaa. Ei siinä mitään. Ne on hienoja.
 

torni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muikisteleva rightin kanukkipakki
Hyvähän Kärpät on, mutta ah niin täydellisen HMV-joukkue. Vaikka Blues nyt sattui häviämään, niin en todellakaan toivo Bluesin koskaan pelaavan tuollaista kiekkoa kuin Kärpät.

Tätähän sitä on toitotettu vähän väliä, mutta sitten haukutaan ylimielisiksi :)

85minuuttia meni ennenkuin Kärpät "rupesi" pelaamaan, ei voi käsittää mistä johtui. Siis eihän voi olla asenteesta kiinni? Tarkki, Andersson, Aarnio ja osa pakeista parhaat. Starat sysipaskoja.

Siis voiko Jalosella olla joku vit*n viivytystaktiikka päällä, seistään omalla alueella ja puretaan -> vastustaja väsyy. Luistelu loppui Kärpiltä eka erään, väsymystä se ei voi olla. Nyt kyllä tarvittiin Bluesin kädettömyyttä, tuuria ja Tarkin loistopeliä. Ei Bruckler imusta huolimatta tätä ratkassu.
 
Viimeksi muokattu:

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Hyvähän Kärpät on, mutta ah niin täydellisen HMV-joukkue. Vaikka Blues nyt sattui häviämään, niin en todellakaan toivo Bluesin koskaan pelaavan tuollaista kiekkoa kuin Kärpät.

Kärpät pelasi 2003 Tapparaa vastaan erittäin pirteää ja yritteliästä kiekkoa, mikä näytti hemmetin hienolta, mutta tulos oli 0-3. Ei Kärppien peli aina tällaista ole ollut tälläkään kaudella, mutta se on Bluesin hyvyyttä, että Kärpät pelaa noin. Kärpät osaa myös tämän puolen pelistä ja se on taas Kärppien hyvyyttä.
 

Luz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Red Wings, Manchester United, Nettan
Hyvähän Kärpät on, mutta ah niin täydellisen HMV-joukkue. Vaikka Blues nyt sattui häviämään, niin en todellakaan toivo Bluesin koskaan pelaavan tuollaista kiekkoa kuin Kärpät.
Finaaleissa pelataan voittavaa kiekkoa. Mua ainakin hävettäs olla Blues-fani jos en toivoisi ikinä oman joukkueeni voittavan. Tyylipisteitä saat vaikka Miran Tepesiltä.
 

puhuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tänään ei Kärpistä löydy kuin yksi plussa ja se on Tarkki. Uskomatonta, että se riitti voittoon.

Antti Ylösen lisäksi löytäisin myös rajusti urakoineen Topi Jaakolan. Kuormitus oli nimittäin aikamoista. Ihan hyvin kesti silti jälleen.
Voitonjuhlat tuollaisen suossa rämpimisen jälkeen kyllä ymmärtää.
 

manemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hehe, huomaa että Espossa ei mestaruuksilla olla paljoa viimeaikoina juhlittu. Se on AIVAN sama mikä on tyyli kun voitosta taistellaan. Jos Kärpät menee ja vie mestaruuden niin ketä kiinnostaa miten se mestaruus tuli kun kuplivaa juodaan ja "poikaa" nostellaan.. Te voitte heinäkuussa ihan rauhassa vedellä tumppuun ja miettiä kuinka hyvin Blues peliä pyöritti mutta jos mestaruus on aina mestaruus.
Toki Kärpät on vielä kaukana mestaruudesta mutta parempi 2-0 kuin 0-2.
 
Joo, tää on maalintekopeli, joten parempi on lopulta se joka tekee enemmän maaleja piste. Tyylipisteitä ei jaeta, puolustukseen keskittyvän joukkueen peli on tuollaista muissakin joukkuepeleissä, kuten esim fudiksessa. Uutta onkea koukkuun vaan keskiviikkona ja katsotaan mitä saadaan. Ylilyönnit kannattaa ehkä kuitenkin jättää pois, kun ne kostautuu omallekin joukkueelle.

Petun kannattaa harjoituttaa maalintekoa, niin ehkä seuraavalla kerralla voisi olla parempi tulos. Mikäs sille Aaltoselle tuli kun multa jäi tilanne huomaamatta ?
 

Käytös10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Huhhuh, olipa matsi! Blues tuli kovaa, kovalla tunteella ja meikäläiset oli ihan pississä. Varsinkin 1. jatkoerä oli Bluessilta niin vahva, että usko alkoi loppua Kärppien voittoon. Mutta taisteltiin mekin, loppuunasti, vaikka sitten roikkuen ja kahvaten sikamaisesti ja tuomaritkin ostettuina, niin tapeltiin silti ja voitettiin. Tyylillä ei väliä, tämähän on sotaa. Kärpillä ei mennyt sentään tunnetila yli eikä telottu ketään telakalle. Espoolaiset saavat olla ylpeitä pojistaan, hienosti taistelivat. Se voittaminen ei vaan aina ole kiinni siitä kuka yrittää eniten ja kuka sitä peliä hallitsee. Voittaminen on taito sinänsä. Toki voidaan itkeä, että maalivahdin epäonnistumiseen matsi ratkesi, mutta mielestäni se ratkesi yhtä paljon jo siihen kun Bluespelaajista ei ollut avopaikoista voittomaalin tekijöiksi. Sitä voittamista ja sankariksi rupeamista pitää poikien vielä opetella.

Kärppien pitää parantaa peliään paljon, että Blues kaatuu Raksilassa. Tarkki tarvitsee apuja sarjan voittamiseksi ja Blues parantaa peliään mitä pitemmälle mennään. En usko siis, että Blegillä usko kesken loppuu, sen verran vahvasti nousivat Jokereitakin vastaan pelaamaan.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Hehe, huomaa että Espossa ei mestaruuksilla olla paljoa viimeaikoina juhlittu. Se on AIVAN sama mikä on tyyli kun voitosta taistellaan. Jos Kärpät menee ja vie mestaruuden niin ketä kiinnostaa miten se mestaruus tuli kun kuplivaa juodaan ja "poikaa" nostellaan.. Te voitte heinäkuussa ihan rauhassa vedellä tumppuun ja miettiä kuinka hyvin Blues peliä pyöritti mutta jos mestaruus on aina mestaruus.
Toki Kärpät on vielä kaukana mestaruudesta mutta parempi 2-0 kuin 0-2.

Meillä Hämptonissakin oli tapana pelata upeata kiekkoa, mutta kevääseen 2006 mennessä ei osattu lopulta voittaa. Tuolloin keväällä 06 peli ei ollutkaan enää niin näyttävää tykitystä, mutta se ei juurikaan haitannut Porin keväisessä illassa ja Hämeenlinnan yössä sen jälkeen.

PS. Laitampa tästä mestaruus-DVD:n pyörimään
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös