Lestadiolaiset

  • 253 429
  • 736

julle-jr

Jäsen
Näin ollen vain yksi näistä tuhansista voi olla oikeassa ja kaikki muut ovat pakosta väärässä. Tästä tuskin olet eri mieltä?
Jep, näin taitaa olla, ei siinä mielestäni edes ole mitään ihmeellistä, että vain yksi oppi on oikea, koska jos joku asia on absoluuttinen totuus, niin silloin vain he ovat oikeassa, jotka opettavat tämän kyseisen absoluuttisen totuuden sellaisena kuin se oikeastikin on. Se, että miksi niin monien annetaan olla väärässä, on tietysti kummallista, mutta se meneekin juuri sen piikkiin, että ihmisaivoilla ei voi ymmärtää paljoakaan mistään asioista. Surulliseltahan se tietysti tuntuu, että ehdoton enemmistö joutuisi kärsimään kuoleman jälkeen, mutta ei se osoita mielestäni jotain uskontoa muita uskontoja vääremmäksi, juuri sen takia, että emme näe kokonaisuutta, emmekä näinollen pysty antamaan vastauksia kovinkaan monimutkaisiin kysymyksiin.
 

pongo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vähän kai samalla tavalla kuin katolinen kirkko on päätynyt eri tulkintaan kuin vanhoillislestadiolaisuus. Mitä tahansa kompleksista tekstiä on pakko tulkita, ja tällöin pakosta tulee eri tulkintoja ja eri painotuksia. Tässä mielessä "kirjaimellinen" tulkinta on loogisestikin mahdoton. Jos olet huomannut niin Raamattu ei ole kovin teologisesti painottunut yhtenäinen oppikirja vaan kokoelma hyvin eriaikaisia ja eri tyyppisiä tekstejä. Tämän takia onkin syntynyt valtava joukko hyvinkin erilaisia tulkintoja samasta tekstistä.
Tätä tulkintojen sekamelskaa mm. suomen luterilainen kirkko pyrkii koko ajan kasvattamaan. Me lestadiolaiset pyrimme käyttämään vanhaa raamatun käännöstä, joka on vähän vaikeampilukuinen kuin uusi, mutta uudessa käännöksessä on monia asioita saatettu eri valoon vaihtamalla sanamuotoja tms.. Kirkkohan muokkaa tai "uudistaa" tulkintaansa vähän koko ajan, sen mukaan mitä ihmiset haluavat.
 

Erik Loka

Jäsen
Muistakaa erottaa eri uskot. Vanhollislestadiolaiset eivät ole samoja kun esimerkiksi esikoislestadiolaiset. Itse olen vanhollislestadiolainen ja siitä ylpeä ja onnellinen.

Aloitusviestissä kerroit olevasi muutaman vanhoillislestadiolaisen kaveri, mutta nyt olet sellainen jo itsekkin. :) No parempihan se on tunnustaa myöhään kun ei milloinkaan.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Ei raamatun asioita voi käsittää ihmisjärjellä. Kuten jo aiemminkin sanoin, ja julle-jr:kin totesi, ihmisen looginen ajattelukyky ja ymmärrys ei voi riittää kattamaan jumalan aivoituksia. Täytyy vain uskoa että niin on, eikä alkaa liikaa kyseenalaistamaan raamatun kirjoituksia.
Mielestäni se, että raamatun tarinat eivät mahdu loogiseen ajatteluun ja ovat täynnä mahdottomuuksia on osoitus siitä, että raamatun kertomuksen ovat nimenomaan tarinoita vailla faktista pohjaa. Jeesus on ehkä ollut joskus olemassa, mutta mikäli hän on todellinen historian henkilö, on hän ollut oman moraalikäsityksensä vuoksi aikalaisiaan edellä oleva ajattelija eikä mikään ihmeitä tekevä Jumalan poika. Ihmeteot on vain tarinoitu mukaan, jotta hänen filosofiansa uppoaisi paremmin ihmismieliin. Ei usko raamatun Jumalakäsitykseen.

Tämä on minun mielipiteeni ja kukin uskokoot, mihin tahtoo. Hienoa, että täällä kirjoittavat lestadiolaiset ovat sinuja uskonsa kanssa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Surulliseltahan se tietysti tuntuu, että ehdoton enemmistö joutuisi kärsimään kuoleman jälkeen, mutta ei se osoita mielestäni jotain uskontoa muita uskontoja vääremmäksi, juuri sen takia, että emme näe kokonaisuutta, emmekä näinollen pysty antamaan vastauksia kovinkaan monimutkaisiin kysymyksiin.

Aika ehdoton enemmistö - en ole mikään matematiikan mestari mutta lestadiolaisuus muistaakseni syntyi vasta 1800-luvun puolivälissä eikä nykyäänkään ole kuin se runsas satatuhatta taivaaseen pelastuvaa, joten kai puhumme suurin piirtein siitä että 99,9% ihmiskunnasta joutuu ikuiseen helvetin tuleen. Siinä sitä onkin kummastelemista, jos samalla uskoo "rakastavaan" Jumalaan. No, ainakin tulee olemaan runsaasti hyvää seuraa helvetissä: Gandhi, Fransiskus Assisilainen, Tolstoi, Dostojevski, Shakespeare, Dante, Dalai Lama, Buddha, Konfutse, äiti Teresa, Einstein, Kant, Heidegger jne. jne. jne. - hmm, taitaa olla aika loputon luettelo itse asiassa...
 

#97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL
Ei raamatun asioita voi käsittää ihmisjärjellä. Kuten jo aiemminkin sanoin, ja julle-jr:kin totesi, ihmisen looginen ajattelukyky ja ymmärrys ei voi riittää kattamaan jumalan aivoituksia. Täytyy vain uskoa että niin on, eikä alkaa liikaa kyseenalaistamaan raamatun kirjoituksia. Minuakin mietityttää, millä perusteella girlzilla erottelee raamatun tekstit Jumalan sanaan ja satusedän mielikuvitukseen?

Mitä mieltä olet Raamatun kohdista, missä kehotetaan muun muassa tappamaan sapattina työskentelevät (2. Moos. 35:2), kivittämään kiroilevat ihmiset (3. Moos. 24:10-16) sekä hyväksytään tyttären myynti orjaksi (2. Moos. 21:7)? Tarkoitukseni ei ole piruilla tai vähätellä uskoasi. Ihmettelen vain, jos kerran Raamattua tulee tulkita kirjaimellisesti, kuinka tosiuskovainen suhtautuu näihin opetuksiin? Ma vaan kusun?
 

julle-jr

Jäsen
Mielestäni se, että raamatun tarinat eivät mahdu loogiseen ajatteluun ja ovat täynnä mahdottomuuksia on osoitus siitä, että raamatun kertomuksen ovat nimenomaan tarinoita vailla faktista pohjaa.
Niin vai olisiko tämä näennäinen mahdottomuus vain yksi keino mitata sitä, kuinka vahvasti ihmiset jaksavat uskoa Tarkoitan siis, että eihän kyseessä olisi mikään uskomisen asia, jos kaikki pystyisi selittämään puhtaan järjen avulla, silloin kyseessä olisi faktiset asiat, eikä tarvittaisi mitään uskoa. Nyt ikäänkuin nähdään, ketkä uskaltavat heittäytyä pelkän uskon varaan. Sitten lopuksi kenties jaetaan palkinto näille uskossaan vahvoille. Mielenkiintoisia asioita spekuloitaviksi :)
 

Sampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins/Turun PalloSeura/Kiekko-Vantaa
Itse uskon nykyään niin, että jokaiselle on olemassa oma henkilökohtainen uskonsa Jumalaan. Jokainen antaa ajatuksille, teoille ja sanoille erilaisen merkityksen ja siksi sama asia on jokaiselle ihmiselle erilainen. Toista ihmistä voi jokin teko viedä häntä kauemmas Jumalaa, kun taas toiselle ei välttämättä kävisi saman teon myötä kuinkaan.

Mutta olennaista ja yhteistä pelastumisen kannalta on vain usko Jeesuksen sovitustyöhön. Se, kenen muiden olettaa pelastuvan, ei merkitse mitään tämän asian rinnalla. Yksikään ihminen ei koskaan tule tietämään pelastuvien nimiä niin kuin Jumala itse.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Niin vai olisiko tämä näennäinen mahdottomuus vain yksi keino mitata sitä, kuinka vahvasti ihmiset jaksavat uskoa Tarkoitan siis, että eihän kyseessä olisi mikään uskomisen asia, jos kaikki pystyisi selittämään puhtaan järjen avulla, silloin kyseessä olisi faktiset asiat, eikä tarvittaisi mitään uskoa. Nyt ikäänkuin nähdään, ketkä uskaltavat heittäytyä pelkän uskon varaan. Sitten lopuksi kenties jaetaan palkinto näille uskossaan vahvoille. Mielenkiintoisia asioita spekuloitaviksi :)
Aika hyvä pointti, voihan se noinkin olla. Mitä järkeä on kuitenkaan uskoa, että pilvetön päivätaivas on vihreä, jos silmä kertoo selvästi sen olevan sininen? Siis vain siitä syystä, että joku tekstikokoelma sanoo niin. Olen varmaan liian skeptinen ymmärtääkseni tällaista vakaumuksellista uskoa, joka on olemassa siitäkin huolimatta, että järki sotii sen kertomia asioita vastaan.
 

julle-jr

Jäsen
Aika ehdoton enemmistö - en ole mikään matematiikan mestari mutta lestadiolaisuus muistaakseni syntyi vasta 1800-luvun puolivälissä eikä nykyäänkään ole kuin se runsas satatuhatta taivaaseen pelastuvaa, joten kai puhumme suurin piirtein siitä että 99,9% ihmiskunnasta joutuu ikuiseen helvetin tuleen.
En nyt sanoisi ihan noinkaan, koska eihän kukaan ole väittänyt, että täytyisi kuulua johonkin lestadiolaisuus-nimiseen liikkeeseen pelastuakseen. Eivät kai lestadiolaisetkaan väitä, etteikö kuka tahansa voisi pelastua, mikäli hän vain uskoo kuten nykyään lestadiolaisiksi itseään kutsuvat opettavat. Kyllähän maailmassa on saattanut olla vaikka kuinka paljon näitä nykyisten lestadiolaisten kaltaisia ihmisiä. Lestadius vain toi liikkeen ajatuksia hieman voimakkaammin esiin, mutta ei se tarkoita etteivätkö esimerkiksi Jeesuksen opetuslapset olisi päässeet taivaaseen, vaikka eivät kuuluneetkaan tähän nykyiseen herätysliikkeeseen.

Lestadius oli kaiketi lestadiolaisten mielestä vähän Lutheriin verrattavissa oleva hahmo, eli hän puhdisti uskontoa "maallisesta saastasta" jota siihen oli kertynyt. Se ei kuitenkaan poissulje sitä, että ennen Lestadiusta olisi voinut olla ihmisiä, jotka ajattelivat samalla tavalla, mutta eivät syystä tai toisesta olleet mahdollisia aloittamaan mitään laajamittaista kampanjaa asiansa esiintuomiseksi.
 

Sampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins/Turun PalloSeura/Kiekko-Vantaa
Tätä tulkintojen sekamelskaa mm. suomen luterilainen kirkko pyrkii koko ajan kasvattamaan. Me lestadiolaiset pyrimme käyttämään vanhaa raamatun käännöstä, joka on vähän vaikeampilukuinen kuin uusi, mutta uudessa käännöksessä on monia asioita saatettu eri valoon vaihtamalla sanamuotoja tms.. Kirkkohan muokkaa tai "uudistaa" tulkintaansa vähän koko ajan, sen mukaan mitä ihmiset haluavat.

Tästä pitikin kysymäni, mutta taisit jos vastata kysymykseeni. Eli kaikki Raamatun käännökset eivät suinkaan ole syntyneet Pyhän Hengen johdatuksesta, vain tämä vuoden 1938 versio?
 

julle-jr

Jäsen
Mitä järkeä on kuitenkaan uskoa, että pilvetön päivätaivas on vihreä, jos silmä kertoo selvästi sen olevan sininen?
Hassu kysymys, ei uskomiseen kaiketi tarvitsekaan olla mitään järkeä, nehän usein kuvataankin kristinuskon piirissä toistensa vihollisiksi. Onhan tämä tietysti loputon suo lähteä ruotimaan, mutta usko ja järki ovat usein ristiriidassa, sitähän se usko juuri onkin.

Itse teekkarina en ole mikään teologian asiantuntija, mutta jotenkin niin raamatussa sanotaan, että "autuaita ovat ne, jotka eivät näe mutta silti uskovat" Tämä lause jo osoittanee, että parempi uskoa vaikka järjettömältä tuntuisikin.

itsekin olen varsin skeptinen, sen takia voisin aivan hyvin vaikka epäillä, että millä perusteella oletamme, että aivomme toimivat "oikein", eli että harjoittamamme logiikka olisi millään tavalla oikeaan tietoon ja totuuteen johtavaa. Pitäähän siihenkin vain uskoa, että näin on, tietoa siitä ei ole, koska emme ymmärrä kokonaisuutta, emmekä luultavasti näe todellisuutta sellaisena kuin se on.

Jos esimerkiksi nuolaisee paria LSD-lappua, niin asiat näyttävätkin jo huomattavan paljon erilaisilta, päivätaivas voi todellakin ollakin vihreä ja pallot kuutioita ja muutenkin ajatuksenjuoksu erilaista. Voidaan kysyä, että mikä todistaa meille, etteikö LSD:n sisältämä kemikaali olekin juuri se aine, joka on syystä tai toisesta jäänyt puuttumaan aivoistamme ja jota tarvitaan, jotta voimme nähdä maailman sellaisena kuin se oikeasti on. Epäillä voi melkein mitä vain ja loppupeleissä melkein kaikkeen tarvitaan uskoa, tai oletuksia, kuten tieteen piirissä asia ilmaistaan.
 
Viimeksi muokattu:

pongo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En nyt sanoisi ihan noinkaan, koska eihän kukaan ole väittänyt, että täytyisi kuulua johonkin lestadiolaisuus-nimiseen liikkeeseen pelastuakseen. Eivät kai lestadiolaisetkaan väitä, etteikö kuka tahansa voisi pelastua, mikäli hän vain uskoo kuten nykyään lestadiolaisiksi itseään kutsuvat opettavat. Kyllähän maailmassa on saattanut olla vaikka kuinka paljon näitä nykyisten lestadiolaisten kaltaisia ihmisiä. Lestadius vain toi liikkeen ajatuksia hieman voimakkaammin esiin, mutta ei se tarkoita etteivätkö esimerkiksi Jeesuksen opetuslapset olisi päässeet taivaaseen, vaikka eivät kuuluneetkaan tähän nykyiseen herätysliikkeeseen.

Lestadius oli kaiketi lestadiolaisten mielestä vähän Lutheriin verrattavissa oleva hahmo, eli hän puhdisti uskontoa "maallisesta saastasta" jota siihen oli kertynyt. Se ei kuitenkaan poissulje sitä, että ennen Lestadiusta olisi voinut olla ihmisiä, jotka ajattelivat samalla tavalla, mutta eivät syystä tai toisesta olleet mahdollisia aloittamaan mitään laajamittaista kampanjaa asiansa esiintuomiseksi.
Minäkin ajattelen niin, että jo jeesuksen opetuslapset ovat uskoneet samalla tavalla kuin minä uskon. Laestadius on vain toiminut juuri julle-jr:n mainitsemana "puhdistajana" ja herätysliikkeelle on jäänyt hänen nimensä. Kyllähän Laestadiuksenkin on täytynyt saada syntinsä anteeksi, niinkun senkin Lapin-Marian (Milla Clementsdotter), joka kautta Laestadius sai parannuksen armon.
 
Viimeksi muokattu:

pongo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tästä pitikin kysymäni, mutta taisit jos vastata kysymykseeni. Eli kaikki Raamatun käännökset eivät suinkaan ole syntyneet Pyhän Hengen johdatuksesta, vain tämä vuoden 1938 versio?
En tarkoittanut sitä, pointtini oli vain se, että tässä uudessa raamatun käännöksessä asioita on pyritty liikaakin pehmittelemään ja sovittamaan nykyajan ajattelutapaan sopiviksi.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Lestadius oli kaiketi lestadiolaisten mielestä vähän Lutheriin verrattavissa oleva hahmo, eli hän puhdisti uskontoa "maallisesta saastasta" jota siihen oli kertynyt. Se ei kuitenkaan poissulje sitä, että ennen Lestadiusta olisi voinut olla ihmisiä, jotka ajattelivat samalla tavalla, mutta eivät syystä tai toisesta olleet mahdollisia aloittamaan mitään laajamittaista kampanjaa asiansa esiintuomiseksi.

Mysteeriksi vain jää, miksi ihmeessä sitten roikutte luterilaisessa kirkossa, joka opettaa aivan toisin, eikä erityisesti noteeraa Laestadiusta minkäänlaiseksi auktoriteetiksi. Itse kyllä pitäisin lestadiolaisuuden tulkintaa erityisen epäsopivana kristinuskon universaaliin ydinsanomaan - mutta eipä kristillisestä perinteestä ole näitä sirpaleryhmiä puuttunut, jotka ovat takertuneet ties mihin eksoottisiin tulkintoihin ja saarnanneet kaikille muille kadotusta. Kuten sanottu, ryhmän jäsenyys antaa epäilemättä tukea ja lohtua (etenkin jos suostuu kaikessa sen vaatimuksiin ja rajoituksiin sopeutumaan), mutta se että hintana on tälläisiin älyllisiin umpikujiin päätyminen on aika absurdia, maailmassa kyllä pystyy olemaan avoiminkin silmin, ei se nyt ihan niin pelottava ole.
 

pongo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minulle tärkein kristinuskon sanoma on lähimmäisenrakkaus.
Otteita SRK:n (Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys) kannanilmaisusta 2.7.2005.
http://www.srk.fi/index.php?p=artikkeli_1

"Ihminen on Jumalan kuvaksi luotuna ja Kristuksen lunastamana itsessään arvokas, ainutkertainen ja korvaamaton (1. Moos. 1:26). Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ominaisuuksistaan riippumatta. Oikeaa lähimmäisen rakkautta on apua tarvitsevan auttaminen sekä lähimmäisen rohkaiseminen ja tukeminen Jumalan sanan mukaiseen elämään. Lähimmäisen rakkauteen kuuluu myös Jumalan tahdon vastaisesta elämästä varoittaminen."

"Homoseksuaalinen käyttäytyminen on Raamatun mukaan siveettömyyttä ja sellaisenaan synti (Room. 1:25-27, 3. Moos.18:22). Homoseksuaalisuudesta piispat ovat paimenkirjeessään vuonna 1966 todenneet Raamatun sanaan pitäytyen: "Vaikka homoseksuaalinen ei aina olekaan itse vastuussa tämän taipumuksen synnystä, on jokainen velvollinen pidättäytymään sen toteuttamisesta, samoin kuin terveellä sukupuolivietillä varustettu on siihen avioliiton ulkopuolella. Raamattu ei suotta puhu tästä synnistä varoittavin sanoin. Homoseksuaalisuuden lisääntyminen on aina ollut ilmauksena aikakauden siveellisen elämän rappeutumisesta."

"Jumalan sanan saarna on menettänyt merkitystään kirkkomme työssä. Sanan arvostuksen tilalle on tullut sakramenttien merkityksen ylikorostaminen. Saarna parannuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta tulisi olla julistuksessa keskeistä. Augsburgin tunnustus opettaa:..."ne, jotka kasteen jälkeen ovat tehneet syntiä, saavat milloin hyvänsä, kun tulevat parannukseen syntien anteeksiantamuksen... Todellinen, oikea parannus taas ei itse asiassa ole mitään muuta kuin katumista ja hätää eli peljästystä synnin tähden, mutta kuitenkin sen ohessa evankeliumin ja synneistäpäästön uskomista, että synti on anteeksiannettu ja armo Kristuksen kautta ansaittu. Tämä usko taas lohduttaa ja rauhoittaa sydämen. Sitten pitää myös seurata muutoksen ja sen, että synnistä luovutaan..." (Augsburgin tunnustus 12)."

Täälläpä myös tietoa uskostamme: http://www.srk.fi
 
Viimeksi muokattu:

julle-jr

Jäsen
Mysteeriksi vain jää, miksi ihmeessä sitten roikutte luterilaisessa kirkossa, joka opettaa aivan toisin, eikä erityisesti noteeraa Laestadiusta minkäänlaiseksi auktoriteetiksi.
Mistä päättelet, että olen lestadiolainen? Väitellä voi vain puhtaasta väittelyn ilostakin :) Uskoisin, että lestadiolaiset kuuluvat luterilaiseen kirkkoon, koska pitävät Lutheria oikeaoppisena henkilönä. Nykyluterilainen kirkko taas on lipsahtanut sivuraiteille tästä alkuperäisestä Lutherin "perustamasta" kirkosta, mutta lestadiolaiset siis ajattelevat, että opettavat itse samalla tavalla kuin Luther, tai sanotaanko, että samalla tavalla kuin Luther olisi opettanut, jos olisi elänyt nykyaikana.
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Olen itse monen vanhollislestadiolaisen kaveri. En ymmärrä mitä morkkaamista heissä on. Olen itse huomannut tässä elämän varrella kuinka hyvä elämänasenne heillä on elämään ja kuinka hauskoja he ovat. He eivät juo kaljaa , eivätkä katso TV:tä, he ovat tosi rauhallista ja mukavaa sakkia. Laittakaa omat mielipiteenne tähän kejuun lestadiolaisista. Itse puhuin vaan vanhollislestadiolaisista mutta voitte laittaa muistakin lestadiolaisista kommenttia. Mielellään positiivista, sillä sitä löytyy paljon. Eikun vaan keskustelamaan!!

Muistakaa erottaa eri uskot. Vanhollislestadiolaiset eivät ole samoja kun esimerkiksi esikoislestadiolaiset. Itse olen vanhollislestadiolainen ja siitä ylpeä ja onnellinen.
Tervetuloa kanssamme grilliin käristymään sinä kurja uskosi kieltäjä. Olikohan tämä kaapista ulostulo oma päätös vai yhteisön painostuksen tulos. Kannattaisiko pitää nicki omana tietonaan.

Tuo taivas/helvetti-kysymys on sikäli mielenkiintoinen, että lestadiolaisen opin mukaan taivaaseen pääsevät vain uskovat (vanhoillislestadiolaiset). Uskontona lestadiolaisuus on vain reilun 150 vuotta vanha ja uskovien määrä tällä hetkellä vain n.100 000 henkilöä. Onko taivas todellakin varattu näin pienelle porukalle? Ovatko kaikki ihmiset ennen lestadiusta joutuneet helvettiin? Joukossa on kuitenkin ollut ilmeisen vanhurskasta porukkaa, jotka ovat mm. kirjoittaneet uskovaisten ehdottomana ohjenuorana pitämän raamatun. Tuntuu vähintäänkin ihmeelliseltä, että lestadiolainen liike pitää ehdottomana totuutena kirjaa, jonka kirjoittajat ovat ei-uskovia helvetin tulessa palaneita
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
En nyt sanoisi ihan noinkaan, koska eihän kukaan ole väittänyt, että täytyisi kuulua johonkin lestadiolaisuus-nimiseen liikkeeseen pelastuakseen. Eivät kai lestadiolaisetkaan väitä, etteikö kuka tahansa voisi pelastua, mikäli hän vain uskoo kuten nykyään lestadiolaisiksi itseään kutsuvat opettavat.

Eiköhän nyt voisi melko varmasti sanoa useimmista noista luettelemistani henkilöistä, puhumattakaan koko maailman väestöstä että todella minimaalinen osuus heistä on uskonut kuten "lestadiolaisiksi itseään kutsuvat opettavat". Gandhille tuskin on saarnattu syntejä anteeksi "Jeesuksen nimessä ja veressä". Viime vuonna kuolleesta körttiläisestä isästäni voin myös sanoa varmuudella, ettei hän uskonut kuten lestadiolaiset uskoivat - paheksui kovinkin jyrkästi haavoittavaa ahdasmielisyyttänne, joten siellä ikuisessa kidutuksessa hän, kristitty mies, nyt uskomustenne mukaan palaa... Karu on oppi.
 

pongo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tervetuloa kanssamme grilliin käristymään sinä kurja uskosi kieltäjä. Olikohan tämä kaapista ulostulo oma päätös vai yhteisön painostuksen tulos. Kannattaisiko pitää nicki omana tietonaan.

Tuo taivas/helvetti-kysymys on sikäli mielenkiintoinen, että lestadiolaisen opin mukaan taivaaseen pääsevät vain uskovat (vanhoillislestadiolaiset). Uskontona lestadiolaisuus on vain reilun 150 vuotta vanha ja uskovien määrä tällä hetkellä vain n.100 000 henkilöä. Onko taivas todellakin varattu näin pienelle porukalle? Ovatko kaikki ihmiset ennen lestadiusta joutuneet helvettiin? Joukossa on kuitenkin ollut ilmeisen vanhurskasta porukkaa, jotka ovat mm. kirjoittaneet uskovaisten ehdottomana ohjenuorana pitämän raamatun. Tuntuu vähintäänkin ihmeelliseltä, että lestadiolainen liike pitää ehdottomana totuutena kirjaa, jonka kirjoittajat ovat ei-uskovia helvetin tulessa palaneita
Lukisit hieman ylempää juuri tuota "taivaspaikka"-keskustelua. Juuri pääsimme sanomasta, että vaikka vanhoillislestadiolaisuus-niminen herätysliike on nuori, on meidän tavallamme uskoneita ihmisiä ollut jo vuosituhansien ajan (Jeesuksen opetuslapset, alkuseurakunta). Uskomme, että raamatun kirjoittajat ovat uskoneet niinkuin mekin uskomme.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Mistä päättelet, että olen lestadiolainen? Väitellä voi vain puhtaasta väittelyn ilostakin :) Uskoisin, että lestadiolaiset kuuluvat luterilaiseen kirkkoon, koska pitävät Lutheria oikeaoppisena henkilönä. Nykyluterilainen kirkko taas on lipsahtanut sivuraiteille tästä alkuperäisestä Lutherin "perustamasta" kirkosta, mutta lestadiolaiset siis ajattelevat, että opettavat itse samalla tavalla kuin Luther, tai sanotaanko, että samalla tavalla kuin Luther olisi opettanut, jos olisi elänyt nykyaikana.

No, kysymyksen voi epäilemättä kääntää ei-henkilökohtaiseksi, jos se sopii tilanteeseesi paremmin. Mutta melkomoisella varmuudella voi kai sanoa, ettei Martti-tohtori nykyaikanakaan kauheasti Suviseuroissa hengaisi, taitaisi heitellä näitä kiivaasti paasaavia vallantäyteisiä saarnamiehia mustepulloilla, temperamenttinen mies kun oli, ja täysin varma hänkin oikeassaolemisestaan... Lestadiolaiset käytännössä (kuten varmasti tässä on tullut kirkkaasti ilmi) ajattelevat että he omistavat ekslusiiviseen totuuden, ja kun tästä lähtee niin voi käytännössä esittää mitä omituisimpia tulkintoja tahansa, koska kuitenkin on, lähtökohtaisesti, oikeassa.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Itse teekkarina en ole mikään teologian asiantuntija, mutta jotenkin niin raamatussa sanotaan, että "autuaita ovat ne, jotka eivät näe mutta silti uskovat" Tämä lause jo osoittanee, että parempi uskoa vaikka järjettömältä tuntuisikin.
Miksi olisi parempi uskoa vaikka ei näe? Mikä niin ihmeellinen olotila "autuus" on, että sitä kannattaa sokeasti tavoitella ja uskoa johonkin, mitä ei ole? Miten sellainen, jota ei ole voisi antaa kenellekään jotain autuutta? Se, että on olemassa ristiriitainen tekstikokoelma ei ole todiste Jumalan olemassaolosta.

itsekin olen varsin skeptinen, sen takia voisin aivan hyvin vaikka epäillä, että millä perusteella oletamme, että aivomme toimivat "oikein", eli että harjoittamamme logiikka olisi millään tavalla oikeaan tietoon ja totuuteen johtavaa. Pitäähän siihenkin vain uskoa, että näin on, tietoa siitä ei ole, koska emme ymmärrä kokonaisuutta, emmekä luultavasti näe todellisuutta sellaisena kuin se on.

Jos esimerkiksi nuolaisee paria LSD-lappua, niin asiat näyttävätkin jo huomattavan paljon erilaisilta. Voidaan kysyä, että mikä todistaa meille, etteikö LSD:n sisältämä kemikaali olekin juuri se mikä on syystä tai toisesta jäänyt puuttumaan aivoistamme ja jota tarvitaan, jotta voimme nähdä maailman sellaisena kuin se oikeasti on. Epäillä voi melkein mitä vain ja loppupeleissä melkein kaikkeen tarvitaan uskoa, tai oletuksia, kuten tieteen piirissä asia ilmaistaan.
Mielestäni maailma on otettava sellaisena kuin sen aistimme ja tieteellisesti pystymme todistamaan. Tässä pitää mielestäni käyttää Okkamin veistä eli jokainen ilmiö pitää todistaa mahdollisimman vähin hypoteesein. Taivas on sininen, koska siinä olevat eri molekyylit tekevät siitä sinisen päivänvalossa. Turha ajatella sen olevan vihreä vain siksi, että silmistä puuttuisi joku kemikaali.

No, tämä ei liity lestadiolaisuuteen, joten jätän tämän aiheen tähän.
 

julle-jr

Jäsen
Eiköhän nyt voisi melko varmasti sanoa useimmista noista luettelemistani henkilöistä, puhumattakaan koko maailman väestöstä että todella minimaalinen osuus heistä on uskonut kuten "lestadiolaisiksi itseään kutsuvat opettavat". Gandhille tuskin on saarnattu syntejä anteeksi "Jeesuksen nimessä ja veressä". Viime vuonna kuolleesta körttiläisestä isästäni voin myös sanoa varmuudella, ettei hän uskonut kuten lestadiolaiset uskoivat - paheksui kovinkin jyrkästi haavoittavaa ahdasmielisyyttänne, joten siellä ikuisessa kidutuksessa hän, kristitty mies, nyt uskomustenne mukaan palaa... Karu on oppi.
Asioita voi spekuloida erilaisilta kanteilta, en ole missään vaiheessa sanonut olevani lestadiolainen. Se, että olen nyt tässä selittänyt joitain lestadiolaisten periaatteita ei tee minusta vielä lestadiolaista. Vai ovatko lukion uskonnonopettajat sekä hinduja, muslimeja, kristittyjä, buddhalaisia yms. sen takia, että kertovat oppilaille näiden uskontojen perusperiaatteista? Enkä tosiaankaan ymmärrä miksi joku uskonto pitäisi muokata sellaiseksi, että Gandhi tai körttiläinen isäsi pääsisi taivaaseen sen mukaan. Jos lestadiolaisten mielestä heidän opettamallaan tavalla pääsee taivaaseen, niin körttiläisillähän on täysi vapaus tehdä kuten lestadiolaiset opettavat. Jos se ei kelpaa, niin saa syyttää mielestäni itseään, ei kai se lastadiolaisten vika ole. Päinvastoin, sieltähän kannustetaan jatkuvasti, että tehkää kuten me opetamme, niin pääsette taivaaseen, eiväthän lestadiolaiset halua ketään itse sulkea ulkopuolelle, ihmisille ei vain kelpaa heidän opetuksensa, joten minkäs sille voi.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Ei, minua ei tarvitse sääliä.:) Itse olen elämäni suunnan valinnut ja olen valinnastani onnellinen.

En minä sinua sääli, arvelen vain moisen pyörittämisen turhaksi koska luet asioita käytännössä suoraan kirjasta lisäämättä mukaan mitään omaasi. Ei se vaikuta sinun omalta valinnaltasi. Pelottiko helvetistää puhuminen sinua paljon lapsena? Mitä arvelet kivuista ruumiista irtautumisen/kuoleman jälkeen?

juuri sen takia, että emme näe kokonaisuutta, emmekä näinollen pysty antamaan vastauksia kovinkaan monimutkaisiin kysymyksiin.

En tiedä mitä sinä kokonaisuuteen tarvitset jos historiasta löytyy jo konkreettisia asioita jotka tekevät tästäkin kyseisestä uskonnosta kopion täynnä ristiriitaisuuksia itsensä, omien osiensa kanssa, ilman "uskon varassa" olevia asioitakin.

itsekin olen varsin skeptinen, sen takia voisin aivan hyvin vaikka epäillä, että millä perusteella oletamme, että aivomme toimivat "oikein", eli että harjoittamamme logiikka olisi millään tavalla oikeaan tietoon ja totuuteen johtavaa. Pitäähän siihenkin vain uskoa, että näin on, tietoa siitä ei ole, koska emme ymmärrä kokonaisuutta, emmekä luultavasti näe todellisuutta sellaisena kuin se on.

Kuinka skeptisenä pidät esim. arkeologisia löydöksiä joissa paljastuu kristinuskon piikkiin pistettyjä asioita paljon vanhemmista uskonnoista?

"Homoseksuaalisuuden lisääntyminen on aina ollut ilmauksena aikakauden siveellisen elämän rappeutumisesta."

Onko homoseksuaalisuus synti vai sairaus? Minkälainen on synti jonka synnystä ei ole vastuussa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös