Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

  • 412 909
  • 3 390

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Liittoutuneiden mattopommitukset olivat kyllä käsittääkseni sodan keston ja lopputuloksen kannalta melko yhdentekeviä ja niiden huomattavin saavutus oli aiheuttaa hirvittävää tuhoa ja kärsimystä Saksan siviiliväestölle.

Esim. Dresdenin pommitus sekä aiempi Hampurin pommitus operaatio Gomorrassa ovat lähinnä varoittavia esimerkkejä eikä sellaisten perään kannata haikailla.
En usko, että kukaan sitä haikailee täällä jatkoajassa. Eikä kukaan haikale mitään uutta Hiroshimaakaan. En oikein keksi mistä sait edes tällaisen ajatuksen päähäsi?

Uskon, että suurin osa maailman ihmisistä haluaa rauhaa. On kuitenkin maita ja alueita, mutta varsinkin ihmisiä jotka sitä ei halua ja haluavat vain tappaa sekä tuhota kaiken mikä tulee eteen. Jotkut jopa haluavat kuolla sen puolesta, että joku toinen ei saa elää rauhassa, vapaana ja onnellisena.

Itse toivoisin, että Suomi ja Pohjoismaat pysyisivät lintukotona, mutta tämäkin näyttää aika huonolta tällä hetkellä. Suomella toki mahdollisuudet vielä toimia asioissa oikein.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Pitkien rauhan jaksojen jälkeen on vaikeaa hahmottaa, että joskus rauha voidaan saavuttaa vain sotimalla. Esim. Hitler, Stalin, Putin ja Hamas eivät lopeta agressiotaan ilman voimaa. Ilman sotaa. Pysyvämpi rauha saavutetaan kuitenkin diplomatian keinoin, mutta toisinaan tie rauhaan vaatii taistelun jos toisenkin. Israel on perustettu ajatukselle, että koskaan enää juutalaiset eivät alistu sorrettaviksi. Jos joku on väkivaltainen, niin siihen vastataan vielä kovemmin. Hamas kannattajien saa tämän tuntea nahoissaan. Joskin moni varmaan meneekin mieluummin martyyrinä hautaan kuin katsoo mitä tuli tehtyä.
 

otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Miksi ihmeessä sinä tälläistä toivot? Jos israelilaiset haluaisivat, niin he olisivat jo pystyneet nämä kaikki häiriintyneet toivomuksesi toteuttamaan.
Olisiko? No tietenkin olisivat, mutta samalla olisivat allekirjoittaneet Israelin valtion lopun. Tämä on totaalisen sairas asenne, että pahuutta puolustellaan sillä, että voisi olla vieläkin pahempi.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Olisiko? No tietenkin olisivat, mutta samalla olisivat allekirjoittaneet Israelin valtion lopun. Tämä on totaalisen sairas asenne, että pahuutta puolustellaan sillä, että voisi olla vieläkin pahempi.

Lainaatko sen kohdan jostain kirjoituksestani, missä puolustelen pahuutta?

Ihan käsittämätöntä tämä sanojen suuhun laittaminen ja olkiukkojen rakentelu tässä ketjussa.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Lainaatko sen kohdan jostain kirjoituksestani, missä puolustelen pahuutta?

Ihan käsittämätöntä tämä sanojen suuhun laittaminen ja olkiukkojen rakentelu tässä ketjussa.
Monet kirjottajat täällä myös yrittävät löytää hyviä syitä puolustaa Hamasia ja kertovat mielipiteitä, jotka joku kaveri on heille kertonut, mutta kaikkoavat kun pitäisi esittää edes alkeellisia todisteita asiasta.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset




On tämä jotain käsittämätöntä ja länsimaissa länsimaalaiset vielä puolustelee tätä paskaa.

Länsimaat on ihan kusessa näiden terroristien kanssa.



Lisäksi Pekingissä on puukotettu ilmeisesti juutalaista diplomaattia huutaen samalla sotahuutoa, Ranskassa koulun ulkopuolella puukotettu, puukottaja toistanut samaa sotahuutoa.

Joissain maissa (ilmeisesti ainakin Hollanti, USA, UK) suljettu juutalaisia kouluja, koska Hamasin johtaja on kehottanut koko maailmaa liittymään "Day of jihadiin" tälle perjantain 13. päivälle. Eihän tämä nyt kyllä hyvältä näytä, mutta ei voi myöskään sanoa, ettei ole varotettu asiasta.

Kohteena on siis juutalaiset ja tämä toiminta osoittaa antisemitismia pahimmillaan ja karmeimmillaan. Jotkut, jotka ajattelevat kuten Hamas tai ISIS, niin heille myöskin kristityt ovat samassa asemassa ja jokainen länsimainen on heille lähtökohtaisesti kristitty, myös ateistit.

 

otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
No siinä tapauksessa en voi auttaa sinua.

Kylmäävää tuo, että euroopassa siellä täällä koulujakin suljetaan, kun juutalaislapset eivät voi olla siellä turvassa. Tälläistä Euroopassa vuonna 2023. Täytyy sanoa, että pettynyt olen maailman menoon.
Muistan nähneeni 2000-luvun taitteessa dokumentin, jossa israelilaisia koululaisia tuotiin elämysmatkalle Eurooppaan tutustumaan keksitysleireihin. Siinä lapsille opetettiin, että olette potentiaalisia uhreja kokoajan juutalaisuutenne vuoksi ja koko Eurooppa vihaa teitä juutalaisuuden vuoksi. Sellaista se oli Euroopassa ysärillä.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Noin.

IDF:n mukaan Shayetet-joukot surmasivat operaatioissa yli 60 palestiinalaisterroristia ja vapauttivat noin 250 israelilaista panttivankia.

Lisäksi 26 Hamasin jäsentä otettiin kiinni, mukaan lukien Hamasin merijoukkojen korkea komentaja.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Eilin A-Talk avasi aika paljon sitä miksi näin ei tule käymään. Olen odoottanut missä alkaa keulia kun taisi tuo Olli Ruohomäki ulkopoliittisen instituution edustajana jotenkin niin kuvailla, että ei Hamas minnekään häviä, ei se niin onnistu että mennään talosta ja taloon ja tapetaan Hamas. En ole varma oliko se sana syöpä jolla kuvaili Gazan kaistaletta ja kannattaa katsoa se lähetys jos haluaa tietää miten tuo jatkui. En lainaa sitä siksi edes osin kun en tarkasti muista, mutta tuo kohta jäi mieleen.
Oli ihan hyvä A-Talk pitkään aikaan kun kaikilla osallistujilla oli jotakuinkin järjellistä kerrottavaa ja asioita käsiteltiin asioina ei ideologisesti muuneltuina.
Oli tosiaan harvinaisen hyvä ja analyyttinen keskustelu eikä mitään emotionaalista inttämistä, eipä olisi uskonut että on mahdollista suomalaisessa televisiossa, todella voi suositella:

 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Muistan nähneeni 2000-luvun taitteessa dokumentin, jossa israelilaisia koululaisia tuotiin elämysmatkalle Eurooppaan tutustumaan keksitysleireihin. Siinä lapsille opetettiin, että olette potentiaalisia uhreja kokoajan juutalaisuutenne vuoksi ja koko Eurooppa vihaa teitä juutalaisuuden vuoksi. Sellaista se oli Euroopassa ysärillä.
Olen käynyt 2010 ja myös silloin koululaiset kävivät siellä.

Siellä oli näitä koululaisia Israelin liput liehuen ja iloisena, koska olivat koulun matkalla kavereiden kanssa. Onnellisia lapsia.

Joka tapauksessa tilanne muuttui synkemmäksi niin itselleni kuin näille koululaisille.

Olimme yhdessä näistä museoksi muutetuista entisistä parakeista ja sen lisäksi, että rakennukset huokui natsiaikojen karmeuksista, niin vielä enemmän huokui se, mitä sinne oli laitettu esille. Ne asiat todellakin menevät ihon alle, ne menivät itselläni todella syvälle.

Silti vasta ulkona kun näin koululaisten tulevan ulos parakista kaikki itkien vuolaasti, todella lohduttomasti - niin syvästi etten ole koskaan nähnyt kenenkään lapsen itkevän - tajusin sen, että he näkivät siellä sukulaisensa ja siinä kohtaa kaikki tuli minulle todeksi.

Se kaikki kauhu mitä ihmiset kokivat keskitysleireillä tapahtui oikeasti, siellä kuoli oikeita ihmisiä, joilla oli oikeita sukulaisia, lapsia, siskoja, veljiä, äitejä ja isiä. Toki niistä on lukenut historiankirjoista, mutta sen kaiken kauheuden näkeminen paikan päällä tekee kaiken todelliseksi.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Noin.

IDF:n mukaan Shayetet-joukot surmasivat operaatioissa yli 60 palestiinalaisterroristia ja vapauttivat noin 250 israelilaista panttivankia.

Lisäksi 26 Hamasin jäsentä otettiin kiinni, mukaan lukien Hamasin merijoukkojen korkea komentaja.
Joo siellä ollaan nyt ihan tosissaan.
 




On tämä jotain käsittämätöntä ja länsimaissa länsimaalaiset vielä puolustelee tätä paskaa.

Länsimaat on ihan kusessa näiden terroristien kanssa.



Niin on ja kumman hiljaa on kaikki ns paremmat ihmiset tästä asiasta. Länsimaissa olis oikeasti aika herätä ja ymmärtää, että tuollaiset ihmiset (vakavasti Islamiin suhtautuvat) ei koskaan tule intregroitumaan kunnolla. Kyllä he saattavat töissä käydä ja näyttävät normaalioloissa ”harmittomilta”, mutta silti tosipaikan tullen antavat tukensa terroristeille ja haluaisivat esimerkiksi shariaa uusiin kotimaihinsa. Ja joo varmaan jotain yksittäisiä poikkeuksia on mutta isossa kuvassa näin.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK




On tämä jotain käsittämätöntä ja länsimaissa länsimaalaiset vielä puolustelee tätä paskaa.

Länsimaat on ihan kusessa näiden terroristien kanssa.




Tuon alemman twiitin video on vuodelta 2021. Toki ei yhtään sen hyväksyttävämpää käyttäytyä väkivaltaisesti, mutta ei liity viime päivien tapahtumiin kuitenkaan.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Oli tosiaan harvinaisen hyvä ja analyyttinen keskustelu eikä mitään emotionaalista inttämistä, eipä olisi uskonut että on mahdollista suomalaisessa televisiossa, todella voi suositella:


Vieraat myös hienosti täydensivät toisten sanomisia kertomalla omia näkemyksiään asioihin liittyen. Oli mielenkiintoista kuultavaa ja studioisännällä oli helppo työ ohjata keskustelua aihepiiristä toiseen, kun kaikki olivat tuoneet omat näkökulmansa esille.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: mjr

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Muistan nähneeni 2000-luvun taitteessa dokumentin, jossa israelilaisia koululaisia tuotiin elämysmatkalle Eurooppaan tutustumaan keksitysleireihin. Siinä lapsille opetettiin, että olette potentiaalisia uhreja kokoajan juutalaisuutenne vuoksi ja koko Eurooppa vihaa teitä juutalaisuuden vuoksi. Sellaista se oli Euroopassa ysärillä.
MIksi väännät paskaa? Israelin koulusta käydään tutustumassa tuhoamisleireillä. Miksi ei käytäisi? Suomessakin jaettiin kouluihin opetushallituksen valmistamaa lisämateriaalia holokaustin opetuksen tehostamiseksi. Olen itsekin vienyt EU hankkeen puitteissa Auschwiziin ihan suomalaisia opiskelijoita.

Israelilaiset opiskelijat kulkevat Auschwizissa/Birkenaussa Israelin lippu olkapäillä, istuvat ja itkevät kentillä ryhmissä ja yrittävät ymmärtää. Ei siellä väittämäsi paskaa opeteta. Ei tarvitse, eikä se tuhansia vuosia kirjoittamisen ja lukemisen osanneelle kansalle edes uppoaisi. Joka on käynyt siellä niin ymmärtää, että elämysmatkoista puhuminen on ihan sairaan vitun idioottimaista, typerämpiä ilmaisuja mitä olen täällä mistään lukenut.

Kävelin juutalaistaustaisen, ruotsalaisen opettajan kanssa muistoksi jätetyltä rautatievaunulta metsän laidan krematorioille. Rouvan vanhemmat oli piilottettu lapsina, toinen Hollantiin, toinen Ranskaan, mutta neljälle isovanhemmalle reitti junavaunulta krematorioille oli ollut elämän viimeinen taival. Ensimmäistä kertaa isovanhempien murhapaikalla vierailleen opettajan vierellä kulkeminen ei jumalauta tuntunut elämysmatkalta, ei.
 

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Mikä dokumentti? Kuka tehnyt?

Sisältö on paskaa, jos väitetään näille nuorille kerrottavan koko Euroopan vihaavan heitä. Ei vihaa (käsittääkseni?), eikä näin opeteta. Niin hyvin tunnen myös Israelin koululaitosta. Eli miksi jaat paskaa?
 

Rike.K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kissapedot
Pitkien rauhan jaksojen jälkeen on vaikeaa hahmottaa, että joskus rauha voidaan saavuttaa vain sotimalla. Esim. Hitler, Stalin, Putin ja Hamas eivät lopeta agressiotaan ilman voimaa. Ilman sotaa. Pysyvämpi rauha saavutetaan kuitenkin diplomatian keinoin, mutta toisinaan tie rauhaan vaatii taistelun jos toisenkin. Israel on perustettu ajatukselle, että koskaan enää juutalaiset eivät alistu sorrettaviksi. Jos joku on väkivaltainen, niin siihen vastataan vielä kovemmin. Hamas kannattajien saa tämän tuntea nahoissaan. Joskin moni varmaan meneekin mieluummin martyyrinä hautaan kuin katsoo mitä tuli tehtyä.
Tämähän on juuri se ongelma. Israelin valtio perustettiin voimalle, kukaan ei vittuile meille enää! Mitään sovintomallia ei tuolle kansalla tule olemaan naapureiden suhteen. Hamas on terrosristijärjestö, joka perustuu vain vihalle, mutta tämä viha on syntynyt Israelista ja sen valtion synnystä. Väkivalta synnyttää väkivaltaa ja viha vihaa. Nyt tapahtuu sillain, että Israel tulee tappamaan lapsia, naisia ja vanhuksia enemmän kuin mitä Hamas edes unelmoisi, näitä ei länsimaissa lasketa.

Tuo on surullinen maankolkka, jossa vaan näkyy pelkkää kärsimystä pitkälle tulevaisuuteen. Ei Israel tule sotimalla ja valvomalla tätä peliä voittamaan, aina syntyy uusia hamaksia ja ääriliikkeitä. Joku Etelä-Afrikan malli tuonne pitäisi saada, yksi maa, monta eri uskontoa ja näkemystä!
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Missä kohdin väänsin paskaa? Kerroin vain miten dokumentissa lietsottiin pelkoa ja inhoa oppilaisiin. Se oli järkyttävää katseltavaa, aivan kuten on islamistien aivopesemien lasten horinat.
Edellisessä viestissäsi ja tässä viestissä. Siellä ei lietsota pelkoa, se on jotain ihan muuta. Kukaan lapsista ei pelännyt sinne mennessään vaan he liehuttivat lippuja iloisena, kukaan lapsista ei joutunut minkäänlaisen lietsonnan kohteeksi vaan he näkivät, kuten minäkin näin sen, mitä siellä tapahtui ja itkivät. Täysin eri asia, täysin. Kyse ei ole aivopesusta, kyse on juutalaisten historiasta.

Aivan sairaat jutut sinulla täällä.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Tämähän on juuri se ongelma. Israelin valtio perustettiin voimalle, kukaan ei vittuile meille enää! Mitään sovintomallia ei tuolle kansalla tule olemaan naapureiden suhteen. Hamas on terrosristijärjestö, joka perustuu vain vihalle, mutta tämä viha on syntynyt Israelista ja sen valtion synnystä.
Näinhän asia ei ole. Tässäkin ketjussa moneen kertaan tuotu tämäkin asia esille. Hamas ja palestiina voi tänäänkin, mutta varsinkin viikko sitten olisi voinut haluta rauhaa, eivät halunneet. Itse olen vihannut aina Venäjää, mutta ei olisi tullut mieleenikään alkaa rakentelmaan ohjuksia, että "Karjala takaisin!".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös