Kysyinkin sitä mikä epätoivoista Putinia estäisi, jos hän yrittäisi tehdä sen muilta salkunhaltijoilta lupaa kysymättä.
Jos tätä pohtii, eihän Putin voi ydinasetta laukaista, vaikka haluaisikin. Iso osa Venäjän ydinaseista on sukellusveneissä, joissa päätöksen painaa nappia teki ainakin ennen kapteeni. Muista ydinaseista osa on siiloissa ja osa saadaan pommikoneisiin. Kaikki ne vaativat monia varmistuksia ja suorituksia sekä henkilöitä tekemään lopullisen päätöksen.
Esimerkiksi Marko Palokankankaan (MPKK) mukaan Venäjän ydinaseeseen on sidottu pitkä päätöksentekojärjestelmä, johon myös poliittinen päätöksenteko on sidottu.
Mistä nyt kyse? Venäjä pelottelee ydinaseella saadakseen lännen rintamaa rikki ja Venäjän kannalta paremmat lähtökohdat lännen murtamiseen ennen seuraavaa kesää.