Ensimmäinen osa on ihan ok. Ei sarjan vahvin, muttei myöskään heikoin. Kannattaa kahlata se läpi, sillä jatkossa tarina tulee muuttumaan mielenkiintoisemmaksi.Suurin toivein aloitin Kingin tornisarjan. Revolverimiestä olen tässä kahlannut läpi ja ei meinaa millään innostaa. Ajatus karkailee, eikä kirja tunnu yhtään kiinnostavalta. Tätä sarjaa olen nähnyt niin paljon hehkutettavan, että olo on vähintäänkin hämillinen. Tässäkö tää nyt on? Vai onko tämä eka osa vain heikompaa kuin jatkot?
Antti Tuurin Taivaanraapijat, Kylmien kyytimies, Ikitie -trilogian otan haltuun. Piti ensin lukea vaan Ikitie mutta selvisi, että kolmikko on Jussi Ketolan tarinaa, joten luetaanpa kaikki.
Tästä tehty varsin tuorekin filmatisointi vuodelta 2011. Ohessa YLE Areenan puffi elokuvasta:Emily Brontë - Humiseva harju
Tuli luettua sitten tämäkin klassikko ja jos totta puhutaan, niin aika laimeaksi jäi vaikutus. Merkittävimpänä syynä tähän pidän tarinan kertojaa eli taloudenhoitaja Ellen Deania, jonka tyyli oli hyvin vanhanaikainen, kukkahattutätimäinen ja suorastaan rasittavan uskonnollinen (mikä on tosin luonnollista, sillä onhan kirja ilmestynyt 1847).
Kirjoitustyyli oli varsin miellyttävä ja romaanin juoni oli tullut minulle tutuksi 1939 ilmestyneestä filmatisoinnista, joka oli kaikin tavoin parempi kuin tämä kirja. Hahmot ja miljöö tuntuvat autenttisilta ja realistisilta, sillä kaunaa, vihaa ja rakkautta on myös tässä reaalimaailmassa. Kirjan mielenkiintoisin hahmo on eittämättä Heatcliff (ilman sukunimeä), jonka taustasta ei tiedetä käytännössä yhtään mitään sekä Lintonin suvun Catherine ja Edgar, joiden väliseen kolmiodraamaan tarina keskittyy.
Ihan jees kirja, muttei mikään maailmoja mullistava, vaikka toki Brontë oli tällä ainokaisella romaanillaan omalla tavallaan aikaansa edellä.
***
Olet ihan oikeassa, jään odottamaan kurinpidon rangaistusta joka tulee olemaan ankara. Sitä odotellessa voin miettiä mitä lukisi.Tällaiset stereotypiat eivät ole nykyään sallittuja. Kaikki kansat ja rodut ovat samanlaisia ja yhdenvertaisia. Kaikki myös haluavat hyvää. Ei pidä rakentaa vastakkainasetteluja, se on turmiollista.
Humisevasta harjusta tuli mieleen muisto vuosien takaa. Eräs lukiolaistyttö oli valinnut Humisevan harjun kirjoittaakseen aineen ja kirjan lukeminen ei edistynyt.Emily Brontë - Humiseva harju
Tuli luettua sitten tämäkin klassikko ja jos totta puhutaan, niin aika laimeaksi jäi vaikutus. Merkittävimpänä syynä tähän pidän tarinan kertojaa eli taloudenhoitaja Ellen Deania, jonka tyyli oli hyvin vanhanaikainen, kukkahattutätimäinen ja suorastaan rasittavan uskonnollinen (mikä on tosin luonnollista, sillä onhan kirja ilmestynyt 1847).
Kirjoitustyyli oli varsin miellyttävä ja romaanin juoni oli tullut minulle tutuksi 1939 ilmestyneestä filmatisoinnista, joka oli kaikin tavoin parempi kuin tämä kirja. Hahmot ja miljöö tuntuvat autenttisilta ja realistisilta, sillä kaunaa, vihaa ja rakkautta on myös tässä reaalimaailmassa. Kirjan mielenkiintoisin hahmo on eittämättä Heatcliff (ilman sukunimeä), jonka taustasta ei tiedetä käytännössä yhtään mitään sekä Lintonin suvun Catherine ja Edgar, joiden väliseen kolmiodraamaan tarina keskittyy.
Ihan jees kirja, muttei mikään maailmoja mullistava, vaikka toki Brontë oli tällä ainokaisella romaanillaan omalla tavallaan aikaansa edellä.
***
Masha Gessen: Venäjä vailla tulevaisuutta : yksinvaltiuden paluu
Kirja perehtyy Neuvostoliiton hajoamiseen, Jeltsinin valtakauden aikaan ja Vladimir Putin nousuun Venäjän johtoon kirjassa esiintyvien henkilöiden kautta. Kirjassa käydään muun muassa läpi Venäjän hetkellistä demokratian aikaa ja sitä, miten Putinin aikana tätä demokratiaa on rappeutettu, perustuslakia ei ole kunnioitettu ja valta on siirtynyt Putinin lähipiirilleen, Putinin myöntäijilöille ja KGB:n entisille agenteille.
Ehdottomasti suosittelen lukemaan.