matti&teppo
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HIFK
Lähinnä itseä ihmetyttää miksi muut menevät kertomaan Ukrainalle mitä heidän tulisi tehdä. Oikeasti länsimaiden tulisi kysyä Ukrainalta mitä Ukraina haluaa ja tukea heitä siinä parhaansa mukaan. Jos Ukraina on sitä mieltä että "antakaa niintä tykkejä tänne, saatana, niin me vedetään sloboja turpaan", niin siinä tapauksessa länsimaiden tulisi viedä sinne niitä tykkejä. Sloboilta loppuu aseet ja skodet ennen länsimaita. Ja sotilaat ennen Ukrainaa.Mielestäni Kissingerillä on pointti - en ole lainkaan varma että onko sodasta realistista pääsyä ulos ilman alueluovutuksia. Ukraina tulee kyllä pysymään itsenäisenä, mutta jonkinlainen suomettumisen tie voisi olla Ukrainalle tie rauhaan - mikä lienee kuitenkin valtaosalle ihmisistä tärkeintä. Zelenskyi puhuu helmikuuta edeltävästä tilanteesta. Eli käytännössä ei mainitse Krimiä ja Itä-Ukrainaa. Tärkeintä olisi että Ukraina voittaa sodan, mutta mielestäni rauha tulee tehdä Ukrainan, ei lännen ehdoilla. Ukrainalle saattaa myös tulla katkera paikka, kun maksavat Euroopan turvallisuudesta verellään, mutta silti heitä ei luultavasti palkita esimerkiksi EU- tai NATO jäsenyydellä vielä pitkään aikaan. Tulisi löytää uusi kauhun tasapaino, jota jokainen osapuoli kunnioittaa.
Venäjän heikentäminen lyhyellä tähtäimellä voi olla järkevää, mutta en ole lainkaan vakuuttunut miten vaikka Kiina, Intia ja NATO:n sisällä oleva Turkki suhtautuvat mikäli siinäkin mennään tietyn rajan yli. Lisäksi kitinää tulee vielä EU:n ja Yhdysvaltojen sisältä energian, polttoaineen ja ruoan hintojen noustessa tarpeeksi. Ei Venäjän asemaa Euroopassa kannata myöskään aliarvoida, vaikkakaan se ei ole sama mitä Kissingerin aikaan.
Ukraina on tekemässä parhaillaan palvelusta koko muulle maailmalle laittamalla sloboja syväkyykkyyn. Pakotteilla voidaan hoitaa sitten loput.