Hyvä että herää keskustelua! Pahempi tilanne olisi jos ei herättäisi tunteita puoleen taikka toiseen.
Oma kiekon seuraaminen alkoi isäni ja veljeni kanssa, ajalla jolloin katsomossa näki pieni poika vain edellä seisovan ahterin. Ei tainnut olla penkkejä juurikaan vielä hallissa? Toki samapa tuo oli karkkia mässyttäessä näkikö pelin vaiko ei. Myöhemmin intouduin oikeen hurahtamaan kunnolla niihin jo aiemmin ketjussa mainittuihin Jakub Sindelin aikoihin. Olihan hän Jakub?...
Siitä saakka on Pelicans vaikuttanut omaan elämääni jopa liiankin paljon, koska olen joutunut toisinaan rajoittamaan itseltäni tiettyjä otteluita ihan vain mielenrauhani varjelemiseksi. Välillä sitä on miettinyt tarvitseeko todella harkita oman omaisuuden tuhoamista vain siksi, että suosikkijoukkue häviää jonkun tiistaina pelatun marraskuisen ottelun Porin Ässille. Siksihän me toisaalta lajia seuraamme. Tunteita sen pitääkin synnyttää ja auttaa irroittautumaan arjesta hetkellisesti.
Onneksi seuran suunta on ollut kyllä mukavanlainen noin yleisesti. Meidän ympärillä on enemmän puhetta, kuin useamman muun keskikokoisen porukan ympärillä. Junnutyö tosiaan on alkanut tuottaa hienoa tulosta. Värikkäitä persoonia menee ja tulee. Imuakin tuntuu jengiin olevan valmentajien perässä taikka täältä ponnistaneiden entisten pelaajien suosituksista. Allekirjoittaneelle ei silti riitä nämä seikat, eikä mikään ajatus siitä mikä on realismia pelaajabudjettiin nähden tms. Kun kilpaillaan, niin itse tahdon, että sinne mennään aina ja vaan voittamaan. Olkoon miten epärealistista tahansa. En suostu elämään ajatuksessa missä kauden päätyttyä pudotuspelien ekalla kierroksella hymistäis ”hyvä kausi oli, ylitettiin itsemme”. Aina olen kokenut, että parempaan olisi pystytty ja olisi pitänyt pystyä. Toivon, että joskus lähitulevaisuudessa mekin päästään torille juhlimaan ja saadaan näyttää helvetin omahyväisiltä ja mielellään esim. nujertamalla vaikkapa Ifk.