Pelicans kaudella 2021–2022

  • 354 659
  • 1 525
Pelicansin taloustilanteessa on todennäköisempää, että pelaajia lähtee ulos kuin että niitä tulisi sisään.

Seuraavat neljä peliä vedetään ainakin tyhjälle areenalle ja talous ei sitä kestä montaa viikkoa ennenkuin pitää alkaa sopeuttamaan.
Onko tuo siis varmaa että pelataan tyhjille. Pelicans ei siis ole ilmoittanut tietääkseni mitään.
 

Jahva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onko tuo siis varmaa että pelataan tyhjille. Pelicans ei siis ole ilmoittanut tietääkseni mitään.
"Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt aiempaa kireämmät rajoituspäätökset Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueille. Urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistyskäytössä olevat asiakas- ja yleisötilat joudutaan sulkemaan kahdeksi viikoksi, jotta koronaviruksen leviämistä saadaan hidastettua. Koronapassi ei ole rajoitusten vaihtoehto."

Tämä rajoitus voimassa 30.12.2021–12.1.2022.

Jos hankintoja jollain ihmeellä saataisiin tehtyä niin enemmin puolustuspäähän tarvitaan levennystä kuin hyökkäykseen. Aika ohuella mennään ja yksi loukkaantuminenkin aiheuttaa jo ongelmia Jalvannin poissaolon jatkuessa.
 
Viimeksi muokattu:

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Ei taida Liigassa kukaan kyetä hankkimaan mistään pelaajia tässä tilanteessa? Tai niinhän sitä luuli aiemminkin ja niin vaan on satsattu.

Saa nähdä, pelataanko kiekkoa missään päin maailmaa kohta. Eli äkkiä pitäisi pelaajat saada myytyä, jos jotain meinaa ehtiä saamaan.
 

Boogy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Rehellisesti sanottuna ei haittaisi vaikka Iikka ja tsekit myytäisiin. Mestaruutta ei tulla kuitenkaan tällä kaudella voittamaan joten parempi varmistaa että seura on ylipäätään pystyssä tulevina kausina. Tullaan kuitenkin tippumaan jollekin HIFK:lle puolivälierissä ja pleijarit vain lisää helvetisti kuluja jos joudutaan pelaamaan tyhjille katsomoille. Nikkasille ja muille enemmän näytönpaikkoja ja katsellaan sitten uudestaan ensi kaudella.
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Rehellisesti sanottuna ei haittaisi vaikka Iikka ja tsekit myytäisiin. Mestaruutta ei tulla kuitenkaan tällä kaudella voittamaan joten parempi varmistaa että seura on ylipäätään pystyssä tulevina kausina. Tullaan kuitenkin tippumaan jollekin HIFK:lle puolivälierissä ja pleijarit vain lisää helvetisti kuluja jos joudutaan pelaamaan tyhjille katsomoille. Nikkasille ja muille enemmän näytönpaikkoja ja katsellaan sitten uudestaan ensi kaudella.

No sehän tavallaan olisikin ihan lahtelaisen kiekkoiluun sopivaa olla se joukkue, joka playoffeissa häviäisi ensimmäisenä näille uusimmille tulokkaille.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Rehellisesti sanottuna ei haittaisi vaikka Iikka ja tsekit myytäisiin. Mestaruutta ei tulla kuitenkaan tällä kaudella voittamaan joten parempi varmistaa että seura on ylipäätään pystyssä tulevina kausina. Tullaan kuitenkin tippumaan jollekin HIFK:lle puolivälierissä ja pleijarit vain lisää helvetisti kuluja jos joudutaan pelaamaan tyhjille katsomoille. Nikkasille ja muille enemmän näytönpaikkoja ja katsellaan sitten uudestaan ensi kaudella.
No jos tuo on aina lähtökohta niin ens kaudeksi ei kannata edes kasata joukkuetta. Ei me silloinkaan 99% varmuudella olla edes finaaleissa.
 

Boogy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
No jos tuo on aina lähtökohta niin ens kaudeksi ei kannata edes kasata joukkuetta. Ei me silloinkaan 99% varmuudella olla edes finaaleissa.
Normaaleissa olosuhteissa en tietysti toivoisi kärkipelaajien myyntiä vaan odottaisin tällä hetkellä vahvistuksia kevättä varten. Koronan takia ei vaan tiedä saako katsojia ottaa enää koko kaudella katsomoon saatika että pelataanko koko kautta loppuun.

Tietysti jos valtiolta on tulossa almuja tai Bottas on luvannut raottaa lompakkoaan tarpeen tullen niin kannattaa katsoa mihin asti tällä joukkueella riittää.
 

Sandman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
No jos tuo on aina lähtökohta niin ens kaudeksi ei kannata edes kasata joukkuetta. Ei me silloinkaan 99% varmuudella olla edes finaaleissa.
No jos tätä nykytilannetta katsoo, niin pahimmassa skenaariossa ei sitä joukkuetta ensi kaudella enää tarvitse kasatakkaan, sen takia tässä varmaan porukka on valmis vaikka luopumaan pelaajista. Mielummin uhraan vaikka pari kautta, kun menetän koko joukkueen konkurssissa.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
No jos tätä nykytilannetta katsoo, niin pahimmassa skenaariossa ei sitä joukkuetta ensi kaudella enää tarvitse kasatakkaan, sen takia tässä varmaan porukka on valmis vaikka luopumaan pelaajista. Mielummin uhraan vaikka pari kautta, kun menetän koko joukkueen konkurssissa.
No Lahtikiekossa ei taloudessa ole mitään normaali tilannetta. Kuten olet huomannut on talous ollut yhtä turbulenssia vuosikymmenet. Välillä on maailmantalous aiheuttanut ongelmia ja toisinaan omistajien sekoilut sekä osaamattomuus. Konkurssia ollaan tehty ja liiga on pelastanut seuraa mutta yksi mikä on varma Lahti kiekko on ja pysyy.
Itse jaksan kuitenkin uskoa parempaan. Uskon että nykyinen korona sulku loppuu viimeistään tammikuun lopussa. Tietysi koronalla on ihmiset peloteltu niin että monikaan ei uskalla enää katsomoihin. ( en pidä tautia mitenkään vaatattomana).
Eiköhän nykyseurajohto ole aika hyvin osannut etukäteen suhteuttaa tulo/kulubudjetin. Ainakin olisi pitänyt koska ei kai tässä maailmassa ole ihmisiä jotka kuvittelivat että tämä korona häviäisi yhtäkkiä maailmasta.
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
No jos tätä nykytilannetta katsoo, niin pahimmassa skenaariossa ei sitä joukkuetta ensi kaudella enää tarvitse kasatakkaan, sen takia tässä varmaan porukka on valmis vaikka luopumaan pelaajista. Mielummin uhraan vaikka pari kautta, kun menetän koko joukkueen konkurssissa.

Joukkueen menettäminen konkurssissa ei ole mitään uutta eikä mitenkään pelottavaa. Uusi joukkue aloittaa uudella nimellä ja uusilla väreillä. Ihan tervettä välillä, ruumista ei kannata tekohenkittää, jos ei ole elinvoimainen.
 

Sandman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Joukkueen menettäminen konkurssissa ei ole mitään uutta eikä mitenkään pelottavaa. Uusi joukkue aloittaa uudella nimellä ja uusilla väreillä. Ihan tervettä välillä, ruumista ei kannata tekohenkittää, jos ei ole elinvoimainen.
No tämä korona ei varmaankaan ole asia, mihin seurajohdolla on paljon mahdollista vaikuttaa, eli aika erikoinen näkökanta.

Miten se on parempi tilanne, että tehdään kuprut ja aletaan taas puuhastelemaan uutta jengiä jostain divareista, kuin että yritetään kaikin tavoin pitää nykyinen hengissä, varsinkin kun nykyään pitää lunastaa tuo liigalisenssikin?

Itselleni ei Lahtelaisena se jengi on nimenomaan tuo Pelicans ja jos se kaatuu, niin sitten loppuu osaltani Lahtelaisen kiekon seuraaminen ja kannattaminen, enkä usko olevani ainoa. Tietty se ei varmaan teitä Lahtelaisia kiinnosta, mutta toinpa asian tältäkin kantilta esiin.
 

Jahva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eipä nyt kamalasti kiinnosta seurata joukkuetta, jossa pelaa B-junnuja ja satutaan joskus voittamaan kun vastustaja tulee otteluun takki auki. Kummassa vaihtoehdossa sitten tulee enemmän takkiin, että pidetään tähtipelaajat ja taistellaan voitoista vai että kevään otteluissa käy 250 ihmistä katsomassa.
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
No tämä korona ei varmaankaan ole asia, mihin seurajohdolla on paljon mahdollista vaikuttaa, eli aika erikoinen näkökanta.

Miten se on parempi tilanne, että tehdään kuprut ja aletaan taas puuhastelemaan uutta jengiä jostain divareista, kuin että yritetään kaikin tavoin pitää nykyinen hengissä, varsinkin kun nykyään pitää lunastaa tuo liigalisenssikin?

Itselleni ei Lahtelaisena se jengi on nimenomaan tuo Pelicans ja jos se kaatuu, niin sitten loppuu osaltani Lahtelaisen kiekon seuraaminen ja kannattaminen, enkä usko olevani ainoa. Tietty se ei varmaan teitä Lahtelaisia kiinnosta, mutta toinpa asian tältäkin kantilta esiin.

Ei pandemia ole seurajohdon käsissä, se miten seuraa on johdettu vaikka viimeiset 5 vuotta on. Seurassa on puuhasteltu ihan riittämiin ja talous on käytännössä joka kesä ollut lähellä kaatua, ilman hyvien ystävien lyhytaikaista luototusta.

Eli en oikeasti ole huolissani, jos Pelicans kaatuu huonoon johtoon ja talouden pitoon, vaikka se kuinka koville ottaisikin. Markkinatalous toimii näin, ei Liiga-seuraa voida pyörittää yhteiskunnan tuella loputtomiin. Voi kuulostaa inhorealismlle, mutta se ei poista sitä seikkaa, että se on totta.
 
Viimeksi muokattu:

lahts

Jäsen
Suosikkijoukkue
La’Hest
Taikuri oli jo eilen pois kokoonpanosta joten olisiko hän se joka ensimmäisenä nyt sai epäilyn altistumisesta ja tartunnan?
Ja sitä kautta sitten levinnyt ”yhteisön” sisällä?
 
Viimeksi muokattu:

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Taikuri oli jo eilen pois kokoonpanosta joten olisiko hän se joka ensimmäisenä nyt sai altistumisen Ja tartunnan?
Ja sitä kautta sitten levinnyt ”yhteisön” sisällä?
Tyrsky oli myös poissa Jyp ja Saipa peleistä. Kaikki muut pelasivat joko Heinolassa tai Pelsu paidassa.
 

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Tyrskyn ja Keken kannalta olisi kyllä todella paskamaista, jos toisen kerran vuoden sisään sairastaisivat tuon viruksen.
 

Turkoosisalpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Toisaalta olisi jopa hyvä, jos nyt rokotetut pelaajat sairastaisivat oireettoman koronan isolla joukolla. Eipä tarvisi enää helmi-maaliskuussa koronaa jännittää.
 

Jahva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ollaan näin hyvällä sijalla runkosarjassa B-junnu joukkueella.

On se Hölö maaginen mies. :)
Olikohan tämä tarkoitettu minulle? Kommentti liittyi siihen kun täällä ollaan myymässä kaikki pois ja täten päädyttäisiin tähän tilanteeseen joukkueen suhteen. Ei siis nykyjoukkueeseen millään tavalla. En ole myyntien kannalla ja loppuun asti taistellaan kaikin voimin. Vieköön se sitten vaikka hautaan.
 
Viimeksi muokattu:

Turkoosisalpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Miten muuten, saako lätkäpelaajat/joukkue karanteenista tartuntapäivärahaa, niin kuin tavalliset pulliaiset? Sittenhän tämä olisi seuran kannalta kuin lomautus, josta saa kuitenkin pelaajat palkan…
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Sharks, Rafael Nadal, Die Mannschaft
Näkökulma koronakeskusteluun: rokotukset rullaavat tällä hetkellä suhtalaisen hyvin, joten riskiryhmät saadaan suojattua. Tartuntalukemat ovat korkeat, ja kuten voidaan E-Afrikasta nähdä, omikron saattaa huuhtaista väestön läpi hirveän nopealla tahdilla (ja sen jälkeen laantua huomattavan nopeasti).
Luottakaamme siis siihen, että tammikuun loppuun saakka rajoituksia ainoastaan pidetään yllä. Haluan uskoa siihen, että keväällä saadaan ihastella Smejkalin maalineduspeliä pudotuspelihuumassa.

Hyvää uutta vuotta Jatkoajan Pelicans-yhteisölle!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös