Venäjän nykytilanne

  • 3 542 528
  • 18 717

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Erikoista on ettei esim. Ylen ja MTV3:n sivuilla puhuta asiasta juuri nyt mitään. Sen sijaan on "uutista" jostain Gävlen olkipukista ja joululahjoista. WTF?
Venäjän esityksiä ei muuallakaan oteta sillä tavalla todesta, että esim CNN tai Dagbladet niihin juuri reagoisi. EU ei ole aiemmin tietenkään vihreää näyttänyt sen yli neuvoteltavien asioiden koskiessa EU-maita.

Näkemyksiä tulee niin EU:sta kuin Suomesta. Suomen kanta on selvä ja mm. pääministeri Marin toi sen esille.

Suomen osalta aiemmin Venäjä painosti Suomea kulisseissa uhaten milloin milläkin. Nyt se tuli enemmän julkisuuteen.
 
No ei taida olla nyt kyllä otollinen hetki NATO-jäsenyydelle. Otollinen hetki siihen tältä erää oli ja meni.

Nyt jos liitytään, niin Suomesta tehtäneen vähintään NATO-joukkojen harjoitustanner, koska suuttuneelle Venäjälle varten pitää tietenkin varautua ja vähän näyttää voimia. Pahimmillaan Suomi joutuu Naton liittymisen myötä täydeksi taistelutantereeksi kun vaihtoehtona olisi ollut mahdollisimman "puolueettomana" toimiminen ja turhan konfliktin välttäminen NATOn ulkopuolisena maana.
Ja yllä malliesimerkki siitä millaista hypridivaikuttaminen mahdolliseen kansanäänestykseen tulisi olemaan. Toki sieltä laimeammasta päästä.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi

Nyt nimenomaan olisi otollinen hetki.
Oletko siis sitä mieltä että Venäjä hyökkäisi Natomaa Suomeen?
Juu ei hyökkää.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt nimenomaan olisi otollinen hetki.
Oletko siis sitä mieltä että Venäjä hyökkäisi Natomaa Suomeen?
Juu ei hyökkää.
Jos Naton ja Venäjän välille syntyy koflikti, niin mitään "lääkärin" roolia ei ole luvassa. Valittavaksi jää kumman puolella taistelee. Pitäisi olla selvää jokaiselle, joka viitsii vilkaista karttaa.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Ja yllä malliesimerkki siitä millaista hypridivaikuttaminen mahdolliseen kansanäänestykseen tulisi olemaan. Toki sieltä laimeammasta päästä.

- Sodan kohteeksi joutuneet nato-maat
- Sodan kohteeksi joutuneet maat jotka eivät kuulu natoon.

Vois tehdä infografiikan ja pelkistää tilastoilla miten se asian laita on. Kumpiahan on enemmän *hymiö*, voi miettiä toimiiko pelote. Joku hybridisodankäynti ja sähköt pois on pientä oikeaan taisteluun verrattuna.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Maantieteellisesti katsottuna Euroopassa on neljä NATOn ulkopuolella olevaa Venäjän rajanaapuria.

Suomen lisäksi Valko-Venäjä, Ukraina ja Moldova.

Sitä sopii miettiä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos Naton ja Venäjän välille syntyy koflikti, niin mitään "lääkärin" roolia ei ole luvassa. Valittavaksi jää kumman puolella taistelee. Pitäisi olla selvää jokaiselle, joka viitsii vilkaista karttaa.

Ja jos sota NATOn ja Venäjän välillä alkaa tulla todennäköisemmäksi, niin on hyvin todennäköistä, että ennen sitä Venäjä pyrkisi ottamaan ainakin Etelä-Suomen, Ahvenanmaan ja mahdollisesti Gotlannin haltuunsa. Ne ovat sille strategisesti todella tärkeitä. Ja samalla se saa hyvää käytännön harjoitusta sotajoukoilleen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: E

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Maantieteellisesti katsottuna Euroopassa on neljä NATOn ulkopuolella olevaa Venäjän rajanaapuria.

Suomen lisäksi Valko-Venäjä, Ukraina ja Moldova.

Sitä sopii miettiä.

Moldova ei ole Venäjän rajanaapuri. Toki sen kapinallinen alue Transnistria on varsin läheisissä väleissä Moskovan kanssa, mutta virallisesti aluetta ei ole Venäjäkään tunnustanut itsenäiseksi.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Moldova ei ole Venäjän rajanaapuri. Toki sen kapinallinen alue Transnistria on varsin läheisissä väleissä Moskovan kanssa, mutta virallisesti aluetta ei ole Venäjäkään tunnustanut itsenäiseksi.
Hups, katsoin karttaa väärin. Olet oikeassa.

Eli vain Ukraina, Valko-Venäjä ja Suomi on Kremlin silmissä samaa etupiiriä...

Vielä parempi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eli vain Ukraina, Valko-Venäjä ja Suomi on Kremlin silmissä samaa etupiiriä...

Vielä parempi.

Jotenkin mulla on sellainen ajatus, että Venäjä katsoo yhä enemmän lähes kaikkien naapuriensa olevan etupiiriään. Venäjän rajanaapureita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia ja Pohjois-Korea.

Kiinan voi noista laskea pois, Norjan ehkä myös, mutta muissa maissa Venäjä pyrkii nykyistä vahvempaan asemaan. Historiallisesti Puola on Venäjälle maa, jonka alistaminen on ollu työn alla useita kertoja myös II ms:n jälkeen. Muut eli Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Mongolia ja Pohjois-Korea ovat sitten olleet eri tavoin Neuvostoliiton/Venäjän alamaisia tai siitä osin riippuvaisia.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Venäjän ja lännen suhteiden mahdollisesti eskaloituessa Suomella ei kyllä ole mitenkään hyvät kortit kädessä. Väittäisin Venäjän tulkitsevan Suomen potentiaalisesti vihamieliseksi maaksi USA:n rinnalla, vaikka varsinaista Nato-jäsenyyttä ei olisikaan. Naton ulkopuolella oleminen ajaisikin Suomen hankalaan tilanteeseen, koska mahdollinen hyökkäys olisi sitten jälleen kerran torjuttava ilman länsiapuja.

Venäjän strateginen prioteetti sodan syttyessä lienee Itämeri, joten se saattaisi vaatia Suomelta alueita käyttöönsä ja mahdollisesti yrittäisi ottaa niitä miehitysvoimalla mikäli Suomi ei suostuisi Venäjän tavoittelemaan etupiiriajatteluun.

Pointti siis siinä, että isomman sodan syttyessä Suomi on suuressa vaarassa joutua sotatoimien kohteeksi, vaikka oltaisiin miten puolueettomia. Nato-jäsennyys kiristäisi globaaleja jännitteitä, mutta asettaisi Suomeen hyökkäämisen hinnan Venäjälle korkeammaksi.

Suomi ei liene Venäjän ykköshuoli, mutta mahdollisen sodan kärjistyess tilanne saattaa nopeastikin muuttua.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Googlailin ja tämmönen löyty vuodelta 2008.
Voisiko sanoa, että mitään ei ole opittu ja mikään ei ole muuttunut. Ainakaan parempaan suuntaan. Rupesi oikein mustan huumorin hermoa kutkuttamaan, kun tuon luki.

Nyt on sikäli hankala tilanne läntisillä päättäjillä, että jos vielä taipuu, niin sitten katkeaa. Toki Kreml tietää tämän, mutta silti voi onnistaa. Joko saadaan syy välttämättömälle tai jackpot. Win-win Kremlin kannalta.
 
Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Lännessä olisi pitänyt tajuta jo 2008 Georgian sodan jälkeen tehdä päätelmät siitä, mitä Venäjä tavoittelee. Ukraina ja Krim oli viimeinen herätys, jolloin olisi pitänyt laittaa vauhtia töppösiin ja alkaa varustamaan armeijoita uusiksi, mutta mitään ei oikein ole tapahtunut. Ainoastaan entiset Itäblokin jäsenet ovat tajunneet mihin tilanne on kehittymässä ja tekee rajallisilla voimavaroillaan sen mitä kykenee, mutta Saksa ei ole tehnyt yhtään mitään. Päinvastoin jopa Bundeswehrin pitäminen nykykunnossa on tehnyt tiukkaa ja tarvittavia päivityksiä jopa Merkelin toimesta estetty sekä rakennettu kaasuputki, kun on rampautettu oma energiantuotanto vihreällä pölhöilyllä. Samalla estetään Ukrainalle asetoimituksia ja annetaan Venäjälle liikaa periksi.

Paljon puhutaan Venäjän aggressiosta, mutta pitäisi myös miettiä mitä länsi tekee väärin ja siinä Saksa on kyllä pahimman luokan mätäpaise. Valitettavasti se on vielä Euroopan johtava valtio.
 
Boldaus oma.

Saksaan ei voi kyllä millään luottaa Euroopan puolustuspolitiikan jykevässä johtamisessa. Ranska on Euroopan ainoa toivo sillä saralla tai sitten toivo on siinä, että USA ottaa jälleen johdon Euroopan ja liittolaistensa retorisessa ja strategisessa puolustamisessa.

Saksan ja EU:n ongelma on se, että yritämme puhua Venäjän kanssa kieltä jota se ei tällaisena maailman aikana halua ymmärtää. EU:n vetämä "Fiksut ihmiset eivät uhittele" -linja ei oikein toimi tässä dialogissa, vaikka miten haluamme niin uskoa. Nyt liberaalia demokratiaa täytyisi puolustaa MYÖS voimapolitiikalla. Saksan johdolla sitä ei tule ikinä tapahtumaan.

Paljon riippuu nyt USA:n linjasta lähitulevaisuudessa sekä EU:n puolustuspolitiikan konkretisoitumisesta. Pahimmassa skenaariossa USA alkaa myös seurata asioita vierestä ja Saksassakin keskitytään kukkien haisteluun.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jotenkin mulla on sellainen ajatus, että Venäjä katsoo yhä enemmän lähes kaikkien naapuriensa olevan etupiiriään. Venäjän rajanaapureita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia ja Pohjois-Korea.

Kiinan voi noista laskea pois, Norjan ehkä myös, mutta muissa maissa Venäjä pyrkii nykyistä vahvempaan asemaan. Historiallisesti Puola on Venäjälle maa, jonka alistaminen on ollu työn alla useita kertoja myös II ms:n jälkeen. Muut eli Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Mongolia ja Pohjois-Korea ovat sitten olleet eri tavoin Neuvostoliiton/Venäjän alamaisia tai siitä osin riippuvaisia.

Pitkälti näin. Muistan jo 1990-luvulta, kuinka Vladimir Zhirinovski kertoili haastattelussa, kuinka Venäjälle riittää Aasiassa vain kolme naapuria: Intia, Kiina ja Japani. Ilmeisesti kaikki muut maat pitäisi jakaa noiden kesken. Samassa yhteydessä hän kertoi unelmoivansa päivästä, jolloin venäläiset sotilaat voivat pestä saappaansa Intian valtameressä.

Zhirinovski oli toki vain räyhääjä, vaikkakin etenkin 90-luvun alkupuolella hyvinkin suosittu poliitikko. Enemmän tuo suosio kertoi kansan syvistä tunteista, ja valitettavasti nykyaika ei tarjoa mitään uutta auringon alla.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
No ei taida olla nyt kyllä otollinen hetki NATO-jäsenyydelle. Otollinen hetki siihen tältä erää oli ja meni.

Nyt jos liitytään, niin Suomesta tehtäneen vähintään NATO-joukkojen harjoitustanner, koska suuttuneelle Venäjälle varten pitää tietenkin varautua ja vähän näyttää voimia. Pahimmillaan Suomi joutuu Naton liittymisen myötä täydeksi taistelutantereeksi kun vaihtoehtona olisi ollut mahdollisimman "puolueettomana" toimiminen ja turhan konfliktin välttäminen NATOn ulkopuolisena maana.

Ja juuri tähän Putin tähtää! Näin meidän tulisi ajatella, ja olla onnellisia, kun ymmärretään olla suututtamatta venäjää.

Venäjän intresseissä tuskin on iskeä Suomeen huomenna, vuoden päästä tai edes välttämättä kahdenkymmenen vuoden päästä, mutta se haluaa säilyttää mahdollisuuden siihen. Natossa oleva Suomi olisi no-go.

Putin on ajanut itsensä nurkkaan, eikä kunniallista ulospääsyä taida olla. Enkä edes tiedä, onko halujakaan päästä nurkasta ulos, voihan täysimittainen sota olla haluttu lopputulos, vaikka se erikoiselta tuntuukin. Täysi sota on täysin arvaamaton, ja sillä voi olla seurauksia joita Putin ei osaa ennakoida.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Päinvastoin jopa Bundeswehrin pitäminen nykykunnossa on tehnyt tiukkaa ja tarvittavia päivityksiä jopa Merkelin toimesta estetty
Bundeswehr on aika lähellä vitsiä, raskaista vehkeistä max 50% on kättökunnossa Saksan itsensä mukaan. German military lacks equipment and recruits, says damning report | DW | 29.01.2019

Zhirinovski oli toki vain räyhääjä, vaikkakin etenkin 90-luvun alkupuolella hyvinkin suosittu poliitikko. Enemmän tuo suosio kertoi kansan syvistä tunteista, ja valitettavasti nykyaika ei tarjoa mitään uutta auringon alla.
Jos haluaa tutustua sellaisen henkilön ajatuksiin, joka ajatuksia opetetaan esim yleisesikuntaupseereille ja jonka ajatukset näyttää toteutuvan esim Georgiassa, Ukrainassa, USA:n vaaleissa ja brittien erossa, niin Dugin huomion arvoinen. Laitan linkin juttuun, joka voi innoittaa googlailemaan hemmosta. Mut varoitus. Jos on länkkärin ajatusmaailma, niin jossain vaiheessa päähän sattuu..
Sieltä löytyy mm mielenkiintoinen idea Berliini-Moskova akselista.
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Huolestuttava tilanne ja ainahan se mietityttää miten konkreettista tästä voi tulla Suomessa. Ihan todella nopeasti. Miten minusta tuntuu että ydinsotaan päättynee tämä vuosikymmen...
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos haluaa tutustua sellaisen henkilön ajatuksiin, joka ajatuksia opetetaan esim yleisesikuntaupseereille ja jonka ajatukset näyttää toteutuvan esim Georgiassa, Ukrainassa, USA:n vaaleissa ja brittien erossa, niin Dugin huomion arvoinen. Laitan linkin juttuun, joka voi innoittaa googlailemaan hemmosta. Mut varoitus. Jos on länkkärin ajatusmaailma, niin jossain vaiheessa päähän sattuu..

Dugin on tuttu nimi, valitettavasti. Hän on yksi päähenkilö teoksessa, jonka luin tänä kesänä. Kyseessä on Masha Gessenin "Venäjä vailla tulevaisuutta". Mielenkiintoinen ja pelottava kirja, joka oli paikoin hieman puuduttava, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Kirjasta hyvä esittely tässä blogikirjoituksessa: Masha Gessen: Venäjä vailla tulevaisuutta - Yksinvaltiuden paluu - Kirsin Book Club
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Dugin on tuttu nimi, valitettavasti. Hän on yksi päähenkilö teoksessa, jonka luin tänä kesänä. Kyseessä on Masha Gessenin "Venäjä vailla tulevaisuutta". Mielenkiintoinen ja pelottava kirja, joka oli paikoin hieman puuduttava, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Kirjasta hyvä esittely tässä blogikirjoituksessa: Masha Gessen: Venäjä vailla tulevaisuutta - Yksinvaltiuden paluu - Kirsin Book Club

Lainasin myös kyseisen teoksen syksyllä lukuun. Melko puuduttavaa luettavaa kokonaisuudessaan, mutta avaa silti hyvin henkilötarinoidensa kautta "neuvostokansalaisuuden" ja voimaperäistä sanelupolitiikkaa ihannoivaa perinnettä venäläisessä mentaliteetissa. Iso osa vanhemmista ja nuoremmankin polven venäläisistä ei toisinsanoen arvostanut pätkääkään sitä heille 1990-luvulla avautunutta demokratisoitumisen mahdollisuutta - uskomatonta mutta totta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös