Venäjän nykytilanne

  • 3 546 391
  • 18 727

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Wikin mukaan Venäjän bkt on sijalla 12 Etelä-Korean ja Espanjan välissä. Eli sen puolen muskelit puuttuu kokonaan. Jäljelle on vahvat asevoimat, ydinaseet ja suuri koko höystettynä kehitysmaan talousrakenteella. Nykyisellään on lähinnä nostalgista puhua Venäjästä suurvaltana. Alueellisesti toki mahtitekijä, mutta ei suurvalta. Kiinaan ei voi edes verrata. Luettelo valtioista bruttokansantuotteen mukaan – Wikipedia

Venäjä on sellainen maa, että se ei vättämättä edes ole ikinä halunnut loistaa missään bkt tilastoissa. Ihmiset pysyvät paremmin ruodussa, kun heitä hieman kurittaa pienemmällä elintasolla, ja sitten on pieni osa oligarkkeja jotka ovat se Venäjän valta ja valtio oikeasti. Venäjän bkt siis pitäisi laskea hieman eri tavalla, ja jättää ainakin puolet kansasta ulos koska ei heillä ole mitään oikeaa arvoa tuossa järjestelmässä. Muistaakseni Moskovassa on maailman eniten miljardöörejä, joten mistään täysin persaukisesta toiminnasta ei voida puhua, vaikka rahaa ei juuri kierrätetä kansan kautta sisäisessä taloudessa kasvattamassa bkt:ta. Venäjä on silti maailman harvoja valtioita, joka oikeasti voi tehdä mitä itseään huvittaa ja elää omassa kuplassaan jos se näin haluaa. Ikävä kyllä Eurooppan bkt on enemmän riippuvainen Venäjästä kun Venäjän Euroopasta, kun Venäjällä ei ole edes Neuvostoliiton jälkeen ollut koskaan aikomusta tuoda länsimaista kulttuuria jossa hyvinvointia jaetaan tasaisesti kansan keskuudessa.

Venäjä eristäytynee lisää ja lisää, ja samalla lämmittelee suhteitaan Kiinaan jonne aikoo myydä kaasunsa ja öljynsä jos kovempi paikka tulee. Huonolta näyttää Euroopan kannalta tämä tilanne Venäjän suhteen ei voi muuta sanoa, ja ikinä ei olisi pitänyt kasvattaa Venäjä rippuvuutta näin mitä Eurooppa on tehnyt.

edit- Ja Venäjä saisi jo pelkästään sillä kasvatettua bkt:n ihan eri leveleile, jos se kierrättäisi rahaa kuten normaalit länsimaiset valtiot tekevät rikkaamilta köyhille. Tuo Venäjän talous on siis oikeasti sellainen omanlainen maailmansa, joka vertaantuu huonost millään mittarillai länsimaiseen tapaan jossa raha liikkuu huomattavan paljon enemmän taskusta taskuun, kun verottaja ja valtio pakottaa rahan liikkeelle.
 
Viimeksi muokattu:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Artturenos teksti on järkevää ja sopii puttelandiaan, jossa eliitti omistaa ja hallitsee. Mutta mutta jos Venäjä haluaa olla suurvalta, niin taloudelliset muskelit pitää olla. Jos keinovalikoima on ulkomaiden suhteen vain uhkailu, kiristys ja sota, niin tavoitteisiin ei pääse.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
@Artturenos teksti on järkevää ja sopii puttelandiaan, jossa eliitti omistaa ja hallitsee. Mutta mutta jos Venäjä haluaa olla suurvalta, niin taloudelliset muskelit pitää olla. Jos keinovalikoima on ulkomaiden suhteen vain uhkailu, kiristys ja sota, niin tavoitteisiin ei pääse.

Totta. Kuitenkin hieman epäilen onko Venäjällä lopullista aikomusta edes olla suurvalta, vaan tuo haikailu Neuvostoliitton lähinnä vaikuttaa tarpeelta eristäytyä muusta maailmasta. Tämä ajaa Venäjän eliitin etuja sillä tavoin, että heidän suurin uhkansahan on länsimainen kulttuuri jossa juuri jokainen kanslainen on omalla tavallaan tärkeä. Tuo oli minusta jo se kylmänsodan aikanen problematiikka, että USA koettiin uhkana lähinnä siksi, että sen menestyminen paremmin murentaisi maan sisäisen balanssin ja tiettyjen valtaa pitävien aseman ja siihen vastattiin vain siitä syystä että oli omien kansalaisten silmissä pakko.

Olen itse sitä mieltä, että aikoinaan USA pelasti maailman ja maailman ihmiset hirmuiselta sorrolta. Kuitenkin esimerkiksi koulussa näkemyksiäni ei hyväksytty ollenkaan, jos meni sanomaan moista niin yleensä arvosanat tippuivat heti.

Edit- mutta toki Venäjän on pakko löytää joku kauppakumppani jos se haluaa oligarkkinsa pitää voimissaan, mutta Kiina ei ole ollenkaan huono vaihtoehto. Kiinaan kyllä saa myydä kaasua öljyä ja takaisin tulee teknologiaa, joka ei ole Venäläisen järjestelmän takia kehittynyt siellä maassa ollenkaan. Eiköhän ne Iphonet löydä Kiinan kautta Venäjälle ihan yhtä hyvin jos ei jopa perammin mitä Euroopasta.
 
Viimeksi muokattu:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuitenkin himan epäilen onko Venäjällä lopullista aikomusta edes olla suurvalta,
Ei kannata epäillä. Ne taitaa ajatella olevansa suurvalta edelleen!

Olen itse sitä mieltä, että aikoinaan USA pelasti maailman ja maailman ihmiset hirmuiselta sorrolta. Kuitenkin esimerkiksi koulussa näkemyksiäni ei hyväksytty ollenkaan, jos meni sanomaan moista niin yleensä arvosanat tippuivat heti.
Jos tulee puhetta siitä, että kuinka NL vapautti Itä-Euroopan natseista, niin tarjoile ajatusta, että ei siellä muu muuttunut kuin kokardi keskitysleirien vartijoilla. En ota vastuuta arvosanoistasi..
 
Morgoth

Jäsen
Edit- mutta toki Venäjän on pakko löytää joku kauppakumppani jos se haluaa oligarkkinsa pitää voimissaan, mutta Kiina ei ole ollenkaan huono vaihtoehto. Kiinaan kyllä saa myydä kaasua öljyä ja takaisin tulee teknologiaa, joka ei ole Venäläisen järjestelmän takia kehittynyt siellä maassa ollenkaan. Eiköhän ne Iphonet löydä Kiinan kautta Venäjälle ihan yhtä hyvin jos ei jopa perammin mitä Euroopasta.
Neuvostoliitto ja Kiina eivät tulleet erityisen hyvin keskenään toimeen, vaikka kommareita olivatkin. Olkootkin, että Kiinalla ja Venäjällä on yhteisiä intressejä tällä hetkellä maailmalla niin helpostihan tuossa Venäjä joutuu Kiinan talutusnuoraan ja yhtäkkiä Siperia onkin osaa Kiinaa. Hirveästi valinnanvaraa Kiinan lisäksi Venäjällä kavereiden suhteen ei ole, mutta eihän pidemmän päälle johda kuin Kiinan tiukempaan kuristusotteeseen.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vietnamin ja sen naapureiden vapauttaminen ei mennyt USA:lta aivan putkeen.
Joo, sorto jäi, kun jenkit lähti käpälämäkeen. Neukut voitti. Demokratian vienti aseellisesti harvemmin onnistuu, jos kansakunta itse ei sitä halua. Ikävän usein jenkit on "joutuneet" tukemaan kaiken karvaisia diktatuureja kommunismia vastustaessaan.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Ei kannata epäillä. Ne taitaa ajatella olevansa suurvalta edelleen!
Tottakai siellä näin kuvitellaan, mutta kysymys onkin lähinnä siitä mitä muu maailma ajattelee asiasta ja on ikinä ajatellut. Liittynee lähinnä siihen, että kansalaisille tätä omaa erinomaisuuttaan ensisijaisesti tyrkytetään, jotta nykyinen hallintomuoto saa kansan taakseen. Ei kukaan pärjää ilman kansan tukea vaikka olisi mikä Hitler, niin Venäjän pahin uhka on yhä edelleen kansan herääminen, että tässä nyt ei välttämättä kaikki täsmää.
Jos tulee puhetta siitä, että kuinka NL vapautti Itä-Euroopan natseista, niin tarjoile ajatusta, että ei siellä muu muuttunut kuin kokardi keskitysleirien vartijoilla. En ota vastuuta arvosanoistasi..
Vapautti. Lähinnä pointtina onkin aina ollut, kuinka monta kertaa USA on toimillaan ajanut demokratian asemaa maailmassa, ja kuinka monta kertaa lähtenyt valtaamaan maailmaa diktatuurin alle.

USA toki on nähnyt kommunismin aina uhkana vapaalle maailmalle, ja olen tästä kovin mielissäni myös kiitollinen.

Edit- ja onneksi osaan hammasta purren myös ihannoida Neuvostoliittoa maailman pelastajana, niin arvosanat ei aivan floppeja sentään olleet.
 
Viimeksi muokattu:

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Kyllä natsit hävisi, mutta järjestelmä ei muuttunut vapaaksi. Korvattiin toisella sortojärjestelmällä. Ja valinta ei ollut kansala, kommunismi tuli puna-armeijan mukana.
No juu, mutta paketoin asian nyt näin. Uskoisin kaikkien parhaimmpien etujen mukaista olisi maailman olevan mahdollissimman vapaa. Vapaus joka on mun lempisana ja kaikken pitäisi pyrkiä mahdollissiman liberaaliin demokraattiseen maailmaan, joka estää parhaiten maailmaa uhkaavat selkkaukset myös tulevaisuudessa.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
EHT-ottelussa kiinnittää huomiota Venäjän CCCP-paidat. Ihmettelen suuresti, miksi maailmallakin CCCP on hyväksytty, vaikka sen pitäisi olla yhtä voimakkaasti kielletty kuin natsien symbolien.

Käsittämättömän kuvottavaa touhua - hyi vittu sentään. Saakohan Venäjän maajoukkuepelaajia kutsua nyt pensasneuvostoliittolaisiksi, kun kerran larppaavat noissa CCCP-paidossa?
 
Viimeksi muokattu:

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Joo, sorto jäi, kun jenkit lähti käpälämäkeen. Neukut voitti. Demokratian vienti aseellisesti harvemmin onnistuu, jos kansakunta itse ei sitä halua. Ikävän usein jenkit on "joutuneet" tukemaan kaiken karvaisia diktatuureja kommunismia vastustaessaan.
Ei onnistunut USA:lta Kuubankaan vapauttaminen eikä Fidel Castron murhaaminen, mitä monta kertaa yritettiin. Diktatuureja tukiessaan USA usein puolusti amerikkalaisten yritysten etuja ja niiden tapaa käyttää hyväkseen kehitysmaita ja niiden halpatyövoimaa.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Suomi siis voitti juuri Neuvostoliiton jääkiekossa. Porilaisten marssi :)

Toki nämä retropaidat ovat ihan harkittu sisäpoliittinen propagandatemppu, joka vetoaa menneisyydessä ja suuruudenharhoissa eläviin kansalaisiin. Toisaalta hassua, että Venäjä ratsastaa neuvostoromantiikalla kun ideologisesti nyky-Venäjä ultranationalistisena diktatuurina edustaa ihan toista ääripäätä kuin Neuvostoliitto aikoinaan.
 
Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets

No millä muulla sitä ratsastaisi? Tämä porukka joka on vallassa, ei ole sitä valtaa saanut millään suurella taistelulla tai urotyöllä, jonka pohjalle rakentaa kansallista myyttiä. Puliveivasivat itsensä johtoon, kun Jeltsin oli ryypiskellyt itsensä paitsioon ja tarvitsi jonkun pitämään hänen perseensä eläkepäivillä turvassa. Eikä Jeltsinin varaan voi rakentaa mitään, koska hän oli heikko ja inhottu presidentti jonka aikakausi oli Venäjällä älyttömän kurja.

Ainoa mille nykyvalta voi rakentaa on Neuvostoliitto, koska siinä kansalaiset ovat pitkälti kasvaneet ja vanhemmalle väestölle nostalgia tulee aina myymään. Sen symbolit ja kansallismyytit ovat tuttuja venäläisille, joten niitä korostetaan ja tuodaan esiin. Tsaarin ajan tunnuksiin mitään sidettä ei ole ja ne myytit on katkaissut neuvostoaika.

Naapurissa on valtio nimeltä Venäjä ja kansa nimeltä venäläiset, mutta henkisesti se on yhä täysin Neuvostoliittoa. Mitään uutta kansallista identiteettiä ja myyttiä ei ole rakennettu ja se jonka varaan voit rakentaa, oli imperialistinen ja totalitäärinen valtio. Sellaiselle myytille ei kauheasti mitään demokratiaa rakenneta, saatika kansalaisyhteiskuntaa.
 
Tottakai venäläinen kansallistunne perustuu suurelta osin Neuvostoliiton aikaiselle imperialismille. Mutta ymmärsit varmaan pointin, ettei nyky-Venäjällä ole todellisia vallankäyttäjiä lukuunottamatta mitään yhteistä kommunismin, bolsevismin perinteen, marxilaisuuden tai edes lavean sosialismin tulkinnan kanssa. 2020-luvun Venäjä näyttää pikemminkin fasistiselta. EU:kin täyttäisi helpommin kommunismin määritelmän kuin Venäjä. Putin voi kaivata Neuvostoliiton suuruuden aikoja, mutta kommunismin kurjuutta hänkään ei oligarkeineen taida kaivata.
 
Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Olen itse sitä mieltä, että aikoinaan USA pelasti maailman ja maailman ihmiset hirmuiselta sorrolta. Kuitenkin esimerkiksi koulussa näkemyksiäni ei hyväksytty ollenkaan, jos meni sanomaan moista niin yleensä arvosanat tippuivat heti.
Kaikenlaista porukkaa opettajistakin löytyy. Onneksi nykyään vähemmän kuin ennen. Äitini kouluaikoina meni pisteet nollille, kun vastasi kysymykseen Talvisodan syttymisen syistä rehellisesti.

Omille kouluajoilleni sattui erittäin mukava historianopettaja. Saatettiin tunnin jälkeen jäädä turisemaan tyyliin Barbarossan epäonnistumisten syistä tai olisiko Saksa saanut vielä kelkkaa käännettyä edes jonkinlaiseen myönteiseen lopputulemaan, mikäli Aatu ei olisi jääräpäisesti halunnut Stalingradia. Kavereille olin sitten "natsi", kun edes halusin pohtia vaihtoehtoja, millä Saksa olisi voinut pärjätä paremmin. Minulle on kuitenkin loogista ajatella Itärintaman osalta, että Suomen toiveet revanssista elivät ja kuolivat Saksan mukana.

Mutta kommunismin vastaista taistelua arvostan Yhdysvalloissa erittäin paljon. Ei varmaan olisi sodan jälkeen syntyneistä ollut taistelemaan Neukkulaa vastaan joku 20-40v maailmansodan jälkeen (toisilla tuli rauhanliikkeet ja muu hippeily, toiset oli tyyliin sotavahvuudessa kaiken aikaa), mikäli USA jostain syystä olisi päättänyt linnoittautua omalle mantereelleen. Totta kai USA:ssa nuo samat hippeilyt valloillaan noihin aikoihin, mutta aina ovat panostaneet armeijaansa, eivätkä ole antaneet sen rapautua.

Voisi kuvitella, että ilman USA:n läsnäoloa ja sen itsensä mukana tuomaa pelotetta, vapaa Eurooppa olisi saanut tuta neukkuvyöryn, jonka lopputulosta ei kärsi edes ajatella. Siitä vähän aasinsillalla nykypäivään, että vaikea kuvitella nykytilanteessakaan Euroopan kovin tehokkaasti saavan mitään aikaiseksi, jos Venäjä voisi huseerata ilman pelkoa USA:n reaktioista. Että haluttiin tai ei, niin maailman pelastus lähtee kyllä edelleen USA:sta, vähintäänkin siitä, että USA johtaa orkesteria. Kuka muu muka? Putelle tai Xi:lle ei parane tahtipuikkoa antaa.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Suomi siis voitti juuri Neuvostoliiton jääkiekossa. Porilaisten marssi :)

Toki nämä retropaidat ovat ihan harkittu sisäpoliittinen propagandatemppu, joka vetoaa menneisyydessä ja suuruudenharhoissa eläviin kansalaisiin. Toisaalta hassua, että Venäjä ratsastaa neuvostoromantiikalla kun ideologisesti nyky-Venäjä ultranationalistisena diktatuurina edustaa ihan toista ääripäätä kuin Neuvostoliitto aikoinaan.

Totta. Ja on siinä merkittävä osa ulkopolitiikkaakin. CCCP piti sisällään oli useita nykyisiä maita, joiden kansalaisia tapettiin ja kidutettiin miljoonia CCCP:n tunnusten alla. Ottamalla urheilussa CCCP tunnukset käyttöön, Venäjä poliittisesti kusi suoraan Baltian maiden, Ukrainan ja muiden itsenäistyneiden maiden päälle ja loi vastakkainasettelua.

Suomen olisi tullut kieltäytyä pelaamasta ottelua ellei paidat vaihdu, koska Suomi pelasi Venäjän joukkuetta vastaan, ei CCCP:n joukkuetta vastaan. Ennakkotietohan tästä oli, eikä putinilaiseen pullisteluun tule suostua.

Venäjä luo uutta punakonetta, josta on keskusteltu Jokerien osiossa. Kyseessä ei ole harmiton jääkiekkoprojekti, vaan osa putinilaisen Venäjän pyrkimystä imagorakentaa myös KHL:n ja jääkiekon avulla Venäjästä voimakas, suosittu ja ihailtu valtio vastapainona Lännen demokratialle. Kuten eilen, sääntöjä venytetään tarvittaessa Venäjän eduksi, jotta hävettävältä suoralta tappiolta vältytään...Venäjä on upottanut punakoneensa itse, mutta Suomea vastaan pelaaminen ei ole sattuma CCCP-tunnuksilla.

Punakoneen rajoiksi kaavaillaan nyt Venäjän keisarikunnan vuoden 1914 rajoja. Yksi ensimmäisistä jotka tämän nosti esille, oli tutkimuslaitos RISI:n entinen operaattori Aleksandr Sytin. Sen jälkeen asia on noussut esille silloin tällöin ja viimeisin maininta liittyy Venäjän haluun ottaa Suomen etupiiriinsä.
 
Viimeksi muokattu:

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
@Cobol
Pelasivat myös CCCP:n paidoilla Kanada vastaan, miten muut matsit?
Hyväksyttävää ei tietenkään missään yhteydessä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikea kyllä ymmärtää Venäjää, haluavat Ukrainan (miksi helvetissä kukaan sitä haluaisi?), pelkäävät että joku hyökkää Venäjälle (miksi helvetissä kukaan sinne haluaisi hyökätä?).

Suurvallalle on aika na häpeä, jos se on varjo entisestään. Venäjä on sitä mieltä, että sille kuuluu kaikki se, mikä on ollut aiemmin Neuvostoliiton rajojen sisäpuolella ja jopa sen valtapiirissä. Kun nämä eivät ole heidän vallassaan, se on heikkouden merkki ja tarkoittaa nöyryytystä suurvallalle.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
@Cobol
Pelasivat myös CCCP:n paidoilla Kanada vastaan, miten muut matsit?
Hyväksyttävää ei tietenkään missään yhteydessä.
Ei ole ja onneksi muutamat suomalaiset ovat julkisuudessa reagoineet omalla nimellään:

Venäjän pelejä en katso kuin Suomea vastaan, joten sama paita Kanada-ottelussa oli väärin sekin.
 
KaljaVeikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
235, Karjala-lippis
Iltasanomat kertoo että kyse oli venäläisen jääkiekon 75-vuotisjuhlasta.

"Venäjän jääkiekkoliitto juhlisti näin Neuvostoliiton ja Venäjän jääkiekon 75-vuotista taivalta, joka alkoi vuonna 1946.

VENÄJÄ pelasi kaikissa Moskovan EHT-turnauksen otteluissa Neuvostoliiton aikaisissa retropelipaidoissa. Leijonia vastaan käytössä oli peliasu, jolla Punakone eli CCCP pelasi vuodet 1964–68."
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Ei ole ja onneksi muutamat suomalaiset ovat julkisuudessa reagoineet omalla nimellään:

Venäjän pelejä en katso kuin Suomea vastaan, joten sama paita Kanada-ottelussa oli väärin sekin.
Faselin kommentti tuskin yllättää ketään. Niljake mikä niljake.

– Pidin todella retropaidoista. Niistä heräsi monta miellyttävää muistoa, Fasel kommentoi.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No millä muulla sitä ratsastaisi? Tämä porukka joka on vallassa, ei ole sitä valtaa saanut millään suurella taistelulla tai urotyöllä, jonka pohjalle rakentaa kansallista myyttiä.
Vaikka 1999 kerrostaloräjäytyksillä. Sankarillinen tarina FSB:n tehokkuudesta. Asiasta on aika vahvaa näyttöä, sillä yksi räjäytys epäonnistui asukkaiden takia ja räjähteitä kerrostaloon kantaneet FSB:n agenttit jäi kiinni. Se valkopestiin harjoituksena ja heksogeeni muuttui sokeriksi..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös