Ylioppilaskirjoitukset

  • 289 835
  • 1 533
Virkkeeseen kuuluu predikaattiverbi.

Pitää olla tarkkana ja taikoa bullshit-generaattorista omia syitä ja seurauksia esitetyille asioille, niin pärjää kelvollisesti. Eikö tuossa tekstitaito-osiossa pidä tunnistaa tekstityyppejä ja muuta tuommoista? Pakina tai mielipidekirjoitus siellä on ainakin. Sitten on joku asiateksti maidon terveysvaikutuksista. Kerrot siihen, että lähde oli epäilyttävä.

Näillä eväillä.

Virkkeen muodostamiseen ei tarvita predikaattia. Lauseen muodostamiseen sellainen tarvitaan. Esim. merkittävimmän suomalaisromaanin päättää virke "aika velikultia".
 
Viimeksi muokattu:

Taikakaulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
...
Äidinkielen yo-kirjoitus on oikeasti ihan paras. Mitään ei tarvitse tietää, sen kun osaa kirjoittaa. Mitä vaan voi sanoa, kunhan perustelee. Ah.
...
Tällä ajattelutavalla mä lähden noihin äidinkielen kirjotuksiin, enkä sen takia jaksa edes hirveästi ottaa asiasta paineita. Toki pitää vielä huomenna selata oppikirjaa läpi, jos sieltä jotain hyödyllistä infoa irtoais.

Meilläkin oli prelissä kolme tekstitaidon vastausta ja jokainen niistä arvioitiin erikseen. Kahdesta vastauksesta tuli kolme pistettä, yhdestä neljä, kuuden ollessa kaikista täydet. Alhaiset pistemäärät prelistä selittynevät koetilanteessa vallinneesta, lähes olemattomasta kiinnostuksesta. Perjantaina motivaatio on varmasti kohdillaan ja tavoitteena oliskin kirjottaa kolme vähintään neljän pisteen arvoista vastausta. Äidinkielestä kokonaisuudessaan on tavoitteena saada M.

Maanantaina olevasta englannin kuuntelusta lähen hakemaan täysiä pisteitä. Englanti on mulle aina ollu se helpoin aine ja tarkotuksena olis kirjottaa siitä vähintäänkin E. Äidinkielen ja enkun lisäks kirjotan nyt keväällä yhteiskuntaopin ja M:ää huonompi arvosana siitä olis pienoinen pettymys.

Onneks tosiaan alkaa lukulomat ens viikolla ni pystyy keskittymään täysillä olympialaisiin.. Eiku siis kirjotuksiin.
 

öljylantio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suurin ja kaunein
Kenelläkään antaa viime hetken vinkkejä tuohon kokeeseen? Ottaisin ilolla vastaan myös muilta vinkkejä kuin aina vain opettajalta.

Ensimmäisenä tulee mieleen, että pysy orjallisesti tehtävänannossa. Kirjoita niin yksinkertaista ja suoraviivaista tekstiä, että olet täysin varma oikeakielisyydestä. Jos et ole täysin varma jostain asiasta, keksi jokin tapa kiertää se. Kaikissa analyysitehtävissä perustele kaikki päätelmäsi viittaamalla analysoitavaan tekstiin. Päätelmien järkevyydellä ei ole niin väliä, kunhan ne on hyvin perusteltu.

Englannin ja ruotsin kuuntelutkin ovat pian. Olen surkea kuuntelija, esseessä ja kirjallisessa suoritan hyvin.

Kuuntelu helpottuu ja parantuu hyvinkin nopeasti pelkästään kuuntelemalla paljon. Korva tottuu kieleen. Kaiva jonkun TV-sarjan jaksot netistä ja katso ne ilman tekstejä, vaikka Frendit käy hyvin. Jos joku kohta menee ns. ohi, kelaa ja kuuntele uudestaan. Ruotsia voi tietysti opiskella myös etsimällä oman tutorin ruotsinlaivalta.

Omista kirjoituksista taitaa olla kohta kulunut jo kolme vuotta. Tekstitaidosta sain muistaakseni 11 pistettä.
 

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Yksi vinkki olisi. Jos vain jotain sanottavaa on, niin sisällyttäkää teksteihinne ajankohtaisia teemoja. Osoittakaa, että seuraatte aikaanne. Kirjoitin viime keväänä kolmen pisteen päähän laudaturista peitoten kaikki ryhmäni kielioppinerot, vaikka lukiokurssit meni hävettävällä kutosen keskiarvolla ja "kielioppi - voi vittu"-asenteella. Hyvinkin yksinkertaisella rakenteella voi yo-kokeessa päästä pitkälle, jos välttää kaura_puurot ja helpoimmat pilkkuvirheet. Puolipisteillä hifistely ei kannata, ellei niiden käyttö tule selkärangasta.

Pitkälti on siis kyseessä kypsyyskoe.
 

Patamies#72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitenkäs tekstitaidot menivät muilla jatkoaikalaisilla? Itse vastasin 3,4,5, jotka tuntuivat olevan hyvinkin suosittuja meidän koulun keskuudessa. Omalta osaltani voin kyllä sanoa, että huonon kenraalin (2,3,3) itse suoritus tuntui menevän hyvin. Tavoitteena ollut n. 12 ilman kertoimia lienee hyvinkin lähellä. Nyt vain odotellaan mallivastauksen piirteitä.
 

Taikakaulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Täällä taas tuntu ykkönen, nelonen ja vitonen olevan niitä suosituimpia, ne itsekin kirjoitin. Ja huonosti muuten kirjoitinkin. Ehkä sieltä se 1-2 pistettä per kohta tulee. Aivot löi tyhjää koko kuustuntisen, enkä siitä syystä mitään kauheen asiapitosta saannu kirjotettua. Vituttaa.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Minä pärjäsin mielestäni oikeinkin hyvin, ykkös- ja kakkostehtävät jätin suosiolla sivuun nähtyäni millaista soopaa se novelli oli. Eli 3, 4 ja 5 olivat tehtävät joihin vastasin ja on sellainen olo, että jos esseen kirjoitan omalla tasollani niin loistava arvosana on lähellä. Aika moni kaverini tuntui tuon ykköstehtävän kirjoittaneen, mutta sivuuttaneen kakkostehtävän - kaikki, joilta olen kysynyt, kirjoittivat nelostehtävän. Kolmonen ja nelonen olivat nähdäkseni viitosta helpompia. Viivi ja Wagner -tehtävässä lienee tosin monella se vaara, että on karattu tehtävänannosta. Välillä piti itsekin ottaa katsausta, että vieläkö mennään reitillä. Tammisen kolumniin kirjoitin, että kirjoittaja oli tosissaan ja siihen viitoseen ihan silkkaa potaskaa omasta mielestäni, mutta kuvittelisin, että juuri näin minun haluttiin tuossa tehtävässä vastaavan. Siitä tulikin hieman enemmän esseen kaltainen, koska perinteisiä tekstitaidon vastauksen piirteitä siinä oli kovin vähän. Hiukan yllätyin ko. tehtävästä ja se tuottikin näistä kolmesta eniten päänvaivaa, vaikka sikäli vastaaminen oli helppoa kun vauhtiin pääsi. Mitenkään yhtä järkevää rakennetta siihen ei saanut koottua, jos verrataan kahteen muuhun vastaamaani.

Hyvillä mielin, toistaiseksi.
 

KuumaaKamaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Tammisen kolumniin kirjoitin, että kirjoittaja oli tosissaan

Itse taas kirjoitin, että Tamminen ei ollut tosissaan ja tuntui, että kyseinen tehtävä meni parhaiten kaikista kolmesta mahdollisesta. Kai tässä sitten voi olla eriäviä mielipiteitä, kunhan perustelee ne hallitusti?

Itse vastasin tehtäviin 1,3 ja 5. Neloseen olin alunperin vastaamassa, ja minulla oli ihan asiaakin mietittynä paperilla(tosin vain muutama niistä kuvasarjoista aukeni siten, että olisin saanut jotain aikaan), mutta tuntui, että vitoseen sain enemmän perusteluja nopeasti aikaan, koska tehtäviin 1 ja 3 kului aikaa 5 tuntia, joten tiukille se jälleen otti. Itselläni oli sama homma, että tuo vitostehtävä vähän puuroutui ehkä enemmän esseen puolelle, mutta itse käsitin ainakin kysymyksen siten, että eihän tuohon kysymykseen voi ns. antaa väärää vastausta, kun tehtävä oli, että "kuvaile sananlaskujen avulla suomalaista puhekulttuuria." Omia mielipiteitä ja käsityksiähän tuossa haetaan, eikä mitään muuta? Tosin vastaus jäi ainoastaan 195 sanan mittaiseksi, koska rehtori nappasi paperin nenän edestä pois ajan loppumisen merkiksi.

Ykköstehtävä oli myös aikamoista paskaa, ja tuntui näin näppituntumalta, että paneutumiseni oli lähinnä referointia enemmän, kuin tunteiden ja toiveiden avaamista käsitteiden avulla.

Kakkonen oli, kuten todettua, jo sellaista skeidaa, että en edes jaksanu toista pohjatekstiä lukea.

Kokonaisuutena vähän pettynyt fiilis, jälleen kerran. Ajankäytön kanssa mulla on vakavia ongelmia ja aivan liikaa jään alussa miettimään asioita syvällisesti, joka sitten kostautuu armottomasti lopussa ajan loppumisen muodossa.

Kusella käynti on ihan perseestä tuolla salissa. Eihän sitä saa edes rauhassa kusta, helvetti sentään vaan joku opettaja pitää suunnilleen sinne oven taakse tulla kuuntelemaan, että loriseeko vai haiseeko paska.

En lähde veikkaamaan pistemääriä, mutta kovin luottavainen en todellakaan ole. Esseessä sitten kaasupohjaan. Kaverini sai syksyllä tekstitaidosta 1-1-2, mutta silti päätyi esseen ansiosta M arvosanaan. Kai tuo on nytkin mahdollista, vaikkakin vaikeampaa huomattavasti suuremman osanottomäärän ansiosta.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
1,4 ja 5 olivat tehtävät jotka päätin tehdä. Odotan, että 3p olisi jokaisesta tehtävästä tulossa.

Kakkonen oli semmoinen tehtävä minkä itse hyppäsin saman tien vaan lukematta yli en jaksanut alkaa lukemaan semmoista skeidaa.

Kolmosta hieman silmäilin, mutta en osannut löytää tekstistä mitään sellaista minkä perusteella olisin voinut sanoa Tammisen olleen tosissaan tai ei tosissaan joten en sitten tehnyt sitä.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Lautakunta on jo ehtinyt julkaista hyvän vastauksen piirteet.

Ei herkille.

Jos esseekoe menee hyvin, niin M on varmaan ihan realistinen tavoite. Tärkeintä on, että enää ei tarvitse toivottavasti yhtään tekstitaidon vastausta kirjoittaa. Ikinä.

Nyt printteri laulamaan ja kaikki mahdolliset vanhat pitkän yo-kokeet ulos niin saa ajatukset pois tästä paskasta.
 

Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Täällä yksi kirjoittaja lisää. Itse myös kirjoitin tehtävistä 3,4 ja 5. Mielestäni tuo 4 oli ylivoimasesti helpoin annetuista aiheista ja siihen saikin ihan hyvin tekstiä. Mutta äikkä on äikkää, niin luultavasti tuo meni täysin perseelleen.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Lautakunta on jo ehtinyt julkaista hyvän vastauksen piirteet.

Joo että tuota. Kolmostehtävässä jätin ristiriitaisuudet mainitsematta kokonaan - ei kai se vain tarkoita 1-2 pistettä? Sarjakuvasta saan noilla kriteereillä 5-6 ja viitostehtävässä jätin kritisoimatta eli kaiketi sitten 3-4? Väitän kirjoittaneeni keskitason abiturientteja parempaa tekstiä, mutta ei taida auttaa, mikäli jätti keskeisen tai keskeisiä asioita mainitsematta...
 

Murskaaja

Jäsen
Meikäläisellä jäi tekstitaitokoe tekemättä. Kovin löyhin perustein en jättäisi menemättä, mutta tottakai iskee edellisenä iltana infernaalinen kuumetauti, vapina ja yskä. Olo oli kuin keitetyllä makaronilla herätessäni. Syksyllähän se pitää käydä sitten riipaisemassa alta pois, tosin valmistumisajankohtaa tuo ei viivyttänyt. Fyffet saa varmaan lääkärintodistuksella kotiutettua YO--tarkastajarotilta?
 

KuumaaKamaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Joo että tuota. Kolmostehtävässä jätin ristiriitaisuudet mainitsematta kokonaan - ei kai se vain tarkoita 1-2 pistettä? Sarjakuvasta saan noilla kriteereillä 5-6 ja viitostehtävässä jätin kritisoimatta eli kaiketi sitten 3-4? Väitän kirjoittaneeni keskitason abiturientteja parempaa tekstiä, mutta ei taida auttaa, mikäli jätti keskeisen tai keskeisiä asioita mainitsematta...

Tuohan on käsittääkseni keskitason abiturienttia parempaa tekstiä. Jos vain onnistut esseessä(olen saanut käsityksen, että olet taitava kirjoittaja), niin E tai jopa L on täysin saavutettavissa vielä noilla kriteereillä, ainakin omasta mielestäni.

Tänään oli englannin kuuntelu joka on itselläni ollut akilleen kantapää läpi lukioaikani. Missään vaiheessa en edes yrittänyt harjoitella kotona kuunteluun, joten aivan kurssilla suoritettujen harjoittelutaitojen varassa mentiin. Keskimäärin olen n. 40/90 pistettä vetänyt, joka on tasaisella tahdilla noin B:tä hätyyttelevä tahti. Tänään kuitenkin tuntui, että natsasi suhteellisen hyvin ja tuo 40 pistettä meni mahdollisesti rikki jo ennen avovastausten antamista. Urheilua käsitteleviä kysmyksiä oli suorastaan erittäin paljon, ja sen sanaston osaamisesta oli hyötyä. Harjoittelutehtävissä olen pitkälti joutunut arvailemaan vastauksia ja ympyröimään mitä sattuu, mutta tänään tuntui, että sain tekstistä hyvin kiinni ja sain pidettyä keskittymiseni olennaisuuksissa. Avovastaukset oli tyypillisen haastavia muutamaa kohtaa lukuunottamatta, joten ihan normaalisuoritus sieltäkin tärähti.

Nyt tietenkin kun vähän fiilistelen omaa suoristutani, niin tottakai pisteet jäävät sitten alle 30 tienoille, jolloin ollaan kusessa. Parhaimmillaan hätyytellään jopa 60(uskallanko edes haaveilla!!!??) pisteen rajaa, mutta uskoisin, että 40-50 pistettä on realismia joka on itselle keskimääräistä parempi suoritus. Eli hyvällä tiellä ollaan!

Nyt siis alkoi virallisesti "lukuloma" (okei torstainahan se oikeasti alkaa), joten kuukauden breikki ylioppilaskokeista ja 10.3 palataan asiaan äidinkielen esseen merkeissä. Sitä ennen aivan armottoman kova luku urakka edessä, mutta periksi ei anneta ja parhaani lupaan tehdä jokaisessa kokeessa!
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Nyt siis alkoi virallisesti "lukuloma" (okei torstainahan se oikeasti alkaa), joten kuukauden breikki ylioppilaskokeista ja 10.3 palataan asiaan äidinkielen esseen merkeissä. Sitä ennen aivan armottoman kova luku urakka edessä, mutta periksi ei anneta ja parhaani lupaan tehdä jokaisessa kokeessa!

Nää on hauskoja kun lukiolaiset valmistautuu ihan tosissaan YO-kirjoituksiin. :)

Heh, ainakin jos pitkä matikka/fysiikka/kemia ei kuulu kirjoitettaviin aineisiin, niin eihän noihin tarvitse edes valmistautua muutenkuin henkisesti ja evästykseen. Henkisessä valmistautumisessa tärkeintä on oppia kusemaan opettajan läsnäollessa. Ei ihan helppo juttu loppujen lopuksi. Eli kannattaa käydä paljon lätkämatseissa ja siellä pisuaareilla. Rutiini tuossa on avainsana.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Englannin kuuntelu tuntui vaikealta. Ärsyttää vieläkin, että ei oikein osannut rentoutua siten kuin kertauskurssin kuunteluissa, jolloin meni ihan hyvin. Nyt oli hermot niin kireällä, että mahtoiko mitään tulla. Avoimista jäi hampaankoloon. Olisi pitänyt tietää, että karhu juoksi metsään eikä jäänyt tielle - tuli vain keskityttyä ihan väärässä kohtaa ja kun mahdollisuuksia kuunnella oli vain se yksi, niin sapettaahan se! Kuuntelut ovat heikko kohtani kielissä, joten kirjallinen osuus pelastanee taas kohdallani paljon. En toki tiedä, miten tämä meni, mutta varmaankin sillä samalla linjalla tässä jatketaan kuin kursseilla - eli mitä vain voi tulla 50-70 pisteen väliltä. Huomenna sitten vielä ruotsi.

Kiitokset muuten nimimerkille KuumaaKamaa kehuista.

Pian varmasti Deko tulee pilaamaan kaikkien meidän päivän, tuomalla julki oikeat vastaukset. Samalla toki itse tuulettaen jostain helsinkiläisen kerrostalon parvekkeelta, veikkaan.

Nimimerkille _Kuusyks sellaiset terveiset, että minä kävin kusella äidinkielen kokeen aikana. Meillä oli naisopettaja valvomassa tätä suoritusta.
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Nimimerkille _Kuusyks sellaiset terveiset, että minä kävin kusella äidinkielen kokeen aikana. Meillä oli naisopettaja valvomassa tätä suoritusta.

Ihmettelen että hermosi kestivät liritellä normaalisti tuossa tilanteessa, mutta kuuntelussa ei niinkään. Tuo kusemisjuttu on ihan oikea ongelma, varsinkin kun ovea joutuu pitämään auki. Jos sieltä ei heti mitään tule, alkaa paineet nousta kun opettaja tosiaan kuulee kaiken mitä tapahtuu ja mitä ei tapahdu. Paineiden noustessa suorituksen suorittamienn vaikeutuu entisestään ja lopulta voi käydä niin, että poistuu nolona armottoman kusihädän kanssa opettajan silmissä kasvonsa menettäneenä takaisin paikalleen. Ja katsoo kellosta että 4 tuntia vielä jäljellä, eikä toinen yritys tule kuuloonkaan.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Ihmettelen että hermosi kestivät liritellä normaalisti tuossa tilanteessa, mutta kuuntelussa ei niinkään.

Mitä meinaat, että kesken kuuntelun vetäisen kuulokkeet korvilta ja siltä istumalta alan lorotella? No ei, tajusin kyllä - kieltämättä äidinkielen kokeessa suurimmat paineet kohdistuivat tuohon nimenomaiseen kokeen ulkopuoliseen suoritukseen. En sentään yrjönnyt keskelle kirjoitussalia, toisin kuin yksi raukka, jota kävi kyllä sääliksi. Rehtori juoksee desinfiointipullot kädessään. Mikä atmosfääri eritellä Viivi ja Wagner -sarjakuvaa!

Kohta on lukuloma. Vihdoin! Pääsee seuraamaan olympialaisia. Hypitään nyt torstaina ne pakolliset keekoilut pois alta. Kasa idiootteja ahdetaan rekan lavalle ja räntäsateessa porukka ulvoo kuin kennel. Samaan aikaan Slovakia kyykyttää Yhdysvaltoja Yleisradion kanavilla. Ah autuutta, siellä minä istun, todennäköisesti jotkin typerät uimalasit naamalla ja vesipyssy kourassa viskoen karamelleja ja kiertäen Turun keskustassa ympyrää. Jipii.
 

tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Tuo kusemisjuttu on ihan oikea ongelma, varsinkin kun ovea joutuu pitämään auki. Jos sieltä ei heti mitään tule, alkaa paineet nousta kun opettaja tosiaan kuulee kaiken mitä tapahtuu ja mitä ei tapahdu.
Näin voisin kuvitella, juuri tämän vuoksi en aikanaan käynyt kirjoitusten aikana kertaakaan vessassa. Jos aamulla käy kusella ja juo sen yhden lasin maitoa, niin kyllä minä keskimäärin pärjään normaalin työpäivän ajan ihan hyvin, joten kirjoitukset eivät olleet edes mikään ongelma, kun siellä on se max. 6h.

Yliopistossahan ei edes "normaalin tentin" aikana saa käydä vessassa (edit. siis ilman valvojaa). Sitäkin ihmettelin aina että eikö jengi pysty olla 2h käymättä kusella, kun sielläkin oli sääntö että tentin aikana useammalle tuli pissahätä.
 
Viimeksi muokattu:

Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Itsellä myös oli tänään enkun kuuntelut. Ja meni huomattavasti paremmin kuin keväällä, niin ainakin oli itsellä tuntemus kokeen jälkeen. Todennäköisesti menee vielä paskemmin kuin edelliskerralla, jolloin tuli 49p. 1 osio ja avot olivat helpoimmat tänään, kun taas lyhyet kahden kysymyksen pätkät (olikohan 13-22) tuntuivat vaikeimmilta. Toivomuksissa yli 60p silti
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kyllä meillä ainakin sai ihan oven laittaa kiinni, kun kusella kävi. Itselläni ei tosin tätä ongelmaa ollut, kun viihdyin kokeissa yleensä sen 3-4,5 tuntia, eikä tuossa ajassa nyt kunnon hätää ehtinyt tulemaan.
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Itse en saanut ikinä kirjoituksiin edes tuhlattua sitä kolmea tuntia aikaa, ainakin englannissa meni noin 90 minuuttia. Loppuaikaa tuhlailin sitten käymällä kusella ja aloittamalla eväsretken jne. En käsitä, että miten joku voi saada tuhlattua 6 tuntia noissa. Kirjoituksissa vituttikin eniten se kun siellä piti aivan turhaan istua vaikka koe oli jo valmis.

Ja niin, kannattaa siitä penkkaripäivästä ottaa kaikki irti. Kyllähän se ihan hauskaa on ja vaikka nämä abiristeilyt nyt yliarvostettuja ovatkin niin taisi siellä silti aika kivaa olla.

Koko lukulomakin oli yhtä pelleilyä, en varmaan kertaakaan avannut kirjoja sinä aikana vaan kaikki aika tuli vietettyä baareissa tai penkkiurheillessa. Kaipa joku silloin lukikin, itse tuli hommat vedettyä vähän vasemmalla kädellä. Kuulin jotain huhua, ettei esseetä tarvitsisi muuten enää edes kirjoittaa puhtaaksi. Miksei?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös