Itse en kieltäytymisiä hirveästi ihmettele enkä näin ollen niitä tuomitse - varsinkaan, kun todellisia motiiveja voi toistaiseksi vain arvailla. Olen usein ihmetellyt, että esim. Suomen mestaruuden samana kevänä voittaneet ja näin ollen makeasta kylläiset pelaajat, joilla on takanaan pitkä ja raskas kausi, jaksavat vielä kiinnostua taistelemaan MM-kullasta hullun kiilto silmissä. Jos sitä hullun kiiltoa ei löydy, on kaikkien etu, että tällainen pelaaja jää vapaaehtoisesti syrjään, olipa kyseessä millainen tähti tahansa. Hyvänä esimerkkinä Teemu Selänne 1992, jonka Kummola sai muistaakseni vielä ylipuhuttua, mutta Pentti Matikainen totesi kiitos ei - rispektit siitä(kin).
Muutenkin maajoukkueen menestys MM-kisoissa kiinnostaa nykyisin suunnilleen yhtä paljon kuin TuTon otteet mestiksessä, eli kiva jos pärjäävät mutta en kyllä pelihousujani revi tai päivääni pilaa, jos ei satukaan kulkemaan. Jos kieltäytymiskehitys jatkuu myös Torinon olympialaisissa tai tulevissa World Cupeissa, alan olla huolissani minäkin. Tähtipelaajien ei tosin tarvinne enää kieltäytyä, kun Calzone Kummola heiltä jo paikan kerkesi evätä.
Positiivista jupakassa on se, että saatiin viimein virallinen vahvistus sille, että Kalervo "komppania henkisesti kaatuneita miehiä" Kummola valitsee maajoukkueeseen valmentajien lisäksi myös pelaajat. Nyt tosin nousee esiin kysymys, mitä käyttöä Kurrilla voi joukkueenjohdossa olla - eikö Kale voisi ottaa nuo hommat itselleen, vaikka sitten o.t.o?
Muistelen, että maajoukkueen tulevia valmentajia spekuloitaessa sekä Summasta että Jortikkaa on (ainakin netin keskustelupalstoilla) vastustettu sillä perusteella, että heidän valmennustyylinsä saa tähtipelaajat kieltäytymään maajoukkuepaidasta. Kieltämättä fiilis on monen tähän ketjuun kirjoittaneen tavoin aika nurinkurinen, että tämä kieltäytymisaalto ilmeni vasta, kun penkin takana seisoo leegio ns. mukavia miehiä. No mitäpä siitä - tulevaisuudessa osa tähtipelaajista on ilmeisesti ulkona valmentajasta riippumatta, koska KKO Kummola on niin päättänyt.
Hienoa sinänsä, että menneisyyden miesten penailusta on mahdollista nauttia suosikkiseuran organisaation lisäksi maajoukkuetasollakin. Sitä on jo oppinut, että tällaiselle touhulle pitää yrittää nauraa, vaikka kuinka itkettäisi.