Koko matsin ajan oli olemassa tyhjiä tiloja siellä täällä, mutta Jokerit ei löytänyt niitä oikeastaan kertaakaan. Tai Regin löysi kerran, jolloin päästiin muutaman sentin päähän maalista. Ongelman kaikkein keskeisin ydin on tämä: Jos kiekkokontrolliin pelitapansa perustava joukkue ei löydä tyhjää tilaa, ei voi pelata kiekkokontrollia! Vastustajan oli tänään helppoa boksata Jokerit hyökkäysalueella laidoille, jolloin Jokereilla ei montaa ykkössektorin paikkaa ollut. Puolustussinisellään Sotsi sumputti oppikirjamaisesti Jokereiden kiekollisen pelaajan, eikä painottoman puolen tyhjää tilaa osattu tai voitu hyödyntää (näissä Sotsi teki toisinaan hyviä pinchauksia, mutta kuitenkin).
Mitä silloin tehdään, kun keskusta on tukossa? Ajetaan kahdella, tai vaikka saatana kolmella, maalille ja toimitetaan kiekko perään. Varsinkin tappioasetelmassa annetaan Royal Roadilla niin vitusti painetta että pakeilta loppuvat vaihtoehdot. Sen jälkeen kiekko kulmaan tai päätylautaan ja survomaan. Nyt nähtiin, kuinka hyökkääjistä Regin, Jormakka, Aaltonen, Kapanen, Olimb, Rita, Hagman ja Pöysti hakivat kiekollista ratkaisua alivoimaisessa hyökkäyksessä. Näitä oli noilla pelaajilla kahdessa viimeisessä erässä yhteensä 24 kpl. Kiekonmenetyksiin päädyttiin 19 kertaa, ja laukaukseen viidesti, joista maalia kohti kahdesti.
Ei tarvinne ihmetellä, miksi Jokerit teki nolla maalia.
Tänään pakit olivat syyttömiä lopputulokseen, mutta toisaalta olivat myös täysin syyntakeettomia. Jenseniä ja Jaakolaa lukuunottamatta tuntui siltä, että jääkiekon lainalaisuudet (hyökkäys-puolustus-rytmit, keskustan puolustaminen, syöttörytmit jne.) eivät olleet lainkaan tuttuja. Väänänen saa synninpäästön pitkän pelaamattomuuden takia. Lajunen pitäisi korvata ASAP ja Larssenin kohdalla voisi alkaa toivoa kovaan ääneen heräämistä. Kuldan tilanne on kaikkein vaikein; hän on tullut joukkueeseen, jonka pelaaminen on kaikilla osa-alueilla sekaisin kuin seinäkello. Laita siinä nyt sitten flow-tila napista päälle...
Mäkinen nosti hyvän pointin esille: Jokereilla ei ole pelipaikoista kilpailua. Aaltosen alavireen taustalla on varmasti muutakin, mutta hänen, Jormakan, Kozunin ja etenkin Hagmanin kohdalla voisi olla poikaa kokeilla pakkoa kannustimena. Nyt kukaan ei ole pakottamassa. Toisaalta on tämä: Moses oli viime kaudella niin hyvä loppuviimein siksi, että hän ymmärsi sopimuksen allekirjoitushetkellä KHL:n olevan hänen elämänsä mahdollisuus. Hän harjoitteli kesän rautaisen ammattilaisen vimmalla, opiskeli peliä, puhui kuulemma kuin papupata koutsien, pelaajien, huollon ja muiden ammattilaisten kanssa ja haki lopulta mahdollisuuden parantaa ja käyttää vahvuuksiaan. Omark ja Koukal lopulta "vain" täydensivät tätä kokonaisuutta luomalla Moseksen kanssa loistavan kolmikon. Ihailin Moseksen kaudessa erityisesti juuri sitä, kuinka hän pystyi tuottamaan päättäväisyydellään loistavaa peliä.
Tämän kauden joukkueessa on minun näkemykseni mukaan 4-5 samassa tilanteessa olevaa pelaajaa kuin Moses viime kaudella. Siis pelaajia, joilla on sekä tähtäin että mahdollisuus pelata vielä NHL:ssä. Nämä ovat Kozun, Regin, Larssen, Karlsson ja (Olimb). Näistä yksikään ei suorita sillä tasolla, että heillä olisi mitään mahdollisuuksia auttaa joukkuettaan ykköshevosen roolissa saati päästä urallaan tästä eteenpäin.
Puuttuu intohimoa! Se näkyy kentällä! Se tarttuu koko joukkueeseen! Niko! Erkka! Ossi! Joku!