Hakutulokset

  1. M

    Juniorien vai seniorien MM-kisat?

    Nuorten MM-kisojen käynnistyttyä on moni jälleen väittänyt arvostavansa kyseistä turnausta enemmän kuin keväisiä miesten MM-kilpailuja. Alle 20-vuotiaiden mittelöissä nähdään motivoituneita tulevaisuuden NHL-tähtiä esittämässä vauhdikasta, iloista kiekkoa. Seniorit taas surffailevat...
  2. M

    Janne haastaa Sampan?

    Lentävä oolantilainen, Janne Sven-Åke Holmén, lienee varsin varteenotettava kilpailija, kun urheilutoimittajat jälleen kerran äänestävät Vuoden urheilijasta Suomessa. Titteli on ollut jo pitkään menossa lähes varmasti kolme olympiakultaa yhdistetyssä hypänneelle ja hiihtäneelle Samppa Lajuselle...
  3. M

    Ketkä ampumaan rankkareita?

    NHL:n All Stars -tapahtuman innoittamana päätin avata ketjun koskien Suomen jalopeuratokan ajautumista jääkiekko-otteluiden ratkaisuista iljettävimpään eli rangaistuslaukauskilpailuun. Siis, ketkä olisivat ne viisi pelaajaa, jotka Hannu Aravirran olisi syytä asettaa mahdolliseen...
  4. M

    Räikkönen Hopeanuolen ruorissa

    Kimi Räikkönen on suorittanut neitystajonsa McLarenilla tänään. Ristiriitaisesta lähdetulvasta on pääteltävissä, että "Räkä" ei päässyt ajamaan yhtään nopeaa kierrosta radalla, joka olisi ollut täysin kuiva. Mikäli Räikkösen parasta noteerausta verrataan ajajarykelmään, joka päästeli täydellä...
  5. M

    Tre Kronor

    Målvakter: Tommy Salo, Edmonton Oilers, Johan Hedberg, Pittsburgh Penguins, Mikael Tellqvist, Toronto Maple Leafs Utespelare: Daniel Alfredsson, Ottawa Senators, Magnus Arvedsson, Ottawa Senators, Per-Johan Axelsson, Boston Bruins, Ulf Dahlén, Washington Capitals, Peter Forsberg...
  6. M

    Olympialaisista

    Haluan saattaa julki tiedon, jonka tarkoituksena on antaa tiedon valaista entistä enemmän kansaa, joka Jatkoajan keskustelupalstoilla asioi. Jopa jatkoaika.com:in toimittajain keskuudessa esiintyy harhakäsitys, jonka mukaan olympialaiset-sana kuuluisi kirjoittaa isolla alkukirjaimella. Näin ei...
  7. M

    Olympialaisten tuomarointi

    Salt Lake Cityn talviolympialaisissa käytetään tuomarointijärjestelmää, jonka mukaan ottelut, joissa vähintään puolet (50%) pelaajista ovat NHL:stä, tuomitsee päätuomari samaisesta taalaliigasta. Muussa tapauksessa päätuomari tulee IIHF:n nimeämästä kuusikosta. Kisoissa käytetään siis yhden...
  8. M

    Pohdintaa Aravirran valinnoista

    Torstai ja joulukuun 13. päivä lähestyvät yhä tihenevällä tempolla. Samaisena 24-tuntisena esittelee myös Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Hannu Aravirta valintansa helmikuussa Salt Lake Cityssä pelattaviin talviolympiakisoihin. Koskaan aiemmin Aravirran päävalmentajakaudella ei...
  9. M

    Vladimir Vujtek marraskuun pelaaja

    Jääkiekon SM-liiga palkitsi marraskuun pelaajana HPK:n Vladimir Vujtekin. Valinta on täysin oikeutettu. Eräiden tahojen hehkuttama Bluesin Jan Caloun jätettiin perustellusti pystittä. Vujtek oli parempi.
  10. M

    Jääkiekon olympiavoittajat 2002 -veikkaus

    Julistan kisaveikkauksen avatuksi. Kysymyksiä on kaksi. Vastausaikaa annettakoon aina Salt Lake Cityn talviolympialaisten avajaisiin saakka. Sitä kellonlyömää, jolloin avajaiset ennen olympiakilpailuja Suomen aikaa alkavat, ennen annetut vastaukset hyväksytään kilpailuun mukaan. Olisi suotavaa...
  11. M

    Jalkapallon maailmanmestari 2002 -veikkaus

    Julistan kisaveikkauksen avatuksi. Kysymyksiä on yksi, vaihtoehtoja 32. Vastausaikaa annettakoon ruhtinaallisesti. Vastaukset, jotka ovat annetut ennen MM-kisojen avausottelua Ranska-Senegal eli viimeistään 31. 5. 2002, hyväksytään kilpaan mukaan. Kysymys kuuluu: mikä maa voittaa jalkapallon...
  12. M

    Jalkapallon MM-kisojen lohkojako

    Peräti neljä sijoitetuista maista ei viimeaikaisten peliesitystensä perusteella ansaitsisi tulla sijoitetuksi. Tarkoitan tietenkin isäntämaita ja Saksaa sekä Brasiliaa. Arvonnat suoritetaan lauantaina jolloin laajemmat spekulaatiot MM-turneen tapahtumista on mahdollista aloittaa. Varsin...
  13. M

    Jalkapallon MM-karsinnat

    Niin vain onnistui Tshekki itsensä MM-turneesta pudottamaan. Itse olisin ollut valmis nimeämään Tshekin jopa mahdolliseksi maailmanmestariehdokkaaksi. Erittäin ikävää.
  14. M

    Tesati

    :D
  15. M

    Ruotsi-Suomi 11. 11. 2001

    Viimeinen näytönpaikka. Ei suinkaan. Ville Peltonen ja Raipe Helminen ovat jo varmoja olympiapelaajia riippumatta ottelun tapahtumista. Kolmikon Hassinen-Ojanen-Miettinen tulee onnistua myös tässä ottelussa. Heistä jokainen on potentiaalinen SLC:ssä pelaava.
  16. M

    Suomen kielioppi

    Hermoni ovat lähes riekaleina silmäiltyäni tänä iltana Jatkoajan keskustelupalstain kirjoituksia. Mikäli tuskaani haluttaisiin lievittää, kehoittaisin jokaista jatkoaikalaista muistamaan, että kansallisuussanat kirjoitetaan suomen kielessä pienellä alkukirjaimella. Jo apukoulun päästötodistuksen...
  17. M

    Etelä-Korea MM-kisoihin?

    Harbinissa, Kiinassa on käynnissä karsintaturnaus kaukoidän MM-kisapaikasta. Paikasta kisaavat isäntämaa Kiina, Etelä-Korea sekä Japani. Kukin joukkue kohtaa toisensa yhden kerran. Turneen avausottelussa ylsi Etelä-Korean joukkue yllättäen 1-1 -tasapeliin jo varmana MM-kisamaana pidettyä...
  18. M

    HPK-Jokerit 11. 10. 2001

    Kun kukaan sitä ei vielä ole tehnyt, avaa vasemmalle kirjoittanut viestiketjun koskien otsikossa ilmenevää kamppailua. Joukkueiden edellinen kohtaaminenhan ratkesi samassa paikassa harjoituskaudella Kari Lehtosen loistavien torjuntojen ansiosta narrien eduksi. Epäilenpä, ettei SM-liigassa sama...
  19. M

    Spede on kuollut

    Pertti "Spede" Pasanen on menehtynyt, kertoivat MTV3:n uutiset hetki sitten. Tuntuu olevan varsinainen suru-uutisten aika.
  20. M

    Mike Dunham olympialaisiin

    Yhdysvaltain olympiajoukkue täydentyi ensimmäisellä maalivahdillaan kisoihin. Nashvillen Mike Dunham tullee mitä todennäköisimmin kantamaan ykkösveskarin roolia olympiakaukaloissa.
Ylös