Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

  • 648 804
  • 5 559

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Mulla on aina joku Pratchett kans menossa. Mikkelissä on ihan kivasti kirjastossa noita onneksi ollut mutta vähän tuskaista välillä noita on löytää.
Täällä Corkissa on ollut noi englanninkieliset pokkarit 5-10e joten on tullut hommailtua useampi. Sitten joskus aikuisena kun on varaa oikeasti niin hauan kyllä kunnon kirjahyllyn josta löytyy koko Pratchettin tuotanto. Viimeisimpänä luin Night Watchin, nyt on menossa Reaper Man. Eniten olen iloissani kuitenkin tuosta Neil Gaimanin ja Pratchettin yhteisteoksesta Good Omens, joka on ainakin Suomessa melko harvinainen ja esim just Mikkelin kirjastossa löytyy pölyttymästä varastossa.

Heh, itse päädyin hankintapäätökseen sen jälkeen kun lueskelin Mikkelin kirjastosta lainaamaani suomiversiota Moving picturesista ja häiritsi suunnattomasti kun joitain alkukielen kielivitsejä bongasi jopa suomennoksesta, vaikka mitään erikoisempaa hauskuutta ei sinänsä termien/nimien suomiversioissa ollutkaan. Lueskelin sitten läpi kaupunginkirjastosta löytyneet enkkuversiot (väärässä järjestyksessä, spoilasi jonkun verran etenkin Sam Vimes -tarinoita), minkä jälkeen tilailin sitten loput kirjat (ja lisäksi Good Omensin sekä Legends -novellikokoelman, jossa oli yksi tarina Pratchettilta, kuten myös George R.R. Martinilta, kuka sais perkele julkasta ne viimeset Song of Ice & Fire kirjat ennen ku kupsahtaa wanhuuttaan ja ylipainojaan...) ilmestymisjärjestyksessä n. puolen tusinan kirjan tilauserissä.

Niin ja joutaa noita varmaan lainaksikin asti jos joskus jatkossa täällä päin olet vielä alkukielisten Pratchettien lukukokemuksia vailla.
 

Kumielvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paltamon Pantterit
Heh, itse päädyin hankintapäätökseen sen jälkeen kun lueskelin Mikkelin kirjastosta lainaamaani suomiversiota Moving picturesista ja häiritsi suunnattomasti kun joitain alkukielen kielivitsejä bongasi jopa suomennoksesta, vaikka mitään erikoisempaa hauskuutta ei sinänsä termien/nimien suomiversioissa ollutkaan. Lueskelin sitten läpi kaupunginkirjastosta löytyneet enkkuversiot (väärässä järjestyksessä, spoilasi jonkun verran etenkin Sam Vimes -tarinoita), minkä jälkeen tilailin sitten loput kirjat (ja lisäksi Good Omensin sekä Legends -novellikokoelman, jossa oli yksi tarina Pratchettilta, kuten myös George R.R. Martinilta, kuka sais perkele julkasta ne viimeset Song of Ice & Fire kirjat ennen ku kupsahtaa wanhuuttaan ja ylipainojaan...) ilmestymisjärjestyksessä n. puolen tusinan kirjan tilauserissä.

Niin ja joutaa noita varmaan lainaksikin asti jos joskus jatkossa täällä päin olet vielä alkukielisten Pratchettien lukukokemuksia vailla.

Noi Pratchettit on siitä kivoja että melkeen kaikki ne voi lukea epäjärjestyksessä. Noi Vimes-tarinat (jotka on melkeempä mun suosikkeja noista) on ehkä eniten kronologisia et niissä tosissaan kannattaisi edetä järjestyksessä. Parhaan lukukokemuksen saisi tietenkin lukemalla järjestyksessä, se on huikeaa kuinka noitten reilu 40 kirjan aikana tuolla taustalla tapahtuu kaikkea pientä, esim kun se vuosisata vaihtuu siinä jossain vaiheessa tai miten just toi Vartiosto kehittyy samalla kun koko Ankh Morpork "kansainvälistyy" ja modernisoituu.

Tuo olisi kyllä mainiota jos saisi lainaan jossain vaiheessa, ei sulla sattuis olemaan Johnny and the Bomb- sarjan keskimmäistä osaa? Ostin trilogian ykkös ja kolmososan täältä ja huomasin vasta kämpillä että ei olekkaan peräkkäiset osat... Laittelen joskus yyveellä sitten enempi kun saan nyt alta pois noi muutamat kirjat mitä on rästissä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Jostain syystä olin passivoitunut viimeisimpien kuukausien aikana lukijana, toki lueskelin kirjallisuutta mutta kovin leppoisaan tahtiin saamatta siitä todellista nautintoa. Tässä reilu viikko sitten tein päätöksen, että on aika jälleen tarttua kirjoihin kiinni aivan uudella innolla ja nauttia niistä kuten olen normaalisti nauttinutkin - aloitusteos oli sopivalla tavalla viihdyttävä Theo Fleuryn uskomaton tarina Kovaa peliä.

Olen aina arvostanut Fleuryn kaltaisia pelaajia, jotka sinnikkäästi taistellen ovat päässeet päämääräänsä ja pysytelleetkin siellä - täten Fleury on ehdottoman arvostettava pelaaja. Toisaalta "siviili"-Fleury kaukalon ulkopuolella on tehnyt tekoja joita ei voi pitää kovinkaan arvostettavina mutta hänen taustansa huomioiden todella ymmärrettävinä tekoina. Theo ei todellakaan ole kulkenut helppoa tietä päästessään maailman ykkösliigan ehdottomaan kärkeen, toisaalta hän syöksyi alas liigasta rajusti ja nopeasti - mutta tuskin hänelle itselleen täysin yllättäen.

Kirja on ehdottomasti eräs parhaimmista urheilijaelämäkerroista jonka olen lukenut, oikeastaan Andre Agassin elämäkerrallinen teos on verrattavissa rehellisyydessään ja avoimmuudessaan Fleuryn teokseen. Fleury ei säästele sanoja kirjassaan, hän käsittelee itseään todella rajusti - on toisinaan jopa vittumainen itselleen ja teoilleen, mutta toisaalta hän kuvailee pelaajia ja liigan vaikuttajia avoimen rehellisesti, aivan kuten hän kuvailee rehellisesti henkilöitä jotka ovat mukana tavalla tai toisella kiekkobisneksessä.

Kanadalaisten tuntojen tulkki ja kuuluisa mediapersoona Don Cherry saa kuulla kunniansa Theon suusta, hän ei todellakaan arvosta tätä räskyttävää rakkia, joka ei koskaan ole voittanut mitään todella merkittävää. Aivan kuten Theo ei tunnu arvostavan valmentajia, jotka seilaavat flappitaulu kädessä ymmärtämättä pelin syvintä olemusta, valmentajat joilla ei ole kokemusta pelistä itsestään eivät juuri kerää sympatiaa Fleurylta. Pelikirjat saavat korkeintaan vittumoisen huomion - muuta ne eivät tunnu Fleuryn mielestä ansaitsevankaan.

Toisaalta varsin mielenkiintoista oli myös lukea Theon kritisointia europelaajia kohtaan. Kovin harva europelaaja tuntui todella ansaitsevan Theon arvostuksen, syynä osittain on niin täydellinen erilainen kulttuuri pelata kiekkoa ja monen eurooppalaisen pelaajan kyvyttömyys pelata joukkueelle - tästä erityisesti useampi tsekki sai voimakastakin kritiikkiä. Toisaalta oli havaittavissa tiettyä sympatiaa monia venäläiskiekkoilijoita kohtaan joiden nälän pelata kiekkoa systeemi oli sammuttanut - etenkin tämä päti pelaajiin jotka astuivat NHL:n venäläisaallon ensijunassa. Mutta kaikkiaan Theo arvosti yli kaiken kanadalaista tapaa pelata kiekkoa ja vieläpä perinteistä kanadalaista tapaa pelata kiekkoa eli sitä kiekkoa jota hän oli oppinut pelaamaan ja jota nyky-NHL:ssä ei juurikaan pelata. Kovat sällit saivat Fleurylta arvostusta ja hyväksyntää!

Mutta vaikka hän ruoskii kovasti muita kiekkoilijoita ja vaikuttajia kiekon ympärillä rajuiten hän ruoskii itseään siitä huolimatta, että historiansa huomioiden moni hänen tekonsa on täydellisen ymmärrettäviä ja normaalia juuri hyväksikäytetyille lapsille sekä lapsille jotka eivät ole kasvaneet tasapainoisessa ja kannustavassa perheessä, jossa lapsille annetaan myös rakkautta. Raadollisen elämän tämä pieni mies on kulkenut, kunnes vihdoin ja viimein näyttää siltä, että on saanut elämänsä tasapainoon.

Kirjan luettuani ymmärrän sen miksi esim. Karalahti haistatti vitut NHL:n vieroitusohjelmalle. Sen ymmärrän, että vieroitusohjelman puitteissa paneudutaan itse ongelmaan ja kielletään päihteet ml. huumeet mutta sitten nämä "sopimukset" alkavat saada mielenkiintoisia piirteitä kun päihdeohjelmaan kuuluvalta urheilijalta aletaan kieltää tissibaareissa käynti, uhkapelit etc - ei sillä, että nämä asiat minulle tärkeitä olisivat. Ja kuinka esim. ateistille ohjelmaan joutuminen voi vakaumuksenkin puolesta olla tiukka asia. Ja on tietty huomioitava se tosiasia, että ohjelma on likitäysin puolueellinen. Niin kauan kuin tulee menestystä ja maaleja, ohjelman piirissä olevan kiekkoilijan toimintaa katsotaan hyvin pitkään läpi sormien - kuten Fleuryn kohdalla tehtiin. Sen sijaan joku nelosketjun jyrä, joka on NHL:lle arvoton on täydellinen saalis ohjelmalle. Fleurykin sai näitä "viimeisiä varoituksia" vaikka kuinka paljon mutta kun niitä maaleja syntyi kiitettävään tahtiin annettiin shown jatkua entisellään, kunnes sitten lopulta mitta tuli täyteen ja sen jälkeen alkoi tapahtua. Olisiko tulos ollut toinen jos Fleury olisi laitettu selkä seinään vasten jo aiemmin? Vaikea sanoa.

Kiekkoa kirjassa kuvattiin huikealla tavalla, NHL oli oma tarunhohtoinen liigansa mutta minua kiinnosti oikeastaan enemmän aika ennen NHL:ää ja aika sen jälkeen - metsäliiga reservaatissa oli jotain vallan kiehtovaa. Todellista taistelua elämästä ja kuolemasta! Toisaalta hiukan miinusta kääntäjälle tulisi antaa siitä, että henkilö, joka ei tunne pelaajia voi ymmärtää monet tapahtumat täysin väärin - joten tiettyjä kohtia olisi kannattanut suomentajan toimesta avata viittein.

Kyllä - Theore Fleury pelasi kiekko jota minä arvostan ja jota minä kaipaan ja joka on minusta sitä oikeaa kiekkoa. Flappitaulu-pelikirja-kiekko on kaukana siitä...

vlad.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Theo Fleuryn uskomaton tarina Kovaa peliä.

vlad.

En tuota paremmin osaa itse sanoa, täysin samat tuntemukset.

Viimeisin kirja, jonka kädestäni laskin oli Frank McCourtin "Seitsemännen portaan enkeli". Alkukielellä "Angela's Ashes".

Luin McCourtin trilogian "väärässä" järjestyksessä aloittaen uusimmasta (Liitupölyä) edeten keskiosan (Amerikan Ihmemaassa) kautta tähän tarinan alkuun eli "Seitsemännen portaan enkeli".
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Ajattelin toimittaa ainakin itseäni kiinnostavan kokeilun laboratorio-olosuhteissa ja nappasin hyllystäni Alvin Tofflerin kirjan "Sodan ja rauhan futurologia", joka on kirjoitettu v. 1993. Kirjan alaotsikko kuuluu, "Miten selviydymme hengissä 2000-luvulla."

Mielenkiintoista tulee olemaan nähdä, miten hyvin eräs aikansa tunnetuimmista futurologeista osui maaliin reilut 20 vuotta sitten ennustaessaan sodankäynnin tulevaisuutta.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Tulipa luettua Leningradin piirityksestä kertova Lena Muhinan päiväkirja Piirityspäiväkirja, kirja käsittää ajanjakson keväältä ennen Operaatio Barbarossan (eli vuodelta 1941) alkua ja päättyy viimeiseen merkintään päivältä 25.5.1942. Kirjoittaja oli 16-vuotias aloittaessaan kirjoittamaan päiväkirjaansa piiritetyssä Leningradissa.

Päiväkirja on mielenkiintoinen näkemys piiritykseen ja se on siis kuvattu teinin silmin, itseään neuvostoihmisenä pitävän teinin silmin ja tämä ajatus olemisesta kunnollinen neuvostoihminen välittyy myös lukijalle useissa kohdin aivan kuten välittyy mielikuva siitä millaisina Lena piti saksalaisia ja millaisina saksalaisia yleisesti pidettiin. Mutta kaikesta huolimatta päiväkirjan sivuilla saksalaisia ei jatkuvasti ja paatoksellisesti kuvata julmina verenhimoisina natseina, vaan moni muu asia nousee huomattavasti merkityksellisempään asemaan ja monasti konkreettinen sota on taustalla muun elämän täyttäessä ajatukset raadollisessa arjessa.

On huomioitava, että kyseessä on teini, joten tietyt ihmissuhteet ja rakkauden kaipuu nousevat merkitykselliseen rooliin piirityksen keskellä, samoin ihminen pyrkii kaikesta huolimatta hamuamaan elämäänsä pieniä iloja ja nautintoja ankarasta arjesta huolimatta, olivatpa ne kirjoja, postikortteja tai vierailuja teatterissa tahi elokuvissa. Tietenkin ruoka ja sen puute nousee merkitykselliseen osaan kirjassa ja toisaalta sitten erityislaatuisia herkkuja nautitaan antaumuksella ja niitä muistellaan taajaan - myös länsivallat saavat suuren suurta kiitosta ruokalähetystensä myötä. Kuinka herkullista onkaan saada suklaata syödäkseen...

Ruoka on monella tapaa konkreettisessa roolissa piiritetyssä kupungissa. Todellisia julmuuksia Lena ei välitä päiväkirjansa sivuille - kaupungissa esiintyneestä kannibalismista hän ei mainitse. Toisaalta se kuinka paljon töitä oli tehtävä ruoan eteen saa merkityksellisen roolin ja kuinka luovasti ihmiset joutuivat toimimaan. Lena äitinsä ja Akan kanssa keitti itselleen ruokaa myös "liimasta", joka oli tehty eläinten kavioista ja sarvista, jota sitten jatkettiin erilaisilla vähäisillä tarveaineilla. Pysäyttävä oli myös kohtaus:

"Tänään saimme herkullista makaronikeittoa. Kissanlihaa on jäljellä vielä kahteen ateriaan... Olisi hienoa saada jostainkin vielä kissa. Siitä riittäisi meille pitkäksi aikaa. En olisi millään voinut kuvitella, että kissanliha on niin herkullista".

Samoin läheiset ihmissuhteet olivat merkittäviä, Lenan perheeseen kuului äiti (itse asiassa hän oli "sijaisäiti", koska Lenan oikea äiti kuoli ennen sotaa ja niinpä Lena muutti asumaan äitinsä serkun luo) sekä Aka, joka muutti asumaan samaan huoneeseen Lenan ja hänen äitinsä kanssa. Piirritys kosketti Lenaa myös siten, että ensin heidän perheestä kuoli Aka talvella 1942 ja tästä jokin aika eteenpäin Lena menetti myös äitinsä (siis sijaisäidin). Ensimmäinen merkintä äidin kuolemasta kuvasti lamaannusta:

"8.2.1942: Äiti kuoli eilen aamulla. Nyt olen yksin".

Lyhyt - lamaantunut - toteamus, että äiti on kuollut ja että nyt on konkreettisesti yksin sodan keskellä. Meni muutama päivä kunnes Lena alkoi päiväkirjansa sivuilla purkamaan äitinsä menetystä ja tuomaan tuskaa esille.

Lopulta päiväkirjan viimeisillä kymmenillä sivuilla Lenan ajatukset täyttää käytännössä vain muutama asia, ruoka, muutamat läheiset ystävät ja toverit sekä toive evakuoinnista. Viimeinen merkintä on siis toukokuulta 1942 mutta tuolloin Lenaa ei vielä oltu evakuoitu, merkittävässä roolissa on toive ja tieto siitä, että hänet evakuoidaan lähipäivinä. Mutta samalla Lena kertoo raadollisesti kuinka heikko hän on, kuinka nälkä on jatkuva vieras, kuinka olemus on muuttunut melkoisesti viimeisimpien kuukausien aikana - kuinka apatia valtaa entistä useammin mielen.

Evakuoitiinko hänet vai kuoliko hän ennen lähtöä? Kirjan koonneet ja taustatyötä tehneet henkilöt antavat tähän vastauksen kirjan lopussa.

Kirjan lopulla myös Lena kirjoittajana leikittelee tyylikeinoilla hiukan, ajoittain se oli minusta häiritsevää mutta olettaen se tuotti hänelle itselleen suurta nautintoa ja kenties oli henkireikä piiritetyssä kaupungissa.

vlad.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Tulipahan tuossa saatua vinkki kohtalaisesta scifikirjallisuudesta ja kiskaistua Expanse-sarjan aloituskirja läpi pidennetyssä viikonlopussa. Nyt kun ainoat vapaana olevat kappaleet jatko-osia on turvallisesti varattuna itselleni helmetistä voi mainita asiasta uloskin päin :D
Elikä Leviathan Wakes kirjoittajanimeltä James S. A. Corey
Leviathan Wakes - Wikipedia, the free encyclopedia

Ihan kelpo scifiä tosin vähän tuli mieleen että tätä samaa teemaa käsittelee juurikin Alastair Reynoldsin uusin kirjasarja, joten ilmeisesti "laajentuminen" on h0t topic tällä hetkellä scifikirjallisuudessa. Eli sarja siis keskittyy vähemmän yllättäen ihmiskunnan laajentumiseen pois aurinkokunnasta mutta ensimmäisessä kirjassa vielä pysyttiin tiukasti asteroidivyöhykkeen alueella ja pelattiin enemmän politiikkaa ja ratkottiin mysteereitä jne.
Pari vähän yksioikoista ratkaisua noin kirjallisesti, mutta osin ihan piristäviäkin, henkilöhahmot ovat toisaalta kliseisen ongelmaisia mutta täyttävät tehtävänsä.

Missäs hitossa Jatkiksen scifikirja-ketju onkaan, haulla ei löydy...
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Max Brooksin World War Z on vaiheessa. Leffa ei näemmä lainannut kirjasta muuta kuin nimen. Noh, Hollywoodilla on varaa maksaa, joten mikäpä ettei lisensoida kirjaa ja sitten käytetään vain pelkkä nimi.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Tuli eilen luettua Tulen ja jään laulun-kirjasarjan Lohikäärmetanssi osa 1. Jos joku ei ole lukenut George Martinin edellämainittua kirjasarjaa, niin kirjasarja teemana on keskiaikaan perustuva fantasia-kirjallisuus, jossa eri sukukunnat kamppailevat ja juonittelevat itseään mielyttävän hallitsijan pääsemistä Rautavaltaistuimeille ja näin Westerosin hallitsijaksi.

Jos et ole vielä lukenut tätä kirjaa ja haluat välttyä spoilaamisista, niin älä lue edemmäksi! Itse Lohikäärmetanssi osa 1 oli minusta paras tämän kirjasarjan osa siten Valtaistuinpelin. Tapahtumat keskittyivät Westerosin pohjoisosaan, Muurille, Dorneen, Vapaakaupunkeihin ja Orjakauppiaan lahdelle. Juonittelut rautavaltaistuimen hallitsijasta jatkuivat ja saatiin yksi uusi nimi kamppailuun rautavaltaistuimen hallitsijaan lisää.

Mikä teki tästä kirjasta sitten niin loistavan? Kirjan juonenkäänteet olivat mielenkiintoisia ja kirjan kerronta ei kyllästyttänyt lainkaan. Lisäksi kirjan henkilöt joutuivat vaikeiden valintojen eteen, joka lisäsi kirjan kiinnostavuutta entisestään. Kukin henkilö yritti tehdä sen, minkä kokivat sekä itselleen että myös muiden parhaaksi. Toivottavasti Lohikäärmetanssi osa 2 ilmestyy pian, että pääsee lukemaan lisää tätä mahtavaa kirjasarjaa mahdollisimman nopeasti.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Tyler Hamiltonin Voittoja ja Valheita tuli luettua viimeksi. Mielestäni erittäin hyvä kirja, vaikka hieman nuo motiivit mietityttävät julkaisuajankohdasta johtuen. Suosittelen tuota kaikille huippu-urheilusta ja varsinkin sen varjopuolista kiinnostuneille. Uskoisin kirjan sopivan myös sellaisille, joita pyöräily ei juurikaan kiinnosta.
 

Puolustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt on Henning Mankellin Kurt Wallander- kirjasarja luettavana, hyvin kyllä uppoaa dekkarit minuun. Ei ihan Stieg Larssonin Millenium-trilogialle vedä vertoja, mutta en sitä kyllä odottanutkaan.
 

syndi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, HJK-Hockey, NHL
Onko täällä lukukokemuksia Tom Clancyn tuotoksista? Itse luin Iskuryhmä Rainbow ja voin lämpimästi suositella, jos kaipaa toimintaa. Koukuttavaa luettavaa!
 

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Viimeksi on tullut luettua David Foster Wallacen Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja sekä Jennifer Eganin Aika suuri hämäys.

Nyt pistelen välipalana David Edmondsin & John Eidinowin Wittgensteinin hiilihankoa, joka kertoo Wittgensteinin ja Karl Popperin kymmenminuuttisesta yhteenotosta Cambridgen yliopiston keskustelupiirissä. Viihdyttävä teos.

Seuraavaksi luen Vastenmieliset tyypit uudelleen tarkemmalla ajatuksella tai sitten katson millainen on Donna Tarttin uusin Tikli.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Ronald Wrightin A Short History Of Progress on nyt meneillään ja ihan mukavaa luettavaa tuo on. Wright osoittaa tässä miten historia todella toistaa itseään ja se mitä sanomme kehitykseksi onkin usein ollut ekokatastrofien alulle paneva tekijä.

Tavallaan siis tietysti vähän masentavakin kirja eikä välttämättä sinänsä mitään uutta mutta silti, mielenkiintoinen on.

"On the basis of what police call "form", we are serial killers beyond reason."
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Meikäläisellä lukeminen menee vähän kausiluenteisesti - toisinaan tulee ahmittua kirjoja päivästä toiseen, toisinaan voi kulua puolikin vuotta lukematta mitään. Nyt on jälleen lukuinto kohdillaan ja pari opusta sain hetki sitten luettua:

Bret Easton Ellis - Amerikan Psyko

Leffa on jo vuosia kuulunut suosikkeihini ja olin kuullut, että se olisi ollut loppupeleissä vielä aika kevyttä kauraa kirjaan verrattuna. Itse olen aina ollut heikkona shokkiarvoltaan korkeisiin ja äärimmäisyyksiin vietyihin tarinoihin, joten olikin ollut vain ajan kysymys, koska nappaisin tämän teoksen haltuuni. Yllättävän kauan siihen menikin, mutta oli kyllä sen arvoista. Kirja oli varsinkin alkuvaiheessa melko vaikeaa luettavaa, kun tapahtumat olivat vähissä ja kertoja keskittyi lähinnä luettelemaan ravintoloiden ruokalistoja ja ihmisten vaatetusta. Tämä oli toki täysin tiedostaen tehtyä ja kärjisti 80-luvun juppimentaliteettia, hahmotellen päähenkilön pinnallista ajatusmaailmaa. Vaikealukuisuuden takia 400 sivun kirjan lukeminen kesti todella kauan, mutta osoittautui lopulta täysin sen ajan arvoiseksi. Batemanin psykopaattisuus ja sadistisuus lähtee varsinkin kirjan viimeisellä kolmanneksella todella lentoon ja toden totta, kyseessä on melko lailla sairaampi kokemus kuin elokuvaversio, vaikka sitäkin pidän kirjan luettuanikin erittäin onnistuneena käännöksenä.

Erich Maria Remarque - Länsirintamalta Ei Mitään Uutta

Olen koko ikäni ollut hyvin kiinnostunut toisesta maailmansodasta ja kahlannut läpi satoja tunteja dokumentteja sekä kirjallisuutta aiheen tiimoilta. Ensimmäinen maailmansota ei taas ole jostain syystä koskaan kiinnostanut erityisen paljon, mutta tuli youtubessa törmättyä erinomaiseen 10-osaiseen dokumenttisarjaan, joka inspiroi tutustumaan aiheeseen hieman lähemmin. Ensimmäinen kirja, jonka aiheeseen yhdistin oli tämä klassikko. Ennakolta tiesin teoksen olleen hyvin sodanvastainen ja sen, että se päätyi natsien kirjarovioihin aikoinaan.

Kirja oli lyhyt, noin 200 sivua pitkä ja melko nopeasti luettu, mutta hyvin vaikuttava. Kirjailijan ajatusmaailma vastasi täysin omaani (tosin niin se vastaa todennäköisesti valtaosan kohdalla ihmisväestä) ja vaikka en sotaa olekaan kokenut, oli päähenkilöön helppo samaistua. Erityisesti mieleen jäi kohtaus, jossa päähenkilö viettää vuorokauden pommikuopassa ranskalaissotilaan kanssa - jonka hänen oli täytynyt puukottaa - ja seurasi miehen hidasta kuolemaa käyden läpi tunnemyrskyä ja omaa henkistä pahoinvointiaan. Todella vaikuttava kirja kaikenkaikkiaan ja suosittelen varauksetta, mikäli ei ole vielä tullut luettua.

Pakko se oli katsoa heti perään 70-luvun lopussa kuvattu elokuvaversio kirjasta ja täytyy kyllä kliseiseti sanoa, että olipahan paska käännös. Leffassa ei saavutettu edes muruakaan siitä sodanvastaisuudesta ja päähenkilön henkisestä kärsimyksestä, joka kirjasta käy ilmi. 30-luvun tuotosta en ole nähnyt, eikä minulla ole sitä kohtaan sen suurempaa mielenkiintoa. Toivottavasti tästä tehtäisiin vielä kolmas versiointi jossain vaiheessa, sillä kirja todellakin ansaitsisi tulla käännetyksi valkokankaalle jonkun osaavan ohjaajan käsissä.

Seuraavaksi käsillä on yleissivistyksen paikkaamista Amerikan Psykon tapaan yhden lempielokuvani alkuperäiskirjalla, Kellopeli Appelsiinilla, jonka jälkeen syöksyn varmaan emännän kirjastosta lainaaman Annie Franckin Päiväkirjan kimppuun. Tämän lisäksi hieman kutkuttelisi hankkia käsiini Pelkoa Ja Inhoa Las Vegasissa sekä Talvisota romaanit, mutta ne saavat toistaiseksi odottaa.
 

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Seuraavaksi luen Vastenmieliset tyypit uudelleen tarkemmalla ajatuksella tai sitten katson millainen on Donna Tarttin uusin Tikli.

Suunnitelmiin tuli muutos: Wittgensteinin hiilihangosta innostuneena lukaisinkin seuraavaksi Nigel Rodgersin & Mel Thompsonin Huonosti käyttäytyvät filosofit ja nyt luen Torsti Lehtisen popularisoitua esitystä eksistentialismista. Tuli välissä hieman selailtua Wittgensteinin Tractatus Logico-Philosophicusta ja Filosofisia tutkimuksia. Mutta niiden luku-urakka tai lukuyritys jääköön myöhemmäksi... Lueskellaan nyt näitä hieman kevyempiä ja valmiimmaksi pureskeltuja popularisointeja.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Minkä kirjan olette lukeneet useimpia kertoja?

Mulla tällainen teos on Dostojevskin Karamazovin veljekset. Luen sitä parhaillaan, jos luen loppuun niin kyseessä on viides kerta kun olen lukenut saman teoksen. Tästä aina saa jotakin uutta, tulee kohtia joita en edes muista lukeneeni aiemmin.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Minkä kirjan olette lukeneet useimpia kertoja?
...

Taru Sormusten Herrasta tuli luettua joskus 10-vuotiaana putkeen kolmeen otteeseen ja sen jälkeenkin melko tasaisesti aina parin vuoden välein (nyt tosin taitaa viimeisimmästä lukukerrasta olla jo 4 vuotta, voisikin lukaista uudestaan). Muutkin Tolkienin teokset on tullut luettua useampaan otteeseen.

Terry Pratchettin discworld-tuotanto lähti kokonaisuudessaan toiselle kierrokselle joskus kuukausi sitten.
 

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Minkä kirjan olette lukeneet useimpia kertoja?

Useita kirjoja on tullut luettua ja tulee luettua useita kertoja. Ensimmäiseksi mieleen tulevat mm. Sormusten herra trilogia, Täällä pohjantähden alla trilogia, Tom Wolfen Täysi mies, DeLillon Valkoinen kohina, Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin, Waltarin Sinuhe, muutamia Houellebecqin kirjoja, ainakin Alkeishiukkaset ja Maasto ja kartta, Iain Banksin Syyllisyys, Dostojevskin Rikos ja rangaistus... Ja varmasti on iso liuta muitakin. Luen usein pitämäni kirjat useaan kertaan. Monet on luettu vähintään 4-5 kertaa.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Minkä kirjan olette lukeneet useimpia kertoja?

Mulla tällainen teos on Dostojevskin Karamazovin veljekset. Luen sitä parhaillaan, jos luen loppuun niin kyseessä on viides kerta kun olen lukenut saman teoksen. Tästä aina saa jotakin uutta, tulee kohtia joita en edes muista lukeneeni aiemmin.

Matti Pulkkisen viimeinen julkaistu kirja Ehdotus rakkausromaaniksi (1992) on kirja, jota lueskelen usein. En oikein tiedä miksi. Vissiin jotain vitun nostalgiaa.

Diggaan muuten enemmän Dossilta Riivaajista kuin Karamazovin veljeksistä, vaikka siis molemmat loistavia jne. mutta Riivaajien sekavuus on mieleeni.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Minkä kirjan olette lukeneet useimpia kertoja?

Minulla ei ole mitään sellaista kirjaa jonka lukisin säännöllisesti uudelleen mutta suosikkieni joukossa on kuitenkin useita kirjoja jotka olen lukenut useamman kerran ja onpa sitten kirjoja joiden pariin palaan uudelleen ja uudelleen lukemalla niistä otteita ja pätkiä tai vain kaivatessani kirjoista välittyvää tunnelmaa. Poimitaan seuraavaksi muutama minulle tavalla tai toisella tärkeä kirja jotka olen lukenut useamman kerran tai joihin palaan tavalla tai toisella aina säännöllisesti:

Mika Waltari ja Sinuhe egyptiläinen, olen lukenut kirjan kolmeen kertaan ja edelleen sen tarina viehättää minua ja sitä lukiessani koen palaavani minulle henkisesti hyvin merkitykselliseen aikakauteen eli faaraoiden Egyptiin.

Astrid Lindgren ja Veljeni Leijonamieli, ensimmäinen lukukokemus teoksesta on ala-asteelta - taisin olla viidennellä luokalla ja sen jälkeen olen lukenut teoksen pariin kertaan. En häpeä laisinkaan tunnustaa sitä, että kirja kaikkinensa viehättää minua on minulle hyvin läheinen.

Fedor Dostojevski ja Muistelmia kuolleesta talosta, kaikista loistokkaista teoksista huolimatta tämä Dostojevski on minulle se rakkain ja tärkein, ja psykologisesti koskettavin jonka pariin on aina säännöllisesti ilo - tai suru - palata.

Näiden lisäksi on lukuisa joukko muitakin teoksia joiden pariin palaan säännöllisesti, toisaalta sitten on olemassa loistavia teoksia joita en ole kyennyt takakannen suljettuani enää uudelleen avaamaan - kokemus joka kirjoista välittyi oli niin voimallinen, että uudelleen lukeminen tuntuu ylitsevuotavan vaikealta tehtävältä vaikka ehdottomasti haluaisin lukea kirjan uudelleen ja kokea maailman joka sivuilta välittyi.

vlad.
 

abianos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, suomalaiset
Minkä kirjan olette lukeneet useimpia kertoja?

Mulla tällainen teos on Dostojevskin Karamazovin veljekset. Luen sitä parhaillaan, jos luen loppuun niin kyseessä on viides kerta kun olen lukenut saman teoksen. Tästä aina saa jotakin uutta, tulee kohtia joita en edes muista lukeneeni aiemmin.

Itse olen venäläisen kirjallisuuden ystävä, mutta siinä missä ennen tuli ahmittua Marininaa ja Akuninia, niin nykyisin yhä enenevässä määrin iskevät nämä klassisemmat kirjailijat. Itse luen tällä hetkellä juurikin Karamazovin veljeksiä ja edellinen lukemani kirja on Pasternakin Tohtori Zhivago.

Ehdottomasti useiten lukemani kirja on Janoschin Suuri Panamakirja. Opin jo viisivuotiaana lukemaan ja tämän kirjan aloitin silloin viisikesäisenä ja taisin jo kuusivuotiaana ensikertaa saada luettua kannesta kanteen. Johonkin yhdeksään ikävuoteen asti luin kirjan 5-10-kertaa vuodessa. Koulusta kotiin oli 10km matka ja tuohon 9v paikkeille asti kotimatka taittui vanhempien seurassa ja tämä kirja tuli luettua aina heitä odotellessa. Tiedä sitä sitten miksi teos niin jaksoi kiinnostaa.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Minkä kirjan olette lukeneet useimpia kertoja?
Suurimman osan Pratchettin Discworld-kirjoista olen lukenut kahteen kertaan. Fifth Elephantin muistaakseni jopa kolmesti. Tämäkin lähinnä siksi, että ekaan kertaan luin kirjat sattumanvaraisessa järjestyksessä/osan suomeksi. Sittemmin luin ne ilmestymisjärjestyksessä alkuperäiskielellä.

Monet tuntuu tykkäävän lukea lempikirjojaan (tai katsoa -leffoja/sarjoja) moneen kertaan. Minä en ole tätä ikinä ymmärtänyt. Jotenkin hirveän ärsyttävää käydä läpi jotain tarinaa, kun jollain tasolla tietää mitä on tapahtumassa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen innoissani ruvennut katsomaan jotain mielenkiintoisen oloista leffaa telkusta, mutta hoksannut vartin jälkeen, että olenkin jo nähnyt sen ennen. Sen jälkeen on kiinnostus nolla ja teen jotain muuta. Enkä tarkoita sitä, että muistaisin kaikki käänteet täydellisesti, vaan siellä takaraivossa voi nakuttaa vain joku sellainen puolivillainen hahmotelma juonenkäänteistä. Jokainen toki tehköön, kuten parhaaksi katsoo. Jos on kivaa käydä sama tarina läpi 10 kertaa, niin siitä vaan.

Ketjun varsinaiseen aiheeseen. Edellinen luettu kirja on Doris Lessingin Kultainen muistikirja. Nyt juuri aloitettuna D.H. Lawrencen Rakastuneita naisia.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Minkä kirjan olette lukeneet useimpia kertoja?
Raamatun. Onkohan neljäs vai viides kerta umpeutumassa noin kuukauden sisään. Vieläkään en siitä paljoakaan usko ymmärtäväni.

Beltran kirjoitti:
Mulla tällainen teos on Dostojevskin Karamazovin veljekset.
Tämä on taas ehdottomasti niitä kirjoja jotka luen kerran, ja se on sitten siinä. Useampi kuukausi meni tuonkin kirjan läpikahlaamiseen, eikä se nyt niin kovasti kolahtanut (tai meni yli hilseen sitten sekin).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös