Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

  • 653 515
  • 5 577

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Luin tässä menneellä viikolla Taavi Soininvaaran Marsalkan Miekka nimisen thrillerin. Kirjassa seikkaillaan Suomessa ja pakoillaan Venäjän turvallisuuspalvelun miehiä marsalkan miekkaa etsien. Kirjassa Venäjän presidenttinä on Vladimir Bukin, joka harrastaa judoa ja on muutenkin tiukka mies. Kirja on julkaistu vuonna 2006, mutta Bukinin kuvaus ja ajatukset kuvaavat pelottavan hyvin Putinin nykyistä tilannetta ja ajatuksia. Kirja itsessään oli kevyttä kesälukemista, mutta suosittelen lukemaan, Taavi Soininvaaralla on ollut lähes kymmenen vuotta sitten jonkin näköisiä etiäisiä.

Kirjailija ratsastaa marskin maineella - Kirjat - Turun Sanomat
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Minkä kirjan olette lukeneet useimpia kertoja?

Taru Sormusten Herrasta-trilogia. Tripodien aika-trilogia. Hobitti. Säätiö-trilogia. Kasa Arto Paasilinnan teoksia. Robert Ludlum Marssi Roomaan ja Omahaan. Linnunradan käsikirja liftareille. R.A.Salvatore ensimmäiset kaksi trilogiaa useaan kertaan. Onhan noita. Harmi kun moneen vuoteen ei ole pystynyt lukemaan yhtään kirjaa keskittymisvaikeuksien takia.

-Tinke
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minkä kirjan olette lukeneet useimpia kertoja?

Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla on yksi monta lukukertaa kestävä teos. Samaten Tuntematon Sotilas menee samaan kategoriaan. Kjell Westön teoksia olen myös lukenut useampaankin otteeseen. Günter Grassin Kampelan olen lukenut kahdesti, mutta taitaa olla niin, että se vaatisi ainakin viisi lukukertaa, että se aukeaisi edes lähellekään niin hienosti kuin se parhaimmillaan voisi. Nytkin se on hieno teos. Samaisen kirjailijan Peltirumpu ja Koiranvuosia vaatisivat myös uudemmat lukukerrat. Ne olen lukenut vasta kertaalleen. Peltirummusta ostin itse asiassa tuon uudemman suomennoksen hiljattain, eli se voisi olla seuraava lukukokemus.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Oletteko huomanneet netti-antikvariaattia? Käsitykseni mukaan ketju, johon on liittynyt jäseniksi divareita eri puolelta Suomea. Siis todella monta, voisin veikata että suurin osa divareistamme kuuluu tuohon ketjuun.

No sieltä voi kätevästi tehdä ostoksia koska sivustolla on haku tekijän ja kirjan nimen mukaan. Kun tekee haun, saa vastaukseksi kaikki ehdon toteuttavat haut hintatietoineen. Hieman harvinaisempia teoksakin voi löytyä.

Itse innostuin kirjailijasta nimeltä Tauno Yliruusi. Kun luin hänen kirjoittamansa kirjan "Rikosetsivien vapaapäivä" ja pidin sitä loistavana niin mieleeni tuli että haluaisin lukea häneltä jotakin muutakin. Nettidivarista tilasin summassa Yliruusin kirjoittaman kirjan "Toivo tulee kaupunkiin" ja koska se oli aivan huippu sekin, pakkoluetutin sen ystävälläni joka myöskin piti kirjasta paljon. No sitten tilasin Yliruusin "Joulu Toijalan takana" ja "Sitä ei satu kaikille". Nämä kirjat eivät enää olleetkaan niin hyviä kuin aiemmin lukemani mutta olivat silti ihan luettavia. Yliruusin kirjat ovat kokemukseni mukaan "helppoja ja hauskoja luettavia" niissä on vain noin 150-200 sivua joten ne voi lukea päivässä, tai ainakin itse luin nuo kaikki kirjat päivässä. Divarista tilattuna maksoivat keskimäärin 3-5€/kirja plus postikulut.

"Rikosetsivien vapaapäivä" on "suljetun paikan mysteeri" tai miksi sitä sanoisi samaan tyyliin kuin Agatha Christien 10 pientä neekeripoikaa sekä Idän pikajunan arvoitus. Tapahtuu rikos, jonka tekijän on oltava jonkun (käytännössä) suljetun ympäristön henkilö, jotka kaikki kuvataan lukijalle kirjan sivuilla. Lukija voi arvata teoksen ratkaisun mutta minusta Yliruusi onnistuu tässä Christietä paremmin koska Yliruusin kirjassa lukijalla on oikeasti mahdollisuus arvata ratkaisu, kummassakaan noista Christien kirjoista ei minusta ole. Yliruusin kirjaa lukiessani en keksinyt ratkaisua ennenkuin se lopulta kerrottiin.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Saksalaisen oikeuspsykiatrin Hans-Ludwig Kröberin Murha - tarinoita todellisuudesta oli tietyssä mielessä hyvin mielenkiintoinen teos, koska se kertoi suhteellisen kattavasti erilaisista rikollisista ja heidän tuomioista Saksassa - itse asiassa kummassakin Saksassa, koska kirjan ajanjakso käsitti rikollisuutta, jota tapahtui Saksojen ollessa jakautunut kahtia itään ja länteen - ja mielenkiintoista oli juuri lukea niistä rikollisista ja heidän rikoksista, jotka tapahtuivat valtion ollessa sodan jäljiltä jakautunut kahteen osaan, koska niissä oli mukana tietty kiintoisa historiallinen aspeksi. Etenkin DDR:n aikaisia tapahtumia oli kiehtova lukea.

Mutta ongelmaksi muodostui minusta se, että liian usein kuvattiin vain ja ainoastaan rikollista ja tapahtunutta rikosta tai rikosten sarjaa, koska usein oli kyse selkeistä taparikollisista, jotka tekivät rikoksia rikoksen jälkeen palaten rikollisille poluille hetimmiten vapauduttuaan, sen sijaan, että oikeuspsykiatri olisi syvällisemmin avannut omaa rooliaan kunkin rikollisen kohdalla ja kertonut missä määrin hänen toiminnalla oli vaikutusta oikeuden langettamiin päätöksiin - olisin siis kaivannut lisää sitä psykiatrista puolta ja sen tuomaa näkökulmaa. Osassa rikossarjoista se puuttui lähes täysin, mikä harmitti minua suuresti.

Erityisen mielenkiintoinen tarina oli Siegfriedin kohtalo - näyttää siltä, että hän on täydellisesti kykenemätön sopeutumaan yhteiskuntaan ja tulee siksi olemaan vastakin suljettuna laitoksiin. 30 vuotta erilaisissa vankiloissa on pitkä aika kenelle tahansa, ja mitä ilmeisimmin hän on sellaisessa tänäkin päivänä - terapiasijoituksessa, jonka voimassaolo tarkistetaan 1½-vuoden välein.

Toinen erityisen kiehtova kertomus oli tarina Veriveljistä eli kyseessä oli kolmen Bardelow'n veljeksen tarina DDR:n ajoilta ja kuinka vanhimman heistä vapautuminen tapahtui vasta pitkälti Saksojen yhdistymisen jälkeen. Ja olihan mukana vielä Willy Meier. Sekava väkivallantäyteinen elämä päättyi lopulta DDR:n aikana kahden riitapukarin tappamiseen ja sen myötä langetettuun elinkautistuomioon, mikä veljeksistä vanhimman eli Franzin kohdalla päättyi vasta 2000-luvun puolella. Istumista oli tullut ihan kohtalaisesti, koska murhat tehtiin toukokuussa 1981.

vlad.
 

Benny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Byllistys
Minkä kirjan olette lukeneet useimpia kertoja?

Olen tainnut aikaisemminkin vastata vastaavanlaiseen kysymykseen täällä mutta menkööt. Kalle Päätalon tuotanto on luettu noin kolmeen kertaan, Tuntematon ainakin 5 kertaa, Sinuhe pariin kertaan, Viisikot ala-asteella kolmeen kertaan, Pertsat ja Kilut ehkä 3-5 kertaan jne. Viljo Sarajan Vapaita Poikia lähemmäs kymmenen kertaa nuorempana. Samoja levyjäkin tulee kuunneltua moneen kertaan ja hyviä leffoja myös useampaan kertaan.

Nyt on menossa Karl-Ove Knausgårdin Taisteluni. Toinen kirja. Sen lisäksi ainakin Tommi Liimatan Muovikorvo.
 

BigBadReddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Seuraan aktiivisesti twitterkeskusteluita ja osallistunkin toisinaan. Koska rajanveto taviksen ja "julkun" välillä on heti kirjautuessa twitteriin nähtävissä, oli hauska lukea huumorinsävyinen tapahtumakertomus siitä, miten "joksikin ryhdytään":

Tarina valetoimittajasta. Hauska "Twitter-kirja".


1000 twiittiä Kimmo Paulastona
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Bret Easton Ellis - Amerikan Psyko

Leffa on jo vuosia kuulunut suosikkeihini ja olin kuullut, että se olisi ollut loppupeleissä vielä aika kevyttä kauraa kirjaan verrattuna. Itse olen aina ollut heikkona shokkiarvoltaan korkeisiin ja äärimmäisyyksiin vietyihin tarinoihin, joten olikin ollut vain ajan kysymys, koska nappaisin tämän teoksen haltuuni. Yllättävän kauan siihen menikin, mutta oli kyllä sen arvoista. Kirja oli varsinkin alkuvaiheessa melko vaikeaa luettavaa, kun tapahtumat olivat vähissä ja kertoja keskittyi lähinnä luettelemaan ravintoloiden ruokalistoja ja ihmisten vaatetusta. Tämä oli toki täysin tiedostaen tehtyä ja kärjisti 80-luvun juppimentaliteettia, hahmotellen päähenkilön pinnallista ajatusmaailmaa. Vaikealukuisuuden takia 400 sivun kirjan lukeminen kesti todella kauan, mutta osoittautui lopulta täysin sen ajan arvoiseksi. Batemanin psykopaattisuus ja sadistisuus lähtee varsinkin kirjan viimeisellä kolmanneksella todella lentoon ja toden totta, kyseessä on melko lailla sairaampi kokemus kuin elokuvaversio, vaikka sitäkin pidän kirjan luettuanikin erittäin onnistuneena käännöksenä.

Yleensä en juurikaan lue romaaneja, tai ylipäätään mitään fiktiota, mutta tämä teos on kyllä suorastaan loistava. Sitä mukaa kun kaiken pinnallisuuden ja materialistisen paskan palvonta sekä muu tyhmyyden ylistys kasvattaa suosiotaan nykymaailmassa, tulee tämä kirja aina vaan ajankohtaisemmaksi. Suosittelen ehdottomasti!

Viimeksi tuli lukaistua Francesco Forgionen Mafia Express. Kirja kertoo Italian (ja euroopan) kolmen merkittävimmän järjestäytyneen rikollisorganisaation ('Ndrangheta, Camorra ja La Cosa Nostra) toiminnasta ympäri maailman. Suosittelen ehdottomasti, erityisesti kaikille jotka kuvittelevat että italialaiset mafiaorganisaatiot ovat vain Italian ongelma.

Tällä hetkellä menossa George H. Steinin erittäin syväluotaava teos Waffen-SS: Hitlerin eliittikaarti sodassa 1939-45. Luin jokin aika sitten Adrian Wealen SS: A New History- teoksen joka käsitteli Schutzstaffelia yleisesti (ja erittäin yksityiskohtaisesti) Stein puolestaan keskittyy kirjassaan vain tähän fanaattisempaan "eliittiryhmään". Jos WWII ja historia yleensäkin kiinnostaa niin suosittelen. Muille voi olla liikaa nippelitietoa ja puuduttavaa luettavaa.
 

axe

Jäsen
Ihan viimeisenä kannet avasin ja suljin tästä Kauhko Röyhkän haastattelukirjasta, jossa haastateltavana Ville Haapasalo, Et kuitenkaan usko. Uskomatonta juttuahan se kyllä, että otsikkonsa pätee hyvin. Jos puoletkaan on totta, niin melkoista touhua on taiteilijan elämä ollut. En pystyisi edes prosenttiin tuosta vaikka yrittäisin. Kirjassa ei paljon luettavaa tosin ole, menee melkein yhdellä vessaistumisella.

Toinen taiteilijaelämästä kertonut kirja tässä oli Craig Duswaltin Welcome To My Jungle. Ei sano tekijä varmaan juuri kellekään mitään, mutta kyseessä oli heppu, joka 1990-luvun alussa toimi Axl Rosen henkilökohtaisena avustajana Use Your Illusion -kiertueella muutaman vuoden ajan. Paljon hassuja tarinoita kiertue-elämästä ja niin pois päin, mutta kova kunnioitus ja ymmärrys vieläkin Axlin mielialanheilahteluja ja kiukutteluja kohtaan, niin ei päästä oikein mihinkään syvemmälle. "Axl sanoi ettei aio esiintyä tänään, mutta ostin sille tikkarin ja sitten se veti huippukeikan ja mellakalta vältyttiin", silleen vähän kärjistettynä. Ehkä vaan enemmänkin kuriositeettina GNR-faneille kuriositeettina esim. yleisempänä rokkikirjana.

Aivan huikean suuri kulttuuriteko sen sijaan on Kimmo Leinosen Koulukadun sankarit, joka kertoo tamperelaisjääkiekosta ennen jäähalliaikaa. Uskomattoman hieno kirja, vaikka vähän kärsiikin kausikertomus-muodostaan, jossa turhan paljon vain kirjoitetaan tilastoja auki tyyliin "Joukkue hävisi vain yhden kuudesta pelistään ja sen paras maalintekijä oli N.N., joka teki yhdeksän maalia." Olisi niitä ukkoloita varmasti vielä ollut hengissä laittamaan lisääkin lihaa luiden ympärille ihan aikalaiskertomuksilla, mutta hyvä teos näinkin. Tällaisista maksaa mielellään sen 40 euroa, vaikka Suomessa ylipäätään liian kalliita kirjoja onkin eikä mikään perusromaani saisi maksaa pariakymppiäkään.

Seuraavaksi odotellaan puhelimen Kindleen saapuvaksi Stephen Kingin uutuutta Mr. Mercedes, jonka itse asiassa pitäisi kai napsahtaa luettavaksi jo huomenna.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Steve Jobsin elämäkerran sain luettua viime viikolla. Oletettavasti kaikki ovat sen jo lukeneet, joten todettakoon vain että sinänsä mielenkiintoista kirjaa ei edes uskomattoman kehno käänöstyö saanut pilattua. Apple-uskovaiseksi tämä ei kuitenkaan minua käännä, ehkä alkuperäisteksti olisi sen tehnyt.

Nyt sitten taas fiktiota, mutta vahvasti faktalla höystettynä (tai päinvastoin, vakaumuksesta riippuen). Eli luettavana on Jere Laineen Sota 2016. Kun on kyseessä käsittelemänsä alan ammattilainen, on aina se vaara että kerronnasta tulee puisevaa. Alkupäässä näytti, että Laine osaisi nämä karikot luovia harvinaisen hyvin. Puolen välin jälkeen ei enää tunnu aivan niin sujuvalta. Silti täytyy nostaa päähinettä tällaisen aiheen nostamiselle, jotenkin tuntui että miksi vitussa kukaan ei ole aikaisemmin tällaista uskaltanut/älynnyt kirjoittaa. Siinäkin mielessä harvinainen sotaromaani, kun lukijaa jännittää että kuinka tässä oikein käy.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Olen lukenut yhtä lukuunottamatta kaikki Esko Valtaojan suurelle yleisölle suunnatut teokset ja tässä ainoassa jota en ole lukenut Valtaoja on yksi tekijöistä, viimeisin luettu teos on kokoelma kolumneja eli Ensimmäinen koira kuussa.

Ennen tätä lukemieni Valtaojan kolumnien määrä on ollut kovin vähäinen, en ole pahemmin seurannut niitä lehtiä joihin hän on kolumnejaan kirjoitellut, joten siinä mielessä teoksen lukeminen oli avaava kokemus. Tietty kolumneissa ote on irtonaisempi ja vieläkin terävämpi mitä hänen kirjoissaan se on, mutta tietty yhteneväinen linja on havaittavissa kolumneissa ja merkittävimmissä teoksissaan. En voi sanoa kaikessa allekirjoittavani Valtaojan ajatuksia - olenhan paljon pessimistisempi kuin hän, tai oikeastaan Valtaojaa ei kolumnien ja kirjojen perusteella edes voi pessimistiseksi kutsua vaan hän on kaikkiaan positiivinen ja katselee maailmaa positiivisten lasien takaa. Ja oikeastaan tämä on erinomaisen hyvä asia, koska se panee minut myös tarkastelemaan omaa näkökulmaani asioihin ja miettimään, että onko se edes järkevä ja perusteltu näkökulma vai olisiko kannattavampaa suunnata katse toisaalle - olla hitusen positiivisempi!

Toisaalta sitten kolumnien joukossa on aihealueita joissa jaan hyvin pitkälle Eskon mietteet ja aatokset, tiede ja teknologia nyt ovat erityisesti tällaisia aloja, kuin myös suhtautuminen tiettyihin eettisiin kysymyksiin homoliitoista alkaen ja päätyen eutanasiaan. Ja viherpipertäjille tiettyjen kolumnien lukeminen tekisi terää, kolumnien terävien ja pistävien sanojen taakse kätkeytyy raadollinen totuus - globaalisti energiakulutus kasvaa. Sen kanssa on opittava elämään. Valintoja on tehtävä sen suhteen kuinka tämä energia tuotetaan.

Oikein kelvollista tekstiä Eskoseni!

vlad.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
John Steinbeckin Ystävyyden talon. Erinomainen maailmankirjallinen klassikko ja veijariromaani, jossa pysytellään ystävinä ja jaetaan talo, vaikka kohtalo kuinka koulisi ja kaveri ryhtyisi välillä juonikoksi. Juopottelu ei näyttele kirjassa sivuosaa. Voin suositella lämpimästi, kuten muutakin Steinbeckin tuotantoa.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mike Tysonin Tyly totuus tuli viimeksi luettua ja nyt työn alla on Anthony Sampsonin Mandela: virallinen elämäkerta. Tysonin elämä oli kyllä aika hurja, mutta kirjasta paistoi läpi tietynlainen uho tai juttujen värittäminen, minkä vuoksi en aivan kaikkea lukemaani niele purematta kyseisestä kirjasta. Kova on kuitenkin ollut elämä tuolla maailman nuorimmalla raskaan sarjan mestarilla. Tosin sellainen mielikuva jäi, että kovaa elämää mies tavoittelikin.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Lomalle nappasin kolme pokkaria kauppareissulla: Leiri 14, Talous ja utopia sekä Kaukopartio Hokki. Leiri 14:n aloitin, aika karua meininkiä kieltämättä, vaikka Pohjois-Korean meno on tuttua noin muutoin.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Legioonalainen Peters -kirjoja menossa. Kertovat Ranskan muukalaislegioonasta ja siellä 28 vuotta palvelleesta Kyösti Pietiläisestä. Legioonan isku Kolweziin oli ainakin ihan hyvää kesälukemista.
 

Puoliveltto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sharks.
Mathias Rosenlundin kirjan Vaskivuorentie 20. Kirja kuvaa köyhyyttä, mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä ajoittain koskettavastikin, mutta huonosti toimitettuna (valtavasti toistoa, monesti rupeaa kelaamaan, että eikö nämä samat lauseet ja asiat ole tulleet jo seitsemän kertaan) ei ole niin mieleenpainuva kokemus kun jonkinlaisesta mediajulkisuudesta menin hölmönä aavistelemaan. Lyhyt ja "kevyt" lukea kuitenkin eli jos aihepiiri yhtään kiinnostaa, voi aikansa huonomminkin käyttää.
 

naapuri

Jäsen
Sain jokin aika sitten Sauli Niinistön Viiden vuoden yksinäisyyden loppuun, ja ajattelin seuraavaksi lukea jotain ihan muuta. Satuin löytämään Suomalaisen pokkarialesta Anna Kareninan edukkaasti joten olkoon se kesäloman lukemisto. Muita ei tarvita sillä taitaa hetki mennä tuon kanssa.

Salen kirja oli muuten ihan hyvä.
 

Jotva

Jäsen
Loman alkuun luin Juha Rantasilan Puolustaja-kirjan.

Ihan kelpo muistelukirja Rantasilan urasta niin jääkiekkoilijan kuin asianajajankin roolissa. Loppuosa kylläkin mielestäni heikosti jäsennelty ja jää siksi vähän sekava maku. Kokonaisuutena kuitenkin lukemisen arvoinen kirja.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Littellin "Hyväntahtoiset". Aivan huikea faktaa ja fiktiota sekoittava romaani natsi-Saksan anatomiasta. Kuvitteellinen ss-mies kertoo sotakokemuksensa, ja kaikki tapahtumat ja tapahtumapaikat perustuvat historiallisiin tositapahtumiin, samoin suuri joukko sivuhenkilöistä. Saksalaisten sotilssarvojen runsas käyttö oli aluksi raskasta, mutta siihen tottui ja järjestelmä tuli myös tutuksi. Pieni miinus yhdestä onnettomasti kuljetetusta sivujuonesta, joka oli kökkö ja epäuskottava, eikä muuten perustunut edes tositapahtumiin. Parhaimmillaan kirja oli, kun päähenkilö kulki läpi maailmansodan ja mietti näkemäänsä ja kokemaansa. Ja tätä siis valtaosa tästä järkäleestä (850 sivua ja kirjan koko myös tavanomaista suurempi).

Tätä voi suositella kaikille WW2:sta kiinnostuneille. Natsien hirmutöihin paneudutaan harvemmin juuri natsien itsensä näkökulmasta.
 

J.Olof

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Dean Karnazesin Ultramaratoonari. Kaveri oli kertonut, että saa aikaan tunteen että pitäis lähteä juoksemaan. Piti paikkansa, vaikka iltapäivällä olinkin jo käynyt reilun kymmenen kilometrin kovavauhtisen. Maltoin mieleni.


Sent from my iPhone using Tapatalk
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tätä voi suositella kaikille WW2:sta kiinnostuneille. Natsien hirmutöihin paneudutaan harvemmin juuri natsien itsensä näkökulmasta.

Minusta tuo oli vähän ylimainostettu ja -arvostettu teos. Ei tuossa natsien näkökulmasta kuitenkaan oikeasti paneuduta, koska kyseessä ei ole elämäkerta eikä tosipohjaisiin tapahtumiin perustuva teos vaan täysin kuvitteellinen näkemys varsin karikatyyrimaisesta natsihahmosta, jonka sielunelämä ja tarpeet on viety jo täysin absurdille tasolle: milloin miekkonen himoitsee siskoaan, milloin nussii äijiä minkä ehtii. Jotenkin kliseinen kuvaus kieroutuneen irstaasta piilohomonatsista.

Minulle teos oli pettymys, koska ihan oikeidenkin natsien elämänvaiheista ja ns. tavallisen sivistyneistön muuttumisesta "aatteen miehiksi" saisi riittävän dramaattisen kirjan aikaan ilman, että päähenkilöitä pitäisi keksiä ja ylidramatisoida.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Minulle teos oli pettymys, koska ihan oikeidenkin natsien elämänvaiheista ja ns. tavallisen sivistyneistön muuttumisesta "aatteen miehiksi" saisi riittävän dramaattisen kirjan aikaan ilman, että päähenkilöitä pitäisi keksiä ja ylidramatisoida.

Samaa mieltä siitä, että minustakin olisi ollut parempi, jos päähenkilö olisi ollut "normaalimpi", eikä homoseksuaali insestinen perverssi. Halusikohan kirjailija vähän pehmentää aihetta antamalla päähenkilölle hyvin epä- natsimaisia piirteitä? Ja dekkaria kirjailijan ei kannata kokeilla, niin kökkö oli tuo sivujuoni äidin murhasta milloin mistäkin putkahtavine etsivöineen.

Kokonaisuutena itse kuitenkin pidin hyvin paljon. Ja siis historialliset tapahtumat päähenkilön ympärillä hyvinkin oikein.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tänä kesänä on tullut luettua Jarkko Sipilän Takamäki sarjaa, kuudes kirja menossa. Mukavaa luettavaa, hyviä poliisiromaaneja. Välillä Sipilän tapa toistaa hahmojen elämänkertatietoja häiritsee, lienee seurausta tiiviistä lukutahdista. Toinen mitä Sipilä toistaa, on poliisien toimitavat.

Viime viikolla tuli luettua myös kesän pakollinen eli Mäen Cowboy. Kepeää, erittäin toimiva Vares, suosittelen.
 
Viimeksi muokattu:

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
"Asiapaperit olivat hallussani lähes kaksi vuotta. Niitä lukiessani opin saman, minkä Natalia Gevorkian oli oppinut jouduttuaan vastakkain ... kanssa toimittaja Andrei Babitskin tapauksessa: "Hän on pieni, kostonhimoinen mies", kuten hän sanoi vuosia myöhemmin".

Niin kuka on tämä kostonhimoinen pieni mies?

Masha Gessen Kasvoton mies - Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi antaa tähän kysymykseen vastauksen, ja jos päättelitte kostonhimoisen pienen miehen olevan Putinin, päättelitte oikein.

Gessen kirja on mielenkiintoinen "tarina" Putinin noususta rivi-KGB:läisestä Venäjän poliittiseen eliittiin ja lopulta maan yksiselitteiseksi johtajaksi - presidentiksi, jolla on käytännössä - kirjan perustelujen mukaan - täysimittainen valta toimia Venäjällä omien halujensa ja päämääriensä mukaan.

Kirja on tietenkin vain yksi näkemys Putinista ja sen myötä Venäjän tilanteesta, kirja oli ajankohtainen ilmestyessään 2012 ja sitä se on edelleen, Putinin Venäjä ei ole muuttunut juurikaan Gessen kertomista ajoista, ei ainakaan positiiviseen suuntaan. Kirja päättyy aikaan, jolloin Venäjällä kansa lähti kaduille valkoisiin nauhoihin ja nenäliinoihin sonnustautuneena kamppaillakseen Putinia vastaan ja tuolloin ilmassa oli toivenvire parempien aikojen koittamisesta mutta ne ajat eivät koittaneet, Putin säilytti asemansa vallassa ja oikeastaan on vain tiukentanut sitä ja on nyt entistäkin voimallisemmin Venäjän tosiasiallinen yksinvaltias.

Kirjassa on laajahko lähdeluettelo ja lähteet on eritelty, joten voidaan päätellä, että ainakin osassa kirjan väittämistä on totuuspohjaa ja ne on kirjassa kerrottu kuten asiat todellisuudessa ovat tapahtuneet. Ja vaikka kirjassa osa olisi liioittelua ja yksipuolisen näkemyksen tulosta, on siltikin todettava, että Venäjä on luisunut todella kauas siitä demokratiasta jota maahan alettiin istuttamaan 90-luvun alussa. Maa alkaa Gessen mukaan muistuttamaan entistä enemmän SNTL:n aikaa ja kenties Putin sellaiseksi on Venäjän halunnutkin luoda, johon vielä liitetään hyvin voimakas nationalistinen aate ja sitä rummuttava propaganda.

Onko maassa todellista oppositiota? Gessen perustelujen mukaan ei ole, koska oikeiden oppositiopuolueiden on hyvin vaikea päästä mukaan politiikkaan, sen runsaat lakimuutokset ovat saaneet aikaan - se näennäinen oppositio, joka duumassa on, on puolueita jotka - Gessen mukaan - ovat siellä Kremlin hyväksyminä.

Kirja on tavallaan hyvin surullista luettavaa, sen toivoisi olevan fiktiota mutta ikävä kyllä se on jotakuinkin faktaa, joskin yhden osapuolen näkemys asioiden kulusta, mutta se mihin suuntaan Venäjä on viimeisen reilun vuosikymmenen aikana kulkenut tukee aika hyvin Gessen näkemystä asioiden kulusta ja syistä ynnä vaikuttimista tapahtumien taustalla.

Mutta on piruvie venäläisillä hieno itseironian taju, kuten käy ilmi mielenosoituksessa Bolotnaja-aukiolla joulukuussa 2011: "En äänestänyt näitä kusipäitä", kuuluttaa toinen juliste, jota kantaa punapartainen nuori mies, "äänestin muita kusipäitä. Vaadin uuttaa laskentaa."

vlad.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Minulle teos oli pettymys, koska ihan oikeidenkin natsien elämänvaiheista ja ns. tavallisen sivistyneistön muuttumisesta "aatteen miehiksi" saisi riittävän dramaattisen kirjan aikaan ilman, että päähenkilöitä pitäisi keksiä ja ylidramatisoida.

Saanen huudella täältä vieraisiin pöytiin ja suositella Christopher Browningin teosta Aivan Tavallisia Rivimiehiä. Kertoo miehitetyn puolan alueella temmeltäneestä natsien 101. reservipoliisipataljoonasta joka tosiaan koottiin ihan perus Horsteista, jotka muuttuivat sadistisiksi pedoiksi ja "puhdistajiksi".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös