Yleisurheilun MM-kilpailut 2005

  • 146 451
  • 1 384
Tila
Viestiketju on suljettu.

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
varjo kirjoitti:
Katsopa se keihään voittajan kansallisuus ja maan asukasluku...aikalailla sama ilmastokin siellä on, mitä nyt talvi on vähän leudompi.

Suosion lasku on toki osasyy, mutta kaitpa sitä maaseudulla yhä yleisurheilua tahkotaan.
Eikä Norjakaan asukasluvullaan loista, vaikka siellä ehkä vähän paremmat olosuhteet onkin.

Kyllä, mutta aika hiljaista on Norjassakin yleisurheilussa viime vuosina ollut Thorkildsenin mitaleita lukuun ottamatta. Sielläkin on taso pudonnut huimasti kymmenen vuoden aikana. Norjan tilanne on aikalailla samanlainen kuin Suomen; kisojen onnistuminen tai epäonnistuminen riippuu täysin yhdestä ainoasta urheilijasta.

Viro taas on vasta hiljattain itsenäistynyt valtio, joka tuntuu elävän voimakasta kansallistunnettaan hiihdon ja yleisurheilun kaltaisten lajien kautta. Hiihtäjät ja yleisurheilijat ovat suuria kansallissankareita ja ehkäpä tämä saa myös nuoret harrastamaan kyseisiä lajeja. Lisäksi näppituntumalta (siis vailla parempaa tietämystä) väittäisin, että Virossa eivät suuret palloilulajit vie suhteessa yhtä suurta osaa urheilijalahjakkuuksista kuin esim. Suomessa ja Norjassa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
varjo kirjoitti:
Ehkä suurin syy on toki se, että urheilu on raskasta ja jotta sitä jaksaisi treenata kunnolla, on siitä saatava jotain kunnollista hyötyä.
Jääkiekossa palkat ovat sellaisia, että NHL-miljonäärin ura houkuttaa uurastamaan, sama pätee muutamassa muussakin lajissa, jossa suomalaiset pärjäävät.

Kyllähän yleisurheilussakin on mahdollista päästä hukeisiin tienesteihin - toki ei nyt ehkäpä samanmoisiin kuin joissain joukkuelajeissa mutta kuitenkin, parhaimmillaan maailmantason huippu pääsee ihan mukaville tienesteille, sellaisille joista jää leivänkin päälle vielä jotain laitettavaa.

Mitä nyt olen ymmärtänyt niin kovin moni kotimainen yu-huippu tekee kuitenkin sen virheen, että tyytyy kilpailuihin ja menestymiseen kotomaassa sen sijaan, että panostaisi ulkomaiden kentielle varhaisemmassa vaiheessa. Siellä ne rahat kuitenkin liikkuvat ja siellä sitä pään kestokykyä punnitaan ihan toisella tapaa kuin kisoissa jossain pälkäneellä tai suonenjoella.

Totta on kuitenkin se ettei yu:n harrastus kuulu niiden suosituimpien urheilumuotojen joukkoon; kiekko, salibandy sun muut ajavat rytisemällä ohi joten tiukka paikka on yu-pomoilla miettiä kuinka lajin statusarvoa parannettaisi. Jos sitä halutaan parantaa niin raha on kuitenkin paras motivaattori, (se on sitten eri asia kannatanko itse panostamista valtiotasolla yleisurheiluun tai muuhunkaan lajiin), joten ehkäpä yu-piirien suhdetoiminnassa kannattaisi tehdä uusia linjanvetoja tms.

No, käytännössä lienee sama mitä ohjeita annan (ne jopa sotivat omia arvojani vastaan) mutta jos menestymistä halutaan niin jotain on tehtävä ja pian - eikä se jotain ole selitysten antamista ja epäkelpojen pomojen hyysäämistä blanketeissa.

vlad.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Schwalbe kirjoitti:
On se hyvä ettei ole kuulu suomalaiseen yleisurheiluväkeen. Ei tarvii hävetä. Toi Parviaisen tempaus oli jo melko koominen. Aikuinen äijä ja kokenut urheilija kakkaa housuihinsa tuollaisessa paikassa ja vielä kotikisoissa. Toivottavasti entinen urheilija moinen nyhverö.

Kylläpä vitutti keihäänheiton jälkeen, mutta vitutus pienenee kun luen näitä viestejä. Onneksi itse en syntynyt noin saatanan tyhmäksi.

Parviaisen ura taisi olla siinä: se tässä harmittaa melkein eniten, Terolla on sentään vielä arvokisoja seuraavalle 10-15 vuodelle jos paikat kestävät. Harmittava päätös (?) todella hienolle uralle, jäi näkemättä, mihin olisi paukut riittäneet.
 

kilonkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pitkämäki sitten neljäs. Ei huono sijoitus, mutta pettymyshän tuo oli kauden aikaisempiin kisoihin peilaten. Kun keppi jää 4 metriä kauden normaali tasosta ja 9 metriä kauden parhaastaan. MM-kisoissa pitäisi olla parhaimmillaan, ei huonoimmillaan. Sää toki hieman vaikutti tulostasoon, mutta samahan se kaikille oli ja Värnik näytti että siinä pystyy heittämään pitkälle.

Pää se taisi kuitenkin eniten pettää tässä hommassa. Paineet olivat yksinkertaisesti niin valtavat, että Tero ei vielä pystynyt niitä kantamaan. Tosin väitän, että Tero ei ole aivan samassa kunnossa kuin aikaisemmin kesällä, huippukunto tuli siis hieman liaan aikaisin esille.

Mutta nämä asiathan parantuvat kokemuksen karttuessa ja olen varma, että Tero tuo vielä monta mitskua kotiin. Seuraava yritys vuoden päästä Göteborgissa.
 
Viimeksi muokattu:

Pinturicchio

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Juventus, Jokipojat
Panzerfaust kirjoitti:
Näin on. Rädyn tyyli oli äijätyyli. Poika vaan jonnekin tukkimetsään treenaamaan, safkaksi jotain haukisoppaa ja kyytipjaksi kossupiimää. Sitten vaan kisoihin kaikki paikat paskana kiroillen heittämään. Jos tulee mitsku, niin voi hymähtää tyytyväisenä ja käyttää tulevat palkintofyrkat ennakkoon huoriin. Jos ei tule mitskua, niin murjaisee toimittajille kisapaikan olevan paska maa ja sitten painuu hotellihuoneeseen katsomaan pornoa.

Menee vähän off-topic, mutta lisäänpä kuitenkin....

Heh, kyllähän se Räty on aina osannut medialle mukavia jutella, mutta kyllä se poika siitä treenaamisesta oikeasti tuntuu jotain tietävänkin. Omalla urallaan treenasi itsensä punttisalilla ja vaillinnaisella lihashuollolla tohjoksi, mutta ilmeisesti jotain mies on kuitenkin tehnyt oikein. Ainakin sen nykyisen valmennettavan tuloskäyriä katsoo. Ja minun mielestäni herra Räty puhui ihan fiksuja tuossa viime viikon Veikkaajan kisaliitteessä valmennuksesta ym. jutuista.

Vanhemmitenhan Räty on jopa myöntänyt, että uran aikana "medialle" piti välillä vetää vähän överiksi. Tosin ei Räty missään nimessä mikään supliikkimies ole siviilissä,ainakaan tuntemattomien kesken. nimim. "muutaman kerran herran kanssa asioinut"

Hauskin huhu jonka olen miehen sosiaalisista taidoista kuullut: Rätyhän työskentelee tullimiehenä Niiralan raja-asemalla, jonne sitten eräänä kauniina päivänä oli joku miekkonen Venäjän puolelta autollaan karauttanut. Räty oli murahtanut:"Onko tullattavaa?" Johon mies oli vastannut:"Joo, on mulla tuo Zelesny tuolla takakontissa" Seppohan ei tästä tykännyt, vaan mies lähti autoineen useammaksi tunniksi tarkempaan tarkasteluun...semmosta, jutun todellisuudesta ei ole tarkkaa tietoa.

Täällä Pohjois-Karjalassa päin huhusivat Parviaisen vaivoista semmoista, että mies ei pysty heittämään lainkaan kovavauhtisia heittoja / tekemään kovatempoisia harjoituksia, koska hänellä olisi niin pahat kulumat polvissa, jotka sitten aiheuttaisivat sen nesteen muodostumisen polviniveliin. Ja tietääkseni Akikaan ei mikään täysin voimaheittäjä ole ikinä ollut, joten tuo silmin nähden hidastunut vauhti on syönyt metrejä aika rajusti.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Onneksi olkoon Värnik ja Viro! Ja onneksi Thorkildsen ei voittanut, kyllä sille olympiakulta riittää. Sitäpaitsi norski voitti ylivoimaisesti meidän kisastudion naisväen puolelleen, mikälie kaunispoika ripsineen. Terolle tsemppiä jatkoon, kyllä sieltä arvokisamitaleja ja -voittoja vielä tulee, vaikka olihan tämän iltainen kuitenkin pieni pettymys.

Nyt ei muuta kuin Mansesterin piiskaletiltä finaalipaikka ja SE ja Ingberg pisteille, niin saadaan kisoille hyvä päätös, vaikka mitaleitta jäädäänkin.


scholl kirjoitti:
Ja nyt menee radalla Värnikin kunniaksi joku pikkuauto viron lipulla varustettuna (ilmeisesti normaalisti sillä kuskataan kiekkoja, moukareita jne.)
Sillä kauko-ohjattavalla autolla kuljetetaan heittovälineet kuulaa lukuunottamatta ja homma on ulkoistettu virolaiselle isä&poika yhdistelmälle. Poika ohjailee autoa kauko-ohjaimella jostain A-katsomon keskiosilta. Isää haastateltiin tänään Radio Suomen lähetyksessä joskus iltapäivällä.
 
Kotiyleisön mitalipaineet oli kovat, mutta jos Pitkämäen suoritus ei ollut huono, niin mikä olisi ollut. Neljäs sija ja takana ei saatu edes kasikymppiä rikki. Tero jäi muihin verrattuna luvattoman paljon kauden parhaasta. Kyllähän mies itsekkin kommentoi, että pettymys on suuri ja suoritus heikko.
 

Filatovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & TS
Hyvä Tero!

Kelatkaa esim joku Ruotsi, niil on useammis lajeis mitalitoivoi, se ei oo niille katastrofi jos jostai ei tuukkaa, mut meil ei ollu ketää muuta "varmaa" ku Tero. koko suomi luotti Teroon. Tero anto kaikkensa ja jollekkin se ei kelpaa niin voi katsoa peiliin. Terolla on kummiski viel niin vähän kokemusta kovista paineista ja suurista kisoista ja nämä oli vielä kotikisat, kymmenet tuhannet kannattajat ja miljoonat muut tv:n ääressä, niin ei siltä olis pitänykkään odottaa mitää taivaita! mä odotin mitallia, ei tullut. silti tähäh mennessä paras suomalainen eikä selitelly mitään turhia! Hyvä Tero!
 
Viimeksi muokattu:

Parolan Kauhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ry ja Nhl:ssä Hait

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Kolme enemmän ja vähemmän märkää paikan päällä vietettyä kisapäivää takana, yksi vielä edessä. Pitkämäki oli tänään pettymys, selkeästi myös itselleen, vaikka hieman syyttä suotta lähtikin olosuhteita kommentoimaan stadionhaastattelussa. Jäi hiukan selittelyn makua. Kenties Tero on hiukan liiankin rauhallinen heittäjä. Ei löytynyt adrenaliinia kun sitä olisi kaivattu vaikeisiin olosuhteisiin ja kotikisojen paineisiin.

Kymmenottelu luonnollisesti kisojen mielenkiintoisimmasta päästä. Ojaniemi jäi noin 150 pistettä ennätyksestään. Hiukan polkee nyt Jaskan ura paikallaan, vaikka toki loukkaantumisiakin on ollut. Näistä kisoista olisi toivonut uutta ennätystä ja sitä kautta uskoa tekemiseen. Toivottavasti motivaatio riittää, vaikka ennätys ei ole kolmeen vuoteen kohentunut.

Tommi Evilään tässä nyt taitavat katseet kohdistua suomalaisista mitalistiehdokkaista puhuttaessa. Ingberg toki ennenkin venynyt isoissa kisoissa. Pahasti ovat ennusmerkit ilmassa siihen suuntaan, että toiset mitalittomat MM-kisat putkeen ovat edessä.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jaahas, taas on yksi päivä tätä sekavaa suomalaista tulos ja ulos urheilua tullut seurattua.

Se ainoakin mitalitoive sitten ryssiintyi, kun poikasen pää ei kestänyt, suomalaiskansalliseen tapaan. Koko muu kotimaan toivojen piipahtelu stadionilla meni taatusti kun juna kiskoilla päin ahteria. Ojanientä lukuunottamatta kaikki onnistuivat alittamaan tasonsa reilusti. Selityksiäkin on taas tälle kansalle ominaiseen tyyliin kuultu moniaita. Kukaan ei vaan ole tainnu saada sanotuksi sitä osuvinta: "Pelottaa niin, ettei pysty kun ruikulille".

Oikeastaan ainoa mikä itseä enää pelottaa, on jos Evilä ei pysy ruodussaan, vaan parantaa tasoaan, pilaten muuten niin urheilujohtonsa näköisen kokonaissuorituksen kisoissa. Muista ei sitten ole niin pelkoa.

Mutta Hauskat ja mielenkiintoset kisathan nää on ollu, tällä hetkellä myös jäskättää, kuka onnistuu suhteellisesti eniten alittamaan tasonsa suomalaisista, minkäs sille voi, urheilukansaa kun ollaan.
 

rama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Habs, FC Jazz-j, Newcastle United
Marcus kirjoitti:
Taisi Maurin kohtaloksi koitua YLE:llä Hannu-Pekka Hännisen varpaille astuminen Atlantan Olympialaisissa, kun Mauri uskaltautui korjailemaan Hoopin tuttuja horinoita.

Itse asiassa Maurin kohtaloksi YLE:n puolella koitui hänen Heli Koivulaan kohdistamansa rankka arvostelu, josta YLE sai niin paljon negatiivista palautetta, että Mauri sai etsiä itselleen uusia hommia kisojen jälkeen.

Voi toki, olla että tuo on vain tekosyy ja todellinen syy oli Hoopin naurunalaiseksi laittaminen...

http://personal.inet.fi/urheilu/karapalo
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
JypFabu kirjoitti:
Mutta Hauskat ja mielenkiintoset kisathan nää on ollu, tällä hetkellä myös jäskättää, kuka onnistuu suhteellisesti eniten alittamaan tasonsa suomalaisista, minkäs sille voi, urheilukansaa kun ollaan.

Kenties sinä? Vaikkei se taso ole kyllä ennenkään korkealla ollut.

Mitä suorittamiseen tulee, muutamia kohtuullisia, muutamia huonoja suorituksia tänään. Kokonaisuutena Suomen saldo on minusta paljon parempi kuin "aina venyvien" ruotsalaisten saldo omissa koti-MM-kisoissaan. Se itsesäälikieriskely ja besserwisserismi kun on vain aina niin helppoa, että unohdetaan kaikki totuusarvoinen.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
massimo kirjoitti:
Räty sen sanoi: "Voiman puutetta"

Pitkämäen uraa on viety pitkäjänteisesti ja järkevästi eteenpäin. Hänen harjoittelunsa on ollut tekniikkapainotteista. Lihaksia on kehitetty maltilla, minkä vuoksi hän on terve nuori keihäänheittäjä pitkästä aikaan. Suomessa on ollut paljon lupaavia keihäänheittäjälupauksia, mutta vammat ovat vieneet jo nuorena leikkaussalille ja usein ura on päättynyt lyhyeen. Liika voiman hankinta jo juniorina on ollut virhe useiden keihäänheittäjien kohdalla.

Seppo Rädyn aivan oikea huomio voiman puutteesta on samalla tunnustus Pitkämäen oikeasta valmennuksesta ja pitkäjänteisestä maltillisesta työstä. Noillakin voimilla Pitkämäki on hyvän vauhti- ja heittotekniikkansa avulla heittänyt tänä kesänä pari kertaa yli 90 metriä. Neljäs sija Helsingin MM-kisoissa on myös kova suoritus. Nuorukainen on matkalla huikeaan keihäsmenestykseen tulevina vuosina.
Kun Tero Pitkämäki hankkii Värnikin, Thorkildsenin ja Makarovin tasoiset voimat menettämättä letkeää teknistä osaamistaan, keihäs lentää vielä tosi pitkälle.

Nyt meillä on kaksi maailman huipputason heittäjää, Olli-Pekka Karjalainen ja Tero Pitkämäki, joihin tullaan jatkossa satsaamaan varmuudella riittävästi myös rahallisia panoksia. Heittopuolen tulevaisuus on turvattu. Tommi Evilä on hyppylajien huippulupaus. Juoksulajien tilanne näyttää hyvin toivottomalta tällä hetkellä.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Katsoin eilen ensimmäistä kertaa tällä kaudella kokonaan keihäskisan, jossa Pitkämäki oli mukana. Aikamoista repimistä ja lähes kompurointia hänen tyylinsä oli, joten siinä on vielä hieman hiomista tai sitten hänen tyylinsä oli vain eilen sekaisin. Pitkämäki on kuitenkin vielä nuori kaveri ja tälläiset "minikisat" voi unohtaa nopeasti ja alkaa tähtäämään oikeisiin kisoihin Pekingissä.

Eesti Vabariikke on siis ottanut jo hopeaa ja kultaa näissä kisoissa. Ruotsilla muistaakseni kaksi kultaa ja pronssi. Kyllä Suomen pitäisi pystyä sijoittumaan johonkin näiden kahden väliin mitalitaulukossa. Voi niitä aikoja, kun meikäläinen istui Stadikalla vuonna -71 EM-kisoissa vaarin olkapäillä ja ihmetteli todellista hurmosta katsomossa, kun Jorma Kinnunen ja Julma Juha Väätänen taistelivat Suomelle kultamitalit. Silloin oli silloin ja nyt on nyt, mutta eiköhän olisi aika ison luudan lakaista suomalaisten urheiluliittojen sisällä. Vanhat parrat ja toistensa selkääntaputtelijat ulos jääkiekko-, jalkapallo ja yleisurheiluliitoista.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
scholl kirjoitti:
Pituushyppyä ei juuri näytetty.

Minä itseasiassa olin yllättynyt kuinka hyvin pituushyppyä tällä kertaa saatiin tv-kuviin, ja mitä minä kanavapujotellessani huomasin niin nyt Yle tv2 näytti pituushyppyä ainakin paremmin kuin Eurosport. Ja ne kuvakulmat ja hidastukset oli hyvin kondiksessa. Nyt tuo televisiointi oli paljon parempaa kuin esimerkiksi naisten kolmiloikassa tässä taannoin oli.

Illan kohokohta, tai siis sen piti olla illan kohokohta, miesten keihään heitto oli varsinaista taistelua olosuhteita vastaan ja valitettavasti Tero Pitkämäki oli huippumiehistä ainut joka ei noissa olosuhteissa osannut heittää, Värnik kiskas lähes kauden parhaansa, Makarov ja Thorkildsen reilut 85 metriset kun Pitkämäki sai nippa nappa yli 80 metriä. Ei sitten se Teron pää kestänyt, vaikka muuta ennen kisaa puhuttiinkin. Maailmantilaston ykkönen Pitkämäki pisti kauden surkeimman kilpailun kauden suurinpaan paikkaan. Ja pakko todeta että se mitali ei ollut edes lähellä vaikka sijoitus olikin neljäs, sillä sen verran omaa luokkaansa mitalikolmikko kisassa oli. Voi P...!!

Nyt on sitten hyvin mahdollista että mitalitili jää Suomelta jälleen kerran avaamatta, ainakin mahdollisuudet mitaleille eilisen perseelleen menneen keihäskisan jälkeen on huomattavasti huonommat. Mahdollisia mitalisteja on vain kaksi, eli Tommi Evilä pituudessa ja Mikaela Ingberg keihäässä.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Pitkämäen suoritus oli kaikilla mittareilla pettymys. Kauden heittokeskiarvon alle viisi-kuusi metriä oli suhteellisesti eniten osallistujista. Kalle Palanderia vapaasti siteeraten, mestaruudet pitää ottaa silloin kun paikka avautuu. Se on ainut oikea asenne. Pitkämäelle tulee onneksi uusia tilaisuuksia.

Pitkämäen asenne kisan jälkeen miellytti. Jätkähän oli kuin maansa myynyt. Kaikki selitykset yms tulivat toimittajan asetellessa sanat suuhun. Mies itse sanoi että "tuntuu kuin koko maailma olisi kaatunut päälle". Juuri tuollaista suhtautumista tarvitaankin että nuoresta jätkästä kasvaa vielä moninkertainen arvokisamitalisti.

Evilällä on vielä pienet mahdollisuudet tuoda iloa katsomoihin. Jos stadikalla jatkuvat tuollaiset tuulet niin arpakone voisi suoltaa Tommille kahdeksan metrin takatuulen ja muille vastaista. Ingbergiin en usko vaikka hän onkin tässä joukkueessa kilpalija kovimmasta päästä. Fysiikka vaan ei riitä, enää.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
PeteX kirjoitti:
Voi niitä aikoja, kun meikäläinen istui Stadikalla vuonna -71 EM-kisoissa vaarin olkapäillä ja ihmetteli todellista hurmosta katsomossa, kun Jorma Kinnunen ja Julma Juha Väätänen taistelivat Suomelle kultamitalit.

Nyt on kyllä vaarin kanssa oltu aika tripillä. Ei muilla tuollaisia muistoja ole.

Suomi on palannut 60-luvun ja 70-luvun alun pullamössöurheilijoiden sukupolven tuloksiin. 60-luvulla vain keihäästä saattoi odottaa jotain, 1971 oli vain Julma-Juha. Tunareita kaikki suurten ikäluokkien vellihousut.

Ei mennyt sitten eilen kovin hyvin, kun keihäspettymyksen jälkeen myös kuninkuusmatka oli aika vaisu kisa. Olisi Webb jaksanut loppuun asti edes.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Niin vanha olen että muistan ajan kun Zeleznyä pidettiin huonohermoisena kilpailijana. Epäilen kyllä että Pitkämäestä on tulossa melkoinen suurheittäjä, jolle eilinen tulee olemaan hyvin olennainen oppitunti. Anyway, jotenkin tuli vaikutelma tietystä turhautuneisuudesta sään suhteen, esim. kun vauhtiradalle tuli pari kertaa suurempi tuulenpuuska. Naapurit sitten vain osoittivat että lentää se keihäs huonommissakin oloissa. Toivottavasti se Pitkämäen kohdalla vielä iloksi tästä muuttuu.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Miksi YLE:n aamussa oli tänään vieraana urheilupsykologi? Ei kai MM-kisojen keihäsfinaalin 4. sija ensiyrittämältä ihan kriisin paikka kuitenkaan ole? Mistä oikein oli kyse, töllö oli toki päällä mutta ääni poissa?

Muutenkin ihmettelen tätä ahdistusilmapiiriä. Pitkämäen heiton minun mielestäni sekoitti stadionin pyörivä tuuli ja kostea rata, ei niinkään median luomat höpöhöpöennakkopaineet.

Seuraavista kolmesta arvokisoista tulee ilman vammoja kolme mitalia Pitkämäelle, joten pää pois pensaasta ja uutta matoa koukkuun. Ja aikuisten oikeasti kaveri on nytkin Suomen joukkueen menestynein urheilija kisoissa - nyyhkiminen ja syyttely ei liene oikea tapa kunnioittaa tätä saavutusta.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
hannes_ko kirjoitti:
Nyt on kyllä vaarin kanssa oltu aika tripillä. Ei muilla tuollaisia muistoja ole.

Niinpä. Eihän se Jorma siellä mitään voittanut. Olisiko ollut sitten Suomi-Ruotsi maaottelu samassa paikassa joskus silloin. Muistan kuitenkin ihmetelleeni vaarille miten tuollainen tappi voi muka heittää keihästä pitkälle, mutta niin se vaan heitti.

Edit: ä
 
Viimeksi muokattu:

Enye

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No niin. Ei tullut keihäsmitalia Suomeen vaikka sitä kuinka odotin. Parviainen oli suunnilleen sellainen mitä epäilinkin, mutta Terolta odotin parempaa. Perskeleen sade ja tuuli. Ja sitten vielä täällä paistaa aurinko, lämmintä on yli 20 astetta ja tuulikin on suht tyyntä. Olisin milloin tahansa vaihtanut päikseen kelejä Helsingin kanssa. No onneksi söpö poika Andreas sentään oli mitaleilla.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
kausi kirjoitti:
Ingbergiin en usko vaikka hän onkin tässä joukkueessa kilpalija kovimmasta päästä. Fysiikka vaan ei riitä, enää.

Asenne ainakin on kohdallaan. Mikke oli eilen Ruotsin TV:ssä kommentoimassa miesten keppikisaa. Todella iloisella ja hyväntuulisella fiiliksellä on tulossa omaan kisaan.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Pressiboxi kirjoitti:
Muutenkin ihmettelen tätä ahdistusilmapiiriä. Pitkämäen heiton minun mielestäni sekoitti stadionin pyörivä tuuli, ei niinkään median luomat höpöhöpöennakkopaineet.

Juuri näin. Pitkämäki itse ja suurin osa lajiniiloista oli sitä mieltä ennen ja jlk kisan että tuul oli Terolle mahdollisimman epäsuotuisa. Kaveri on 22-v eikä sillä tavoin konkaroitunut sälli että olisi riittävää kokemuspohjaa tuollaisessa taifuunissa keppiä nakella.

Pressiboxi kirjoitti:
Asenne ainakin on kohdallaan. Mikke oli eilen Ruotsin TV:ssä kommentoimassa miesten keppikisaa. Todella iloisella ja hyväntuulisella fiiliksellä on tulossa omaan kisaan.

Asenteessa ei "Mikkellä" olekaan koskaan ollut minkäänlaista ongelmaa. Kova kilpailemaan. Pähkinästä jos olisi kiinni niin Mikaela nakkaisi itsensä varmuudella mitalleille. Kunto vaan ei riitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös