Hassua, että aina nämä kisat käännetään Suomi-Ruotsi-maaotteluksi. Tiedoksi, se käydään vasta parin viikon kuluttua!
Kun nyt tälle linjalle ollaan kuitenkin jo menty, niin avaudutaanpa muutaman sanan verran. Ensinnäkin lähtöasetelmat Ruotsin ja Suomen osalta olivat varsin erilaiset. Ruotsalaisilla odotukset olivat huippukorkealla, suomalaisilla minkäänlaisia odotuksia ei ollut. Okei, ehkä Tero Pitkämäen mitali, mutta ei juuri muuta. Mielestäni on naurettavaa mitata jonkinlaista menestystä venymisillä. Totuus on kuitenkin se, että Suomella tuota venymisvaraa oli vaikka kuinka paljon, Ruotsilla ei juuri ollenkaan. Keskisalon venyminen ja voitto oli upea saavutus, mutta ei se ole sen arvokkaampi suoritus kuin ylivertaisten urheilijoiden, esimerkiksi Christian Olssonin ja Carolina Klüftin, voitot. Yleisurheilu ja urheilu muutenkin on paljon, paljon muuta kuin pelkät arvokisat. Kyllä sitä työtä tehdään muuallakin kuin arvokisoissa itse kisasuorituksen aikana, joten eivät Olsson ja Klüft ole mitään ilmaiseksi saaneet.
Arvokisamitalistit muistetaan aina - tai no, täytyy sanoa, että esimerkiksi Münchenin EM-kisoista muistan suomalaismitalistit, en juuri muita. Se kertoo juuri siitä, että eivät ne arvokisat sen ihmeellisempiä ole kuin muutkaan kisat. Samanlaiset suoritukset niissä tehdään kuin erilaisissa GP-kisoissa ympäri maailmaa. Harva urheilija on niin ylivoimainen, että pystyisi yhden kauden aikana voittamaan kaikki lajinsa kisat, vaikkakin niitä juuri Ruotsilta tuntuisi löytyvän. Vaikka puhutaan aina siitä, että urheilija onnistuu/epäonnistuu kauden tärkeimmässä kisassa, niin kyse ei ole mistään ihmeellisestä asiasta. Huonoja kisoja sattuu kaikille ja joillekin ne huonot kisat sattuvat valitettavasti juuri arvokisoihin, syystä tai toisesta. Ehkä henkiset paineet ovat liian kovat, ehkä kunnon ajoitus on mennyt pieleen, ehkä päivä on vain väärä.
Iloitsen toki suomalaismenestyksestä arvokisoissa, sillä kyllähän arvokisoilla on sellainen status, että voitto siellä nousee paljon korkeammalle kuin voitto jossain kansainvälisessä kisassa, vaikka taso niissä voi olla ihan yhtä hyvä, jopa kovempi. Mutta minun mielestäni tulisi ennen kaikkea keskittyä juurikin siihen, suomalaismenestyksestä iloitsemiseen. Niitä riemun hetkiä kun ei tänä päivänä suomalaisyleisurheilussa liikaa ole. Menestystä ei kuitenkaan pidä eikä kannata kääntää mitään muuta maata vastaan. Jos joku kuitenkin näin haluaa tehdä, olisi mielenkiintoista tietää miksi. Onko pikkuveljen roolissa yksinkertaisesti niin tärkeää "piikitellä" isoveli Ruotsia aina, kun se on mahdollista? Vai onko kyse vain faktan kertomisesta - pari suomalaista venyivät, Ruotsi olisi voinut nappionnistumisilla täydentää vielä kolmen kullan saldoaan kahdella.
Suomi ja Ruotsi ovat yleisurheilussa tällä hetkellä sen verran kaukana toisistaan, että mielestäni menestyksen mittaaminen ns "venymisillä" ei kerro mitään. Jos maalla on useita lajinsa ehdottomia ykkösiä Euroopassa, niin ne venymiset voivat tosiaan jäädä aika vähiin.